Avainsana-arkisto: valokuvaus

Inspiroivia ruokakuvia Santa Maria

Inspiroivia ruokakuvia

Osallistuimme pari viikkoa sitten Santa Marian bloggaajatilaisuuteen Inspiroivia ruokakuvia & kameroita.

Ruokakuvaus Fotonokka

Tilaisuus ei kyllä ollut ihan sitä, mitä olimme kuvitelleet – mutta se oli meidän vikamme, ei Santa Marian. Todella harvoin, jos koskaan, teemme nimittäin kotona sellaista ruokaa, että siitä kannattaisi ottaa kuvaa, joten ruokakuvaus toi meille mieleen ravintola-annosten kuvaamisen. Tilaisuus kuitenkin käsitteli enemmän ruuan valmistusta siten, että se on mahdollisimman edukseen kuvattaessa.

Inspiroivia ruokakuvia Santa Maria

Ohjeet kuten:

  • huomioi kypsymisaika, tee kuvausvalmistelut etukäteen
  • älä kypsennä ruokaa täysin kuvausta varten
  • annos herää eloon öljyllä tai suihkuttamalla vesipisaroita suihkepullosta
  • suola korostaa ruuan värejä (ryöppää vihannekset todella suolaisessa vedessä)
  • valitse oikean tunnelman luovat astiat tai
  • pienet koristeet kuten tuoreet yrtit, mausteet, kastikepisarat ja tomusokeri viimeistelevät kuvan

ovat ravintolaruuan osalta vähän hyödyttömiä.

Alex Nurmi
Alex Nurmi viimeistelee kuvattavaa annosta

Valosta puhuttiin paljon ja sekin on tietysti usein ravintoloissa hiukan haastava juttu, mutta osa valoon liittyvistä vinkeistä kelpaavat hyvin ravintolamiljööseenkin.

Salama kannattaa unohtaa ja pyrkiä käyttämään luonnonvaloa.
Kuvatessa kannattaa kiinnittää huomiota valon suuntaan, laatuun ja sävyyn.

Parhaimmillaan valo tulee annoksen sivusta tai takaa, jolloin se korostaa annoksen kolmiulotteisuutta. Ruokakuvissa valon pitäisi olla pehmeää valoa, jolla kuitenkin on selkeä suunta, esimerkiksi luonnonvalo ikkunasta. Valoa ei kuitenkaan saisi tulla useasta lähteestä eikä useasta suunnasta: on vain yksi aurinko!

Tilaisuudessa valokuvaaja Kristiina Hemminki sääteli valoa sulkemalla kulmahuoneessa kaihtimet toiselta seinältä, joten jäljellä oleva valo tuli yhdestä suunnasta ja lisäksi hän käytti tummia tai valkoisia pintoja ohjatakseen tai säädelläkseen annokseen tulevaa valoa.

Alex Nurmi Kristiina Hemminki
Kristiina Hemminki kuvaamassa
Inspiroivia ruokakuvia Santa Maria
Ammattilaiset kuvaamassa (ylempi kuva) ja amatöörin ruokakuva (alempi kuva)

Valon sävyyn pätee samaa asia kuin sen suuntaan: valon pitäisi olla vain yhden sävyistä, joko luonnonvaloa tai keinovaloa, muttei molempia. Kameran valkotasapainoa säätämällä voidaan joskus muuttaa vallitseva tunnelma toiseksi, jos vaikka kesällä haluaa kuviinsa talvista tai jouluista tunnelmaa.

Montaakaan näistä asioista ei ravintolaympäristössä voi tehdä, mutta jotain ehkä kuitenkin, tilanteesta riippuen.

Kuvausvälineistä puhuttiin sen verran, että vaikkakin puhelimellakin saa ihan hyviä kuvia, niin esimerkiksi ruokakuvissa usein tärkeänä tehokeinona käytetty pieni syväterävyys vaatii järjestelmäkameraa.
Jalustakin on tärkeä varuste, sillä luonnonvaloa on usein sisällä niukalti, mikä vaatii pitempiä suljinaikoja.

Matkoillamme kuljetamme usein (tai ainakin joskus) pientä jalustaakin (”gorillapod”) mukana, mutta harvemmin sitä ravintolaan olemme tulleet mukaan ottaneeksi.

