Kaikki kirjoittajan Pirkko artikkelit

Merenkurkku feature

Valassaarten majakka ja Merenkurkun saaristo

Kiinnostuksemme Unescon maailmanperintökohteisiin heräsi myöhemmin kuin maabongausharrastuksemme ja saatamme edelleen maailmaa kiertäessämme jättää käymättä jopa melko lähellä sijaitsevissa kohteissa, etenkin jos ne ovat tyyppiä ”vanhat temppelit”. Luontokohteet houkuttelevat varmemmin ja kun jossain vaiheessa tulin tarkistaneeksi tilanteemme Suomen maailmanperintökohteiden osalta, niin Merenkurkku, tuntui näistä heti kiinnostavimmalta.

Merenkurkku Unesco
Moreeniharjanteita Merenkurkussa

Merenkurkku on kuitenkin sen verran etäällä pääkaupunkiseudusta, että sinne ei ihan päiväseltään ehdi, joten matkan toteutus jäi tähän kesään. Merenkurkun alue oli kesäisen roadtrippimme pääkohde, kunhan ensin sain selville, että missä se on – ja miten siellä voi vierailla.

Björköby

Autolla liikuttaessa parhaan kuvan alueesta saa luultavammin Björköbyssä, Svedjehamnin alueella. Aikani etsiskeltyäni – olimme taas vähän myöhään liikkeellä, sillä alueen majoituskapasiteetti ei ole kovin suuri – sain meille varattua pienen kesämökin ihan sataman tuntumasta ja lisäksi päiväretken Valassaarille.
Matkaa Vaasasta Svedjehamnin satamaan on noin 40 km ja bonuksena matkalla pääsee ylittämään vielä tällä hetkellä Suomen pisimmän (1 045 metriä) sillan: Raippaluodon sillan.
(Kruunuvuoreen suunnitellun sillan pituus tullee olemaan 1 200 metriä.)

Raippaluodon silta
Raippaluodon sillalla

Kotkanpesä

Vuokraamallamme kesämökillä on komea nimi: Kotkanpesä. Itse asiassa vuokrattavia Kotkanpesiä on kaksi, alkuperäinen, pienempi ja uusi, isompi, mutta kahdelle hengelle pieni kahden huoneen ja kylpyhuoneen mökki oli ihan riittävä.
Mökin pihalta lähti polku rantaan ja kääntymällä vasemmalle pääsi kiertämään Bodvattnet -nimisen lammen (joka vielä vähän aikaa sitten oli merenlahti) ja kääntymällä oikealle pääsi suoraan Salteriet -ravintolaan.
Yö pienessä mökissä maksoi 90 euroa.

Kotkanpesä Svedjehamn Kotkanpesä Svedjehamnkotkanpesä details

Bodvattnett runt

Päätimme olla reippaita ja lähdimme kiertämään n. 4 kilometrin pituista luontopolkua, mutta etenkin sen itäreuna oli sen verran metsäistä (lue: pusikkoista), että välillä jo harmitti ettemme kääntyneet etelärannan niityltä takaisin ja kiertäneet reittiä toisin päin pohjoisrannan näköalatornille.

Luontopolku Svedjehamn
Bodvattnetin kiertävä luontopolku – Kotkanpesä merkitty oranssilla renkaalla

Näköalatorni onkin oiva paikka tarkkailla maisemassa näkyviä De Geer -moreeniselänteitä. Maan kohoaminen, merivirrat ja aallokko huuhtovat hienoa aineista paljastaen uusia moreenimuodostumia ja moreeniselänteiden taakse syntyy vähitellen laguuneja eli fladoja ja lopulta järviä, joita kutsutaan kluuvijärviksi.
Geologisesti tämän harvinaisen esiintymän ohella alueella on ihan erityinen kasvistonsa, kasveja, jotka ovat erikoistuneet valloittamaan merestä paljastuvan maan. Lämpimät ja matalat vedet houkuttelevat myös alueelle runsaasti kaloja ja lintuja.

Bodvattnet
BodvattnetBodvattnet

Bodvattnet
Bodvattnet Svedjehamnin näköalatornista katsottuna

Valassaarten retken oppaamme ei väsynyt toistamaan viittausta Mark Twainin sanoihin ”Osta maata, sitä ei enää valmisteta” ja kumoamaan sen sanomalla, että kyllä sitä täällä valmistetaan, neliökilometrin verran vuodessa.

Luontoretken jälkeen palkitsimme itsemme ilta-auringossa Salteriet -ravintolan terassilla siiderillä ja bataattiranskalaisilla – ei hassumpi päivä.

