Avainsana-arkisto: Maailmanmatkaajat

I Love Beirut (Merja Lunkka)

Maailmanpolitiikan keskiössä

Otteita viime sunnuntain Helsingin Sanomista:

”Syttyykö Libanonissa uusi sota? Saudi-Arabia ja Hizbollah syyttävät toisiaan sodan­julistuksesta, eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi.”

”Torstaina Saudi-Arabia kehotti kansalaisiaan poistumaan Libanonista.”

”Asiantuntijat eivät pidä uutta sotaa Libanonissa kovin todennäköisenä.”

Emme ole sotaturisteja, mieluummin olisimme vierailleet niin Saudi-Arabiassa kuin Libanonissa rauhallisissa merkeissä. Mutta niin vaan kävi, että vuorokausi Riadin lentokentältä lähdettyämme Jemen ampuu sinne ohjuksen, jonka Saudi-Arabia kuitenkin torjuu ilmassa.

Libanoniin

Olemme maanantaina lähdössä Libanoniin. Päätös lähteä tai olla lähtemättä ei ole enää meidän vaan ulkoministeriön, sillä olemme lähdössä pienen ryhmän kanssa Arial Travelin järjestämälle valmismatkalle, josta saisimme rahat takaisin vaan jos matkanjärjestäjä peruuttaa matkan tai ulkoministeriö ottaa kannan, ettei maahan pitäisi matkustaa.

Uskomme kuitenkin, ettei maa vielä ensi viikollakaan ole meille oikeasti vaarallinen.
Ja koska haluamme nähdä Beirutin ja muutakin Libanonia, niin ehkä tämä matka juuri nyt on mahdollisuus ja pahimmillaan muutaman kuukauden jälkeen tilanne on vielä nykyistäkin huonompi.

Brittien Libanonia koskeva matkustustiedote jakaa Libanonin erivärisiin vyöhykkeisiin. Matkareittimme pysyttelee pääosin vihreällä alueella, tosin pohjoisessa Tripoli ja idässä Baalbek sijoittuvat keltaiselle alueelle. Etelässä Tyren kohdalla vihreä kaistale on aika kapea.

Reitti lentokentältä Beirutin keskustaan on kartassa väritetty kapeaa käytävää lukuunottamatta punaiseksi.

Lebanon UK
Brittien matkustustiedote Libanoniin marraskuun alussa 2017

Kunnon kiertomatkan tapaan viikosta on tulossa rankka, eli kokopäiväretkiä aamusta iltaan tiistaista lauantaihin. Näin siis pienen ryhmämme muiden jäsenten osalta.
Me joudumme jättämään matkan kesken torstain jälkeen, sillä lennämme jo torstain ja perjantaina välisenä yönä Tukholman kautta Turkuun osallistuaksemme siellä perjantaina hautajaisiin.  Tämä vuosi näyttää osaltamme olevan vuosi, jolloin matkat peruuntuvat tai matkasuunnitelmat muuttuvat – mutta elämää tai kuolemaa ei voi suunnitella.

Libanonin Arial Travelin matkassa
Kolmessa päivässä ehdimme kuitenkin näkemään hiukan Beirutia, Tyren ja Baalbekin. Tripoli ja Byblos jäävät toiseen kertaan – ehkä sitten joskus kun Damaskokseen voi taas matkustaa.

Retkiä etelästä pohjoiseen

Unescon maailmanperintökohteita Libanonissa riittää. Nämä neljä ovat suunnitelmissamme:

  • Hippodromi ja foinikialaisen kaupungin rauniot etelässä, Tyren kaupungissa
  • Baalbekin muinaisroomalainen temppelikaupunki
  • Anjarin kaupungin rauniot
  • muinaisen Bybloksen rauniot

Pohjoisen seetrimetsät, maan viides Unescon maailmanperintökohde ei taida mahtua mukaan niilläkään ryhmämme jäsenillä, jotka käyvät myös Tripolissa, mutta toisaalta tarkoitus on jo torstaina vierailla Sufa-vuorten seetrimetsässä lähempänä Beirutia.

Tällä kertaa majoitumme kuitenkin Beirutissa koko viikoksi samaan hotelliin (Lancaster Hotel Raouche), joten pääsemme myös sikäli helpolla, että matkalaukkua ei tarvitse purkaa ja pakata kuin kerran.

