Aihearkisto: Suomi

Lentokapteenina ja lento-onnettomuuksia

Lentäminen on ollut tänä syksynä minun juttuni niin hyvässä kuin pahassa.
Alaskan risteilymme aikana totesin ehdottomasti haluavani lentämään vesitasolla ja lopulta onnistuimmekin sen toteuttamaan Vancouverissa.
Sittemmin lentämisellä oli osansa siinä, että päädyin pariksi päiväksi sairaalaan keuhkoveritulpan takia.

Ihan heti sairaalasta kotiuduttuani oikea lentäminen oli muutaman viikon poissa kuvioista, mutta lentosimulaattorista ei kukaan puhunut mitään!

Lentoon vaikka simulaattorilla

Sain läksiäislahjaksi työkavereilta jo helmikuussa Elämyslahjat-lahjakortin, mutten hetimmiten löytänyt mielestäni sopivaa vaihtoehtoja, kun kylpylät ja ravintolat eivät siinä määrin kiinnostaneet, ampumisesta ja pakohuoneista puhumattakaan.
Tiesin kuitenkin lahjakortin vanhenevankin jossain vaiheessa ja aloin käydä läpi vaihtoehtoja tarkemmin ja sieltähän se löytyi: Lentäjäkurssi, 60 minuuttia!

Lentosimulaattori Airbus A320 Takeoff lentosimulaattori

Takeoffin Airbus A320 -ohjaamoon Salmisaaressa mahtuu useampikin ihminen, joten pyysimme mukaan Maailmanmatkaajaystävämme Pirjon ja Harrin ja lähdimme lentoon lokakuisena iltapäivänä.

Takeoff

Sain lahjan saajana kunnian olla ensimmäisenä lentokapteenina ja homma lähtikin rivakasti käyntiin. Hetki perusasioita ja ohjaimen, joystickin ja muiden namiskojen opettelua ja sitten rullaamaan Helsinki-Vantaalle. Takeoffin tilaisuuden vetäjä toimi perämiehenä ja tilanteissa, joissa en ehtinyt/muistanut ihan kaikkea, niin hän auttoi hiukan. Pari kertaa perämies joutui turvautumaan Pause-nappulaankin selittääkseen jonkun jutun, joka ei heti mennyt jakeluun.

Mutta niin me vaan saavutimme V1-nopeuden ja pääsimme onnistuneesti  ilmaan! Lennon aikana teimme erilaisia suuntimisharjoituksia, ajoimme kompassisuuntaa ja GPS-pisteitä, ja nostimme ja laskimme lentokorkeutta. Vähän täytyy lentäjille antaa pisteitä siitä, että hallitsevat sen verran monta elementtiä samaan aikaan: nopeuden, korkeuden, keinohorisontin ja lähdössä vielä pyörät, fläpit ja spoilerit. Osa sentään hoituu automaattisesti – ja tietysti autopilot antaa ainakin hengähdystauon jossain tilanteissa!

Lentoturmatutkinta opettaa

Tässä kohtaa täytyy todeta, että osa käsitteistöstä oli minulle jo ihan tuttua National Geographic -kanavan Lentoturma-sarjan myötä. Edellämainittu ystäväni Pirjo tutustutti minut tuohon sarjaan jo keväällä ja kesän mittaan kun kelvollista televisio- tai Netflix-ohjelmaa oli aika vähän tarjolla, niin tulin katsoneeksi aika montakin lentoturmadokumenttia.

National Geographic Lentoturmatutkinta
Lentoturmatutkinnan jaksoja tulee National Geographic -kanavalta mm. joka arkipäivä klo 17:00 ja 20:00.
Itse tapaan kerätä niitä BooxTV:llä ja katsoa silloin tällöin yhden jakson lisää.

Eikä niitä tarvitse katsoa kuin kymmenkunta, niin tietää kyllä jo, että V1 on lähdössä nopeus, joka pitää saavuttaa, jotta koneen voi vetää nousuun – ja toisaalta nopeus, jossa nousua ei voi enää peruuttaa. Nopeasti oppii myös sen,että lentäjällä ja perämiehellä on kummallakin oma keinohorisonttinäyttönsä ja lisäksi keskellä on vielä kolmas näyttö, jolloin jos vaikka yksi näytöistä lakkaisi toimimasta, niin kaksi on vielä käytössä.
Simulaattorissakin kokeilimme välillä tilannetta, että näkyvyys vedettiin nollaan, jolloin koneen pitäminen vaakatasossa tapahtui pelkästään keinohorisonttiin tukeutuen.

