Avainsana-arkisto: Riad

Riad tervetuloa!

Tres Hombresin matkassa Saudi-Arabiaan

Mukava matkanjohtajamme Antti muistutteli jatkaessaan omaa matkaansa Kuwaitiin, että antakaapa sitten palautetta matkasta tavalla tai toisella. Tässä siis, palautetta.

Maailmanmatkaajien Saudi-Arabian matkan historia

Luultavasti blogijuttua ei pitäisi aloittaa kovin pitkällä historiakatsauksella, mutta tämän matkan historia on sen verran pitkä, että kertaan sen nyt kuitenkin.

Matka Saudi-Arabiaan oli ollut useammankin maailmanmatkaajan haaveissa jo useamman vuoden ja yksi yritys matkan järjestämiseksi tehtiinkin jo vuonna 2014.
Jo tuolloin uumoiltiin, että maahan saattaisi kohta saada turistiviisumeja, mutta asia ei sitten edennyt. Business-viisumeilla ryhmämme miehet olisivat ehkä jo tuolloin päässeet matkaan, mutta naiset, edes vaimot, eivät olisi päässeet mukaan, joten luovuimme ideasta.

Loppukesästä 2016 huomasin netissä yhden amerikkalaisille tarkoitetun ryhmämatkan maahan, mutta se oli todella kallis, yli 10 000 euroa + lennot. Lisäksi kun asiaa lähinnä huvikseni selvittelin vähän eteenpäin, niin selvisi myös, että muilla kuin Yhdysvaltain passilla ei ryhmään olisi asiaa.

Tres Hombres Saudi-Arabia

Vähän myöhemmin syksyllä 2016 kuulimme, että ensimmäisenä suomalaisena matkanjärjestäjänä Startlight Tours on järjestämässä syksyllä 2017 matkan Saudi-Arabiaan, mutta yli 5 000 euron hinta hirvitti edelleen hiukan.

Tres HombresTässä vaiheessa yksi Maailmanmatkaajat -ryhmän jäsenistä, Tres Hombres -matkatoimiston toimitusjohtaja Antti Härkönen, tarjoutui yrittämään matkan järjestämistä. Antti oli tavannut matkailualan tapahtumassa Keniassa miehen, jolla oli kontakteja Saudi-Arabiaan ja jonka Antti uskoi pystyvän järjestämään meille business-viisumeihin tarvittavat kutsut, myös naisille.

Pieni tamperelainen matkatoimisto ei ollut meille ennestään tuttu, sillä se on erikoistunut erilaisiin aktiviteettimatkoihin siinä missä kulttuurimatkat ovat enemmän meidän juttumme.

Tres Hombresin matka Saudi-Arabiaan varmistui kevättalvella 2017 siinä määrin, saimme tarvittavan pienen ryhmän kokoon, matkaohjelma Saudi-Arabiassa oli hahmoteltu, lennoille tehtiin alustava varaus ja jäimme odottelemaan kutsukirjeitä.

Kutsukirjeitä odoteltiinkin sitten koko kesä ja syyskuussa matkalle ilmoittautuneet alkoivat jo vähän katsella muitakin matkoja marraskuulle siltä varalta, että matka Saudi-Arabiaan ei vieläkään toteutuisi, mutta niin vaan syyskuun lopulla tarvittavat kutsut liitteineen lopulta saapuivat ja pääsimme tekemään viisumianomukset. Matka oli sittenkin toteutumassa!

Ennen matkaa

Matkan erityisluonteesta johtuen se oikeastaan varmistui vasta kun olimme saaneet viisumianomuksiin tarvittavan materiaalin. Kesän mittaan emme oikein saaneet tietoa siitä, että toteutuuko matka vai ei, mutta tästä ei oikeastaan voi syyttää matkatoimistoa, sillä ”edistymistietoa” Saudi-Arabiasta ei vaan saanut.

Viisumihakemusten osalta Tres Hombres olisi sen sijaan voinut selkeästi ottaa ohjat käsiinsä ja hoitaa ne puolestamme. Nyt jokainen meistä hoiti ne omalla tavallaan, joko suoraan lähetystön kanssa Helsingissä tai Visumservicen kautta. Jälkimmäinenkin taisi vielä harjoitella Saudi-Arabian viisumien anomista, sillä sitä käyttäneet eivät tuntuneet olleen varauksettoman tyytyväisiä palveluun.

Tres Hombres Saudi-Arabia
Maailmanmatkaajat Frankfurtissa matkalla Saudi-Arabiaan  marraskuussa 2017

Lennot

Tres Hombres oli valinnut lennot reitille Helsinki – Riad ja Jedda – Helsinki Lufthansalta. Kumpaankin suuntaan lennot menivät Frankfurtin kautta.