Muiden kokemuksia Libanonista

Libanoniin olemme perehtyneet paitsi Arial Travelin matkakuvauksen avulla myös Archie Gone Lebanon -blogin Libanon-juttuja lukemalla, muun muassa näitä:

Millainen Libanon on matkailijan silmissä?

Hyvää huomenta libanonilaisittain ja maan muut herkut

Libanonissa kävi myös maailmanmatkaajaystävämme Merja muutama vuosi sitten, joten hänenkin matkakertomustamme kertaamme vielä ennen matkaa, vaikka ihan noin omatoimisesti emme maassa aiokaan liikkua.

Pigeons Rock Beirut (kuva: Merja Lunkka)

Libanonilaista ruokaa

Josen meze -kirjaLibanonin matka on ollut mielessämme jo muutaman vuoden ja sen innoittamana osallistuimme jo  yli vuosi sitten julkaistun kirjan Josen Meze – Libanonin herkut kirjan herkulliseen julkistustilaisuuteen. Kirjan reseptit eivät varsinaisesti ole meillä, laiskoilla ruuanlaittajille, kuluneet käytössä, mutta eiköhän nyt viimeistään tällä matkalla tule muutama mezekin syötyä.

Äskettäin tekemällämme Saudi-Arabian matkalla söimme jo muutaman aterian libanonilaisissa ravintoloissa, joten tuli jo ensi viikon ruokiinkin tutustuttua!

Josen Meze -kirja käy kyllä paitsi keittokirjasta myös matkakirjasta, sillä reseptien lomassa se esittelee myös maata monelta laidalta.

(Jutun otsikkokuvakin on maailmanmatkaajaystävämme Merja Lunkan ottama.)

 

Squamish Canada

Sorilan matkassa Squamishiin

Helsingissä toimivan Maailmanmatkaajat -klubin ovat löytäneet myös muutamat ulkomailla asuvat suomalaiset. Yksi heistä on Vancouverissa asuva Eero Sorila.
Nämä ulkosuomalaiset jäsenemme osallistuvat mahdollisuuksien mukaan Suomessa käydessään ja me klubilaiset tapaamme heitä joskus maailmalla.
Maailmanmatkaajien kyseessä ollenhan ei ole kovin harvinaista, että joku matkustaa johonkin!

Olimme sopineet tapaamisesta Eeron kanssa jo matkamme vasta hahmottuessa.
Lopulta suunnitelmat täsmentyivät sellaisiksi, että hän noutaa meidät hotellilta toisena Vancouverin aamunamme ja lähdemme hänen autollaan retkelle Squamishiin ja Whistleriin. Matkaa Vancouverista Squamishiin on autolla tunnin verran ja siitä Whistleriin vielä toinen mokoma. Emme olleet ihan innostuneita istumaan päivästä neljää tuntia autossa, joten olimme sopineet, että me jäämme Squamishiin ja matkaystävämme jatkavat Eeron kanssa Whistleriin ja poimivat meidät sitten taas paluumatkalla kyyntiinsä Squamishin McDonaldsilta.

Lions Gate Vancouver

Pienestä Squamishin kylästä (20 000 asukasta) on viime vuosina tullut suosittu vaihtoehto niin Vancouverille kuin Whistlerille asumiskustannusten noustua kummassakin kaupungissa. Tähän on pitkälti vaikuttanut Vancouverin ja Whistlerin välisen tien kunnostaminen vuoden 2010 talviolympialaisten yhteydessä.
Myös turistit ovat löytäneet kylän ja sen tarjoamat mahdollisuudet erilaisiin ulkoilma-aktiviteetteihin purjehduksesta vuorikiipeilyyn ja kaikkea siltä väliltä.

Stanley Park ja Lions Gate

Päivämme Eeron kanssa alkoi sovitusti hänen poimiessaan meidät kaikki kyytiinsä. Hakeutuessamme kaupungista Squamishiin ja Whistleriin vievällä tielle Eero jossain vaiheessa pahoitteli, että oli tullut ajaneeksi väärästä liittymästä ja päätyisimme ajamaan Lions Gaten sillalle Stanley Parkin rantatietä pitkin, vaikka olimmekin kertoneet hänelle jo puistossa käyneemme. Pysähdyimme rannassa hetkeksi ja Eeron asettuessa istumaan penkille, josta oli mitä upein näköala sillalle ymmärsimme, että ei se liittymä niin väärä ollutkaan … Penkki oli nimittäin Eeron (ja hänen sisarustensa) vanhemmilleen ostama muistopenkki!

