Aihearkisto: Teatteri

Teatteri

Alberga

Hyvässä nousussa

Näyttäisi siltä, että löydämme Ravintola Albergan teatteriesitykset 11 vuoden välein: 1993 näimme siellä näytelmän Käkikello, vuonna 2004 Ollaanko kavereita ja 2015 Anne Saastamoisen uuden kotimaisen komedian Hyvässä nousussa.

Ravintolateatteri Alberga löytyy Leppävaarasta keskeltä asutusta, mutta hyvin pienen ravintolan – ja teatterin – ainakin näin pikkujoulukaudella ihmiset tuntuvat löytäneen. Ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä nauttimassa ensin teatterimenuun (lanquedocinkeittoa, savustettua kirjolohta piparjuurikastikkeessa tai  Ankkaconfitia
tummassa viikunakastikkeessa ja mustikkaparfaita) ja sen jälkeen Miia Nuutilan ja Sanna Saarijärven nokkelaa sanailua lentoaseman shamppanjabaarissa.

Alberga teatterimenu

Parhaat ystävät vuosien takaa, Lilli ja Karkki, tapaavat sattumalta toisensa lentokentällä, toinen odotellen lomalentoa Alanyaan, toinen New Yorkin lentoa.
Ystävyys on katkennut aikuisuuden kynnyksellä ja elämä on vienyt eri suuntiin: kolmen lapsen äidiksi tai uralle ja maailmalle.

Alussa keskustelua käydään enemmän yleisön kanssa, toisiaan hiukan kyräillen, kommentoiden hauskasti toisen kissakuvia Facebookissa ja toisen työpainotteista Twitter-viestintää: ajan hermolla ollaan.

Shampanjabaarissa päästään kuitenkin jo muisteloihin ja yhden pöydän ympärille rakentuva minikokoinen näyttämö vaihtuu muutamalla asusteella, hiuspannalla tai sifonkihuivilla lapsuuteen ja nuoruuteen ja nousuhumalassa lauluun ”Meillä on täydellinen elämä, täynnä laulun aiheita”.

Johnny Depp
(Johnny Depp / Wikipedia)

Nuoruuden poikaystävistä siirrytään nykyisiin miesihanteisiin, joissa Usain Boltin ja Teemu Selänteen ainakin urasuuntautuneella Karkilla hakkaa Alexander Stubb mennen tullen! Vai olisiko se sittenkin, kun jätetään pois suomenruotsalaiset kuivan kesän oravat, Johnny Depp?

Lapsuuden pelottavalta virralta siirrytään nuoruuden sekoiluihin baarissa, jonne on päästy väärillä papereilla. Tässä kohtaa mieleeni nousee selvästi keltainen KY:n jäsenkortti, joka ikäkohta ei tainnut olla ihan kohdallaan 🙂

Ylioppilasjuhlissa olo on jo haikea, ilmassa on eron tuntua, mutta ei ihan vielä, ensin lähdetään interrailille ja Pariisiin. Tyttöjen erilaiset luonteet korostuvat maailmalla: Karkilla on matkasuunnitelma ja tavoitteena nähdä Pariisista kaikki, vaikka sitten yöunista tinkimällä, siinä missä Lillille riittäisi viini, patonki ja juusto. Ja ehkä yksi tumma mies …

Hyvässä Nousussa Alberga

Suomen jääkiekkomestaruus lopulta erottaa parhaat ystävät, pojat ja miehet ja lapset tulevat väliin, mutta nyt, lentokentän shampanjabaarissa, skumpan noustessa jo päähän, ollaan hyvässä nousussa ja taas parhaita ystäviä: eläköön historia, ei vaan tulevaisuus!

Kaveriselfie!

Hyvässä nousussa
(Kuva Ravintola Albergan sivuilta, linkki ravintolan sivuille)

Hyvässä nousussa -näytelmä jatkaa Leppävaarassa ainakin helmikuulle asti.
Komediaa suosittelen, parhaimmillaan se olisi varmasti lapsuuden ja nuoruudenaikaisten ystävien kanssa nautittuna, mutta voi sinne puolisonkin kanssa mennä.
Teatterimenu ei nyt ehkä ole ihan ainutlaatuinen, mutta toki ihan nautittava sekin.

