schildtaalto feature

Schildt & Aalto & Jyväskylä – ja vähän muutakin

Espoo – Oulu – Espoo -kierroksemme alkaa olla lopuillaan myös blogissa, mutta pistäydytään vielä ainakin Jyväskylässä.

Tiukahkon aikataulun reissullamme keskityimme kaupungissa vain muutamaan kohteeseen, joiksi valikoituivat:

  • Aalto-museon kesänäyttely Schildt & Aalto. Modernit humanistit.
  • Teeleidi
  • Toivolan Piha

Näyttely vaikutti pakolliselta menolta ainakin Schildt-nimisille 🙂
Teeleidi ja Toivolan Piha pääsivät mukaan Jyväskylää hyvin tuntevan naapurimme suosituksesta.

Schildt & Aalto. Modernit humanistit.

Schildt & Aalto Jyväskylä

Alvar Aalto -museon kesänäyttely kertoo Göran Schildtin ja Alvar Aallon ystävyydestä ja yhteistyöstä.  Elämänikäinen ystävyys alkoi Niilin risteilyllä vuonna 1953 ja jatkui arkkitehdin kuolemaan asti vuonna 1976. Alvar Aalto on suunnitellut vuonna 1970 valmistuneen Villa Skeppetin, Schildtien Tammisaaren kodin ja Göran Schildt puolestaan on kirjoittanut Alvar Aallon elämänkerran.

Näyttely kertoo tämän ystävyyden ja yhteistyön tarinaa kuvin ja esinein.

Schildt & Aalto Jyväskylä
Ystävät Göran Schildt ja Alvar Aalto
Schildt & Aalto Modernit humanistit.
Tämä sopisi loistavasti meillekin, ilman tuota Italian -etuliitettä.
Schildt & Aalto Modernit humanistit.
Kaksi Schildtiä samassa kuvassa, vanhempi ja nuorempi

Schildt & Aalto -näyttelyn lisäksi tutustuimme museon perusnäyttelyyn, joka esittelee Aallon suunnittelemia rakennuksia pienoismallein, piirustuksin ja valokuvin ja Aino ja Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja ja valaisimia.
Museokaupassa on loistava valikoima Aaltojen suunnittelemia tekstiilejä ja astioita.

Alvar Aalto -museo JyväskyläAlvar Aalto museo Jyväskylä

Näyttely on avoinna Jyväskylässä syyskuun 17. päivään asti ja on toteutettu museon ja Christine ja Göran Schildtin säätiön yhteistyönä. Jyväskylän jälkeen näyttely siirtyy Villa Schildtiin Tammisaaressa.

Teeleidi

TeeleidiTeeleidistä meitä evästettiin – paitsi, että se tarjoaa teetä – että se on äskettäin joutunut muuttamaan ja että se sijaitsee nykyisin entisessä kaupunginjohtajan talossa osoitteessa Kramsunkatu 1, ihan lähellä yliopistoa ja Alvar Aalto -museota.

Paikka löytyikin helposti kävelyetäisyydellä museosta eikä hieman pilvisenä keskiviikkona ollut kovin ruuhkainenkaan. Vitriinistä löytyi testattava kakkulaatu ja muutaman pienen väärinymmärryksen jälkeen valitsimme jos ei sadoista, niin ainakin kymmenistä teelaaduistakin kakulle mielestämme sopivan ja asetuimme nauttimaan viehättävästä miljööstä.

Teeleidi Jyväskylä Teeleidi Jyväskylä

Ei tämä hassumpi paikka ollut, ei ainakaan toisella kerran, jos tänne joskus toistekin päätyisimme. Ensimmäisellä kerralla paikan toimintatapa ei meille, eikä ihan kaikille muillekaan, oikein auennut. Tilaus tehdään siis teehyllyn vieressä valitsemalla teelaatu ja siinä samalla voi kertoa mitä muuta haluaa ja sen jälkeen kaikki tuodaan pöytään.
Kahvista emme kehdanneet kysyä vaikka Lasse kahvinystävä onkin – Teeleidissä pitänee mukautua teen juojaksi.

Toivolan Vanha Piha

Toivolan vanha piha

Toivolan Vanha Piha on idyllinen kokoelma käsityöläispuoteja ja kahviloita vanhojen talojen muodostamassa pihapiirissä. Kahvilat jäivät täällä testaamatta, sillä saavuimmehan tänne suoraan Teeleidistä, mutta muutamassa käsityöliikkeessä kävin katsomassa kauniita töitä.

Vähän hassuja tavallaan tämä varmaan monen matkailijan tapa käydä tällaisissa paikoissa ihastelemassa kaikkea kaunista, nykyisin ehkä kuvaamassakin paitsi miljöötä myös esillä olevia käsitöitä, vaikka harvemmin, minä ainakaan, mitään tällaisia tuotteita ostan.

