Avainsana-arkisto: Tunisia

Sousse feature

Sousse – kotikaupunkimme Tunisiassa

Tunisian matkamme toteutimme helpoimmalla mahdollisella tavalla, eli ostamalla sinne viikon pakettimatkan Deturilta. Deturin hotellit Tunisiassa sijoittuvat Monastiriin, Sousseen ja Port El Kantaouihin ja valintamme oli Sousse.
Sousse on näistä kaupungeista/kylistä suurin ja ajattelimme, että jos Deturin retkitarjonta ei vie meitä Tunisian maailmanperintökohteisiin, niin Soussesta löytyisi varmasti myös kansainvälisiä retkiä.

Tarjolla olevista hotelleista valitsimme  Deturin listoilla olevista hotelleista parhaan, eli Mövenpick Resort & Marine Span – asuisimmehan Soussessa kokonaisen viikon ja olimme matkalla myös yli vuoden vaihteen, eli matkassa oli vähän juhlaakin.

Suomalaiset tunnetaan Soussen medinassa

Mövenpick-hotelli sijoittuu Soussessa rannalle ja lähimmäs Soussen medinaa, joka sekin on Unescon maailmanperintökohde. Ensimmäisenä Tunisian päivänämme kävelimme medinaan rantabulevardia pitkin, mutta totesimme matkan kuitenkin vähän turhan pitkäksi ja tylsäksi kävellä, etenkin kaupungissa, jossa 2 dinaarilla (70 sentillä) ajaa tuon välin taksilla.

Sousse TunisiaSousse Tunisia

Soussen medina, jos sinne menee rannan puolelta, oli alkuun muutaman korttelin mittaan hiukan ruuhkainen ja muutama myyjäkin hätyytteli meitä kevyesti. Syvemmällä medinassa kujat olivat ainakin näin tammikuun ensimmäisellä viikolla melko tyhjiä ja myyjät lähinnä hyväntahtoisen uteliaita. Me taas olimme alkuun hiukan epäluuloisia ja yritimme ohittaa useimmat keskusteluyritykset, mutta päädyimme lopulta pariinkin otteeseen juttelemaan myyjien kanssa Terve! Terve! -aloituksen jälkeen ja he todellakin tyytyivät vaan juttelemaan ja kertomaan tapaamistaan suomalaisista.

Yksi kävi hakemassa meille suomalaisen Maarit Niskasen toteuttaman taidekuvarunokirjan Hiekkaenkeli näyttääkseen sitä meille ja toinen olisi halunnut näyttää kuvaa itsestään ja Heimo Haitosta.

Suomalaisilla on selvästi täällä jalanjälkensä. Paitsi näistä muutamista medinan kauppiaista ymmärsimme sen toki ennen matkaamme ja sen aikana lukijoitamme saamastamme palautteesta: moni oli käynyt Tunisiassa – tai hänen vanhempansa tai jopa isovanhempansa olivat käyneet – ennen vuoden 2015 tapahtumia. Ehkä Deturin uuden aloituksen myötä suomalaiset löytävät Tunisian taas uudelleen.

Sousse Tunisia Sousse Tunisia Sousse Tunisia Sousse Tunisia Sousse Tunisia Sousse TunisiaSousse Tunisia

Ribat ja Suuri moskeija

Soussen medinan nähtävyyksistä kävimme katsomassa Ribatin, linnoituksen.
Kiipeämällä linnoituksen torniin sieltä näkee hyvin myös ison moskeijan sisäpihan, joten ehkä voimme väittää käyneemme katsomassa myös tuon moskeijan.

Sousse Tunisia Sousse Tunisia Sousse Tunisia Sousse Tunisia

Medinan alueella on myös useampia museoita, tärkeimpänä arkeologinen museo, mutta emme olleet Soussessa juuri tuolloin museotuulella, joten röyhkeästi jätimme väliin kaupungin ykkösnähtävyyden (Tripadvisorin mukaan) – mutta joulun jälkeen ajatuksenamme oli ottaa Tunisia rennosti ja silloin on sallittua vaikka ohittaa joku museo.