Laskeutuminen Helsinki-Vantaalle

Kohta olikin jo vuorossa laskeutuminen Helsinki-Vantaalle ja siinä vaiheessa olisin jo halunnut vaihtaa lentäjää: iski pieni paniikki, että minä en halua enää tehdä tätä!
Mutta pakko se oli ja yllättäen hyvinhän se laskeutuminenkin kokeneen perämiehen avustamana sujui, eli laskeuduimme ihan oikealle kiitoradalle, kone pysyi ehjänä ja saimme sen pysähtymäänkin. Mitä nyt reverse-jarrutusta ei tullut heti laitettua päälle, mutta ehti sen kuulemma vähän myöhemminkin …

Saint Maarten – ei ihan helppoa!

Seuraavana oli vuorossa toinen naiskapteeni, joka heitettiin ohjaajan tuoliin suoraan matkustamon puolelta ja lentoperämieskin vaihtui vähemmän kokeneeseen.
Nyt vuorossa oli laskeutuminen Saint Maartenin jo syksyn hurrikaaneissa ilmeisesti pitkälti tuhoutuneelle lentokentälle. Vaikeampi kenttä olisi selvästikin vaatinut vähän enemmän perehdytystä ja kokemusta, sillä teimme parikin laskeutumusyritystä, mutta ensimmäisellä kerraalla taisimme kerralla pudota mereenja toisellakin kone hajosi kiitoradalla palasiksi. Mutta onneksi olimme vaan simulaattorissa!

Saint Maartenille menossa

Lentäminen oli kyllä vaikeampaa kuin autolla ajaminen tai purjehtiminen, mutta mielenkiintoista oli sitäkin kokeilla, vaikkakin vaan simulaattorissa.

Etukäteen en ollut ajatuksesta ihan hirveän innoissani, sillä pidin lentämistä liian vaikeana, jopa simulaattorissa, mutta jälkeenpäin olin jo niin innoissani, ettäheitin jo ilmaan idean, että ostetaanko joskus toisenkin kerran simulaattoriaika!

Vai pitäisikö aloittaa oikea lentoharrastus, mutta vähän pienemmillä koneilla kuin tuo Airbus A320 – ettei ihan hetimmiten päädytä esimerkiksi National Geographicin Lentoturma-sarjaan.

Lentoturmatutkinnan parhaat jaksot

National Gepgraphicin Lentoturma-sarjan jaksoista yksi mielenkiintoisimpia on mielestäni ollut laskeutuminen Hudson-jokeen. Jonain versiona tämä näyttää löytyvät täysimittaisena YouTubestakin ja sopii sikäli hyvin herkkähermoisemmillekin, että tässä onnettomuudessa, joka aiheutui linnuista, kukaan ei kuollut.

Air Francen lento 447, joka putosi Atlanttiin tai vaikka German Wings 9525:n tahallinen törmääminen Alpeilla, ovat rankempaa katsottavaa.

Mielenkiintoisimpien jaksojen joukossa ovat mielestäni tällaisia aiheita käsitelleet jaksot:

  • Korealainen hierarkinen kulttuuri aiheutti onnettomuuden, sillä perämies ei uskaltanut oikaista väärässä ollutta kapteenia.
  • Venäjällä koulutuksen saanut lentäjä sekoilee keinohorisontin kanssa, sillä ne toimivat eri tavalla venäläisissä koneissa kuin länsimaisissa.
  • Eri Itä-Euroopan maista tuleva miehistö ei ymmärrä riittävästi toisiaan huonon englanninkielen taidon ja muun yhteisen kielen puuttumisen takia
  • Kone, jonka hydrauliikkajärjestelmä petti ja lentäjä ja perämies ohjasivat koneen turvallisesti maahan tunnin vuoroissa, sillä se oli niin raskasta ilman hydrauliikan apua.