Lankakauppa oli kyllä ihana, jos vielä tulisi tehneeksi käsitöitä. Juuri nyt minulla on edelleen kesken jo yli vuosi sitten aloittamani virkkaustyö, jonka pitäisi joskus päätyä huiviksi asti – saa nähdä miten käy.

Toivolan vanha piha

Suomenselkä

Oulu-Jyväskylä välille kysyimme tuttavilta vinkkejä Facebookissa, kun emme olleet siltä väliltä keksineet oikein mitään näkemisen arvoista ja ensimmäiset arviot tästä Suomenselän alueesta olivatkin, että ei siellä ole mitään.

Lopulta sitten tällekin välille löytyi pari kohdetta, nimittäin Suomen keskipiste ja Vaskikellot.

Suomen keskipiste

Suomen keskipistettä ehdin Oulussa tutkimaan sen verran netistä, että opin nopeasti, että määrittelytavasta riippuen se asettuu useampaan kohtaan Suomea.
Tämä entisessä Piippolan, nykyisessä Siikalatvan, kunnassa  sijaitseva on määritelty siten, että jos jäykästä materiaalista valmistettu Suomen kartta tasapainotetaan yhden pisteen varaan, niin tämä on se piste.
Aiheesta hiukan lisää Tiede-lehden jutussa muutaman vuoden takaa.

Suomen keskipiste

Vaskikello

Tämän osalta emme oikein tienneet mitä odottaa, mutta taukopaikka löytyi helposti sekin nelostien varrelta, Pyhäjärveltä. Samassa risteyksessä on nykyisin myös ABC, ja vaskikelloista sosiaalisessa mediassa jakamiamme kuvia kommentoitiinkin jonkin verran tämän osalta, että toivottavasti Vaskikello selviää vielä ABC:n naapurissakin.

Kelloja on paljon, monessa kerroksessa, isoja ja pieniä. Pieniä paljon lisää vielä sisällä.
Osa oikeastaan ihan kauniitakin. Mutta outoa, tällainen määrä tällaisia kelloja yhdessä paikassa! Kellokokoelma on kuulemma saanut alkunsa sattumalta vuonna 1973 hankitusta yhdestä kellosta ja on sittemmin kasvanut ainutlaatuiseksi kokoelmaksi ihan maailmanlaajuisestikin.

Vaskikello Vaskikello

Vaskikello
Muuta söpöä taukopaikalla 🙂

Linnahotelli

Jyväskylän ja sen lähellä sijainneiden Unescon maailmanperintökohteiden, Petäjäveden kirkon ja Oravivuoren kolmiomittaustornin jälkeen jatkoimme Hartolan Linnahotelliin viimeiseksi yöksi.

Olimme sopineet yön Linnahotellissa olevan blogiyhteistyö ja sen tiimoilta tapasimmekin hotellin johtajan alkuillasta. Yllätyimme hiukan, kun hän melko suoraan toivoi, ettemme kirjoittaisi hotellista mitään. Hotellin nykyiseen kukoistukseensa nostanut palkittu yrittäjä Päivi Koskela menettää nimittäin hotellinsa lähikuukausina kun tilat omistava Itä-Hämeen kansansivistystyön säätiö ottaa itse hotellin hoitaakseen.

Sen verran nyt kuitenkin hotellista, että huoneemme oli mielestäni todella kivasti sisustettu ja vaikka esimerkiksi kylpyhuoneessa on hiukan ”opistomaisuutta” niin kaikki toimi hyvin ja kaikkialla oli tosi siistiä.
Hotelli sijaitsee aivan golf-kentän vierellä ja vaikkemme golfia pelaakaan, niin kenttä tarjoaa loisteliaan maiseman vaikka ilta- tai aamukävelylle hotellin ympäristössä.
Aamiainen oli ehkä valikoimaltaan hiukan suppea, mutta kaikki mitä oli tarjolla oli tuoretta ja hyvää. Näin siis heinäkuussa 2017 – syksyllä 2017 kaikki voi jo olla toisinkin.

Linnahotelli Hartola Linnahotelli Hartola

Hotellin pihalla, vielä heinäkuussa, sijainnut isokokoinen Joakim Cederholmin työ Istuva tyttö, johdatteli meidät hienosti kiertomatkamme viimeiseen varsinaiseen kohteeseen, eli Sysmän Pinxinmäelle. Toki poikkesimme ensin la Kar de Mummassa, yksi merkittävä Hartolassa toimiva yritys sekin ja kun olimme jo illaksi kotiin menossa, niin mukaan lähti niin leipää kuin pitkokin. Etenkin jos tarvitset gluteiinittomia tuotteita, niin tämä on osoitteesi tuolla suunnalla Suomea!

