Avainsana-arkisto: Marokko

Casablanca feature

Casablanca ja Rabat

Casablancassa TSS:n turkkilainen opas ylitti itsensä.
Lisäretkipakettiin kuuluu Casablancaan saapuessamme myös Casablanca by night -kierros ja opas kysyi meiltä retkelle lähtijöiltä (noin puolet ryhmästä), että haluaisimmeko lähteä sen verran aikaisin, että ehtisimme katsomaan auringonlaskua! Tietysti halusimme ja ensimmäinen Casablancasta mieleemme piirtyvä maisema olikin sitten auringonlasku Atlantin aaltoihin. Kierreltyämme sisämaassa muutaman päivän jo pelkästään tämän näkymän takia olisi voinut tulla Casablancaan. Takanamme aukeava The Corniche -rantabulevardi oli tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän mielenkiintoinen.

Casablanca sunset Casablanca sunset

Rick’s Cafe

Samaisella iltaretkellä pysähdyimme Rick’s Cafe -nimisen kahvilan eteen. Nimenä tuttu Casablanca -elokuvan tapahtumapaikkana, vaikka elokuvaa ei täällä kuvattukaan. Kahvilan perusti amerikkalainen Marokossa vaikuttanut diplomaatti eläkkeelle jäätyää ja se avattiin vuonna 2004, joten sillä ei todellakaan ole oikeasti mitään tekemistä vuonna 1942 valmistuneen elokuvan kanssa, mutta silti nyttemmin monet turistit pysähtyvät kahvilan edustalle ottaakseen siitä kuvia. Kuten mekin.

Rick's Cafe Casablanca

Hassan II:n moskeija

Iltaretken pääkohde taisi kuitenkin olla Hassan II:n moskeija iltavalaistuksessa, joka – sekin meren rannalla, osittain meren päällä – toki oli näkemisen arvoinen. Ja etenkin iltavalaistuksessa.

Hassan II mosque Casablanca

Kävimme moskeijassa myös sisällä, seuraavana aamuna, mutta ei se mielestämme ollut mitenkään erityisen kaunis tai näyttävä. Paitsi ehkä alakerrassa olevat pesutilat, joita tietysti oli paljon, ison moskeijan tarpeisiin.
Moskeijan osalta oppaamme ei enää loistanut. Hän väitti sinnikkäästi moskeijaa maailman kolmanneksi suurimmaksi, vaikka yhdellä nettihaulla tätä suurempia moskeijoita löytyy Saudi-Arabiasta, Iranista ja Pakistanista varmaan kymmenen. Mutta Afrikan mantereen suurimmaksi moskeijaksi tätä voinee väittää.

Hassan II mosque Casablanca Hassan II mosque CasablancaHassan II mosque Casablanca Hassan II mosque Casablanca

Kala- ja oliivitorit, Notre Dame ja Machama du Pacha

Rannan ja moskeijan lisäksi ehdimme vajaassa vuorokaudessa kokemaan Casablancan kala- ja oliivitorit, poikkeamaan Notre Dame de Lourdes -nimisessä kirkossa  ja Machama du Pachan kauniissa rakennuksessa.

Kalatorilla rohkeimmat nauttivat tuoreista ostereista, mutta me tyydyimme kiertelemään toria muuten. Ja oli sen reunoilla muutakin kuin kalaa – esimerkiksi hunajaa, johon liittyen myytiin myös kennoja. Enpä ole ennen tätä onnistunut näkemään.

Casablanca fish market
Casablanca fish market Casablanca fish market Casablanca fish market Casablanca olive market Casablanca fish market Casablanca fish market

Notre Damessa oli hienoja lasimaalauksia, etenkin oikean seinustan pienemmät ja vähemmän uskonnolliset aiheet viehättivät minua. Kirkko ei kuitenkaan ole ihan hirmuisen erityinen, mutta pihapiirissä oleva luola oli taas jotain vähän valtavirrasta poikkeavaa.

