Aihearkisto: Teatteri

Teatteri

Radisson Blu Turku feature

Aurajoen maisemissa – vaikka maaliskuussa

Maaliskuussa, loskakelissä, Aurajoki ei ole kauneimmillaan.
Kauniin lumiset maisemat olivat plusasteiden myötä mennyttä.

Radisson Blu Marina Palace

Me olimme kuitenkin aloittamassa viikonloppua Turussa.
Teatterista se lähti: halusimme nähdä Turun Kaupunginteatterin toteutuksen Orvokki Aution Pesärikko-kokonaisuusta ja onnistuimme saamaan liput iltapäivänäytökseen 10.3.

Joskus käymme Turussa vaan päiväseltään: eihän matka Espoosta ole kovin pitkä, mutta etenkin talvikaudella on mukavampaa ajella valoisalla ja ilta Turussa jättää enemmän aikaa tavata vaikka siellä asuvia sukulaisia.

Radisson Blu Marina Palace

Radisson Blu Marina Palace

Aurajoen rannalla, teatteria vastapäätä, sijaitsee yksi Turun upeimmista hotelleista, Radisson Blu Marina Palace. Lapsuuteni ja nuoruuteni Turussa viettäneenä olen kokenut tämänkin hotellin historiaa vuosikymmenien ajalta: muistoissani on ainakin hetket aikoinaan hotellin ylimmässä kerroksessa sijainneella uima-altaalla ja hotellissa pidetty luokkakokous.

Hotellin sijainti tuntui parhaalta mahdolliselta teatterivierailua ajatellen, joten päädyimme sopimaan *) yöpymisestä täällä, teatterin vastarannalla.

Superior-huoneestamme oli avoin näköala joelle. Maaliskuisena iltapäivänä tosin näköala huoneeseen, sen muhkeaan sänkyyn ja isoon televisioon näytti houkuttelevammalta. Samoin hedelmätarjotin, sillä olimme ajaneet Espoosta Turkuun tauotta.

Radisson Blu Marina Palace Radisson Blu Marina Palace

Saapuessamme saimme pienen hotelliesittelyn ja opimme, että nämä Superior-huoneet, Aurajoki-näkymin, ovat (aamiaisella) suunnilleen saman hintaisia kuin Business-huoneet, joissa ei ole jokinäkymää, mutta jotka ovat vähän isompia.
Jos vielä isompia tiloja kaipaa, niin hotellissa on myös muutamia sviittejä.
Radisson Blu Marina Palace -hotellissa myös yöpynyt bloggaajakolleega,  Syö Matkusta Rakasta -blogin Meri, testasikin sellaisen, eli jos sviitti kiinnostaa, niin lue Merin juttu täältä.

Teatterin – ja illallisen  – asetuimme oikeasti taloksi mukavaan vuoteeseen ja jaksoimme vielä hetken kerrata elokuvaa Yksin Marsissa, mutta onneksi olimme nähneet sen jo aikaisemmin, sillä ihan loppuun asti emme jaksaneet valvoa.

Vasta illalla paneuduimme myös hotellin tyyny- ja peittovalikoimaan. Voit siis tosiaan valita itsellesi sopivan tyynyn ja peiton, kummatkin monesta eri vaihtoehdosta. Vain yhden yön vieraina päätimme kuitenkin siinä vaiheessa tyytyä perusvaihtoehtoihin.
Ehkä olisi hyvä idea kysyä vaihtoehdoista jo huonevarauksen yhteydessä, jolloin sänkyä ei tarvitsisi sitten sijata uudelleen, jos asiakas haluaisi jonkun muun tyynyn tai peiton?

Radisson Blu Marina Palace

Grill It!

Turussa käydessämme kutsumme mielellämme sukulaiset kanssamme ravintolaillalliselle sen sijaan, että kiertäisimme monta kyläpaikkaa: hyvän aterian ääressä on kiva isommalla porukalla kertoa puolin ja toisin kuulumisia.

Tällä kertaa meitä kokoontui saman pöydän ääreen Grill It! -ravintolaan 7 henkeä. Ihan kaikki eivät päässeet mukaan, sillä toki vaikka ystävien syntymäpäivät ohittavat illallisen ”vanhusten kanssa”.