Joakim Cederholm Istuva nainen Hartola

La Kar De Mumma Hartola

Pinxinmäki

Vuosia sitten kävimme useampana vuotena maineikkaassa Suvi-Pinxin kesänäyttelyssä ja onpa meillä kotonakin sieltä hankittuja töitä, joten ajattelimme, että on poiketaan katsastamassa tämä nykyinen Pinxinmäkikin ainakin kerran. Vanhan Suvi-Pinxin toimintahan loppui vuonna 2007 ja nykymuotoisella Pinxinmäellä on myös taidetta esillä nyt kolmatta kesää.

Pinxinmäki 2017
Pinxinmäki 2017

Pinxinmäki 2017
Sirpa Särkijärven työt poikkesivat edukseen Pinxinmäellä

Pinxinmäki oli kuitenkin Suvi-Pinxin loiston ajan 1980-luvulla kokeneelle sen verran kalpea muisto entisestä, että tuskin poikkeamme täällä tulevina kesinä uudelleen.
Emme ainakaan lähde tätä varten Sysmään, kuten aikoinaan useampana kesänä Suvi-Pinxin takia teimme.
Pinxinmäen vuoden 2017 kesänäyttely ”Kasvotusten” päättyy jo 13.8.

Sysmän jälkeen poikkesimmekin sitten enää Lammilla ja Tuuloksessa, edellisessä isäni haudalla ja jälkimmäisessä lounaalla ja ostoksilla isossa Voglian myymälässä.

splizzeria
Ensimmäisen kerran Splizzeriassa: salaattia ja pizzaa samassa annoksessa

Linna-hotelli tarjosi meille yöpymisen Hartolassa.

Petäjänveden kirkko

Petäjäveden kirkko

1700-luvulla rakennettu vanha puukirkko jossain Keski-Suomessa? Tunnustan, että tällä kuvauksella en olisi ollut retkestä Petäjäveden kirkolle kovin innostunut.
Yksi Suomen Unescon maailmanperintökohteista? Maabongauksen tiimoilta olen oppinut arvostamaan maa- ja aluelistojen ohella myös Unescon maailmanperintökohdeluetteloa – harvoin ne ovat pettäneet.
Rastitettava lista Unescon maailmanperintökohteista löytyy muuten ainakin Most Traveled People -sivustolta kohdasta My Travel > My World Heritage (vaatii rekisteröitymisen kyseiseen palveluun).

Tulimme Petäjävedelle pohjoisesta ja käännyimme nelostieltä Petäjävedelle vähän Äänekosken jälkeen ja päädyimme Uuraisten kautta kulkevalle osittain hiekkatielle, jolla vielä tehtiin tietöitä – no saatiin hiukan kokemusta suomalaiseen rallimaastoonkin!

Petäjäveden kirkko
Hienoimmat kuvat kirkosta saa jo parkkipaikalta alueelle johtavalta sillalta

Petäjäveden kirkko

Lampaita Petäjäveden kirkolla
Kirkon läheisyydessä laiduntavat lampaat ovat varmasti mukava lisä etenkin ulkomaisille ja nuoremmille matkailijoille

Ei pettänyt Petäjävesikään. 1763-65 rakennettu puukirkko on oikeasti puuarkkitehtuurin helmi. Värikäs kirkontorni ja paanukatto. Kirkon sisällä osin maalaamattomat, osin koristellut hirret. Maalaamattomat käytössä kiiltäviksi kuluneet penkit.
Kirkontorni, siis itse asiassa tapuli, on rakennettu vasta 1821. Tapulin sininen sisäkatto pyrkii kuvaamaan taivaankantta ja siinä oleva punaisella tähdellä koristeltu aukko on kellojen nostoaukko.

Petäjäveden kirkko Petäjäveden kirkko

Saarnastuoli edustaa kansanomaista puunveistotaitoa: Jeesus, evankelistat ja enkelit saarnastuolin seinissä ja matkailijoiden suojelupyhimys Pyhä Kristoforos sitä kannattelemassa. Enkeleitä voisi ostaa mukaansakin, petäjäveteläistä käsityötä.

Petäjäveden kirkko Petäjäveden kirkko

Kirkko jäi pois käytöstä jo 1879 uuden kirkon myötä, mutta sitä ei koskaan – onneksi – purettu. Rakennusmuistomerkkinä sitä on hoidettu 1950-luvulta alkaen ja Unescon maailmanperintökohde siitä tuli vuonna 1994.

