Aihearkisto: Eurooppa

kgb feature

KGB-museo ja Viru-hotelli

Olemme käyneet Tallinnassa monta kertaa, harvakseltaan.
Laskeskelin niin matkailu- kuin veneily-yhteenvedoistamme, että tämä matka saattoi olla kymmenes kertani kaupungissa – mutta lähes 30 vuoden aikana.

Ensimmäisen kerran kävimme Tallinnassa kesällä 1986 yhdessä siskoni ja hänen nyttemmin jo edesmenneen miehensä kanssa. Viro oli vielä osa Neuvostoliittoa ja matka Tallinnaan oli ryhmämatka, jonka Tallinnassa järjesti tietysti Intourist ja jonka meille Suomessa myi Etumatkat. Hotelliksi valikoitui – vai valittiinkohan niitä tuolloin vielä lainkaan – Viru-hotelli. Laivamatka taittui Georg Ots -nimisellä aluksella.

Viru-hotellin aulasta 23. kerrokseen

Tuo ensimmäinen Tallinnan matkamme palautui mieleeni vieraillessamme Viru-hotellin 23. kerrokseen avatussa ”uudessa” KGB-museossa. Museo on ollut auki jo vuodesta 2011, mutta meille se oli vielä uusi – sen verran harvoin olemme Talllinnassa käyneet.

Varasin netistä etukäteen liput keskiviikkoaamun kierrokselle. Juuri tuolle kierrokselle olisi mahtunut mukaan ostamalla liput juuri ennen sen alkuakin Viru-hotellin aulasta, mutta jo seuraava kierros näytti olevan täynnä, eli suosittelen ennakkovarausta tälle 12 euroa maksavalle tunnin kierrokselle.

Museokierros alkaa hissimatkalla hotellin aulasta 22. kerrokseen, jossa opas kertoo siitä, miten talon 23. kerrosta ei virallisesti ollut aikoinaan olemassakaan tai ainakaan siellä ei ollut mitään.

Tarina kertoo sähkömiehestä, joka ajatteli selvittävänsä vikaa teknisessä tilassa, jonka kuvitteli olevan täällä. Hänen avatessaan tilan oven vastassa oli ladattu ase, mutta taisi kaveri kuitenkin selvitä kiperästä tilanteesta vaitiololupauksella. Yhdessä ovessa onkin kyltti (vaikkei alkuperäinen), jossa lukee, että täällä ei ole mitään.

Ei siellä ole mitään Viru-hotelli KGB-museo Viru-hotelli Tallinna

Museona 23. kerroksen pari huonetta eivät sisällä erityisen paljon. Tästä syystä museoon pääseekin vaan opastetulle kierrokselle, sillä oppaan tarinat tekevät museon ja vievät kuulijat hetkeksi neuvostoajan Viroon.

Matkustajaliikenne Tallinnaan alkaa kesällä 1965

Viru-hotellin historia palautuu aikaan, jolloin Suomen ja Viron välillä ei ollut lainkaan matkustajalauttaliikennettä. Urho Kekkonen onnistui sopimaan sen aloittamisesta uudelleen ja lisääntyvien matkailijamäärien takia tarvittiin kaupunkiin myös lisää hotellikapasiteettia, joten sinne päätettiin rakentaa uusi hieno hotelli.
Asiasta sopiminen ei liene sittenkään ollut kovin vaikeaa, sillä matkustajien myötä valtio sai kipeästi kaipaamaansa ulkomaan valuuttaa.

Hotellin rakentaminen annettiin suomalaisille, jotka virallisen selityksen mukaan ”kärsivät huonoista ajoista ja tarvitsivat töitä” ja suomalaisten rakentamana hotelli valmistuikin ennätysnopeasti jo vuonna 1972. 1970-luvulla suomalaisten rakennusmiesten työtahti ja -moraali oli jotain ihan muuta kuin sen aikaisten virolaisten, vaikka nykyisinhän iso osa pääkaupunkiseudun rakennuksista nousevat virolaisten rakennusmiesten voimin.

Neuvostoaika näkyi hotellin rakentamisessa mm. siten, että rakennusaikana syttyneestä tulipalosta ei juuri puhuttu – Neuvostoliitossahan ei tapahtunut onnettomuuksia.

Viru-hotelli Tallinna

Tavoiteltu työpaikka

Hotellin valmistuttua sinne palkattiin noin 1 000 työntekijää siinä missä nyt 45-vuotisjuhliaan viettävä hotelli toimii 250 hengen voimin. Mutta työtahti oli tuolloin erilainen ja kaikki tehtiin hotellissa alusta alkaen hotellin autojen huoltoa myöten.
Osa työntekijöistä oli myös välillä poissa auttamassa ”vapaaehtoisina” maataloustöissä.

Viru-hotellin autoja

Opas kertoo myös miten hotellin leipomon tuotteet olivat kovaa valuuttaa aikana, jolloin rahallakaan ei saanut erilaisia asioita ilman suhteita!

Työpaikat Viru-hotellissa olivat tavoiteltuja, mutta niihin vaadittiin moitteeton käytös ja uskollisuus Neuvostoliittoa kohtaan: esimerkiksi ulkomaille muuttanut sukulainen oli este työpaikan saannille.
Työntekijöiden luotettavuutta testattiin myös asettamalla ansoja, käyttämällä esimerkiksi lompakoita, jotka, jos sellaisen avasi, räjäytti väripatruunan työntekijän kasvoille. Potkuthan siitä sitten seurasi, punaisesta naamasta – tai sitten velvollisuus työskennellä KGB:lle.

KGB:n toiminta hotellissa

KGB:n agentit työskentelivät eri puolilla hotellia,  myös näkyvästi mm. ovimiehinä. Hotelliinhan oli pääsy lähinnä vain hotellivierailla ja työntekijöillä.