Sousse Tunisia

Tripadvisorin nähtävyyksistä puheenollen, niin jos et jo lukenut juttuamme Dar Am Taiebin modernin taiteen kotimuseosta, niin voin lämpimästi suositella sitä, niin juttua, kuin museota.

Soussen ravintolat

Soussen medinan portin vieressä, rannan puolella, on pieni ostoskeskus, Soula Center -nimeltään. Ostoskeskuksena se tuskin tarjoaa kovin paljoa suomalaiselle, mutta sen katolla oleva kahvila/ravintola on kelpo vaihtoehto kahvi/teetauolle tai pienelle lounaalle. Tunisialainen musiikki soi toki kovaa ja viereisessä pöydässä saatetaan tupakoida, mutta maassa maan tavalla.

Sousse Tunisia Sousse Tunisia Sousse Tunisia

Muita ravintoloita, joita haluaisimme suositella, emme oikein Soussessa osuneet, jos Mövenpick-hotellin ravintoloita (ja huonepalvelua) ei lasketa.

Yhtenä iltana kokeilimme pizzaa hotelliamme vastapäätä olevan ostoskeskuksen italialaiseksi itseään mainostavassa kahvilassa, mutta unohdimme, että muslimimaassa ei kannata tilata pizzaa, jossa menun mukaan on kinkkua, sillä kinkun sijaan siihen laitettu kalkkunamakkara ei sitä pizzaa parantanut!
Ilmeisesti pääosa kelvollisemmista ravintoloista olisivat olleet hiukan pohjoisempana, missä pääosa Soussen hotelleistakin oli.

Tämä matka -blogia kirjoittavat Anna ja Teppo, jotka olivat samaan aikaan kanssamme Tunisiassa olivat löytäneet Soussesta jonkun suosittelemisen arvoisen libanonilaisen ravintolankin. Annan jutussa on myös enemmän medinan historiasta, jos haluat tietää siitä muutakin kuin että se on Unescon maailmanperintökohde ja ollut sitä vuodesta 1988.

 

Dar Am Taieb feature

Nykytaiteen museo Dar Am Taieb

Kuten yleensäkin maailmalla rakensimme Sousseen liittyvät suunnitelmamme Tripadvisorin Things To Do -listan avulla. Listan kärjessä komeilee Arkeologinen museo, Soussen medina,  Ribat (linnoitus) ja Soussen medinassa sijaitseva iso moskeija.

Arkeologisen museon skippasimme, sillä laskeskelimme historiallisten museoiden kiintiömme tulevan täyteen Karthagossa ja El Jemissä ja kelasimme listaa eteenpäin. Ohitimme kylpylät ja vesiurheilukeskuksetkin ja pysähdyimme lopulta nähtävyyteen #10 eli Dar Am Taiebin museoon.

Nykytaiteen museota kuvattiin uniikiksi surrealistisen ja modernin taiteen labyrintiksi – kuullostaa riittävän erilaiselta kuin medina tai arkeologia!

Kotimuseo on auki päivittäin

Museo sijaitsee melko lähellä Soussen medinaa (Rue Ali Ben Ghdehem 25 juillet) ja viiden tähden hotellimme (Mövenpick Sousse) lähes yliavuliaat concierget etsivät meille museon esitteen, piirsivät karttaan kulkureittejä ja ehdottivat, että otamme taksin museolle. Museolle saapuessamme meidän kannattaisi pyytää taksia ennen lähtöään varmistamaan , että pääsemme sisään. Jos museo ei jostain syystäolisi auki (teoriassa se on auki päivittäin 8-19), niin taksi voisi viedä meidät medinan kupeessa sijaitsevaan Arkeologiseen museoon.

Museolle päästyämme kuljettajamme koputteli pariakin Dar Am Taiebin talon ovea ja rimputti aikansa ovikelloa ja saikin lopulta pienestä luukusta ovelta lupauksen siitä, että museo voidaan avata meille ja niin jäimme odottelemaan sitä kadulle.

Dar Am Taieb Sousse
Dar Am Taieb Sousse

Museotalosta ei voi erehtyä: valkoisten, ehkä hiukan sinisellä tehostettujen talojen maassa tämä talo on niin värikäs ja monimuotoinen, ettei siitä voi erehtyä.

