Avainsana-arkisto: Los Angeles

Willi Länsi 2015 – linkit matkajuttuihin 4 osavaltiosta

Tässä vielä yhteenvetona linkit kaikkiin matkajuttuihin Kalifornia – Arizona – Urah – Nevada – Kalifornia -kierrokseltamme. Lähes kaikki jutut on kirjoitettu jos ei ihan paikan päältä, niin bussissa hetimmiten päivän mittaan tai viimeistään seuraavana aamuna, aikaisin, sillä 10 tunnin aikaerolla Suomen ja Kalifornian välillä aikaiset aamutunnit olivat hyvää bloggausaikaa.

Lähtöjutussa kerrotaan mm. matkamme reitistä ja historiastamme näiden alueiden ja Kalifornian osalta.

Los Angeles Hollywood Calico California

Ensimmäinen kohteemme oli Los Angeles, josta jatkoimme Calicon kautta yöksi Laughliniin.

Grand Canyon Grand Canyon

Laughinista matka jatkuin Grand Canyonille, jossa myös yövyimme yhden yön verran.

Bryce Canyon Bryce Canyon

Grand Canyonilla kävimme vielä aamullakin sieltä lähtiessämme ennen kuin jatkoimme Bryce Canyonille, jonka myös kävimme katsomassa illalla ja aamulla.

Zion Zion

Matka Bryce Canyonilta Las Vegasiin kulki Zionin kansallispuiston läpi.

Las Vegas Las Vegas

Las Vegasissa vietimme 2 yötä ja yhden kokonaisen päivän ja ehdimme mielestämme tässä ajassa näkemään paljon, sanoisinko ihan riittävästi tästä kaupungista.

Death Valley Death Valley

Las Vegasin hälinän jälkeen vuorossa oli toinen äärimmäisyys, eli Kuolemanlaakso. Autiomaaelämystä sulattelimme yöpymällä Visaliassa.

Yosemite Yosemite

Visalian ja Modeston väliin jäi reitillämme Yosemiten kansallispuisto.

San Francisco San Francisco sea lions

Modestosta olisin sitten enää lyhyt matka San Franciscoon, joten saavuimme kaupunkiin jo ennen puolta päivää ja ehdimme siten viettämään kaupungissa melkein 2 päivää (ja yötä).

17 Mile Drive Monterey Bay Aquarium

San Franciscosta jatkoimme etelään niin rantatietä eli California 1:stä kuin San Franciscon ja Los Angelesin välillä kulkevaa moottoritietä, Highway 101:stä. Yövyimme vielä Santa Mariassa ennen kuin jatkoimme takaisin Los Angelesiin.

Getty Center Getty Center

Santa Mariasta lähtiessämme pysähdyimme hetkeksi Santa Barbaran rannikkokaupunkiin, vierailimme Getty Centerissä ja sen jälkeen olimmekin sitten jo Los Angelesissa.

Muutaman yhteenvetojutun kirjoitin vielä kotiuduttuamme.

Kuten myös julkisen palautteen käyttämällemme matkatoimistolle ja laskelman matkan kokonaiskustannuksista.
Jälkimmäisen kirjoittaminen olikin tuotteliasta: tarkkasilmäiset lukijamme alkoivat ihmetellä korkeaa ESTA-kustannustamme ja ilmenikin, että olimme vahingossa käyttäneet ”huijaussivustoa” ja maksaneet sille ylimääräistä n. 130€, mutta yllättävää kyllä, kun asiasta heille reklamoimme saimme rahamme takaisin. Tästä lisää tuon kustannusyhteenvedojutun kommenteissa.

Lopuksi vielä yksi linkki tähän matkaan liittyen. Yhtenä matkan innoittajana oli vanhempieni vuonna 1955 näillekin seuduille Pohjois-Amerikassa ulottunut roadtrip, jonka reittiin voi tutustua tästä:

Matkan varrelta kirjoittaminen näinkin tiiviiltä matkalta ei ole ihan kevyttä, mutta halusin (taas kerran) yrittää sitä, sillä näin tekemällä kokemuksista tulee kirjoitettua tuoreeltaan (ja samalla välttyy kirjoittamasta muita matkaan liittyviä muistiinpanoja).
Myöhemmin palaan tähänkin matkaan vielä kuvakertomusten muodossa – matkan varrelta ehdimme käymään kuvat kertaalleen läpi ja luultavasti ne ihan parhaimmat löytyivät kertaläpikäynnillä, mutta meille jo vakiintuneeseen tapaan käymme ne vielä toiseen kertaan läpi ja kokoamme parhaat otokset Picasa-kuva-albumeiksi, eli jos olet oikeasti kiinnostunut tästä seudusta, niin kannattaa pysyä kuulolla!

