Avainsana-arkisto: Unescon maailmanperintökohteet

Petäjänveden kirkko

Petäjäveden kirkko

1700-luvulla rakennettu vanha puukirkko jossain Keski-Suomessa? Tunnustan, että tällä kuvauksella en olisi ollut retkestä Petäjäveden kirkolle kovin innostunut.
Yksi Suomen Unescon maailmanperintökohteista? Maabongauksen tiimoilta olen oppinut arvostamaan maa- ja aluelistojen ohella myös Unescon maailmanperintökohdeluetteloa – harvoin ne ovat pettäneet.
Rastitettava lista Unescon maailmanperintökohteista löytyy muuten ainakin Most Traveled People -sivustolta kohdasta My Travel > My World Heritage (vaatii rekisteröitymisen kyseiseen palveluun).

Tulimme Petäjävedelle pohjoisesta ja käännyimme nelostieltä Petäjävedelle vähän Äänekosken jälkeen ja päädyimme Uuraisten kautta kulkevalle osittain hiekkatielle, jolla vielä tehtiin tietöitä – no saatiin hiukan kokemusta suomalaiseen rallimaastoonkin!

Petäjäveden kirkko
Hienoimmat kuvat kirkosta saa jo parkkipaikalta alueelle johtavalta sillalta

Petäjäveden kirkko

Lampaita Petäjäveden kirkolla
Kirkon läheisyydessä laiduntavat lampaat ovat varmasti mukava lisä etenkin ulkomaisille ja nuoremmille matkailijoille

Ei pettänyt Petäjävesikään. 1763-65 rakennettu puukirkko on oikeasti puuarkkitehtuurin helmi. Värikäs kirkontorni ja paanukatto. Kirkon sisällä osin maalaamattomat, osin koristellut hirret. Maalaamattomat käytössä kiiltäviksi kuluneet penkit.
Kirkontorni, siis itse asiassa tapuli, on rakennettu vasta 1821. Tapulin sininen sisäkatto pyrkii kuvaamaan taivaankantta ja siinä oleva punaisella tähdellä koristeltu aukko on kellojen nostoaukko.

Petäjäveden kirkko Petäjäveden kirkko

Saarnastuoli edustaa kansanomaista puunveistotaitoa: Jeesus, evankelistat ja enkelit saarnastuolin seinissä ja matkailijoiden suojelupyhimys Pyhä Kristoforos sitä kannattelemassa. Enkeleitä voisi ostaa mukaansakin, petäjäveteläistä käsityötä.

Petäjäveden kirkko Petäjäveden kirkko

Kirkko jäi pois käytöstä jo 1879 uuden kirkon myötä, mutta sitä ei koskaan – onneksi – purettu. Rakennusmuistomerkkinä sitä on hoidettu 1950-luvulta alkaen ja Unescon maailmanperintökohde siitä tuli vuonna 1994.

Kirkon ympärillä on myös ollut hautausmaa, joka jäi käyttöön vielä itse kirkon jäätyä pois käytöstä. 1700-luvulta alkaen hautausmaalle on haudattu noin 9100 vainajaa, mutta nykyisin hautamuistomerkkejä on jälkellä 131. Varhaisimmat muistomerkit ovat puisia ja niitä on säilynyt vaan muutama.
Osan haudoista luonto on jo melkein ottanut omakseen.

Petäjäveden kirkkoPetäjäveden kirkko

Nykyisin kirkossa järjestetään kesäisin jumalanpalveluksia, häitä ja kastetilaisuuksia sekä konsertteja.

Museokortti ei kelvannut kirkkoon vaan pieni viiden euron sisäänpääsymaksu piti maksaa erikseen: opaspalveluiden ja kirkon ylläpito vaatii rahaa. Kesällä kirkko on auki päivittäin, talvella sinne pääsee ennakkovarauksella.