Kirkon ympärillä on myös ollut hautausmaa, joka jäi käyttöön vielä itse kirkon jäätyä pois käytöstä. 1700-luvulta alkaen hautausmaalle on haudattu noin 9100 vainajaa, mutta nykyisin hautamuistomerkkejä on jälkellä 131. Varhaisimmat muistomerkit ovat puisia ja niitä on säilynyt vaan muutama.
Osan haudoista luonto on jo melkein ottanut omakseen.

Petäjäveden kirkkoPetäjäveden kirkko

Nykyisin kirkossa järjestetään kesäisin jumalanpalveluksia, häitä ja kastetilaisuuksia sekä konsertteja.

Museokortti ei kelvannut kirkkoon vaan pieni viiden euron sisäänpääsymaksu piti maksaa erikseen: opaspalveluiden ja kirkon ylläpito vaatii rahaa. Kesällä kirkko on auki päivittäin, talvella sinne pääsee ennakkovarauksella.

Petäjänveden kirkko

Vielä viimeinen silmäys kirkkoon ja matkamme jatkui kesäisen kiertomatkamme seuraavalla Unescon maailmanperintökohteelle, eli Oravivuoren kolmiomittaustornille, joka on osa Struven ketjua.

Petäjäveden kirkko

Oravivuori feature

Struven ketju: Oravivuori

Vierailimme tänä kesänä kolmella Suomen Unescon maailmanperintökohteella.
Näistä erityisesti Struven ketju on viimeksi kuluneina viikkoina ollut näyttävästi esillä myös ainakin pääkaupunkiseudun valtamediassa, Helsingin Sanomissa.

Oravivuori Struven ketju Unesco

  1. heinäkuuta julkaistiin juttu Suomen Unescon maailmanperintökohteiden tutkiminen on kuin hyppy historiaan, joka esittelee kaikki seitsemän maailmanperintökohdettamme.

  2. elokuuta esiteltiin erityisesti Struven kolmiomittaustornien ketjua artikkelissa Maapallon kokoa mitattiin Suomessakin tarkasti 200 vuotta sitten – kokeen toteutus vei lähes 40 vuotta. Tätä juttua kommentoitiin vielä mielipiteissä 5. elokuuta.

Vierailu jollain Struven ketjun pisteellä tuli osaksi Espoosta Ouluun ja takaisin kierrostamme suunnittelun viime metreillä, kun olimme jo päättäneet käydä Jyväskylässä ja luin sitten, huolimattomasti, Wikipediasta Oravivuoresta, että ”Oravivuori on vuori Puolakassa Päijänteen tuntumassa entisessä Korpilahden kunnassa Jyväskylässä.”

Suomen Unesco-kohteet
Unescon maailmanperintökohteet Suomessa. Kuva HS:ien artikkelista.

Asiaa sen tarkemmin tutkimatta ajattelin, että ok, poiketaan täällä samalla kuin käymme Jyväskylässä. Vasta edellisenä iltana, Pihtiputaan Kärväsjärvellä yöpyessämme, kävimme vähän tarkemmin läpi seuraavan päivän reittiämme Pihtiputaalta Petäjäveden kirkon kautta Jyväskylään ja edelleen Hartolaan, josta olimme varanneet seuraavan yöpymisemme. Tarkempi tutkimus Oravivuoren sijainnista osoitti sen olevan Päijänteen länsipuolella siinä missä yöpymisemme oli varattu Päijänteen itäpuolelta. Oravivuori ei myöskään ollut ihan Jyväskylässä, vaan Puolakkaan, on matkaa yli 40 kilometriä! Pohdin jo hetken Oravivuoren vaihtamista vaikka Porlammissa sijaitsevaan Struven ketjun pisteeseen ja sen yhdistämistä joskus myöhemmin tehtävään retkeen Verlan Unescon maailmanperintökohteeseen, mutta kun sitten löytyi sentään Kärkisten silta, jota pitkin siirtyminen Päijänteen länsipuolelta itäpuolelle onnistuisi ilman yletöntä määrää lisäkilometrejä, niin Oravivuori se on!

puolakka kartalla

Nousu Oravivuorelle

Oravivuoren kolmiomittaustornille pääsee Puolakasta noin kilometrin pituista polkua ylämäkeen. Polun lähtöpaikalle on E63-tieltä vajaa 10 kilometriä hiekkatietä, jonka varrella on siellä täällä Struven ketjusta kertovia merkkejä: sen verran, että usko siitä, että on oikealla reitillä säilyy. Applen Maps -ohjelmisto ei ihan selvinnyt loppuun asti, mutta Here selvisi, mutta pelkillä tienviitoillakin siis selviää.

Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco

Jätimme auton pienen parkkipaikan reunaan – ainoana, ei näillä Struven ketjun pisteillä, tällä ainakaan, mitään suurempaa ruuhkaa näyttänyt olevan – varustauduimme varoiksi sadevarusteilla ja otimme mukaan vähän juotavaa ja aloimme kiivetä.

