Avainsana-arkisto: Wien

Yövyimme täällä

Instagram Travel Thursday -tempauksen aiheena tänään tammikuun ensimmäisenä torstaina on katsaus juuri päättyneeseen matkavuoteen.

Matkavuosi 2016 numeroina -juttuumme kokosimme jo kertaalleen menneen vuoden matkat: uudet maat ja alueet, lentomailit, vuoden parhaat ja hiukan jopa arviointia siitä, että missä määrin vuosi sujui suunnitelmien mukaan.

Tuota katsausta tehdessäni laskin myös muualla kuin kotona vietettyjä öitä (63).
Mutta missä nuo yöt tuli sitten vietettyä?
Pääsääntöisesti hotellihuoneissa, 2 viikkoa risteilyllä Costa neoRomantica -aluksen hytissä, muutama loma-asunnoissa ja pari yötä lentokoneessa.
Airbnb ei ole vielä ainakaan ollut meidän juttumme: toisaalta yövymme keskimäärin vain pari yötä samassa paikassa, toisaalta haluamme majoituksen mielellään keskustasta, kävelyetäisyydellä useimmista kohteista jos vaan mahdollista, ja Airbnb-asunnot, silloin harvoin kun olen niitä edes tutkinut, ovat tuntuneet olevan useimmiten vähän keskustan ulkopuolella.

Mutta, pitemmittä puheitta, täällä me yövyimme vuonna 2016!

Aloitimme hulppeasti Kiovan Fairmontissa – 5 tähteä.

Kiova Fairmont

Kiovan jälkeen oli vuorossa Algeria, 3 yötä Algiersissa ja 2 Oranissa. Algiersin Albert-hotelli oli hiukan jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta sijainniltaan ja näköalaltaan upea! Oranin Ambassadors -hotellista ei voi oikein mitään hyvää sanoa, sillä 4 hengen seurueemme jäi jopa jumiin hotellin hissiin ja jouduimme sitten metrin korkuisesta raosta ryömimään sieltä pois. Sijaintikaan ei ollut mitenkään hyvä.

Hotel Albert Algiers Hotel Ambassadors Oran

Wienin matkamme ostimme pikapäätöksellä Lentodiilien tarjouksesta, johon hotelli oli valittu puolestamme, mutta NH Belvedere -hotelli osoittautui ihan kelvolliseksi sijainniltaan ja sen aamiainen jopa vakuutti.

Hotel Ambassadors Oran

Lofooteilla vietimme viikon ja lisäksi yövyimme mennen tullen Bodössä, jonne/josta lensimme. Hotellivalinnat jäivät vähän viime tippaan, sillä Lofoottien rajallinen majoituskapasiteetti varataan aikaisin, mutta onnistuimme silti saamaan huoneen pariksi yöksi Henningsvaer Bryggehotellista, jonka aikaisemmassa matkayhteenvedossamme nimesin vuoden parhaaksi hotelliksemme.

Henningsvaer Bryggehotell

Tässä vaiheessa vuotta olin ja alkanut kyllästyä hotellisänkyjen kuvaamiseen ja heittäydyin ajoittain kapinalliseksi ja kuvasin niitä vasta aamulla. Siististi pedatut sängythän ovat aina jokseenkin saman näköisiä, jos vaikka nukutut sängyt olisivat mielenkiintoisempia!

Kuvassa alla hotellisänkyjä Bodön Radisson Blusta, Scandic Svolvaerista, Hagstuan loma-asunnosta ja Sörvågen Innistä. Radisson Blu oli taattua laatua, etenkin aamupalalla, Scandic Lamholmenilla oli loistavasta sijainnista huolimatta hotellina aika tylsä. Hagstuan mökin kanssa meillä oli ongelmia alusta loppuun: jouduimme odottamaan melkein tunnin avainta ja lopuksi Lasse löi päänsä väärällä korkeudella/väärässä kohdassa olevaan keittiönkaapin kulmaan niin, että yksi valkoinen pyyhe siinä värjäytyi punaiseksi ennen kuin verenvuoto tyrehtyi. Onneksi jäi kuitenkin pintahaavaksi. Sörvågen Innin paras puoli oli aamulla kilometrin matka Moskenes – Bodö -lautalle.

