Aihearkisto: Mediassa

Anna_feature

Matka naiseksi Anna-lehdessä

Heinäkuun alun Anna-lehdessä oli Matka naiseksi -sarjassa lyhyt elämänkerrallinen juttu minusta!

PSc 197409Jutun otsikoksi oli valikoitunut melko raflaava ”En halunnut olla kuin äitini” – ehkä itse en olisi asiaa ihan näin jyrkästi sanonut. Äitini valinnat, ja mahdollisuudet valintoihin, vaan olivat erilaisia kuin minun.

Alla juttu sellaisena kun se lehdessä oli – toimittaja Elisa Hurtigin jäljiltä.

Juttusarjan formaatissa käytetään kahta kuvaa, yhtä nuoruuskuvaa, joksi tarjosin oheista kuvaa minusta 18-vuotiaana ja kuvaajan (Arto Wiikari) ottamaa tuoretta kuvaa (tämän jutun lopussa).

 

Pirkko Schildt, 58, avioitui nuorena, mutta toiveestaan huolimatta hän ei saanut lapsia. Lapsiperheen arjen sijaan uranaiselle on kuitenkin avautunut koko maailma matkustamisharrastuksen kautta.

Päätin jo nuorena, että minusta tulee erilainen kuin äidistäni. Äitini oli koulutukseltaan farmaseutti, mutta oli kotona kunnes pikkuveljeni täytti 12 vuotta. En tosin olisi nuorena kuitenkaan uskonut, että minusta kasvaisi isäni kaltainen.

Isäni työskenteli Turun telakan toimitusjohtajana. Hän oli organisoija, joka pani asioita tapahtumaan ja sai joukot liikkeelle. Sellainen minustakin sitten tuli, reipas ja tomera.

Esikoisena organisoin nuoremmille sisaruksilleni tekemistä kesäisin, kun koulut loppuivat ja lähdimme koko kesäksi maalle. Minulla oli kaksi nuorempaa sisarusta, jotka juoksivat koko ajan kintereilläni. Jos pyydystin perhosia, perässäni kulki pian kaksi perhosia pyydystävää sisarusta.

Teininä täytin kesäni erilaisilla kursseilla.Kävin esimerkiksi myyräkurssilla, jossa opin nylkemään pieniä eläimiä. Sittemmin nyljin yhden hamsterinikin sen kuoltua, olinhan oppinut miten se tehdään! Tykkäsin myös matkustella: kävin kielikurssia Englannissa ja vietin useamman kesäkuun Partaharjun kesälukiossa.

Minulle ei tullut teiniajan kapinaa, sillä perhetilanteemme vuoksi se olisi ollut kohtuutonta. Perheemme oli tuolloin hieman hajallaan, sillä isämme työskenteli ajoittain kuukausien pätkiä ulkomailla. Perheen vanhimpana lapsena minulle tarjoutui tilaisuus matkustaa tapaamaan isääni Hollantiin, Portugaliin ja Sveitsiin. Minusta tuli isän tyttö ja taisin jo tuolloin saada kipinän matkusteluun. Tajusin, että maailmalla pärjää, vaikkei osaisi edes vieraita kieliä. Interrailille vanhempani eivät minua päästäneet, mutta 17-vuotiaana pääsin yksin viikoksi Roomaan ja toiseksi Pariisiin.

Opin isältäni myös tavan kirjoittaa päiväkirjaa. Lapsena lauantai-aamun rutiineihin kuului isän tekemä tupatarkastus: onhan huone siisti ja ovathan viikon tapahtumat päiväkirjassa.

Mieheni Lassen tapasin Turussa Kauppakorkeakoulun diskossa 17-vuotiaana. Istuin ystävieni kanssa tuolilla, kun Lasse tuli hakemaan minua tanssimaan. Myöhemmin hän kertoi, että oli noustessani miettinyt, että kuinka korkealle minua riittää. Olin 180 senttiä pitkä.

Lasse on minua runsaat kymmenen vuotta vanhempi ja oli tuolloin jo työelämässä. Tapasimme elokuussa. Seuraavan talven aikana Lasse vietti työnsä vuoksi paljon aikaa Tukholmassa, ja sehän sopi Turun tytölle, sillä matkustaminen sinne oli helppoa. Keväällä, heti kirjoitusten jälkeen, muutimme yhdessä Helsinkiin.

Olin isäni tapaan kiinnostunut tekniikasta ja pääsin Teknilliseen korkeakouluun Espooseen. Pääaineenani oli tietojenkäsittelyoppi. Äitini oli koulutuksestaan huolimatta vuosia kotona, mutta itse olen aina ollut työorientoitunut. Minusta äitini oli vähän nössö jäädessään kotiin, vaikka ymmärsinkin, että isäni vaativan työn vuoksi se oli luultavasti ainoa mahdollinen valinta.

Viihdyin teekkariporukassa, sillä en ollut koskaan kokenut olevani kovin naisellinen. En käyttänyt korkokenkiä enkä juuri meikannut. Naisten kylpylälomat ja illanvietot eivät olleet minun juttujani. Vaateostoksilla tunsin itseni isoksi ja opin ostamaan vaatteita aina kun löysin sopivan kokoisia.

Kun olin 21-vuotias, menimme naimisiin. Toiveesta huolimatta emme saaneet lapsia. Mitään vikaa ei löytynyt, ja kävimme vuosien ajan läpi erilaisia hoitoja. Jossain vaiheessa päätimme, että nyt riittää. Samoihin aikoihin siskoni ja veljeni saivat lapsia, joista tuli meille läheisiä. Ostimme jopa yksiön Turusta, jotta saatoimme helposti tavata heitä usein. Näin saimme nauttia lapsista, mutta rankimmat vaiheet jäivät heidän omille vanhemmilleen.

