Avainsana-arkisto: Intia

Instagram-joulukalenteri

Haaveilen joskus kirjoittavani matkakirjan, johon voisin myös lomittaa elämänkertani.

Gunnar Garforsin kirja 198: How I Ran Out of Countries on mielestäni loistava toteutus siitä, miten matkoista kaikkialle maailmaan voi kirjoittaa ilman, että lopputuloksena on tylsä luettelo. Elämänkerta Gunnarin kirja ei ole, sillä hän kiersi maailman nuorena ja nopeasti.

198: How I Ran Out of Countries -kirja

Aloittelin hanketta jo hiukan sapattivapaani aikana muutama vuosi sitten, mutta eihän puoli vuotta siihen riittänyt, etenkään kun samaan aikaan teimme keskimäärin yhden matkan kuukaudesta, joista pisin kesti 5 viikkoa.

Sen verran tuli kuitenkin opiskeltua aihetta, että harkitsin toteutusta jossain määrin kai perinteisellä tavalla jakamalla elämääni jaksoihin ja matkoihin kussakin vaiheessa, vaikka jotenkin tähän tapaan:

  • Lapsuusvuodet Turussa ja Paraisilla – Suomi ja Ahvenanmaa
  • Teininä maailmalle isän kanssa ja yksin – Eurooppaa sieltä täältä
  • Opinnot, avioliitto ja ensimmäiset työpaikat – Pohjoismaat
  • Tietotekniikan parissa nousukaudella ja vähän sen jälkeenkin – Eurooppa
  • Uudet kuviot laman jälkeen – Kaukomaille aloittelevana maabongarina
  • Osaksi Nokia-tarinaa – Koko Eurooppa ja maailman ympäri
  • Maailmanmatkaaja

Koko hanke saanee vielä odottaa hetken, mutta kokeilen ideaa joulukalenterin verran, yksi maa, yksi muisto.

Ensimmäiset viisi maata valitsin puhtaasti arpomalla kaikista käymistäni itsenäisistä maista, joita tällä hetkellä on 115.
Lopputulos on ehkä Instagramin kannalta ihan kelvollinen, sillä kuva kerrallaan toteutuksessa yllätyksellisyys ehkä toimii ihan hyvinkin.

Kokonaiseen tarinaan tarvittaneen kuitenkin jossain määrin järkevä runko, oli se sitten ryhmiä Gunnarin tapaan kuten vaikka: Täällä tuli ongelmia, Maailman turistihelvetit, Marsut, koirat ja muita herkkuja, Epätodelliset maat jaTämä on Afrikka tai  perinteisemmin luonnostelemaani tapaan aikakausittain.

Mutta – tässä ensimmäiset kuusi ”Instagram-lukua” – seuraavat 18 voit käydä lukemassa suoraan Instagramin puolelta, päivä kerrallaan tai kaikki joulupäivänä.

1. Albania 2011

1 Albania joulukalenteri

Juhannuksen alla 2011 matkustimme Ohridiin. Valitsimme kohteen osittain siksi, että sieltä oli mahdollisuus helposti käydä myös Tiranassa, jonne teimmekin päiväretken.
Albaniasta jäi omituisimpana asiana mieleen talojen ikkunoissa roikkuvat ”hirtetyt” pehmoeläimet, jotka kuulemma toivat onnea.
Matka ajoittui kesäkuulle, sillä Nokian silloisen globaalin maksuliikennetiimin vetäjänä heinäkuun alku kului tiiviisti töissä kvartterikatkon tiimoilta.

2. Norja 1979

2 NorjaKävin Norjassa ensimmäisen kerran viimeisenä opiskelukesänäni 1979 – syksyllä valmistuin DI:ksi. Teimme automatkan keltaisella Renault-merkkisellä autolla Karlstadiin Lassen veljen perheen luo ja sieltä edelleen Osloon Lassen työkaverin perheen luo. Oslosta jäi tuolta reissulta mieleen upea terassitalo Holmenkollenilla ja vierailu Vigelandin puistossa.
Sittemmin olen käynyt Norjassa useita kertoja työmatkoilla ja viimeksi keväällä 2012, jolloin osuimme vahingossa kaupunkiin 17. mai -juhlallisuuksiin.

 

3. Intia 2007

3 Intia

Kiersimme Intian kultaisen kolmion: Delhi, Jaipur, Agra jouluna 2007. Taj Mahal oli toki näkemisen arvoinen, mutta Varanasi, jossa myös vierailimme jäi sittenkin voimakkaimmin mieleen. Tämä kuva on Ganges-virralta illan pimetessä. Pyhälle joelle palasimme myös aamulla auringon noustessa katsomaan niin joessa kylpeviä ihmisiä kuin isoja nuotioita, joissa poltettiin ruumiita.
Samana vuonna olin aloittanut elokuussa Nokialla, mutta työpaikkaa vaihtaessani neuvottelin itselleni täydet lomat – olihan joulumatkamme Intiaan varattu jo keväällä.