Lopulta pääsimme sisään, maksoimme 2×10 dinaarin (6,70 €) pääsymaksun ja ranskaa tai englantia hiukan huonosti puhuva nainen opasti meidät ensin pihalle, jossa olisimme voineet viihtyä varmaan vartin, jos olisimme katsoneet tarkkaan kaikki sille mahdutetut esineet, mutta meitä hoputettiin yläkertaan.

Hiljaiset katsojat ja värikkäät leijonat

Yläkerrassa meitä vastassa oli katsojarivistö. Oli siellä muutakin, mutta tilan peräseinän tuolirivistöä ja tuoleilla istuvia hahmoja ei vaan voinut ohittaa.

Dar Am Taieb Sousse Dar Am Taieb Sousse

Lopulta ajattelimme kuitenkin palata tutkimaan tarkemmin etupihaa, mutta meitä opastanut nainen oli eri mieltä ja ohjasi meidät sisäpihalle, jonka jokaisella seinustalla ja jokaisessa kulmassa oli pihan tasosta katonrajaan eri tyylisiä töitä. Pihan keskellä oli pienen altaan ympärillä leijonia, kaloja ja lintuja – nämä mosaiikkitoteutuksina. Ok … ehtiihän sinne etupihalle vähän myöhemminkin.

Dar Am TaiebDar Am Taieb

Huone toisensa jälkeen

Pihalta meidät johdateltiin huone kerrallaan sitä useammassa kerroksessa ympäröiviin tiloihin, joissa teokset olivat välillä puuta, välillä kiveä, välillä pöydälle kuivumaan jätettyjä hedelmän kuoria – ja sitten seuraavaksi koko huoneen täyttäviä veistoksia.

Dar Am Taieb Dar Am Taieb SousseDar Am Taieb Dar Am Taieb

Monet alakerran huoneista olivat pimeitä, lähes ikkunattomia, mutta oppaamme sytytti niihin valot vierailumme ajaksi. Ihailimme värikkäitä lintuja ja punaisia ei minnekään, tietenkään, johtavia kierreportaita ja ehkä hiukan vaivautuneina siitä, että olimme museon ainoat vieraat olimme taas mielessämme jo palaamassa sinne etupihalle – olimmehan jo nähneet paljon enemmän kuin osasimme kuvitellakaan.

Dar Am Taieb Dar Am TaiebDar Am Taieb Sousse Dar Am Taieb Sousse

Taiteilija itse

Jossain vaiheessa olin kuitenkin yrittänyt kysellä naiselta mm. että onko hänellä tietoa montako teosta täällä on, mutta joko kysymykseni, jonka yritin esittää niin ranskaksi kuin englanniksi ei mennyt perille, tai sitten hän vaan halusi säästää vastauksen myöhempään.

Lopuksi meidät nimittäin johdateltiin tämän yksityisen kotimuseon yksityisiin tiloihin, perheen olohuoneeseen, ja saimme kuulla, että taiteilija ottaisi meidät vastaan, kunhan odottaisimme hetken. Perhe, olettaisin, tarjoili meille teetä ja keksejä, sillä taiteilijan valmistautuminen vierailuun kesti hetken, sillä hän oli vuoteessa ilmeisesti pienen leikkauksen jäljiltä, mutta se ei ollut syy olla tapaamatta museovieraita!

Dar Am TaiebTaiteilijan makuuhuoneessa etsimme hetken yhteistä kieltä ja todella yllättäen siksi lopulta osoittautui ruotsi! Dar Am Taieb oli ilmeisesti oleskellut jossain vaiheessa elämäänsä skandinaaviassa ainakin Ruotsissa ja Norjassa pitempiä aikoja ja tarjolla olleista kielivaihtoehdoista ruotsi oli hänelle tutuin, sillä arabiaahan me emme puolestamme osanneet.