Sorila Stanley Park Vancouver Sorila Stanley Park Vancouver

Squamish

Matka jatkui kuitenkin eteenpäin ja jonkin ajan kuluttua saavuimme Squamishiin.
Eero ajoi pienen kylän halki aina pieneen satamaan asti, josta halusimme aloittaa kaupunkiin tutustumisen. Vilkutimme hyvästit matkaystävillemme ja olimme muutaman tunnin omillamme.

Squamish Canada Squamish Canada

Squamish osoittautui pieneksi ja ainakin tuona tiistaina uneliaaksi kyläksi. Näkymät olivat kyllä kauniit, niin pienvenesatamassa kuin monessa kohtaa kylän raitilla, mutta ymmärsimme nopeasti, että ei meidän tänne kannattaisi jäädä lounastaukoa pitemmäksi aikaa.

The Ledge-kahvila näytti olevan etätyöläisten/läppärikulkureiden työpaikka, mutta mahtui sinne joukkoon hetkeksi myös pari ihan tavallistakin matkailijaa – toki mekin lounasleipien ja banaanikakun ohella hyödynsimme hyvää ilmaista wifiäkin.

The Ledge Squamish Canada The Ledge Squamish Canada

Seuraavaksi tarvitsimme taksin, joka veisi meidät Sea To Sky Gondolan kautta luontoon. Takseja ei nyt niin vaan autiohkossa kylässä suhaillut, mutta onnistuimme ylipuhumaan pienen valokuvaliikkeen omistajan/myymälänhoitajan tilaamaan meille moisen.

Sea To Sky Gondola

Sea To Sky Gondolalla, kaapelivaunulla siis, nousimme ylös korkeuksiin läheiselle vuorelle. Jotkut näyttivät pitävän kaapelivaunua kalliina ratkaisuna ja kiipesivät lähes pystysuoraa rinnettä ylös.

Squamish Canada Squamish Canada

Squamish Canada
Huomaa pienten pisteiden kokoiset kiipeilijät kuvassa oikean puoleisella kalliolla

Ylhäällä pysähdyimme ensin henkeäsalpaavien maisemien ääreen ja pohdin hetken, että haluanko ylittää pienen rotkon riippusiltaa pitkin, ja päätin haluta: ei se sittenkään kovin pelottavaa ollut.

Squamish CanadaSquamish Canada

Alueella, ylhäällä vuorella, on näköalojen lisäksi laaja verkosto erilaisia kävelyreittejä ja ehdimmekin kiertämään niistä helppoa ja lyhyttä ennen paluuta alas ja takaisin Squamishiin. Helppoja ja lyhyitä sekä siksi, että meillä oli kuitenkin vain muutama tunti aikaa kuin siksi, ettemme varsinaisesti olleet varustautuneet urheilemaan, etenkään jalkineiden osalta. Mutta kivasti tarjolla oli myös tällaisia kesyjä ”sunnuntairetkeilijä”-reittejä.

Squamish Canada

Squirrel Squamish Canada
Näimme oikeitakin oravia, mutta olivat kovin nopeita kuvattavaksi. Onneksi metsässä oli kuvia niin oravista kuin alueen linnustostakin, tarpeeksi isoja ja hitaita!

Squamish Canada Squamish Canada Squamish Canada Squamish Canada Squamish Canada

Squamishiin palattuamme (taksilla tietenkin, sillä vaikka matkaa ei montaa kilometriä olekaan, niin tallustaminen moottoritien laidalla ei oikein ole mahdollista) asetuimme McDonaldsiin iltapäivän välipalan ääreen odottamaan Whistleristä palaavia ystäviämme.

Lisää Squamishistä tai Whistleristä

Squamishiin tutustuin ensimmäisen kerran sen myötä, että matkabloggaajakolleegamme Annika, joka kirjoittaa Tarinoita maailmalla -blogia muutti viime kesäni Kanadan itärannikolta juuri Squamishin kylään. Oikeasta elämästä, ei siis turistin elämästä, Squamishissa voit halutessasi lukea Annikan jutusta.