Myös mustien laatikoiden etsintä on välillä aika jännittävää – ja aika hurjaa, että esimerkiksi Indonesiassa ymmärtämättömät ihmiset varastivat hylyn osia, myös näitä nauhureita,  ja tutkijat joutui ”etsimään” niitä ”Halutaan ostaa” -ilmoituksilla.

Mutta ihan tällaisiin tilanteisiin ei ensimmäisellä simulaattorilennollamme jouduttu ja jatkoimme kaikki päivää Salmisaaresta eteenpäin hyvillä mielin!

Lentosimulaattori Airbus A320 Takeoff lentosimulaattori

Ankallisgalleria

Ankallisgalleria

Toissakesänä kiertelimme Seurasaarea etsien Finnish Landscape -näyttelyn teoksia luonnosta ja Seurasaaren aitoista. Pidin kovasti ideasta, että taide on löydettävä ja oivallettava ennen kuin yksittäiseen teokseen voi tarkemmin tutustua.

Jotain samaa on Ateneumin Ankallisgalleria-näyttelyssä.

Aku Ankan auto Ateneum

Saimme kutsun näyttelyn esittelyyn ja satuimme paikalle puolisen tuntia etuajassa ja päätimme käyttää ajan näyttelyyn tutustumiseen, edes osittain, käytettävissä olevan ajan puitteissa ja pian huomasimme kulkevamme innoissamme salista toiseen huudahdellen (toki hillitysti, museossa) että täällä on yksi!

Siis mikä yksi? Yksi Aku Ankan piirtäjien toteuttama versio jostain Suomen taiteen tarina -näyttelyn teoksesta. Tai kuten Ankallisgallerian esite kertoo:

Ankallisgallerian taideaarteita nähdään nyt ensimmäistä kertaa myös Ankkalinnan ulkopuolella!

Kokoelmistaan tarkka Ankallisgalleria on vuosien neuvottelujen jälkeen suonut tämän kunnian Ateneumin taidemuseolle Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi.

Näyttelyssä on kaksitoista Ankallisgallerian teosta, jotka on ripustettu alkuperäisten teosten rinnalle siten, että katsoja pääsee näkemään teokset rinnakkain.

Hauskinta on etsiä ja löytää teokset sattumalta päänäyttelyä Suomen taiteen tarina -kiertäessään, mutta jos haluaa varmistaa kaikkien teosten löytymisen, niin toki voi käyttää ”karttaakin”, eli näyttelyluetteloa.

Ankanpoika ja varis

Eniten julkisuutta näyttelyn avajaisten yhteydessä taisi saada Akseli Kala-Kallelan teos Ankanpoika ja varis, joka kertoo miten Roope-Ankka sai toisen kultarahansa: vaihtamalla variksen löytämän kolikon leipäpalaan!

Ankallisgalleria Ateneum
Ulrich Schröder & Daan Jippes: Ankanpoika ja varis Kuva: Hannu Aaltonen

Ankanpoika ja varis luonnos

Alkuperäinen Akseli Gallen-Kallelan teos Poika ja Varis (kuva kuva: Yehia Eweis) näyttää kovin vaatimattomalta Ankallisgallerian version rinnalla!

Monen Ankallisgallerian mestariteoksen luonnokset ovat myös lainassa Ateneumissa, joten katsoja pääsee näkemään työn kehittymisen luonnoksesta valmiiksi työksi.

Ankkalinnan raatihuoneen torilla

Myös teosten kuvaukset ovat taattua Ankallisgallerian tasoa – vai mitä mieltä olette tästä Ankkalinnan raatihuoneen tori -taulun kuvauksesta:

Alpertti Aatelviltin Ankkalinnan raatihuoneen torilla on Aatelviltin tunnusomaisimmin kansainvälinen öljymaalaus. Teoksen suorastaan kepeän mannermainen tunnelma kuvaa ankkalinnalaisia viettämässä kesäistä vapaapäivää. Rauhallinen tunnelma on kuitenkin näennäinen, ja taidehistorioitsijat ovat löytäneet teoksesta useita hahmojen välisiä jännitteitä tai luonteenomaisia viittauksia. Riitta Hanhen palvova katse tai ankanpojan tympääntynyt tuijoitus ovat kiehtoneet katsojia jo vuosikymmenten ajan. Aatelviltti itse ei maalauksestaan perustanut, valjut värit kuulemma toivat mieleen ankkalinnalaisen perinneruuan verrattuna impressionistisen suuntauksen väritulitukseen.