Lufthansa oli, ainakin näillä neljällä lennolla, vielä ihanan vanhanaikainen täyden palvelun lentoyhtiö. Hintaan kuului niin ateriat, juomat, tyynyt ja huovat ja viihdetarjonta. Aterioita pidin ihan laadukkaina ja pitkillä lennoilla (Frankfurt – Riad/Jedda -väli on noin 6 tuntia) ruokaa tarjoiltiin niin lennon alussa kuin lopussa. Helsinki – Frankfurt -välilläkin sai pullan/keksin tai sämpylän.

Tres Hombres Saudi-Arabia
Riadin lentokenttä, vielä viimeinen jännitys: läpäisemmekö passintarkastuksen?

Äskettäin tekemällämme Alaska + Havaiji -matkalla lensimme Icelandairillä, Alaska Airillä, Westjetillä, Hawaiianilla ja Norwegianilla. Norwegianilla ja Hawaiianilla saimme ruokaa, Norwegianilla, koska olimme ne erikseen tilanneet ja maksaneet – mutta Lufthansan sapuskat päihittivät kyllä molemmat.

Lentoaikataulu menosuuntaan oli loistava, lähtö Helsingistä klo 7, muutaman tunnin turvallinen vaihtoaika Frankfurtissa ja perillä Riadissa klo 20. Paluusuuntaan lento Riadista lähti aamuyöstä klo 02:30,  mutta menihän sekin. Perillä Helsingissä olimme jo klo 13.

Riadista Jeddaan lensimme Saudian sisäisellä lennolla, joka sekin oli mukavasti aikataulussa. Tuolta lennolta mieleeni on lähinnä jäänyt valkoisiin froteepyyhkeisiin pukeutuneiden miesten suuri määrä: Jeddahan on yksi portti Mekkaan, joten pyhiinvaeltajien suhteellinen osuus lennolla oli suuri.

Saudia Jedda Saudia Jedda

Hotellit

Hotellimme olivat Booking.comin mukaan 4 tähden hotelleja, mutta kumpikaan niistä ei osoittautunut erityisen loistokkaaksi. Perusasiat kyllä toimivat, suihkusta tuli vettä, lämmintäkin, kunhan sai selvitettyä siihen liittyvien nappuloiden toiminnan, wifi toimi ja aamiaisella oli vaihtoehtoja vähintään riittävästi.

Hotellit olivat kuitenkin ehkä, ymmärrettävästi, enemmän tottuneita vierailijoihin arabimaista kuin länsimaista, joten muutamat rutiinit olivat meille hiukan haasteellisia, kuten:

  • Huonetta ei siivottu, ellei siihen antanut erikseen lupaa, sillä paikallisessa kulttuurissa miespuoliset hotellisiivoojat eivät voineet mennä huoneeseen asiasta sopimatta, sillä olisihan huoneessa voinut oleskella joku nainen
  • WC-paperia oli niukasti ja melkein kaikki joutuivat sitä ajoittain pyytämään lisää, sillä paikalliset eivät sitä taida käyttää lainkaan vaan luottavat kaikissa, myös julkisissa, vessoissa oleviin käsisuihkuihin.
    (Julkisissa vessoissa oli muuten sekä reikä lattiassa että länsimaisia versioita, mutta kaikista löytyi ainakin yksi länsimainenkin vaihtoehto.)
  • Pyyhkeitä oli aina aluksi vain yksi setti per huone, sillä pääosin näitä hotelleja käyttävät paikalliset miehet taitavat matkustaa yksinään, joten hotellien standardiksi on muotoutunut tuo vain yksi pyyhesetti.

Jeddan hotelli vaihdettiin pyynnöstäni toiseen, sillä tutustuessani kevyesti etukäteen Red Sea Palace -hotellin arvosteluihin, siellä mainittiin myös luteet, joten ehdotin, että Tres Hombres vähintään yrittäisi selvittää asiaa, ja lopputuloksena päädyimmekin sitten Jeddassa Crown Town -hotelliin.

Aamiaishuone Riad
Aamiaishuone Riadin hotellissamme
Hotelli Riad
Hotellihuone Riadissa (kuva: Pirkko Mäntysalo)
Jeddan aamiaishuone aamuauringossa
Jeddan hotellin ravintola aamuauringossa
Suunta Mekkaan
Olimme toki nähneet näitä ”suunta Mekkaan” -opasteita hotellihuoneissa aikaisemminkin, mutta nyt olimme myös todella lähellä Mekkaa (66 km)

Retket ja opastukset

Järjestelyistä Saudi-Arabiassa vastasi ITL World. Matkassamme oli alusta loppuun asti yksi yhtiön edustaja, tehtäväänsä antautumuksella paneutuva Shaik. Shaik kertoi olevan taustaltaan intialainen, mutta asuneensa Saudi-Arabiassa lapsesta asti.
Kohteissa, Riadin museoissa, kamelimarkkinoilla, Jeddan vanhassa kaupungissa ja Taifin kaupungissa, meillä oli lisäksi omat paikallisoppaat kussakin.