Salteriet Svedjehamn
SvedjehamnSvedjehamn

Svedjehamnin rannan venevajarivistöt houkuttelevat vielä ottamaan kuvan tai toisenkin, niin illalla kuin aamullakin.

Valassaaret

Tee-se-itse aamupalaSeuraavana aamuna söimme mökissä tee se itse aamupalamme, jonka tarvikkeet olimme ostaneet Björköbyn keskustan pienestä kaupasta, joka onneksi oli auki vielä siitä ohi ajaessamme, sillä se oli viimeinen mahdollisuus ruokaostoksiin – Svedjehamnista ei mitään K- tai S-Marketiä löydy.

Retki Valassaarille lähti Salteriet -ravintolan edustalta klo 11 ja tuona lauantaina meitä olikin kahden veneellisen verran, eli n. 20 henkeä. Jos tulet kauempaa ja haluat retkelle tiettynä päivänä, se kannattaa ehdottomasti varata etukäteen, sillä näillä vesillä ei kuljeta millään isoilla laivoilla, joten kapasiteetti on rajallinen.
Retki Valassaarille maksoi 55 euroa hengeltä, sisältäen kevyen retkilounaan.

Venematkan mielenkiintoisin osuus oli alkumatkan pujottelu matalissa vesissä, jotka ehkä vain muutaman vuosikymmenen kuluttua eivät enää ole vesiä. Matka Valassaarille kesti noin tunnin, jonka jälkeen rantauduimme saarten nyttemmin suljetun merivartioaseman läheisyyteen. Samaiselle paikalle tuotiin aikoinaan Valassaaren majakan teräksiset osat ajatuksena koota majakka tähän, mutta yllätyksenä rakentajille tästä kohdasta, eikä koko saarelta, ei löytynytkään kalliota, johon majakan olisi voinut ankkuroida. Lähin kalliopohja löytyi naapurisaarelta Ebbskäriltä, jonne piti siis rakentaa tie ja silta. Nyttemmin saaret ovat jo yhtä saarta ja vanha kivisilta on vain osa Ebbskäristä majakalle vievää polkua.

Venematka Valassaarille Venematka ValassaarilleValassaaret meripelastus

Luontopolulla

Oppaamme Roland Wiik kertoi perusteellisesti Merenkurkun saaristosta ja Valassaarten luonnosta ja seudun historiasta kävellessämme 2,5 kilometrin mittaista luontopolkua majakalle. Me olimme kärsimättömiä, sillä majakkaa ei edes näy ennenkuin olet jo lähes perillä!

Mutta opimme saariston vanhoista rutiineista: kesän saarella viettävät lampaat pitävät kasvuston paikoitellen vielä kurissa vaikka kulottamista ei enää tehdä. Aikoinaan tämänkin alueen kaikki saaret, kukin vuorollaan, poltettiin säännöllisin väliajoin, jotta ne säilyivät kasvustoltaan ideaalisina ajatellen eläinten ruokkimista.
Tutustuimme myös perhekuusiin ja pysähdyimme Käringsundin rannalla, joka on hyvä esimerkki maan kohoamisesta, sillä vasta vähän aikaa sitten se oli vielä merenlahti, nyt flada, joka yhdistyy mereen enää kapealla purolla.

Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku

Historiaa riittää, sillä saarelle menehtyi Suomen sodan aikana satoja venäläisiä, joiden ruumiit olivat pitkään maastossa siinä kohtaa mihin ne olivat jääneet, mutta 1930-luvulla luut kerättiin yhteen kasaan ja niiden päälle kiviröykkiö muistomerkiksi.

Lopulta saavutamme Ebbskärin ja Storskärin yhdistäneen vanhan sillan ja tiedämme sentään olevamme jo majakkasaarella. Vähän vielä matkaa pitkospuita pitkin, nyt vehreässä lehtipuumetsässä, sillä Storskärin edellisestä kulottamisesta on enemmän aikaa kuin Ebbskärin kulottamisesta ja lopulta näemme punaisen, teräsrakenteisen majakan. Se, että lehtipuumetsän läpi kulkevaa osuutta polusta kutsutaan ”Rakkauden poluksi” ei tuossa vaiheessa enää hidastanut vauhtiamme yhtään!

Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku

Valassaarten majakka

Rautaelementeistä koottu ristikkomajakka tilattiin vuonna 1884 ja sitä alettiin rakentamaan Ebbskärille keväällä 1885. Suunnitellulta paikalta ei kuitenkaan löytynyt peruskalliota, joten päätettiin vaihtaa paikkaa läheiselle Storskärille.
Ebbskärille jo rakennetut rmajakanvartijoiden asuinrakennukset ja majakan osat siirrettiin Storskärille ja majakka saatiin valmiiksi kesällä 1886. Majakan valo syttyi ensimmäisen kerran 19.11.1886.
Sirorakenteista tornia on vahvistettu harusvaijereilla kahteen otteeseen, vuosina 1936 ja 1977. Majakan miehitys lopetettiin vuonna 1964 ja merivartijatkin lähtivät saarelta 2009.