4. Sambia 2011

4 Sambia

Zimbabwe, Sambia, Botswana, Namibia – matkallamme kävimme katsomassa Viktorian putoukset myös Sambian puolelta – ja läheltä katsoimmekin, eli Devil’s Poolista, josta kuva. Paitsi putoukset Sambiasta jäi mieleen Royal Livingstone -hotelli, yhtenä parhaista, missä olen koskaan maailmalla yöpynyt.
Työrintamalla syksyllä 2011 aloitettiin tuolloin jo Stephen Elopin Nokialla isot YT-neuvottelut, joka myös oman tiimini osalta tarkoitti osan tehtävistä siirtymistä Unkariin.Itse siirryin loppuvuodesta takaisin kehitystehtäviin vedettyäni maksuliikennetiimiä muutaman vuoden.

5. Honduras 2012

5 Honduras

Jouluna 2012 risteilimme 1½ viikkoa Karibialla. Työni Nokialla tietojärjestelmien kehittämisen parissa mahdollisti lomaviikot myös vuodenvaihteessa. Yksi risteilymme kohteista oli Roatanin saari Hondurasin edustalla. Eihän se tietysti aidointa Hondurasia ole, mutta tuolloin ja vielä nykyisinkin aito Honduras on lähinnä kuuluisa välivaltarikoksista, joten meille Roatan saa toistaiseksi riittää tästä maasta. Kävimme taksilla perhos- ja kolibripuistossa ja kulutimme hiukan rahaa rannan putiikeissa ja ravintoissa.

6. Suomi 1971

6 Suomi joulukalenteri

Toki näin Suomen jo aikaisemminkin, mutta tämän kuvan otin kesällä 1971 kesäpaikassamme Paraisilla. Kesä oli viimeisiä, josta vietin ison osan Eerolassa – sen jälkeen tulivat kielikurssit, kesälukiot ja muut kesätekemiset. Luovuimme osaltamme kesäpaikasta isäni kuoltua vuonna 1997, mutta kyllä nämä Airiston rannat ovat edelleen osa minun Suomeana, osa minun lapsuudenmaisemaani.
(Ja kyllä, vaikka arvonkin joulukalenterimme maat, niin tämän valitsin ilman arpaa.)

instagram-travel-thursday-FIN-150x150
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat matkablogit
Vagabonda
ja Travellover
.

Machines feature

Maailmalle valkokankaalla

Helmikuun olemme viettäneet Suomessa, mutta muutaman irtioton olemme tehneet, kotisohvalla tai elokuvateatteriassa. Eilen kävimme myös eteläistä Espoota riepotelleessa lumimyrskyssä Kino Tapiolassa katsomassa elokuvan Machines -ennakkonäytöksen.

Machines

Machines press foto matkaelokuva

Intia/Saksa/Suomi -yhteistyönä valmistunut dokumenttielokuva Machines vei meidät lumimyrskyn keskeltä Intiaan, mutta tämä Intia ei näyttäytynyt meille valkoisina rantoina ja palmuina. Täällä tekstiilitehtaan koneet jyskyttävät yötä päivää ja tehtaan työläiset ovat todellakin vain osa koneistoa. Työvuorot kestävät 12 tuntia ja siirtotyölaiset saattavat tunnin tauon jälkeen tehdä heti perään toisen vuoron. Ei ihme, jos joillakin oli koneiden metelistä huolimatta vaikeuksia pysyä hereillä. Mutta täällä ollaan vaan töissä, perhe ja koti ovat tuhansien kilometrien päässä, vaikka Uttar Pradeshin osavaltiossa ja työt ovat täällä, Gujaratissa. Matkarahat on ehkä lainattu, mutta alle 100 euron kuukausipalkalla hyvä jos pysyy hengissä ja pystyy maksamaan velkansa, kotiin ei välttämättä jää mitään.

Suomessa en ole ollut varaukseton ammattiyhdistysliikkeen kannattaja, mutta näissä oloissa sille kyllä vielä olisi tilaa. Tilaa olisi myös Suomessa harkita jokaista vaateostosta: olisiko jo aika ostaa kappalemääräisesti vähemmän vaatteita ja maksaa niistä enemmän – toivoen, että siitä enemmän osuudesta osa edes päätyisi myös tekstiilitehtaan työntekijöille.