Ulrich Schröder & Daan Jippes: Ankkalinnan raatihuoneen torilla
Kuva: Hannu Aaltonen
Albert Edelfelt: Pariisin Luxembourgin puistossa Kuva: Hannu Aaltonen

Tässäkin työstä sanoisin, että Alpertti Aatelviltti on kyllä tavoittanut aukion todellisen tunnelman Albert Edelfeltiä paremmin.

Leikkivia ankanpoikia rannalla

Teos Leikkiviä ankanpoikia rannalla häviää mielestäni kuitenkin Edelfeltin teokselle Leikkiviä poikia rannalla – ehkä siksi, että tarina kertoo, että kiireisistä ankanpojista malliksi suostui vain Hupu Ankka. Ja ehkä osittain siksi, että purjelaivan uittamisessa on sittenkin jotain ylvästä kylpyankan uittamiseen verrattuna!

Leikkiviä ankanpoikia rannalla Leikkiviä poikia rannalla

Kylpyankka Kati Kovács AteneumKylpyankasta puheenollen, niin yksi näyttelyyn lainatuista Ankallisgallerian teoksista on Eino Maininkisen (Kati Kóvacsin) teos Kylpyankka, jonka esikuvana on viereisessä salissa oleva Wäinö Aaltosen Graniittipoika.

Taistelevat ankat

Kari Korhonen: Taistelevat ankat Kuva: Hannu Aaltonen

Nantti Vonriktin teos Taistelevat ankat johdatteleekin meidät jo odottamaan Ateneumin seuraavaa merkittävää näyttelyä:  Veljekset von Wright -näyttely aukeaa 27.10. ja on avoinna yleisölle 25.2.2018 asti.

Ylläoleva Taistelevat ankat teos ei taida rinnalleen tarvita kuvaa Ferdinand von Wrightin teoksesta Taistelevat metsot – sen verran jokaiselle suomalaiselle tutusta teoksesta lienee kyse.

Kuten myös Ankallisgallerian näyttely, joka siis avattiin jo 3.10. ja on samoin nähtävissä Ateneumissa 25.2.2018 asti.

Museokaupasta

Jos Aku Ankka ei jostain syystä kolahda postilaatikkoosi joka keskiviikko, niin museokaupasta kannattaa ostaa kotiin vietäväksi ainakin 4.10. ilmestynyt numero Taidetta Ankkalinnassa. Monet Ankallisgallerian näyttelyssä olevista teoksista on myös hankittavissa julisteina tai postikortteina.

Aku Ankka 40 4.10.2017

Lehdestä voi lukea myös siitä, miten Ankallisgallerian näin laaja teosten lainaaminen taidemuseolle on maailmassa toistaiseksi ainutlaatuista. Vain Amsterdamin Van Gogh -museoon on aikaisemmin lainattu yksi omakuva Ankallisgallerian kokoelmista.

(Jutun kuvat ovat omiamme tai – kuvatekstein varustetut – Ateneumin kuvapankista luvalla.
Näyttelyyn tutustuimme sen lehdistölle suunnatussa esittelytilaisuudessa 3.10. )

Myrskyluodon Maija

Myrskyluodon Maija

Kerroin ystävälleni olevani menossa katsomaan Helsingin kaupunginteatterin Myrskyluodon Maija -musikaalia, johon hän totesi, ettei taida mennä, sillä tarina on liian surullinen, itkettävän surullinen.

Itse suhtauduin yhdistelmään valtakunnan päänäyttämö, musikaali ja iso ensemble hiukan epäluuloisesti: miten luoda tunnelma kaukana merellä pienellä saarella asuvasta perheestä isolle näyttämölle.
Näin musikaalista muutaman kohtauksen teatterin syksyn ohjelmistoa esittelevässä parin tunnin kavalkadissa elokuun puolessa välissä ja siihenkin valittu iso tanssikohtaus lisäsi edelleen hiukan epäluuloani.

Mutta toki halusin nähdä valmiin toteutuksen ja elokuun viimeisenä iltana siihen tarjoutuikin mahdollisuus.