Teosten lukumäärästä emme arviota saaneet, mutta sen saimme tietää, että taiteilija on täyttänyt taloaan näillä kaikilla teoksilla neljän vuosikymmenen ajan. Materiaaleina teoksissa on käytetty ihan kaikkea: kiveä, puuta, rautaa, keramiikkaa, vanhoja kenkiä, vanhoja pensseleitä – ihan mitä tahansa.

Lyhyen tapaamisemme jälkeen – vuoteenomana olevan miehen pidättäminen pitempään keskusteluun satunnaisten turistien kanssa ei tuntunut oikealta – palasimme lopulta etupihalle ja lopulta verannan radiokokoelman, kanat ja pehmotiikerinkin ohittaen takaisin kadulle.

Dar Am TaiebDar Am Taieb SousseDar Am Taieb

Olimme palanneet takaisin Sousseen jostain ihan toisesta maailmasta.

Port El Kantaoui

Uinuva Port El Kantaoui

Sidi Bou Saidiin, Karthagoon ja Tunisiin suuntautuvan pitkän päiväretken jälkeen päätämme lomailla päivän verran. Viihdymme kuitenkin hotellilla hienoista puitteista huolimatta vaan aamupäivän ja päätämme suunnata läheiseen pienvenesatamaan, Port El Kantaouihin.

Takseista Tunisiassa

Oppaamme mukaan sinne pääsisi taksilla 5-10 dinaarin hintaan. Olemmekin jo Soussessa käyttäneet takseja kaikilla vähänkin pitemmillä matkoilla, sillä pari dinaaria (n. 60 senttiä) ei ole suomalaiselle mitään, mutta 400-600 dinaarin keskimääräisellä kuukausipalkalla elävälle tunisialaiselle tietysti jo jotain.
Kuten aikaisemminkin käyttämissämme takseissa tässäkin mittari menee kyselemättä päälle, mutta toteamme sen pyörivän kyllä aikaisempaa nopeammin. Tästäkin meitä oli varoitettu, yötaksa on päivätaksaa korkeampi, mutta joskus, ihan vahingossa tietysti, yötaksa saattaa raksuttaa päivälläkin. Pyydämme arviota matkan hinnasta ja kas, mittari alkaa taas raksuttaa hitaammin – ja päätyy 7 dinaariin, kuten pitikin.

Port El Kantaoui

Turistinen Port El Kantaoui

Port El KantaouiPort El Kantaoui

Port El Kantaoui on ainakin sataman liepeillä puhtaasti turistikylä, siisti ja kaunis sellainen. Satamaan vievän reitin varrella on matkamuistomyymälöitä, ravintoloita ja valuutanvaihtopisteitä. Satama-altaan reunalla on lukuisia katamariineja, hassuja värikkäitä lasipohja-aluksia ja useita merirosvoaluksia – kaikki valmiina viemään turistin hetkeksi merelle: 15 dinaaria, puoli tuntia, 10 dinaaria! Emme kuitenkaan halua merelle, sillä meri täällä on vaan merta, rannan edustalla ei ole saaria tai mitään muutakaan mielestämme erityisen mielenkiintoista.

Port El Kantaoui Port El Kantaoui
Port El Kantaoui

Vähän pitemmälle päästyämme löydämme vilahduksia ehkä jotenkin autenttisemmastakin Port El Kantaouista – onhan täällä oikeitakin kalastusaluksia ja laiturin reunusta täynnä verkkokasoja. Samoin turistiretkiä tarjoavien katamariinien takaa löytyy myös ihan tavallisia purje- ja moottoriveneitä. Ainakin osassa niistä on Saksan lippu – ehkä Välimeren eteläranta on sopivan mukavaa aluetta myös tammikuussa.
Sataman suulla on merivartiostoasemakin ja punavalkoinen merivartioston alus jopa liikkeessä.