Kun tähän vielä lisätään 1-2 kuljettajaa 8 hengen seurueellemme, niin opastavia tai avustavia käsiä riitti tilanteessa kuin tilanteessa!

ITL World Saudi-Arabia 2017
Ensimmäisenä iltana saimme heti illallisella passikokoiset pahviset matkaohjelmat. Kulkivat kätevästi mukana ja kertoivat pääkohdat kunkin päivän ohjelmasta.
Shaik
Oppaamme Shaik esittelemässä miekkoja Taifissa (kuva: Pirkko Mäntysalo)
Bussimme Riadissa
Bussimme Riadissa (kuva: Pirkko Mäntysalo). Jeddassa liikuimme kahdella autolla.

Matkamme oli sisällöltään sen verran erilainen aikaisemmin mainittuun hiukan kalliimpaan Starlight Toursin järjestämään matkaan, että me emme käyneet Mada’in Salehissa katsomassa Saudi-Arabian puolella sijaitsevaa nabatealaisten kuningaskunnan kaupunkia, joka on Jordanian Petran jälkeen suurin tämän kuningaskunnan säilyneistä kaupungeista. Madai’in Saleh olisi vaatinut yhden lentopäivän lisää ja tällä kertaa me tyydyimme Riadiin ja Jeddaan ja saimme yhden rennomman päivän vesillä Jeddassa.

Riadin kansallismuseo
Mala’in Salehia Riadin kansallismuseossa

Päiväohjelmamme olivat mielestäni ihan kohtuullisia – useampanakin päivänä päivään oli saatu myös mahdutettua ainakin lyhyt iltapäivätauko hotellilla, paikalliseen tapaan. Tällä yhteiskunta toimii edelleen siten, että töitä tehdään aamusta alkuiltapäivään, sitten pidetään tauko, ja sitten palataan vielä illaksi töihin. Isoissa kaupungeissa tämä tuottaakin sitten kivasti ruuhkaa liikenteeseen neljä kertaa päivässä.

Liikenne miljoonakaupungeissa on tietysti aina oma lukunsa, mutta erityisesti moottoriteiden halkomissa kaupungeissa, joissa julkista liikennettä vasta rakennetaan, tien päällä kuluu aina tovi oli sitten menossa minne tahansa. Jos ei muuten, niin siksi, että päästäkseen lähes moottoritien toisella puolella olevaan kohteeseen, on ensin ajettava 10 kilometriä yhteen suuntaan, käännyttävä takaisin, ja palattava takaisin toista suuntaa se tarvittavat 8 kilometriä!

Moottoritiellä Jeddassa

Mielikuvituksellisia liikenneympyröitä Jeddassa
Mielikuvituksellisia liikenneympyröitä, tämä Jeddassa

ITL World toteutti kaikki toiveemme

Etukäteen sovitun ohjelman lisäksi oppaamme tekivät mielestäni parhaansa matkan varrella esittämillemme toiveille, mm. Riadissa pääsimme illan päätteeksi yhden pilvenpiirtäjän kattoravintolaan ihailemaan öistä pääkaupunkia ja Jeddassa pysähdyimme valokuvia varten ihan Jeddah Towerin juurelle.

Riadin yössä

Riadissa näimme myös heti lentokentältä tullessamme jättikokoisen maapallon ja kun esitimme toiveen vierailla siellä, niin pysähdyimmekin sen kohdalle kamelimarkkinoille mennessämme ja jos tuon yksityisen yrityksen pihalle olisi vaan päässyt, niin oppaidemme puolesta olisimme sinne menneet. Tällä kertaa lupaa ei vaan satunnaisille vierailijoille heltynyt, näin ex tempore ainakaan.

Riad maapallo

Opastukset olivat englanniksi, eli mukanamme ollut Tres Hombresin Antti ei niihin puuttunut – mutta tarkisti kyllä matkan alussa, että olisiko joku halunnut hänen kääntävän selostuksia suomeksi.

Siihen ei ehkä ollutkaan tarvetta, mutta oleelliset päiväohjelmaan liittyvät kellonajat hän ehkä kuitenkin olisi matkanjohtajan ominaisuudessa voinut kerrata myös suomeksi.

Lisäksi pienissä hotellihuoneisiin liittyvissä haasteissa hän olisi voinut tarjota apuaan.

