Osavaltiot, joissa olemme toistaiseksi Yhdysvalloissa käyneet ainakin kerran
(Karttasivun käyttöönoton myötä pyrimme myös parantamaan maakohtaisten linkkien sisältöä.
Yhdysvallat on yksi niitä maita, joissa olemme käyneet niin monta kertaa, että mikään hakutoiminto ei sitä yhdellä linkillä kata, joten tässä linkit sieltä kirjoittamiimme matkajuttuihin.)
Syyskuinen matkamme Alaskaan ja Havaijille koostui kahdesta risteilystä ja muutamista lisäpäivistä ennen Alaskan risteilyä ja risteilyjen välissä niin Vancouverissa kuin Honolulussa. Alaskan ja Vancouverin osuuden kustannuksista tein oman yhteenvetonsa jo muutama viikko sitten, mutta jätin silloin Havaijin pois, sillä ajattelin, että vaikka meille Alaska ja Havaiji olikin sopiva yhdistelmä, niin ehkä vielä sittenkin on tavallisempaa lähteä Alaskan risteilylle tai Havaijille.
Mutta asiaan, eli Havaijin osuuden kuluihin – alla oleva erittely siis ilman Helsinki – Seattle – Helsinki -välin lentoja, sillä ne olivat mukana Alaskan risteilyn kustannuserittelyssä, kahdelta hengeltä n. 1 700 euroa.
Lennot, risteily ja hotellit
Vancouverista lensimme Honoluluun Westjetillä ja Honolulusta takaisin Seattleen Hawaiianilla. Jätimme Havaijin lentojen varaamisen ehkä vähän turhan myöhään, sillä Seattle – Anchorage -välillä näytti kulkevan lentoja niin taajaan ja niin halvalla, että tuudittauduimme ajatukseen, että tilanne olisi jokseenkin sama Honolulun lentojen osalta, mutta näin ei sitten kuitenkaan ihan ollut – olihan lentomatkaakin kuitenkin n. 6 tuntia suuntaansa.
Eli vinkki tältä osin, lentoihin Honoluluun asti kannattanee suhtautua kuten pitkiin lentoihin ja varata ne ajoissa.
Lentolippujen hintoihin olen tuossa sisällyttänyt myös 42,75 euroa (50 dollaria) laukkumaksuja kahdelta laukulta kummallekin lennolle. Nämä maksut maksettiin luottokortilla vasta sisääntsekkauksen yhteydessä. Yritin jopa kevyesti selvittää, että olisiko ne voinut maksaa etukäteen, mutta ilmeisesti ei.
Havaijin risteilyjen kalleudesta kerroin jo matkaa varatessamme: risteilyhän on Yhdysvaltain sisäinen risteily ja siten se ei ole verovapaa ja ulkomaisen henkilökunnan määrä laivalla on rajattu 25 prosenttiin.
Saimme kuitenkin risteilyn hinnasta pienen alennuksen (yhteensä n. 500 euroa) blogiyhteistyönä, mikä tietysti paransi tilannetta hieman.
Ennen matkaa pohdimme kyllä myös vaihtoehtoa liikkua saarelta toiselle lentäen, mutta näin jälkeenpäin olemme todella tyytyväisiä siihen, että valitsimme risteilyn, joka mahdollisti kaikkien saarien näkemisen viikossa, kun aikaa ei mennyt ”pakkaa – lähde lentokentälle – lennä – ota taksi hotellille – pura” -kuvioon joka toinen päivä.
Honolulun satama
Ennen risteilyä asuimme pari yötä Waikiki Beachillä Pacific Beach -hotellissa, sillä pitihän sitä nähdä vähän Honoluluakin.
Yöpyminen Seattlen lentokenttähotellissa oli vain lentoaikataulujen takia – Seattlea emme enää tälle matkalle mahduttaneet.
Retket
Päädyimme ostamaan laivan retken lähes jokaisessa satamassa, vaikka etukäteen niitä olimmekin varanneet vähemmän kuin Alaskaan (vain Haleakalan ja Volcanoes Parkin).
Mauilla ”retki” Lahainaan tuli edullisemmaksi laivan bussilla kuin taksilla edestakaisin.
The Director’s Cut -retki Kauailla näyttää olleen kallein valitsemistamme retkistä, mutta ehdottomasti hintansa arvoinen!