Port El Kantaoui Port El Kantaoui Port El Kantaoui

Ravintolan valinnan vaikeus

Port El Kantaoui taitaa olla saksalaisten suosimaa aluetta, sillä tyhjien ravintoloiden henkilökunta yrittää houkutella meitä sisään useimmiten saksaksi. Jos tunnustamme olevamme suomalaisia, tulee vastauksena Terve! Terve! – jonkun pitäisi kertoa näille, ettei ainakaan kaikille turisteille tuo Terve! Terve! ole positiivinen asia. Meistä olisi mukavampaa kuulla tervehdys heidän omalla kielellään.
Sataman pohjukan ravintolassa on sentään kourallinen ihmisiä, joten mekin päätämme antaa rahamme sille ja tilaamme pienen lounaan. Vaikea asia tämä ravintoloiden suosio: liian täysi ravintola mahdollisine pitkine jonoineen ja tarjoiluaikoineen ei houkuttele, mutta ei myöskään ihan tyhjä.

Port El KantaouiPort El Kantaoui
Port El Kantaoui

Talvisen hiljaista

Ravintoloiden reunustaman satama-altaan takana nousevat Port El Kantadoun hotellit ja ehkä osittain myös asuintalot. Ehkä osa saksalaisista asuu täällä pitempään, ehkä koko talven. Ainakin täällä olisi hiljaista ja rauhallista ja kuitenkin palveluita.
Vähän pohjoisempana tässä samassa kylässä, ei ihan tälle satama-alueelle, iskivät terroristit vuonna 2015. Ehkä siellä on vielä hiljaisempaa.

Port El Kantaoui

Olemme ensimmäistä kertaa Tunisiassa, joten on vähän vaikea arvioida, että onko kaikkialla, pääkaupunki Tunisia lukuunottamatta, vallitseva autius vaan tammikuuta vai eivätkö turistit vieläkään ole palanneet näille rannoille. Luultavasti osittain jälkimmäinen, sillä suljettuja hotelleja ja keskeneräiseksi jääneitä isoja rakennustyömaita on runsaasti.

Viiniä ja valuuttaa

Paluumatkalla satamasta pieneen kylään käytämme vielä hetken aikaa alkoholimyymälän etsimiseen. Toki hotelliltamme saisi alkoholia, mutta haluamme selvittää miten alkoholia tässä maassa voisi ostaa. Soussen seudulla ilmeisesti ainakin Magasin Generalin (MG:n) yhteydessä olevista ”Alkoista” ja kolme kertaa ohjeita kysyttyämme löydämmekin supermarketin sivuhuoneessa sijaitsevan ”Alkon”. Port El Kantadoun ainoan. Kuulemma Soussessakin sellainen on, mutta emme lähteneet selvittämään missä se ainokainen sijaitsee. Ostamme paikallista Macon-merkkistä viiniä, jota on meille kehuttu. Thibarine-taatelilikööriä myydään vaan sen verran isoissa pulloissa, että jätämme sen lentokentän varaan – ja sitä paitsi, ensin sitä pitäisi ehtiä edes maistamaan!

Port El Kantaoui Port El Kantaoui Port El Kantaoui

Poikkeamme myös vielä vaihtamassa valuuttaa – Tunisiassa vierailevan turistin lähes jokapäiväinen tehtävä, sillä suljettua valuuttaa ei saa vaihdettua takaisin euroiksi (paitsi ehkä jossain yhdessä pisteessä lentokentällä), joten on järkevää vaihtaa sitä pienissä erissä, vaikka päivittäin. Valuutanvaihtokuititkin on kuulemma hyvä säilyttää, ainakin joitakin niistä, jos kuitenkin päätyisi yrittämään dinaarien vaihtoa takaisin euroiksi. Tyypillinen päiväkulutuksemme, sisältäen yhden aterian, muutaman juoman, ehkä yhden nähtävyyden ja pari taksia, on ollut 20 euroa, eli vajaalla 60 dinaarilla olemme pärjänneet hyvin.

Sidi Bou Said feature

Sidi Bou Said loistaa kilpaa auringon kanssa

Saavumme Sidi Bou Saidin pieneen kylään aamukymmeneltä – kuten kymmenet muutkin turistit. Tie ylös näköalapaikalle on melkein ruuhkainen – mutta hyvä niin ehkä, onhan Tunisian turismi kärsinyt pahasti vuoden 2015 tapahtumista, joten turismin hienoista elpymistä ja pientä ruuhkaa voitaneen pitää positiivisena asiana.