Kustannukset

Tres Hombresin ja ITL Worldin toteuttama matka saa Olympiankin järjestämät kiertomatkat tuntumaan ”köyhiltä”. Matkan hintaan, 3 760 euroa per henki, sisältyi tällä matkalla todellakin kaikki, aterioita, ruokajuomia ja matkamuistoja myöten.
Ruokajuomienkin sisällyttämisen matkan hintaan teki tietysti helpoksi se, että alkoholia maasta ei saa.

Aterioiden osalta olisimme olleet valmiita muutaman illallisen jättämään ohjelmasta poiskin (ja itse asiassa yhden illallisen tilasimmekin huonepalvelusta) – nyt ateriat mukaanlukien ohjelmaa oli aamusta iltaan ja muutama vapaailtakin olisi ollut tervetullut. Toisaalta hotellien lähellä ei välttämättä ollut ravintoloita omatoimiseen ruokailuun.

Matkamuisto Saudi-Arabia
Saimme yhden lukuisista meistä otetuista ryhmäkuvista hienosti kehystettynä. Itse asiassa saimme näitä kaksi, mutta toiset kehykset hylkäsimme ennen kotimatkaa.

Lisäkustannuksia kertyi ainoastaan viisumeista, joista maksoimme 104 / 108 euroa (Pirkko / Lasse), hintaero selittynee pakollisen matkavakuutuksen hinnalla ja riippuu joko sukupuolesta tai iästä (tai molemmista).

Pitkät lennot Frankfurtin ja Saudi-Arabian välillä ”upgradasimme” parempiin istuimiin. Tämä maksoi 50 euroa per henki per suunta, mutta sillä pääsimmekin sitten jo businessluokan istuimille koneen etuosaan: vain businessluokan ruuat ja pääsy loungeen jäi puuttumaan. Halusin tällä varmistaa, että saamme hyvät ja jalkatilaltaan väljät paikat runsas kuukausi sitten saamani keuhkoveritulpan jälkeen ensimmäisille pitemmille lennoille.

Paikoituksesta lentokentällä maksoimme tavallisen 69 euroa.

Pirkon abaya ja varmuuden vuoksi samalla hankittu musta huivi maksoivat 54 euroa ja muut kulut olivat 19 euroa (jääkaappimagneetti, 1 postikortti, käteisvaluutan vaihtokulut).

Kaiken kaikkeaan matka maksoi meille (2 henkeä) siis 8 087 euroa.

Ruokakuluja en matkakuluihin tapaa sisällyttää, mutta tällä kertaa niitä ei todellakaan muutamia kymppejä enempää ollut ja niistäkin suurin osa lentokentillä Helsingissä ja Frankfurtissa. Suurin yksittäinen ostos oli itsellemme joulusuklaaksi Jeddan kentältä ostamamme iso kameli!

Suklaakameli

Tulevia matkoja Saudi-Arabiaan?

Tiedossani ei ole seuraavia Saudi-Arabiaan suuntautuvia ryhmämatkoja – ja turistina ihan yksittäin sinne ei vieläkään taida päästä. Tänä syksynä toteutuneiden matkojen jälkeen sekä Starlight Toursilla että Tres Hombresilla on kokemusta Saudi-Arabiaan suuntautuvien matkojen järjestämisestä, joten jos maa kiinnostaa, niin heiltä kannattaa asiaa kysellä.

Mahdollisiin tuleviin matkoihin vaikuttaa tietysti myös poliittisen tilanteen kehittyminen maassa. Matkaviikkomme olikin tapahtumarikas tältä osin: päivisin tutustuimme maahan ja päivän päätteeksi tsekkasimme televisiosta maan tapahtumat, kuten vaikka Jemenin tekemän ohjusiskun Riadin lentokentälle päivää sen jälkeen, kun olimme lentäneet Jeddaan. Saudi-Arabia onneksi sai tehottua ohjuksen jo ilmassa.

Saudi-Arabia uutisissa marraskuu 2017

(Jutun otsikkokuvan neljä nuorta miestä tervehtivät meitä iloisesti Riadissa Masmakin palatsissa.)

Kamelimarkkinat Saudi-Arabia

Maailman suurimmilla kamelimarkkinoilla

Perjantaina, siis paikallisena sunnuntaina, lähdimme mekin suurkaupungista maaseudulle. Suuntasimme Ar Rimalin alueelle katsomaan kameleja. Aluksi ajattelin, että ok, meille näytetään muutama kameli ja tarjotaan mahdollisuutta ratsastaa niillä, mutta oppaan todetessa, että kierrämme kamelimarkkinoita autolla, ymmärsin, että niitä kameleita taitaakin olla vähän enemmän.

