Aihearkisto: Matkaelokuvia

Anne feature

Anne with an E

Vuosi sitten kesällä katsoimme kirjaston vanhoilta DVD-levyiltä Lucy Maud Montgomeryn Anna-kirjoista tehtyjä vanhoja elokuvia osana syksyisen Kanadan matkamme valmisteluja – olimmehan menossa myös Prince Edward Islandille, kirjailijan ja Annan kotisaarelle.

Tänä keväänä Netflix julkaisi toteuttamansa uuden version sarjasta: Anne with an E. Kesäkuun matkasuunnitelmiemme hiukan muututtua minulla oli alkukuusta hiukan tavallista enemmän aikaa myös Netflixin kanssa ja innostuin katsomaan uuden Anna-sarjan ensimmäisen kauden kaikki 7 jaksoa. Sarjan jatkosta minulla ei ole tietoa, mutta Annan tarina jatkuu kyllä pitkälle näiden 7 jakson jälkeenkin, joten materiaalia siihen toki olisi.

Uusi sarja ON erilainen kuin viime kesänä katsomani. Se on vähemmän kuvankaunis ja tavoittelee aikaisempia toteutuksia realistisempaa kuvaa elämästä saarella sata vuotta sitten. Jo alkufilmi (videolinkki yllä olevasta kuvasta) on pysäyttävän erilainen.
Olen huono kelaamaan muutaman minuutin pätkiä Netflixiä tabletilla, joten päädyn sarjoja katsoessani katsomaan alkutekstit moneen kertaan ja parilla ensimmäisellä kerran tuo aloitus oli minusta jotenkin luotaantyötävä, ruma ja outo, mutta vähitellen sen kauneus aukeni minulle.

Uusi toteutus on myös riipaisevan realistinen käsitellessään orpotytön ulkopuolisuutta pienen kylän yhteisössä. Älykkään tytön koulunkäynti on lopahtaa alkuunsa koulukiusaamisen kautta ja ystävyyssuhteet ovat nekin sarjan alkujaksoissa enimmäkseen katkolla. Realismia on tuotu sarjaan myös jossain määrin hätkähdyttävillä tavoilla kuten vaikka käsittelemällä kuukautisia – aihetta, joka ei todellakaan ollut esillä vuosikymmeniä sitten toteutetuissa ehkä tätä toteutusta selkeämmin lapsille suunnatuissa versioissa.
Uusi toteutus onkin minusta aikaisempaa enemmän myös aikuisten sarja.

Sarja on kuvattu enimmäkseen Ontariossa, Kanadassa, mutta jossain määrin myös Prince Edward Islandilla. Kuvauksista ja kuvauspaikoista ja näyttelijöistä  hiukan lisää tässä lyhyessä The Making of Anne | Behind the Scenes videossa.
Annea näyttelee irlantilaissyntyinen 15-vuotias Amybeth McNulty – punatukkainen tietysti!

Prince Edward Island

Oikeasti Prince Edwardin saaren Anne-sarjan maisemat näyttivät vuosi sitten tältä:

Green Gables Prince Edward Island Anne with an E
Green Gables Prince Edward Island
Green Gables Prince Edward Island Anne with an E
Annen huone Green Gablesissa
L M Montgomery Prince Edward Island Anne with an E
L M Montgomeryn syntymäkoti Prince Edward Islandilla

Vihervaarasta kirjoittamani jutun löydät halutessasi täältä. Laajemmin muutenkin Prince Edward Islandilta kirjoittamamme jutut löydät tästä viime syksyisen Kanadaan ja St Pierre et Miquelonille suuntautuneen matkamme linkkiyhteenvedosta.

Netflix on meille melko uusi tuttavuus ja toistaiseksi olen siitä katsonut vasta sarjat Gilmore Girls, House of Cards (5. kauden viimeinenkin jakso tuli tsekattua toissapäivänä!), The Crown, Orange is the New Black,  Designated Survivor,  Grace and Frankie ja Hjördis. Viimeisimmän lähinnä siksi, että jos kerrankin on toiselle nimelleni ”omistettu” televisiosarja, niin pakkohan se on katsoa!