Hotel Machine

Hotel Machine press foto matkaelokuva
Elokuvan kuva Kiovasta (linkki blogimme juttuihin kaupungista).

Machines -elokuvan olisimme voineen käydä katsomassa jo DocPoint -festivaaleillakin tammikuun lopulla, mutta silloin ehdimme vain pienelle kierrokselle  Beirutiin, Gazan alueelle, Kabuliin, Kiovaan  ja Sarajevoon elokuvan Hotel Machine -myötä. Konfliktialueilla tietyt hotellit valikoituvat usein tilanteesta raportoivien toimittajien asuinpaikoiksi. Ensin ehkä siksi, että ne ovat vielä jotenkin turvallisia kyseisellä alueella, mutta vähän ajan päästä myös siksi, että kaikki keskittyy näihin hotelleihin, jotka vielä toimivat ja jossa pääosa toimittajista on. Parhaimmillaan (?) toimittaja saa juttunsa poistumatta hotellista siellä läsnä olevilta ministereiltä, kenraaleilta, diplomaateilta, fixereiltä, tulkeilta, taksinkuljettajilta, rahanvaihtajilta, sutenööreiltä.

Docpoint-festivaalien ohjelmalehdessä Rauli Virtanen kirjoittaa elokuvan kuvaamasta todellisuudesta: ”Siinä missä vieraileva toimittaja tekee riskialttiin matkan kerran tai pari, paikallinen avustaja on vaarassa kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen ilman vakuutuksia tai kunnon palkkaa. Kannammeko me vastuuta heistä tai heitä mahdollisesti kaipaamaan jääneistä omaisista jos ja kun jotain sattuu? Pääsääntöisesti emme.”

Kuninkaan hologrammi

Kuninkaan hologrammi press foto matkaelokuva

Viihteellisimmissä merkeissä käväisimme myös yhtenä iltana Saudi-Arabiassa Tom Hanksin seurassa. Elokuvasta Kuninkaan Hologrammi vain osa on oikeasti kuvattu Saudi-Arabiassa, mutta ehkä tarina olisi voinut kertoa kyseisestä maasta. Ihan viihdyttävä se kyllä oli, poislukien muutama ällöttävämpi rasvapattiin liittyvä kohtaus! Saudi-Arabian matka on meillä edelleen listoilla, Startlight Toursin kanssa sinne pääsisi jo lokakuussa, mutta Maailmanmatkaajat -ryhmämme on vielä selvittämässä edullisempia vaihtoehtoja, joko jo tänä vuonna tai sitten vähän myöhemmin. Ensimmäiset turisteille mahdolliset matkat Saudi-Arabiaan ovat vielä hinnoissaan, sillä uteliaita matkailijoita maailmalla riittää, mutta hyvällä tuurilla kysynnän vähän tasoittuessa maahan voisi päästä jo edullisemminkin.

Kirsikkapuiden alla

Kirsikkapuiden alla press foto matkaelokuva

Keväinen Japani kirsikkakukkien aikaan on meiltä edelleen kokematta, mutta sinnekin pääsee kotisohvalta vaikka elokuvan Kirsikkapuiden alla myötä. Erilainen tarina avautuu vain vähitellen, mutta antaa mukavan arkisen, tavallisen kuvan elämästä jossain Japanissa, kirsikankukkien ajasta toiseen.

Tarinassa on liittymäkohtia televisiosarjaan Saari, jonka jäljiltä lisäsin Kreetalta Spinalongan saaren ToTravel -listalleni. Matka Kreikkaan ei näiltä näkymin ole ihan hetimmiten toteutumassa, mutta ehkä sittenkin vielä joskus.
Ja ehkä se Tokiokin. Ja ne kirsikankukat.


Machines -elokuvan voit nähdä Helsingissä Kinopalatsissa 24.2. alkaen.
Kuninkaan hologrammi ja Kirsikkapuiden alla -elokuvat lainasimme Helmetin kautta.

The Lunchbox feature

The Lunchbox

Joskus, harvoin, tulemme käyneeksi Espoon kaupungin järjestämissa kulttuuritapahtumissa, kuten esimerkiksi katsomassa Kuukauden elokuvan Tapiolassa.
The Lunchbox -elokuva innosti meidät kuitenkin arki-iltana elokuviin, etenkin kun sitä varten ei tarvinnut edes lähteä Helsinkiin.