Jos ollaan ihan tarkkoja, niin Ar Rimalin alueen kamelimarkkinat eivät ole maailman suurimmat, mutta ehdottomasti suurimpien joukossa.
Maailman suurimmat kamelimarkkinatkin ovat Saudi-Arabiassa, Buraydahissa, mutta matkaa sinne olisi Riadista kertynyt turhan paljon ja hyvän käsityksen kamelimarkkinoista sai kyllä ehkä aavistuksen pienemmälläkin määrällä kameleita.

Kameleita Riad Saudi-Arabia

Ostaisinko kamelin?

Kamelimarkkinat? Ok, ymmärrän tarpeen myydä kameleita, jos niitä sattuu omistamaan, mutta kuka ostaa kameleita ja miksi? Kamelien omistaminen on Saudi-Arabiassa edelleen statusta, mitä enemmän ja hienompia kameleita, sitä parempi. Kalleimmat kamelit voivat huutokaupassa vaihtaa omistajaa yli miljoonan dollarin hinnasta. Kameleilla on sukutaulut kuten rotukissoilla tai -koirilla ja hinta määräytyy niin suvun kuin eläimen ominaisuuksien perusteella. Saudi-Arabian kamelit ovatkin nykyisin vähän kuin lemmikkejä – vaikkakin vähemmän arvokkaita kameleita ostetaan myös syötäväksi vaikka isommissa sukujuhlissa.

New York Timesin yhdessä artikkelissa kuvaillaan miten saudimiehet arvioivat kameleita kuten kauniita tyttöjä: Kauniilla kameilla on isot silmät, pitkät ripset ja pitkä kaula.

Kameleita Riad Saudi-Arabia

Kamelikilpailut ovat Saudi-Arabiassa nyttemmin painuneet jossain määrin maan alle, mutta muualla Lähi-idässä niillä kilpaillaan edelleen. Saudi-Arabiassa aiheeseen on liittynyt ikäviä tapauksia, kuten vaikka vauvan, ihmisen, sitominen kamelin vatsan alle kilpailussa, sillä vauvan kimeä huuto on piiskannut kamelin juoksemaan kovemmin. Kameli saattoi pärjätä kilpailussa, mutta vauva useimmiten kuoli. Muutenkin lajissa on käytetty pieniä lapsia kamelien ajajina, sillä he painavat vähiten. Lapsia on tätä varten tuotu köyhistä maista kuten esimerkiksi Afganistanista, Bangladeshista, Pakistanistaja Sudanista. Nyttemmin useimmat Persianlahden maat ovat kieltäneet alle 15-vuotiaiden ohjaajien käytön kilpailuissa, mutta maailma muuttuu hitaasti.

Viikonloppuasunto hiekalla

Matka Ar Rimaliin kestää suurkaupungin ruuhkissa hetken sunnuntainakin. Lähestyessämme aluetta tienvarsilla näkyy enemmän ja enemmän leirejä, jonne paikalliset lähtevät viikonlopuksi, kuten suomalaiset kesämökeilleen. Leirien keskellä on isompi teltta oleskelua varten ja sen reunoilla pienempiä makuutelttoja. Jopa kuninkaallisilla on kuulemma täällä omia telttaleirejään.
Näemme dyyneillä, kaukana tiestä, myös kamelikaravaaneja.

Viikonloppuleirejä ja kameleita Riad Saudi-Arabia

Markkinoita lähestyessämme ohitamme silloin tällöin pieniä kuorma-autoja, joiden kyydissä yksittäiset kamelit matkaavat markkinoille. Toki kameleita saapuu paikalle ihan omin jaloinkin.

Kamelimarkkinat Saudi-ArabiaKameleita Riad Saudi-Arabia

Kameleita, kamelinhoitajia ja kamelinomistajia

Kamelimarkkinoille saapuessamme jatkamme ajamista. Tien kummallakin puolella on kameliaitauksia, joissa on kymmeniä kameleita. Oppaamme etsii tiettyä korttelia kaikkien näiden aitausten joukosta, sillä hän on sopinut tapaamiseen yhden kamelinomistajan edustustiloihin. Tiloihin, joissa myyjä ja ostajat voivat tavata miellyttävissä merkeissä ja tutustua kameleihin ennen huutokauppaa – tai sopia suoraan kaupoista.

Kamelimarkkinat Saudi-ArabiaKameleita Riad Saudi-Arabia

Esittelytiloihin tutustumisen jälkeen matkaamme eteenpäin, syvemmälle kamelimarkkinoiden sydämeen. Paikallisoppaaksemme ilmestyneellä pakistanilaisella kamelinhoitajalla on suhteita yhteen jos toiseen kamelinomistajaan.