(Teatteriin päädyimme ajatuksena tukea kulttuuria Espoossa, ihan omalla kustannuksella 🙂 )

Stormskärs Maja

Stormskärs Maja

Myrskyävä meri, hyytävä tuuli, keväinen sade jäiden lähtöä odotellessa – ulkosaariston elementtejä kaikki, mutta miten tuoda ne sisälle, näyttämölle.
Sven Haraldsson onnistuu tässä hyvin Åbo Svenska Teaterin musikaalissa Myrskyluodon Maijasta (Stormskärs Maja). Meren tuo näyttämölle myös Heidi Wikarin sinivalkoinen puvustus: monen sinisen sävyihin värjätyt pitkät hameet tanssivat näyttämöllä aaltojen tahtiin.

Stormskärs Maja
Kuva ÅST/Pette Rissanen

Esitys alkaa iloisissa merkeissä jo oikeastaan ennen sen alkua: nuoret tanssivat ja laulavat näyttämön reunalla yleisön asettuessa paikalleen pienen, mutta ylellisen teatterin katsomoon. Oikeastaan se alkaa liian iloisesti: omat mielikuvani Anni Blomqvistin kirjoista ja Åke Lindmanin ohjauksesta ovat vakavampia ja sävyt hiukan synkempiä, mutta iloinen musiikki ja tanssi vetävät suupielet hymyyn ja ottavat katsojan mukaansa Maijan ja Jannen yhteisen elämän alkutaipaleelle. Nuorilta ei paljoa kysytä, ja Maijan hetkellinen pettymys syrjäyttääkin ilon hetkeksi, mutta elämä jatkuu: nuori pari matkaa aavan meren yli Myrskyluodolle, rakentaa talon ja saavat esikoisensa, Marian. Saariston ankara talvi ja erityisesti kirkon ankaruus näissä olosuhteissa tuntuvat nykyihmiselle käsittämättömiltä.

Stormskärs Maja

Perhe kasvaa, näyttämötoteutuksessa nopeasti ja myös tämän kuvaaminen näyttämöllä muutamassa tunnissa on haasteellista ja hetkittäin mennäänkin komedian puolelle.

Maijan ja Jannen tarinan hyvin tuntevia katsojia onnen hauraus ahdistaa aina jo hetken ennen suuria tragedioita: lapsen kuolema tai kodin palaminen ovat aina järkyttäviä elämän taitekohtia. Onneksi perhe ja ystävät auttavat, jopa kirkko joustaa maavuokran suhteen. Sven Haraldssonille täydet pisteet tulipalosta näyttämöllä, oikeine liekkeineen.

Stormskärs Maja Stormskärs Maja
Kuvat ÅST/Pette Rissanen

Väliajan jälkeen tarinan toteutus näyttämöllä on jo vienyt mukanaan, poissa ovat niin kirjan kuin televisiosarjan hahmot ja Maija ja Janne ovat tässä, Emma Klingenbergin ja Elmer Bäckin hahmoissa. Elämä Myrskyluodolla aloitetaan uudelleen, rakennetaan uusi talo, saadaan vielä lisää lapsia, eletään, vaurastutaan hiukan, vanhetaan ja kuollaan. Musikaalin viimeisillä hetkillä Maijakin jättää Myrskyluodon, viimeisenä, lasten jo muutettua Simskälaan, hiukan helpompaan elämään tai kauas maailmalle.

Stormskärs Maja Stormskärs Maja
Kuvat ÅST/Pette Rissanen

Musikaali esitetään Åbo Svenska Teaternissa ruotsiksi, mutta tekstitettynä niin ruotsiksi kuin suomeksi, joten etenkin kun tarina pääpiirteissään on varmasti monelle tuttu, onnistunee musikaalin seuraaminen vähäiselläkin ruotsin kielen taidolla.

Väliaikatarjoilut voi tilata ennakkoon ja ainakin lokakuisena lauantaina valitsemamme tyrnileivos oli sekä ajankohtaan että juuri tähän esitykseen hyvin sopiva – ja maultaan erinomainen. Cafe Tiljanin koko valikoiman voi halutessaan tarkistaa jo etukäteen pääpiirteittäin täältä.

