Avainsana-arkisto: Eurooppa

Eurooppa 100% !

Europe 100%
TCC 100%

Maabongauksemme välitavoitteeksi asettamamme koko Eurooppa on nyt sitten Moldovan ja Transnistrian myötä saavutettu, niin YK:n jäsenvaltioiden, itsenäisten valtioiden (YK + Kosovo ja Vatikaani) kuin TCC-alueiden (Travelers Century Club) osalta.

Euroopan valtiot määritellään eri lähteissä hiukan eri tavalla – TCC:n lista on tältä osin yksikäsitteinen, joten siltä osin tulkintoja ei tarvitse tehdä.
Yleisempiin Euroopan määritelmiin verrattuna se on sikäli suppeampi, että yksi TCC:n käyttämistä alueista on Atlantin valtameren alueet, eli Islanti ja saaret kuten Madeira, Azorit ja vaikka Färsaaret eivät tuolla jaottelulla kuulu Eurooppaan (mutta olemme kaikki nuokin jo kolunneet). Pohjois-Atlantin TCC-alueista meiltä puuttuu vielä Grönlanti.

Etelä-Kaukaasian (Azerbaidjan, Armenia, Georgia) osa määritelmistä sijoittaa Eurooppaan, osa Aasiaan. Samoin Kazakhstan listataan Aasian alla, joskin osa siitä on, jos Uralia pidetään Euroopan ja Aasian rajana Euroopan puolella. Kazakhstanissa emme vielä ole käyneet, muut näistäkin maista on bongattu.

TCC:n listalla on maailmassa (2014) 324 aluetta siinä missä YK:n jäsenvaltioita on 193 ja itsenäisiä valtioita 200 (Globaliksen lista).

TCC:n listan mukaisia ”lisä” -alueita Euroopassa – joilla kaikilla olemme nyt siis myös käyneet ovat:

Jatka lukemista Eurooppa 100% !

Syyskuun kuva

wallpaperacaa508b333177524890bb16d35d689850af8d94

Syyskuun kuva on Airistolta, Suomesta, kesältä 2005. Airisto kuului jokakesäisiin vakiokohteisiin, kuten Nauvo ja Turun Pursiseuran saarikohdat (Pyytinkari, Svinö, Tjärulot ja Marholmsören). Nauvossa kävimmekin hiukan fiilistelemässä purjehdusvuosiamme äskettäin Turussa käydessämme.
(Linkki edellä vie pieneen blogijuttuun juuri tuosta purjehduksesta.
Jos purjehdusaiheisista kuvista/jutuista olet laajemmin kiinnostunut, niin niitä löytyy lisää blogista osiosta Kaikki paitsi purjehdus on turhaa.)

Syyskuussa emme olekaan kovin usein matkailleet – purjehdusvuosinamme syyskuu oli vielä purjehduskautta ja senkin jälkeen, jos  emme tarkoituksella jättäneet osaa kesälomasta syyskuulle, niin se oli niin lähellä kesää, ettemme kesäloman jälkeen vielä silloin lähteneet minnekään.
Mutta joskus sentään – 2010 risteilimme syyskuussa yhdellä ensimmäisistä Kristina Katarina -laivan risteilyistä Gibraltarilta Ajacciolle. Jo tuolloin tavoitteellinen koko Euroopan TCC-alueiden bongaus oli mielessämme ja tällä risteilyllä saimme samalla matkalla käytyä Gibraltarilla, Baleaareilla (Menorca) ja Korsikalla, jotka meiltä silloin vielä puuttuivat. Ja Lasse Vatikaanissa, joka häneltä silloin vielä puuttui.

Tänä vuonna syyskuussa lähdemme yhdeksi viikonlopuksi Frankfurtiin ja vähän myöhemmin viikoksi Albatros-matkatoimiston kanssa Bilbaoon ja Santiago de Compostellan maisemmin.

(Jos haluaisit tuon kalenteri kuvan taustakuvaksi omalle tietokoneellesi, paina kuvassa hiiren vasenta näppäintä ja valitse Aseta taustakuvaksi tai Set as desktop background.)

Euroopan kaupungeissa

(Päivitetty listan ja matkasuunnitelmien osalta viimeksi 30.5.2017)

Pariisissa laskeskelimme, että edellisestä kerrasta kaupungissa oli ehtinyt kulua lähes 17 vuotta.

Tämän innoittamana aloin miettiä, että jollain tapaa merkittävimmissä Euroopan kaupungeissa ”pitäisi” käydä uudestaan, kun edellisestä käynnistä alkaa olla kulunut ”liian pitkä” aika. Näiden kaupunkien listaa hahmottelin muutamalla tavalla ja päädyin seuraavaan listaan – valintakriteereinä Euroopan asukasluvultaan suurimmat kaupungit, poislukien Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän kaupungit, koska niissä ei voi noin vain pistäytyä viisumivaatimusten takia ja sitten otin näistä ensin 10 suurinta ja sitten sen jälkeen vielä 15 suurinta, valiten näiden osalta vain pääkaupunkeja – eli esimerkiksi Marseille ei kelpaa tällä kriteerillä. En myöskään hyväksynyt samasta maasta kuin korkeintaan kaksi kaupunkia.

Sain kasaan tällaisen listan – kaupungit suuruusjärjestyksessä em. karsintakriteereillä ja toisessa sarakkeessa vuosi, jolloin kaupungissa olemme viimeksi käyneet.