Kamelimarkkinat Saudi-Arabia

Vaikkakin osa kameleista näyttää ihan suloisiltakin, niin yritän pitäytyä lähikontaktista, sillä lähes ainoat Saudi-Arabiaan liittyneet terveysohjeet ovat käsitelleet MERS-CoV:tä ja niissä painotettiin pitäytymistä kontakteista kamelien kanssa.

Kamelimarkkinat Riad Saudi-Arabia Kameleita Riad Saudi-Arabia Kameleita Riad Saudi-Arabia

Vastasyntynyt kamelivauva!

Vielä ennen huutokauppa-alueelle siirtymistä käymme katsomassa kamelivauvoja, jotka on sijoitettu omiin pieniin auringolta suojattuihin aitauksiinsa. Saapuessamme paikalle yksi kameli on juuri syntynyt. Se makaa hiekalla emonsa vierellä. Synnytys on vielä meneillään, pientä, vielä maassa makavaa kamelia kuvatessamme emo synnyttää vielä istukan.

Kamelin syntymä Saudi-Arabia Kamelin syntymä Saudi-ArabiaKamelin syntymä Saudi-ArabiaKamelin syntymä Saudi-Arabia

Yksi seurueestamme huomaa, että olemme tässä maassa elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. Riadissa osuimme teloituspaikalle hetki sen jälkeen kuin jonkun elämä oli siellä päättynyt, täällä osumme paikalle hetki sen jälkeen kun uusi kameli on tullut maailmaan.

Huutokauppa

Huutokauppa-alueella seuraamme hetken kamelien lastaamista autoista huutokauppa-aitauksiin. Kamelit on sidottu jaloistaan kuljetusten ajaksi ja ne nostetaan nostureilla autoista aitauksiin ja vapautetaan kuljetushihnoista vasta aitauksessa. Kamelit ääntelevät ja sylkevät tässä vaiheessa – nosturin nokassa roikkuminen ei taida olla niiden päivän kohokohta.

Kamelimarkkinat Saudi-Arabia Kamelimarkkinat Saudi-Arabia

Kamelimarkkinat Riad Saudi-Arabia
Huutokauppa-aitauksia (kuva: Pirkko Mäntysalo)

Ratsaille!

Vasta täällä meille tarjotaan myös mahdollisuutta kamelilla ratsastamiseen ja parikin, miestä, seurueestamme tarttuu tarjoukseen. Aikamoista menoa! En olisi kyllä halunnut ratsastamista kokeillakaan, mutta voi olla, ettei tarjous naisia olisikaan koskenut. Taisimmekin olla ainoat naiset alueella tuhansien ja taas tuhansien kameleiden ja niiden hoitajien ja omistajien keskuudessa. Sillä aikaa kun me kuvaamme elämään kamelimarkkinoilla paikalliset kuvaavat meitä.

Kamelimarkkinat Saudi-Arabia
Tres Hombresin Antti Härkönen ratsailla

Kameleiden hinnoista vielä sen verran, että yhdestä meille esitellystä kamelista omistaja kertoi sen arvon olevan miljoona rialia, eli n. 230 000 euroa.
Jos liikenteessä ajaa kamelin päälle, niin siitä joutuu maksamaan 100 000 rialia eli n. 23 000 euroa – jos yliajo tapahtuu päivällä. Öiseen aikaan tapahtuvissa onnettomuuksissa kamelinomistaja maksaa Sinulle.

Kaikkein kalleimpia kameleita ei meille esitellä – eikä niitä tänään, tavallisena sunnuntaina, taida alueella ollakaan. Ohitamme alueen, jossa aidat ovat korkeat, läpinäkymättömät ja oppaamme kertoo, että suurimpien kauppatapahtumien aikaan arvokkaimmat kamelit vaihtavat omistajaa tällä alueella, eikä kutsuvierastapahtumaan tarvita ulkopuolisia silmäpareja.

Kamelimarkkinat Riad Saudi-Arabia

No, kun ei kunnollisia kameleita tänään ollut tarjolla, niin olkoon. Kukaan meistä ei halunnut ostaa yhtään kamelia ja jatkoimme matkaa tällä Riadin lentokentälle, suuntana Jedda Punaisenmeren rannalla.

Lento Jeddaan ilman SIM-korttia

Lentokentällä Lasse olisi halunnut ostaa paikallisen SIM-kortin, mutta osto tyssäsi sormenjälkitunnistuksen ongelmiin, syystä tai toisesta. Maahan saapuessamme meistä otettiin sormenjäljet ja taisivat yrittää saada sormenjälkiä osumaan yksiin niiden kanssa, mutta laitteiden (tai asiakaspalvelijoiden) toimimattomuuden takia jäi sitten SIM-kortti ostamatta tällä kertaa. No, Jeddassa kuten Riadissakin, hotellin wifit toimivat ihan hyvin ja tarvittaessa oppaamme jopa jakoivat wifin omasta puhelimestaan, jos sitä jotain tarkoitusta varten pyysimme.