Osa hotellihuoneista oli varustettu mikrofonein ja kamera-aukoilla. Tällaisen hotellihuoneen viereinen huone oli varattu KGB:n agenteille. Tärkeät ulkomaiset vieraat, poliitikot ja lehtimiehet, sijoitettiin näihin huoneisiin. Erityisen tarkkaan seurattavia olivat maassa vierailevat ulkovirolaiset.

Viru-hotelli mikrofonit huoneissa KGB-museo Viru-hotelli Tallinna

Vieraiden puheluita seurattiin aluksi vaihtamalla valittuihin huoneisiin erikoispuhelimet, mutta tekniikan kehittyessä hotellin kaikkia puheluita voitiin seurata.

Ravintolapöydässä käytyjä keskusteluja seurattiin käyttämällä erityisiä lautasia, joihin oli upotettu langaton mikrofoni: tarjoilijoille annettiin sitten ohjeet vieraiden ja lautasten sopivasta sijoittelusta kunakin iltana.

Viru-hotelli mikrofonit lautasella

Oma osansa vakoilutoiminnassa oli myös hotellin alakerrassa sijaitsevalla valuuttabaarilla: tänne saattoivat paikallisetkin päästä ulkomaalaisten hotellivieraiden seurassa, mutta toki siellä käytyjä keskusteluja sitten seurattiinkin tarkasti.

KGB:n toiminta hotellissa jatkui aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Kesällä 1991 agentit lähtivät hotellista kiireellä – vieden mukanaan sen minkä voivat, mutta raskaampi radiokalusto jäi paikalleen.

Tätä raskaampaa kalustoa käytettiin aikanaan vakoiluyhteyksien pitämiseen myös esimerkiksi Suomeen ETYK-kokouksen aikana syksyllä 1975. Neuvostoliiton johtajien ”Kuuma linja” kulki tuolloin Viru-hotellin tietoliikennekeskuksen kautta.
Myös Moskovan olympialaisten purjehdusosuuksien järjestäminen Tallinnassa kesällä 1980 oli 23. kerroksessa kiireellistä aikaa.

Viru-hotelli KGB-museo Viru-hotelli KGB-museo

Elämää neuvostoajan Tallinnassa

Yhteen 23. kerroksen huoneista oli koottu hotellin historiaa neuvostoajalta ja vähän sen jälkeenkin. Hotellinjohtaja tarvitsi tietysti suojatun puhelimen ja suoran linjan KGB:n päämajaan Tallinnassa yllättäviä tilanteita varten.

Tuonaikaisesta lehdistön vapaudesta pöydällä kertovat jutut Leonid Breznevin ja Juri Andropovin kuolemista: muistokirjoitukset olivat kuulemma vuodesta toiseen lähes sanasta sanaan samoja, sillä jos tekstiin olisi tehnyt muutoksia, niin se olisi pitänyt hyväksyttää ylemmällä taholla. Eivätkä isot, viralliset, uutiset kuitenkaan ketään kiinnostaneet, sillä niiden tiedettiin olevan propagandaa. Toisen sivun pienemmissä, paikallisemmissa, uutisissa sen sijaan saattoikin olla jotain mielenkiintoista.

Viru-hotelli KGB-museo Viru-hotelli KGB-museo Viru-hotelli KGB-museo

Tallinnan kattojen yllä

Kierros KGB-museossa tarjoaa myös mahdollisuuden näköalaan Tallinnan kattojen ylle. Kattoterassihan ei muuten oli auki hotellivieraille – tosin jo 22. kerroksen parvekkeelta, jonne pääsee muutenkin, on ihan hyvä näköala kaupunkiin.

Näkymiä Viru-hotellista Näkymiä Viru-hotellista Näkymiä Viru-hotellista Näkymiä Viru-hotellista

Viron matkailuhistoriaamme

Kokemuksestamme Viru-hotellissa muistan melkein 30 vuoden jälkeen lähinnä huonon ruuan ja runsaasti virtaavan venäläisen kuohuviinin: siskon mies teki sen verran kauppaa ylimääräisillä lenkkitossuilla ja sukkahousuilla, että ruplat riittivät muutaman päivän reissulla niin suureen määrään kuohuviiniä, ettemme kaikkea sitä neljään henkeen tainneet saada kulutettuakaan.
Muistan myös kerroksissa ja aulassa istuneet ”mummot”:  heidänkin tehtävänä taisi olla vieraiden tarkkailu. Piritaankin kävimme tutustumassa jo tuolloin – ei niin, että olisimme sinne erityisesti halunneet, mutta Intouristin matka sisälsi retken myös sinne. Tuolloin kolmen päivän matka Tallinnaan oli aika pitkälti valmiiksi ohjelmoitu.

Laululavan edessä Tallinna 1986
Tallinnan laululavan edessä kesällä 1986

Tuon vuoden 1986 ensivierailun jälkeen kävimme Tallinnassa Viron itsenäistymisen jälkeen päivämatkoilla siskon- ja veljentyttärien kanssa ainakin 1995, 1996 ja 1998 ja 2006.

Purjeveneellä kävimme Piritassa ensimmäisen kerran 1999 – tuolloin Suomen ja Viron välillä piti vielä käydä tullaamassa vene mennen tullen. Piritan uimaranta tuli lasten kanssa tutuksi – veljentyttäreni Tiian uintimatka yli venesataman ja uimarannan välisen salmen jäi hyvin mieleemme tuolta reissulta.

Piritassa 1999
Piritan vesiliukumäessä kesällä 1999

Toisen kerran kävimme purjeveneellä Tallinnassa 2005, mutta tuolloin yövyimme Piritassa vain yhden yön.