Gilmore Girls -sarjan uudet, vain Netflixissaä julkaistut,  jaksot toimi osaltani sisäänheittotuotteena Netflixiin, mutta niin vaan jäi sitten tilaus katkaisematta ensimmäisen ilmaisen kuukauden jälkeen … Erityisesti nyttemmin Netflixiin tullut mahdollisuus ladata ohjelmia tabletille lentomatkoja (ja yleensä matkoja) varten on mielestäni hyvin puoltanut tuota 7,99 euron kuukausihintaa.

Machines feature

Maailmalle valkokankaalla

Helmikuun olemme viettäneet Suomessa, mutta muutaman irtioton olemme tehneet, kotisohvalla tai elokuvateatteriassa. Eilen kävimme myös eteläistä Espoota riepotelleessa lumimyrskyssä Kino Tapiolassa katsomassa elokuvan Machines -ennakkonäytöksen.

Machines

Machines press foto matkaelokuva

Intia/Saksa/Suomi -yhteistyönä valmistunut dokumenttielokuva Machines vei meidät lumimyrskyn keskeltä Intiaan, mutta tämä Intia ei näyttäytynyt meille valkoisina rantoina ja palmuina. Täällä tekstiilitehtaan koneet jyskyttävät yötä päivää ja tehtaan työläiset ovat todellakin vain osa koneistoa. Työvuorot kestävät 12 tuntia ja siirtotyölaiset saattavat tunnin tauon jälkeen tehdä heti perään toisen vuoron. Ei ihme, jos joillakin oli koneiden metelistä huolimatta vaikeuksia pysyä hereillä. Mutta täällä ollaan vaan töissä, perhe ja koti ovat tuhansien kilometrien päässä, vaikka Uttar Pradeshin osavaltiossa ja työt ovat täällä, Gujaratissa. Matkarahat on ehkä lainattu, mutta alle 100 euron kuukausipalkalla hyvä jos pysyy hengissä ja pystyy maksamaan velkansa, kotiin ei välttämättä jää mitään.

Suomessa en ole ollut varaukseton ammattiyhdistysliikkeen kannattaja, mutta näissä oloissa sille kyllä vielä olisi tilaa. Tilaa olisi myös Suomessa harkita jokaista vaateostosta: olisiko jo aika ostaa kappalemääräisesti vähemmän vaatteita ja maksaa niistä enemmän – toivoen, että siitä enemmän osuudesta osa edes päätyisi myös tekstiilitehtaan työntekijöille.

Hotel Machine

Hotel Machine press foto matkaelokuva
Elokuvan kuva Kiovasta (linkki blogimme juttuihin kaupungista).

Machines -elokuvan olisimme voineen käydä katsomassa jo DocPoint -festivaaleillakin tammikuun lopulla, mutta silloin ehdimme vain pienelle kierrokselle  Beirutiin, Gazan alueelle, Kabuliin, Kiovaan  ja Sarajevoon elokuvan Hotel Machine -myötä. Konfliktialueilla tietyt hotellit valikoituvat usein tilanteesta raportoivien toimittajien asuinpaikoiksi. Ensin ehkä siksi, että ne ovat vielä jotenkin turvallisia kyseisellä alueella, mutta vähän ajan päästä myös siksi, että kaikki keskittyy näihin hotelleihin, jotka vielä toimivat ja jossa pääosa toimittajista on. Parhaimmillaan (?) toimittaja saa juttunsa poistumatta hotellista siellä läsnä olevilta ministereiltä, kenraaleilta, diplomaateilta, fixereiltä, tulkeilta, taksinkuljettajilta, rahanvaihtajilta, sutenööreiltä.

Docpoint-festivaalien ohjelmalehdessä Rauli Virtanen kirjoittaa elokuvan kuvaamasta todellisuudesta: ”Siinä missä vieraileva toimittaja tekee riskialttiin matkan kerran tai pari, paikallinen avustaja on vaarassa kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen ilman vakuutuksia tai kunnon palkkaa. Kannammeko me vastuuta heistä tai heitä mahdollisesti kaipaamaan jääneistä omaisista jos ja kun jotain sattuu? Pääsääntöisesti emme.”