Petäjänveden kirkko

Vielä viimeinen silmäys kirkkoon ja matkamme jatkui kesäisen kiertomatkamme seuraavalla Unescon maailmanperintökohteelle, eli Oravivuoren kolmiomittaustornille, joka on osa Struven ketjua.

Petäjäveden kirkko

Oravivuori feature

Struven ketju: Oravivuori

Vierailimme tänä kesänä kolmella Suomen Unescon maailmanperintökohteella.
Näistä erityisesti Struven ketju on viimeksi kuluneina viikkoina ollut näyttävästi esillä myös ainakin pääkaupunkiseudun valtamediassa, Helsingin Sanomissa.

Oravivuori Struven ketju Unesco

  1. heinäkuuta julkaistiin juttu Suomen Unescon maailmanperintökohteiden tutkiminen on kuin hyppy historiaan, joka esittelee kaikki seitsemän maailmanperintökohdettamme.

  2. elokuuta esiteltiin erityisesti Struven kolmiomittaustornien ketjua artikkelissa Maapallon kokoa mitattiin Suomessakin tarkasti 200 vuotta sitten – kokeen toteutus vei lähes 40 vuotta. Tätä juttua kommentoitiin vielä mielipiteissä 5. elokuuta.

Vierailu jollain Struven ketjun pisteellä tuli osaksi Espoosta Ouluun ja takaisin kierrostamme suunnittelun viime metreillä, kun olimme jo päättäneet käydä Jyväskylässä ja luin sitten, huolimattomasti, Wikipediasta Oravivuoresta, että ”Oravivuori on vuori Puolakassa Päijänteen tuntumassa entisessä Korpilahden kunnassa Jyväskylässä.”

Suomen Unesco-kohteet
Unescon maailmanperintökohteet Suomessa. Kuva HS:ien artikkelista.

Asiaa sen tarkemmin tutkimatta ajattelin, että ok, poiketaan täällä samalla kuin käymme Jyväskylässä. Vasta edellisenä iltana, Pihtiputaan Kärväsjärvellä yöpyessämme, kävimme vähän tarkemmin läpi seuraavan päivän reittiämme Pihtiputaalta Petäjäveden kirkon kautta Jyväskylään ja edelleen Hartolaan, josta olimme varanneet seuraavan yöpymisemme. Tarkempi tutkimus Oravivuoren sijainnista osoitti sen olevan Päijänteen länsipuolella siinä missä yöpymisemme oli varattu Päijänteen itäpuolelta. Oravivuori ei myöskään ollut ihan Jyväskylässä, vaan Puolakkaan, on matkaa yli 40 kilometriä! Pohdin jo hetken Oravivuoren vaihtamista vaikka Porlammissa sijaitsevaan Struven ketjun pisteeseen ja sen yhdistämistä joskus myöhemmin tehtävään retkeen Verlan Unescon maailmanperintökohteeseen, mutta kun sitten löytyi sentään Kärkisten silta, jota pitkin siirtyminen Päijänteen länsipuolelta itäpuolelle onnistuisi ilman yletöntä määrää lisäkilometrejä, niin Oravivuori se on!

puolakka kartalla

Nousu Oravivuorelle

Oravivuoren kolmiomittaustornille pääsee Puolakasta noin kilometrin pituista polkua ylämäkeen. Polun lähtöpaikalle on E63-tieltä vajaa 10 kilometriä hiekkatietä, jonka varrella on siellä täällä Struven ketjusta kertovia merkkejä: sen verran, että usko siitä, että on oikealla reitillä säilyy. Applen Maps -ohjelmisto ei ihan selvinnyt loppuun asti, mutta Here selvisi, mutta pelkillä tienviitoillakin siis selviää.

Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco

Jätimme auton pienen parkkipaikan reunaan – ainoana, ei näillä Struven ketjun pisteillä, tällä ainakaan, mitään suurempaa ruuhkaa näyttänyt olevan – varustauduimme varoiksi sadevarusteilla ja otimme mukaan vähän juotavaa ja aloimme kiivetä.