Kahdestaan olemme tehneet päivämatkoja harvakseltaan 2000-luvulla, ainakin 2000, 2008, 2010. Näistä viimeisimmät ovat jo olleet eräänlaisia ”täsmäiskuja” kaupunkiin, 2008 halusimme nähdä Vilnan ja Riikan miehitysmuseoiden jälkeen myös Tallinnaan avatun uuden Miehitysmuseon ja 2010 halusin käydä syömässä ravintola Ribessä heidän jälkiruokalistallaan tuolloin olleen creme brulee trion takia!

Ribe creme brulee
Ravintola Riben creme brulee trio kesällä 2010

Tallinnan parempiin ravintoloihin tutustumista jatkoimmekin sitten tällä elokuisella matkallamme: lisää vierailuistamme niin F-hoonessa kuin Noassa vähän myöhemmin.

Kesällä 2007 vietimme juhannuksen Saarenmaalla, mutta Tallinnaan emme silloin pysähtyneet.

KGB-museo muissa matkablogeissa

KGB-museosta ovat kirjoittaneet myös (ainakin) Kohteena maailma -blogin Rami ja Syö Matkusta Rakasta -blogin Meri.

Museosta Kohvik Komeet -kahvilaan

Museokierroksen jälkeen olimme jo tauon tarpeessa ja Viru-hotellilta onkin lyhyt matka Solaris-ostoskeskuksen 4. kerroksessa sijaitsevaan Kohvik Komeet -kahvilaan, jonka senkin olin löytänyt Syö Matkusta Rakasta -blogin Tallinna-vinkeistä.

Solaris Tallinna
Näkymä Viru-hotellin kattoterassilta Solaris-ostoskeskukseen

Ihan kelpo kahvilaksi se osoittautui. Miljöönä se ei ehkä säväytä: tila on ilmava ja avara ja tarjoaa jopa näköaloja, mutta kodikkaaksi sitä ei ehkä kutsuisi. Kakkuvaihtoehtoja on kuitenkin runsaasti ja palvelu pelaa. Kevyitä ruokavaihtoehtojakin olisi varmaan ollut tarjolla,  mutta tällä kertaa tyydyimme kahviin, teehen ja reilunkokoiseen kakunpalaan.

Kohvik Komeet Tallinna Kohvik Komeet Tallinna Kohvik Komeet Tallinna Kohvik Komeet Tallinna

Madrid Zoo feature eläintarha Madrid Korkeasaari

Mene eläintarhaan Madridissa tai Helsingissä

Useimmat blogijuttumme kirjoitan jos en nyt lyhyillä matkoilla ihan matkan aikana, niin melko pian matkan jälkeen kuitenkin, tuoreeltaan. Muistikuvat haalistuvat kuitenkin ajan mittaan, vaikka päiväkirjamerkinnät ja valokuvat säilyvätkin ja usein mielenkiintonikin siirtyy jo seuraavaan matkaan.

Madridin eläintarha

Toukokuisen Madridin matkamme jäljiltä juttujonoon on kuitenkin jäänyt yksi retki, josta en tullut hetimmiten kirjoittaneeksi. Kävimme nimittäin Madridissa myös eläintarhassa: myönnettäköön, ehkä eniten pandojen houkuttelemana, mutta myös hiukan siksi, että eläintarha sijaitsi Madridin suurimmalla puistoalueella, Casa de Campolla, josta olimme lukeneet jo ennen matkaa Historia de Viajes -blogista.

Eläintarha yllätti positiivisesti – ei niinkään pandat, sillä niitä olimme nähneet melko äskettäin Wienissä, mutta Madridin eläintarhassa oli paljon sellaisia eläimiä Etelä-Amerikasta, joita ei ollut koskaan nähnyt luonnossa: muurahaiskarhu, tapiiri, vesisika, patagonian jänis.

Madrid Zoo Muurahaiskarhu
Muurahaiskarhu on iso eläin, pituutta tälläkin yksilöllä yli metri
Madrid Zoo tapiiri vesisika patagonian jänis
Taustalla tapiiri ja pieni vesisika (capybara), edessä patagonian jänis (mara)
Madrid Zoo tapiiri
Intian tapiiri – yksi niistä erittäin uhanalaisista lajeista, jonka säilyminen saattaa kohta olla eläintarhojen varassa

Pandakuvaamme kommentoitiin hetimmiten sosiaalisessa mediassa paheksuen eläintarhoja ja eläinten pitämistä häkissä. Itsekin olen aikoinaan Intiassa Jaipurin eläintarhassa miettinyt, että tätä paikkaa ei ehkä pitäisi olla olemassa, mutta Madridin eläintarha vaikutti hyvin hoidetulta ja eläimillä oli hyvät tilat.

Madrid Zoo Panda

Madrid Zoo Panda
Pandadiplomatiaa Madridissa

Sunnuntaina eläintarhassa oli myös runsaasti lapsiperheitä enkä voinut olla miettimättä, että aika harvalla lapsella sittenkään on mahdollisuus nähdä esimerkiksi Afrikan isoja eläimiä luonnossa, joten omasta puolestasi sallin kyllä lasten ilon ja innostuksen vaikka sitten eläintarhassa, kunhan se toimii asiallisesti.

Madrid Zoo flamingoja

Korkeasaaressa tutustumassa eläintarhan toimintaan

Halusin kuitenkin ymmärtää vielä paremmin eläintarhojen oikeutusta ja saimme sovittua tutustumiskäynnin Korkeasaareen eläintenhoitajan seurassa ja opimme lisää eläintarhojen muista merkityksistä kuin lapsiperheiden mukavina retkikohteina.