Helsingin kaupunginteatteri
Remontoidun Helsingin kaupunginteatterin aula aurinkoisena iltapäivänä elokuussa

Myrskyluodon Maija

Iso näyttämö täyttyy verkalleen, ääriään myöten. Onhan näytelmää myyty jo ennakkoon enemmän kuin mitään muuta näytelmää Suomessa koskaan. Yksittäisiä lippuja on kuitenkin saatavissa moniinkin näytöksiin.

Musikaali alkaa rajulla kohtauksella Simskälan kylän odottaessa miehiään mereltä palaavaksi, mutta tälläkään kertaa kaikki eivät tule takaisin. Sadetakkien avulla toteutettu menetettyjen miesten läsnäolo näyttämöllä on vaikuttava.

Ahvenanmaan saarilla näihin aikoihin elämän alkua ja loppua ei ole siirretty pelastuslaitokselle eikä sairaaloihin: se on osa arkea.

Maijan ja Janne tarina on monelle suomalaiselle tuttu. Maijan lähes koko elämänkaaren tuominen näyttämölle alle kolmetuntisessa toteutuksessa on haastavaa, mutta toteutus on ehjä ja jäntevä. Vain muutamissa suuremmissa tanssikohtauksissa jännite herpaantuu.

Ensimmäinen puoliaika on rajun alun jälkeen lämmin ja elämäniloinen. Maijan ja Jannen hapuilevasta ensisuudelmasta edetään pian häihin.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Laura Alajääski ja Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo
Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Eero Saarinen, Leenamari Unho, Anna-Maija Jalkanen, Sami Paasila Laura Alajääski, Mikko Vihma ja Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo

Häiden jälkeen nuoripari purjehtii Myrskyluodolle kauniin kesäisessä säässä, mukanaan kaikki tarvittava uuden elämän aloittamiseen.

Meri, veneet ja purjehdusmatka on toteutettu niukoilla elementeillä hyvin.
Matkan Myrskyluodolle ja Myrskyluodolle asettumisen nuoripari tekee ilman milloin eläimiä, milloin tuulta esittäviä tanssijoita ja katsoja pääsee pienen luodon tunnelmaan. Maijan ja Janne hääyökohtaukseen tulee melkein tirkistelyn makua.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Laura Alajääski ja Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo

Ensimmäiset todella synkät sävyt tulevat tarinaan mukaan Mikaelin kuolemassa.
En kuitenkaan eläytynyt enää kyyneliin asti, sillä Maijan ja Jannen tarina on niin tuttu, ehkä jo liiankin tuttu, ja tiedän jo kohtauksen alussa tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu – jäljellä on enää uteliaisuus siitä, että miten kohtaus on tässä toteutettu.

Laura Alajääskin eläytyminen on  upean voimakasta, niin tässä kohtauksessa kuin kautta näytelmän. Tämä on Maijan tarina ja Laura Alajääski toteuttaa sen upeasti.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Laura Alajääski – Kuva © Tapio Vanhatalo

Katsojalle annetaan kuitenkin hetki aikaa toipua surusta. Esimerkiksi Maijan leivos auttaa asiassa 🙂

Maija-leivos
Maijan tyrni-juustoleivos ja kuppi teetä

Synkkiä hetkiä

Toinen puoliaika alkaa idyllisissä tunnelmissa joulupöydästä, mutta tämän jälkeen katsoja ei pääsekään enää helpolla. Tulipalon jälkeen elämä Simskälassakaan ei ole helppoa: susia, rahahuolia, rakastetun Vallborgin kuolema.

Mutta mukana on myös tuulahduksia maailmasta: tulipalon jälkeen lapsille löytyy muutakin luettavaa kuin katekismus ja postilla.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Kaspian Kallio, Ella Niinistö, Kaapo Kallio, Pablo Ounaskari, Laura Alajääski, Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo

Perhe palaa kuitenkin rakkaalle Myrskyluodolle ja tarinan surulliset käänteet jatkuvat. Loppua kohti esityksessä on ehkä jo hiukan kiire: niille katsojille, jotka eivät tunne Maijan ja Jannen tarinaa, saattavat lopussa aikuisiksi kasvaneet lapset ja lapsinäyttelijät, jotka siirtyvät näyttelemään nuorempia sisaruksia, mennä jo sekaisin.