Julkisten wifien käyttäminen Saudi-Arabiassa ei onnistunut missään, sillä tarvittavan salasana olisi aina saanut puhelimeen lähetettävänä tekstiviestinä ja ainakaan meidän suomalaisiin Moi-liittymiin niitä tekstiviestejä ei koskaan tullut perille.

Riad feature

Teloituspaikalta prinssin puheille – päivä Riadissa

Saavuimme 6 miljoonan asukkaan Riadiin illalla, joten näimme ensimmäiseksi laajan kaupungin iltavalaistuksessa. Ehkä hiukan odotustemme vastaisesti korkeita pilvenpiirtäjiä oli vain muutamia, harvakseltaan.
Liikenne soljui, illalla, sujuvasti leveitä moottoriteitä pitkin – täällä ei todellakaan kävellä paikasta toiseen. Liikenteen sujuvuutta tosin hankaloittaa juuri nyt meneillään oleva valtava metron rakennusprojekti joka pakottaa välillä ajamaan monta kilometriä väärään suuntaan ennen kuin on mahdollista kääntyä takaisin päätyäkseen haluamaansa kohteeseen. Toisaalta polttoaine on ainakin halpaa, litran bensiiniä saa noin 20 sentillä.

Riad Saudi-Arabia
Meriharakat Riadin yössä, hotellimme Plaza Inn Olayan edustalla

Seuraavana aamuna kaupunki näyttää erilaiselta, hiekkakivenväriseltä – mutta edelleen rakennustyömaalta.

Teloituspäivä

Suuntaamme ensimmäiseksi Masmakin linnoitukselle, joka toimii nykyisin museona. Linnoitusta lähestyessämme oppaamme innostuu ja toteaa meidän olevan onnekkaita. Lähellä olevien poliisiautojen määrästä hän on päätellyt, että tänään on teloituspäivä ja niitä on kuitenkin melko harvakseltaan.
Itse teloituksia emme länsimaisina pääsisi katsomaan ja – onneksi – päivän teloitukset ovat jo ohi kun saavumme museon läheiselle aukiolle, josta kaupungin englanninkieliset asukkaat käyttävät nimeä Chop Chop Square. Jäljellä on vain vesilätäkkö sen jäljiltä, että teloitettujen veri on huuhdeltu pois aukiolta.

Riad Saudi-Arabia Chop Chop Square Riad Saudi-Arabia Chop Chop Square

Riad Saudi-Arabia Chop Chop Square
Uhrin omaisten tila aukion reunalla. Tästä ikkunasta he voivat halutessaan armahtaa teloitettavan vielä viime minuuteillakin.

Riad Saudi-Arabia Chop Chop SquareRiad Saudi-Arabia Chop Chop Square

Saudi-Arabiassa teloitetaan edelleen vuosittain yli 100 ihmistä. Kevyellä googlettamisella löytyy tieto, että syyksi on useimmiten merkitty murhat tai huumeet. Teloitus tehdään katkaisemalla teloitettavan pää julkisesti tällä aukiolla. Oppaamme kertoo olleensa paikalla kun teloitusvuorossa oli mies, joka oli tappanut kaksi lasta, kun ei ollut saanut heistä pyytämiään lunnasrahoja. Teloitettu oli kuulemma edennyt aukiolla vielä useamman askeleen ilman päätä. Teloitusaukio reunalla on ikkunallinen tila, josta uhrin omaiset voivat seurata teloitusta – ja viimeiseen hetkeen asti päättää halutessaan armahtaa tekijän.

Masmakin linnoitus

Mutta teloituksista normaalimpiin nähtävyyksiin. Masmakin vanhassa linnoituksessa oleva museo on tasokas ja itse linnoitus metrin paksuisine seinineen ja kauniine puuovineen kertoo omaa tarinaansa maan historiasta.

Riad Masmak Palace Riad Masmak Palace Riad Masmak Palace

Riad Masmak Palace
Ryhmämme Masmakin palatsin edustalla

Murabban palatsi

Masmakin jälkeen seuraava kohteemme on Murabban palatsi. Palatsi oli Saudi-Arabian valtioksi yhdistäneen kuningas Abdulazizin käytössä vuosina 1938-1953, eli hänen kuolemaansa asti. Kiertelemme palatsin huoneissa ja laskeudumme, jo hiukan kiireellä katsomaan vanhan kuninkaan autokokoelmaa alakertaan, sillä Saudi-Arabiassa rukousajat sulkevat niin museot, ravintolat kuin kaupatkin ajoittain hetkeksi.