Polku ei ole ihan kesy, muttei nyt vaikeakaan. Alkumatkasta se on vähän leveämpi, myöhemmin mutkaisempi, kivisempi ja kapeampi. Pari kosteinta kohtaa ylitetään pitkospuita pitkin ja lopussa jyrkimmissä kohdissa on portaat.
Polun varrella on monessa kohtaa kylttejä, joista selviää paljonko matkaa on vielä jäljellä ja kartta polusta.

Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco

Lopulta kolmiomittaustorni tulee näkyviin ja kiipeämme vielä viimeiset askelmat ylös torniin, hiukan jo hikisinä, ihailemaan Päijänteelle aukeavaa maisemaa. Täällä emme enää olleetkaan itseksemme, vaikka matkan varrella emme olleet nähneet ketään: tornillehan pääsee myös toista polkua pitkin Päijänteeltä, jos paikalle saapuu veneellä.

Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco

Hetken pohdimme tornissa historiaa, sitä miten aikoinaan kolmiomittaustornien ketjun avulla mitattiin maapallon kokoa. Mittauksia tehtäessä kolmiomittaustorneja oli niin taajaan, että kustakin tornista näki seuraavan – nyttemmin niitä on enää jäljellä muutamia, kuten tämä Oravivuoren torni ja sitä lähimpänä Porlammin torni, mutta lähes 200 kilometrin etäisyydellä toisistaan olevista torneista ei tosiaankaan enää näe yhdestä toiseen.

Oravivuori Struven ketju Unesco
Jos klikkaat kuvan auki, niin pystyt luultavasti lukemaan tekstinkin!

Porlammilla käynnistä on muuten juttu Kirjamatkat -blogissa.

Laskeutuminen kolmiomittaustornilta takaisin parkkipaikalle sujuikin meiltä sitten ripeästi: ei niinkään alamäen avittamana vaan hienoisen sateen uhkan leijuessa ilmassa. Viimeisen sadan metrin aikana kastuimme jo hienoisesti, mutta ennen kunnon kuuroa olimme jo autossa matkalla Korpilahteen juhlistamaan uutta Unescon maailmanperintökohdepistettä pizzalla.

Kärkisten silta Jyväskylä
Kärkisten sillalla, melkein
Mänttä feature

Taidekaupunki Mänttä

Tampereella nähtävää ja koettavaa, mutta silti, ainakin kesäkuukausina, uskaltaisin väittää, että Mänttä on Tampereen paras nähtävyys! Ainakin taiteen ystäville.

Jatkoimme Tampereelta Mänttään jo illaksi ja majoituimme maineikkaaseen Mäntän Klubi -hotelliin. Alun perin Mäntän Klubi rakennettiin G. A. Serlachius Oy:n juhlatilaksi ja talossa onkin sellaisia hotellille tai ravintolalle harvinaisempia tiloja kuin esimerkiksi näyttämö.

Hotellien suhteen olemme yleensä melko kaikkiruokaisia, eli emme aivan erityisesti hae historiallisia tai pieniä tai suuria hotelleja, mutta Mäntässä historiallinen Mäntän Klubi tuntui oikealta valinnalta.

Huoneemme on valoisa ja tilava ja Klubin uutiset kertoo illallisvaihtoehdoista.
Tampereella nautitun lounaan ja leivosten jälkeen heittäydymme kapinallisiksi ja lähdemme kuitenkin etsimään kevyempää iltapalavaihtoehtoa Mäntän keskustasta – kotoisasti K-Marketista.

Mäntän klubi Mäntän klubi Mäntän klubi

Aamiainenkin on ehkä aavistuksen persoonallisempi kuin ketjuhotelleissa. Kaikki perusjutut löytyvät ja klubin ravintola tarjoaa aamiaiselle rauhalliset ja jopa hiukan juhlavat puitteet, astioita myöten.

Veistosnäyttely Kiusallakin

Taiteen pariin pääsemme jo aamukävelyllä: käymme hiukan tunnustelemassa aamun lämpötilaa ja löydämme itsemme Taitelijatalo Kiusalan puistoalueelta (Kaivokatu 4).

Tämän näyttelyn suosikkimme on Leena Mäkiön Keinumorsian, mutta monta muutakin vaihtoehtoa on tarjolla.

Keinumorsian Leena Mäkiö

100 + + + puuta

Päivän toinen kohteemme on jo edellisenä iltana Mäntän keskustassa, Kauppakadulla, näkemämme talo. Purkutalosta on tehty mänttäläisten ja taiteilijan toteutettu näyttävä yhteisöllinen taideteos.