Grill It! selvisi tällaisesta vähän isommastakin ryhmästä lähes kunnialla.
Aterian alussa oli hiukan sekaannuksia juomatilausten kanssa ja saimme pitkään pöytään vain yhden leipäkorin, mutta kunhan pääruokiin asti päästiin, oli kaikki jo hyvin.

Pienen myynnin paikan ravintola hukkasi, sillä lauantai-iltana annoksemme viipyivät hetken: tarjoilija olisi voinut tästä vinkata ja ehdottaa vaikka jotain alkuruokia.

Suosikkipääruuaksi nousi pippuripihvi ja suosikkijälkiruuaksi suklaakakku, mutta myös mm. lohi ja hampurilainen tekivät kauppansa. Listaa pidettiin hiukan suppeana, mutta toisaalta kaikki löysivät kyllä omansa.

Alla olevat ruokakuvat on napattu nopeasti niihin kovin paljoa panostamatta: joskus seura on kuvia tärkeämpää, joten ne eivät ehkä ihan tee oikeutta annoksille.
Lisäksi annokset tapasivat hävitä ruokailijoiden suuhun sen verran nopeasti, että hyvä, että edes muutaman kuvan ehdin ottaa!

Grill it! Radisson Blu Marina Palace Grill it! Radisson Blu Marina Palace

Pesärikko

Pesärikko Turun kaupunginteatteri

Luin 80-luvun alussa, kuten lukuisat muutkin,  Orvokki Aution muutaman vuoden välein ilmestyneen Pesärikko-trilogian kirjat. Katsoimme myös aikoinaan trilogian pohjalta vuonna 2000 televisioon toteutetun minisarjan.

Mikko Roihan toteutus Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan on äärimmäisen pelkistetty. Jopa niin pelkistetty, että tarinasta tulee mielestäni ankeampi kuin mitä se kirjassa tai televisiossa oli. Kirjojen kertomassa tarinassa on kuitenkin hetkittäin myös valoa ja värejä, ei pelkkää ahdistusta.

Pesärikon tarina on tarina pohjalaisuudesta, yksityisestä ja yhteisöstä: omia asioita ei huudella kylillä. Nuori Armi rakastuu Olaviin, jolla on jo menneisyys ja painolastia lapsuudesta asti, ja muuttaa miehen kotitaloon. Larvan taloa hallitsevat Olavin äiti, Laimi, ja sänkyyn sidottu täti, Ilmi.

Sara Mellerin Armi on roolissaan uskottava, niin naivina nuorena tyttönä kuin myöhemmin nuorena äitinä ja vaikeasta tilanteesta omilleen selviävänä naisena, joka osaa jo pitää puoliaan. Veli-Matti Karénin Olavi on koko näytelmän ajan vain vastenmielinen hahmo – ei siis sävyjä oikein tässäkään.

Useammalle vuosikymmenelle sijoittuvan sukutarinan pelkistäminen näyttämölle poimii siitä vain draaman kannalta keskeiset tapahtumat ja kuvaa ne mustalla liidulla. Väriä on vain muutamassa Armin rooliasussa.

Pesarikko
Pesärikko, Turun kaupunginteatteri Kuva: Moe Mustafa

Myös niukka lavastus ja Eila Halosen toteuttamat sekä Ilmin ja Armin äidin roolit vähentävät tarinan ulottuvuuksia. Videoelementti näyttämön keskellä toimii sentään joissain kohdin hyvin, vieden katsojan hiukan syvemmälle tarinaan.

Pesarikko
Pesärikko, Turun kaupunginteatteri Kuva: Moe Mustafa

Käymme teatterissa epätasaiseen tahtiin: jos näemme mielestämme hyvän esityksen, kuten vaikka Lillanin Sommarboken, niin saatamme nopeastikin varata liput johonkin toiseen esitykseen. Jos puolestaan päädymme katsomaan jotain, mistä emme oikeastaan pidä, niin saatamme pitempäänkin olla varaamatta lippua seuraavaan esitykseen.
No, ehkä ensi viikonlopun Musta Laatikko -esitys innostaa meidät taas takaisin teatteriin – Pesärikko ei oikein innostanut.