Kun aikaa – ja välillä nettiyhteyksien kaistaakin – on rajallisesti, niin matkajutuissamme ei ole kovin paljon linkkejä esimerkiksi muihin matkablogeihin, jotka ovat kirjoittaneet samoista paikoista jopa melkein samalla aikataululla.
Jos olet matkabloggaaja ja Sinulla olisi juttuja ”näiltä” main, niin linkitä niitä mielellään juttuihini (tai tähän yhteenvetojuttuun), niin saamme ne kaikki helposti näistä seuduista kiinnostuneiden lukijoiden tietoon!


instagram-travel-thursday-FIN-150x150
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running With Wild Horses.

Uber-kokemuksia Kaliforniassa – ja vähän nostalgiaa

Tiiviillä kiertomatkallamme istuimme bussissa 4 278 kilometriä, joten aika vähän tarvitsimme muita kuljetuspalveluita tämän kahden viikon aikana.

Isoissa kaupungeissa, joissa olimme sen verran pitempään, että itse kukin ehti myös tekemään omatoimisia retkiä, käytimme kuitenkin taksejakin.

No Uber in Las VegasNevada ei salli Uber-takseja, joten Las Vegasissa turvauduimme tavalliseen hotellilta saatavaan taksiin ja maksaessamme tuskailimme normaaliin tapaan tippien kanssa, etenkin kun 12 dollarin matkaa 20 dollarilla maksaessamme kuljettaja kysyy haluammeko vaihtorahaa, ehdottaen siis tavallaan melkein 100 prosentin tippiä.

Uber ride in San Francisco
San Franciscossa ajoimme Uber-taksilla pariin otteeseen. Taksin saaminen oli helppoa, odotusajat alle 5 minuutin luokkaa. Westfieldin ostoskeskukselle taksia tilatessamme törmäsimme taas tarkan noutopaikan määrittelyn ongelmaan: ostoskeskuksessa on kaksi siäänkäyntiä Market Streetin puolelta ja auto odotti meitä toisella puolella kuin me sitä, mutta onneksi sisäänkäynnit olivat lähekkäin ja ymmärsimme pian siirtyä sille toiselle.

Uber ride in LALos Angelesissa halusimme viimeisenä iltana käydä katsomassa meille aikaisemmalta vierailultamme vahvasti mieleen jäänyttä Bonaventure -hotellia. Reipas Uber-kuskimme ei alkuillan ruuhkassa pitänyt ruuhkaisesta Highway 101:stä vaan ajelutti meidät Hollywoodista Downtowniin nuita katuja pitkin n. 30 minuuttia kierrellen hintaan 21 dollaria siinä missä hotellimme hinta-arvio oli 35 dollaria. Alkuillasta taksat olivat myös korkeammat, ruuhka-aikaan, ja sovelluksessa joutuu ennen tilauksen tekemistä erikseen kuittaamaan, että hyväksyy tämän.
Paluumatkan puhelias kuljettajamme oli kiinnostunut paitsi perusasioista kuten mistä olemme ja olemmeko kaupungissa ensimmäistä kertaa myös siitä, että onko Suomessakin jo Uber-takseja ja kun kerroimme, että onhan niitä, niin innostui toistelemaan, että niin, me olemme jo kaikkialla. Kertoessamme, että lähdemme kaupungista seuraavana päivänä hän olisi myös innokkaasti tarjonnut kyytiä lentokentälle, mutta ryhmämatkalaisina meillä tietysti sellainen jo oli.

Los Angelesin Downtown -retkemme oli siis sekin osa tämän Kalifornian kierroksemme nostalgia-osuutta. Bonaventure-hotellin maisemahissit olivat elämämme ensimmäiset laatuaan vuonna 1982 ja jäivät vahvasti mieleemme, joten niillä piti päästä ajamaan uudelleen. Ensimmäinen kuva on vuodelta 1982, muut vuodelta 2015.

Bonaventura 1982 Bonaventura 2015 Bonaventura 2015
Bonaventura 2015Tällä kertaa kävimme nykyiseltä nimeltään Westin Bonaventura -hotellissa ylhäällä pyörivässä ravintolassa drinkeillä ja vielä alakerran bistrossa syömässä. Tarkkaa mielikuvaa vuodelta 1982 minulla ei ole, mutta luulisin, että sen hetkisellä melkein vastavalmistuneen asuntovelallisen budjetilla emme hotellissa nauttineet kuin näköalasta!

Bonaventura 2015 view Bonaventura 2015 view

Ja alla olevista kuvista taas ensimmäinen vuodelta 1982 ja toinen vuodelta 2015.
Näihin vuoden 1982 kuviin liittyen muuten pieni tilastotieto – vuodelta 1982 meillä on tallessa, kun kaikki kuvamme on digitoitu, n. 400 kuvaa, yhteensä n. 500 Mtavua. Vertailun vuoksi vuodelta 2014 meillä on tallessa n. 22 500 kuvaa, yhteensä n. 80 Gtavua!