Loppua kohti tarinan valtaavat kuitenkin taas vaaleammat sävyt. Perhe selviytyy vaikeuksista ja elämässä mennään eteenpäin. Näyttämölle ilmestyvä iso kaljaasi melkein hätkähdyttää katsomon, mutta loppukohtauksessa on, vielä, valoisa ote tulevaan. Myrskyluoto jää taakse ja läsnä on haikeus, mutta valinta jättää tarina tähän, on hyvä: katsojat voivat poistua elokuun iltaan hyvillä mielin.

Väderskär ja Simskäla

Väderskär
Väderskärin saari, jolla televisiosarjaa kuvattiin 1970-luvulla

Oikeastaan on aika jännää, että ahvenanmaalainen tarina on saanut merkittävän sijan maan päänäyttämöllä tänä syksynä ja talvena. Toki tarina ON suomalaisten rakastama ja kaupunginteatterin toteutus, joka on ensimmäinen, jossa soi myös edesmenneen Lasse Mårtenssonin musiikki tekee siitä varmasti monelle vieläkin tutumman.

Kesällä 2011 kävimme tutustumassa Ahvenanmaalla Vårdön kunnassa kirjailija Anni Blomqvistin kotitaloon ja osallistuimme sieltä kesäiltana järjestettyyn retkeen Väderskärille, jossa tarinasta aikoinaan tehty televisiosarja on kuvattu. Ainakin vielä tuolloin osa kuvauksissa käytetyistä rakennuksista oli vielä paikallaan.

Anni Blomqvist
Kirjailija Anni Blomqvistin kuva hänen kotitalossaan Simskälassa

Majoituimme tuolloin Simskälassa Myrskyluodon majatalossa (Stormskärs Värdshus), joten kuten tarinassa ja nyt näyttämöllä, koimme niin Simskälan kuin ”Myrskyluodon”.

Stormskärs Värdshus, Myrskyluodon majatalo, Simskäla

Televisiosarjan (tunnustan, olen katsonut sen useampaan kertaan), kirjojen, Väderskärin ja nyt kaupunginteatterin toteutuksen lisäksi koimme saman tarinan myös Åbo Svenska Teaternin toteutuksena: upea sekin.

Helsingin kaupunginteatteri tarjosi meille liput 31.8. näytökseen.

Madrid Zoo feature eläintarha Madrid Korkeasaari

Mene eläintarhaan Madridissa tai Helsingissä

Useimmat blogijuttumme kirjoitan jos en nyt lyhyillä matkoilla ihan matkan aikana, niin melko pian matkan jälkeen kuitenkin, tuoreeltaan. Muistikuvat haalistuvat kuitenkin ajan mittaan, vaikka päiväkirjamerkinnät ja valokuvat säilyvätkin ja usein mielenkiintonikin siirtyy jo seuraavaan matkaan.

Madridin eläintarha

Toukokuisen Madridin matkamme jäljiltä juttujonoon on kuitenkin jäänyt yksi retki, josta en tullut hetimmiten kirjoittaneeksi. Kävimme nimittäin Madridissa myös eläintarhassa: myönnettäköön, ehkä eniten pandojen houkuttelemana, mutta myös hiukan siksi, että eläintarha sijaitsi Madridin suurimmalla puistoalueella, Casa de Campolla, josta olimme lukeneet jo ennen matkaa Historia de Viajes -blogista.

Eläintarha yllätti positiivisesti – ei niinkään pandat, sillä niitä olimme nähneet melko äskettäin Wienissä, mutta Madridin eläintarhassa oli paljon sellaisia eläimiä Etelä-Amerikasta, joita ei ollut koskaan nähnyt luonnossa: muurahaiskarhu, tapiiri, vesisika, patagonian jänis.

Madrid Zoo Muurahaiskarhu
Muurahaiskarhu on iso eläin, pituutta tälläkin yksilöllä yli metri
Madrid Zoo tapiiri vesisika patagonian jänis
Taustalla tapiiri ja pieni vesisika (capybara), edessä patagonian jänis (mara)
Madrid Zoo tapiiri
Intian tapiiri – yksi niistä erittäin uhanalaisista lajeista, jonka säilyminen saattaa kohta olla eläintarhojen varassa

Pandakuvaamme kommentoitiin hetimmiten sosiaalisessa mediassa paheksuen eläintarhoja ja eläinten pitämistä häkissä. Itsekin olen aikoinaan Intiassa Jaipurin eläintarhassa miettinyt, että tätä paikkaa ei ehkä pitäisi olla olemassa, mutta Madridin eläintarha vaikutti hyvin hoidetulta ja eläimillä oli hyvät tilat.

