Pieni tauko gerin hiljaisuudessa Ulan Batorista saapumisen jälkeen – ja sitten tutustumaan tarkemmin näihin maisemiin. Tiedossa on eläimiä ja kiipeämistä.
Eläimistä saimme jo hiukan esimakua matkalla Ulan Batorista Tereljin luonnonpuistoon. Tuli vähän Kirgiisia mieleen, kun taukopaikalla tarjottiin kuvausmahdollisuutta kotkan kanssa. Samaisia kotkia olimme kyllä nähneet jo Ulan Batorinkin nähtävyyksillä, mutta täällä ne sentään olivat lähellä luontoa, vaikkakin vangittuina.
Teiden varsilla näkyi myös kameleita, jakkihärkiä, lampaita ja hevosia kuljeskelemassa vapaina laumoissa – vähän kuten porot Lapissa. Kyllä nämä hevoset kuuluvat jollekin, mutta ne saavat liikkua vapaasti laumoissa. Kaipa niistä sitten aina joskus kukin erottelee omansa polttomerkkien perusteella pois.
Turtle Rock
Eläimellinen oli myös kilpikonnan muotoinen kalliomuodostelma, Turtle Rock tietysti myös nimeltään. Kuten ratsastusretkellämme se, että nyt ei vaan kevyesti kokeillakaan ratsastamista, vierailu Turtle Rockillakin pääsi yllättämään meidät.
Otimme siitä ensin valokuvia tasangolla ja opas otti kuvia meistä ja kalliomuodostelmasta, mutta kuvittelin, että tämä oli tässä ja siirtyisimme seuraavalla nähtävyydelle.
Mutta ehei, tarkoitus olikin nousta ylös tuonne kallioille. Kuulemma tuohon pieneen rakoon kilpikonnan ”vartalon” ja ”pään” välillä voi kiivetä kallion toista laitaa. Joten mikäs siinä, kiivetään sitten. Hitaasti ja varovasti, välillä halkeamien välissä kasvaviin pieniin puihin tai pensaisiin tukeutuen nousimme ylöspäin.
Lopulta olimme niin ylhäällä kuin kuvittelin olevan tätä reittiä mahdollista nousta, ja siinä vaiheessa kuulimme toisten kiipelijöiden ääniä edestämme, johon opas naurahtaen totesi, että ”someone has probably got stuck there”. Täh? Jäänyt jumiin? Lähdimme eteenpäin ja näimme, että seuraavassa solassa olisi laskeuduttu pienelle tasanteelle ja siitä eteenpäin näytti johtavan entistä pienempi sola, ilmeisesti sitten sille aukolle, jonka toiselta puolelta näimme.
Tuohon solaan, josta yksi harmaapaitainen urhea turisti on kiipeämässä ylös, olisi pitänyt jatkaa vielä vähän ensin alas ja sitten takaisin ylös!
Tässä kohtaa totesin, että nyt ei enää lievästi ylipainoinen yli 60-vuotias lähde koettamaan onneaan, että pystyisikö tuosta solasta paitsi pudottautumaan alas, myös kiipeämään ylös ja totesimme oppaalle luovuttavamme. Lasse vitsaili hetken, että hyvä, että minä luovutin, niin oppaalle jäi käsitys, että kyllä hän tuon olisi selättänyt. Oppaamme tarjoutui vielä käymään kielekkeellä kameramme kanssa, mutta kiitimme tarjouksesta ja totesimme, että emmeköhän pärjää ilman sitä yhtä kuvaakin ja niin laskeuduimme takaisin tasangolle.
Aryapalan mietiskelytemppeli
Seuraava kohde oli nousupitoinen, eli Aryapalan mietiskelytemppeli, jonne noustaan ylämäkeen. Polun varrella on alkumatkasta taajaan mietelauseita ja nousun ehkä puolessavälissä pieni temppeli, jossa voi arpoa itselleen numeroita, joiden avulla voi sitten seuraavien mietelausetaulujen osalta valita itselleen kuuluvat.
Laiskoina skippasimme arvonnan – etenkin kun temppelissä juuri kun sen ohitimme oli pientä ruuhkaakin. Mongoliassa nähtävyyksillä ei ainakaan kesäkuussa keskimäärin ollut ruuhkaista, mutta pienehköjä alle kymmenen hengen ryhmiä sattui satunnaisesti samaan temppeliin niin Ulan Batorissa kuin näköjään täällä Tereljin kansallispuistossakin.
Osa mietelauseista oli aika tiukkoja, tyyliin, että jos et ole buddhalainen, niin olet todellakin väärillä jäljillä, mutta kyllä niistä osa oli ihan yleispäteviä ja tarjosivatpa ne ainakin välillä tekosyyn hiukan hidastaa nousua kuitenkin aika lämpimässä säässä.