Squamish Tarinoita maailmalla
Tarinoita maailmalla -blogin ”näkymä” Squamishiin

Whistleristä, yhdestä Vancouverin talviolympialaisten suorituspaikasta, löytyy hienoja kuvia ainakin Hand Luggage Only -blogin jutusta 11 Amazing Things To See And Do in Whistler.

Yhteinen illallinen Eeron luona

Päivän päätteeksi kokoonnuimme vielä Eeron ja hänen vaimonsa luo illalliselle. Maailmanmatkaajahenkisiä juttuja riitti iltamyöhään asti ja olemmehan kaikki, myös Eero, lähdössä samalle matkalle Saudi-Arabiaan ensi viikolla.
Kertonee jotain matkamme ainutlaatuisuudesta, että Eero lentää matkalle osallistuakseen myös välit Vancouver – Helsinki – Vancouver!

Illallinen Vancouverissa

Saint-Pierre et Miquelon

Saint-Pierre ja Miquelon

Jos Prince Edward Islandilla kuljimme jossain määrin isäni jäljillä, niin Saint-Pierre & Miquelonilla voisimme sanoa kulkeneemme edesmenneen maailmanmatkaajan, Veikko Huhtalan jäljillä. Veikko ja hänen puolisonsa Oili ovat ainoat suomalaiset, joiden tiedämme saarilla ennen meitä käyneen.

Saint-Pierre et Miquelon

Maailmanmatkaajien jäljillä

Veikko, kävi saarilla jopa kahdesti.
Ensimmmäisen kerran lyhyesti vuonna 1987, osana pitempää Pohjois-Amerikkaan suuntautunut matkaansa. Hän lensi saarille Halifaxista, kuten mekin, löysi ”sopivan hintaisen hotellin, jonka ikkunasta aukeaa hieno näköala merelle” ja lähetti ”pakolliset postikortit” Suomeen St. Pierre & Miquelon -postimerkeillä varustettuna.
Seuraavana päivänä hän lentää takaisin Halifaxiin, eli kovin paljoa Veikko ei ensimmäisellä ”pinnanhakumatkallaan” saarista nähnyt.

Saint-Pierre et Miquelon

Vuonna 2009 Veikko ja Oili yrittävät päästä Sablen saarelle, jonne sveitsiläinen Most Traveled People -listan kärjessä tuolloin ollut sveitsiläinen oli kokoamassa ryhmää.
He ehtivät lentää Reykjavikin kautta Halifaxiin, mutta Kanadan rannikolle iskenyt hurrikaani estää pääsyn Sablelle. Jotta matka Halifaxiin ei jäisi täysin turhaksi, Veikko ja Oili päättävät lähteä Saint-Pierrelle, jossa Oili ei ole vielä käynyt.

Tällä kertaa Veikkokin tulee perehtyneeksi saareen huonosta säästä huolimatta perusteellisesti: ”Neljä päivää tällä tuulenpieksämällä saarella ei ole mitään herkkua, mutta kaikkea ajankulua kuitenkin löytyy”. He käyvät myös Miquelonin saarella, vaikkei siitä ”mitään pinnaa saakaan”.  Postikortit lähtevät tälläkin kertaa matkaan Veikon tätä kirjassaan kommentoidessaan, että ”Olen melko varma, että 99 prosenttia suomalaisista ei tiedä tästä mitään”.

Saint-Pierre et MiquelonSaint-Pierren ja Miquelonin postimerkit kiinnostavat harvinaisina keräilijöitä ympäri maailmaa. Poikkeuksellisesti mekin lähetimme täältä kortin jopa itsellemme!

Miquelonin saari

Saint-Pierre et Miquelon
Saint-Pierren rantaa, taustalla Langlade

Me vietimme Saint-Pierressä viikonlopun perjantaista maanantaihin ja jos päiviä olisi ollut yhtään enemmän, niin varmasti meilläkin seuraava kohde olisi ollut lento läheiselle Miquelonin saarelle, jossa asukkaita on alle 1000, siinä missä niitä Saint-Pierressä sentään on n. 5000. Lento Miquelonille olisi ollut sikälikin mielenkiintoinen, että sinne lennetään todella pienellä 10-paikkaisella koneella.