Alexin keittiössä

Alexin keittiössä

Kuvausvinkkien ja Santa Marian tuotekassin lisäksi saimme tilaisuudessa myös mukana olleen kokin, Alex Nurmen, kirjan Alexin keittiössä. Vähemmän ruuanlaittoa harrastavina – ja toukokuussakin parin matkan verran poissa kotoa olleina – emme reseptejä ole vielä ehtineet testaamaan, mutta kyllä ainakin muutama resepti kirjasta kiinnostaa sen verran, että eiköhän ne jossain vaiheessa tule kokeiltua.

Alexin keittiössä resepti

Grillatut kanaleivät ja Crema Catalana – herkullisen näköisiä nuo ainakin ovat!
Ja uskokaa tai älkää, vaikka ruuanlaittoa vain vähän harrastankin, niin minullakin on kaasupoltin, jolla saa Crema Catalanan pinnalle tulevan sokerin sulatettua.

Voihan olla, että  innostun vielä paitsi kokeilemaan näitä, myös kuvaamaan tuloksen tänne blogiinkin! Tosin sitten pitää kyllä hankkia ne keittiöstämme vielä puuttuvat atulatkin, että saa annoksen aseteltua juuri oikean näköiseksi 🙂

Alexin keittiössä resepti

Roihuvuori Kirsikkapuisto

Bloggaajan kiireviikko

Helatorstaiviikko, erityisesti sen tiistai, tuntuu olleen kevään suosituin tapahtumapäivä. Tarjolla oli Santa Marian bloggaajapäivää, jonka erinomaisena täkynä oli oppia kauniiden ruokakuvien niksit, Naapurin maalaiskanan grillibileet ja Kesän avaus Turussa.

Ensimmäisenä näistä kutsun ehti esittää Santa Maria, ja tartuimme siihen – sorry Maalaiskana ja Turku.

Maanantaina ehdimme jo viettämään ison osan päivästä Risteilykeskuksen kutsumana Norwegian Getaway -laivalla, joka poikkesi nyt ensimmäistä kertaa Helsinkiin.

Tänään teimme kuitenkin myös lyhyen retken ilman sen kummempia kutsuja Roihuvuoren Kirsikkapuistoon. Kävimme siellä ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ja ehkä jossain asioissa on vaan niin, että ensimmäinen kerta on hienompi kuin seuraavat kerrat – siksiköhän useimmiten matkustamme uusiin kohteisiin?

Tai sitten olimme vaan hiukan myöhässä, ehkä kaksi vuotta sitten osuimme paikalle kirsikankukkien kannalta parempaan aikaan.

Mutta ei siellä nyt ihan kurjaa tälläkään kertaa ollut, vai mitä?

Roihuvuori Kirsikkapuisto Roihuvuori Kirsikkapuisto Roihuvuori Kirsikkapuisto Roihuvuori Kirsikkapuisto Roihuvuori Kirsikkapuisto

Ruokakuvauksen saloihin, edes hiukan pintaa raapaisten, ja Norwegian Getawayn uumeniin yritän palata vielä lähiviikkoina.

Norwegian Getaway

Maistiaisena tässä kuitenkin jo kuva Norwegian Getawayn ravintolan ulkoterassilta, joka Helsingin keväässä oli tyhjä ja autio ja laivalla nautitun lounaan lihavaihtoehto, niin pysytään ruokateemassa.

Norwegian Getaway terassiNorwegian Getaway pihvi

Santa Maria

Santa Marian tilaisuudesta maistiaisena Alex Nurmi valmistelemassa kuvattavaa annosta ja valmis aasialainen streetfood -annos, tässä ihan amatöörin, eli Pirkon kuvaamana. Valokuvaaja Kristiina Hemmingin kuvat samasta annoksesta näyttivät kuitenkin vielä vähän erilaiselta. Mutta näkyy tuostakin kuvasta, jos tarkasti katsoo, niin kastike kuin seesaminsiemenetkin!

Santa Maria Studio Fotonokka Santa Maria Studio Fotonokka

Seuraavaksi onkin vuorossa, perjantaina, lähtö Hampuriin, joten ei tämä viikko tästä vieläkään varsinaisesti hiljenemään pääse.

