Avainsana-arkisto: Isle of Man

5 suosikkia feature

5 + 1 paikkaa, jonne matkustaisin uudelleen

Kesäretkemme tiimoilta palasin pari kertaa keväällä ideoimaani listaan tuiki tavallisista matkakohteista, joissa emme vielä ole olleet käyneet – Ouluhan oli yksi näistä.
Olen myös ajoittain miettinyt kohteita, jonne voisin hyvinkin matkustaa joskus uudelleen, vaikka useammankin kerran. Euroopan kaupunkien kertaustahan olemme tehneet jo jonkin aikaa ja sen tiimoilta kävimme keväällä Madridissa ja Hampurissa.

Mutta olisi niitä, muitakin kertaamisen arvoisia kohtia, ainakin nämä, aakkosjärjestyksessä.

Ahvenanmaa

Ahvenanmaa on minulle, saaristossa lapsuutensa kesät viettäneelle se oikean kesän osoite. Viime kesänä liikuimmekin tuolla suunnalla taas kerran autolla, mutta monena kesänä suuntasimme sinne myös purjeveneellä.

Käringsund, 2016 Suosikkisaaret
Käringsund, Eckerö

Gotlanti

Rakkaustarini Gotlannin kanssa ei ulotu ihan lapsuuteen asti, mutta kaksi viikkoa siellä kesällä 1992 jätti jälkensä. Tuon ensimmäisen kerran jälkeen olemme käyneet siellä purjeveneellä kahdesti ja nyt elokuun puolessa välissä lähdemme sinne taas vajaaksi viikoksi.

Tofta, Gotlanti
Vielä vilkaisu Toftaan kesällä 2000 – Toftaan asetumme myös 2017

Kanaalisaaret

Jerseyllä ja Guernseyllä kävimme kesällä 2007. Vietimme pääosan viikosta Jerseyllä, tukikohtana St Helier, mutta kävimme myös päiväseltään Guernseyllä. Jerseyllekin palaisin mielelläni, mutta voisin kuvitella itseni tutkimassa myös muita saaria: Alderneytä ja autotonta Sarkia.
Erityisesti haluaisin palata St Helierin satamaan ja kuvata satama-altaan reunalla kulkevan kadun laatat, joissa oli selitetty tuulen voimakkuudet lauseina, tyyliin ”ilmassa lentelee pieniä oksia”. Jostain käsittämättömästä syystä en tullut niitä, kaikkia!, silloin kuvanneeksi.

Jersey Corbieren majakka Suosikkisaaret
Corbieren majakka Jerseyllä

Mallorca

Mallorcalla kävimme ensimmäisen kerran niinkin myöhään kuin juhannuksena 2015. Muutamalla ylimääräisellä vapaapäivänä pidennetyllä reissulla ehdimme viettämään muutaman päivän Palmassa ja muutaman Alcudian lähellä Playa Murolla ja kiertämään hiukan saarta autollakin. Mutta jotenkin juuri tästä saaresta jäi sellainen olo, että tänne voisi tulla toistekin – sen verran mielenkiintoisen tuntuisia juttuja jäi vielä näkemättä.

Mallorca
Palman satamassa Mallorcalla

Man-saari

Man-saarella kävimme pääsiäisenä 2011 ja monen muun yksityiskohdan lisäksi mieleeni jäi Douglasin, saaren pääkaupungin edustalla oleva pieni St. Maryn saari, jolle saattoi laskuveden aikaan kävellä merenpohjaa pitkin. Saari ei ehkä ole ihan niin ainutlaatuinen, kuin jotkut muut, mutta toisaalta se on helppo saavuttaa ja jotenkin viihdyn brittiläisessä kulttuurissa ja Fish & Chips -annosten maailmassa.

St Mary Douglas Isle of Man Suosikkisaaret
Tower of Refugee St Maryn saarella Douglasin edustalla Man-saarella

+ 1: Nantucket

Kaikki muut pienen listani kohteet ovat Euroopassa ja osaan olemmekin jo palanneet ensimmäisen vierailun jälkeen. Nantucketin pieni saari sijaitsee Yhdysvalloissa Cape Codin edustalla Massachusettsin osa-valtiossa, eli sen verran kaukana, että paluu sinne saattaa sittenkin jäädä vaan haaveeksi.
Haaveilin pitkään tuosta minulle monesta romaanista tutusta saaresta jo ennen ensivierailuamme ja lopulta päätimme toteuttaa tuon haaveen kesällä 2012.  Seven Sea Street Inn, jossa asuimme Nantucketissa, lähettää minulle edelleen tarjouskirjeensä, enkä ole hennonnut painaa Unsubscribe -linkkiä, siltä varalta että …

Nantucket Brant Pointin majakka

FI_people-on-holidaysLomatilastoja

Listalla on vaan saaria ja ehkä näin onkin, olen omimmillani meren äärellä, vaikka matkustankin kaikkialla maailmassa. En myöskään kaipaa helteitä – kaikki nämä saaret ovatkin pohjoisilla leveysasteilla.