Saint-Pierre et Miquelon

Miquelonin saaresta sen verran, että vaikka tämän Ranskan merentakaisen yhteisön nimessä mainitaan Saint-Pierre ja Miquelon, niin tuo kooltaan isompi, väestöltään pienempi saari koostuu oikeastaan vielä kahdesta saaresta, eli Miquelonista ja Langladesta, jotka yhdistyvät toiseensa hiekkadyynillä, jota pitkin voi ajaa saarelta toiselle sään salliessa, yleensä siis vaan kesäisin. Langlade onkin enää vain kesäsaari.

Mutta jätämme, mekin, Miqueloniin tutustumiseen toiseen kertaan.

saint pierre et miquelon

Ranskalainen Saint-Pierre

Sään suhteen me olimme onnekkaita, sillä lyhyen vierailumme aikana satoi vaan hetken. Lensimme Saint-Pierreen Halifaxista. Toisena vaihtoehtona olisi ollut toinen lento toisesta Nova Scotian kaupungista, saaria vielä lähempänä olevasta Sydneystä, mutta Halifax oli meille logistisesti helpompi.
Runsaan tunnin lento Halifaxista ja siirryimme Kanadasta Ranskaan ja toiselle aikavyöhykkeellekin (tosin eroa oli vaan tunti).

Saint-Pierre et Miquelon

Etukäteen olimme saarista sentään hiukan lukeneet ja yhtenä toistuvana teema oli ranskalainen keittiö ja toden totta, täällä aamiainen on tyypillinen ranskalainen continental breakfast ja illallisravintoloihin pitää varata pöytä, sillä pikaruokapaikkoja ei Saint-Pierressä taida edes olla.
Lounaaksi nautimme yhtenä päivänä Quiche Lorrainen – niin ranskalaista ja yhdellä illallisella ”matkustamme” Bretagneen ja nautimme suolaisia galetteja.

Saint-Pierre et Miquelon Saint-Pierre et MiquelonSaint-Pierre et Miquelon

Ensimmäisenä iltana etsimme tietä supermarketiin ja jo lähelle päästyämme yritämme varmistaa suuntaa vastaan tulleita teini-ikäisiltä tytöiltä. Englanninkieliseen kysymykseen emme saa vastausta, mutta kun vaihdan kielen vähän ruosteessa olevaan ranskaani, niin ohjeet löytyvät.

Osallistumme, autottomina, tila-autolla toteutetulle kiertoajelulle, ja oppaanamme oleva rouva tapaili muutaman tunnin aikana useampaan kertaan oikeaa englanninkielistä termiä.  Kierros vie meidät Saint-Pierren pienen saaren eri osiin ja pääsemme näkemään myös maaseutua, merenlahtia ja hämmästyttävän paljon hevosia!
Ja samalla saamme kuitenkin, pienistä kielihaasteista huolimatta, ison määrän tietoa elämästä näillä saarilla.

Kalastajien maailma

Ile Aux Marinsin, purjehtijoiden saaren, viehättävän museon lisäksi käymme myös Saint-Pierren parissa muussa museossa ja pyöräilemme ristiin rastiin värikkään kaupungin katuja ja rantoja. Kaupunki on ihan erityisen värikäs, sillä täällä meren ja tuulen pieksämällä saarella talojen maalaukseen saa joka neljäs vuosi avustusta ja ilmeisesti kunnia-asiana on valita taloonsa eri väri kuin naapurilla.

Saint-Pierre et Miquelon Saint-Pierre et MiquelonSaint-Pierre et Miquelon

Historiallinen museo käsitti mm. osaston, jossa kerrottiin salakuljetuksen merkityksestä saaren historiassa Yhdysvaltojen kieltolain aikaan. Taitaa olla joka paikassa niin, että kieltolaista seuraa välittömästä salakuljetus, joka sopii hyvin kalastajien rinnakkaiselinkeinoksi, sillä heillähän on jo veneet ja osaamista merellä liikkumisesta, myös vaikeissa olosuhteissa ja pimeässä.