Valassaarten majakka Merenkurkun saaristo Valassaarten majakka Merenkurkun saaristo Valassaarten majakka Merenkurkun saaristoValassaarten majakka

Majakan on suunnitellut samainen Henry-Lepauten insinööritoimisto, joka vähän sen jälkeen kun se oli suunnitellut tämän majakan suunnitteli myös Eiffel-tornin.

Majakan ohella retken lopussa oli tarjolla toinenkin palkinto: meidät saarelle kuljettaneet veneet olivat retkemme aikana siirtyneet majakkarantaan ja kantaneet majakan kupeeseen kahvia/teetä/mehua ja kala- tai kasvisleipiä.
Muutama kilometri metsäpolulla ja kaikilla olikin jo kiljuva nälkä!

Vielä muutama valokuva ja veneisiin ja paluumatkalle – ja meidän tapauksessamme auton keula kohti Oulua ja seuraavaa majakkaa, eli Marjaniemen majakka Hailuodossa.

Suosittu kesäkohde

Vaikkakin vähän asian vierestä, niin en malta lopuksi olla kommentoimatta sitä miten suosittu kesäkohde Merenkurkun alue ainakin tänä kesänä on ollut.

Päivää ennen vierailuamme Maailmanmatkaaja-tuttavani kertoi Facebook -päivityksessään olevansa Björköbyssä Svedjehamnin satamassa ja pääsimme fiilistelemään seuraavan päivän kohteemme kuvia jo ollessamme vielä Sälgrundissa.
Pari päivää ennen tämän jutun kirjoittamista huomasin entisen työkaverini Facebook -päivityksestä, että Svedjehamnissahan sitä ollaan!

Valassaarten risteilylle veneisiin jakautuessamme huomasimme, että naapurimme 80- ja 90-luvulta olivat hekin lähdössä samalle retkelle! Tulikin sitten luontopolulla ja majakalla hiukan päivitettyä kuulumisia puolin ja toisin jo lähes 20 vuoden ajalta.

Valassaarten luontopolulla

Valassaarten luontopolusta on kirjoitettu myös ainakin Retkipaikassa ja Jalkaisin blogissa. Jälkimmäinen juttu on jo muutaman vuoden takaa, mutta ei tämäkään luonto eikä varsinkaan historia ihan niin nopeasti muutu.
Raippaluodon siltaa – ja Merenkurkun maisemia sen ympärillä – ylisti äskettäin myös Elämää ja matkoja -blogin juttu Lähimatkailun helmistä.

Sokos Arina Oulu

Saaristotunnelmaa Oulussa

Kesäisen kiertomatkamme tärkeimmät kohteet: ne joiden ympärille reittiä lähdimme rakentamaan, olivat Merenkurkku ja Oulu. Matkalla rannikkoa pohjoiseen majoituimme ihan kivoissa, idyllisissäkin paikoissa: luotsiasemalla, pienessä vuokrakesämökissä ja ystävien luona, yö kerrallaan, mutta Oulussa halusimme asua keskellä kaupunkia ja tasokkaasti, joten valintamme oli Sokos Arina.

Sokos Arina Oulu

Olin keväällä lukenut parikin juttua hotellin Luoto-huoneesta ja huoneen saaristoteemainen sisustus tuntui NIIN oikealta kesäiselle majakkaretkellemme. Tämä Luoto oli kuitenkin keskellä kaupunkia ja täällä ei tarvinnut miettiä, että tuleeko suihkusta lämmintä vettä tai haittaako tuo pieni rusehtava sävy vedessä tukan pesua.

Saavuimme Ouluun illalla, mutta vielä löytyi tilaa autollemme Arinan omasta paikoituksesta. Lähellä olisi ollut muitakin pysäköintivaihtoehtoja, mutta muutaman kassin kanssa tämä oli helpoin. Huoneemme osoittautui juuri niin tyylikkääksi kuin kuvissa ja ilta-aurinko heijastui kivasti vastapäisen talon ikkunoista.

Oulu ArinaSokos Arina Oulu

Sänky, hotellihuoneen tärkein huonekalu, osoittautui nukkumisen kannalta loistavaksi. Ihan pienenä miinuksena huone oli ehkä vähän pieni sängyn katokselle, seinän ja pylväiden väliin jäi vähän niukasti tilaa. 200 cm leveässä sängyssä sen sijaan oli hyvin tilaa!

