Avainsana-arkisto: verot

Bloggaajan verotus

Matkabloggaajat ja verotus

Päädyin syyskuussa Taloustaito –lehden bloggaajien verotusta käsittelevään juttuun esimerkiksi matkabloggaajasta.

Itse jutussa ei kuitenkaan käsitelty bloggaajan verotusta juuri muuten kuin tuotteiden osalta. Matkabloggaajille tarjotaan kuitenkin myös erilaisia matkailualan palveluita vastineeksi jutuista blogissa, kuvista Instagramissa tai tviiteistä ja halusin selvittää näihin liittyvää verotusta muutaman esimerkin avulla.

Petri_Manninen
Petri Manninen

Avukseni tarjoutui Petri Manninen Verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksiköstä.

Esimerkkitapauksia

VisitDenmark kutsuu joukon matkabloggaajia muutamaksi päiväksi tutustumaan Tanskaan ja maksaa matkat, majoitukset ja retkiohjelman ja toivoo vastineeksi juttuja blogiin ja kuvia Instagramiin, mutta ei maksa niistä rahakorvausta.
Mitä ilmoitan verotuksessa, jos mitään?

  • Jos kyseessä on tiivisohjelmainen ns. pressimatka, jossa osallistujalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa ohjelmaan, eikä vapaa-aikaa jää, matkapaketti ei ole verotettava etuus, edellyttäen, että osallistuja kirjoittaa matkasta. Jos taas tutustuminen Tanskaan tapahtuu omaan tahtiin omatoimisesti, jolloin isoa osaa matkasta voidaan pitää lomana, on kyseessä pääosin verotettava etuus. Arvio matkan työ- ja lomaosuudesta tehdään tapauskohtaisesti.

Olen muutenkin menossa Thaimaahan, mutta matkabloggaajana otan yhteyttä paikalliseen turistijärjestöön, jotka sitten tarjoavat minulle retkiohjelmaa kohteessa, sisältäen myös osittain majoituksen matkallani. Vastineeksi tarjoan blogijuttuja. Ilmoitanko verotuksessa arvioimani retki- ja majoituspalvelujen arvon tulona? Voinko vähentää lennon kustannukset tulonhankintamenona?

  • Majoitus- ja retkipalvelut (ellei kyse ole ohjatusta pressimatkasta) muodostavat verotettavan etuuden. Lentojen kustannuksista voi mahdollisesti vähentää jonkun osuuden, joka riippuu, tapauskohtaisesti, siitä, miten kauan kohteessa kaiken kaikkiaan ollaan.

Kotimainen hotelliketju tarjoaa huoneen ilmaiseksi vastineeksi jutusta blogissa?
Onko huoneen hinta verotettavaa tuloa?

  • Yöpyminen (1 yö) on tässä tapauksessa vähäinen etu ja hotelliarviointia ei voi kirjoittaa kokeilematta sitä, joten ilmaista hotellihuonetta ei voi pitää verotettavana etuutena, edellyttäen, että siitä kirjoitetaan juttu.

Käyn oopperassa/teatterissa/näyttelyssä pressilipulla ja kirjoitan siitä?
Onko lipun hinta verotettavaa tuloa?

  • Kuten edellä, edellyttäen, että juttu kirjoitetaan, ei ole.

Hyvä tietää

Onko matkabloggaajan ja freelancer –toimittajan osallistumisessa lehdistömatkalle eroa? Jos matkan arvo on verotettava etuus, niin onko se sitä myös toimittajalle?

  • Matkabloggaajaa ja freelancer–toimittajia koskevat samat säännöt. Sen sijaan lehdistömatka vs. omilla ehdoilla kohteeseen tutustuminen erottavat matkatyypit verotettavan etuuden syntymisen osalta: Jos ohjelma on vapaa, kyseessä on verotettava etuus. Jos ohjelma ei jätä vapaa-aikaa, verotettavaa etuutta ei synny. (Vihje, jos osallistuu pressimatkan tyyppiselle matkalle, niin kannattaa pyytää matkanjärjestäjältä matkan ohjelma aikatauluineen kirjallisena.)

Jos osallistun muutamaan, arvoltaan vähäiseen, tällaiseen aktiviteettiin vuoden aikana, varsinaisen työni ohella, onko olemassa jotain alarajaa, jonka alittavia ilmaiseksi saatuja palveluita ei tarvitse ilmoittaa?

  • Alarajaa ei ole, kaikki tulot (ja etuudet) kuuluvat verotuksen piiriin.

Jos tällaiset palvelut ovat verotettavaa tuloa sivutoimisesta työstä (harrastuksesta), niin voiko siihen liittyviä menoja (tietokone, kamera) vähentää tulonhankkimismenona?