Madrid Zoo Panda

Madrid Zoo Panda
Pandadiplomatiaa Madridissa

Sunnuntaina eläintarhassa oli myös runsaasti lapsiperheitä enkä voinut olla miettimättä, että aika harvalla lapsella sittenkään on mahdollisuus nähdä esimerkiksi Afrikan isoja eläimiä luonnossa, joten omasta puolestasi sallin kyllä lasten ilon ja innostuksen vaikka sitten eläintarhassa, kunhan se toimii asiallisesti.

Madrid Zoo flamingoja

Korkeasaaressa tutustumassa eläintarhan toimintaan

Halusin kuitenkin ymmärtää vielä paremmin eläintarhojen oikeutusta ja saimme sovittua tutustumiskäynnin Korkeasaareen eläintenhoitajan seurassa ja opimme lisää eläintarhojen muista merkityksistä kuin lapsiperheiden mukavina retkikohteina.

Hyvinhoidetuilla eläintarhoilla, kuten Korkeasaarella, on merkittävä tehtävä luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Maailmassa on jo useampia eläinlajeja, jotka olisivat kuolleet sukupuuttoon ilman eläintarhoja. Näiden eläinten elinalueet ovat tuhoutumassa tai niitä metsästetään niin voimallisesti, että koko kanta voi tuhoutua.

Uhanalaiset eläinlajit säilyvät eläintarhoissa ja niitä on monessa tapauksessa onnistuttu palauttamaan luontoon ja kanta on saatu elpymään tuhon partaalta.
Korkeasaaressa tällaisia eläimiä ovat esimerkiksi metsäpeurat ja mongolian villihevoset.

Metsäpeurat hävisivät Suomesta kokonaan 1900-luvun alussa, mutta nyttemmin kanta on jossain määrin palautunut Vienan Karjalassa säilyneen kannan ja luontoonpalautusten myötä.

Mongolian villihevoset kuolivat luonnosta kokonaan sukupuuttoon 1960-luvulla, mutta tarhoihin pyydystettyjen yksilöiden ansiosta laji kuitenkin säilyi ja nyt niitä elää taas Kiinan ja Mongolian aroilla n. 300 yksilöä.

MongolianhevonenMetsäpeurat Korkeasaari Mongolianhevoset Korkeasaari

Muita uhanalaisia eläimiä Korkeasaaressa ovat pikkupanda, manuli, amurinleopardi, lumileopardi, amurintiikeri, berberiapinat, partakorppikotka ja sammakkoeläimet, joista yhtenä esimerkkinä vain Madagaskarilla elävä mantella, joka muutti Korkeasaareen ihan äskettäin.

Mantella, kuva Mari Lehmonen, Korkeasaari

Uhanalaisten eläinten suojeluohjelmissa eläintarhat tekevät yhteistyötä ja eläimiä siirrellään tarhasta toiseen sopivien lisääntymisparien muodostamiseksi.

Monen suojeluohjelman kohdalla toki on niin, että jos ihmiset alunperin toimisivat siten, että eläinten elinympäristön säilyisivät, niin niitä ei tarvittaisi, mutta kun näin ei ole kuitenkaan aina tapahdu, niin parempi niin, että laji on kuitenkin säilyy, kuin että tuhoutuminen olisi lopullinen.

Korkeasaaressa on myös villieläinsairaala, joka pyrkii auttamaan loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä -tavoitteena palauttaa ne luontoon mahdollisimman pian. Jos tämä ei onnistu, eläin voi jossain tapauksissa myös saada uuden asuinpaikan Korkeasaaresta.
Villieläinsairaala pyrkii myös opastamaan ihmisiä olemaan tarpeettomasti puuttumatta emon ”hylkäämiin” poikasiin, sillä useimmiten emo kuitenkin on lähellä ja parasta auttamistapa poistua paikalta.

Hämärätalo, jossa esitellään tullin takavarikoimia eläimiä ja tavaroita on myös yksi osa Korkeasaaren opastustoimintaa.