Aamiainen

Radisson Blu Marina Palace

Marina Palacen buffetaamiainen tarjoillaan 2. kerroksen ravintolassa.
Etenkin silloin kun yövymme hotellissa vain yhden tai muutaman yön, syömme mielellämme aamiaisen hotellilla sen sijaan, että lähtisimme etsimään kaupungilta aamiaisvaihtoehtoja.

Aamiaisravintola yllätti meidät positiivisesti heti saapuessamme: ystävällinen tarjoilija kysyi meiltä haluaisimmeko kahvia vai teetä ja kuumat juomat tarjoiltiin pöytään.

Radisson Blu Marina Palace

Vaikka pidänkin buffetaamiaisen tarjoamasta helposta tavasta koota itsensä näköinen aamiaislautanen, niin kahvin ja teen tarjoilu ilman jonotusta automaatille ja kunnolla kuumalla on ylellisyyttä, joka etenkin kotimaan hotelleista puuttuu lähes aina.

Buffetaamiainen sisälsi kaiken mitä ainakin me saatoimme toivoa, jopa enemmän, sillä aamiaisella olisi voinut syödä niin halutessaan kokonaisen aterian lämpimine ruokineen kaikkineen!

Radisson Blu Marina Palace

Meiltä omelettibaarikin jäi testaamatta edellisen illan maittavan illallisen takia, vaikka omelettimenun kohta aurajuusto olisikin hiukan uteloittanut – ehkä yhdistettynä vaikka tomaattiin?

Siemen- ja myslivalikoima jogurtin kaveriksi oli ilahduttavan runsas ja tarjolla oli myös meheviä amerikkalaistyylisiä pannukakkuja. Jotenkin järkevästi syömisen ajatus romahti viimeistään isojen, tuoreiden suklaacookieiden kohdalla.

Jos olisimme viipyneet hotellilla pitempään, niin aamiaisen vastapainoksi, etenkin maaliskuisilla loskakeleillä, olisimme todellakin tarvinneet myös hotellin hyväntuntuista kuntosalia!

Radisson Blu Marina Palace

Aamiaistarjoilu yllätti myös ravintolasta poistuessamme: siinä missä viimeksi Cesky Krumlovissa aamiaisella oli esillä kirjallinen ohje, että aamiaistarjoilu on tarkoitettu nautittavaksi vain ravintolassa, niin täällä meitä kehotettiin poimimaan hedelmä tai parikin mukaan!

Radisson Blu Marina Palace
Koko tämän jutun otsikkokuvassa tekstin Grab a fruit with you! parina on kuva Hanna Variksen taulusta, jota voi ihailla hotellin kuntosalin seinällä.

*) Yövyimme Radisson Blu Marina Palacessa blogiyhteistyön merkeissä, eli emme maksaneet majoituksesta. Saimme myös illallisesta reilun alennuksen.
Teatteriliput maksoimme itse.

Sommarboken feature

Sommarboken
– myös suomeksi

En ole koskaan erityisesti välittänyt muumeista. Toki luin lapsena muutaman muumitarinan ja kummilasten ollessa pieniä muumeilta ei voinut välttyä television lastenohjelmissa. Mutta Tove Janssoniin ihmisenä, erityisesti hänen rakkautensa mereen ja saaristoon on aina viehättänyt minua. Erityisen läheisiä minulle ovat olleet Kesäkirja (Sommarboken) ja Haru, eräs saari (Anteckningar från en ö).

Lapsuuden kesät meren rannalla, jos ei nyt ihan ulkosaaristossa, niin saaristossa kuitenkin, ovat muokanneet maailmankuvaani siten, että kun Jessica Grabowskyn esittämä Sophia varovasti laskeutuu kalliolta mereen Lilla Teaternin näytelmässä Sommarboken olen yhtä hänen kanssaan ja laskeudun varovasti levän peittämiä kivisiä askelmia Airiston alkukesän kylmään veteen.

Sommarboken-4
Jessica Grabowsky ja Sue Lemström Sommarboken-näytelmässä © Cata Portin
Sommarboken-2
Sue Lemström © Cata Portin

Kesä Klovharun saarella

Sommarboken näytelmä asettuu pienelle saarelle, sellaiselle kuin Klovharu, jossa kirjailija vietti kesänsä niin pitkään kuin pystyi. Saari on luotu siniselle näyttämölle, merelle, vanerilaatikoin, jotka toimivat erinomaisesti: kalliona, kivinä, luolana, telttana, metsänä. Lisätään vielä hiukan untuvia ja allitkin ovat mukana tarinassa!