Lofootit hotelleja

Kanadassa liikuimme itsellemme hiukan tavanomaista verkkaisempaan tahtiin ja asuimme Prince Edward Islandin The Harbour Housessa ja Halifaxin Residence Inn Marriotissa kummassakin kokonaista 4 yötä. Alla kuva Residence Innin kodistamme. Kodista nimenomaan, sillä täällä käytössämme oli asunto, jossa oli myös keittiö ja alakerrassa pesukone.

Halifax hotelli

Muut Kanadan (ja Ranskan puolella Saint Pierre et Miquelonilla) sänkyjen värimaailma näyttää olleen melko tummasävyinen, mutta ihan kelvollisia hotelleja (ja sänkyjä) ne kaikki olivat.
Kuvassa alla The Harbour House Prince Edward Islandilla, Hilton Garden Inn Halifaxin lentokentän lähellä, Hotel Robert SPM:llä ja Oceanstone Seaside Resort Peggy’s Coven lähellä.

The Harbour House oli tunnelmaltaan ihana vanha talo ja aamiaiset olivat ylimaallisia! Hotel Robert oli ainoa, jonka onnistuin Saint Pierre et Miquelonilta netistä löytämään (eikä sitäkään mistään normaalisti käyttämistäni varausjärjestelmästä löytynyt). Taisi saarella sitten joku toinenkin hotelli olla, mutta Hotel Robert oli kyllä taas etenkin sijaintinsa puolesta keskustassa ja rannalla nappivalinta!

Kanada hotelleja

Syksyllä kävimme vielä Varsovassa, jossa Hotel Metropol (jota emme itse valinneet) yllätti ehkä kuitenkin hiukan modernilla sisustuksellaan. Hotellin kaikkia kerroksia ei ainakaan vielä silloin oltu remontoitu, mutta nämä remontoidut olivat kivoja, hotellin sijainti hyvä ja aamiainen ja ravintolassa nautittu yksi hampurilaisateria hyviä.

Hotel Metropol Varsova

Costa neoRomanticalla nukuimme enemmän öitä kuin missään muualla kuin kotona koko vuonna, mutta kunnon kuvaa hytistämme emme ”ehtineet” kahdessa viikossa ottaa!

11 Costa

Kotimaassa yövyimme tänä vuonna Kuopiossa, Naantalissa, Velkualla, Turussa ja kolmessa paikassa Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan pienet, erilaiset, majatalotyyppiset majoitukset, Kvarnbo Saltvikissa ja Björnhufvud Eckerössä, jäivät ehkä eniten mieleen.

Kvarnbo Björnhufvud

Tai Meriharakka Velkualla tai Pikku-Lintula Naantalissa! Valitse nyt näistä …

Pikku-Lintula K05 Velkua

Naantalin kylpylä ja Arkipelag-hotelli Maarianhaminassa ovat molemmat tietysti erinomaisia hotelleja, mutta vähemmän persoonallisia kuin edellä mainitut.
Kylpylä painii tietysti palveluiltaan ihan eri sarjassa kuin perushotellit ja Arkipelag sai minulta runsaasti ylimääräisiä pisteitä Peppi-mukeista aamiaisella!

hotelli collage kotimaa1

Kuopion Scandic oli aika kaukana keskustasta, mutta toisaalta sitten järven rannalla. Kuopiossahan kävimme katsomassa Frida Kahlosta kertovaa näytelmää ja hotellin panostaminen oman kaupungin teatterin teemaan sai kyllä meiltä täydet pisteet!