Hyvinhoidetuilla eläintarhoilla, kuten Korkeasaarella, on merkittävä tehtävä luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Maailmassa on jo useampia eläinlajeja, jotka olisivat kuolleet sukupuuttoon ilman eläintarhoja. Näiden eläinten elinalueet ovat tuhoutumassa tai niitä metsästetään niin voimallisesti, että koko kanta voi tuhoutua.

Uhanalaiset eläinlajit säilyvät eläintarhoissa ja niitä on monessa tapauksessa onnistuttu palauttamaan luontoon ja kanta on saatu elpymään tuhon partaalta.
Korkeasaaressa tällaisia eläimiä ovat esimerkiksi metsäpeurat ja mongolian villihevoset.

Metsäpeurat hävisivät Suomesta kokonaan 1900-luvun alussa, mutta nyttemmin kanta on jossain määrin palautunut Vienan Karjalassa säilyneen kannan ja luontoonpalautusten myötä.

Mongolian villihevoset kuolivat luonnosta kokonaan sukupuuttoon 1960-luvulla, mutta tarhoihin pyydystettyjen yksilöiden ansiosta laji kuitenkin säilyi ja nyt niitä elää taas Kiinan ja Mongolian aroilla n. 300 yksilöä.

MongolianhevonenMetsäpeurat Korkeasaari Mongolianhevoset Korkeasaari

Muita uhanalaisia eläimiä Korkeasaaressa ovat pikkupanda, manuli, amurinleopardi, lumileopardi, amurintiikeri, berberiapinat, partakorppikotka ja sammakkoeläimet, joista yhtenä esimerkkinä vain Madagaskarilla elävä mantella, joka muutti Korkeasaareen ihan äskettäin.

Mantella, kuva Mari Lehmonen, Korkeasaari

Uhanalaisten eläinten suojeluohjelmissa eläintarhat tekevät yhteistyötä ja eläimiä siirrellään tarhasta toiseen sopivien lisääntymisparien muodostamiseksi.

Monen suojeluohjelman kohdalla toki on niin, että jos ihmiset alunperin toimisivat siten, että eläinten elinympäristön säilyisivät, niin niitä ei tarvittaisi, mutta kun näin ei ole kuitenkaan aina tapahdu, niin parempi niin, että laji on kuitenkin säilyy, kuin että tuhoutuminen olisi lopullinen.

Korkeasaaressa on myös villieläinsairaala, joka pyrkii auttamaan loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä -tavoitteena palauttaa ne luontoon mahdollisimman pian. Jos tämä ei onnistu, eläin voi jossain tapauksissa myös saada uuden asuinpaikan Korkeasaaresta.
Villieläinsairaala pyrkii myös opastamaan ihmisiä olemaan tarpeettomasti puuttumatta emon ”hylkäämiin” poikasiin, sillä useimmiten emo kuitenkin on lähellä ja parasta auttamistapa poistua paikalta.

Hämärätalo, jossa esitellään tullin takavarikoimia eläimiä ja tavaroita on myös yksi osa Korkeasaaren opastustoimintaa.

Luontokoulu Arkki KorkeasaariKoululuokille Korkeasaari tarjoaa mahdollisuuden luontokouluun.
Koulun suojelijan Jenni Haukion sanoin:
“Luontokoulu Arkki tutustuttaa lapset luonnon ihmeisiin hauskalla, opettavaisella ja toiminnallisella otteella – herättäen kiinnostusta niin lähiluontoon kuin myös uhanalaisten eläinten ja niiden elinympäristöjen suojelemiseen.”

 

Villieläimet ja Sinä

Eläintarhat ovat myös mukana opastamassa ihmisiä ymmärtämään, että missä päin maailmaa liikutkaan, niin jos Sinulle tarjotaan mahdollisuutta:

  • ottaa itsestäsi kuva villieläimen kanssa
  • koskettaa sitä tai
  • ratsastaa sillä,

niin älä tee sitä!
Eläin ei halua kanssasi kuvaan eikä pidä silityksestäsi, ratsastamisesta puhumattakaan.

Tällä alueellahan myös matkabloggaajat ovat tehneet ansiokasta työtä kertoessaan ihmisille niin norsuratsastamisen kuin tiikerien kanssa otettujen yhteiskuvien ongelmista.

Mutta, mene eläintarhaan, Helsingissä tai maailmalla.
Ehkä käyntisi auttaa pieneltä osin jotain uhanalaista eläintä selviämään ja meillä on taas yksi sukupuuttoon kuollut laji vähemmän.

Kissojen yö Korkeasaaressa

Korkeasaaressahan on kohta taas tulossa Kissojen yö – tai tarkkaan ottaen kaksikin syyskuun 1. ja 8. päivänä. Osa näiden iltojen tuotosta menee Amurin luonnonvaraisille kissapedoille. Amur-hankkeeseen voit toki lahjoittaa rahaa myös tilisiirtona.

Amurin kissapedot

Kissapedoista puheenollen, eläintenhoitajan kanssa Korkeasaaressa tekemällämme kierroksella nappasin jutustelun lomassa kuvan tiikeristä ja hirvenpäästä ja jaoin sen Instagram -tilillämme. Kuva sai hetimmiten muutaman paheksuvan kommentin, hirven puolesta, mutta kun, eläintenhoitajan sivistämänä, vastasin siihen, että petoeläimille isot ruhonpalat ovat tärkeä osa niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia, niin paheksuva kommentti jostain syystä poistui tästä kuvasta!
Osa eläinten hyviä oloja onkin se, että olosuhteet mahdollistavat lajityypillisen käyttäytymisen, oli se sitten isoja ruhonosia, kallioseinämää tai mahdollisuus piiloutua katseilta.