Rakastettu Sommarboken kertoo Sophia-tytön, isän ja isoäidin kesästä, ehkä viimeisestä, Suomenlahden saarella. Isä on läsnä vain tarinassa, ei näyttämöllä, joten dialogi käydään Sophian (Jessica Grabowsky) ja isoäidin (Sue Lemström) välillä.

Sommarboken-3
Sue Lemström ja Jessica Grabowsky © Cata Portin

Kesä saarella koostuu pienistä episodeista: kuljetaan luonnossa, havainnoidaan lintuja ja kasveja, seikkaillaan luolassa tai kummitusmetsässä, käydään uimassa.
Ajatus isoäidin ehkä viimeisestä kesästä on välillä läsnä hiukan ahdistavanakin, mutta enimmäkseen kuitenkin vain osana elämää Sophian välillä kysyessä isoäidiltä ”Oletko muistanut ottaa Lupatroa?”

Reipas Sophia elää kesäänsä rohkeasti ja täysillä: ”Minä keksin pian jotain vaarallista ja sitten saan taas pelätä.” Yö teltassa on vähän pelottavaa, mutta pitäähän sitä silti kokeilla. Merimerkille ei saisi kiivetä, mutta hän kiipeää kuitenkin. Säännöt ovat isän asettamia ja niitä on niin Sophialle kuin isoäidillekin, mikä asettaa lapsen ja vanhuksen samalle viivalle. Samoin he myös huolehtivat toisistaan.

Isän ystävien vieraillessa saarella lapsen ja aikuisten maailmat poikkeavat hetkeksi toisistaan: Sophia ei pääse mukaan juhliin, mitä hän äänekkäästi protestoi. Mutta eipä särje Sophian päätäkään seuraavana aamuna.

Sommarboken

Kesäisellä saarella, luonnon keskellä, elävälle lapselle luonto kaikki on rakasta hyönteisistä alkaen. Isoäiti saa lohduttaa Sophiaa pitkään onkimadon katkettua ja selittää, että madon kummatkin päät selviävät.
Saaressa asuvat tietävät myös, että sammaleen päälle ei saa astua: kahdesta kerrasta sammal vielä selviää, mutta jos sen päälle astu kolme kertaa niin se kuolee.

Enimmäkseen näytelmä pitää otteessaan – vain kummitusmetsässä katsojan ajatukset poistuvat hetkeksi saarelta.

Luonnon äänet näyttämöllä

Ainakin aluksi näyttämöllä oleva kolmas hahmo, äänisuunnittelija Hanna Mikander, häiritsee hiukan. Kesän hennoimpia ääniä toteutetaan näyttämöllä hienovaraisesti katsojalle näkyvällä tavalla, mutta kestää hetken ymmärtää, että hahmolla ei ole osaa tarinassa.

Jessica Grabowsky ja Sue Lemström toteuttavat molemmat roolinsa hienosti, mutta etenkin Jessican roolisuoritus nuorena tyttönä on todellinen: siirtymät ilosta itkuun ja pohdinnasta toimintaan tapahtuvat nopeasti.

Pidin myös näytelmän puvustuksesta: niin Sophien kuin isoäidin vaatteet ovat niin hienosti ajattomia, että voisin melkein kuvitella ne kaikki vaikka omaan vaatekaappiini!

Sommarboken

Sommarboken suomeksi tekstitettynä

Osaamme molemmat ruotsia riittävän hyvin, jotta olisimme voineet seurata näytelmää ilman tekstitystäkin, mutta halusin kuitenkin kokeilla sitä. Tekstitys oli toteutettu puhelimeen asennettavalla pienellä sovelluksella (Thea) ja erityisesti tekstitykseen varatulla wifi-verkolla. Yksinkertaisessa sovelluksessa tekstit tulivat näkyviin puheminen tummataustaiselle näytölle muita häiritsemättä. Jonkun sanat joskus halusin tarkistaakin kuten vaikka, että ravinen on siis rotko. Sovellus ja siis tekstitys toimi hyvin koko esityksen ajan: vain kerran jouduin sulkemaan sen ja käynnistämään uudelleen, kun tekstit lakkasivat ”juoksemasta” normaalisti.