Luoto-teema jatkui myös kylpyhuoneessa muutamalla pienellä yksityiskohdalla – kuten kotiakin sisustaessa, asioiden ei välttämättä tarvitse olla suuria, pienetkin oikein valitut jutut luovat tunnelmaa.

Sokos Arina Oulu Luoto Sokos Arina Oulu LuotoSokos Arina Oulu

Luoto on tarina saaristolaisuudesta, meren ja tuulen tuoksusta, juurevan maan voimasta. Anna aikaa rakkaallesi, ole hyvä itsellesi, anna lempeän kylvyn eheyttää ja nauti. Anna aistiesi viedä kohti hyvää oloa. Tunne pohjoinen puu jalkojesi alla, kiven paino sormillasi ja villan pehmeys poskillasi.

Arinan aamiaiselta löytyi kaikkea ja vähän enemmän. Emme tapaa erityisesti ruuasta intoilla ja useimmiten riippumatta hotelliaamiaisen tarjonnasta teemme melko lailla samat valinnat: leipää, juustoa, jogurttia, müsliä, hedelmä ja jotain makeaa aterian päätteeksi. Nämä kaikki löytyivät tietysti helposti, mutta ehkä ruokaa enemmän ilahduttikin tietynlainen pilke silmäkulmassa tehty toteutus, joka alkoi sisääntulon päivittäin vaihtuvasta mietelauseesta, jatkui hauskoissa mukeissa ja henkilökunnan ystävällisyydessä.

Sokos Arina Oulu

Hotellin ravintoloihin emme tällä kertaa aamiaista lukuunottamatta oikein tulleet tutustuneeksi, sillä  pääravintola (Frans & Camille) oli iltaisin kovin täynnä puolihoitovieraita ja lounasaikaan emme hotellilla olleet. Coffee Houseen sentään päädyimme yhtenä iltana pienelle iltapalalle.

Ravintolasta ei kuitenkaan Oulun keskustassa saa ongelmaa: läheisessä Valkean ostoskeskuksessa niitä riittää samoin kuin hotellia vastapäätä ja noin joka korttelissa hotellilta torille päin kulkiessa.

Makia Oulu

Oulu

Oulun pääkohteemme oli Hailuoto ja Marjaniemen majakka. Ja toripolliisi – ainoa kohde Oulussa, jonka tiesimme sentään jo entuudestaan.

Toripolliisia pitikin käydä katsomassa heti ensimmäisenä iltana. Samalla päätimme, että ainakin Kauppahallin tulemme katsastamaan vielä jonain toisena päivänä silloin kun se on aukikin. Torin laidalla ihmettelimme ravintoloiden määrää – hiukan viileänä sunnuntai-iltana kaikkiin ei tuntunut riittävän asiakkaita, mutta ehkä joskus. Myös Rotuaari oli sunnuntai-iltana autio.

Oulu toripolliisiOulu kauppatori Oulu tori Oulu Rotuaari

Kyselimme vinkkejä myös tapaamiltamme Oulu-oppailta ja päädyimme mm. Oulun merikoulun tähtitorniin vuonna 1875 valmistuneeseen tähtitorniin, jossa toimii kahvila. On toiminut jo vuodesta 1912, eli kahvila on yli 100-vuotias! Oulun vanhan, jo 1700-luvun lopulla tuhoutuneesta linnasta on täällä jäljellä vielä kellari.
Kahvila väitti olevansa ainoa paikka, josta saa tervajäätelöä, joten pakkohan sitä oli testata. Ja hyvä, että testasin, sillä en sitten tuon testin jälkeen halunnut ostaa myös tarjolla olleita tervasuklaita. Kai joku tervan mausta, vaikka jäätelössäkin, voi pitää, mutta minulle ei kolahtanut.

Oulu-oppaitaOulu TähtitorniOulu tähtitorni

Nokian varjossa -kirjaKahvila oli myös kirjakauppa ja entisenä nokialaisena Jarmo Stoorin kirja Nokian varjossa tarttui mukaani, jopa sitten ihan kirjailijan omistuskirjoituksella varustettuna, sillä kahvilan pitäjä vinkkasi kirjaa ostaessani, että tuossahan tuo kirjailija istuu, terassilla, jos haluatte tavata hänet. Ja tottahan me halusimme.

Sittemmin olen jo ehtinyt kirjan lukeakin, mutta negatiivisuus yhdistettynä runsaaseen alkoholin käyttöön latistaa taustalla mahdollisesti olevaa asiallistakin tarinaa mielestäni vähän liikaa.