Notre Dame de Lourdes Casablanca Notre Dame de Lourdes Casablanca Notre Dame de Lourdes Casablanca

Kävimme myös katsomassa Machama du Pacha -rakennuksen kaunista arkkitehtuuria ja sisäpihoja. Tämä siirtomaa-ajalta oleva rakennus on edelleen viranomaiskäytössä, siellä toimii mm. perheoikeus, mutta ilmeisesti pyytämällä kauniisti rakennukseen pääsee kurkistamaan.

Makhama du Pacha Makhama du Pacha

Soukkeja emme Casablancassa varsinaisesti käyneet katsomassa, mutta Machama du Pacha -rakennuksen ja oliivitorin välisen kadun reunoilla oli paljon pieniä kauppoja ja jotenkin alue oli minusta melkein kauneinta ”shoppailumaisemaa” Marokossa.

Makhama du Pacha Makhama du Pacha

Mohammed V -aukio, jota ehkä kaupungin keskusaukioksi voisi väittää, oli osittain remontissa, joten sen reunalla olevien hallintorakennusten arkkitehtuuria emme sen enempää jääneet ihmettelemään, kuten emme aukiota hallitsevia pulujakaan.

Casablancaan, joka on Marokon suurin kaupunki, väkiluvultaan jo yli 5 miljoonaa, saavuimme pääkaupungista Rabatista.

Rabat

Marokon kaupungeista neljä on kuninkaallisia kaupunkeja, jotka kaikki ovat aikoinaan olleet maan pääkaupunkeja, Fes useammankin kerran.
Jokaisessa näistä: Fes, Marrakesh ja Meknes ja Rabat, on kuninkaan palatsi ja sanotaan, että kullakin kaupungilla on oma värinsä. Fesiä kuvataan sinikseksi medinan sinisen portin takia, Marrakeshissa vallitseva väri on punaisen hiekan väri, viljavalla Meknesin alueella vihreä ja pääkaupungissa Rabatissa valkoinen.

Rabat on ollut Marokon pääkaupunki vasta vuodesta 1912.

Rabatkin on meren rannalla, mutta täällä emme ehtineet lyhyellä pistäytymisellä näkemään merestä kuin vilauksen pienvenesatamasta Mohammed V:n mausoleumin edustan valtavalta aukiolta.

Rabat

Mausoleumi on suhteellisen uusi, 1970-luvulta, ja sen sisällä on entisen kuninkaan Mohammed V:n ja kahden hänen poikansa haudat. Mausoleumi oli toki hieno sekin, mutta melkein vaikuttavampi oli sen ja rannalla sijainneen Hassan-tornin väliin jäävä iso aukio, jolle oli tuotu antiikkisia pylväitä Volubiliksestä (Unesco-kohde Fesin ja Meknesin lähestöllä, johon palaan toki blogijutun muodossa vielä vähän myöhemmin). Aukio oli vaikuttava, mutta jäin miettimään, että mitähän arkeologiasta oikeasti jotain tietävät ja välittävät ajattelevat siitä, että pylväät on siirretty pois Volubiliksen alueelta tänne. Faktaa, että pylväät todella olisivat Volubiliksesta en onnistunut tarkistamaan muista lähteistä, mutta näin turkkilainen TSS:n oppaamme väitti – tosin monet muut(kin) hänen väittämistään eivät osoittautuneet ihan tosiksi.

Mohammed V mausoleumi RabatHassan II mosque Casablanca Mohammed V mausoleumi RabatMohammed V mausoleumi Rabat Mohammed V mausoleumi Rabat
rabat casablanca marrakesh

Essaouira feature

Merellinen Essaouira

Essaouiran pieni kaupunki Atlantin rannikolla oli tärkeä satama jo tuhansia vuosia sitten: tänne päättyivät tiet Timbuktusta ja muualtakin Länsi-Afrikasta. Nyttemmin satama on lähinnä kalastussatama, yksi Marokon tärkemmistä sardiinisatamista.

Meitä Essaouiraan veti kuitenkin sardiineja enemmän seudulla kasvavat argan-puut ja niissä majailevat vuohet, kaupungin merellisyys ja ehkä vähän hippikulttuurivuodetkin.