Tyrnileivos

Myrskyluodon Maijan tarinaan, niin kirjana kuin televisiosarjana, ihastuneena, kävimme joitakin vuosia myös televisiosarjan kuvaussaarella, Väderskärillä, ja asuimme majatalossa Simskälassa. Simskälassa on myös Anni Blomqvistin kotitalo, joka ainakin vielä tuolloin toimi kirjailijaresidenssinä ja sinnekin pääsi vierailusta etukäteen sopimalla käymään.

Simskäla Anni Blomqvistin kotitalo
Anni Blomqvistin kotitalo Simskälassa (ja kirjoittaja)

Tällaisissa puitteissa tämä tarina on syntynyt ja tällaisissa maisemissa se ”oikeasti” tapahtui.

Väderskär (Stormskär)

Väderskär (Stormskär)
Väderskär (Stormskär)

Lisää vierailustamme Simskälassa ja Väderskärillä tuolloin tuoreeltaan kesällä 2011 blogiimme kirjoitetussa jutussa.

(Näytelmän kävimme katsomassa Åbo Svenska Teaterissa lehdistölipuilla.
ÅST/Pette Rissanen -merkityt kuvat ovat teatterin sivulta, luvalla. Muut kuvat ovat omiamme.)

Onnen Päivät Samppalinna

Onnen Päivät – Happy Days

Vietimme Turussa kesäisen teatteriviikonlopun. No, tänä kesänä kesä näkyi lähinnä kesäteatterin etuliitteessä, sillä Turussa satoi. Mutta Samppalinnan kesäteatterin katsomo on hienosti katettu ja kunhan olet muistanut varustautua Suomen kesään sopivalla varustuksella, eli lämpimällä takilla ja mielellään villasukilla, niin sade tai kesä ei haittaa!

Kevään Retro-tapahtumassa huomasin mainoksen Onnen Päivät – Happy Days –musikaalista Turussa ja sen verran muistoja kyseinen televisiosarja toi mieleeni, että teki mieli palata sen tunnelmiin. Kevythän tuo Onnen Päivät oli tietysti televisiosarjanakin, mutta kelpasi nuorelle aikana, jolloin televisiossa oli vain pari kanavaa ja ohjelmaakin vain osan päivää ja jättihän se kuitenkin jälkensä maailmaan, jos ei muuta niin Fonzien hahmon (ja Fonzien peukalot -eleen).

Samppalinnan kesäteatteri Fonzie ja Richie
Heikki Hela (Fonzie) ja Antti L.J. Pääkkönen(Richie) – kuva Robert Seger

Kevyt oli Samppalinnan kesäteatterin toteutuskin ja etenkin jos kesäsää olisi edes hiukan esitystä suosinut, niin olisihan kepeän kesäinen musikaali hyvin sopinut Suomenkin kesään – nyt olosuhteiden ankeudesta johtuen paikoitellen kävi mielessä, että montakohan laulua tässä vielä on jäljellä.

Näytelmän tarina oli yksinkertainen ja aika pitkälti ennalta arvattavissa, mutta oli siihen hiukan saatu draaman kaartakin mukaan ja esityksen viime metreillä kaikki asiat olivat taas hyvässä järjestyksessä ja elämä jatkui onnellisena 50-luvun pikkukaupungissa. Näytelmä on samaisen Garry Marshallin käsialaa kuin televisiosarjakin.

Onnen Päivät Arnoldin baari
Arnoldin baari Onnen Päivät – kuvat Robert Seger

Näyttelijät olivat minulle Cunninghamin pariskuntaa esittäviä Ami Aspelundia ja Markku Huhtamoa lukuunottamatta aikaisemmin tuntemattomia nimiä. Fonzien roolin vetänyt Kummeli-tähti Heikki Helakin oli minulle entuudestaan tuntematon, kun en koskaan Kummelista innostunut. Enkä oikein vakuuttunut Fonziestakaan, jotenkin tämän näytelmän keskeinen hahmo olisi vaatinut enemmän voimaa ja luonnetta kun siinä nyt oli. Ami Aspelundin Marion sen sijaan oli hyvä ja Kaisa Mattilan Pinky Tuscaderossa oli niin menoa ja meininkiä kuin herkkyyttäkin.

