Aihearkisto: Blogisynttärit

Meriharakka 14 vuotta!

Otetaan vielä yksi menneisyyttä luotaava juttu – lupaan tämän jälkeen palata taas nykyaikaan.

Blogimme ensimmäinen juttu ilmestyi 15.2.2004 – siis tasan 14 vuotta sitten.
En nyt palaa siihen, vaikka sekin toki löytyy  Arkistot -haun kautta.
Tuosta Arkistot-hausta muuten sen verran, että jo vuosia sitten osallistuin kurssille Bloggarin ABC ja kyseisen kurssin opettaja sanoi usein ensimmäiseksi tarkistavansa blogin arkistohausta, että kauanko blogia on julkaistu ja ohittavansa usein nopeasti juuri perustetut blogit. Epäreilua varmasti uusille blogeille, mutta hänen mielestään blogeja syntyy ja kuolee sellaista tahtia, että muutaman kuukauden mittaisella historialla hän ei vielä niistä perusta.

(Arkistot -hakuhan löytyy tietokoneella ja tabletilla tuosta oikealta.)

Muistellaan sen sijaan tämän blogin ensimmäisiä matkajuttuja.

Lassen syntymäpäivä New Yorkissa

New York 2004
Central Park maaliskuussa 2004

Ihan ensimmäinen oli neljäs matkamme New Yorkiin. Matkakertomus ilmestyi vasta huhtikuun puolella, vaikka matka toteutuikin maaliskuun lopulla. Tuolloin ei tosiaankaan kirjoitettu blogijuttuja matkan aikana. Itse asiassa matkakertomustakaan ei varsinaisesti ole, vain kuva-albumin verran kuvia kyseiseltä matkalta. Juttu olikin muuten sitten sen huhtikuun ainoa juttu, eli julkaisutahtikaan ei tuolloin päätä huimannut.

Purjehtien Ateenasta Kosille

Santorini 2004 Meriharakka-blogi 14 vuotta
Purjehtija (veljeni) rentoutuu Santorinilla keväällä 2004

Seuraava matka olikin purjehdusreissu Ateenasta Kosille. Matkakertomus tästäkin on toteutettu vaan kuvateksteinä kuva-albumiin. Muutama vuosi sitten kirjoitin tästä matkasta ihan uudenkin jutun, joka on jo vähän lähempänä ”nyky-aikaista” blogijuttua.

Pirkon syntymäpäivä Venetsiassa

Kolmas, ja vuoden 2004 viimeinen matkajuttu, kun jätetään pois kyseisenaä vuonna tehdyt neljä työmatkaa Walldorfiin Heidelbergin lähelle, kaksi Brysseliin ja yksi Nizzaan, on Venetsiasta. Kuva-albumi ja kuvatekstit linjalla mennään edelleen. Mutta lokakuussa julkaisimme kyllä jo 3 juttua, eli julkaisutahti oli jo kolminkertainen kevääseen verrattuna.

Venetsia 2004 Meriharakka-blogi 14 vuotta
Toki kävimme myös Venetsiassa fiilistelemässä pienvenesatamassa

Puomipeite vuosimallia 2005

Kesällä 2005 blogiharrastuksemme oli jo niin pitkällä, että panostimme markkinointiin:  S/Y Meriharakka tarvitsi uuden puomipeitteen ja investoimme paitsi siihen, myös pieneen mainostekstiin, joka purjehti Saaristomerellä, Ahvenanmaalla, Suomenlahdella ja Itämerellä useamman vuoden. Toki esittelimme sen myös blogissa heti sen valmistuttua.

Valitettavasti puomipeitteen nykyisestä sijainnista meillä ei enää ole tietoa, luultavasti se myytiin aikoinaan veneen mukana.

Näin se alkoi, matkablogi, joka ei vielä vuonna 2004 ollut matkablogi ja joka vielä muutaman vuoden sen jälkeenkin oli enemmän purjehdus- kuin matkablogi.
S/Y Meriharakka siirtyi kokonaan veljeni omistukseen syksyllä 2006, jonka jälkeen matkajuttujen osuus blogissamme alkoi kasvaa.
Mutta on blogissamme vieläkin mukana myös purjehdusreissujemme historia.

Mutta, se menneisyydestä – mehän katsomme eteenpäin ja jatkamme matkojen ja matkajuttujen parissa!

Meriharakka 13v

Teini-ikäinen blogimme!

13 vuotta sitten julkaisimme ensimmäisen jutun tässä blogissa.
Vuosien mittaan olemme blogin syntymäpäiväjutuissa kerranneet tuota ensimmäistä juttua useampaan kertaan, mutta lukijakuntamme on tainnut vuosien mittaan sen verran kasvaa ja muuttua, että sallittakoon pieni kertaus:

Ensimmäinen juttu Meriharakka-blogissa

Blogimme historiastakin olen vuosien mittaan kirjoittanut muutamaankin otteeseen, joten sen taidan jättää tällä kertaa kertaamatta.
Olemme myös joka vuosi kirjoittaneet syntymäpäiväjutun, edes pienen, joten niitäkin katsomalla pääset halutessasi selaamaan kuluneita vuosia.

Yllättäviä suosikkeja

Puolessa välissä kuukautta olen usein myös listannut edellisen kuukauden suosituimpia juttuja, mutta tällä kertaa kokeilin selviäisikö Google Analytics listauksesta, jos annan päivämääräväliksi 15.2.2004 – 14.2.2017 ja selvisihän se. (En kyllä ole ihan varma, että mistä alkaen dataa on oikeasti kertynyt, tuskin ihan vuodesta 2004 asti.)