K04 Kuopio

Turussa yövyimme tänä vuonna Centrossa, joka oli meille uusi tuttavuus, mutta ihan varteenotettava vaihtoehto sekin ja usein käyttämässämme Hamburger Börsissä.
Alla olevat hotellihuoneiden kuvat jouduin lainaamaan hotellien sivuilta, sillä pistäytymisiä entisessä kotikaupungissamme emme useimmiten oikein osaa edes mieltää matkoiksi ja valokuvien ottaminenkin tapaa unohtua.

hotelli collage kotimaa2

Lopuksi täytyy myös tunnustaa, että ihan kaikki näistä sängyistä eivät ole vuoden mittaan esiintyneet Instagramissamme, eivät ainakaan ihan tässä muodossa, mutta hyvän idean ja tarinan takia pitää joskus rikkoa sääntöjä! Minusta ainakin idea koota vuoden vuoteet yhteen juttuun oli hyvä – ainakin tätä oli kiva koota!

Linkkeja hotelleihin en tähän juttuun halunnut laittaa, sillä ne vanhenevat helposti ja niitä olisi tullut niin monta. Hotellien nimellä ne löytynevät kuitenkin helposti varaussivustoilta tai yleensä netistä, jos joku niistä syystä tai toisesta erityisesti jäi kutkuttamaan.

Edit 10.1.2017

Jos emme Turussa pistäytymisiä osaa matkoiksi mieltää, niin näköjään vielä vähemmän sitä, jos jostain kumman syystä yövymme Helsingissä. Näin pääsi vuosikymmenien tauon jälkeen tapahtumaan joulukuussa, eli tässä vielä yksi lisäys, Lilla Roberts, Helsinki.

lillaroberts

instagram-travel-thursday-FIN-150x150
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat matkablogit
Muru Mou
ja Travellover
.

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

Schönbrunn feature

Schönbrunnista PINGiin

Vielä muutama kuva ja lause Wieniä ja sitten jo uusiin seikkailuihin!

Schönbrunnissa kävimme heti ensimmäisenä kokonaisena Wienin päivänämme, mutta blogiin asti sieltä on vasta päässyt eläintarha ja panda – joten poiketaanpa vielä tämänkin palatsin pihoille ja puutarhaan. Ja vessaan, joka sekin on näyttämisen arvoinen.

Wien on monilta osin käveltävissä oleva kaupunki, mutta Schönbrunniin on sen verran matkaa, että avuksi joutuu ottamaan metron saman nimiselle asemalle. Metrolta linnalle löytää helposti ihmisvirtaa seuraamalla: en usko, että tuota väliä koskaan joutuisi yksin suunnistamaan!

Schönbrunn

Jos ei ole lippua ostanut ennakkoon, niin sen voi ostaa linnan portilta, joko kassoilta tai automaateista – ja jos kumpaankin näistä vaihtoehdoista on ruuhkaa, niin voi kokeilla vaikka Lasten museota. Me päädyimme sinne kysymään, että mistä nyt pitikään mennä sisään (vasemmalta reunalta, ei oikealta, jossa Lasten museo on) ja huomasimme, että sieltä liput olisi saanut samalla ostettua yhtään jonottamatta.

Lippuja on monen ”kokoisia”, 22 huoneen peruslipusta 40 huoneeseen ja kulta- ja Sisilippuihin, joten ehkä kannattaa hetki etukäteen miettiä mistä on kiinnostunut (ja paljonko päivässä jaksaa) ennen kuin asettuu lippujonoon. Ja jos ei halua nähdä yhtään huonetta, niin puutarhassa voi käyskennellä ihan ilmaiseksi.

Me kiersimme tuon 22 huonetta, etsiydymme sen jälkeen maailman vanhimpaan eläintarhaan. Eläintarhan vieressä olisi ollut myös kasvihuone Palmutalo, mutta annoimme sen olla ja tuon lyhyehkön linnakierroksen ja eläintarhan lisäksi kävelimme vain puutarhassa ja nousimme ylös Gloriette -rakennukseen lounaalle. Ravintoloita Schönbrunnin alueella on useampia, mutta Gloriettesta on parhaat näköalat, vaikka sinne hiukan kiivetä pitääkin. Kahvila/ravintolanakin Gloriette on vierailun arvoinen: ainakin syömämme salaatit olivat maittavia ja tuoreita ja valikoimaa oli mukavasti, myös lämpimiä ruokia, vaikka salaatteihin päädyimmekin.