Saint-Pierre et Miquelon

Ennen matkaa luimme netistä myös vanhasta talosta, joka oli rakennettu purettujen Cutty Sark -laatikoiden laudoista ja kysyimme tietä talolle. Turisti-infossa työskentelevä nuori mies ei ollut siitä kuullutkaan, mutta hiukan vanhempi nainen kuuli keskustelumme ja tuli kertomaan niin meille, kun nuoremmalle työkaverilleenkin, että talo on sittemmin purettu. Näinhän se on, kaikki paria kuukautta vanhemmat faktat nettijutuista pitäisi tarkistaa, sillä maailma muuttuu koko ajan.

Kalastus ei ole enää täällä varsinainen elinkeino, vaikka aikoinaan Ranskasta ja Espanjasta tänne tulleet kalastajat saaret pitkälti asuttivatkin, mutta pienet kalastajaveneet ja hummerinpyydykset värittävät edelleen Saint-Pierren rantoja. Myös huviveneitä, niin purje- kuin moottoriveneitä saarella näkyi  jonkin verran.

Saint-Pierre et Miquelon Saint-Pierre et Miquelon Saint-Pierre et Miquelon

Kalastuksen hiipumiseen elinkeinona ovat vaikuttaneet niin kiistat aluevesien laajuudesta Kanadan kanssa kuin kalakantojen kutistuminen.

Grand_BanksJos joku muistaa mm. George Clooneyn tähdittämän tositapahtumiin perustuvan elokuvan Meren raivo, niin sen tarina sijoittuu juuri näille vesille. Täällä on Grand Banks, jonka kalakannat ovat aikoinaan olleet ilmeisen legendaarisia. Siinä missä Halifaxin Titanic-hehkutuksen jälkeen on ollut mielessä katsoa kyseinen elokuva uudelleen, niin ehkä katsomme myös elokuvan Meren raivo taas tässä joskus.

Saint-Pierre et Miquelon

Saarelle muuttaneista asukkaista, kalastajista,  osa tuli Baskimaasta ja heidän historiansa ja kulttuurinsa näkyy edelleen kaupunkikuvassa, vaikka baskin kieltä ei täällä kuulemma erityisesti vaalitakaan: taitaa olla ranskan ja englannin kielessä riittävästi. Trinquet-halli täältä kuitenkin löytyy ja baskien käyttämä pelikenttä.

Maapistepäivitys

Me suuntasimme saarille Pohjois-Amerikan viimeisten puuttuvien TCC-pisteiden innoittamana: niitä on koko mantereella vain 6: Kanada, Meksiko, Yhdysvallat ja erityisalueina TCC:n sääntöjen mukaisesti Prince Edward Island, St Pierre & Miquelon ja Alaska, joka meiltä vielä jäi tämänkin matkan jälkeen uupumaan. Mutta lähempää saarille suunnataan myös ranskalaisen ruuan ja rauhallisen viikonlopun viettoympäristön takia. Häämatkakohdekin saaret taitavat olla, sillä vieraskirjoissa näkyi merkintöjä tällaisilta matkalaisilta, emmekä niitä mitenkään erityisesti niitä etsien selanneet – kunhan kirjoitimme omat nimemme kirjaan.

Tässä yhteydessä voisi olla sopiva paikka päivittää maapisteidemme tilanne.

  • TCC-pisteitä (jota ensisijaisesti keräämme) meillä on nyt 154/159 (Pirkko/Lasse). Alaskassa olisi kiva käydä paitsi todennäköisesti hulppeiden maisemien takia, myös siksi, että voisimme Pohjois-Amerikastakin todeta kuten Euroopasta, että olemme käyneet kaikkialla TCC-alueiden tarkkuudella.
  • Itsenäisiä maita meillä on tätä nykyä kasassa 107/109, Lassen johtaessa edelleen Venezuelalla ja Trinidad & Tobagolla. Marraskuiselta risteilyltä Intian valtamerelle maita kertyy 3 lisää (Madagaskar, Mauritius, Seychellit) ja TCC-alueita lisäksi yksi (Reunion). Tavoitteita meillä ei edelleenkään nyttemmin varsinaisesti ole.