Mänttä Viva Granlund
Mänttä Viva Granlund

Serlachius-museo Gösta

Kävimme edellisen kerran Serlachius-museoissa kevättalvella 2015.
Osa Mäntän keskustassa sijaitsevan Gustaf-museon näyttelyistä ovat ainakin tällä aikajänteellä pysyviä, joten päätimme keskittyä Serlachiuksen osalta vain Göstaan ja Göstan näyttelyistäkin olin ajatellut keskittyä Kesäpäiviä- ja Nautinto-näyttelyihin sekä Taavetinsaareen. Mänttä vaatii kuvataideviikkojen aikana keskittymistä, vaikka sille varaisi kokonaisen päivänkin, kuten me teimme: tarjolla on vaan niin paljon kaikkea.

”Erehdyimme” kuitenkin juttelemaan Gösta-museon aulassa museo-oppaiden kanssa ja suunnitelmamme romahti heti alkuunsa.

Rajat kiinni

Aloitimme Riiko Sakkisen Rajat kiinni -näyttelystä. Euroopan maahanmuutto-ongelma taiteen keinoin. Ongelmasta ja siitä miten se pitäisi ratkaista, voidaan olla montaa mieltä, mutta vähintäänkin Sakkisen työt ovat oivaltavia.

Conversen lenkkarit muodostavat siirtolaisten kohteen, Euroopan. Tossujen pohjiin on kiinnitetty ruuveja, jotta niillä pystyisi ylittämään Euroopan rajoille pystytettyjä aitoja.

Serlachius Riiko Sakkinen Mänttä Serlachius PekiloSerlachius Riiko Sakkinen

Tervetuloa vaan tänne: roskien kerääjät, siivoojat, marjanpoimijat, prostituoidut, katukauppiaat, rakennustyöläiset.

Serlachius Riiko Sakkinen

Syyrian sodan tunnetuin lapsiuhri oli sekin päätynyt myös Riiko Sakkisen työhön Syria Beheaded.

Näyttelyn keskeisiä teoksia ovat hotellien kirjepaperille tehdyistä piirroksista otetut suurikokoiset printit, joita on vielä täydennetty teksteillä. Vähintäänkin, olit pakolaisista ja maahanmuutosta mitä mieltä tahansa, nämä heittävät mielenkiintoisia näkökulmia aiheeseen.

Serlachius Riiko Sakkinen

Luettelo maailman vähiten voimakkaista passeista voi sekin olla taidetta. Jos passisi kannessa lukee Afganistan, Pakistan tai Irak, matkailusta ei paljon kannata haaveilla.

Serlachius Riiko Sakkinen

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

Yksittäisiä vanerin tai laudan paloja nojaamassa valkoista seinää vastaan.
Etenkin modernin taiteen kohdalla tulee melko usein vastaan lause, että kuka tahansahan tuollaisen voisi tehdä. Antti Oikarisen näyttelyn kohdalla aivan erityisesti – pari laudan tai vanerin palaa ja pari viivaa?

Serlachius Antti Oikarinen

Tarkkaan teoksia katsova saattaa jo näyttelyssä huomata, että vanerinpala ei taida sittenkään olla vanerinpala. Ja näyttelyn lopussa onkin pieni teos, jonka saa ottaa käteensä, käännellä ja katsoa kummaltakin puolelta.

Ei näitä ”vanerinpaloista” koottuja töitä todellakaan kuka tahansa osaisi tehdä, sillä näyttelyssä ei ole yhtään vanerinpalaa vaan kaikki työt ovat maalauksia!

Serlachius Antti Oikarinen

Kesäpäiviä, Summer Days

Serlachius Troels WörselKesäpäiviä -näyttely on koottu kahdeksan eturivin pohjoismaisen maalarin kesäisistä töistä.

Oma suosikkini näistä oli tanskalaisen Troels Wörselin sarja Nimetön #1 – #6.

Kesäiset teokset ovat luonnosmaisia ja tuntuvat välittävän ohikiitäviä hetkiä juuri sellaisina, hiukan sotkuisina, kuten elämä.

Kaikissa teoksissa on mukana vihreä pumppu, joka kokoaa työt hienosti kesäiseksi sarjaksi. Juuri tuollainen pumppu kuului minunkin lapsuuteni maisemaan!
Serlachius Troels Wörsel

Bling Bling

Kimmo Schroderuksen veistokset hallitsevat Gösta-museon puutarhaa. Solvaaja-teoksen sanat ovat pelkkiä solvauksia, mutta vaikka idea ehkä onkin ovela, niin tuossa nurmikolla se ei oikein avaudu tai puhuttele.

Serlachius Mänttä
Serlachius Mänttä

Wäino Aaltosen Leikkivä nuorukainen avautuu sittenkin helpommin, vaikka onkin jo 1930-luvulta.