Ehkä samaa negatiivisuutta edustaa Oulun oudoin nähtävyys, Paska kaupunni -graffiti, josta olimme myös lukeneet. Sen verran sekin uteloitti, että piti hotellin respasta kysyä ohjeet sen löytämiseksi ja käydä sekin katsomassa. Hotellin vastaanottovirkailija olisi kyllä tainnut mieluummin tarjota meille mitä tahansa muuta Oulun nähtävyyttä, mutta auttoi toki asiakasta asiassa kuin asiassa.

Paska kaupunni
Tämä löytyy Uusikatu 22:sta, K-Market LinnanHerkun ovesta vasemmalle

Muita äskettäin Oulussa – ja Luoto-huoneessa – vierailleiden bloggaajien juttuja samasta aiheesta voit lukea Archie Gone Lebanon ja Valkoinen kartano -blogeista.

(Original Sokos Hotel Arina tarjosi meille toisen yön Luoto-huoneessa (ja pienen alennuksen toisesta yöstä). Huoneen normaali hinta on 176 euroa yö.)

Tankar Kokkola

Tankarin majakka 2017 ja 1982

M/S Jenny lähtee kesällä 4-5 päivänä viikossa Tankariin Meripuiston satamasta klo 12.  Satama on Kokkolan vuoden 2011 asuntomessualueen vieressä ja siellä on kivasti parkkipaikkoja – ja ainakin jäätelökioski, jolla voi kauniina kesäpäivänä hetken jonottaa, jos on ajoissa paikalla.

Neljän majakan kierroksemme alukset suurenivat majakka majakalta: Sälgrundiin menimme veneellä, jonka kyytiin olisi mahtunut ehkä korkeintaan 6 henkeä.
Valassaarille meneviin veneisiin mahtui ihmisiä tusinan verran per vene, mutta M/S Jenny on laiva, jonne mahtuu 170 henkeä.
Menopaluuliput maksavat 20 euroa nuppi ja ne voi ostaa etukäteen netistä, mikä onkin hyvä idea ainakin jos haluat majakalle sunnuntaina ja kohdalle sattuu kaunis ilma.
Myrskyllä ei kuitenkaan tälläkään laivalla ole merelle asiaa: onneksi emme olleet liikkeellä alkuviikosta, sillä saarella kuulimme, että tiistain ja keskiviikon vuorot oli sään takia peruttu.

Tankar Kokkola

Tankarilla kiiruhdimme suorinta tietä majakalle: sen takiahan olimme tänne tulleet. Skippasimme tarjotun mahdollisuuden opastettuun retkeen, sillä saaren luontopolut (Kalastajan luontopolku, 1,5km, ja Majakanvartijan reitti, 1,8 km)  näyttivät olevan hyvin merkittyjä ja niistä oli Tankar-oppaassa karttakin, joten mitä me oppaalla 🙂

Tankarin majakka

Rautainen majakkatorni tilattiin helsinkiläiseltä Osbergin konepajalta syksyllä 1888 ja sen valo sytytettiin ensimmäisen kerran 15.10.1889. Lyhdyn valokorkeus maasta on 27,5 metriä. Keväällä 1902 Tankariin hankittiin koneellinen sumumerkinantolaitos. Sakealla säällä annettiin äänimerkkejä myös pienillä dynamiittipanoksilla.
Majakka sähköistettiin vuonna 1961 ja se on yksi suomen valovoimaisimmista majakoista valokiilan kantomatkan ollessa 27,5 metriä.

Lähestyimme majakkaa vanhan kummelin suunnasta, vaikka polku kulkikin talojen pihojen poikki – asukkaat eivät tuntuneet tätä panevan pahakseen ja neuvoivat jopa mitä kautta kannattaa kulkea. Kivikummeli on ollut olemassa vuodesta 1750 asti ja 1800-luvulla sen viereen rakennettiin puinen tunnusmajakka. Majakkaa rakennettaessa (1889) iso osa kummelin kivistä käytettiin majakan perustuksiin, ja tämän hetkisen kivikummelin ovat kasanneet Tankarissa käyneet vierailijat. Tapana oli, että jokaisen saarella ensimmäistä kertaa vierailevan on kannettava kasaan mahdollisimman suuri rantakivi, mutta nyttemmin tästä tavasta on luovuttu.

Tankar KokkolaTankar KokkolaTankar Kokkola

Tankarissakaan emme halunneet nousta majakkaan, sillä vaikka sinne pienestä maksusta olisikin päässyt sisään, niin ei kuitenkaan linssistöön asti. Valitsemallamme taktiikalla: ensin majakalle, jono majakkaan ei kuitenkaan olisi ollut pitkä.

Majakanvartijan reitillä

Majakalta jatkoimme Majakanvartijan reittiä pitkin ohi Meripelastajien rakennuksen ja Lintuaseman ja edelleen pienelle kirkolle.