Bonaventura 1982 Bonaventura 2015

Getty Center

Getty Center

Viimeisen matkapäivämme reitti kulki Santa Mariasta Santa Barbaran rannikkokaupunkiin, jossa pysähdyimme lähetysasemalle ja haistelimme viimeisen kerran, tällä matkalla, Tyynen valtameren tuoksua – ja meriaiheisia turistipyydyksiä – rannan pitkällä laiturilla.

Santa Barbara California Santa Barbara California

Viimeisen päivämme päänähtävyys oli jo lähellä Los Angelesia (n. 30 km) oleva Getty Center – museokokonaisuus. Gettyn Centeriäkin olivat lukijamme meille ihan erityisesti suositelleet ja olihan se mahtava! Ja siinä missä Monterey Bayn akvaarion osalta totesin, että oleellisilta osiltaan sen ehtii näkemään (ja syömään lounaan) parissa tunnissa, niin Getty Centeriin suosittelisin kyllä vähintään kolmea tuntia. Meillä aikaa oli vain kaksi tuntia ja kun siinä ajassa piti myös ehtiä jotain syömäänkin (nappasimme kinkkupatongin suunnilleen lennossa!) niin emme todellakaan nähneet lähellekään kaikkea.

Getty Center Los Angeles Getty Center Los AngelesGetty Center Los Angeles

Esittelyfilmiä (kesto 10 minuuttia) suosittelen lämpimästi – se antaa vähän taustaa museolle ja esittelee ison alueen. Me keskityimme uudempaan taiteeseen West Pavilionin 2. kerroksessa, jossa on esillä Vincent van Goghin Iirikset, joka tuntui myös olevan monien museokauppojen pääaihe. Samoissa saleissa oli myös Claude Moneta ja mm. Pablo Picassoa. Alla Bellotton Grand Canal tähän matkaan sopivana: näitä maisemiahan ihailimme (?) Las Vegasissakin.
Vaihtuvina näyttelyinä esillä oli mm. Jim Turneria ja tsekkiläisen valokuvaajan  Josef Koudelkan tuotantoa. Valokuvista kiinnostavimpia oli kuitenkin vanhat kuvat Play-teemalla: esimerkiksi vuodelta 1855 peräisin oleva daguerreotypia Niagaran putouksilta ja todella kiva kuva Yosemiten puistosta samaiselta El Capitan kallion näköalapaikalta mistä meistä otettiin ryhmäkiva muutama päivä sitten.

Grand Canal Bellotto Niagara Falls 1855 Yosemite

Museokaupoista melkein ostin kamera-aiheisen kassin, ennen kuin pääsin loppuun ajatuksen, että koska minä tätä oikeasti käyttäisin! Myös kameran linssejä jäljittelivät mukit olivat kivoja katsella, mutta tuskin teemukeina kuitenkaan käytännöllisiä. Van Goghin iirisjuliste onkin meillä jo kotona seinällä!

Getty Center museo store Getty Center museo store Gogh

Alueen puistot ovat myös nähtävyyksiä sinänsä, niin pyöreämuotoinen puisto, jota reunustivat vähän samantyyppiset kukista rakentuvat ”puut” kuin Singaporen Gardens Bay -alueella, kuin kaktuspuisto. Puiston vesiaiheet olivat tyhjillään Los Angelesia vaivaavan kuivuuden takia ja muutenkin tietysti tässä vaiheessa kevättä ihan kaikki istutukset eivät olleet täydessä loistossaan.

Getty Center Gardens Getty Center Gardens Getty Center Gardens Getty Center Gardens

Vähemmän kasveja harrastaneena tuo luonnossa ihan musta ruoho oli minulle uusi, jännittävä tuttavuus!

Museon ravintoloihin ja kahviloihin emme oikeastaan ehtineet, mutta onneksi museon alueella on parissakin kohtaa kahvilakioskeja, joista saattoi jotain napata mukaansa. Upeita miljöitä nämä kahvilatkin toki olisivat olleet.

Getty Center cafeteria

Getty Centerissä vierailun jälkeen palasimme Los Angelesiin, samaan Hilton Garden Inn -hotelliin Hollywoodissa aloittaaksemme seuraavana päivänä pitkän paluumatkamme Lufthansan lennoilla Los Angeles – Frankfurt – Helsinki.

Viimeisen iltamme Los Angelesissa vietimme nostalgisissa tunnelmissa Downtownissa Bonaventure-hotellilla, mutta palataan niihin tunnelmiin ehdkä joskus myöhemmin ihan oman juttunsa muodossa.