Istanbul 2010
London 2010
Athens 1976
Berlin 2003
Madrid 2017
Rome 2010
Paris 2014
Bucharest 2011
Budapest 2009
Hamburg 2017
Vienna 2016
Belgrade 2012
Warsaw 2016
Stockholm 2015
Prague 2007
Amsterdam 1988
Sofia 2013
Brussels 2006
Zagreb 0
Riga 2007
Oslo 2012
Copenhagen 2013
Lisbon 2015
Vilnius 2014
Dublin 2008

Näiltä näkymin (30.5.2017) seuraavina olisivat vuorossa Ateena ja Amsterdam.
Ateenan läpi ajoimme kyllä vuonna 2004 matkalla lentokentältä Piraeukseen, josta lähdimme purjehtimaan Kosille, mutta ehkei sitä voi ihan laskea Ateenassa käynniksi.
Ja tietysti vielä kokonaan puuttuva Zagreb, kuten pari muutakin Balkanin pääkaupunkia, joita en alunperin tälle listalle ottanutkaan, eli Sarajevo ja Podgorica.

Alla olevista kuvistakin päätellen uudet kuvat näistä kaupungeista (Lissabon, Ateena, Wien, Madrid) voisivat olla tarpeen – ja Ateenaa lukuunnottamatta niitä onkin jo tullut otettua (toimittajan huomautus 30.5.2017).

IMG_0028 Cascais IMG_0002
IMG_0090 Schönbrunn Madrid lokakuu 1999 2

Hampurista ei edes löytynyt kuvaa, mutta tämän säilyneen matkareittikuvan mukaan olemme siellä yöpyneet kesällä 1987. Tuosta reissusta on jäänyt mieleeni erityisesti se, että minä ajoin enimmäkseen tuon silloisen Itä-Saksan puoleisen osuuden, kun silloin varoitettiin saamasta siellä ylinopeussakkoja ja minulla riski siihen oli pienempi kuin Lassella.

Ja kuvista vielä – ennen kuin paheksut sitä, että julkaisen noin monta kuvaa itsestäni (enkä parempia kuvia vaikka kohdekaupungeista), niin paperi- ja diakuvien aikaan kuvia otettiin paljon rajoitetummin kuin nykyisin ja osa, erityisesti paperikuvista, on säilynyt huonohkosti, joten valinnanvaraa ei ollut kovin paljoa!

30.5.-16.6.1987

(Kaupunkilistaa laatiessani käyttämäni lähteet olivat Euroopan suurimmat kaupungit, Euroopan unionin suuret kaupungit, pääkaupungit.)

Melkein koko Eurooppa, melkein koko Lähi-itä

Bongaushistoriammehan, kuten täällä vuosien varrella on kerrottu, alkoi TCC-listalla, jonka rinnalle otimme sitten itsenäiset valtiot.

Yhtenä osa-tavoitteena on ollut Euroopan kaikki TCC-alueet, josta nyttemmin puuttuu vain Huippuvuoret (matka varattu heinäkuulle), Moldova ja Transnistria. Ukrainan tilanteeseen löyhästi liittyen tuo Moldova ja Transnistria on vielä toistaiseksi hiukan auki: Chisinaussa Moldovassa voisi helposti käydä milloin vaan, mutta Transnistrian takia olemme toivoneet järjestettyä matkaa, joita onkin ollut tarjolla, mutta juuri nyt lähtijöitä tuolle suunnalle on aika vähän. Seuraamme tilannetta …

Keväisen Lähi-idän kiertomatkamme ja Maailmanmatkaajien suunnitteleman Saudi-Arabian matkan innoittamana tulin tarkistaneeksi tilannettamme myös TCC:n Lähi-idän listan osalta ja huomasin, että sekin on melko lähellä kokonaan poislukien maat, joita ulkoministeriön matkustussuositusten mukaan ei tavallisille turisteille suositella (Irak, Libanon, Syyria ja Jemen).
Puuttuu enää tuo Saudi-Arabia ja Iran. Irania on meille muutamastakin suunnasta suositeltu ja kieltämättä muut matkamme Lähi-idässä ovat nekin nostaneet kiinnostusta maahan. Iraniin useammatkin matkanjärjestäjät tarjoavat erilaisia kiertomatkoja, esimerkiksi Olympia ryhmämatkana (syyskuun lähtö tosin jo loppuunmyyty) ja Starlight räätälöitynä – ja taitaa maassa on sen verran paljon nähtävää ja historiaa, että kannattanee sellaiseen turvautua. Ehkä sitten joskus …

UM

Alla toukokuun 2014 lopun tilanteesta Ulkoministeriön kommentit näistä muutamista maista, joita emme toistaiseksi ainakaan ole sisällyttäneet mihinkään suunnitelmaamme:

Irak: Maahan ei pidä matkustaa. Poikkeuksena Pohjois-Irakin itsehallintoalue. Sinnekään matkustamista ei suositella, ellei se ole välttämätöntä.

Jemen: Jemenin epäselvästä tilanteesta johtuen maahan ei tule matkustaa. Kehotamme jo Jemenissä olevia suomalaisia poistumaan maasta välittömästi.

Libanon: Maan turvallisuustilanne on hauras ja voi muuttua nopeasti. Muutoksia syytä seurata tiedotusvälineistä. Terrori-iskujen riski koko maassa kasvanut.

Syyria: Rajuja väkivaltaisuuksia monin paikoin. Kaikkea matkustamista maahan tulee välttää. Syyriassa vielä olevia suomalaisia kehotetaan poistumaan maasta.