Kaikki aloittavat näköalapaikalta

Näköalapaikka ei edes ole mielestäni kylässä hienointa, mutta Deturin oppaamme, kuten muutkin oppaat, vievät ryhmänsä sinne, jotta ihmiset saavat jonkinlaisen käsityksen paikasta ja voivat sen jälkeen jatkaa kierrosta kukin oman halunsa mukaan.

Sidi Bou Said Tunisia
Sidi Bou Saidissa on taas turisteja
Sidi Bou Said

Pieniä kujia ja sinisiä ovia Sidi Bou Saidissa riittääkin kaikille – alun jälkeen näimme vaan vilaukselta muita matkailijoita etsiessämme sitä kauneinta ovea.

Sinivalkoinen taiteilijakylä

Sidi Bou Said on taiteilijakylänä tunnettu pieni yhteisö parikymmentä kilometriä pääkaupunki Tunisista pohjoiseen.  Ranskalainen taiteilija Rodolphe d’Erlanger valitsi taloonsa sinivalkoisen teeman 1920-luvulla ja vähitellen koko kylä omaksui samaisen sinivalkoisen värityksen – muutamaa keltaista ovea ja muutamia mustavalkoisia kaaria lukuunottamatta.

Täällä on asunut useampiakin nimekkäitä taiteilijoita, tunnetuimpana heistä ehkä Paul Klee. Myös monet tunisialaiset taiteilijat ovat asuneet täällä. Nyttemmin kylästä on tullut hyvin toimeentulevien ihmisten lähiö – ja turistinähtävyys.

Sidi Bou Saidin ovet

Sidi Bou Saidin ovet ovat täkäläisten matkamuistomyymälöiden ehkä yleisin aihe, mutta emme halunneet kotiimme A4:n kokoista rihkamaovea, emmekä edes astetta tyylikkäämpiä ovia kuvaavia akvarelleja, lähdimme kiertelemään kylää ajatuksena kuvata kauneimmat ovat. Tällaisia löysimme.

Sidi Bou Said ovet Sidi Bou Said ovet Sidi Bou Said ovet
Sidi Bou Said ovet Sidi Bou Said ovet Sidi Bou Said ovet Sidi Bou Said ovet Sidi Bou Said ovet Sidi Bou Said ovet

Siniset ruumisvaunut

Kiipesimme myös yhä ylemmäs, vielä näköalapaikkaakin ylemmäs ja huomasimme päätyneemme hautausmaalle. Hetken ihmettelin kauniita sinisiä vaunuja läheisen talon seinustalla, mutta kohta ymmärsin, että nämä ovat ruumisvaunut, siniset siis nekin.

Sidi Bou Said hautausmaa Sidi Bou Said hautausmaa

Löysimme myös Sidi Bou Saidin majakalle, jotain muutakin täällä siis kuin sinistä ja söpöä.

Sidi Bou Said majakka

Cats of Sidi Bou Said

Kissatkin ovat ilmeisesti tämän(kin) kylän juttu. Painottamalla valokuvausretkeä hiukan toisin olisimme voineet Sidi Bou Saidin ovien sijaan julkaista jutun Sidi Bou Saidin kissoista, mutta toisaalta kissoja on kaikkialla, näitä ovia vain täällä. Tai no ei, on näitä oviakin muuallakin Tunisiassa, esimerkiksi Soussen medinassa, mutta täällä niitä on enemmän!

Sidi Bou Said kissat Sidi Bou Said kissat Sidi Bou Said kissat

Käy peremmälle!

Paluumatkalla matkamuistokojut ovat jo avanneet ovensa ja osa myyjistä on hiukan turhankin innokkaita. Innokkaampia kuin uneliaammassa Soussen medinassa, jossa voit katsella tai olla katsomatta, ryhtyä juttusille tai olla ryhtymättä – mutta onnistumme kuitenkin ohittamaan useimmat kujat, ostamaan yhden keltaista ovea esittävän jääkaappimagneetin ja palaamaan bussille ajoissa. Matkamme jatkui Karthagoon ja Tunisin kaaottiseen medinaan, mutta niistä enemmän vähän myöhemmin.

Sidi Bou Said kissat