Taavetinsaari

Maaliskuinen Taavetinsaari ei innostanut kävelyllä pari vuotta sitten. Kesäiseen saareen lähdemme sen  sijaan mielellämme. Riikka Aresalon teos Tapahtumia eräällä saarella koostuu puiden ympärille kiinnitetyistä koivukuvioisista puvuista ja Luettelosta tapahtumista eräällä saarella -kokoelmasta, joka sisältää erilaisia karttoja saaresta.

Kartat laatikossa eivät satunnaiselle kulkijalle oikein avaudu, mutta puiden käsinneulotut puvut avautuvat ja ilahduttavat. Kuljemmekin saaren ympäri vievää polkua kiirehtien puulta toiselle ja nauraen männyille, jotka ovatkin nyt koivuja!

Mänttä taidesaari Mänttä taidesaari Mänttä taidesaari
Mänttä taidesaari

Lounas Vuorenmajassa

Gösta -museolta olimme jatkamassa iltapäiväksi Pekiloon, mutta tarvitsimme tauon taiteesta ja Mäntän Klubin jäljiltä Mäntän historia houkutteli. Lounasravintolavaihtoehdoksemme valikoituikin Vuorenmaja, joka sijaitsee korkealla Mäntän yläpuolella – tosin näköalaa ei tätä nykyä juurikaan ole, sillä tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä ravintola vuodelta 1928 sijaitsee sen verran keskellä metsää Mäntänvuorella.

Kahvilana ja ravintolana Vuorenmaja on nykyisin eurooppalainen viinitupa, joka ruokapuolella on keskittynyt sveitsiläiseen keittiöön: raclettea, fondueta ja etenkin lounasaikaan flammkucheneita. Ja tämähän sopi meille!

Mänttä Vuorenmaja
Mänttä Vuorenmaja

Ruokaan meitä vakavammin suhtautuva kolleegamme blogimaailmassa on sattumalta myös käynyt äskettäin tutustumassa tähän Vuorenmaja -kahvila/ravintola/viinitupaan ja jos haluat lukea enemmän sen historiasta ja muistakin sen tarjoamista herkuista (ja viineistä), niin Marjon juttu kertoo aiheesta jos ei kaikkea, niin ainakin paljon lisää.

Pekilo

Edellisen kerran kävimme Mäntässä talvella, joten Mäntän kuvataideviikkojen päätapahtumapaikka oli meille ennestään tuttu vaan silloisen oppaamme kuvauksista. Pekilohan on vanha rehunjalostamo, joka rakennettiin 1980-luvulla sellutehtaan kylkeen, mutta nyttemmin siis iso tyhjä tila, joka kesäisin täyttyy taiteesta kolmessa avarassa kerroksessa.

Pekilossa on  esillä töitä monelta taiteilijalta, mutta yksittäisinä töinä tai pieninä teosryhminä, ei kokonaisina näyttelyinä kuten Serlachius-museoissa.
Aluksi taiteen määrä tuntuu melkein ylenpalttiselta: miten tämän kaiken keskellä osaa keskittyä mihinkään, mutta pysähtymällä hetkeksi ja imemällä itseensä kuvia ympäriltään täältäkin löytyy omat jutut ja suosikit.

Minä pysähdyin erityisesti näiden kohdalle:

Maija Pirilä – Camera obscura / Juliaana

Pekilo Marja Pirilä Mänttä Serlachius Pekilo

En tiedä teoksesta, että onko se oikeasti kuvattu camera obscuran -kautta vai onko tämä vaan kuva tuokiosta, joka olisi mahdollista nähdä sellaisen kautta, mutta kesäinen hetki ja henkilö, jotka kuvan ottaminen ei häiritse lainkaan: eihän hän tiedä, että häntä tarkkaillaan camera obscuran kautta, on vaan niin upea.

Viime talvena tulimme käyneeksi camera obscuroissa niin Cadizissa kuinTavirassa ja ihan näin herkkiä hetkiä emme nähneet, mutta muutamia ihan mielenkiintoisia yksityiskohtia kummassakin!

Barbara Tieaho – Kuutamotango

Pekilo Barbara Tieaho

Iso tuohisydän tulee vastaan toisen kerroksen sisäänkäynnissä. Iso, metrin korkuinen sydän on jo sisänsä, toteutettuna rouheasta materiaalista mielenkiintoinen, mutta erityisen mielenkiintoisen teoksesta tekee siihen vielä liitetty pallo, joka lähempää tarkasteltuna paljastaa tikkansa!