Korkeasaari tiikeri

Tämänkesäinen Korkeasaaren retkemme oli enemmän opintomatka kuin retki Korkeasaareen, mutta jos haluat lukea myös jutun Korkeasaaresta, niin seuraamistani blogeista ainakin Pinkit korkokengät ja Plusmimmi ovat käyneet siellä ”oikeasti”. Kivoja kuvia kummallakin!

Korkeasaarta kiersimme heinäkuun alussa tiedottaja Mari Lehmosen ja eläintenhoitaja Hanna-Maija Lahtisen kanssa.

Lisää Korkeasaaresta ja sen tekemästä suojelutyöstä voit lukea täältä.

Casa de Campo ja Teleferico Madridissa

Mutta, takaisin Madridiin.

Eläintarhahan sijaitsee tosiaan Casa de Campon puistossa ja lopuksi vielä muutama sana reitistä sinne tai sieltä. Me menimme sinne metrolla (kävelymatkaa Casa de Campon asemalta kertyy ehkä vartin verran) ja palasimme kaupunkiin Telefericolla. Kävelymatka eläintarhan portilta Telefericon yläasemalle oli hiukan pitempi kuin matka takaisin metroasemalle ja ylämäkivoittoinen, joten reitti olisi ollut kesympi toisin päin!

Telefericon kaupungin puoleisessa päässä kannattaa, vähän tietysti vuodenajasta riippuen, katsastaa sen vierellä oleva rosario.

Casa de Campo Madrid Casa de Campo Teleferico Madrid

Kaikki Madridista ja Toledosta

Folhammar raukit

Raukkeja ja majakoita Gotlannissa

Gotlannin SE juttu on raukit, joita on ympäri saarta monella rannalla.
Raukkihan on kalkkikivimuodostelma, joka on jäänyt jäljelle aaltojen huuhdeltua sitä ympäröivän kiviaineksen hiekaksi ja sen huuhtoudutta mereen. Monet raukit ovat kivipilareita tai -kumpareita, mutta jotkut ovat muotoutuneet jonkun hahmon näköiseksi, kuten Hoburgsgubben.

Hienoimmat raukkialueet ovat, ehkä, pohjoisella Fårön saarella.
Pääsaarella Folhammarin alue Ljugarnin lähellä on ehkä yksi näyttävimmistä.
Korkein raukki, Jungfru nimeltään, on Lickershamnin lähellä pääsaaren luoteisrannalla.
Hoburgsgubben ihan etelässä on ehkä Gotlannin tunnetuin raukki – oikeasta kulmasta katsottuna tämä kalkkikivikallio on selvästikin miehen pää!
Hoburgin lähellä raukkeja on myös Holmhällarin rannalla.
Muitakin alueita on ja yksi yksittäinen raukki, Snäckschimpansen, ihan lähellä Visbytäkin.

Fårön saarelle emme tällä kertaa lähteneet – emme halunneet viettää ihan koko neljän päivän reissuamme autossa, olimmehan käyneet Fårössä jo 90-luvulla ja Fårön lauttajonoissakin olisi vielä elokuussakin saattanut vierähtää tovi.
Jungfrunkin olimme nähneet purjehdusreissulla 2002, joten sitäkään emme halunneet kerrata.

Etelässä emme olleet aikaisemmin käyneet, joten Hoburgsgubben ja Holmhällarna oli selvä valinta. Folhammar puolestaan on niin helposti autolla saavutettavissa – ja niin hieno alueena, että sen kävimme kertaamassa!

Folhammar

Gotlanti raukit Folhammar Gotlanti raukit Folhammar Gotlanti raukit Folhammar

Hoburgsgubben

Hoburgsgubben Hoburgsgubben

Holmhällar

Holmhällar

Holmhällar
Kivikattoiset kalastajatalot Holmhällarin rannalla.
Horisontissa oikealla Heligholmen (ja sen majakka).

Fårön raukkeja ja Jungfru Lickershamnissa

Fårö 1992
Fårön raukkialueilla 1992 – todennäköisesti Digerhuvud
Jungfru Lickershamn 2002
Jungfru Lickershamnin satamasta kuvattuna 2002 – eipä tuonaikainen digikamera paljoon pystynyt!

Muutama majakkakin

Raukkien lisäksi valitsimme kahdelle päiväretkellemme myös yhden majakan per retki. Majakoiksi valikoituivat Närin majakka, jota väitetään Gotlannin kuvatuimmaksi ja Hoburgin majakka, saaren eteläisimpänä. Heligholmeninkin majakan näimme Holmhällarin rannalta, mutta se on saarella, kuitenkin suhteellisen kaukana.

När fyr Gotland
Närin majakka

När fyr Gotland

Hoburg fyr Gotland
Hoburgin majakka

Kauniita kalastajakyliä

Raukkien ja majakoiden lisäksi kolmas juttu Gotlannin rannoilla ovat vanhat kalastajakylät. Näitä idyllisiä vanhojen pienten kalastajien talojen muodostamia pieniä kyläyhteisöjä kävimme katsomassa useammassa paikassa. Gnisvärd tulikin jo tutuksi Toftaa, Gnisvärdiä ja Visbytä käsitelleessä jutussamme.