Siinä vaiheessa olikin mielestämme jo lounasaika ja poikkesimme läheiseen Café Tankariin lohikeitolle. Kahvila oli, ollakseen pienen saaren ainoa vaihtoehto, yllättävän hyvä. Jono oli tässä vaiheessa hyvin kohtuullinen, keitto hyvää ja saaristolaisleipä ihan tuoretta. Keittolounaaseen kuului vielä jälkiruuaksi kahvi tai tee ja omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta – ja kaikki tämä hintaan 15 euroa (per nuppi).

Tankar KokkolaTankar Kokkola Kirkko
Tankar KokkolaTankar reitit Kokkola

Majakanvartijan reitin jatkoksi olisimme voineet vielä kiertää Kalastajan luontopolun, mutta entisinä veneilijöinä lähdimme katselemaan menoa vierasvenesatamassa ja päädyimme sen myötä myös pieneen Hylkeenpyyntimuseoon ja juttelemaan museon omistajan kanssa. Yksi museon esineistä oli vanhojen kalamajojen edustalla ja hän haastoi meitä kysymällä mikä se on: saaristossa kesäni viettäneenä ja siellä paljon muutenkin liikkuneena tunnistin sen heti sumpuksi, mutta ilmeisesti kaikille saarella vieraileville esine ei ole ihan tuttu.

Kyseinen sumppu on myös osa suomalaista elokuvahistoriaa: se oli lainassa Myrskyluodon Maijan kuvauksissa aikoinaan. Me puolestamme kävimme muutamia vuosia sitten Väderskärillä, jossa televisiosarjan ulkokuvaukset tehtiin ja elokuun lopussa olemme menossa katsomaan Helsingin kaupunginteatterin toteutusta Myrskyluodon Maijasta: tarina on jo vanha, mutta mielenkiintoisesti läsnä vuodesta toiseen.

Tankar Kokkola Tankar Kokkola

Juttelimme myös majoituksesta saarella – tarjolla olisi ilmeisesti ollut useampiakin vaihtoehtoja, joita emme sen tarkemmin olleet tutkineet, sillä halusimme jatkaa samana päivänä Ouluun. Tankarissa majoittuessa on myös hyvä muistaa, että myrskyn sattuessa kohdalle yhdeksi yöksi tarkoitettu majoitus voi venyä useammaksikin – tai varattu majoitus voi jäädä käyttämättä, jos saarelle ei pääse. Näin oli juuri tällä viikolla alkuviikosta käynyt.

Luotsiasema Tankar
Luotsiasema on yksi majoitusvaihtoehto Tankarilla. Myös tornihuoneessa voi majoittua, tosin lähes tuplahintaan muihin huoneisiin nähden.

Meille sattui kohdalle kuitenkin mitä hienoin kesäpäivä ja palasimme Kokkolaan viettyämme saarelle pari tuntia M/S Jennyllä klo 15:30 -17:00.

M/S Jenny Tankar Kokkola

Tankarissa 1982

Tankar 1982
Lintuasema ja majakka keväällä 1982

Isäni (kuvassa oikealla) vietti keväällä 1982 muutaman päivän saarella hyvän ystävänsä Veikko Salkion kanssa. Näin hän kirjoitti päiväkirjaan retkestään:

28.5.
Aamulla Veikon kanssa taksilla Ykspihlajaan, josta luotsien pikaveneellä, ”Pilotilla” Tankarin 23 hehtaarin saarelle. Majoituimme Lintuasemalle.

29.5.
Panimme ylös lintuverkot käyden sen jälkeen niitä kokemassa joka toinen tunti. Tavoitimme 9 vuotta sitten rengastetun haarapääskyn.

30.5.
Iltapäivällä kiersin saarta valokuvaamassa. Illalla käymässä luotsiasemalla, ylhäällä 29 metriä korkeassa majakassa ja vanhassa kirkossa. Iltateellä rva Säilän luona.

31.5.
Veikon kanssa paluumatka mantereelle ”Pilotilla”.

Lintuasema Tankarilla näytti olivan jokseenkin ennallaan vielä vuonna 2017, 35 vuotta tuon retken jälkeen. Rouva Säilän roolista saarella en tiedä mitään, mutta jätän lauseen tuohon, jos vaikka nimi jollekin lukijalle sanoisi jotain.

Tankar lintuasema ja majakka 2017
Lintuasema ja majakka kesällä 2017

Kieppi

Kokkolassa poikkesimme myös Kiepissä, Kokkolan luonnontieteellisessä museossa, katsomassa Veikko Salkion luontokokoelmaa, jonka ympärille kyseinen museo onkin syntynyt. Veikon kokoelmat olimme nähneet jo vuosikymmeniä sitten ensimmäisen kerran, mutta nyt nykyisissä tiloissa ne olivat aikaisempaa paremmin nähtävissä. Veikkohan päätyi aikoinaan Rovaniemeltä Kokkolaan siksi, että Kokkola tarjosi tilan hänen kokoelmilleen.