Onnen Päivät mm. Ami Aspelund
Mm. Markku Huhtamo ja Ami Aspelund – kuva Robert Seger
Onnen Päivät Arnoldin baari
Arnoldin baari Onnen Päivät – kuvat Robert Seger

Naisena oli kiva myös kuunnella 50-luvulle sijoitettua naisten aseman edes hennosti viriävää kyseenalaistamista Marionin muutamissa repliikeissä ja Pinkyn räväkkää roolihahmoa, joka sitten kuitenkin kaipasi myös koti-idylliä.

Samppalinnan kesäteatterin monet näyttämöt levittyvät ympäri pyörivää katsomoa, joka pitää katselijat mukana tarinan käänteissä. Myös moottoripyörät toimivat hyvin ulkonäyttämöllä.

Puvustus on 50-lukua suloisimmillaan ja naisena katsoin mielenkiinnolla tyttöjen leveähelmaisia mekkoja ja äiti Marionin aikuisemmalle naiselle sovitettuja asuja. Erityisesti pidin Richien tyttöystävän Lori Bethin asuista.

Samppalinnan kesäteatteri

Samppalinnan mäellä, tuulimyllyn kupeessa sijaitseva kesäteatteri on yksi Suomen suurimpia ja jo edellä mainitun pyörivän katsomon lisäksi myös teatterin oheispalvelut toimivat hyvin myös kesäsateen yllättäessä. Myyntipisteitä on useita ja katettua tilaa kahvin, alkoholin tai kuuman makkaran nauttimiseen löytyy riittävästi.

Kesähuopa Samppalinna

(Kävimme katsomassa Onnen Päivät -lehdistöstatuksella ja jutun kuvat näyttelijöistä ovat teatterin toiveesta lehdistökuvia heidän omilta sivuiltaan.)

Yhteydet teatteriin hoiti Original Sokos Hotel Seurahuone, joka myös tarjosi meille tällä kertaa kodin Turussa käyntimme ajaksi. Palaamme hotelliin ja Turun muihin hotellivaihtoehtoihin hiukan myöhemmin omana juttunaan.

 

Hallwylska keittiö

Henkilökuva: Kolmen hanan keittiössä

20-vuotias nuori nainen ja vielä naimaton! Kun Wilhelmina esiteltiin minulle ensimmäisen kerran erityisesti tämä lause kiinnitti huomioni.  Vuonna 1864 monet asiat olivat tietysti toisin. Olemme vierailulla Wilhelminan kodissa tammikuussa 2015.

Wilhelmina Kempe syntyi Tukholmassa 1844 saksankieliseen perheeseen ja asui lapsuudessaan ja nuoruudessaan mm. Stralsundissa Saksassa, Tukholmassa ja Ljusnessa, Gävlen pohjoispuolella, jossa perhe omisti maata, metsää ja sahan. Omistukset eivät olleet pieniä – isä oli kuollessaan yksi Ruotsin rikkaimpia miehiä.

Wilhelmina sairasti lapsena punataudin. Olosuhteet kaupungeissa, myös Tukholmassa, ja myös varakkaammissa perheissä jättivät paljon toivomisen varaa niin hygenian kuin ruuan suhteen vielä 1850-luvulla.  Wilhelminan lapsuus oli samanlainen kuin muidenkin varakkaiden perheiden tyttärien. Hänellä oli kotiopettaja ja kesäisin matkustettiin pois Tukholmasta, maatilalle Skoneen tai Saksan kylpylöihin.

Wilhelm Hallwyl

Saksassa hän myös lopulta tapasi tulevan miehensä, Walther von Hallwylin. Wilhelminan vanhemmat olivat avioliittoa vastaan kunnes Walther lupasi, että perhe asettuu Ruotsiin, jonka jälkeen avioliitto köyhän, mutta aatelisen Waltherin kanssa alkoikin vanhemmista tuntua hyvältä ajatukselta. Pariskunta vihittiin kesäkuussa 1865, ennen Wilhelminan 21-vuotispäivää. Ensimmäisen yhteisen kesänsä Wilhelmina ja Walther viettivät Sveitsissä, mutta asettuivat sitten perheen kartanoon Södertäljen eteläpuolella. Perheeseen syntyi neljä tytärtä, josta yksi tosin kuoli hyvin nuorena.