Itse temppeli ei ole temppeli siinä mielessä, että sen lähistöllä olisi munkkiluostari ja sitä käytettäisiin säännöllisesti hartaushetkiin. Vain kerran kuussa munkit nousevat tänne. Satunnaisia kävijöitä, turisteja, ja kuulemma myös paikallisia, etenkin aamuisin, ennen työpäivän alkua, täällä käy kuitenkin mietiskelemässä päivittäin.
Itse tunnustan enimmäkseen mietiskelleeni maisemien (ja kiipeämisen) samankaltaisuutta vaikka Nepalissa ja Bhutanissa kokemaani. Matkailijan mietiskelyä siis.
Temppeliretken jälkeen palasimmekin sitten jo leiriimme: illallinen leirin ravintolassa odotti jo. Jos muutamakin teistä ehti jo kommentoimaan juttuumme Mongolian gereistä, että ne olivatkin ylellisen tuntuisia, niin niin olivat myös leirin ateriat aamiaiset, lounaat ja illalliset. Toisena iltana söimme tarjoillun kolmen ruokalajin illallisen ja sunnuntai-iltana tarjolla oli buffet-pöytä, jonka monista eri vaihtoehdoista valitsimme pizzaa!
Ilta leirissä
Illallisen jälkeen nousimme vielä auringonlaskun aikaan läheiselle mäelle ger-leirin alueen reunalla. Viereisellä mäellä vapaana kulkeva hevoslauma taisi etsiä jo yösijaa. Kaukana kukkui käki. Jotain ihan suomalaistakin tässä Mongolian kesässä.
Ensimmäinen, illan jo hämärtyessä, oli melkein hiukan pelottava!
Olipa mielenkiintoinen postaus! Olen haaveillut Mongolian reissusta jo pidempään, joten oli kiva päästä lukemaan kokemuksia. Etenkin kun nämä olivat vähän erilaisia kuin mihin olen aiemmin törmännyt.
Kiitos! Tietämättä ihan tarkkaan miten tarkoitat, että juttu/juttumme ovat olleet erilaisia, niin ainakin suosittelen kaikille Mongoliaan matkaaville myös ainakin muutamaa päivää pääkaupungin ulkopuolella. Tosin tämä taitaa päteä kaikkiin maihin :-)
Jälleen mielenkiintoinen postaus. Hyvin tätä nykymenoa kuvaavaa tuo kertomasi kilpikonnakalliolta, monesti ajatellaan että tärkeintä ovat hyvät valokuvat.. Joskus matkailjalta unohtuu että asioita voi kokea ilman että kaikkea pitää kuvata. Surullista on että ihmisiä kuolee niiden upeiden, pakko-saada kuvien ja selfieiden vuoksi.
Kiitos Tanja! Tuo kolo kalliossa ei ehkä ole niin korkealla, että se ihan hengenvaarallinen olisi, mutta totta tuo, että nykyisin katsotaan jo maailmaa liikaa valokuvan ehdoilla.
Hyvin hyvin kiehtova kohde! Villihevosia olisi ihana nähdä livenä. Las Vegasiin ajaessa niistä varoiteltiin, mutta yhtään ei osunut kohdalle.
Kokeilen samalla, toimiko Akismet ja tulevatko kommenttini vihdoin läpi..
Kiitos kommentistasi! Suomalainen on, useimmatkin ehkä, tottunut porolaumoihin, mutta hevoset ovat tietysti vähän isompia eläimiä, joten hyvä ne on yrittää huomata, jos vaikka ovat tietä ylittämässä.
Onkohan nuo kotkat aina vangittuja vai kesyyntyneitä, jotka saavat myös lennellä vapaaksi? Aika surkeaa, jos koko ajan joutuis elämään ketjun jatkeena.
Kiitos Sini! Pahoin pelkään, että nuo kotkat ovat sitten jo vangittuja enemmän tai vähemmän koko ajan. Tosin Kirgiisiassa ainakin taisi olla myös niitä, jotka olivat sillä lailla kesytettyjä, että palasivat takaisin myös vapaana lennettyään.
Kiva oli lukea teidänkin matkakokemuksia Mongoliasta. Vietin itse tuolla 10 päivää viime vuoden huhtikuussa ja nämä maisemat olivat tuttuja. Talvi oli juuri loppumaisillaan, joten maisemat esimerkiksi Tereljissä oli paljon karummat, mutta silti aivan mahtavat.
Todennäköisesti olemme pysähtyneet samojen kotkien luona. Paikalla oli neljä erilaista kotkaa. Niiden omistaja kertoi, että kotkat on kesytetty aivan poikasesta lähtien ja ne päästetään takaisin luontoon jossain vaiheessa. Itseäkin nimittäin vähän mietitytti tuo toiminta, vaikkakin sorruin ostamaan yhteiskuvan tuon hienon luontokappaleen kanssa.
Kiitos Cilla! Me päädyimme Mongoliaan kesällä, vaikka yleensä emme kaukomatkoja kesällä teekään, sillä mielsimme sen turhan viileäksi kohteeksi talvella ja vielä keväälläkin. Mutta vaatetuskysymyshän se vaan on!