Sommarboken tekstitys
Sommarboken -näytelmän tekstitystä – salaisuuksia Sophian ja isoäidin välillä

Puhenäytelmässä musiikin rooli ei ollut suuri, mutta ensimmäisen näytöksen lopussa Evert Tauben Sjösala valssi sopi hyvin tunnelmaan ja laittoi tapailemaan suomenkielisen toteutuksen sanoja: ”orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu”.

Jos haluat talven keskeltä hetkeksi kesään, lapsuutesi kesiin, niin käy katsomassa Sommarboken!

Lilla Teatern: Tove Jansson: Sommarboken
Dramatisointi Pipsa Lonka, ohjaus Jakob Höglund, äänisuunnittelu ja liveäänet Hanna Mikander, lavastus ja puvustus Sven Haraldsson

Lilla Teatern tarjosi meille liput 3.2.2018 näytökseen.

Myrskyluodon Maija

Myrskyluodon Maija

Kerroin ystävälleni olevani menossa katsomaan Helsingin kaupunginteatterin Myrskyluodon Maija -musikaalia, johon hän totesi, ettei taida mennä, sillä tarina on liian surullinen, itkettävän surullinen.

Itse suhtauduin yhdistelmään valtakunnan päänäyttämö, musikaali ja iso ensemble hiukan epäluuloisesti: miten luoda tunnelma kaukana merellä pienellä saarella asuvasta perheestä isolle näyttämölle.
Näin musikaalista muutaman kohtauksen teatterin syksyn ohjelmistoa esittelevässä parin tunnin kavalkadissa elokuun puolessa välissä ja siihenkin valittu iso tanssikohtaus lisäsi edelleen hiukan epäluuloani.

Mutta toki halusin nähdä valmiin toteutuksen ja elokuun viimeisenä iltana siihen tarjoutuikin mahdollisuus.

Helsingin kaupunginteatteri
Remontoidun Helsingin kaupunginteatterin aula aurinkoisena iltapäivänä elokuussa

Myrskyluodon Maija

Iso näyttämö täyttyy verkalleen, ääriään myöten. Onhan näytelmää myyty jo ennakkoon enemmän kuin mitään muuta näytelmää Suomessa koskaan. Yksittäisiä lippuja on kuitenkin saatavissa moniinkin näytöksiin.

Musikaali alkaa rajulla kohtauksella Simskälan kylän odottaessa miehiään mereltä palaavaksi, mutta tälläkään kertaa kaikki eivät tule takaisin. Sadetakkien avulla toteutettu menetettyjen miesten läsnäolo näyttämöllä on vaikuttava.

Ahvenanmaan saarilla näihin aikoihin elämän alkua ja loppua ei ole siirretty pelastuslaitokselle eikä sairaaloihin: se on osa arkea.

Maijan ja Janne tarina on monelle suomalaiselle tuttu. Maijan lähes koko elämänkaaren tuominen näyttämölle alle kolmetuntisessa toteutuksessa on haastavaa, mutta toteutus on ehjä ja jäntevä. Vain muutamissa suuremmissa tanssikohtauksissa jännite herpaantuu.

Ensimmäinen puoliaika on rajun alun jälkeen lämmin ja elämäniloinen. Maijan ja Jannen hapuilevasta ensisuudelmasta edetään pian häihin.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Laura Alajääski ja Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo
Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Eero Saarinen, Leenamari Unho, Anna-Maija Jalkanen, Sami Paasila Laura Alajääski, Mikko Vihma ja Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo

Häiden jälkeen nuoripari purjehtii Myrskyluodolle kauniin kesäisessä säässä, mukanaan kaikki tarvittava uuden elämän aloittamiseen.

Meri, veneet ja purjehdusmatka on toteutettu niukoilla elementeillä hyvin.
Matkan Myrskyluodolle ja Myrskyluodolle asettumisen nuoripari tekee ilman milloin eläimiä, milloin tuulta esittäviä tanssijoita ja katsoja pääsee pienen luodon tunnelmaan. Maijan ja Janne hääyökohtaukseen tulee melkein tirkistelyn makua.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Laura Alajääski ja Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo

Ensimmäiset todella synkät sävyt tulevat tarinaan mukaan Mikaelin kuolemassa.
En kuitenkaan eläytynyt enää kyyneliin asti, sillä Maijan ja Jannen tarina on niin tuttu, ehkä jo liiankin tuttu, ja tiedän jo kohtauksen alussa tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu – jäljellä on enää uteliaisuus siitä, että miten kohtaus on tässä toteutettu.