 

Tuleville sukupolville mielenkiintoiseksi  von Hallwylien Hallwylska Museetelämä muuttui, kun Wilhelmina ja Walther, tyttärien jo muutettua pois kotoa, alkoivat 1800-luvun lopulla rakennuttaa taloa Tukholman keskustaan, osoitteeseen Hamngatan 4. Perheyritys Ljusne-Woxna, jonka johdossa Walther tuolloin jo oli, tuotti hyvin ja vuosina 1893 – 1898 Tukholman keskustaan rakennettiin talo, joka sen ajan Tukholmassa oli vertaansa vailla. Talo on tyyliltään konservatiivinen, mutta tekniikaltaan edistyksellinen: sähkö, hissit ja juokseva vesi, jopa lämmin vesi, kuuluivat talon varustukseen jo sen rakentamisesta alkaen. Keittiössä on kolme hanaa: kuumaa ja kylmää vettä ja sadevettä. Nykyisin talo tunnetaan nimellä Hallwylska Museet.

 

Pelkkä talokin olisi museona ihan vaikuttava, mutta Hallwylin perheen merkityksellisyys ei jäänyt tähän. Wilhelmina oli innokas keräilijä. Taloon hankittiin taidetta, posliinia, aseita, arkisia esineitä ja arkeologisia löydöksiä, ja ne kaikki luetteloitiin tarkkaan. Todellakin kaikki, keittiön varustuksesta ja viinipulloista alkaen ja päätyen ullakon vitriinissä nykyisin säilytettäviin mitä erilaisimpiin pieniin tavaroihin, näiden joukossa vaikka nippu Waltherin hiuksia. Esineiden luettelointia tekivät Wilhelminan lisäksi opiskelijat, joita hän palkkasi avukseen. He myös saattoivat työn loppuun Wilhelminan kuoleman jälkeen –  jos työ olisi valmistunut hänen vielä eläessään opiskelijat olisivat ehkä nähneet hänen tanssivan ruokailuhuoneen pöydällä lupauksensa mukaisesti.

Paksuja kirjoja, joissa on esineiden kuvat ja kuvaukset, kertyi lopulta 78 kappaletta. Museossa vieraillessamme selailimme niistä muutamia: esimerkiksi keittiön esineistö on kuvattu kolmessa suuressa kirjassa. Nykyisin tähän ainutlaatuiseen esinekokoelmaan voi tutustua myös verkossa, kaikki tiedot on digitalisoitu ja ovat kaikkien niistä kiinnostuneiden käytettävissä. Tässä samassa tietokannassa on kolmen museon, Hallwylska, Livrustkammaren ja Skoklosterin linnan, kokoelmien tiedot.
(Skoklosterissa kävimme vuonna 2002, yhden purjehdusreissun yhteydessä.)

Kutsulaitteisto HallwylTammikuisella vierailullamme Wilhelmina von Hallwylin talossa, erityisesti sen tarjoiluhuoneessa, palasin ajatuksissani omaan lapsuudenkotiini. Oppaamme kertoi, että tällä laitteella seinässä perhe saattoi kutsua palvelijan haluamaansa huoneeseen, laitteessa syttyi lamppu, joka osoitti kyseessä olevan huoneen. Samanlainen laite oli omassakin lapsuudenkodissani! 1960-luvulla perheessämme ei ollut palvelijoita, mutta isäni työhön liittyen kodissamme järjestettiin ajoittain isoja päivällisiä, joiden yhteydessä keittiössämme oli henkilökuntaa ja muistan, että ruokapöydän maton alla, äitini paikan kohdalla, oli painike, jota painamalla äitini saattoi viestiä keittiöön, että seuraavan ruokalajin voi tarjoilla nyt.

Museon keittiön yhteydessä näkemämme huone, jossa oli tallessa satoja, tyhjiä, viini- ja olutpulloja, herätti meidät myös hetkeksi pohtimaan, että pitäisikö meidänkin jättää muutama viinipullo tai siideritölkki palauttamatta kauppaan ja luetteloida ne tuleville sukupolville!

(Tämä henkilökuva on, paitsi blogimme aihepiiriin sopiva juttu, myös harjoitustyöni Johanna Nykoppin vetämälle Lehtikirjoittamisen peruskurssille, jolle osallistun tänä keväänä. Kurssin harjoitustyöt käsittävät mm. arvion, henkilöhaastattelun, henkilökuvan, kolumnin, uutisen ja lehtiartikkelin.)

(Jutun kuvat ovat museon sivuilta poislukien kuva keittiön kutsulaitteistosta, joka on omani.)