Murabba PalaceMurabba PalaceMurabba Palace

Kansallismuseo

Siirrymme Kansallismuseoon, jossa saamme oppaaksemme museota ilmeisesti aikaisemmin joltain osin johtaneen hiukan vanhemman miehen, joka selvästikin rakastaa sitä. Museo on kieltämättä hieno, mutta käytettävissä olevan ajan puitteissa meidän olisi ehkä sittenkin kannattanut keskittyä johonkin aikakauteen sen sijaan, että käymme melko yksityiskohtaisesti läpi niemimaan koko historian aikojen alusta nykyaikaan. Mutta oikeasti, jos sattuisin olemaan Riadissa sadepäivänä eikä minulla olisi mitään muuta tekemistä, niin voisin kuvitella palaavani museoon. Tosin sadepäivät ovat harvassa, jos niitä vuodessa on tyypillisesti vaan muutama ja paluu Riadiinkin näiltä näkymin ei vieläkään olisi tyypillinen viikonloppumatka.

Alla muutama kuva valtavasta museosta kalliopiirrosten ajasta nykyaikaan ja öljynporaukseen.

Riad National Museum Saudi Arabia Riad National Museum Saudi Arabia Riad National Museum Saudi Arabia Riad National Museum Saudi Arabia

Museon pihalla ryhmäämme lähestyy valkoiseen pukeutunut mies, joka tiedustelee ystävällisesti keitä me olemme ja miksi olemme täällä. Hän työskentelee prinssi Sultan bin Salman bin Abdulazizille, joka vastaa mm. Saudi-Arabiaan suuntautuvasta turismista. Prinssi seurueineen on myös tänään museoalueella ja hetken päästä meitä haastatellut mies palaa ja kertoo, että prinssi haluaa tavata meidät.
Mielenkiintoista – olimmehan juuri vierailleet hänen isoisänsä Abdulazizin palatsissa (Murabba)!

Riad National Museum Saudi Arabia Riad Prince Sultan ibn Salman bin Abdulaziz

Ok … ryhmitymme tilaisuutta varten ryhmäkuvaan ja päädyn keskustelemaan prinssin kanssa hiihtämisestä. Hän tietää, että Suomessa harrastetaan hiihtämistä myös tasamaalla, mutta hän on talvella lähdössä laskettelemaan. Ympärillämme pyörii valokuvaajia ja videokuvaajia, muitakin kuin Lasse, joka myös yrittää saada tapaamisemme ministerin kanssa tallennettua. Ehkä päädyimme iltauutisiinkin.

Riad Prince Sultan ibn Salman bin Abdulaziz

Riad Prince Sultan ibn Salman bin Abdulaziz
Ryhmämme ja prinssi Sultan. Oikeassa reunassa paikallisoppaamme Shaik Faizullah

Etenkin paikallisoppaamme on haltioissaan prinssin tapaamisesta.
Yhteiskuva hänestä ja ministeristä saattaa jossain tilanteessa myöhemmin osoittautua hyvinkin arvokkaaksi liiketoimintojen kannalta.

Lyhyellä videolla vielä tunnelmia tapaamisestamme prinssin kanssa.

Meidän kannaltamme lyhyt tapaaminen kuninkaallisen perheen kanssa menee kategoriaan nähtävyydet, sillä onhan kuningasperhe iso osa Saudi-Arabiaa.

Diriyah

Päivän päätteeksi teemme vielä iltaretken katsomaan Diriyahin raunioita. Itse tähän Unescon maailmanperintökohteeseen emme meneillään olevien kunnostustöiden takia pääse, mutta näemme sen iltavalaistuksessa läheisestä puistosta. Kuten tuhannet puistoon iltaa viettämään tulleet paikallisetkin, joiden takia valokuvaaminen on hiukan haasteellista, sillä paikalla olevat poliisit ovat tarkkoja siitä, ettemme kuvaa yksittäisiä ihmisiä. Virkaintoisimmat kieltävät välillä raunioidenkin kuvaamisen, mutta oppaamme esiteltyä ryhmämme saamme taas luvan kuvata.

Diriyah Unesco World Heritage RiadDiriyah Unesco World Heritage Riad
Diriyah Unesco World Heritage Riad
Diriyah Unesco World Heritage Riad

Vielä illallinen alueella sijaitsevassa libanonilaisessa ravintolassa ja Riad tuntuu jo ihan tutulta!

Lunch in Riad
Lounaan söimme saudiarabialaisen ravintolan perhehuoneessa, lattialla istuen
(Kuva: Kari Mäntysalo)

(Jutun otsikkokuvasta sen verran, että olimme Saudi-Arabiassa ITL World -nimisen yrityksen vieraina, tehtävänimikkeillä Travel Consultant, suomalaisen Tres Hombres -matkatoimiston ”työntekijöinä”.)