Search Results for:

madagaskar

Marraskuu on matkailukuu

Monet pitemmät matkamme ovat ajoittuneet marraskuulle. Viime aikoina vähän hiipuneen Kuukauden kuva -idean sijaan otetaankin marraskuun kunniaksi pieni kertaus viime…

Vier Jahreszeiten Hampuri

Hampuri: Instagram-päiväkirja

Kuten vasta julkaisemassani Hampurin matkamme kustannusyhteenvedossa totesin, niin nyt toukokuussa matkailutahtimme on melkein ylittänyt tahdin, jolla ehdin jäsentää…

world 201703

Maailma hallussa?

Otetaan tähän väliin ennen seuraavaa Bhutan- tai Nepal-juttua maabongauspäivitys ja hiukan jos ei nyt matkasuunnitelmia, niin ainakin tulevien…

Costa neoRomantica feature

Työpaikkana Costa neoRomantica

Intian valtameren risteilyllämme oli yhteensä neljä meripäivää. Lähdimme risteilyllä Mauritiukselta ja olimme heti merellä kaksi päivää ennen saapumistamme…

Vuosi 2016 feature

Matkavuosi 2016 numeroina

Neljä uutta maata ja näiden lisäksi kolme uutta TCC-aluetta – siinä vuoden matkailusaldomme maabongausmielessä. Ei siis kovin paljon,…

Mauritius feature

Vihreä Mauritius

Intian valtameren risteilymme päättyi Mauritiukselle ja nähdäksemme saarta myös Port Louisin ulkopuolella, olimme helppona vaihtoehtona ostaneet myös viimeiseksi…

Reunion

Saint-Denis, Reunion

Laivan kuntosalista on näkymä merelle. Juoksumatolla kävellessäni horisontissa harmaat pilvet tarkentuvat merestä korkealle nousevan saaren ääriviivoiksi: siinä se…