Sablen saari

Veikon ja Oilin matkoihin vielä palatakseni: Sablelle Veikko ja Oili pääsivät lopulta vuonna 2010 ja koska tätäkin saarta esiteltiin niin Halifaxin kuin Lunenburgin merenkulkumuseoissa melko laajalti sen omalaatuisuuden takia, niin ehkä palaan siihen vielä blogijutun muodossa vähän myöhemmin. Sablelle emme kuitenkaan usko koskaan päätyvämme!

Lennot Saint Helenalle

Päivitys 16.10.2017:

Helsingin Sanomien mukaan Syrjäiselle Saint Helenan saarelle pääsee lentämään viimein ihan oikeasti – Afrikan tähden etsintä on halvempaa kuin klassikko­lautapelissä
(HS 13.10.2017)

Laura Frimanin kolumni Vuoden synkin viikko on meneillään valitteli television huonoa ohjelmatarjontaa näin kausien vaihteessa. Onneksi on Booxtv ja sillä runsaasti ohjelmia katsottavaksi silloin kun on pienen tauon tarpeessa. Sieltä löytyi mm. vanha Matkapassi -ohjelman Saint Helena -jakso (ei valitettavasti ole enää Areenasta katsottavissa).

Ohjelma esitteli tätä yhtä maailman syrjäisintä asuttua saarta ja etenkin muutosta saarten asukkaiden elämässä uuden lentokentän myötä. Toimittaja matkasi saarelle vielä historiallisella postilaiva RMS St. Helenalla, viisi vuorokautta Etelä-Afrikasta.

RMS St Helena
RMS St Helena (kuva laivan sivuilta, jonne linkki kuvasta)

Saint Helenahan on tunnettu maailmalla Napoleonista ja ainakin Suomessa myös Afrikan tähti -pelistä. Lapsikin tietää, että jos tuolla saarella joutuu rosvon kynsiin, niin peli on pelattu, sillä paluumatkaan tarvittaisiin rahaa, mitä ei enää ole.

Saaren (vähäiset) nähtävyydet liittyvät lähes kaikki Napoleoniin: täällä hän asui ensimmäiset kuukaudet, tänne hän muutti sen jälkeen, täällä hän kuoli, tänne hänet haudattiin. Jaakobin portaat, maailman pisimmäksi väitetyt, 699 askelmaa näköalapaikalle, kuullostaa urheilulta ja portaat ovat tylsän näköiset.
Kiipeämisen tiimoilta olen viime aikoina ollut kevyesti kiinnostunut kapuamisesta Tiikerin pesään Bhutanissa, mutta siellä ainakin maisemat näyttävät olevan katsomisen arvoisia.

Jaakobin portaat Saint Helena Lennot Saint Helena
Jaakobin portaat (kuva Saint Helena Island -info sivuilta, jonne linkki kuvasta)

Saarelaiset suhtautuvat tulevaan lentoyhteyteen kaksijakoisesti, onhan se toisaalta edistystä, mutta toisaalta postilaiva on ollut osa heidän elämäänsä ja lentojen alettua laiva lakkaa kulkemasta. Lentoreitissä saarelaisille tärkeintä on nykyistä nopeampi yhteys mantereeseen vakavissa sairastapauksissa: pieni sairaala ei pysty kaikkeen.

Ohjelman jälkeen, etenkin kun tiesin ettei se ollut ihan tuore, ajattelin tarkistaa Saint Helenan lentojen tilanteen. Siis Skyscannerin kimppuun ja etsimään lentoja välille Helsinki – Saint Helena. Mutta eipä niitä löytynytkään!
Lisää etsintää ja selviää, että saarelle on tänä keväänä tehty yksi koelento, jossa on havaittu, että lentokentän tuuliolosuhteet ovat hyvin haastavat ja kentän avaamista on päätetty lykätä toistaiseksi.
Saint Helena saa siis vielä odottaa, monen viikon laivamatka Etelä-Afrikasta tai Englannista kuullostaa liian monelta meripäivältä yhden TCC-pisteen takia 🙂

Vaikka olisihan se jotain, 3 viikkoa Englannista Etelä-Afrikkaan laivalla  – laivahan toki kulkee edelleen lentoyhteyttä odotellessa.

Afrikan tähti -peli on siis edelleen aikaansa edellä – pelissä saarelle on myös lentoyhteys!