Polku ei ole ihan kesy, muttei nyt vaikeakaan. Alkumatkasta se on vähän leveämpi, myöhemmin mutkaisempi, kivisempi ja kapeampi. Pari kosteinta kohtaa ylitetään pitkospuita pitkin ja lopussa jyrkimmissä kohdissa on portaat.
Polun varrella on monessa kohtaa kylttejä, joista selviää paljonko matkaa on vielä jäljellä ja kartta polusta.

Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco

Lopulta kolmiomittaustorni tulee näkyviin ja kiipeämme vielä viimeiset askelmat ylös torniin, hiukan jo hikisinä, ihailemaan Päijänteelle aukeavaa maisemaa. Täällä emme enää olleetkaan itseksemme, vaikka matkan varrella emme olleet nähneet ketään: tornillehan pääsee myös toista polkua pitkin Päijänteeltä, jos paikalle saapuu veneellä.

Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco Oravivuori Struven ketju Unesco

Hetken pohdimme tornissa historiaa, sitä miten aikoinaan kolmiomittaustornien ketjun avulla mitattiin maapallon kokoa. Mittauksia tehtäessä kolmiomittaustorneja oli niin taajaan, että kustakin tornista näki seuraavan – nyttemmin niitä on enää jäljellä muutamia, kuten tämä Oravivuoren torni ja sitä lähimpänä Porlammin torni, mutta lähes 200 kilometrin etäisyydellä toisistaan olevista torneista ei tosiaankaan enää näe yhdestä toiseen.

Oravivuori Struven ketju Unesco
Jos klikkaat kuvan auki, niin pystyt luultavasti lukemaan tekstinkin!

Porlammilla käynnistä on muuten juttu Kirjamatkat -blogissa.

Laskeutuminen kolmiomittaustornilta takaisin parkkipaikalle sujuikin meiltä sitten ripeästi: ei niinkään alamäen avittamana vaan hienoisen sateen uhkan leijuessa ilmassa. Viimeisen sadan metrin aikana kastuimme jo hienoisesti, mutta ennen kunnon kuuroa olimme jo autossa matkalla Korpilahteen juhlistamaan uutta Unescon maailmanperintökohdepistettä pizzalla.

Kärkisten silta Jyväskylä
Kärkisten sillalla, melkein
Merenkurkku feature

Valassaarten majakka ja Merenkurkun saaristo

Kiinnostuksemme Unescon maailmanperintökohteisiin heräsi myöhemmin kuin maabongausharrastuksemme ja saatamme edelleen maailmaa kiertäessämme jättää käymättä jopa melko lähellä sijaitsevissa kohteissa, etenkin jos ne ovat tyyppiä ”vanhat temppelit”. Luontokohteet houkuttelevat varmemmin ja kun jossain vaiheessa tulin tarkistaneeksi tilanteemme Suomen maailmanperintökohteiden osalta, niin Merenkurkku, tuntui näistä heti kiinnostavimmalta.

Merenkurkku Unesco
Moreeniharjanteita Merenkurkussa

Merenkurkku on kuitenkin sen verran etäällä pääkaupunkiseudusta, että sinne ei ihan päiväseltään ehdi, joten matkan toteutus jäi tähän kesään. Merenkurkun alue oli kesäisen roadtrippimme pääkohde, kunhan ensin sain selville, että missä se on – ja miten siellä voi vierailla.

Björköby

Autolla liikuttaessa parhaan kuvan alueesta saa luultavammin Björköbyssä, Svedjehamnin alueella. Aikani etsiskeltyäni – olimme taas vähän myöhään liikkeellä, sillä alueen majoituskapasiteetti ei ole kovin suuri – sain meille varattua pienen kesämökin ihan sataman tuntumasta ja lisäksi päiväretken Valassaarille.
Matkaa Vaasasta Svedjehamnin satamaan on noin 40 km ja bonuksena matkalla pääsee ylittämään vielä tällä hetkellä Suomen pisimmän (1 045 metriä) sillan: Raippaluodon sillan.
(Kruunuvuoreen suunnitellun sillan pituus tullee olemaan 1 200 metriä.)