Matkaa Marrakeshista kertyy päiväretkelle edestakaisin reippaat 400 kilometriä, mutta muutama pysähdys matkan varrella ja etenkin paluumatkalle katsottavaa iPadille niin mukavasti tuo matka sujui turistibussin kyydissä.

Vuohet puussa

Puussa majailevat vuohet näemme jo ennen Essaouiraa.
Jos tarkkoja ollaan, niin pääosin argan-puiden alueella vuohia estetään pääsemästä puihin, ainakin ennen kuin puiden hedelmät kypsyvät, mutta turistit odottavat täällä näkevänsä vuohia puissa, joten muutamassa puussa tien varrella niitä on, jopa niin, että vuohien pysymistä puussa on hiukan autettu lisäämällä puuhun muutamia laudanpätkiä. Paikalla on myös muutama paikallinen, jotka haluavat vähän rahaa vuohien kuvaamisesta ja jotka tarjoavat muutamaa karitsaa turistien syliin kuvattavaksi.
Turistibussissa matkaaminen on tässä kohtaa hyvä idea sikäli, että kun ”asiakkaita” saapuu kerralla paljon, niin rahastaminen ei ole kovin tehokasta ja kuvia vuohista saakin ottaa suhteellisen rauhassa.

Vuohet Argan-puussa Essaouira
Vuohet Argan-puussa Essaouira
Vuohet Argan-puussa Essaouira
Vuohet Argan-puussa Essaouira
Vuohet Argan-puussa Essaouira

Argan-öljy

Matkan varrella pysähdyimme myös argan-öljyä ravinnoksi ja kosmetiikaksi jalostavaan naisten osuuskuntaan. Hedelmien poimiminen, isojen siementen erottaminen hedelmistä, niiden paahtaminen (jos niistä valmistetaan ruokaöljyä), murskaaminen ja öljyn puristaminen niistä on käsityötä ja osuuskunta tarjoaa täällä (ja monessa muussakin paikassa ympäri Marokkoa) työtä maaseudun naisille. Ilmeisesti myös argan-öljytuotteiden ostaminen näistä osuuskuntien myymälöistä olisi sikäli turvallinen vaihtoehto, että ostaja todella saa argan-öljyä. Marrakeshin soukeissa 10 dirhamilla myytävä argan-öljy lienee useimmiten ruokaöljyä. Jos sillä sitten on väliä …

Argan öljy Essaouira Argan öljy Essaouira Argan öljy Essaouira

Ensin emme ajatelleet ostaa yhtään arganöljytuotettakaan (ostamme matkoillamme harvoin enää mitään), mutta Marrakeshissa ostimme kuitenkin lopulta ihan tarpeeseen käsivoiteen. Voiteena ihan kelvollinen, mutta purkki olisi kaivannut hiukan lisää designia tyyliin Body Shop tai Victoria’s Secret, ei vaan ulkonäön vaan myös toimivuuden takia.

Mogador

Ennen Essaouiraa pysähdymme myös näköalapaikalle, josta näkyy paitsi Essaouiran kaupunki myös sen edustalla siintävä Mogadorin saari. Aikoinaan kaupunki tunnettiinkin nimellä Mogador. Täällä turistien rahoista olisivat kiinnostuneita muutamat kamelin- ja hevosenomistajat, mutta onneksi myynti ei ollut erityisen aggressiivista.

Essaouira näköala Mogador Essaouira näköala Mogador

Leonard Cohen ja Unesco

Itse Essaouiran kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki omaa afrikkalaiseksi kaupungiksi eurooppalaisia piirteitä ja se ja sitä ympäröivät muurit ovat säilyneet suhteellisen hyvin.

Rannalla tuulee lujaa ja luultavasti aina. Marrakeshin helteeseen riittävät vaatteet kaipaavat täällä suojakseen ainakin tuulitakin. Siniset kalastajaveneet täyttävät sataman, lokit kirkuvat ja kala tuoksuu. Ihanan merellistä!

Essaouira Marokko Essaouira MarokkoEssaouira Marokko Essaouira Marokko

Jos tuulessa tulee kuitenkin vilu, niin kaupungin muurien sisäpuolella on jo taas lämmin. Keskusaukion laidalla on kahvila, jossa kuulemma Leonard Cohen tapasi täällä käydessään viihtyä.