Saaren länsirannikolla kävimme Katthammarvikissä ja Herrvikissä ja itärannikolla Ekstakustenissa. Paikat valikoituivat paitsi ystävien vinkeistä myös jo lentokentältä poimimastamme Gotlandguidesta, joka lupaa ”More than 100 sights” ja jossa nähtävyydet on lueteltu alueittain Visby, pohjoinen, saaren keskiosat ja etelä.
Esitettä vähän selaamalla löytää kivasti hahmottelemansa reitin varrelta lisää tällaisia ”pienempiä” kohteita, joihin ei ehkä juuri niiden takia kannata lähteä, mutta jos ne sattuvat reitille, niin olisi sääli niitä ohittaa.
Tarjolla oli tämän A5-kokoisen oppaan lisäksi myös A4-kokoinen saman tapainen opas, mutta siinä mainosten määrä oli niin paljon suurempi, etten ainakaan automatkan mittaan löytänyt siitä mitään. Tosin siinä oli hyvät irtirevittäviksi tarkoitettavat saaren ja Visbyn kartat.

Kattharmmarsvik
Kattharmmarsvikin rantaa. Uimaranta, paljon asuntoautoja ja ravintola.
Herrvik
Herrvik. Näiden idyllisten mökkien lisäksi kylässä on hyvä ravintola ja kiva kahvila.
Ekstaviken Gotlanti
Ekstaviken – taustalla Stora ja Lilla Karlsön saaret

Taukopaikkoja

Päiväretkillä tarvitaan myös taukopaikkoja ja niitäkin Gotlannilta löytyy, voisiko sanoa, että vaikka enemmän kuin tarpeeksi. Monet niistä ovat myös enemmän kuin pelkkä kahvila tai ravintola, eli alueella on muutakin nähtävää: vanha farmi, museo, taidenäyttely tai muutamia usein gotlantilaista designia myyviä pieniä kauppoja.

Bottarve Gotland
Bottarven museotila. Poikkesimme myös Kattlundin tilalla ihan vaan tauon takia.

Roma

Saaren keskiosassa poikkesimme Roman vanhan luostarinraunioille, jonka ravintolassa söimme lounaan.

Lounas Roman raunioilla
Lounas Roman raunioilla

Roma Gotlanti

Vamlingbo

MeriharakoitaEtelässä nautimme lounaan Vamlingbon alueen ”kasvihuoneessa” ja vietimme tovin vielä tutustuen puutarhaan, luontonäyttelyyn ja lintumaalari Lars Jonssonin tuotantoon.
Näyttelystä löytyi myös iloksemme tämä meriharakkapariskunta!

Vamlingbo Vamlingbo

Krusmyntagården

Krusmyntagården 1992Visbystä hiukan pohjoiseen on Krusmyntagårdenin puutarha ja mainio ravintola,jossa sielläkin nautimme yhden lounaan.
Krusmyntagården oli meille tuttu jo 90-luvulta, eli tällä paikalla on jo hiukan historiaakin.

Krusmyntagården Krusmyntagården

Leva Kungslador

Visbystä hiukan etelään taas on Leva Kungslador, jossa myös voi halutessaan mukavasti oleilla vaikka hiukan lounas- tai kahvitaukoa pitempäänkin puutarhassa, pienessä myymälässä tai vaan isoilla tyynyillä lojuen.

Leva Kungslador Leva Kungslador

Leva Kungslador
Leva Kungslador olisi tarjonnut mahdollisuuden taiteen tekemiseenkin!

Lounaiden lisäksi kahvi/teetauoilla söimme ensin kaikki sahramivaihtoehdot: sahramipannukakkua, sahramivohvelia, mutta vähitellen siirryimme sitten jo muihinkin vaihtoehtoihin, kuten vaikka mutakakkuun kermavaahdolla.

Sahramivohveli
Valokuvaaminen muistui mieleen melkein liian myöhään!

Mutakakku

Högklint

Raukkien, majakoiden ja ruokapaikkojen lisäksi kävimme vielä yhdellä Gotlannin nähtävyydellä lapsiperheiden suosiman Kneippbyn alueen vieressä, nimittäin Högklintillä. Tällä 48 kilometrillä korkealla kalliolla voi halutessaan nostattaa adrenaliinia menemällä lähemmäs ja lähemmäs kallion reunaa!
Ehkä olisimme Kneippbyssäkin poikenneet, jos emme siellä olisi jo 90-luvulla käyneet. Lapsia tai ilman lapsia, pitäähän sitä nyt ainakin kerran elämässään nähdä tämäkin Peppi Pitkätossun talo 🙂

HögklintHögklint

4 päivää ja 3 yötä Gotlannissa, kustannusyhteenveto

Lopuksi vielä lyhyt kustannusyhteenveto tältä 4 päivän Gotlannin reissultamme, kahdelta hengeltä:

  • Lennot 378 euroa, menolento Norwegian (Arlandan kautta), paluu BRAlla (suora)
  • Tofta Strandpensionat, 3 yötä,  247 euroa
  • Vuokra-auton ”käyttökulut” 97 euroa
  • Oman auton paikoitus Helsinki-Vantaalla 60 euroa
  • Yhteensä 782 euroa

Vuokra-auton käyttökuluissa on bensakulut vajaan 500 kilometrin ajosta ja lisävakuutus omavastuun poistamiseksi 4 vuorokaudelta.

Vuokra-auto Europcar Gotlanti

Europcarin auton saimme käyttöömme blogiyhteistyönä Auto Europelta.
Europcarin auto, Volkswagen Golf, oli uudenkarhea ja sen luovutus käyttöömme Visbyn lentokentällä sujui mutkattomasti ja palautus: avaimet vaan laatikkoon, vielä mutkattomammin. Loppulaskukin saapui jo paluulentomme aikana.

Omasta autosta kevään mittaan jo tutuksi tullut navigointi iPhonen kartoilla toimi sekin tässäkin autossa: Sirille vaan lause ”Näytä reitti Visby” ja ajo-ohjeet ilmestyvät näytölle.

Navigointi VW Golf

Reittimme

Hemseen, saaren toiseksi suurimpaan kaupunkiin Visbyn jälkeen, poikkesimme kumpanakin retkipäivänä, sillä siellä oli helppo käydä ruokakaupassa autolla.