Raippaluodon silta
Raippaluodon sillalla

Kotkanpesä

Vuokraamallamme kesämökillä on komea nimi: Kotkanpesä. Itse asiassa vuokrattavia Kotkanpesiä on kaksi, alkuperäinen, pienempi ja uusi, isompi, mutta kahdelle hengelle pieni kahden huoneen ja kylpyhuoneen mökki oli ihan riittävä.
Mökin pihalta lähti polku rantaan ja kääntymällä vasemmalle pääsi kiertämään Bodvattnet -nimisen lammen (joka vielä vähän aikaa sitten oli merenlahti) ja kääntymällä oikealle pääsi suoraan Salteriet -ravintolaan.
Yö pienessä mökissä maksoi 90 euroa.

Kotkanpesä Svedjehamn Kotkanpesä Svedjehamnkotkanpesä details

Bodvattnett runt

Päätimme olla reippaita ja lähdimme kiertämään n. 4 kilometrin pituista luontopolkua, mutta etenkin sen itäreuna oli sen verran metsäistä (lue: pusikkoista), että välillä jo harmitti ettemme kääntyneet etelärannan niityltä takaisin ja kiertäneet reittiä toisin päin pohjoisrannan näköalatornille.

Luontopolku Svedjehamn
Bodvattnetin kiertävä luontopolku – Kotkanpesä merkitty oranssilla renkaalla

Näköalatorni onkin oiva paikka tarkkailla maisemassa näkyviä De Geer -moreeniselänteitä. Maan kohoaminen, merivirrat ja aallokko huuhtovat hienoa aineista paljastaen uusia moreenimuodostumia ja moreeniselänteiden taakse syntyy vähitellen laguuneja eli fladoja ja lopulta järviä, joita kutsutaan kluuvijärviksi.
Geologisesti tämän harvinaisen esiintymän ohella alueella on ihan erityinen kasvistonsa, kasveja, jotka ovat erikoistuneet valloittamaan merestä paljastuvan maan. Lämpimät ja matalat vedet houkuttelevat myös alueelle runsaasti kaloja ja lintuja.

Bodvattnet
BodvattnetBodvattnet

Bodvattnet
Bodvattnet Svedjehamnin näköalatornista katsottuna

Valassaarten retken oppaamme ei väsynyt toistamaan viittausta Mark Twainin sanoihin ”Osta maata, sitä ei enää valmisteta” ja kumoamaan sen sanomalla, että kyllä sitä täällä valmistetaan, neliökilometrin verran vuodessa.

Luontoretken jälkeen palkitsimme itsemme ilta-auringossa Salteriet -ravintolan terassilla siiderillä ja bataattiranskalaisilla – ei hassumpi päivä.

Salteriet Svedjehamn
SvedjehamnSvedjehamn

Svedjehamnin rannan venevajarivistöt houkuttelevat vielä ottamaan kuvan tai toisenkin, niin illalla kuin aamullakin.

Valassaaret

Tee-se-itse aamupalaSeuraavana aamuna söimme mökissä tee se itse aamupalamme, jonka tarvikkeet olimme ostaneet Björköbyn keskustan pienestä kaupasta, joka onneksi oli auki vielä siitä ohi ajaessamme, sillä se oli viimeinen mahdollisuus ruokaostoksiin – Svedjehamnista ei mitään K- tai S-Marketiä löydy.