Essaouira keskusaukio

appelsiineja ja kaneliaMekin viihdymme ja juomien lisäksi nautimme Orange Cannelle -nimisen jälkiruuan: appelsiinia viipaloituna lautaselle maustettuna kanelilla. Jostain syystä appelsiinilautanen taisi hävitä suihimme joka kerta sitä tilatessamme niin nopeasti, ettei siitä tullut edes kuvaa napattua, joten täytyy turvautua ruokabloggaajan kuvaan (ja samalla linkkiin tämän herkun reseptiin, ranskaksi tietysti, sillä arabian ohella ranskaahan Marokossa puhutaan).

Ruutukaavasoukki

Aukiolta on helppo jatkaa Essaouiran soukkiin – ja toisin kuin Fèzissä tai Marrakeshissa, tässä soukissa on myös helppo suunnistaa. Ranskalaisen arkkitehdin Théodore Cornut suunnitteli alueen ruutukaavaan, joten iltapäivällä suunnistamalla aluetta halkovaa muutamaa pääkatua pitkin kohtia aurinkoa päätyy aina keskusaukiolle.

Leonard Cohenin lisäksi näillä kujilla, aukiolla ja rannoilla ovat viihtyneet hippikaudella myös Jimi Hendrix, Cat Stevens, Frank Zappa ja Rolling Stones. Pittoreskin ympäristön ja valon lisäksi hassiksen hyvä saatavuus saattoi vaikuttaa niin viihtymiseen kuin luovuuteen.
Riad al Madina mainitaan heidän tukikohdakseen kaupungissa, mutta onnistuimme sen ohittamaan siellä käydessämme. Riad on kuitenkin edelleen olemassa ja äskettäin kunnostettukin, joten jos päädyt Essaouiraan yöksikin, niin ehkä tuo voisi olla hyvä valinta riadiksi.

Kaupungin valo on houkutellut näihin maisemiin myös muutamien elokuvien tekijöitä, Orson Wellesin Othelloa ainakin kuvattiin Essaouiran linnoituksilla.

Essaouira soukki Essaouira soukki Essaouira soukki Essaouira soukki

Rantakohde Marokossa

Hiekkarantaakin kaupungista toki löytyy, mutta päiväretkellä ja rantaelämää vähemmän arvostavina emme sitä testanneet, mutta totesimme kyllä toisillemme, että jos Marokkoon palaisimme, haluaisimme asettua johonkin merenrantakaupunkiin ja Essaouira olisi kyllä silloin vahvoilla ainakin osaksi lomaa, Casablancan rinnalla.

Agadirissa emme käyneet – sinnekin on Marrakeshista matkaa yli 200 km suuntaansa ja kaikki, joiden kanssa siitä kevyesti juttelimme, olivat sitä mieltä, ettei siellä ole mitään, paitsi rantaa ja hotelleja. Kaupunkihan tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1960, joten historiaa ei siellä enää ole.

Essaouira Marokko
essaouira map

Marrakesh puutarhat feature

Marrakeshin puutarhoja ja palatseja

Marrakesh on kaoottinen Jemaa el-Fna -aukio ja Marokon suurin souk-alue, mutta myös puistoja ja palatseja. Myös isojen hotellien uima-altaat ovat usein puistoja.

Me vierailimme näissä:

Jardin Majorelle

1920-luvulla perustettu puutarha tunnetaan perustajaansa Jacques Majorellea paremmin muotisuunnittelija Yves Saint Laurentin puistona. Yves Saint Laurent osti puutarhan vuonna 1980. Marokossa vuosittain viihtyneen taiteilijan tuhkatkin ripoteltiin puutarhan alueelle hänen kuoltuaan vuonna 2008 ja nyttemmin puutarhan laidassa on myös YSL:n muistomerkki. Toki koko puutarhakin on tavallaan hänen muistomerkkinsä, monelta osin hänen sinisensä.

Puutarhan keskellä on myös pieni berberien kulttuuria esittelevä museo. Etenkin heidän asunsa ja korunsa olivat hyvin esillä, ehkä Yves Saint Laurentin kiinnostuksen kohteina. Samoin alueella on pieni taidenäyttely ja YSL:n tuotteita myyvä kauppa.

Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh Jardin Majorelle Marrakesh

Le Jardin Secret

Tiivisohjelmaisella kiertomatkaviikolla en vielä ehtinyt juuri paneutua Marrakeshiin, joten kun sain yhteen ensimmäisistä Instagram-kuvistani kysymyksen, että joko olen käynyt souk-alueen keskellä olevassa salaisessa puutarhassa, niin en vielä edes tiennyt siitä. Marrakeshissa viettämiemme 3 vuorokauden aikana toki löysimme sitten senkin – eikä se nyt niin salainen ole, vaikka vähän yllättävä keskellä sokkeloista souk-aluetta onkin. Yllättävä paitsi sijainniltaan myös suuruudeltaan, sillä jotenkin noissa sokkeloissa liikkuessaan kaikki korttelit tuntuvat jotenkin pieniltä.

Le Jardin Secret Marrakesh Le Jardin Secret Marrakesh Le Jardin Secret Marrakesh Le Jardin Secret Marrakesh Le Jardin Secret MarrakeshLe Jardin Secret Marrakesh

Bahia Palace

Bahia Palace ei ole vain puutarha, vaan 1800-luvun lopulla rakennettu palatsi, johon liittyy kaunis puutarha-alue. Toki itse palatsikin on kaunis. Samaan tapaan kuin pienessä riadissa, jossa asuimme Marrakeshissa ollessamme täälläkin nämä isot rakennukset avautuvat sisäpihoille ja palatsin sisäpihat ovatkin sitten isoja ja mahtipontisia. Bahia Palace ei ole ihan kävelyetäisyydellä, helteessä ainakaan, mutta taksit Marrakeshin keskustassa ja sen liepeillä ovat edullisia, alle eurolla pääsee tänne Jemaa el-Fna -aukion liepeiltä.

Bahia Palace Marrakesh
Bahia Palace Marrakesh Bahia Palace Marrakesh Bahia Palace Marrakesh

Saadian tombs

Bahia Palacen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat myös Saadi-dynastian haudat yli 500 vuoden takaa. Haudat löydettiin uudelleen vasta 1900-luvun alussa ja ne on sittemmin kunnostettu. Hautoja on useammassa huoneessa, joista kuuluisin on 12 pylvään huone, jonka nähdäkseen joutuu jopa jonottamaan helteessä, sillä sen pääsee näkemään vaan muutaman metrin levyisestä aukosta, jonne ei siis kerralla mahdu kuin muutama ihminen. Mutta kyllä huoneen ylenpalttiset koristelut melkein olivatkin lyhyen jonottamisen arvoisia!

Saadien dynastiasta, täytyy tunnustaa, emme paljoa ennen Marokon vierailuamme tienneet, mutta sen verran nyt aiheesta opimme, että tuolloin 1500- ja 1600-luvuilla he hallitsivat Afrikan luoteiskulmaa aina Timbuktuun asti.
Puutarhaosuus on täällä pienempi, mutta toki täältäkin ruusuja löytyy.

Jos päädyt vierailemaan Bahian palatsissa ja Saadien haudoilla, niin samaa retkeen kannattaa ehkä yhdistää juutalaisten souk-alue, mellah. Meiltä se jäi Marrakeshissa näkemättä, kun emme tulleet sitä tuohon vähän ex tempore toteutettuun retkeen tuolla suunnalla yhdistäneeksi.

Saadian Tombs Marrakesh Saadian Tombs Marrakesh Saadian Tombs Marrakesh Saadian Tombs Marrakesh

La Mamounia

Viimeinen mahtava puistoalue, jolla kaupungissa vierailimme, oli La Mamounia -hotellin puutarhat. Marrakeshin parhaimpiin lukeutuvalla luksushotellilla on ihan Marrakeshin keskustassa 8 hehtaarin puistoalue: ei ihme, jos monet hotellin vieraista eivät välttämättä poistu hotellista lainkaan. La Mamounia tuo Marokon vierailleen hotellin alueelle: täällä on puutarha, uima-altaita, kylpylä, kuntosali, tenniskentät, ravintoloita, putiikkeja, marokkolaista taidetta.

