Norjan lippu

Norja
– enimmäkseen töitä

Ensimmäisen kerran kävimme Norjassa kesällä 1979 tuolloisella autollamme, keltaisella Renault 5 -merkkisellä autolla. Norja

Ajoimme Ruotsin läpi ja pysähdyimme mm. Lassen jo silloin Karlstadissa asuvan veljen luona. Oslossakin meillä oli paikalliset oppaat, sillä Lassen työkaveri Christer asui kaupungissa tuolloin perheineen.

Lukuisia työmatkoja

Sen jälkeen poikkesimmekin 1990- ja 2000-luvuilla Oslossa ja sen lähistöllä vain töiden merkeissä, kumpikin meistä. Tavallisten työpäivien ja kokousten lisäksi muistan ainakin yhden isomman kokouksen Sundvollenissa ja SAP Nordicin Kickoffin Lillehammerissa. Tosin Lillehammer meni kyllä tuollaisessa kokouksessa vähän hukkaan, sillä enimmäkseen olimme kuitenkin sisätiloissa.

Muutama lyhyt merkintä näistä työmatkoista päätyi jo blogiinkin:

Oslo

Norjan kuninkaalliset

Turisteina palasimme Osloon vasta keväällä 2012.
Matkan kimmokkeena taisi olla vanhenevat lentopisteet ja matkaa varatessamme, emmekä vielä Osloon saapuessammekaan, tienneet, että olimme sattumalta osuneet Norjan kansallispäivän juhlintaan. Hotellimme oli kuitenkin ajan tasalla ja tarjosi meille heti sisäänkirjautuessamme eturivin lippuja koululaisten kulkueen seuraamiseen ihan kuninkaanlinnan edestä. Juhlinta Oslossa näkyi todellakin koko kaupungissa koko päivän!

17. mai Oslo 2012

Oslo 17. mai (ja 18. mai)

Nordkapp

Samaisena vuonna kävimme myös Nordkappissa: autojunalla Kolariin ja siitä edelleen autolla aina Nordkappiin asti.

Lunni
Ihastuttavan söpö lintu tämä lunni – ja näitä siis Jäämerellä on miljoonittain.
Ja Norjassa näitä ei syödä (toisin kuin Islannissa).

Nordkapp

Huippuvuoret

Huippuvuoret

Kesällä 2014 kävimme Norjallekin kuuluvilla Huippuvuorilla. Tässä jutussa linkit kaikkiin juttuihimme näiltä saarilta.

Huippuvuoret – mihin hintaan

Lofootit

Lofootit

Kesällä 2016 vietimme todella onnistuneen viikon Lofooteilla.
Kiersimme saaria Bodöstä vuokratulla autolla, jonka veimme lautalla yli Moskenesiin (ja takaisin). Matkat Bodöhön taittuivat lentäen.

Kaikki Lofooteista, Bodöstä – ja ruuasta

Hurtigruten?

Kovin konkreettisia suunnitelmia seuraavista Norjaan suuntautuvista matkoista meillä ei tällä hetkellä ole, mutta en pitäisi mahdottomana sitä, että vielä joskus risteilisimme jonkun osan Hurtigrutenin reittiä.

(Karttasivun käyttöönoton myötä pyrimme myös parantamaan maakohtaisten linkkien sisältöä.
Norja on yksi niitä maita, jossa olemme käyneet useammassa kohteessa, joten pieni johdatus maahan ja matkoihimme siellä on tarpeen.)

10 kommenttia artikkeliin ”Norja
– enimmäkseen töitä

  1. Meillä ensimmäinen Norjassa vierailu oli vuonna 1984 häämatkan ykkösosan ”Pohjolan pääkaupungit” yhteydessä. Vuonna 1991 kiertelimme lähinnä junalla Pohjoismaita, jolloin kävimme mm. uudelleen Oslossa, Bergenissä, Stavangerissa, Kristiansandissa, Lillehammerissa ja Trondheimissa. Viimeksi teimme risteilyn vuonna 2013 Tromssan kautta Huippuvuorille ja palasimme Nordkappin kautta.

    1. Kiitos kaima! Hyvin olette tekin Norjaa kolunneet. Meillä tuo Bergen, Stavanger, Trondheim -seutu on vielä katsastamatta, mutta ehkäpä, vielä joskus.

  2. Itse kävin Norjassa Nordkappissa kuusi vuotiaana. Minulla on jopa joitakin muistoja siitä. Paikka oli todella vaikuttava ja kylmä. Mutta mieli tekee kyllä päästä Norjaan uudelleen.

    1. Kiitos Joanna! Taitaa olla aika usein Nordkappilla kylmä, sillä etenkin ensimmäisenä iltana siellä käydessämme tuuli kyllä luihin ja ytimiin asti. Seuraavina päivinä oli sitten taas ajoittain todella sumuista, mutta silloin ei myöskään niin kylmää enää.

  3. Te olettekin tehneet useamman reissun Norjaan. En ole koskaan käynyt missään päin Norjaa ja etenkin Oslo ja huippuvuoret kiinnostavat!

    1. Kiitos Karoliina! Siinä missä monet suomalaiset ovat käyneet monen monta kertaa Tukholmassa, niin Oslo taitaa moneltakin olla jäänyt. Suosittelen kyllä sitä yhden Tukholman reissun vaihtoehdoksi, vaikka sinne lentäen melkein pitääkin mennä.

  4. Minä pidin kyllä Oslosta, mutta kovin kalliilta se kyllä tuntui. Mieheni on kesällä menossa Norjaan kalastamaan viikoksi. Kiinnostaisi itseänikin tuota luontopuolta nähdä Norjassa enemmän.

    1. Kiitos Anna! Niinhän tuo on, Norjassa palkkataso ja sen myötä hintataso on korkea.

  5. Norja on itseltä jäänyt melko vähäiselle. Lofooteilla käytiin pikimmiten mutta sekin jäi vain pikavisiitiksi. Keski Norja vuonoineen kiinnostaa myös ja erityisesti tuo risteily.

    1. Kiitos Sari! Vaikka meillä Norjaa(kin) on jo paljon takana, niin veikkaisin, että eiköhän sinne vielä joskus taas päädytä. Vaikka Hurtigrutenille …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.