Retki Valassaarille lähti Salteriet -ravintolan edustalta klo 11 ja tuona lauantaina meitä olikin kahden veneellisen verran, eli n. 20 henkeä. Jos tulet kauempaa ja haluat retkelle tiettynä päivänä, se kannattaa ehdottomasti varata etukäteen, sillä näillä vesillä ei kuljeta millään isoilla laivoilla, joten kapasiteetti on rajallinen.
Retki Valassaarille maksoi 55 euroa hengeltä, sisältäen kevyen retkilounaan.

Venematkan mielenkiintoisin osuus oli alkumatkan pujottelu matalissa vesissä, jotka ehkä vain muutaman vuosikymmenen kuluttua eivät enää ole vesiä. Matka Valassaarille kesti noin tunnin, jonka jälkeen rantauduimme saarten nyttemmin suljetun merivartioaseman läheisyyteen. Samaiselle paikalle tuotiin aikoinaan Valassaaren majakan teräksiset osat ajatuksena koota majakka tähän, mutta yllätyksenä rakentajille tästä kohdasta, eikä koko saarelta, ei löytynytkään kalliota, johon majakan olisi voinut ankkuroida. Lähin kalliopohja löytyi naapurisaarelta Ebbskäriltä, jonne piti siis rakentaa tie ja silta. Nyttemmin saaret ovat jo yhtä saarta ja vanha kivisilta on vain osa Ebbskäristä majakalle vievää polkua.

Venematka Valassaarille Venematka ValassaarilleValassaaret meripelastus

Luontopolulla

Oppaamme Roland Wiik kertoi perusteellisesti Merenkurkun saaristosta ja Valassaarten luonnosta ja seudun historiasta kävellessämme 2,5 kilometrin mittaista luontopolkua majakalle. Me olimme kärsimättömiä, sillä majakkaa ei edes näy ennenkuin olet jo lähes perillä!

Mutta opimme saariston vanhoista rutiineista: kesän saarella viettävät lampaat pitävät kasvuston paikoitellen vielä kurissa vaikka kulottamista ei enää tehdä. Aikoinaan tämänkin alueen kaikki saaret, kukin vuorollaan, poltettiin säännöllisin väliajoin, jotta ne säilyivät kasvustoltaan ideaalisina ajatellen eläinten ruokkimista.
Tutustuimme myös perhekuusiin ja pysähdyimme Käringsundin rannalla, joka on hyvä esimerkki maan kohoamisesta, sillä vasta vähän aikaa sitten se oli vielä merenlahti, nyt flada, joka yhdistyy mereen enää kapealla purolla.

Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku

Historiaa riittää, sillä saarelle menehtyi Suomen sodan aikana satoja venäläisiä, joiden ruumiit olivat pitkään maastossa siinä kohtaa mihin ne olivat jääneet, mutta 1930-luvulla luut kerättiin yhteen kasaan ja niiden päälle kiviröykkiö muistomerkiksi.

Lopulta saavutamme Ebbskärin ja Storskärin yhdistäneen vanhan sillan ja tiedämme sentään olevamme jo majakkasaarella. Vähän vielä matkaa pitkospuita pitkin, nyt vehreässä lehtipuumetsässä, sillä Storskärin edellisestä kulottamisesta on enemmän aikaa kuin Ebbskärin kulottamisesta ja lopulta näemme punaisen, teräsrakenteisen majakan. Se, että lehtipuumetsän läpi kulkevaa osuutta polusta kutsutaan ”Rakkauden poluksi” ei tuossa vaiheessa enää hidastanut vauhtiamme yhtään!

Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku Valassaaret luontopolku

Valassaarten majakka

Rautaelementeistä koottu ristikkomajakka tilattiin vuonna 1884 ja sitä alettiin rakentamaan Ebbskärille keväällä 1885. Suunnitellulta paikalta ei kuitenkaan löytynyt peruskalliota, joten päätettiin vaihtaa paikkaa läheiselle Storskärille.
Ebbskärille jo rakennetut rmajakanvartijoiden asuinrakennukset ja majakan osat siirrettiin Storskärille ja majakka saatiin valmiiksi kesällä 1886. Majakan valo syttyi ensimmäisen kerran 19.11.1886.
Sirorakenteista tornia on vahvistettu harusvaijereilla kahteen otteeseen, vuosina 1936 ja 1977. Majakan miehitys lopetettiin vuonna 1964 ja merivartijatkin lähtivät saarelta 2009.