Kuninkaan hologrammi

Kuninkaan hologrammi press foto matkaelokuva

Viihteellisimmissä merkeissä käväisimme myös yhtenä iltana Saudi-Arabiassa Tom Hanksin seurassa. Elokuvasta Kuninkaan Hologrammi vain osa on oikeasti kuvattu Saudi-Arabiassa, mutta ehkä tarina olisi voinut kertoa kyseisestä maasta. Ihan viihdyttävä se kyllä oli, poislukien muutama ällöttävämpi rasvapattiin liittyvä kohtaus! Saudi-Arabian matka on meillä edelleen listoilla, Startlight Toursin kanssa sinne pääsisi jo lokakuussa, mutta Maailmanmatkaajat -ryhmämme on vielä selvittämässä edullisempia vaihtoehtoja, joko jo tänä vuonna tai sitten vähän myöhemmin. Ensimmäiset turisteille mahdolliset matkat Saudi-Arabiaan ovat vielä hinnoissaan, sillä uteliaita matkailijoita maailmalla riittää, mutta hyvällä tuurilla kysynnän vähän tasoittuessa maahan voisi päästä jo edullisemminkin.

Kirsikkapuiden alla

Kirsikkapuiden alla press foto matkaelokuva

Keväinen Japani kirsikkakukkien aikaan on meiltä edelleen kokematta, mutta sinnekin pääsee kotisohvalta vaikka elokuvan Kirsikkapuiden alla myötä. Erilainen tarina avautuu vain vähitellen, mutta antaa mukavan arkisen, tavallisen kuvan elämästä jossain Japanissa, kirsikankukkien ajasta toiseen.

Tarinassa on liittymäkohtia televisiosarjaan Saari, jonka jäljiltä lisäsin Kreetalta Spinalongan saaren ToTravel -listalleni. Matka Kreikkaan ei näiltä näkymin ole ihan hetimmiten toteutumassa, mutta ehkä sittenkin vielä joskus.
Ja ehkä se Tokiokin. Ja ne kirsikankukat.


Machines -elokuvan voit nähdä Helsingissä Kinopalatsissa 24.2. alkaen.
Kuninkaan hologrammi ja Kirsikkapuiden alla -elokuvat lainasimme Helmetin kautta.

Onnenonkija_feature

Onnenonkija – matka Turkuun ja Raisioon

Onnenonkija –elokuva kertoo lifestyle-bloggaajan arjesta blogissa esitetyn glamourin takana. Blogilla ja arjella ei ole, tietenkään, paljoa yhteistä.
Muutamalla otoksella elokuva kuitenkin valottaa hiukan blogimaailmaa: tavoitellaan pääsyä portaaliin, että lukijamäärät kasvaisivat. Otetaan valokuvia ja ajatellaan maailmaa Instagramin kautta – häshtägit täyttävät näkökentän. Juodaan samppanjaa ja kannetaan kotiin kauniita kasseja täynnä tuotenäytteitä.

Onnenonkija_pressi15

Matkabloggaajana – ja turkulaiset juuret omaavana – innostun elokuvan tarjoamista maisemista akselilla Turku – Raisio. Turun hienot vanhat kivitalot ja niiden asuntojen korkeat huoneet. Jokirannan ravintolat. Ateria Smör-ravintolassa, jossa sattumalta juuri kävimme Turussa Foodwalk –kierroksemme osana. Öinen näkymä joelle ja tuomiokirkolle. Juhlat Airisto Segelsälskapin tiloissa: tuolla on joskus pidetty meidänkin sukujuhlat! Omakotitalo Raisiossa, jossa veljeni ja veljentyttäreni asuivat vuosia. Purjevene ulapalla. Matka Turusta Raisioon. Ja lopulta, elokuvassa, haaveiden täyttymys, tavallaan, asunto torin laidalla Turussa. Minun maisemiani!

Jokirantaa Turku Smör TurkuJokiranta Turku

Onhan elokuva kevyt ja kliseinen – mutta keveydessään ja positiivisuudessaan myös hyvän mielen elokuva!

Päähenkilöt, Marja (Minka Kuustonen) ja Olavi (Olavi Uusivirta), ovat nuoria ja hakevat vielä paikkaansa elämässä. Toinen haluaisi löytää muun polun kuin vanhempien (Pirkko Hämäläinen, Taneli Mäkelä) ehdottamat turvalliset vaihtoehdot hammashoitajista hyttisiivoojiin ja toinen ei halua solahtaa perheyritykseen, jonka strategiaan hän ei usko. Elokuva kertoo myös näiden nuorten kehitystarinat, alun pinnallinen lifestyle-blogi muuntuu tarinan myötä rehellisemmäksi ja asiapitoisemmaksi ja pakoilu päättyy vastuunottoon. Ja matkan varrella syödään, juodaan, juhlitaan ja jaetaan arkea ja unelmia lähiön hiekkalaatikolla.