Myös Barbara Tieahon tyttären Jenni Tieahon töitä on Pekilossa esillä muutamiakin: ala-aulassa iso hevonen ja toisessa kerroksessa kaksi lumivarsaa. Myös tyttären työt on toteutettu tuohesta, mutta tällä kertaa ne eivät sillä lailla meitä pysäyttäneet, yllättäneet, sillä Jenni Tieahon hevosen pää hallitsi Espoossa Tapiolan keskustaa kesällä vuosi sitten.

Timo Tähkänen – Isältä pojalle

Pekilo Timo Tähkänen

Vaaleanpunainen hirsi-installaatio pysäyttää ja hymyilyttää. Vaaleanpunaisella on voimaa – jos tämä hirsikehikko olisi käsittelemätöntä puuta, se ei mielestäni olisi taidetta, eikä kuuluisi tänne, mutta vaaleanpunaisena se on!

Yasushi Koyama – Pingviini ja Panda poikasineen

Pekilo Yasushi Koyama

Jotain hellyttävää näissä on. Etenkin tuossa pingviinissä. Veistokset on tehty puusta ja niiden pinnassa näkyy työstämisen jäljet: kuin höyhen- tai karvapeite. Teosten iso koko (korkeus ehkä 1,5 metriä) ja mustavalkoisuus tekee niistä voimakkaita. Kolmannessa kerroksessa olevat pienemmät saman tekijän teokset vaikuttavat jo enemmän vaan koriste-esineiltä siinä missä nämä ovat veistoksia, taidetta.

Panda saattoi olla Mäntässä tänä kesänä olevista töistä kuvatuin hahmo, sillä sen luo oli lähes koko ajan jonoa:  jokainen (tai ainakin joka toinen) halusi itsensä samaan kuvaan pandan kanssa.

Airi Salosmaa – O-hoi! O-hoy! ja Aamulaulu

Pekilo Airi Salosmaa

Näissä hahmoissa minua viehätti materiaalien yhdistely – ja voimakkaat värit yhdistettynä neutraaliin vaaleaan. Patsaat ovat oikeastikin näyttelyssä asetettuina näin vastakkain ”huutamassa” toisilleen.

Ella Tahkolahti – Metsä taipuu

Pekilo Ella TahkolahtiJoitakin näyttelyitä ja varmasti joitakin teoksia jätimme Mänttää päivän verran kiertäessämme vähemmälle ja itse asiassa Pekilon kolmannen kerroksen hiukan omituisen näköisen käytävän pää oli sekin meiltä jäämässä väliin. Onneksi tulimme kuitenkin katsoneeksi vielä sinnekin ja löysimme itsemme metsästä!

Ovela videoinstallaatio poimii katsojan osaksi teostaan ja vielä ovelampi katsoja onnistuu vangitsemaan tämän itselleen kuvaksi!

 

Anderson & Decker – Linnunpesä-äänisauna

Myllyrannassa sijaitsevassa Linnunpesä-äänisaunassa olisi voinut (pienestä maksusta) saunoakin. Me tyydyimme kuitenkin tutustumaan siihen vaatteet päällä ja jätimme mahdollisuuden pulahtaa punaisen saunan punaiselta tuolilta läheiseen järveen uimaan. Ei tästä ihan käyttösaunaksi olisi, mutta onhan tämä ovela toteutus saunateemasta. Aloitimme Mäntän kierroksemme talolta, joka on muuttunut taiteeksi, joten ehkä oli sopivaa päättää se saunaan, joka on toteutettu taiteen ehdoilla.
Pekilo sauna

Kati Åberg – Lokikirja

Valitsin tähän juttuun tarkoin harkiten sadoista Mäntässä näkemistäni teoksista minua eniten puhutelleet. Yksi oli kaikkien näiden ylitse, nimittäin Pekilossa esillä oleva videoteos Lokikirja. Videota en voi tässä jakaa, mutta menkää Mänttään ja katsokaa se!

Itse usein vähän vierastan ainakin pitempiä videoteoksia osana taidenäyttelyä, sillä en ole orientoitunut pysähtymään yhden teokseen ääreen niin pitkäksi aikaa, mutta tämä ei ole pitkä, noin 10 minuuttia, ja sitä on helppo katsella aloittaen mistä kohdasta tahansa, sillä se kertoo elämästä näillä vanhoilla purjelaivoilla vuodenkierron verran ja juttu on yhtä ihana aloitit sitten syksystä, talvesta, keväästä tai kesästä!

kati_aberg_lokikirja_still
Kati Åberg: Still-kuva videoteoksesta (Kuvataideviikkojen lehdistömateriaalia)

Mäntän klubi -tarjosi meille yöpymisen (huoneen normaalihinta 121 euroa) ja Serlachius-museot vierailun Gösta-museossa (liput 10/7 euroa aikuinen/eläkeläinen).
Liput Pekiloon maksoivat 9 euroa per aikuinen.