Lunchbox movie

Elokuvan ytimessä on intialainen järjestelmä, jossa kotirouvat valmistavat puolisolleen kotona aamupäivällä lounaan, jonka sitten tähän erikoistuneet logistiikan ammattilaiset hakevat kotoa ja toimittavat puolison työpaikalle. Tuhansia ja taas tuhansia eväsrasiatorneja haetaan yksityisistä kodeista, yksi jokaisesta ja viedään tuhansille ja taas tuhansille työpöydille lounasaikaan mennessä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa eläneenä on vaikea ymmärtää, että jos vaikka sen ruuan haluaakin kotona valmistaa, niin miksei sitä voi ottaa mukaan jo töihin lähtiessään ja lämmittää sitten lounasaikaan. Elokuvan myötä kuljetusjärjestelmä saa hiukan ymmärrystä sikäli, että ehkä sen täyden eväsrasiatornin kuljettaminen ruuhkabusseissa on vähän hankalaa. Mutta edelleen, eikö sitä tyhjää tornia edes voisi illalla tuoda tullessaan. Ehkä ei.

Dabbawallah

Romanttisen elokuvan tarina on melko yksinkertainen, mutta kaunis.
Kaksi elämässään hiukan sivuraiteelle ajautunutta ihmistä onnistuvat sattuman kautta tönimään kummankin elämän uuteen, onnellisempaan suuntaan. Maailmanmatkaaja katsoo elokuvaa kuitenkin enemmän Intian ja intialaisen työ- ja perhe-elämän kuvauksena. Insinööri pohtii myös jutun logiikkaa: jos intialainen Dabbawallah -nimellä tunnettu kuljetusjärjestelmä on tunnettu luotettavuudestaan, ja se tekee kerran virheen, joka johtaa yhden aterian väärälle ihmiselle, niin miten tuo sama virhe toistuu samanlaisena päivästä toiseen?

Dabbawallah

Niin, todellakin, jopa Harvardin yliopisto on tutkinut tätä intialaisten eväsrasioiden kuljetusjärjestelmää, Dabbawallahia, ja todennut sen hämmästyttävän virheettömäksi: kuulemma 1 kuljetus 1,6 miljoonasta häviää siinä missä lentoyhtiöt hukkaavat 3 laukkua 3 000 matkustajaa kohti! Lisää hämmästeltävää: koska useimmat kuljetusjärjestelmän parissa työskentelevät henkilöt eivät osaa lukea, ei rasioissa ole nimiä ja osoitteita, vaan koodeja, jotka kertovat jokaisessa keräily- ja jakelupisteessä minne juuri tämä rasia on matkalla.

Dabbawallah

Aika uskomaton juttu kaikenkaikkiaan. Uskon toki, että järjestelmä toimii, mutta silti!
Onkohan kukaan ollut Mumbaissa ja nähnyt sen toiminnassa?

LunchboxJa nuo eväsrasiatornit ja niiden  kuljetuslaukut, saisikohan niitä ostaa jostain intialaista ruokaa myyvästä liikkeestä Suomessakin – vai pitäisikö sitä varten käydä Mumbaissa? Jotenkin kivan tuntuinen idea tuo eri ruokalajien laittaminen kukin omaan rasiaansa ja rasiat sitten pinoon.
Tosin nämä siistin näköiset metallirasiat olisivat sikäli epäkäytännöllisiä, että ruokaa ei voisi niissä lämmittää mikrossa.

 

 

(Kuvat ovat elokuvan esittelymateriaaleista ja Wikipedian ja Flickrissä vapaaseen käyttöön annettuja kuvia.)

Autolla Nepaliin maailmanmatkaajan silmin

Autolla Nepaliin

Juhlistimme loppiaista käymällä katsomassa elokuvan Autolla Nepaliin. Mitenkään väheksymättä matkan perimmäistä tarkoitusta, auttaa Nepalin kastittomia, tai elokuvaa Suomen ensimmäisenä kokonaan joukkorahoituksella tuotettuna elokuvana, niin blogimme teeman mukaisesti keskityn poikien matkareittiin.

Pojat ajoivat karkeasti ottaen reittiä:

  • Suomi (Tampereelta Helsinkiin ja sieltä sitten itään)
  • Venäjä (Viipuri – Pietari – Moskova)
  • Kazahkstan (Astana ainakin)
  • Kirgiisia
  • Kiinan kautta Pakistaniin
  • Intian kautta Nepaliin (Kathmanduun)

ja takaisin, Pakistania vältellen:

  • Nepal – Mumbai, josta auto laivattiin Iraniin
  • Iranista Turkin ja itäisen Euroopan kautta Suomeen

Aasia kartta

Kazahkstanin aroilla matkanteko vaikutti vielä ihan kesyltä – onhan Kazahkstan ollut meidänkin matkahahmotelmissa jo jonkin aikaa, eli ihan perusturistimaa. Kirgiisian vuoristossa matkanteko vaikutti jo hiukan haastavammalta ajamisen näkökulmasta, mutta muuten ei vaikeuksia näyttänyt olevan.