Vaikkakin täytetyt linnut ja eläimet nykyisenä valokuvien ja luontoelokuvien aikana saattavat vaikuttaa hiukan vanhanaikaisilta, niin ainakin kokoelman laajuus tekee vaikutuksen: nämä kaikki ovat yhden ihmisen täyttämiä.

Kieppi Kokkola
Kieppi Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi Kokkolan luonnontieteellinen museo

Isäni ja Veikko Salkio ystävystyivät Petsamossa kesällä 1939 isäni päästyä sinne kesätöihin ja ystävyys säilyi isäni kuolemaan asti vuoteen 1997.
Vuonna 1978 he kävivät yhdessä Huippuvuorilla ja onpa muutama lintukuva tuolta kesältä 1939 Petsamostakin säilynyt.

Korjaus:
Tankarin majakan perustiedoissa 1800-luvun vuosiluvut olivat jutun ensimmäisessä julkaistussa versiossa lipsahtaneet 1900-luvulle. Korjattu 25.7.2017.

Kristiinankaupunki Kaskinen

Kristiinankaupungista Kaskisiin

Neljän majakan ja kolmen Unesco-kohteen kesäretkemme alkumatkalle olimme ehkä sopineet vähän liiankin paljon – ainakin ensimmäiset päivät olivat melko tarkkaan aikataulutettuja.

Ajoimme Porin kautta Kristiinankaupunkiin ja Porissa piti olla suunnilleen lounasaikaan. Tämä onnistui tietysti lähtemällä Espoosta sopivan ajoissa, eli ei ongelmaa.

Kristiinankaupunki

Porin jälkeen halusimme poiketa myös Kristiinankaupungissa, mutta kun toisaalta olimme myös ainakin alustavasti sopineet olevamme venerannassa Sälgrundin reissua varten iltakuudelta, niin Kristiinankaupungissa tuli jo vähän vilkuiltua kelloa, eli emme ehkä ihan päässeet mukaan tämän Cittaslow-statuksen saaneen rauhallisen pikkukaupungin tahtiin.

Kristiinankaupunki Cittaslow

Nautimme kuitenkin Cittaslow-leivoksen Jungmannissa, jonka Tripadvisor oli nimennyt kaupungin parhaaksi – emmekä voi olla eri mieltäkään, vaikka emme muita vaihtoehtoja testanneet. Ei sitä yhdessä iltapäivässä yhdessä kaupungissa kovin montaa välipalaa tarvitse!

Jatkoimme Kissanpiiskaajan kujalle, jossa luultavasti olimme käyneet ennenkin, sillä olimmehan kaupungissakin käyneet ennen, vuosikymmeniä sitten, mutta muistot olivat melko tarkkaan haalistuneet.

Kissanpiiskaajankuja on 299 senttiä leveä ja kuulemma Suomen kapein kaksisuuntainen katu. Autot eivät kuitenkaan siinä mahdu kohtaamaan, eli jos kadulle mielii, kannattaa katsoa, ettei toisesta suunnasta ole kukaan tulossa!

Kristiinankaupunki Cittaslow Kristiinankaupunki Cittaslow Kristiinankaupunki Cittaslow

Seuraavaksi ”listallemme” oli Helsingin Sanomien Kristiinankaupunki -jutun ohjaamana vinoksi alunperin rakennettu Ulrika Eleonoran kirkontorni.
Torni kallistuu länsituulia kohden, jotta se kestäisi ne paremmin.

Kristiinankaupunki Cittaslow

Raatihuone oli komea ja liikenne hiljaisessa kaupungissa niin vähäistä, että kuvaa saattoi pysähtyä ottamaan vaikka keskelle Raatihuoneenkatua.

Kristiinankaupunki Cittaslow

Lopuksi kiertelimme vielä hiukan vanhojen puutalojen reunustamia katuja, mutta aikataulu painoi jo vähän päälle, joten oikaisimme museon pihan kautta takaisin Jungmanille ja takaisin ”tavalliseen” arkeen, sillä Kristiinakaupungin K-market, josta ostimme aamiaistarvikkeet Sälgrundin retkellemme, ei enää juuri Haukilahden pienestä K-kaupasta poikennut.

Kristiinankaupunki Cittaslow Kristiinankaupunki Cittaslow

Lomaunelmia -blogissa on yksityiskohtaisempia tarinoita mm. kaupungin vanhoista puutaloista ja Carlsron museosta. Samaiseen Jungmanniin hekin näyttivät, ilmeisesti myös osittain Tripadvisorin suosituksella päätyneen!