  • Tulonhankintaan liittyvältä osalta kustannukset saa vähentää. Julkaisutoimintaa pitää kuitenkin olla merkittävästi, jotta näiden muidenkin kotona käytettävien laitteiden siihen liittyvä osuus voidaan vähentää, sillä yksityiskäytön osalta kustannuksia ei saa vähentää. Kustannuksien vähentämisestä mahdollisesti syntyvää harrastustoiminnan tappiota ei saa vähentää muista palkkatuloista, mutta sen voi siirtää vuodelta seuraavalle normaalien tappion käsittelyyn liittyvien aikarajojen mukaisesti.

Kun kaikissa näissä kohdissa mukana on ehto siitä, että kohteesta tuotetaan materiaalia, niin bloggaajan kannalta on hyvä merkitä tällaiset jutut ”Yhteistyössä” paitsi eettisistä syistä myös pystyäkseen tarvittaessa osoittamaan, että juttu liittyy työsuorituksena saatuun etuuteen.

Verotettavien etuuksien ja niiden käyvän arvon ilmoittaminen verotuksessa on jokaisen omalla vastuulla – miten se nyt menikään: kunnian ja omantunnon kautta.
Viimeistään siinä vaiheessa kun blogisi alkaa olla tunnettu ja suosittu, on hyvä varmistaa, että kaikki menee oikein myös verotuksen osalta.

Tuotelahjojen verotusta on käsitelty aikaisemmin myös tässä Taloustaito-lehden jutussa.

Myös verottajan sivulta löytyy perusasiat bloggaajan verotuksesta.

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

 

Portugal feature

Muuttaisinko Portugaliin?

Portugaliin muuttavat veroja pakoilevat eläkeläiset ovat olleet uutisissa viime viikkoina. Ajankohtaisen aiheen innostamana teimme sunnuntaina extempore-päätöksen lähteä Katajanokalla järjestettyyn Koti ulkomailla -tapahtumaan kuuntelemaan luentoa aiheesta.

Luento oli englanninkielinen ja se pidettiin viikonlopun kestävän tilaisuuden aikana vain kerran, siinä missä esitykset monista muista aiheista pidettiin viikonlopun aikana useampaankin kertaan ja joko siksi – tai siksi, että aihe todella kiinnostaa monia – paikalla oli lähemmäs 100 henkeä ja eturivin paikkoja varattiin jo varttia ennen luennon alkua.

Portugalia meille olivat markkinoimassa Algarven edustaja ja sikäläisen lakiasiantoimiston (GPA Advogados) edustaja. Ja hyvin markkinoivatkin: molemmat luennot olivat hyvin asiallisia ja vastaukset yleisön esittämiin kysymyksiin hyviä.

Non Habitual Resident

Portugalin veroedut, joista nyttemmin niin paljon puhutaan, liittyvät Non Habitual Resident -statukseen.  Jos tällaiseen statukseen on oikeutettu yksityisiä eläkkeitä ei veroteta lainkaan ja normaaleja palkkatulojakin tietyissä ammateissa vain 20%.

Statuksen saa, kunhan asettuu Portugaliin vähintään 183 päiväksi vuodessa eikä ole asunut pysyvästi Portugalissa edelliseen viiteen vuoteen. Asuntoa ei tarvitse hätiköiden ostaa, asua voi myös vuokralla. Portugalissa on oleskeltava tuo 183 päivää vuodessa, mutta sen voi halutessaan tehdä useammassa osassa.

Portugalia Algarven edustaja esitteli monesta näkökulmasta:

Algarve Top considerations

Ilmasto eri alueilla

Portugalin ilmasto on erilainen pohjoisessa kuin etelässä ja rannikolla erilainen kuin sisämaassa. Pohjoisessa on viileämpää ja sateisempaa, Algarven rannikolla aurinkoista: aurinkoisia päiviä on kuulemma yli 300 vuodessa, enemmän kuin Kaliforniassa, kuulemma. Lissabonissa voi kesäisin olla kuumaa ja talvella sateista.

Elämäntyyli, kulttuuri ja kieli

Portugalin karttaJos aikoo asettua Portugaliin kannattaa tarkkaan miettiä omia toiveitaan ja peilata niitä eri alueiden ominaisuuksiin: Cascaisin ja Estorilin alue on kansainvälinen, Lissabon eurooppalainen kaupunki, jossa on tarjolla niin arkkitehtuuria, kulttuuria, taidetta kuin gastronomisia elämyksiä, kun taas Algarve on ehkä erityisesti ulkoilmaelämästä nauttivan valinta.

Englannilla kuulemma pärjää Algarvessa ja Lissabonissa, mutta jos haluaa asettua harvemmin asutulle alueelle tai pienempään kylään, niin portugalin opinnot voivat olla hyvä idea.