Pakistanin osuus oli  sitten juuri niin extreme mitä Pakistanista olemme aikaisemmin kuulleet – tiet olivat välillä pelkkää kivikasaa ja vuoristossa odoteltiin, että traktori raivaisi isommat vuorilta tielle sortuneet kivet pois, jotta liikenne yleensä voisi kohdan odottaa. Elokuvan – ja reitin – ehdottomasti huikein kohta oli Pakistanissa valtatiestä puuttuvat 27 kilometriä: tie oli muuttunut järveksi ja sen yli autot, myös iso Volkswagen Transporter, kuljetettiin soutuveneen mallisella, joskin hiukan isommalla, veneellä!
Kun minua melkein hirvittää ajaminen autopesuun tai oikeaan kohtaan autoa renkaiden vaihtoon ajettaessa, niin voin vaan kuvitella miltä tuntuu auton ajaminen veneen päälle asetetuille parille lankulle! Mutta auto saatiin kuin saatiinkin järven yli!
Mutta seuraavaksi Pakistanissa poikia odottivat vielä pahemmat tilanteet – samaisella tieosuudella oli ollut edellisenä päivänä terroristi-isku, jossa oli tapettu 20 ihmistä ja ensin tielle ei päässyt lainkaan ja sitten kun taas pääsi, niin tunnelma ajaa samaa tietä oli jokseenkin kolkko rynnäkkökiväärillä varustetun poliisin istuessa osan matkaa autossa mukana etupenkillä. Kuten pojat totesivat, tuolla osuudella ei oikein osannut maisemista nauttia, vaikka ne kauniita olivatkin.

Pakistan ei ole ollut suunnitelmissammekaan, jo sen perusteella mitä siellä käyneet maailmanmatkaaja-ystävämme ovat kertoneet, mutta ei tämän perusteellakaan!

Elokuvan antama kuva Intian liikenteestä vastasi omaa kuvaamme siitä – mitä tahansa voi tulla isollakin tiellä vastaan: autoja väärään suuntaan, ihmisiä ja kaikenlaisia eläimiä. Ei ihme, jos siellä sattuu liikenneonnettomuuksia. Ei käynyt kateeksi ajatus ajamisesta Kathmandusta Mumbaihin!

Mumbaista poikien auto laivattiin Iraniin, kun oikein muuta turvallista ja mahdollista reittiä pois Nepalista ei ollut, kun Pakistaniin kukaan ei halunnut takaisin ja ajo läpi Iranin tuntui ihan sivistyneeltä osuudelta Pakistanin ja Intian jälkeen. Irankin on ollut meidänkin matkahahmotelmissamme ja elokuvakin vahvisti kuvaa siitä, että sinne voisi hyvinkin mennä.

Osuuden Iranista Turkin kautta eteenpäin itäisen Euroopan kautta elokuva kuittasi hyvin lyhyesti, mutta eipähän Euroopassa mitään haasteellista noihin aikaisempiin maihin verrattuna ollutkaan! Kuumailmapallot Kappadokian maisemissa olivat kyllä vaikuttava näky.

Projektin varsinainen päämäärä – siis ei matkailla Aasiassa vaan autta Nepalissa – tuntui toteutuneen hyvin poikien tempauksen saatua julkisuutta erityisesti Nepalissa ja sen myötä paikallisten toimijoiden, erityisesti NCELLin liittyessä kastittomia auttavien joukkoon: ainakin lapset näyttivät saaneen uuden hienon koulun ja koulupuvut.Princess Beadsin korutkin löysivät Suomeen ja mm. niitä voi nytkin ostaa Store of Hope -nettikaupasta ja myymälästä Tampereella. Jos Tampereelle päädymme, kuten hiukan on suunniteltu, niin ehkä pitäisi yrittää käydä myös tuolla!

Princess Beads

Elokuvasta hiukan toisesta näkökulmasta ovat kirjoittaneet ainakin Tämä matka, Reason for a Season ja Tuntemattomaan ja takaisin -blogit – käy lukemassa (linkit suoraan näiden blogien juttuihin tästä elokuvasta)!
Mehän olimme jo hiukan myöhässä elokuvan kanssa – taitaa se vielä olla ainakin tämän viikon katsottavissa päivänäytöksinä Helsingissä – ja sen myötä tietysti tämän jutunkin kanssa.