Schönbrunn Palmutalo
Schönbrunn Gloriette
Schönbrunn Gloriette
Schönbrunn

Puutarha on ISO – kilometrejä kertyy helposti päivän mittaan useampikin. Jos reippailu ei syystä tai toisesta innosta, niin vaihtoehtoina on – kuten monessa paikkaa Wienissä – hevoskyyti ja Schönbrunnissa myös pieni ”lasten juna”, jossa näytti kyllä aikuisiakin matkustavan.

Schönbrunn Schönbrunn

Meiltä Schönbrunnissa jäi tällä kertaa kokematta Palmutalon ja lukuisien linnan huoneiden lisäksi myös labyrintti, vaunumuseo, Orangerie ja Linnateatteri. Jos olet nämä(kin) kolunnut ja haluat hehkuttaa mitä kaikkea hienoa meiltä jäi näkemättä, niin kommentoi toki juttua!

Mutta tämä Lonely Planetin listallekin päässeen pisuaarin Lasse sentään näki. Tämä sijaitsee linnan sisäänkäyntiaulassa. Myös naisten vessa on saman tyylinen, mutta koppiratkaisuna ei näin kuvauksellinen.

Schönbrunn pisuaari

Näihin kuviin jätämme ainakin tältä erää Wienin, sillä uudet seikkailut odottavat!

Ensimmäinen seikkailu on PING-tapahtuma Långvikissa, jossa somemaailman vaikuttajat kohtaavat perjantaina 13. toukokuuta. Meriharakka (Pirkko) on tapahtumassa mukana yhtenä content guruna: tänä vuonna tapahtuma mahtui kalenteriin ja hakemuksemme päästä mukaan hyväksyttiin, joten uteliaalla ja avoimella mielellä perjantaina Långvikissa! Meitä bloggaajia (ja instaajia ja tubettajia) onkin mukana pari sataa, eli ei taida huomenna Långvikissa tulla yksinäinen olo.

Ping

Matkailun saralla seuraavaksi on tiedossa viikon päästä pidennetty viikonloppu Naantalissa ja vähän myöhemmin juhannus Ahvenanmaalla.

Blogiin olisi kiva kirjoittaa myös Libanonista, ystävämme Merjan, blogituttavamme Inkan ja Libanon herkuista kertovan kirjan Josen Mezen tunnelmia kooten hahmotelmaa joskus vielä toteutuvasta Libanonin matkastamme.

Ehkä myös tämäniltainen retkeni Mma Ramotswen keittiöön ansaitsisi oman juttunsa?

Matkailuaiheisia kirjojakin olisi jo referointijonossa ja lisää tulossa, esimerkiksi Päivi ja Santeri Kanniston Superrikkaat ja rutiköyhät, joka on vasta matkalla luettavakseni.

Heinäkuulle kaavailtu Lofoottien matka on edelleen varaamatta ja siis tarkemmin hahmottelematta ja marraskuullekin houkuttaisi jo varata matka aurinkoon: miltä kuullostaisi risteily Intian valtamerellä?

 

Suudelma palatsissa

Belvedere oli yksi muutamalle Wienin päivällemme valitsemista kohteista. Nyttemmin niin Belvedere kuin koko Wien, turistimyymälöiden tarjonnan perusteella ainakin, tuntuu olevan yhtä kuin Gustaf Klimt ja The Kiss -niminen teos.

Katsoimme äskettäin myös elokuvan Kultainen nainen, enemmän Helen Mirrenin kuin Gustaf Klimtin houkuttelemana ja tietysti senkin jäljiltä myös Wienissä edelleen oleva Klimtin tuotanto oli aavistuksen kiinnostavampaa kuin mitä se muuten olisi ollut.
Elokuvan Kultainen nainen -teoshan ei enää ole Wienissä vaan New Yorkissa sen myötä, että sen alkuperäinen omistaja voitti teoksen omistuksesta käydyn oikeudenkäynnin Itävallan valtiota vastaan.