Laura Alajääskin eläytyminen on  upean voimakasta, niin tässä kohtauksessa kuin kautta näytelmän. Tämä on Maijan tarina ja Laura Alajääski toteuttaa sen upeasti.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Laura Alajääski – Kuva © Tapio Vanhatalo

Katsojalle annetaan kuitenkin hetki aikaa toipua surusta. Esimerkiksi Maijan leivos auttaa asiassa 🙂

Maija-leivos
Maijan tyrni-juustoleivos ja kuppi teetä

Synkkiä hetkiä

Toinen puoliaika alkaa idyllisissä tunnelmissa joulupöydästä, mutta tämän jälkeen katsoja ei pääsekään enää helpolla. Tulipalon jälkeen elämä Simskälassakaan ei ole helppoa: susia, rahahuolia, rakastetun Vallborgin kuolema.

Mutta mukana on myös tuulahduksia maailmasta: tulipalon jälkeen lapsille löytyy muutakin luettavaa kuin katekismus ja postilla.

Helsingin Kaupunginteatteri – Myrskyluodon Maija – Kuvassa Kaspian Kallio, Ella Niinistö, Kaapo Kallio, Pablo Ounaskari, Laura Alajääski, Aaro Wichmann – Kuva © Tapio Vanhatalo

Perhe palaa kuitenkin rakkaalle Myrskyluodolle ja tarinan surulliset käänteet jatkuvat. Loppua kohti esityksessä on ehkä jo hiukan kiire: niille katsojille, jotka eivät tunne Maijan ja Jannen tarinaa, saattavat lopussa aikuisiksi kasvaneet lapset ja lapsinäyttelijät, jotka siirtyvät näyttelemään nuorempia sisaruksia, mennä jo sekaisin.

Loppua kohti tarinan valtaavat kuitenkin taas vaaleammat sävyt. Perhe selviytyy vaikeuksista ja elämässä mennään eteenpäin. Näyttämölle ilmestyvä iso kaljaasi melkein hätkähdyttää katsomon, mutta loppukohtauksessa on, vielä, valoisa ote tulevaan. Myrskyluoto jää taakse ja läsnä on haikeus, mutta valinta jättää tarina tähän, on hyvä: katsojat voivat poistua elokuun iltaan hyvillä mielin.

Väderskär ja Simskäla

Väderskär
Väderskärin saari, jolla televisiosarjaa kuvattiin 1970-luvulla

Oikeastaan on aika jännää, että ahvenanmaalainen tarina on saanut merkittävän sijan maan päänäyttämöllä tänä syksynä ja talvena. Toki tarina ON suomalaisten rakastama ja kaupunginteatterin toteutus, joka on ensimmäinen, jossa soi myös edesmenneen Lasse Mårtenssonin musiikki tekee siitä varmasti monelle vieläkin tutumman.

Kesällä 2011 kävimme tutustumassa Ahvenanmaalla Vårdön kunnassa kirjailija Anni Blomqvistin kotitaloon ja osallistuimme sieltä kesäiltana järjestettyyn retkeen Väderskärille, jossa tarinasta aikoinaan tehty televisiosarja on kuvattu. Ainakin vielä tuolloin osa kuvauksissa käytetyistä rakennuksista oli vielä paikallaan.

Anni Blomqvist
Kirjailija Anni Blomqvistin kuva hänen kotitalossaan Simskälassa

Majoituimme tuolloin Simskälassa Myrskyluodon majatalossa (Stormskärs Värdshus), joten kuten tarinassa ja nyt näyttämöllä, koimme niin Simskälan kuin ”Myrskyluodon”.

Stormskärs Värdshus, Myrskyluodon majatalo, Simskäla

Televisiosarjan (tunnustan, olen katsonut sen useampaan kertaan), kirjojen, Väderskärin ja nyt kaupunginteatterin toteutuksen lisäksi koimme saman tarinan myös Åbo Svenska Teaternin toteutuksena: upea sekin.

Helsingin kaupunginteatteri tarjosi meille liput 31.8. näytökseen.