Perustin mieheni kanssa Meriharakka.net –nimisen blogin 11 vuotta sitten.Silloin oli vielä ihan uutta, että että yksityishenkilötkin voivat julkaista netissä juttujaan. Aluksi päivittelin sinne vain kuulumisiani sukulaisiamme varten. Pikkuhiljaa blogimme jalostui matkablogiksi. Harrastamme maabongausta, ja nyttemmin blogissamme onkin jo juttuja yli 100 maasta.

Mieheni jäätyä eläkkeelle aloin pohtia mahdollisuutta pitää itsekin hiukan vapaata jo ennen omaa eläkeikääni. Olinhan ollut valmistumisestani alkaen vuosikymmeniä töissä Nokialla.

Viime syksynä jäin puolen vuoden mittaiselle sapattivapaalle. Sen aikana matkustimme paljon ja Moldovassa saavutimme tavoitteemme: nut olemme käyneet kaikissa. Aloitin myös elämänkerran kirjoittamisen, mutta huomasin, että vielä on liikaa asioita tekemättä, jotta voisin kirjoittaa sen.

Nykyisin vanheneminen alkaa muistuttaa itsestään:on kaiken maailman kolotuksia. Ajatus vanhenemisesta ja siitä, että jään pois töistä, ei kuitenkaan tunnu ikävältä.Olenhan nähnyt mieheni nauttivan niin paljon elämästään eläkkeellä!

PSc 201506

Lopuksi muutama korjaus juttuun:

Olin siis ollut, ennen viime talven sapattivapaatani, töissä vuosikymmeniä, mutta en Nokialla vaan useammalla työnantajalla. Nokialla, kun toimittaja tuli sen tuohon juttuun nyt sisällyttäneeksi, vaikka siitä oli jopa hiukan puhetta, ettei se varmaan olisi tarpeellista, olen ollut ”vasta” 8 vuotta.

Samoin tuo kohta vanhenemisesta: ”on kaiken maailman kolotuksia”, ei ole minun lauseeni. En tiedä mistä se juttuun tuli. Haastattelussa kommentoin sitä, että pakkohan sitä on huomata vanhenevansa, kun gynekologikin (sattumalta juuri samaisella viikolla) vuositarkastuksessa huomautti, että määrävuosiseulonnatkin sitten kohta osaltasi loppuvat!

P.S. Joku näytti jopa pitäneen jutusta! Tämä kuvakaappaus on Annan numerosta 16.7.

Anna palaute

Meriharakka.net Länsiväylässä

Tänään tämä maabongausta harrastuksena esittelevä – ja ehkä myös edistävä – juttu meistä julkaistiin kotikaupunkimme paikallislehdessä Länsiväylässä otsikolla Espoolaispariskunnan urakka: Sata maata käytynä, uusia jo kiikarissa.
Sama juttuhan on jo aikaisemmin julkaistu Vantaan Sanomissa ja Helsingin Uutisissa.

Länsiväylä logo
Paikallislehdissä ollut juttu maabongauksesta

Jos tulit blogiimme jutun houkuttelema, niin tässä linkit muutamaan jutussa mainittuihin matkoihimme:

Maabongauksen perusteet löydät jutusta Ryhdy maabongariksi ja Maailmanmatkaajat -ryhmän sivut osoitteesta Maailmanmatkaajat.org

Jos pidät lukemastasi – ja olet Facebookissa – käy tykkäämässä sivustamme siellä, niin saat kätevästi tiedon uusista jutuista Facebookin uutisvirtaan.

Maabongauksesta paikallislehdissä

Meriharakka maabongaus
Maabongaustavoitteittemme saavuttamisen myötä olemme kertoneet syksyn mittaan maabongauksesta monessa yhteydessä, Mondo-lehdessä, televisiossa, radiossa, matkamessuilla – ja nyt vielä viimeisimpänä paikallislehdissä, joista Vantaan Sanomat ehti ensimmäisenä julkaisemaan 25.1.2015 toimittaja Jari Pietiläisen kirjoittaman jutun meistä. Sama juttu ilmestyi myös Helsingin Uutisissa 28.1.2015.
Pietiläinen esittäytyi meille Länsiväylän toimittajana, joten kaipa tämä juttu siinäkin lähiaikoina julkaistaan.

Matkabloggaajia radiossa ja lehdissä

Markus Parkkinen Radio Nostalgia

Meriharakan Pirkko oli tänä aamuna Radio Nostalgian aamussa juttelemassa Markus Parkkisen kanssa maabongauksesta ja matkabloggaamisesta.

Yksi keskustelussa erityisesti esille tullut juttu oli juttu vanhempieni roadtripistä Yhdysvalloissa ja Meksikossa kesällä 1955 – Markus vasta huomasikin, että kun nyt olemme samoille suunnille helmikuussa lähdössä, niin siitähän on tänä vuonna tasan 60 vuotta!
Ainakin yksi kuulijakin jutustelullamme oli, sillä yhden musiikkikappaleen aikana studioon soitti kuulija, joka halusi tavata meidät kun tulemme San Franciscoon seuraavan kerran – yritetään!

Muita matkabloggaajia on tänään julkisuudessa mm. Kaukokaipuun Nella Yle X:n Foorumilla klo 16 ja Laura Let’s Go -blogi Helsingin Sanomissa.

Meriharakasta – ja maabongauksesta on tulossa juttu myös vielä ensi keskiviikon Länsiväylä -lehteen – olisikohan se nyt sitten jo viimeinen näiden matkamessujen tiimoilta!