Mutta Klimtiä tai ei, niin toki Belvedere ja sen puutarhat ovat kaunista katsottavaa.

Kauniina keväisenä sunnuntaina valitsimme kevyen version, eli ohitimme alemman palatsin (Lower Belvedere) vaihtuvat näyttelyt ja ostimme liput vain ylempään palatsiin (Upper Belvedere, aikuisten lippu 14 €), jossa The Kiss -teoskin on.

Jo ennen palatsia käytimme kohtuullisesti aikaa etupihan muotopuutarhassa ja huomasimme mm. että turistien ohella puutarhassa oli paljon sunnuntailenkkeilijöitä. Puutarhaanhan pääsee vapaasti ja se on suuri, joten kyllä se lenkkimaastona lähikadut voittaa. Korkeuseroakin on jonkin verran.

Belvedere Belvedere Belvedere

Museossa sisällä ei saanut kuvata, mutta sen suosituimman teoksen osalta olivat järjestäneet viereiseen valoisaan huoneeseen työstä jäljennöksen selfien ja muidenkin kuvien ottamista varten. Omaa vuoroaan joutui tietysti hetken odottelemaan, mutta ihan kuvauksellisia asetelmia oli tarjolla siinä odotellessakin.
(Jos ihan välttämättä haluat nähdä meidät yhteessä taiteen kanssa, niin tsekkaa tämä kollaasi Instagramin puolelta.)

Selfie Kiss

Puutarha jatkuu ylemmän palatsin takana valtavalla vesialtaalla, jonka reunalla turistit mielellään kuvaavat itseään ”Älä kävele ruohikolla” -kylttejä uhmaten. Erityisen suosittu kuvauspaikka tuntui olevan altaan portin puoleisessa päässä: olisiko tuossa jotain samaa kuin kuuluisassa ”Diana-poseerauksessa” Taj Mahalissa?

Belvedere Belvedere

Altaan reunalla jäin ihmettelemään pieniä tikkaita, jotka johdattavat altaaseen ja sieltä pois, siinä määrin, että oli pakko ottaa niistä kuvakin: Mitähän varten nämä ovat? Lintujen luulisi osaavan lentääkin altaaseen ja sieltä pois.

Belvedere

Taide ja muotopuutarhat ja valokuvaustyöt vaativat tietysti päivän kakunpalan, joksi tällä kertaa valikoitui sitruunatorttu. Museokahvila oli sunnuntaina aavistuksen verran ruuhkainen, mutta parin minuutin jonottaminen tuotti kahdelle hengelle pöydän.
Samoin museokaupassa riitti vilinää, mutta kyllä sinne sekaan mahtui ihmettelemään mihin kaikkiin tuotteisiin The Kiss voidaan painaa. Näköjään ainakin esimerkiksi iPhonen -kuoreen, jollainen meillekin sitten lähti matkaan! Silkkihuivit eivät valitettavasti ole ihan minun juttuni, sillä niitä oli tarjolla PALJON.

Sitruunatorttu

Varsinaisen palatsialueen vieressä on vielä iso kasvitieteellinen puutarha ja alppipuutarha, joista jälkimmäiseen on pieni pääsymaksu. Hiukan laiskoina (enemmän kuin säästeliäinä) valitsimme tämän tiedon perusteella puutarhoista vaan tuon kasvitieteellisen, joka tarjosi meille samalla mukavan reitin takaisin yläpalatsilta hotellillemme kulkematta takaisin samaa reittiä kuin tulimme.