Kuva Lautapeliopas -sivulta, jonne linkki
Afrikan tähti ja St Helena (kuva Lautapeliopas -sivulta)

Edesmennyt maailmanmatkaajaystävämme Veikko teki aikoinaan (1988), tietysti, tämänkin matkan RMS St Helenalla. Seuraavassa hänen Maailmanmatkaaja-kirjastaan valikoituja rivejä ja muutama Veikon MTP-sivuilla jakamista valokuvista.

Nyt odottelen siis Lontoossa päivien kulumista ja aika tuntuu matelevan kovin verkkaisesti. Hyvissä ajoin siirryn kuitenkin Portlandin sataman lähelle. Huomaankin laivan, jonka kyljessä lukee RMS St. Helena. Siinä on laivani, joka tulee toimimaan kotinani seuraavat kolme viikkoa.

Laivallamme jäniksenä matkustava pikkulintu huomaa Ascension-saaren ennen minua. Katson kun se pyräyttää pikku siivilleen pois laivalta.

Ascensionissa ei tietenkään ole satamaa vaan laiva jää ankkuriin kauaksi ulapalle. Pääsemme pikkuveneellä maihin, jossa yhtiön bussi odottaa meitä saaren kiertoajelulle osallistujia.

Saint Helenan saari alkaa häämöttää horisontissa pari päivää Ascensionilta matkattuamme. Tieto saa matkustajien keskuudessa aikaan innokkaan puheensorinan. Saari on selvästikin briteillekin valtava elämys.

RMS St Helenan edustalla 1988
RMS St Helenan edustalla 1988 (Kuvat St Helenalta Veikko Huhtala)

Niin kuin Ascensionissakin, laivamme ankkuroi aika kauas rannasta.

Venerannassa sijaitseva pääkaupunki, Jamestown ei ole koolla pilattu. Asukkaita on ehkä 600, koko saarella sentään nelisen tuhatta. Napoleon Bonaparte on tietenkin kuuluisin saarella asuneista henkilöistä. Hän eli täällä vuodesta 1815 vuoteen 1821, jolloin hän kuoli.

Lähellä Napoleonin asuintaloa on myös hänen hautansa, jossa hän lepäsi 19 vuotta. Vuonna 1984 hänen luunsa kaivettiin esiin ja kuljetettiin Pariisin Invalidikirkkoon.

Napoleonin talo St Helena 1988 Napoleonin hauta St Helena 1988

Seuraavana päivänä lähden linturetkellä bongaamaan saaren endeemisen lintulajin, sainthelenantyllin. Lintu onkin melko yleinen ja sitä näkyy kipittelevän melkein jokaisella niityllä. Erityisen runsas esiintymä on saaren golfkentällä ja sen läheisyydellä.

Iltapäivällä seurustelen majapaikan pihamaalla Jonathan-nimisen jättiläiskilpikonnan kanssa. Eikä Jonathan olekaan mikä hyvänsä kilpikonna, sillä se on todistettavasti yli sata vuotta vanha. (Jonathan on ainakin Wikipedian mukaan edelleen elossa.)

St Helena Jonathan

Oleilemme saarella kaikkiaan neljä päivään, eli sen ajan, kun laivamme käy uudelleen Ascensionissa purkamassa lastinsa ja lastaamassa uutta tilalle. Neljä päivää on ihan tarpeeksi, sillä eihän tämäkään paikka oli liialla koolla pilattu.
Aprillipäivänä taas nousemme laivaan ja suuntaamme Kapkaupunkia kohti. Pettymyksekseni laiva ei tässä kuussa mene Tristan da Cunhan kautta, eli se nyt jää näkemättä, mutta eihän kaikkea samalla kertaa. Merimatkamme Etelä-Afrikkaan kestää 11 päivää.

Eteläisen Atlantin saaret Lennot Saint HelenaSt Helenasta vielä etelään on Tristan da Cunhan saari, jonne Veikkokaan ei koskaan päässyt. Maailmanmatkaajaystävämme Arto ja Sandra sen sijaan kävivät siellä äskettäin osana 7 viikon purjehdusmatkaansa Ushuiasta Antarktiksen, Etelä-Georgian ja Tristan ja Cunhan kautta Kapkaupunkiin.

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!