 

Masain Maran leijonia

Leijonia, leijonia

En taida uskaltaa sanoa leijonista vielä että tässä ne ovat, elämäni leijonat. Leijonia tapaa kuitenkin nähdä kaikilla safarireissuilla ja voisin vielä kuvitella lähteväni Namibiaan, uudelleen Botswanaan tai Länsi-Afrikkaan, joten onhan se mahdollista, että vielä päädyn silmäkkäin leijonankin kanssa.

Masai Marassa näimme leijonia pariinkin otteeseen ja kummallakin kerralla ihan läheltä. Parhaimmillaan ne kulkivat pientä ryhmäämme kuljettaneiden safariautojen välistä, joissa oli juuri ja juuri sen verran tilaa, että iso urosleijona mahtui siitä kulkemaan!

Masain Maran leijonia
Masain Maran leijonia Masain Maran leijonia Masain Maran leijonia Masain Maran leijonia

Iltapäivällä näkemämme leijonat, pari urosta ja useampi naaras, taisivat olla nokosilla makoisan lounaan jälkeen, sillä aika rauhallisina ne enimmäkseen makoilivat. Lopulta joko turistien tuijotus tai iltapäivän aurinko saivat eläimet kuitenkin sen verran liikkeelle, että osa niistä pienen juomatauon jälkeen lönkytteli läheisen puun alle.

Masain Maran leijonia Masain Maran leijonia

Viimeisenä aamunamme houkutus nukkua aamulla hiukan pitempään aamuretken sijaan oli suuri, minulla ainakin, mutta Lasse sai lopulta minutkin lähtemään, aamuhämärissä ja parin keksin ja yhden teemukin voimalla.

Ja heräsihän sitä, hiukan viileässä aamussa, jo parin ensimmäisen kirahvin kohdalla. Ja hetken päästä olimme taas seuraamassa leijonien elämää ja aamutoimia. Taisi naarastakin vielä väsyttää, sillä uros sai tehdä ehdotuksensa pienestä aamujumpasta pariin kertaan ennen kuin homma eteni. Mutta onnistihan sitä, urosta, lopulta!

Masain Maran leijonia Masain Maran leijonia Masain Maran leijonia Masain Maran leijonia

Vähän tuossa oli tirkistelyn makua, mutta eivät nuo, leijonat, meistä pahemmin tuntuneet häiriintyvän – ei vaikka aamuvoimistelu tallentui moneen kameraan, joko stillkuvina tai videoina. Mutta jätetään nyt ne videot toiseen kertaan, jos pidetään tämä blogi nyt kuitenkin melkein lapsillekin sopivana …

Kenian leijonista oli muuten juuri eilen pieni uutinen täkäläisissäkin lehdissä. Olivat kuulemma, leijonat, lähteneet retkelle läheisestä kansallispuistosta retkelle Langatan kaupunginosaan Nairobissa.
Kenialaisen lehden sivuilla on kuviakin näistä leijonista kaupungin kaduilla.

Lopuksi vielä muutama kommentti safarikuvauksesta.
Gepardi-jutussa mainitsinkin jo herneet. Toinen merkittävä tekijä on kuvauksen kannalta on istumapaikka autossa: jos voit valita, niin paras paikka on yleensä eturivissä heti kuljettajan/oppaan takana. Ja tietysti reunalla. Reunapaikka kannattaa varata jo safaria ostaessaan:  jos käytettävissä autoissa on kolme paikkaa per rivi ja ne myydään täyteen, niin etsisin toisen vaihtoehdon. Meillä oli pienen viiden hengen ryhmämme kesken aluksi sopimus, että vaihdetaan autossa riviä joka päivä, jolloin kaikki päätyvät tasaisesti etu-, keski- ja takariviin, mutta aika pian yksi mukana olleista pariskunnista mieltyi takapenkkiin, joten meillä oli keskellä ja edessä mukavan väljää ja saatoimme kuvaustilanteissa jopa välillä vaihtaa paikkoja.

Sophie’s World -blogissa oli äskettäin 5 vinkin juttu safarivalokuvauksesta, jossa mainitaan lisäksi myös lyhyt suljinaika ja ISO-luvun kasvattaminen kuvien terävyyden parantamiseksi, mutta tunnustan, että enimmäkseen kuvaan minijärkkärilläni edelleen vain säätämällä valotusta hiukan tilanteen mukaan.