Belvedere Botanic Garden Belvedere Botanic Garden

Puutarhassa oli kevät vehreimmillään. Kukkien ja kukkivien puiden lisäksi matkalla oli muutama erilainen kasvi-installaatio, mm. ihan erityisen rumia orkideoja pienessä kasvihuoneessa ja pieni bambumetsikkö. Ilmeisesti Itävallassa bambua voidaan kasvattaa, joten Schönbrunnin eläintarhan pandat saattavat syödä kotimaista ravintoa. Ähtäriin kaavailtujen pandojen sopimattomuutta Suomeen on perusteltu mm. sillä, että bambu ei Suomessa kasva.

Belvedere Botanic Garden Belvedere Botanic Garden Belvedere Botanic Garden

Poistuimme puutarhasta hotellimme viereiseltä portilta, visterioiden jäädessä kukkimaan takanamme ja kivikkopuutarhan polkujen vielä houkutellessa tutkimaan seuraavaakin pientä kukkulaa, mutta aikansa kutakin.

Kateeksi kävi lenkkeilijöitä joiden vakioreitti kulki näissä maisemissa, sillä tällainen puutarhahan on erilainen päivästä ja viikosta toiseen. No niin ovat Haukilahden ja Westendin rantamaisematkin, mutta silti, kyllä nämä maitohorsmat ja rantakukat tavallaan voittavat.

Belvedere Botanic GardenBelvedere Botanic Garden

Entäs se otsikkossa mainittu suudelma palatsissa? Sekin toteutui, taulun edustalla, mutta ei siis päätynyt kuvaksi 🙂

Wien kustannukset fea

Edullinen viikonloppu Wienissä

Wienin reissumme on ehkä nopeimmin koskaan varaamamme matka. Yhtenä hetkenä luin Lentodiilien Facebook-sivuilta lento + hotellitarjouksen Wieniin ja vartin päästä olimme jo matkan varanneet. Nopeaa päätöstä helpotti se, että olimme Wieniä matkakohteena pyöritelleet jo aikaisemmin ja kun päivistäkin löytyi meille sopiva, niin se oli siinä.

Lennot olivat Finnairin suorat ja mielestämme hyvällä aikataululla: lähtö Helsingistä aamulla 8:30 ei pakota heräämään hervottoman aikaisin ja paluulento 11:15 – 14:40 ei jättänyt Wienissä ilman hotellia ja kotonakin olimme kivan aikaisin.

Vienna

Hotelli, NH Wien Belvedere (4 tähteä), joka pakettitarjoukseen kuului, mietitytti hetken sijainniltaan, mutta ajattelimme sitten, että jos se ei nyt olekaan ihan keskustassa, niin tällä hinnalla ajetaan sitten tarvittaessa vaikka taksilla.  Ei tarvinnut ajella. Osoittautui nimittäin, että hotelli oli kivasti lentokentältä kaupunkiin päin tulevan S7-junan varrella (asema Rennweg) ja hotellilta kulki raitiovaunu (71) Oopperalle arviolta vähintään joka 10. minuutti. Lisäksi Wienin Top 5 -listallamme ollut Beldevere oli hotellin välittömässä läheisyydessä ja kasvitieteellinen puutarha käytännössä hotellin takapihana. Schönbrunn, joka oli toinen pääkohteemme, on kaukana myös keskustan hotelleista ja Rennwegin asemalta pääsimme moneen muuhunkin paikkaan (Prater, Donauinsel) yhdellä vaihdolla.

Lentokenttäjuna

Hotellin hinnasta en tiedä, sillä tarjous oli tosiaan paketoitu, mutta nyt vertailun vuoksi Booking.com antaa hotellille 4 yön to-ma -majoitukselle loppukuusta hinnaksi n. 640 euroa (aamiaisineen, sillä ne sisältyivät valitsemaamme pakettivaihtoehtoonkin).

Wien on yksi niitä kaupunkeja, jotka perivät turisteilta pientä päivämaksua (city tax). Tämän jouduimme maksamaan suoraan hotellille, mutta 4 yöltä se oli alle 5 euroa.