Meiltä La Mamounian puutarha jäi melkein näkemättä, sillä olimme Marrakeshissa vaan käsimatkatavaroilla pääosan tavaroistamme majaillessa Ryads Parc & Spa -hotellissa Marrakeshin ulkopuolella eikä Lassella ollut muita jalkineita kuin sandaalit matkassa. Ensimmäinen yritys vierailla hotellin puistossa kaatui vaatimukseen pitkistä housuista ja umpinaisista jalkineista. Onneksi teimme yrityksen jo ensimmäisenä päivänä, joten ehdin laittamaan hotellille viestiä ja esittelemään itsemme vakavastiotettavina matkabloggaajina ja saimmekin sitten kutsun vierailulle seuraavaksi päiväksi, asusta riippumatta. Mutta siis tämänkin puiston pääsee katsomaan, kunhan menee hotellille iltapäivällä ja on pukeutunut riittävän asiallisesti.

La Mamounia Marrakesh La Mamounia Marrakesh La Mamounia Marrakesh La Mamounia Marrakesh La Mamounia Marrakesh La Mamounia Marrakesh

Cyberpark

Pistäydyimme myös iltakävelyn verran Cyberpark -puistossa, lähinnä siksi, että olimme saaneet vihjeen puistossa olevasta ympäristöaiheisesta valokuvanäyttelystä.
Näyttely taisi olla viimeistä kuukautta auki, joten juuri tuota näyttelyä ei Marrakeshista johonkin toiseeen aikaan kaupungissa vieraillessaan löydä, mutta kivan vihreä iso puistoalue tuokin oli, jos vaikka haluaa pitää tauon vähän raikkaammassa ympäristössä.
Puiston nykyinen nimi, Cyberpark, tulee siitä, että kun se lahjoitettiin kaupungille vuonna 2005, niin Maroc Telecom otti vastuulleen puiston kunnostamisen ja ylläpidon ja saa vastineeksi käyttää sitä markkinoinnissaan haluamallaan tavalla.

Cyberpark Marrakesh Cyberpark Marrakesh Cyberpark Marrakesh

 

Riad Le J Marrakesh

Riad Le J Marrakeshin sydämessä

Lupailin jo juttuja Marokosta, mutta jatkan kuitenkin vielä yhdellä hotellijutulla.
TSS:n Marokon matkahan sisälsi kiertomatkaviikon ja toisen viikon all-inclusive-resortissa Marrakeshin ulkopuolella. Resorttielämä ei meitä oikein innostanut ja niinpä kun toisen viikon hotelliksemme vahvistui 15 km keskustasta sijaitseva Ryads Parc & Spa etsimme Booking.comista osaksi viikkoa toisen vaihtoehdon.

Marokossa monia perinteisiä yläluokan taloja, riadeja, on kaupunkien keskustassa kunnostettu pieniksi hotelleiksi ja melkein tuntui siltä, että jos emme ainakin muutamaa yötä asuisi tällaisessa, niin emme olisi Marokossa olleetkaan.
Hakusanalla Riad Marrakeshista löytyikin yli 800 hotellia ja kun lopulta rajasin valintaamme sijainnin (ihan keskusta), asiakaspisteiden ja sen perusteella, että mistä huoneen sai vielä parin päivän varoajalla 3 yöksi, päädyimme Riad Le J:hin.
Asiakkaat olivat pitäneet kaikesta muusta, paitsi siitä, että sinne oli ollut hiukan vaikea löytää perille …

No, mehän emme tuosta huolestuneet vaan etsimme Riad Le J:n maps.mestä ja lähdimme suunnistamaan ja pääsimmekin aika lähelle ennen kuin sovellus luovutti. Riittävän lähelle kuitenkin, että tarkastamalla kartasta ohittamiemme muiden riadien sijainteja tiesimme olevamme lähellä. Ihan lähellä ollessamme ajattelimme kysyä asiaa yhdestä riadista, jonka ovi oli auki – ja niinpä sitten sattuikin, että samalla kun olit aloittamassa kysymykseni, huomasin, että nuoren naisen esiliinassa luki J!
Olimme tulleet kotiin.