Terveydenhoito

Portugali sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa sijalle 12 – kehuivat että paremmin kuin esimerkiksi Englanti ja Irlanti. Ja näin näyttäisikin olevan, mutta kaikki Pohjoismaat ovat kyllä reippaasti edellä Portugalia. Tarjolla on niin julkista ja kuin yksityistä terveydenhoitoa ja jälkimmäinenkin on kuulemma edullista.

Elinkustannukset

Elinkustannuksesi luultavasti puolittuvat Portugaliin muuton myötä. Portugalilaista ruokavaliota (kalaa ja kanaa) Algarven edustaja kehui terveelliseksi …

Muuttaisinko Portugaliin Living costs Portugal

Jos oikein käsitin, niin luvut ovat kuukausibudjetteja. Aika hyvin, jos meidän yli tonnin ruokakulut per kuukausi olisivat Portugalissa vain 300 euroa. No toisaalta meidän ruokakuluissamme täällä on myös alkoholi ja nuoremmille sukulaisille ravintoloissa tarjotut ateriat, jotka molemmat menoerät nekin tuolla varmasti oleellisesti halpenisivat.

Asunnot

Vuokra-asuntoesimerkkien vuokrat vaihtelivat 550-1050 €/kk, tuo edullisin vaihtoehto oli kahden makuuhuoneen ja yhden kylpyhuoneen pieni huvila Algarven rannikolla ja kallein 70 neliötä Portimãon alueella, mutta sisältäen  kaikki palvelut (siivous, pyykki, wifi).

90 neliön asunnon jokinäköalalla Lissabonin uudelta Parque das Naçõesin alueelta voisi ostaa hintaan 650 000€ tai kaksion Lagosin alueelta Algarven rannikolla hintaan 145 000€. Asunnon ostoon liittyvät kulut ovat Portugalissa luokkaa 5-7% ostohinnasta, mikä on kuulemma vähemmän kuin Espanjassa, Ranskassa tai Italiassa.

Kokeile Portugalia

Fiksun tuntuisesti Algarvea markkinoinnut herrasmies suositteli kuitenkin aloittamaan lomalla ja senkin jälkeen asumaan Portugalissa vielä yhden talven yli ennen isoja päätöksiä. Ennen Non Habitual Resident -statuksen saamista ei yleensä kannata ostaa asuntoa vaan asettua maahan ensin vuokralle ja statuksen saaminen ei edellytä asunnon ostoa pitemmälläkään aikavälillä.

Algarvessa on tarjolla myös tutustumisretkiä eri alueisiin, sillä tärkeää on löytää ensin itselleen sopiva alue ja vasta sen jälkeen tältä alueelta sopiva asunto. Osa onkin tehnyt siten, että asuvat aluksi kuukauden useammassa eri kylässä tutustuakseen eri vaihtoehtoihin kunnolla.

Muutammeko me?

Emme, emme ainakaan lähivuosina. Veroetu on merkittävä, mutta kauanko se olisi voimassa? Lakiasiaintoimiston edustaja vastasi kysymykseen, että tästähän on jo aloitettu neuvottelut, että Portugalissa ei näistä ”neuvotteluista” tiedetä mitään. Mutta nythän markkinointiin Portugalia, joten vastaus saattoi olla värittynyt. Toki myös suomalaisilla poliitikolla on paineita kertoa, että neuvottelut on aloitettu, eli voihan sekin viesti olla värittynyt …

Eläkeläisten raippavero koetaan tuttavapiirissämme kuitenkin sen verran epäoikeudenmukaiseksi, että ajatus jaloillaan äänestämisestä on todellisempi mitä se ehkä olisi ilman sitä.

Aurinko ja valo olisivat kyllä etenkin näin marraskuussa tervetullutta.
Ja olisihan minulla sukutaustaakin Portugalissa osan vuotta asumisesta, asuihan isänikin siellä ajoittain 1970-luvulla, tosin silloin töiden takia.

Osaltamme ajattelemme edelleen, että Pirkonkin jäätyä eläkkeelle voisimme viettää muutaman, ehkä kolmekin kuukautta kerrallaan ulkomailla. Vaikka Portugalissa. Tai jossain pienessä kaupungissa Englannin etelärannikolla. Tai Sveitsissä.
Mutta tuskin kokonaan muutamme muualle.

image001(Jutun muutama kuva on Algarve Senior Livingin edustajan esityksestä. Lisäksi muutama tieto on poimittu GPA Advogados -lakiasiantoimiston edustajan esityksestä. Näiltä voi kysyä tarvittaessa lisätietoja, me emme, vielä ainakaan, tiedä asiasta sen enempää kuin näissä parissa esityksessä asiaa esiteltiin.)