NH Wien Belvedere NH Wien Belvedere

Matkan kaikki kustannukset kahdelta hengeltä olivat (ruokaa lukuunottamatta, sillä meistä se ei ole matkakustannus, sillä syömme me kotonakin):

Lento + hotellipaketti (4 yötä) + vero 807,45
Schönbrunn (lyhyt kierros ja eläintarha) 63,60
Beldevere 28,00
Stephansdom (torni) 11,00
Julkinen liikenne (ja lentokenttäliput) 41,20
Lentokenttäpaikoitus 61,00
Matkamuistoja 27,60
Yhteensä 1 039,85

Nähtävyyksistä Schönbrunn on arvokas ja sinne myydäänkiin monen hintaisia ja monenlaisia kokonaisuuksia sisältäviä lippuja. Me teimme vaan lyhyen kierroksen linnassa ja kävimme eläintarhassa. Kaiken sisältävät liput olisivat maksaneet lähes tuplasti, mutta tiesimme jo etukäteen, ettemme jaksaisi olla kaikesta kiinnostuneita yhtenä päivänä, joten valitsimme erillisliput vain kahteen (maksulliseen) kohteeseen.
Schönbrunnin puutarhassa käveleminen on ihan ilmaista, eli ilman pääsymaksujakin alueeseen pääsee tutustumaan.

Saavuimme Wieniin torstaina ja ostimme saman tien lentokentältä 3 päivän liput julkiseen liikenteeseen + lisäliput lentokenttäjunaan. Torstaina ostettaessa saimme samaan hintaan loppuviikon voimassa olevat liput, eli lippuautomaatilla emme asioineet ennen maanantai-aamua, kun ostimme liput S7-junaan takaisin lentokentälle (muistaakseni 4,40).

Matkamuistoja kertyi, meille, tällä kertaa harvinaisen paljon. Erityisesti ajatellen, ettemme edes jääkaappimagneettia olisi enää Itävallasta tarvinneet. Syytämme Gustav Klimtiä. The Kiss piti saada kotiin myös puhelinkotelona ja jääkaappimagneettina, kuitenkin, ja lisäksi Klimtin auringonkukka-aiheita postikortteina ja muutamana lyijykynänä.

The Kiss Klimt
Gustav Klimt The Kiss (kuva matkamuistokaupan kopiosta, aitoa ei saa kuvata)

Wienin kahviloista (ja kakuista) olikin jo juttua ja tällä kertaa selvisimme kakunpalasta joka päivä (tosin joka kerta kahdelle jaetusta).

Praterissa söimme iltapalaksi patongin kokoiseen sämpylään tungetun pitkän nakin, joka oli ihan maukas. Siis nakki, osa sämpylästä jäi syömättä.
Drinkeistä ehdottomasti suosituin näytti olevan oranssi Aperolspritzer.
Ensimmäisen tilasimme pyytämällä samanlaisen kuin naapuripöydässä, sittemmin osasimme jo pyytää sen nimeltä.
Wieninleikkeet perunasalaatillakin tuli nautittua.

Hot dog wieniläisittäin Aperolspritzer
Wieninleike Perunasalaatti

Hotellimme lähellä on myös Salm Bräu -niminen kellaripanimoravintola, jossa kävimme yhtenä iltana, hotellin ja Tripadvisorin innostamana, mutta me emme oikein innostuneet raskaasta saksalaistyyppisestä ruuasta. Naschmarktin tori- ja ravintola-alueella käydessämme päädyimme Stella -nimiseen ravintolaan ja olimme sen ruokaan tosi tyytyväisiä.

Tummalla leivällä kinkkua ja juustoa Tapaksia Tandoorikanaleipä

Tässä nämä, tylsät numerot, tylsän asiallinen hotellihuone ja jotain syötävääkin 🙂

Kauniimpiin ja mielenkiintoisempiin asioihin palaamme vielä lähiaikoina, vai miltä kuullostaa kierros Schönbrunnin puistossa, Belvederen palatsissa ja Belvederen kasvitieteellisessä puutarhassa, keskellä parasta alkukesän vehreyttä?

Schönnbrunn Belvedere Belvedere kasvitieteellinen puutarha