Maailman äärellä -blogissakin on hyvä juttu kaupungista ja sen ympäristöstä.

Kaskinen

Myös Kaskisissa meillä oli ”aikatauluongelma”. Emme olleet vuosikausiin tavanneet Vaasassa asuvia ystäviämme ja hekin olivat ehdottaneet, että tulisimme sinne jo lounaalle ja vähän ennenkin, että ehtisimme tutustumaan heidän kotiinsa jo ennen sitä, joten saavuimme Kaskisiin melko aikaisin aamulla Sälgrundin majakalla vietetyn yön jälkeen. Niin aikaisin, että tämä ehkä vielä Kristiinankaupunkiakin rauhallisempi pieni puutalokaupunki taisi vielä nukkua, aamukymmeneltä.

Aamu oli ihan tyyni ja päädyimme Satamakadulle ihailemaan merta – ja olemattomilla laineilla keikkuvaa pientä sinistä venettä! Eikö olekin kaunis?

Kristiinankaupunki Kristiinankaupunki

Seuraavalla hiljaisella kadulla huomasimme yhden Avoinna -kyltin ja kun Kaskinen-esite mainosti kaupungin käsityöliikkeitä, niin olisi ollut kiva poiketa edes yhdessä ja kun valinnanvaraa oli aika vähän, niin miksei sitten tässä.

Kaskinen Kaskinen Kaskinen

Annes Hantverkin Anne puolisoineen innostuikin esittelemään meille paitsi myymiään tuotteita myös kotiaan – taisipa Lasse saada kuvauksen talon remonttihistoriastakin!

Jatkoimme kaupunkiin tutustumista tällä kertaa ajellen lähes autioita katuja pitkin ja pysähdellen siellä täällä muutamaa valokuvaa varten. Jos pysähdys oli lyhyt, kuljettaja jäi autoon päivystämään 🙂

Kaskinen Kaskinen

Lopuksi etsimme jotenkin kaupungin nähtävyyksiksi luokiteltua Bladhin taloa ja palokelloa ja löysimme nekin lopulta. Bladhin talosta katsastin lähinnä puutarhan, jonka perältä olisi täältäkin löytynyt keramiikkaa ja muuta varmasti söpöjä juttuja, mutta järki voitti: en minä kuitenkaan ostaisi mitään ja meidän pitäisi jo olla matkalla Vaasaan!

Palokello on suojellut kaupunkia vuosisatojen ajan. Vuonna 1823 maistraatti määräsi, että kaikkien kaupunkilaisten, vanhukset mukaanlukien, piti järjestyksen ylläpitämiseksi ja tulipalojen välttämiseksi pitää vuorollaan yövahtia. Kaskisten puutalojen säilymiseen lienee myös vaikuttanut talojen sijoittelu tonttien laitaan kauas toisistaan.

Palokellosta luin harvinaisen kivasti tarinan muotoon laaditusta Kaskinen -esitteestä, jonka poimimme paperiversiona mukaamme jo Kristiinankaupungista.

Kaskinen Kaskinen

Kahvi/teetauon halusimme kuitenkin vielä pitää ennen lähtöä. Vierasvenesataman kahvila houkutteli, mutta vaikka kahvilan seinän kyltti väitti sen olevan auki ja kadun reunan mainos kehui paikan vohveleita, niin kahvilan omistaja kertoi olevansa vasta paikalla vaan veneilijöitä varten ja avaavansa kahvilan vasta myöhemmin iltapäivällä. Olivat kuulemma vähän sopineet kaupungin toisen kahvilan, Café Kung Gustavin kanssa työnjaosta: toinen hoitaa aamun ja toinen illan.

Café Kung Gustavin munkit olivat kyllä hyviä, mutta miljöö oli vähän talvisen tumma ja lounaslista hyvin perinteisen oloinen. Ei ehkä olisi satunnaista kävijää houkutellut, mutta toisaalta, mehän olimmekin matkalla Vaasaan lounaalle!

Kaskinen

Pori

Porissa emme olleet turisteina, mutta otetaan nyt kuitenkin tähän mukaan lähes ainoa kaupungista nappaamani ”turistikuva”, eli Maire ja minä.
Porissa asuva sukulaisemme kertoi porilaisten lähes hellyyttävästä suhtautumisesta tähän liikuteltavaksi tehtyyn taideteokseen: talvipakkasilla oli kannettu huolta Mairen tarkenemisesta ja hänet olikin sitten siirretty pahimmiksi kuukausiksi ostoskeskuksen sisätiloihin!

Pori