Valassaarten majakka Merenkurkun saaristo Valassaarten majakka Merenkurkun saaristo Valassaarten majakka Merenkurkun saaristoValassaarten majakka

Majakan on suunnitellut samainen Henry-Lepauten insinööritoimisto, joka vähän sen jälkeen kun se oli suunnitellut tämän majakan suunnitteli myös Eiffel-tornin.

Majakan ohella retken lopussa oli tarjolla toinenkin palkinto: meidät saarelle kuljettaneet veneet olivat retkemme aikana siirtyneet majakkarantaan ja kantaneet majakan kupeeseen kahvia/teetä/mehua ja kala- tai kasvisleipiä.
Muutama kilometri metsäpolulla ja kaikilla olikin jo kiljuva nälkä!

Vielä muutama valokuva ja veneisiin ja paluumatkalle – ja meidän tapauksessamme auton keula kohti Halsuaa, jossa olimme ystävien luona yötä, ja sieltä seuraavalla majakalle: Tankarille Kokkolassa.

Suosittu kesäkohde

Vaikkakin vähän asian vierestä, niin en malta lopuksi olla kommentoimatta sitä miten suosittu kesäkohde Merenkurkun alue ainakin tänä kesänä on ollut.

Päivää ennen vierailuamme Maailmanmatkaaja-tuttavani kertoi Facebook -päivityksessään olevansa Björköbyssä Svedjehamnin satamassa ja pääsimme fiilistelemään seuraavan päivän kohteemme kuvia jo ollessamme vielä Sälgrundissa.
Pari päivää ennen tämän jutun kirjoittamista huomasin entisen työkaverini Facebook -päivityksestä, että Svedjehamnissahan sitä ollaan!

Valassaarten risteilylle veneisiin jakautuessamme huomasimme, että naapurimme 80- ja 90-luvulta olivat hekin lähdössä samalle retkelle! Tulikin sitten luontopolulla ja majakalla hiukan päivitettyä kuulumisia puolin ja toisin jo lähes 20 vuoden ajalta.

Valassaarten luontopolulla

Valassaarten luontopolusta on kirjoitettu myös ainakin Retkipaikassa ja Jalkaisin blogissa. Jälkimmäinen juttu on jo muutaman vuoden takaa, mutta ei tämäkään luonto eikä varsinkaan historia ihan niin nopeasti muutu.
Raippaluodon siltaa – ja Merenkurkun maisemia sen ympärillä – ylisti äskettäin myös Elämää ja matkoja -blogin juttu Lähimatkailun helmistä.

Marjaniemen majakka feature

Majakoita joka päivälle

Kesän roadtrippimme on edennyt Ouluun. Tänään käännymme takaisin etelään ja jätämme rannikon ja majakat taakse.

Matkan varrella olemme päivittäneet (ja päivitämme) somekanaviamme: Meriharakan Facebook-sivuja, Instagramia ja Twitteriä, melko säännöllisesti, mutta varsinaiset matkakertomukset täällä blogin puolella saavat odottaa paluutamme.

Majakat jäävät kuitenkin nyt taakse ja sen kunniaksi pieni yhteenveto näkemästämme ja kokemastamme niiden osalta.

