Kolmas Disneyland

Hongkong

Minun ja Lassen osalta Hongkongin Disneyland oli kolmas – 80-luvun alussa tuli käytyä Los Angelesissa, 90-luvun lopulla Pariisissa Sadun kanssa ja nyt sitten Hongkongissa Tiian kanssa. Tiiallekin tämä oli toinen Disneyland – myös Pariisin Disneyland oli tullut testattua. Meidän osaltamme näiltä näkymin on siis vielä kokematta Orlando ja Tokio – mutta katsotaan nyt, ehkä kolmessa on jo ihan riittävästi.

Disneylandien listaamisen lisäksi matkalla tuli mietittyä, että mitenkähän Hongkongin pilvenpiirtäjämeri sijoittuu maailman korkeimpien rakennusten listalla, mutta kaupungin korkeinkin rakennus on ilmeisesti vasta 10. korkein maailmassa.

Shenzenissä Kiinassa tuli mietittyä, että mitenkähän nykyisin kuulemma 14 miljoonan asukkaan Shenzen sijoittuu maailman suurimpien kaupunkien listalle, mutta eihän tuolla asukasmäärällä pääse vielä edes Top ten -listalle.

Hongkong
Kuvia Hong Kongin Disneylandista – klikkaa tästä tai kuvasta

P.S. Ja melkein heti tämän kirjoitettuani julkistettiin sitten tieto Shanghaihin rakennettavasta Disneylandistä – eli vielä on siis kohta 3 kokematta.

Tags from the story
,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *