Aihearkisto: Maabongaus

Maabongausta käsittelevät jutut

world 201703

Maailma hallussa?

Otetaan tähän väliin ennen seuraavaa Bhutan- tai Nepal-juttua maabongauspäivitys ja hiukan jos ei nyt matkasuunnitelmia, niin ainakin tulevien bongausmatkojen hahmottelua.

Bhutan oli 112/114 (P/L) itsenäinen maamme  ja 161/165 Traveler’s Century Clubin alueemme. Näitä TCC-alueitahan on yhteensä 325, siinä missä itsenäisiä maita on vähän laskutavasta riippuen jotain 196 ja 200 välillä.

Ensimmäiset tavoitteemme maabongauksen saralla olivat 100 TCC -aluetta, koko Eurooppa niin valtioina kuin TCC-alueina ja sen jälkeen vielä 100 itsenäistä valtiota, mutta nyttemmin emme enää ole asettaneet kovin selkeää seuraavaa tavoitetta.

Pohjois-Amerikka

Koko Eurooppa -tavoitteen jälkeen koko Pohjois-Amerikka myös TCC-alueina tuntui houkuttelevalta. Valtiot (Yhdysvallat, Kanada, Meksiko) meillä olikin ollut kasassa jo 1980-luvulta lähtien, mutta TCC-alueista (Prince Edward Island, St. Pierre & Miquelon ja Alaska) uupuu edelleen Alaska.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin jo alustava suunnitelma käydä alkusyksystä niin Alaskassa kuin Hawaijilla (joka TCC-alueena kuuluu Tyyneen valtamereen), joten ehkä jo syksyllä voimme todeta, että siinä missä koko Eurooppa on kierretty, niin myös koko Pohjois-Amerikka, näillä kriteereillä.
Iranin matkan jälkeen menetetty ESTA-kelpoisuuskin on jo tulevaa matkaa ajatellen hoidettu: passeissamme komeilee nyt kymmenen vuoden viisumit Yhdysvaltoihin!

Alaska
Alaska – kuva Flickr Kevan Dee

Lähi-itä

Lähi-itää tuskin saamme koskaan edes maatasolla ”valmiiksi”, sillä Irak, Jemen ja Syyria taitavat olla vielä monta vuotta vähemmän houkuttelevia tavalliselle matkailijalle, jollaiseksi ehdottomaksi itsemme luemme.
Saudi-Arabia ja Libanon ovat kuitenkin siltä suunnalta vielä listoillamme ja jos niissä kävisimme, niin voisimme väittää, että Lähi-idän 14 valtiosta olemme käyneet kaikissa ”mahdollisissa”.

Beirut

Afrikka

Kuten monella maabongausta harrastavalla meilläkin Afrikka on 13 käydystä valtiosta huolimatta edelleen huonosti katettu – valtioitahan ko. mantereella on peräti 50! Muutamia suunnitelmia on, kuten tuleva Marokon matka ja ehkä joitain maita Länsi-Afrikasta, mutta mitään koko Afrikka -tavoitetta meillä ei ole.

Africa

Atlantin ja Intian valtameren saaret

Atlantin saaret olemme valtiotasolla (Islanti, Kap Verde) kiertäneet.
Eteläisen Atlantin TCC-alueet kuten Ascencion, Falklandin saaret, Fernando do Noronha, St. Helena ja Tristan de Cunha vaatisivat meitä intohimoisemman maabongarin.

Äskettäin tekemämme Intian valtameren risteilyn jäljiltä alueen 5 valtiosta meiltä uupuu vain Madagaskarin ja Mosambikin välillä sijaitseva pieni Comoro, mutta se jääkin uupumaan, ellei nyt jotain ihan ihmeellistä tapahdu.

Karibia

Karibiaa olemme vähän säästelleet myöhemmäksi.

Bhutanin reissu oli mielestäni fyysisesti vaativa korkeuserojen ja korkean ilmanalan takia. Vähän harmittelin, ettemme olleet valinneet kohteeksi Bhutania jo vaikka kymmenen vuotta sitten! Karibia sen sijaan voi odottaa. Sen käymättömistä 9 valtiosta voi hyvällä tuurilla kiertää ison osa leppoisasti melkein yhdellä risteilyllä. Ehkä samaan reissuun (tai pariin) voisi vielä yhdistää jotain Väli-Amerikastakin: Costa Rican? Guatemalan?

Tikal
Guatemala, Tikal – kuva Flickr Brian Gratwicke

Tyyni valtameri

Vähiten olemme kiertäneet Tyynellä Valtamerellä:  Australialla ja Uudella Seelannilla ei pääse pitkälle alueella, jossa olisi tarjolla 16 itsenäistä valtiota ja peräti 39 TCC-aluetta. Mutta kuten Comoro, jäänevät nuokin valtiot meiltä näiltä näkymin kiertämättä.

Aasia

Aasiastakin meiltä puuttuu vielä 12 maata, joista etenkin Myanmar, Sri Lanka ja Mongolia vähän houkuttelisivat. Niihin voisi varmaan halutessaan yhdistää myös Taiwanin ja/tai Filippiinit. Bangladeshistä meille on siellä käyneiden tarinoista muodostunut kuva sen verran surkeassa tilanteessa olevasta maasta, että se ei houkuta, edes pisteen takia.

Afganistan ja Pakistan ovat liian vaarallisia kohteita tavalliselle turistille. Muista staneista olemme kunnolla käyneet vain Kazakstanissa ja Kirgiisiassa (Kyrgyzstan), joten jos joskus ”tarvitsisimme” suhteellisen lähellä olevia uusia maita, niin tarjolla olisivat ainakin Tadzikistan ja Turkmenistan. Uzbekistankin ansaitsisi varmaan paremmankin tutustumisen kuin lyhyen pysähdyksen Tashkentissa vuosia sitten.

Pohjois-Korean näytelmä ei ole meitä houkutellut.

Asia

Etelä-Amerikka

Etelä-Amerikastakin meiltä puuttuu vielä puolet itsenäisistä valtioista, mutta kovin korkealla ne eivät ole ”listallamme”. Bolivia on korkeutensa takia ehkä jo turhankin vaativa kohde, mutta jos sinne päätyisimme, niin kaipa sitä pitäisi pistäytyä Paraguaynkin puolella. Lasse on aikoinaan jo käynyt Venezuelassa ja sen viereiset pienet valtiot voivat puolestamme jäädä koluamattakin. Kolumbiaan saattaisi jollain risteilyllä päätyäkin vielä.

South America 201703

Ceuta feature

Sateinen Ceuta ja huijari Algecirasissa

Tammikuinen matkamme Algarveen ja Espanjan Cadiziin ei eiliseen asti ollut sisältänyt minkäänlaisia maabongauselementtejä, millään laskutavalla. Portugalissa ja Espanjassa olimme molemmissa käyneet jo useamman kerran aikaisemmin, myös Andalusiassa (jossain järjestelmissä Espanjan maakunnat lasketaan erikseen). Mutta yksi aluepiste näiltä seuduilta oli vielä noudettavissa, Pirkolle, nimittäin Espanjalle Marokon rannikolla kuuluvasta Ceutasta saa TCC (Traveller’s Century Club) -pisteen. Ja niinpä uhrasimme yhden Cadiz-päivän retkelle Ceutaan.

Lähdimme matkaan aikaisin aamulla ja ajoimme vajaan 1,5 tunnin matkan Algecirasiin, josta lautat Ceutaan lähtevät. Lauttalippuja emme olleet ostaneet etukäteen, sillä lauttoja menee lähes joka tunti, ja matkaa Algecirasiin oli kuitenkin sen verran, että emme uskaltaneet ihan varmaksi arvioida saapumistamme satamaan.

Ceuta
Tähtäimessä Ceuta, kuva jo Ceutan puolelta, eli pääsimme sinne asti :-)

Algecirasin valtavassa satamassa ajoimme muutaman ylimääräisen kierroksen liikenneympyröissä, mutta osuimme lopulta Puerto Continental Parking -paikoitustaloon. Kello oli 9:15 ja ajattelimme, että meillä olisi vielä pieni mahdollisuus ehtiä klo 9:30 lauttaan. Paikoitustalossa reipas nuori mies opasti meidät vapaalle paikalle ja kertoi paikoituksen maksavan 20 euroa. Suhtauduimme asiaan epäilevästi, olimmehan ottaneet sisäänajaessamme tavallisen paikoituslapun, jolla Suomessa ainakin paikoitus maksetaan jälkikäteen, mutta kaveri jankutti 20 euroa ja väitti, että lauttamatkustajien ei tarvitse paikoituksesta maksaa. Lopulta annoimme hänelle 20 euroa, vaikka jo setelistä luopuessani tiesin oikeastaan tehneeni virheen. No, se oli vaan 20 euroa. Ja meillä oli kiire lautalle.

Algecirasin satama

Seuraavaksi yritimme löytää paikoitustalosta ulos ja lautalle, mutta päädyimme vaan autokaistalle, ja kun emme ajatelleet autoa ottaa mukaan, eikä meillä ollut etukäteen ostettua lippua, niin piti löytää lipunmyynti. Autokaistan kaveri viittoili johonkin suuntaan, mutta kas, ”paikoitusystävämme” ilmestyi paikalle ”auttamaan” meitä lipunostossa. Lähdimme hänen perässään ulos paikoitustalosta ja ulos satama-alueelta (taas tiesin oikeastaan, että tämä menee nyt väärin) ja päädyimme pieneen matkatoimistoon (kaverin ystävän luultavasti) ja ostimme sitten kuitenkin menopaluuliput häneltä, ymmärtäen tässä vaiheessa, että emme enää ehdi 9:30 vaan 10:30 lauttaan. Ostettuja lippuja katsoessani totesin, että toimiston palkkio oli 10 euroa.  No, sekin oli ”vaan” 10 euroa.

Palatessamme läheiselle satama-alueelle huomasimme sitten oikeat lippumyymälät, josta liput olisi varmaan saanut maksamalla vain 2 x 64 euroa, mutta tehty mikä tehty. Tässä vaiheessa olimme jo huolissamme siitä, että saako ostamillamme lipuilla maihinnousukortit, mutta kelpasivat ne sentään, eli liput olivat sentään ihan oikeat. 10:30 lähtö oli FRS-yhtiön nopealla lautalla ja kohta olimme tuulisella merellä ihailemassa toisella puolen Algecirasin satamaa ja toisella puolella Gibraltaria. Edellisen kerran lähdimme Kristina Katarinalla Gibraltarilta Barcelonaan, ilta-auringossa, kannella kuohuvaa siemaillen, mutta tänään siis pienellä matkustajalautalla matkalla Afrikkaan.

Algeciras satama
Algecirasin satama ja oikeat lippumyymälät

Ceutaan tullessamme suhtauduimme jo skeptisesti kaikkeen, olimme päättäneet välttää taksiretkiä mahdollisesti myyvät ”huijarit” ja löysimmekin terminaalista turisti-infon ja saimme kaupungin kartan ja tiedon, että kävelemme helposti keskustaan ja jos haluaisimme tulla sieltä takaisin taksilla, niin matkan ei pitäisi maksaa yli 5 euroa. Ok, siis matkaan.

Rantakadulla oli useita lauttalippuja myyviä pieniä matkatoimistoja ja isoja eurooppalaisia liikkeitä kuten Lidl ja El Corte Ingles. Ohitimme ne ja jatkoimme linnoitusten ohi Plaza de Africalle. Pääkadun laidalla oli kaupungin ehkä ainoa hotelli ja sen päässä Plaza de Constitution, jonka jämerää patsasta katsoessamme äkkäsimme myös McDonaldsin ja totesimme, että vaikka tarkoitus oli viettää kaupungissa vain muutama tunti, niin pikaiselle lounaalle oli aikaa.

Ceuta Ceuta CeutaCeutaCeuta

Lounaan aikana tuulinen sää muuttui myös sateiseksi ja vaikka kävelimme vielä hetken kävelykatu Pase del Revelliniä ylös, niin totesimme, että tämä kaupunki taisi olla tässä ja palasimme pikkuhiljaa terminaaliin, vaikka tiesimmekin olevamme vähän ajoissa klo 15:00 lähtevää lauttaamme ajatellen.

CeutaCeuta Ceuta

Mutta hyvä, että olimme ajoissa, sillä sää oli huonontunut ja FRS:n klo 15:00 lautta oli peruutettu! Seuraava lähtisi klo 18:00, jos lähtisi. Pikainen tilannearviointi ja päädyimme ostamaan liput klo 14:45 lähtevään Trasmediterranean lauttaan, joka oli vähän isompi, ja kulki vaikka tuuli olikin noussut. Neuvottelimme myös FRS:n kanssa paluumatkan hyvittämisestä, sillä olimme, tyhmyyttämme näin tässä vaiheessa arvioiden, ostaneet menopaluuliput. He eivät kuitenkaan lippua voineet hyvittää, kun olimme sen matkatoimistosta ostaneet, mutta saimme sentään paperin, jolla todistivat lähdön olevan peruutettu.

Ceuta Ceuta

Trasmediterranean liput olivat halvemmat kuin FRS:n (51.20 euroa kahdelta luottokortilla maksettaessa) ja saimme niistä yli 60-vuotiaille tarkoitetun alennuksen, jota matkatoimisto ei meille aamulla ollut tarjonnut. Sigh.

Paluumatka Algecirasiin meni tiukasti laivan penkeissä istuen, infotaulujen vilkuttaessa punaisella monella kielellä, että pysykää istumassa, mutta ei iso laiva nyt ihan ylettömästi kovassa tuulessakaan hyppinyt, eli pääsimme sittenkin samana päivänä Algecirasiin.

Lautalla Ceuta - Algeciras

Algecirasissa oli vielä vuorossa vierailu matkatoimistossa hakemassa takaisin käyttämättömien paluulippujen hinta, jonka yllättäen lopulta saimme kuin saimmekin sittenkin takaisin. Ensimmäinen yritys englanniksi asiaa esittäen ei meinannut millään tuottaa toivottua tulosta, eli 64 euroa, mutta kielen vaihtaminen auttavaan ranskaan (ja laivayhtiön todistus peruutuksesta) toi lopulta rahat käteen.

Vielä parkkimaksun maksu automaattiin – eihän paikoitus tietenkään ollut laivamatkustajille ilmainen ja se maksoikin klo 9:15 – 16:45 väliltä vain 13.85 euroa ja pääsimme paluumatkalle. Tie ulos Algecirasin satamasta vaikutti ensin hurjan ruuhkaiselta, mutta onneksi pian selvisi, että vain rekat joutuivat jonottamaan tullitarkastukseen, henkilöautot pääsivät jatkamaan matkaa jonottamatta ja olimmekin sitten perillä, ”kotona” Cadizissa vielä valoisaan aikaan, vähän yli klo 18.

Ceutasta voinemme todeta, että sinne emme enää toista kertaa (Lasse kolmatta kertaa) päädy, mutta tulipahan nyt käytyä hakemassa sieltä Pirkon 159. TCC-piste. Ei siinä mitään, ihan mukavan näköinen pieni kaupunki se oli, mutta silti.

Ceutahan on viime aikoina ollut taas uutisissa myös pakolaiskysymyksen takia: Ceutalla on maaraja Marokon kanssa ja pakolaiset pyrkivät Eurooppaan, eli Ceutaan, kiipeämällä tuon aidan yli, mutta Ceutassa taitaa olla sen verran paljon poliiseja ja rajaviranomaisia, että sitä kautta ei helposti Eurooppaan tulla. Lyhyellä vierailullammekin kaupungissa näimme kymmeniä poliisia-autoja ja kadulla partioivia poliiseja.
Raja-aitaa emme viitsineet lähteä katsomaan, taksilla – eiväthän pakolaiset kuitenkaan mitään nähtävyyksiä ole, vaikke lehtikuviin ajoittain päätyvätkin.

Ceuta

 

Maailmanmatkaajien kokouksessa

Tutustu ystäviimme!

Maabongaus harrastuksena herättää tunteita. Ihan erityisesti se on herättänyt tunteita viime viikkoina muutaman asiaa sivunneen blogijutun myötä.
Jopa siinä määrin, että myös Maailmanmatkaajat -klubissa, jossa olemme keväällä olleet mukana neljä vuotta, keskusteltiin välillä melko kiivaastikin siitä, että olemmeko me, ryhmänä, maabongareita vaiko emme. No olemme ja emme, jotkut sellaisiksi reippaasti tunnustautuvat ja toiset taas mieltävät vaan matkustavansa mielellään, paljon ja usein, ja sen myötä uusia kohteita vaan kertyy.

Päädyimme tämän kaiken innostamana, tusina meistä, kertomaan matkailuharrastuksestamme, monen osalta myös maabongauksesta. Kokosimme jutut yhteen ja julkaisimme ne klubin sivuilla.

Esko kirjoittaa hiukan pilke silmäkulmassa omatoimimatkailijoista:

”Ihan pientä masokismia olen joskus ollut havaitsevinani joidenkin aina ehdottomasti omin päin matkailevien kokemuksista – matkailu ei saa olla liian helppoa vaan pitää vähän kärsiä.”

Petteri ei usko pitkiin, monen kuukauden reissuihin, vaan kertoo matkoistaan näin:

”Sanoisin että keskimäärin ehkä noin kahdeksan reissua per vuosi. Käytännössä käytän matkustamiseen kaikki pyhäpäivät joihin lisään mahdollisuuksien mukaan omia lomapäiviä ja/tai muutaman etätyöpäivän.”

Tomi hakee ymmärrystä maabongaukselle vertaamalla eri tapoja liikkua ajan:

”Tuskin kukaan vertaisi puolen tunnin sauvakävelylenkkiä satoja kilometrejä pitkään ja vuorokausia kestävään ultrajuoksusuoritukseen, vaikka niitä yhdistääkin jalan laittaminen toisen eteen.”

Arton osalta totean vaan, että kuva ”Täysikuu teltan yllä vuoristossa Chilen ja Argentiinan rajalla” on niin mahtava, että Arton juttu kannattaa ehdottomasti ainakin katsoa.

Mukana juttukokoelmassa on 12 klubilaisen kertomus omasta matkailuharrastuksestaan. Heistä vain muutama kirjoittaa matkablogia, vaikka matkakokemuksia olisi todellakin jaettavaksi – eli näitä matkajuttuja et ole ennen lukenut. Ja olemme mukana mekin, tosin Sinulle, uskollinen lukijamme, matkailijatarinamme taitaa olla entuudestaan tuttu!

Käy lukemassa tarinat, jos haluat tutustua ystäviimme, Maailmanmatkaajiin!
Monista heistä on nimittäin näiden vuosien mittaan oikeasti tullut ystäviämme.
Jutun otsikkokuva on muuten Maailmanmatkaajien kokouksesta ja tuossakin kokouksessa meillä näyttää olleen hauskaa :-)

Tutustu maailmanmatkaajaan

 

north pole feature

Matka Pohjoisnavalle

Antarktikselle pääsee jo lähes tavallisilla risteilymatkoilla ja onpa yksi ystävämme Maailmanmatkaajat -klubista käynyt siellä purjealuksellakin.

En kuitenkaan ole ajatellut, että tavalliset matkailijat kävisivät etelä- tai pohjoisnavalla vaikka sellaistakin juttua maabongareista kerrotaan, että kiertämällä etelänavalla pienen ympyrän tulee vartin kävelyllä käytyä monessa maassa.

Tunnettu maabongari Lee Abbamonte kävi äskettäin pohjoisnavalla.
Seuraan hänen blogiaan ja otsikko ”How I Made it to the North Pole” oli kyllä sen verran kiinnostava, että juttu oli pakko lukea saman tien.

pohjoisnapa

En nimittäin todellakaan ollut ajatellut, että ihmiset vielä nykyäänkään kävisivät pohjoisnavalla tuosta vaan. No tai ei ihan tuosta vaan: vaatihan matka ensin matkan Huippuvuorille, sieltä edelleen lennon Barneo-nimiseen paikkaan jäällä venäläisen rahtikoneen kyydissä ja vielä helikopterilennon itse navalle.
Vaihtoehtoisesti Pohjoisnavalle voisi ilmeisesti päästä myös jäänmurtajan kyydissä Murmanskista – lisäbonuksena tällä reitillä vielä vierailu Frans Joosefinmaalla.

Matka ei myöskään sujunut ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, eli selvästikään Huippuvuorilta pohjoiseen suuntautuvilla lennoilla ei voi vaatia myöhästymiskorvauksia vielä 3 tunnin jälkeen – eikä edes 3 päivän jälkeen, mutta kyllä Lee pohjoisnavalle lopulta pääsi! Itse pohjoisnavalla seurue vietti -35 asteen pakkasessa 1½ tuntia.

lee abbamonte pohjoisnavallaYksityiskohtaisemman kuvauksen Leen matkasta pohjoisnavalle voit lukea hänen blogistaan. Enpä myöskään ollut ajatellut mihin kaikkeen venäläiset oligarkit rahojaan käyttävät, mutta näköjään myös näissä maisemissa. Ja vaikket englanninkieliseen tekstiin jaksaisikaan paneutua, niin katso ainakin huikeat kuvat reissusta!
Lee on myös käynyt etelänavalla ja lähes kaikilla maailman 325 TCC-alueesta.

Osaltamme jätämme väliin niin pohjois- kuin etelänavan, mutta silti on kiehtovaa lukea myös tällaisista matkoista!

(Kuvat Lee Abbamonten blogista ja (kartta) Wikipediasta).