Yhteistyössä Auto Europen kanssa.


Tofta Strandpensionat

Tofta, Gnisvärd – ja Visby

Ideasta lähteä taas kerran Gotlantiin saamme kiittää Tallink Siljan Visbyn risteilyjä, joita tällekin kesällä oli tarjolla 6 lähdön verran. Hetken niitä tutkittuamme tulimme kuitenkin nopeasti siihen tulokseen, että haluamme enemmän aikaa Gotlannissa ja vähemmän matkalla. Kunnon hytissä risteilyt vaikuttivat myös hintavilta.
Elämää ja matkoja -blogissa (ainakin) on kuvaus tällaisesta risteilystä.

Finnairin tarjouskirje, joka kertoi, että tarjolla olisi myös suoria lentoja Visbyhyn, antoi tarvittavan viimeisen tönäisyn matkan varaamiseen. Tosin emme sitten kuitenkaan varanneet Finnairin lentoja, ja suoran lennonkin saimme vain paluumatkalle, sillä emme suostuneet lähtemään aamukuudelta: mieluummin sivistyneesti klo 9:05 vaikka sitten Tukholman kautta.

Bloggaaja Toftan rannalla Visby Tofta Gnisvärd

Tofta Strandpensionat

Lennot varattuani katselin Visbyn hotelleja, joiden hinnat hiukan hirvittivät – sittemmin opimme, että samalla viikolla Visbyssä oli meneillään Medeltidsveckan, joka ei ainakaan tarkoita tarjoushintoja hotelleissa. Booking.com muistutti minua Tofta Strandpensionatista, josta huoneen saisi kolmeksi yöksi n. 250 eurolla ja etenkin kun kyseinen hotelli oli meille tuttu jo aikaisemmilta Gotlannin matkoiltamme niin varasimme huoneen sieltä.

Tofta on mielestäni oikein hyvä vaihtoehto jos on liikkeellä omalla tai vuokra-autolla (kuten me tällä kertaa). Autottomana Gotlanti supistuukin helposti Visbyhyn ja kaikki parhaat asiat Gotlannista jää kokematta. Tai no, onhan se Visbykin kaunis.

Tofta Strand Tofta Strand Tofta Strand

Toftan rantaa väitetään Gotlannin parhaaksi ja Tofta Strandpensionat on kyseisellä rannalla. Parhaimmista huoneista on merinäköala, mutta mistään huoneesta ei ole matkaa rannalle kuin sata metriä. Rantaa pitkin voi sitten kävellä suuntaan ja toiseen vaikka kilometrikaupalla: me kävelemme yleensä Gnisvärdin pieneen kylään. Gnisvärd on mielestäni yksi hienoimpia paikkoja Gotlannissa.
Voi tietysti olla, että hienous tulee osittain siitä, että tutustuimme siihen, Toftan lisäksi, jo viettäessämme pari viikkoa noilla seuduilla kesällä 1992.

Hotelli, tai pensionaatti, ei ole mitenkään erityisen hohdokas muuten kuin sijaintinsa osalta, mutta huoneissa on sentään omat kylpyhuoneet ja edulliseen hintaan kuuluu myös aamiainen. Ei sekään loistokas tai valikoimaltaan erityisen runsas, mutta yleensähän vähän aikaa aamiaisen jälkeen on jo vuorossa päivän ensimmäinen kahvila ja silloinhan on ihan hyvä, että tilaa on myös jollekin pienelle herkulliselle kahvileivälle!

Tofta Strandpensionat Tofta Strandpensionat Tofta Strandpensionat Tofta Strandpensionat Tofta StrandpensionatTofta Strandpensionat

Gnisvärd

Tälläkin kerralla vietimme lyhyestä lomastamme osan ihan Toftassa. Kävelimme rantaa pitkin Gnisvärdiin todetaksemme, että elokuun puolessa välissä sesonki täälläkin alkaa jo kääntyä syksyyn: suosikkikahvilamme vuosien takaa oli jo sulkenut ovensa tältä kaudelta. Toftan rannalla kävimme joka aamu haistelemassa päivän säätä ja iltaisin katsomassa auringonlaskua.

Gnisvärdin vanhat kalastajien majat ovat vuosien mittaan muuttuneet pieniksi kesämökeiksi – kuten kaikkialla Gotlannin rannoilla. Mökit ovat kooltaan yhden tai korkeintaan kahden huoneen kokoisia, ihanan minimalistisia. Jos kesämökistä joskus innostuisin, niin juuri tällaisesta voisin innostua!

Gnisvärd - Visby Tofta Gnisvärd Gnisvärd Gnisvärd Gnisvärd Gnisvärd

Gnisvärdissä on myös muutama laivanmuotoinen kivihauta pronssikaudelta. Tälläkin kertaa kävimme katsomassa nekin, mutta vasta nyt saimme twitteriin laittamamme kuvaan kommentin, että toinen näistä ei olekaan aito! Mielenkiintoista miten sosiaalinen media silloin tällöin toimii ihan asiassakin!

Gnisvärd
Laivanmuotoinen pronssiaikainen kivihauta

Ylläolevan kuva on oikeasta kivihaudasta, Twitterin kuvassa alla ”väärä” hauta, mutta kuvan kommentissa taas kommentoijan lisäämänä kuva tästä oikeasta – klikkaa alla olevaa kuvaa, niin pääset katsomaan myös Twitter-keskustelun.

Yhden tällaisen kivihaudan näimme myös Gannarvessa matkallamme Hoburgiin.