Sälgrund

Sälgrundin majakka (Merenkurkun ja Perämeren majakat)
Sälgrundin majakka ilta-auringon osuessa sen linsseihin

Sälgrund oli ainoa majakka, jolla yövyimme. Tai siis tarkkaan ottaen yövyimme vanhassa luotsirakennuksessa majakan pihapiirissä. Päädyimme yöpymiseen, koska retkiä tälle majakalle ei ollut tarjolla haluamamme päivänä, mutta varaamalla majoituksen saarelta pääsimme sinne yöksi. Onhan sekin majakkaretki!  Itse asiassa paras retki näistä neljästä!
Jos ensi kesänä päädymme Rauman suunnalle Unescon maailmanperintökohteita kertaamaan ja siinä yhteydessä Kylmäpihlajan majakalle, niin taidamme ehdottomasti tutkia mahdollisuuksia yöpyä siellä!

Valassaaret

Valassaaret majakka (Merenkurkun ja Perämeren majakat)

Valassaarten majakalla vierailimme päiväretkellä Björköbystä. Lauantain retkelle lähti kaksi pientä veneellistä matkailijoita, yhteensä lähes 20 henkeä.
Retkeen kuului myös opastus ja yksi innokkaan oppaamme suosikkilauseita olikin, että Mark Twainin vanha viisaus ”Osta maata, sitä ei enää valmisteta” ei päde Merenkurkussa. Retki todisti myös taas kerran sen, että Suomi on pieni maa. 20 hengen porukassa oli mukana myös pariskunta, jonka kanssa asuimme samassa pienessä rivitaloyhtiössä Tapiolassa ainakin vuosikymmenen, tosin jo kohta pari vuosikymmentä sitten.

Tankar

Tankar majakka (Merenkurkun ja Perämeren majakat)

Tankarin majakkaretki M/S Jennyllä Kokkolasta oli näistä neljästä ”turistisin” – laivalle olisi mahtunut 170 henkeä ja kauniina sunnuntaipäivänä meitä oli varmasti yli 100. Joukko hajaantui kuitenkin saarelle mukavasti eikä paikka tuntunut ruuhkaiselta.
Cafe Tankarissa sai lohikeittoa lähes jonottamatta ja saarella majoituspalveluita tarjoavilla ihmisillä oli aikaa jutella heidän pihapiirissään poikkeavien kävijöiden kanssa.

Marjaniemi

Marjaniemi majakka (Merenkurkun ja Perämeren majakat)

Etukäteen ajattelimme, että Marjaniemen majakalla onkin helppo käydä, sillä sinnehän pääsee autolla, joten ei tarvitse varata veneretkiä eikä välittää aikatauluista.
Lauttamatka Hailuodolle on kuitenkin aika paljon pitempi kuin vaikka Parainen-Nauvo -väli ja lautat kulkevat ½ – 1 tunnin välein ja heinäkuussa Hailuodolle menijöitä on paljon. Menomatkalla pääsimme vasta toiseen lauttaan, eli odotusaikaa kertyi lähes tunti, sillä olimme tulleet ajoissa jonoon ajatellen pääsevämme kello 12 lauttaan.

Valassaarta lukuunottamatta kaikkiin majakoihin olisi saanut myös pientä maksua vastaan nousta ylös, ei kuitenkaan linssistöön asti, joten jätimme kiipeämiset väliin ja nautimme mieluummin merellisestä ympäristöstä. Vierailumme Utön majakalla, aina linssistössä asti, teki meistä tältä osin ilmeisesti nirsoja: jos ei pääse linssistöön, niin emme me sitten viitsi!

Majakoiden lisäksi olemme poikenneet Porissa, Kristiinankaupungissa, Kaskisissa, Vaasassa, Halsualla ja Kokkolassa – ja nyt Oulussa, mutta lisää näistä, kuten näistä majakkaretkistäkin vähän myöhemmin.

Oulun myötä vasta keväällä kirjoittamani juttu 5 paikkaa, jossa emme ole käyneet, vanhenikin sitten alle puolen vuoden.

Malta siis vielä hetki – ja seuraa sillä aikaa paluumatkaamme Oulusta Espooseen somekanavissamme 🙂