Riad Le J Marrakesh

Huone

Kotiin sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä riadissa oli vain neljä huonetta, jotka sijaitsivat keskellä sijaitsevan avoimen tilan ympärillä toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Minttuteen ja keksien jälkeen olimme valmiita asettumaan taloksi pieneen, mutta kodikkaaseen mintunvihreään huoneeseemme, jonka ikkunat aukesivat yhteiseen tilaan. Huoneen ja kylpyhuoneen sisustus oli perinteinen, mutta kaikki toimi moitteettomasti, niin suihku kuin ilmastointikin. Näiden paksujen kivimuurien ympäröimissä taloissa tosin  on luonnollisestikin melko viileää yli 30 asteen lämpötiloissa, eli aika vähän ilmastointia tarvitsimme.

Pehmeistä pyyhkeistä toinen pino oli koristeltu tupsuilla, toisen pinon pyyhkeiden reunoissa oli koristeommel, joten samanvärisistä pyyhkeistä oli helppo tunnistaa omansa. Harkitsin hetken tupsullisia pyyhkeitä meille kotiinkin, mutten sitten pystynyt ymmärtämään miten tuo toimisi pesukoneessa ja kuivaajassa: ajatus siitä, että joka kerta pyyhkeet pestessäni irroittaisin tupsut ja ompelisin ne pesun jälkeen takaisin tuntui ehdottomasti liian työläältä!

Riad Le J Marrakesh Riad Le J Marrakesh bathroom Riad Le J Marrakesh towels Riad Le J Marrakesh towels

Aamiainen

Aamiainen tarjoiltiin silloin kun sen halusimme – toki annoimme aina edellisenä iltana arvion ajasta ja valitsemamme 8:30 ”kattauksessa” olimme useimmiten kahdestaan. Tarjolla oli marokkolaiseen tapaan tuoretta leipää, vaihdellen kakkuja, donitseja tai msamen-lettuja, samoin vaihdelleen marjoja tai hedelmiä ja ihanan paksua vaniljan makuista talon jogurttia lasipurkista tarjoiltuna. Appelsiinimehu oli vastapuristettua ja kahvi ja tee vastakeitettyä. Kananmuniakin sai, jos niitä halusi. Eli kaikin puolin vastakohta lähes yhdellekään matkamme muissa hotelleissa nauttimille aamiaisille, joista Ryads Parc & Span aamiaiset olivat kaikkein heikoimpia.

Riad Le J Marrakesh breakfast Riad Le J Marrakesh breakfast Riad Le J Marrakesh breakfast Riad Le J Marrakesh breakfast

Palvelu

Riad Le J Marrakesh safety phonePienessä riadissa henkilökohta koostui kahdesta nuoresta naisesta, jotka aloittivat aamiaistarjoiluilla ja siivosivat päivän mittaan huoneet. Illalla ja yöllä paikalla oli nuori mies yövahtina. Meistä pidettiin myös huolta hotellin ulkopuolella, sillä saimme matkaamme pienen paikallisella SIM-kortilla varustetun matkapuhelimen. Puhelimessa oli riadin omistajien ja henkilökunnan numeroita, joihin soittamalla saisimme kuulemma tarvittaessa apua tilanteessa kuin tilanteessa. Kuljetimme kevyttä puhelinta mukanamme kolme päivää, mutta onneksi emme sitä tarvinneet.

Ensimmäisenä aamuna yövahtina toiminut nuori mies kyseli meiltä päivän suunnitelmiamme ja kun kerroimme, että haluaisimme käydä katsomassa värjäämöaluetta, niin hän sanoi lähtevänsä mukaan etsimään meille taksin sinne. Riadille eikä ihan sen lähikujillekaan ei voi taksia noin vain tilata, joten kävelimme yhdessä lähimmälle isommalle aukiolle. Ensin olin ymmärtänyt, että kaveri selittää asian taksille, mutta hän tulikin mukaan aina värjäämöalueelle asti ja esitteli meidät vielä tuota aluetta esittelevälle miehelle ja jäi odottamaan paluutamme sopiakseen vielä seuraavastakin taksikyydistämme seuraavalle nähtävyydelle. Vasta tämän kaiken tehtyään hän totesi jatkavansa tästä kotiinsa!