Kautta aikojen suosituimmat jutut kuullostivat kovin tutuilta: ne ovat olleet esillä moneen kertaan matkan varrella julkaisemissani suosituimmat jutut yhteenvedoissa, joten päädyin katsomaan 50 luetuinta juttua listalta muutaman sellaisen, jotka yllättivät ainakin minut. Vai miten olisi:

Loco

Matkajutuista hiukan yllättäviä näinkin suurella suosiollaan olivat minusta:

ryhmäkuva Frankfurt TCC meeting

Juttuja olemme julkaisseet näiden 13 vuoden aikana yli 1500, joten 50 parhaan joukkoon päätyminen on jokaiselle näistä jutuista hyvä saavutus.

Tunnethan Arkistot?

ArkistoOlethan muuten huomannut sivumme oikeassa laidassa (tietokoneella) kohdan Arkisto? Siitä selaamalla voit palata haluamaasi kuukauteen blogissamme. Muutama vuosi sitten jollain blogikirjoittamisen kurssilla sen vetäjä painotti tuollaisen haun tärkeyttä: vakavasti otettavalla blogilla on hänen mielestään oltava jo jonkin verran historiaa ja siksi hän kertoi blogeihin tutustuessaan aina tarkistavansa sen lähes ensimmäiseksi.

Instagram ja auringonlaskut

Kuukauden suosituimmat -juttuihin olen myös tavannut poimia muutamia edellisen kuukauden suosituimpia Instagram-kuvia. Instagramissa olemme olleet vasta keväästä 2014 asti ja vajaan kolmen vuoden ajalta suosituimmat kuvat ovat Iconosquaren antamien lukujen mukaan … kaikki auringonlaskukuvia!

instagram suosituimmat

Ensimmäinen muusta aiheesta oleva kuva tässä sarjassa on (sijalla 14) viikko sitten pihaltamme Iirislahdesta nappaamani kuva kevään ensimmäisestä lumikellosta!

kevätkukka 2017

Blogimme syntymäpäivää juhlimme varmaan valmistelemalla tulevia blogijuttuja.
Aiheita olisi jonossa juuri nyt vähän turhankin monta ajatellen sitä, että kahden viikon päästä olemme taas maailmalla keräämässä uusia kokemuksia!

(Jutun otsikkokuva Flickristä: Will Clayton)

 

 

 

Tammi- helmikuun suosituimpia

12 vuotta!

Tänään 15.2.2016 tulee kuluneeksi 12 vuotta tämän blogin ensimmäisestä jutusta – Syntymäpäivä siis! 4.2.2004, 11 päivää aikaisemmin, Facebook aloitti toimintansa.

Taidamme tätä nykyä olla pisimpään Suomessa yhtäjaksoiseksi ilmestynyt matkablogi – joskin melko puhtaasti matkablogiksi muotouduimme vasta vuosien myötä.

Kahdennentoista vuoden kolme suosituinta juttuamme olivat:

Yksikään näistä ei sattunut olemaan  varsinainen matkajuttu Suomen ulkopuolelta, mutta emme anna sen häiritä. Blogimme tavoitteenahan on olla maabongauksesta kiinnostuneiden ykkösblogi suomenkielisessä blogosfäärissä, joten kirjoitamme jatkossakin matkoistamme maailmalla, myös niistä, jotka suuntautuvat muuallekin kuin suomalaisten suosikkimaihin tai -kaupunkeihin. Parhaimmillaan saatamme inspiroida muitakin tutustumaan maailmaan entistä laajemmin.

Ja tokihan mekin teemme välillä matkoja myös ”ihan tavallisiin” kohteisiin, kuten vaikka USA:n kansallispuistoihin tai Lissaboniin – juttumme näistä olivat myös ihan kärjen tuntumassa. Jos alkuvuoden kohteistamme Kiova tai Algeria eivät ehkä kaikkia kiinnostakaan, niin ehkä sitten Wien, jonne lähdemme vappuviikonloppuna 🙂

Tammi- helmikuun suosituin IG kuva

Otetaan vielä tähän samaan juttuun myös kuukauden, eli tammi-helmikuun suosituimmat, joiden kolmen kärki oli tällä kertaa:

Näissä sentään mukaan pääsi kaksi matkajuttuakin 🙂

Jos olet blogimme säännöllinen lukija, olet saattanut lukea blogimme 12. vuoden aikana 233 uutta juttua: sen verran niitä vuoden aikana julkaisimme.
Tammi-helmikuussa julkaisimme 16 juttua.

Ja tämän jutun kuvituksena taas Instagramin suosituimpia, joissa auringonlaskut jylläävät edelleen! Mutta mukaan mahtui sentään Minun Afrikkani -elokuvan maisemia Crescent Islandilta ja Kiovan hotellimme a la carte -aamiaisen hedelmälautanen.

Tammi- helmikuun suosituimpia

Ja blogin 12-vuotissyntymäpäivän kunniaksi  bonuskuvana kuva bloggaajasta 12-vuotiaana: jos et muuten tunnista, niin etsi pitkää lettiä!

12-vuotiaita

P.S. Näitä blogisynttärijuttujakin on blogiimme jo kertynyt tämän myötä niin monta, että perustin niille ihan oman kategoriankin – eli jos jostain kumman syystä haluaisit lukea ne kaikki, niitä tästä löytyy.