Onnenonkija_pressi11

Blogimaailmaan liittyvistä yksityiskohdista mieleeni jäi hienosti kuvattu hetki, jossa Marja luopuu rakkaasta kamerastaan: käsi viipyy vielä hetken sen pinnalla ennen eron hetkeä. Nuorten bloggaajien epärealistisia unelmia ruokitaan kohdassa, jossa Marjan kaveri aloittaa mammablogin paljastavilla kuvilla ja seuraavassa hetkessä häntä pyydetäänkin jo mukaan suosittuun blogiportaaliin. Löytyisikö muka oikeasti yhtään blogia, joka hetkessä olisi kerännyt portaalimaailman vaatimat lukijamäärät? Blogimaailman eettisyyskin saa lopussa osansa: omatunto on sittenkin jäänyt vaivaamaan: ei tämä aurinkopuuteri ole mistään kotoisin!

Kauppatori Turku

Mutta, yhteenvetona, etenkin jos vappuviikonlopun säät säilyvät Suomessa kylminä ja sateisina, niin käy katsomassa tämä. Melkein uskaltaisin väittää, että hymyilet leffan lopussa!

Jos haluat lukea lisää elokuvastasi ennen investointipäätöksen tekoa, niin lue vaikka Rouva Sanan juttu samaisesta elokuvasta. Tai Tuula’s Life -blogin juttu. Molemmat bloggaajakolleegoitani 40+ bloggajista. Myös Hesari on tietysti ehtinyt arvioimaan jo kuukausi sitten ensi-illassa olleen elokuvan ja tuli, tällä kertaa lähes samaan tulokseen kuin minä, että: Tätä lisää!

Me puolestamme lähdemme Wieniin keräämään uusia juttuja matkablogiin.
Sellaisia, jossa matka ja blogiin siitä päätyvä kuvaus ovat melko lailla toistensa näköisiä! Ehkä ilmat ovat kauniimpia kuin tähän aikaan vuodesta kotona, ehkä hotellissa on siistimpää kuin meillä kotona ja ehkä ateriat ovat maukkaampia kuin sunnuntain aterian tähteistä koottu lounas, mutta sellaistahan elämän lomalla kuuluu olla: hiukan ruusunpunaista!

(Kuvat elokuvasta elokuvan pressimateriaalista, kuvat Turusta omiamme. Päätöksen lähteä elokuviin teimme ihan itse ja liputkin maksoimme ihan omalla rahalla.)

Ngong Hill

Minun Afrikkani -elokuvan maisemissa

Meille tärkein kohde Nairobissa oli Karen Blixen -museo. Niin tärkeä, että kun se ei kuulunut Aventuran Ruanda, Kenia, Uganda -matkaan, niin lisäsimme matkan loppuun ylimääräisen vuorokauden ihan vaan käydäksemme täällä.

Muutama vuosi sitten kävimme Karen Blixenin kotitalossa Rungstedtissa Kööpenhaminan lähellä ja pidimme siitä kovasti. Erityisesti huone, jossa oli hyllymetreittäin Blixenin kirjoittamia kirjoja, sillä hyllyissä oli esillä kustakin teoksesta kaikki eri kieliset versiot, oli vaikuttava.

Karen Blixen Nairobi

1910-luvulla kahvitila Ngong Hills -vuorien juurilla oli vielä Nairobin ulkopuolella, nyt vuosisata myöhemmin, se on jo osa Nairobia, matkaa keskustasta on runsas kymmenen kilometriä.

Ruotsalainen Åke Sjögren perusti kahvitilan ja rakensi talon, jota pidettiin aikanaan Brittiläisen Itä-Afrikan hienoimpana vuonna 1913, mutta liiketoimet eivät sujuneet odotetusti ja tila siirtyi Blixenien omistukseen vuonna 1917. Kuten Blixenien tarinaa tuntevat tietävätkin, tila ei lopulta menestynyt heidänkään omistuksessaan ja Karen Blixen lähti Keniasta vuonna 1931.