Matkabloggaajat tapaavat

Keskustassa asuminen oli hyvä idea myös sikäli, että toisena iltana sain viestin, että matkabloggaajakolleegani, Historia de Viajes -blogia kirjoittava Katja, oli myös iltapäivällä tullut Marrakeshiin jatkaakseen omaa kiertomatkaansa sieltä eteenpäin seuraavana aamuna, mutta jos meillä nyt olisi aikaa, niin voisimme tavata. Vartin päästä olimme niin me kuin Katja, joka myös asui keskustassa, Jemaa el-Fna -aukiolla, jonka laidalla kerroimme toisillemme appelsiinimehun äärellä kokemuksiamme Marokosta ja havainnoimme elämää iltavilkkaalla aukiolla. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme myös tekemään Katjan kanssa retken koti-riadiimme näyttääksemme hänelle ainakin yhden esimerkin tällaisesta ja istuimme hetken yhdessä oleskelutilassa ja nautimme yövahdin meille loihtumaa minttuteetä!

Matkabloggaajat Marrakeshissa
Riad Le J Marrakesh

Marrakeshin kattojen yllä

Aamuisin, jos heräsimme ajoissa, tai iltaisin, jos satuimme olemaan paikalla, kiipesimme riadimme kattoterassille katsomaan auringonnousua tai -laskua ja muutenkin havainnoimaan lähiseudun elämää. Tuossa naapurissa on yksi Marrakeshin parhaista ravintoloista, Nomad, jossa mekin söimme yhden illallisen. Tuossa naapurikaton kanat. Tuossa aukko toisen riadin sisäpihalle.

Riad Le J Marrakesh
Elämää Marrakeshin kattojen yllä
Riad Le J Marrakesh
Tällaisia pieniä huvimajoja on vähän joka suunnalla
Riad Le J Marrakesh
Pienet kanalat kuuluvat myös kaupunkikuvaan – ylhäällä
Riad Le J Marrakesh
Lyhtyjen koristelema Nomad-ravintola, pari kortteliä näin, mutta alhaalta sinne kiertäen vähän useampikin!
Riad Le J Marrakesh
Riadin mentävä aukko

Riadien avonaisuuteen, ei siis ulkoseinien osalta, ne ovat suljetut, mutta sisäpihojen ja niiden reunalla olevien huoneiden osalta, liittyykin ainoa hiukan huonompi kokemuksemme Riad Le J:stä. Yhtenä yönä heräsimme jossain lähistöllä käytävään englanninkieliseen perheriitaan: äänet kantautuivat huoneeseemme äänekkäinä, vaikka perhe ei asunut edes samassa riadissa.

Löydä perille

Palataanpa vielä lopuksi hetkeksi tuon Riad Le J:n löytämisen vaikeuteen. Kerran perille löydettyämme otimme sieltä takaisin soukkien kujille lähtiessämme kuvat jokaisesta kulmasta siltä varalta, että vielä uhkaisimme eksyä. Emme tarvinneet kuvia, mutta jos haluat löytää juuri tämän riadin, niin tällä kuvasarjalla löytyy. Hotellin sivuilta löytyy opasvideokin, mutta valitettavasti siinä vaiheessa kun majoitusta varasimme, siinä hotellissa oli sen verran huono wifi, ettei sillä mitään videoita katseltu!

Riad Le J Marrakesh reitti Riad Le J Marrakesh reitti Riad Le J Marrakesh reitti Riad Le J Marrakesh reitti Riad Le J Marrakesh reitti Riad Le J Marrakesh reittiRiad Le J Marrakesh reitti

Kolme yötä Riad Le J:ssä maksoi pääsiäisviikolla aamiaisineen 240 euroa.
Jutun ehkä ylipositiivistakin sävyä saattaa osittain selittää Marokon matkamme hotellien meille keskimääräistä alhaisempi taso – mutta kyllä me oikeasti täällä viihdyimme!