Sophie suosittelee myös kahta kamerarunkoa, jolloin Sinulla on kaksi eri objektiivia kuvausvalmiina – osaltani tilanteet, jossa eläimet tulivat yllättäen liian lähelle hoituivat iPhonella.

Vaihda vapaalle -blogin muutamassa huomiossa luontokuvauksesta mainittaan myös safarikuljettajan ammattitaito: auton sijainnilla ja suunnalla on myös iso merkitys.

Life and white balance

Life and white balance

Tänä syksynä olen osallistunut lyhyelle Haluatko toimittajaksi -kurssille.
En niinkään kerratakseni perusasioita, Johanna Nykopp oli hyvä opettaja, vaan hyödyntääkseni kurssia siten, että se ”pakottaisi” minut tänäkin syksynä kirjoittamaan myös jotain yksittäistä blogijuttua isommankin jutun.

Kurssilla panostettiinkin yhden pienen haastatteluharjoituksen jälkeen heti tuohon isompaan juttuun, mutta sen valmistumista odotellessa tässä tämä pieni haastattelu. Haastattelimme siis pareittain toisiamme ja päädyin haastattelemaan minulle jo viime syksyn blogikuvauskurssilta ja sen jälkeenkin Hanna Råstin retkiltä tuttua Kirstiä, joka hänkin on viime syksyisen kurssin jäljiltä kirjoittanut blogiaan, Life and white balance, jo vuoden verran.

KirstiSanovat, että tuhansien ja taas tuhansien blogien joukossa erottuakseen on löydettävä juuri se oma juttunsa. Kirsti Penttilän ensimmäinen idea blogin tiimoilta oli arkkitehtuuri ja ihan erityisesti Helsingin jugendtalot.

Kymmenen vuotta sitten Kirsti esitteli Helsinkiä ulkomaalaiselle ystävälleen, joka opetti hänet nostamaan katseensa ylös: kaupunki on täynnä kauniita fasadeja, joita ei vaan pysähtymättä ja nostamatta katsettaan huomaa.

Lapsenlapsensa syntymä innosti hankkimaan digikameran ja kameraan alkoi tallentua paitsi hyviä hetkiä lapsen kanssa myös Helsinkiä.

Kirsti määrittelee itsensä estetiikoksi ja maailmanparantajaksi: hän pitää kaikesta kauniista. Nuorempana se oli muoti, jopa ammattina, sittemmin historia, arkkitehtuuri ja luonto.

Blogiaan, Life and white balance, hän ei kuitenkaan vielä ole rajannut turhan tiukasti. Arkkitehtuurin lisäksi mukaan mahtuu myös historiaa, sukutarinoita, muotia ja pieniä matkoja Suomessa – ja ehkä jossain vaiheessa myös kauniita taloja Brysselistä, kotikaupungista vuosien takaa. Niin elämänkokemuksensa kuin koulutuksensa myötä hän on nähnyt ihmisluonteen mahdollisuudet niin hyvään kuin pahaan: valta ja vallanhimo ovat vaikuttaneet ihmiskuntaan läpi historian ja vienyt sen monta kertaa tuhon partaalle. Blogillaan Kirsti tuo esille luonnon ja elinympäristömme kauneuden ja haavoittuvuuden ja haluaa näin omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että valitsisimme luonnon ja kaiken vanhan ja kauniin säilyttämisen kuluttamisen sijaan.

Valokuvausta Kirsti on opetellut viime vuosina muutamalla kurssilla ja sittemmin mukaan on tullut myös kirjoittaminen. Blogi tarvitsee kuvien lisäksi tarinansa ja oman elämäntarinakin on tekeillä. Ja kuka sitä tietää, jos vaikka vielä joskus se kirjakin, nuoruuden haaveita sekin.

Kruunuvuori Life and white balanceKirstin blogin jutuista voisin lopuksi esiin muutaman, joita voisin erityisesti suositella:

Marimekon muotinäytös Life and white balance

(Kuvat ovat Kirstin Life and white balance -blogista, luvalla.)