Tila muuntui tämän jälkeen golf-kentäksi ja talon osti lopulta brittiarmeijan kenraali, joka asui siellä vuoteen 1954, hänen tyttärensä vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Vuonna 1963 Tanskan hallitus osti talon ja lahjoitti sen samana vuonna itsenäistyneelle Kenian valtiolle. Lahjoituksen myötä Kenia sai varoja tyttökoulun perustamiseen tilalle. Vasta Minun Afrikkani -elokuvan myötä idea museosta toteutui.

Sittemmin taloa on kunnostettu alkuperäiseen asuunsa ja sinne on saatu takaisin osittain Blixenin aikaisia huonekaluja ja esineitä ja osittain elokuvan kuvauksiin hankittua rekvisiittaa. Mielenkiintoisina yksityiskohtina esimerkiksi Meryl Streepin ja Robert Redfordin elokuvassa käyttämät asut vaatekaapissa ja Karen Blixenin matka-arkku – tuolloin ei Afrikkaan lähdetty ihan käsimatkatavaroilla! Tai käkikello, jota kikujut tulivat katsomaan tasatunnein, jolloin lintu tuli kellosta ulos.

Karen Blixen Nairobi Karen Blixen Nairobi Karen Blixen Nairobi

Talon sisällä ei saanut kuvata, mutta taloon pääsee tietysti sisälle paitsi käymällä Nairobissa, katsomalla elokuvan Minun Afrikkani.

Museon pääsymaksuun kuuluu henkilökohtainen opastus, meitä opasti reipas nuori mies, joka kertoi tunnontarkasti meille (englanniksi) kaiken Blixenien elämästä ja tilan historiasta, vaikka välillä vihjailimmekin tarinan jo tuntevamme.
Emmekä me kaikkea tietysti tienneet, emmekä muistaneet heti kaikkea oppaamme kertomaakaan: jossain vaiheessa kysyin uudelleen jotain yksityiskohtaa ja vastaus alkoi ”kuten juuri kerroin”. Ehkä saman tarinan kertominen monta kertaa päivässä ja päivästä toiseen voi välillä kyllästyttää!

Talokierroksen lisäksi kiertelimme sitä ympäröivässä puutarhassa, jossa on esillä myös vanhoja työkaluja ja kuljetuskalustoa. Olipa puutarhassa muutama kahvipensaskin ja niissä tähän aikaan vuodesta vihreä hedelmä.

Karen Blixen Nairobi Karen Blixen Nairobi Coffee Karen Blixen Nairobi Coffee Karen Blixen Nairobi

Ja toki, puutarhasta oli upea näkymä Ngong Hill -vuorille:

I had a farm in Africa, at the foot of the Ngong Hills.

Ngong Hill Karen Blixen Nairobi

Museokierroksen jälkeen saimme idean yrittää käydä myös Muthaiga -klubilla. Blixenien talon ja tilan ohella todella monta kirjan ja elokuvan kohtausta sijoittuu klubirakennukseen tai sen piha-alueelle ja erityisesti sen vain miehille tarkoitettuun baariin, jonne tarinan lopussa Karen Blixenin kutsutaan ennen Tanskaan palaamistaan drinkille, kunnianosoituksena.

Tämä siirtomaa-ajalta säilynyt klubi on edelleen toiminnassa ja edelleen tiukasti yksityisklubina. Niin tiukasti, että emme onnistuneet puhumaan itseämme edes viideksi minuutiksi klubin alueelle.

Muthaiga Country Club Nairobi

Ehkä jos olisimme saaneet idean aikaisemmin, olisimme jotain kautta pystyneet jäjittämään jonkun klubin sadoista jäsenistä, joka olisi suostunut kutsumaan meidät klubille vieraanaan!

Aika hassua sinänsä, että Time -lehden Nairobi opas listaa klubin yhtenä 10 Things to Do in Nairobi, vaikka sinne ei siis pääsääntöisesti pääsekään!

Minun Afrikkani -elokuvan maisemiahan ihastelimme myös Naivasha-järvellä Crescent-saaren rannalla.

Denys Finch Huttonin haudalle Ngong Hillsin alueella emme yrittäneet, sillä paikka ei ole varsinaisesti turisteille tarkoitettu eikä ilmeisesti ihan helposti löydettävissäkään.