Gannarve
Gannarven kivihauta – taustalla horisontissa Lilla Karlsön saari

Toftasta käsin teimme tällä kertaa kaksi pitempää retkeä, toisen itärannikolle ja toisen etelään – lisää näistä ”raukki-retkistä” vähän myöhemmin.

Visby

Kävimme myös Visbyssä pari kertaa. Ensimmäinen retkemme suuntautui Österportenin ostoskeskusalueelta keskustan kujia ja toria kierrellen pienvenesatamaan, joka sekin oli meille tuttu pariltakin Visbyhyn suuntautuneella purjehduksella. Yhden uuden kivan ravintolankin löysimme sataman liepeiltä, Florence -nimeltään. Testasimme vaan sahramipannukakun, mutta miljöö sohvineen oli niin houkutteleva, että ruuallakaan ei olisi niin väliä!

Visby Gotlanti Visby Gotlanti Visby Gotlanti Visby Gotlanti

Toisella kertaa jätimme auton sairaalan parkkipaikalle ja panostimme kaupungin rannan pohjoispäähän: nousimme kaupungin muurille Snäckgårdportenilla, haahuilimme Medeltidsveckanin markkinoilla, kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja etsimme muurista Rakkauden portin.

Tällä kertaa emme jaksaneet innostua kirkoista, raunioista, museoista, taidenäyttelyistä tai shoppailusta: kaikissa näissä kategorioissa kuvankauniilla kaupungilla on toki tarjontaa.

Visby Gotlanti Visby Gotlanti Visby Gotlanti Visby Gotlanti

Kohteena maailma -blogin vinkit Visbyhyn kannattaa tarkistaa täältä.
Vinkit nousta muurille Snäckgärdsportenilla ja kiivetä Santa Maria -kirkon viereiset portaat Kyrkbergetille kaupungin kattoja katsomaan ovat ainakin oikein  hyviä.
Myös Elämää ja matkoja -blogissa on myös juttu Visbystä.

Viides kerta Gotlannissa

1984 Decus Nordic -konferenssi

Omalta osaltani tämä oli viides kertani Gotlannissa – Lassella neljäs, sillä ensimmäinen kertani saarella oli konferenssimatka – lentäen tietysti, Helsingistä Arlandan kautta. Ohjelmassa oli kuitenkin myös retki Ljugarniin Folhammarin raukkeja katsomaan ja Visbyn kiertoajelu, joten nyt jo edesmenneen hienon Snäck-hotellin ohella pääsin jo silloinkin näkemään myös hiukan Gotlantiakin.

Snäck-hotelli
Snäck-hotelli, joka on sittemmin muutettu asuintaloksi

1992 Kaksi viikkoa Toftan rannalla

Kesällä 1992 vietimme saarella kokonaista kaksi viikkoa, johon mahtui niin rantapäiviä Toftan rannalla kuin päiväretkiä niin pohjoiseen, aina Färöhön asti, kuin itään ja länteen.
Tämä taisi olla se kerta, jolloin rakastuin saareen.
Matkan Gotlantiin teimme autolla, ensin Tukholmaan ja sieltä Oskarshamniin, josta yli Visbyhyn.

Toftassa 1992
Tofta Strandpensionatin terassilla kesällä 1992

2000 Purjehduskurssilla myrskyssä

Vuonna 2000 kävimme Hangosta edestakaisin Visbyssä purjehduskurssin merkeissä. Purjehdusretki toi Lasselle purjehtijaliiton päällikön pätevyystodistuksen ja minulle perämiehen. Menomatka Hangosta kesti keskimäärin kohtuullisissa tuulissa 48 tuntia (260 mpk), mutta paluumatka tuulilukemien koko ajan noustessa aina yli 20 m/s asti vain 34 tuntia. Hankoon saapuessamme veneemmekin oli jo hiukan kärsinyt myrskystä, mutta koko porukka pääsi kuitenkin onnellisesti maihin.

Veneemme vietti Visbyssä päivän saapumis- ja lähtöpäivän välissä, mutta me emme jääneet kaupunkiin, vaan vuokrasimme pyörät ja pyöräilimme Gnisvärdiin ja Toftaan. Matkaa edestakaisin kertyi lähes 40 kilometriä, mutta olihan se hyvää vaihtelua purjeveneessä pitkälti istuen vietetylle ajalle.

Purjehdus 2000
Hanko – Visby 48 tuntia 4 tunnin jaksoissa – väsymys painaa jo Visbytä lähestyttäessä
Klikkaa kuvaa, niin näet lisää vanhoja kuvia 🙂

2002 Lickershamn ja Gotska Sandö

Kesällä 2002 jatkoimme Turun Pursiseuran Ruotsin järville suuntautuneen eskaaderin jälkeen matkaa kolmen hengen miehistöllä: me ja aikaisemmin keväällä Kreikan purjehduksella tapaamamme Volkerin kanssa Nynäshamnista yön yli Visbyhyn ja sitten parin päivän päästä Gotlannin pohjoisrannikkoa Lickershamniin ja edellen Gotska Sandölle ja sieltä sitten Sandhamniin taas yön yli. Lickershamnissa näimme Gotlannin suurimman raukin, 12 metriä korkean Jungfrun. Käynti Gotska Sandöllä oli ihan mahtava!
Ehkä seuraava Gotlannin matkamme voisikin suuntautua taas sinne?
Myös Stora Karlsön saari jäi vielä tälläkin kertaa kokematta …

gotska sandö
S/Y Meriharakka ankkurissa Gotska Sandön edustalla ja purjehtija rannalla.
Klikkaa kuvaa, niin näet lisää vanhoja kuvia 🙂
Vuoden 2002 kuvamme ovat kyllä turhan aikaisin digikameroihin siirtymisemme takia laadultaan valitettavasti jokseenkin olemattomia.