Luontokoulu Arkki KorkeasaariKoululuokille Korkeasaari tarjoaa mahdollisuuden luontokouluun.
Koulun suojelijan Jenni Haukion sanoin:
“Luontokoulu Arkki tutustuttaa lapset luonnon ihmeisiin hauskalla, opettavaisella ja toiminnallisella otteella – herättäen kiinnostusta niin lähiluontoon kuin myös uhanalaisten eläinten ja niiden elinympäristöjen suojelemiseen.”

 

Villieläimet ja Sinä

Eläintarhat ovat myös mukana opastamassa ihmisiä ymmärtämään, että missä päin maailmaa liikutkaan, niin jos Sinulle tarjotaan mahdollisuutta:

  • ottaa itsestäsi kuva villieläimen kanssa
  • koskettaa sitä tai
  • ratsastaa sillä,

niin älä tee sitä!
Eläin ei halua kanssasi kuvaan eikä pidä silityksestäsi, ratsastamisesta puhumattakaan.

Tällä alueellahan myös matkabloggaajat ovat tehneet ansiokasta työtä kertoessaan ihmisille niin norsuratsastamisen kuin tiikerien kanssa otettujen yhteiskuvien ongelmista.

Mutta, mene eläintarhaan, Helsingissä tai maailmalla.
Ehkä käyntisi auttaa pieneltä osin jotain uhanalaista eläintä selviämään ja meillä on taas yksi sukupuuttoon kuollut laji vähemmän.

Kissojen yö Korkeasaaressa

Korkeasaaressahan on kohta taas tulossa Kissojen yö – tai tarkkaan ottaen kaksikin syyskuun 1. ja 8. päivänä. Osa näiden iltojen tuotosta menee Amurin luonnonvaraisille kissapedoille. Amur-hankkeeseen voit toki lahjoittaa rahaa myös tilisiirtona.

Amurin kissapedot

Kissapedoista puheenollen, eläintenhoitajan kanssa Korkeasaaressa tekemällämme kierroksella nappasin jutustelun lomassa kuvan tiikeristä ja hirvenpäästä ja jaoin sen Instagram -tilillämme. Kuva sai hetimmiten muutaman paheksuvan kommentin, hirven puolesta, mutta kun, eläintenhoitajan sivistämänä, vastasin siihen, että petoeläimille isot ruhonpalat ovat tärkeä osa niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia, niin paheksuva kommentti jostain syystä poistui tästä kuvasta!
Osa eläinten hyviä oloja onkin se, että olosuhteet mahdollistavat lajityypillisen käyttäytymisen, oli se sitten isoja ruhonosia, kallioseinämää tai mahdollisuus piiloutua katseilta.

Korkeasaari tiikeri

Tämänkesäinen Korkeasaaren retkemme oli enemmän opintomatka kuin retki Korkeasaareen, mutta jos haluat lukea myös jutun Korkeasaaresta, niin seuraamistani blogeista ainakin Pinkit korkokengät ja Plusmimmi ovat käyneet siellä ”oikeasti”. Kivoja kuvia kummallakin!

Korkeasaarta kiersimme heinäkuun alussa tiedottaja Mari Lehmosen ja eläintenhoitaja Hanna-Maija Lahtisen kanssa.

Lisää Korkeasaaresta ja sen tekemästä suojelutyöstä voit lukea täältä.

Casa de Campo ja Teleferico Madridissa

Mutta, takaisin Madridiin.

Eläintarhahan sijaitsee tosiaan Casa de Campon puistossa ja lopuksi vielä muutama sana reitistä sinne tai sieltä. Me menimme sinne metrolla (kävelymatkaa Casa de Campon asemalta kertyy ehkä vartin verran) ja palasimme kaupunkiin Telefericolla. Kävelymatka eläintarhan portilta Telefericon yläasemalle oli hiukan pitempi kuin matka takaisin metroasemalle ja ylämäkivoittoinen, joten reitti olisi ollut kesympi toisin päin!

Telefericon kaupungin puoleisessa päässä kannattaa, vähän tietysti vuodenajasta riippuen, katsastaa sen vierellä oleva rosario.

Casa de Campo Madrid Casa de Campo Teleferico Madrid

Kaikki Madridista ja Toledosta