Emme siis ehkä ole ihan keskivertolomailijoita matkakohteitteimme osalta, mutta monen muun yksityiskohdan osalta saatamme hyvinkin sellaisia olla. Vai miten olisi 2,8 tuntia mobiililaitteen käyttöä per päivä tai 2 tuntia sosiaalisessa mediassa per päivä (osa tästä tietysti blogiin liittyen). Joskus eksymme, tai emme ainakaan löydä kohdetta ihan suoraan, mutta ihan kahta kertaa per matka en tunnusta. En myöskään 3 riitaa per matka, vaikka joskus väsyneenä saatammekin olla asioista eri mieltä …

Törmäsin näihin lomatilastoihin Auto Europen -sivuilla
sopiessani heidän kanssaan Visbyn matkamme auton vuokrauksesta. Tilastoissa on myös mukana joitakin kansallisia eroja, esimerkiksi, että ruotsalaiset käyttävät lomaansa yli kaksi kertaa sen summan kuin suomalaiset tai että ruotsalaiset nauttivat lomallaan jopa enemmän alkoholia kuin saksalaiset 🙂

Lisää keskivertojuttuja viereisessä kuvassa.

Tunnistatko itsesi vai oletko kaikkea muuta kuin keskivertolomailija?

Entä onko Sinulla kohteita, joihin haluaisit vielä palata – tai ehkä palaatkin kerta kerran jälkeen?

Yhteistyössä Auto Europen kanssa.

Isle of Man (ja Manchester)

Isle of Man -kuviin (Klikkaa kuvaa nähdäksesi lisää kuvia)

Pääsiäisviikolla kävimme Isle of Manilla. Kimmoke lähteä saarelle tuli toki maabongauksesta, mutta myös siitä, että jonnekin oli joka tapauksessa tarkoitus matkustaa kevättä vastaan ja kieltämättä Britannia tuntuu melkein toiselta kotimaalta vaikka en siellä koskaan ole asunutkaan – mutta käynyt siellä lähes vuosittain.

Tällä kertaa lensimme Easyjetillä Manchesteriin, josta jatkoimme (yhden lentokenttähotelliyön jälkeen) Flybellä Douglasiin Isle of Manille.

Douglasissa vietimme muutaman leppoisan päivän asuen hienosti rantabulevardilla, nauttien merinäköalasta ja vuorovesi-ilmiötä (7 metrin ero) tarkkaillen. Pienen kaupungin verkkainen tunnelma sopi myös hyvin loman alkupäiviin. Saarella katsastimme muutaman nähtävyydeksi luokiteltavan kohteen: ison vesirattaan Laxeyssa, Isle of Man -ajojen katsomon ja entisen pääkaupungin Castletownin, jonne matkustimme höyryjunalla. Vanhoja rautatietä, edelleen toiminnassa, IOM:lla onkin useampia, eli nähtävyyksiä nekin. Kävimme myös katsomassa Tower of Refugea vähän lähempääkin kuin vain hotellihuoneen ikkunasta laskuveden aikaan merenpohjaa pitkin sinne kävellen.

Douglasista takaisin Englantiin matkustimme perinteikkäällä Steam Packet -lautalla, Liverpooliin, josta jatkoimme sitten junalla Manchesteriin.

Loman lopuksi vietimme vielä vuorokauden verran Manchesterissa, shoppaillen ja hiukan muutenkin Manchesteriin tutustuen. Shoppailukohteena Manchester onkin hyvä sikäli, että se on Lontoota pienempi, mutta kuitenkin riittävän suuri: kaikki samat kaupat ja tavaratalot sieltä löytyvät (tai ainakin minua kiinnostaneet Long Tall Sally, White Company, Next ja Marks & Spencer).
Marks & Spencerin hedelmärasioita ja vaikka näin pääsiäisen jäljiltä Hot Cross Buneja jäi taas kaipaamaan …
Shoppailukeskustan (King Street, Market Street) ohella Castlefieldin alue kanavine ja asuntolaivoineen tuntui erityisen viehättävältä.
Ja paljon jäi tietysti näkemättäkin, ei Manchester ihan niin pieni kaupunki ole, että sen yhdessä päivässä ehtisi kokonaan katsastamaan, mutta tällä matkalla ei nyt sille jäänyt sen enempää aikaa – ehkä joku toinen kerta, Manchester tuntui hyvinkin sellaiselta paikalta, jonne voisi joskus toiste tehdä vaikka viikonloppureissun.