Taksit olivat Havaijilla suomalaiselle edullisia. Tuon viimeinen siirtymä Honolulussa, satamasta lentokentälle, olimme varautuneet tekemään taksilla, sillä laivayhtiön 25 dollaria per nuppi tuntui liian kovalta hinnalta, kun meitä sentään oli kaksi, mutta kun terminaalissa asiallisen näköinen nuorimies ehdotti meille minibussikyytiä hintaan 10 dollaria nuppi otimme sen, etenkin kun meillä ei vielä siinä vaiheessa ollut kovin kiirekään, joten oli aikaa katsoa, että toimiiko tämä vai ei – ja toimihan se.
Lu’au jäi näkemättä, kun viiden tunnin mittaiseksi arvioitu iltaretki päiväretken jälkeen ei enää innostanut. Seuraavalla kerralla sitten!
Muut kulut
Norwegian Cruise Line myy Euroopassa kaikki risteilyt nykyisin All-inclusivena, joten meillä oli kattavat juomapaketit, mutta ”verollisella” risteilyllä kaikki juomaostokset piti silti ensin ”maksaa” ja sitten seuraavana yönä hyttilaskusta pyyhittiin niiden osalta pois muut kulut paitsi verot. Kahdelta hengeltä ei sitten lopulta kuitenkaan jäänyt veroja maksettavaksi kuin tuo 13 euroa, mutta prosessi oli kyllä vähän työläs ja sotkuinen.
Vaihtoehto matkamuistoksi tämäkin
NCL Onboard credits -summa koostuu sekä hyvityksistä, jotka saimme siksi, että olimme jo (!) toisella NCL:n risteilyllä, että 25 dollarin korvauksesta siitä, että onnistuivat ensin rikkomaan toisen matkalaukkumme yhden sarana kun kuljettivat sen terminaalista hyttiimme. Laivan verstas sai kyllä onneksi saranan korjattua ihan hyvin, mutta saimme tuon verran vaivan palkkaa siitä, että jouduimme kuljettamaan matkalaukun respaan ja noutamaan sieltä.
Nettikulut puuttuvat tästä laskelmasta, sillä osana blogiyhteistyötä saimme ilmaiseksi käyttöömme samanlaisen 250 minuutin nettipaketin kuin Alaskankin risteilyllä (paketin hinta 110 euroa). Havaijilla pystyi kyllä myös satamissa hyödyntämään aika monessa paikassa ilmaista wifiä.
Pienen alennuksen ja ilmaisen nettipaketin lisäksi saimme blogiyhteistyönä yhden illallisen erikoisravintolassa, jonka nautimme brasilialaisessa churrascariassa.
Caipirinhat alkuun!
11 lihavaihtoehtoa – joista vaan muutaman ohitimmeLisukkeina riisiä, perunamuhennosta, perunoita ja sieniäVihreä puoli ylös: Sinulle tarjotaan lihavaihtoehtoja yksi toisensa jälkeen Punainen puoli ylös: Nyt riittää, siirrytään jälkiruokiin!
Melkein ainoat suomalaiset laivalla
Pride of America -aluksella emme omalla risteilyviikollamme tavanneet muita suomalaisia matkustajia. Yhden suomalaisen kuitenkin tapasimme, eli laivan hotellipuolen johtajan Kaj Turusen. Kaj on alunperin Porvoosta, mutta päätynyt maailmalle jo kauan sitten, ensin hotellimaailmaan ja sittemmin risteilyaluksille. Pride of American hotellipuolta hän on ehtinyt jo johtaa useamman vuoden.
Muun jutustelun lomassa ilmaisin myös tyytymättömyyteni juomapaketteihin, erityisesti siihen, että jos haluan hytissä valokuvien käsittelyn ja muistiinpanojen teon lomassa juoda Pepsiä, niin se pitää hakea baarista ja kuljettaa hyttiin lasissa.
Kaj päätti sitten ratkaista tältä osin ongelmani juomapakettien kanssa lähettämällä hyttiimme sangollisen Pepsi-tölkkejä!
Tarjosipa Kaj meille vielä yhden aterian erikoisravintolassakin, joten tällä risteilyllä päädyimme paitsi brasilialaiseen Moderno Churrascariaan myös ranskalaiseen Jeffersson’s Bistroon.
Hytiksi valitsimme tällekin risteilylle ikkunahytin, josta näköala voi olla rajoitettu – joka meidän tapauksessamme osoittautui ikkunan edessä osittain olevaksi pelastusveneeksi. Havaijilla parvekettakin olisi teoriassa voinut käyttää vähän enemmän kuin Alaskassa, mutta risteily oli jo tälläkin hyttivaihtoehdolla sen verran arvokas, että emme halunneet siihen enempää panostaa. Ja riittihän laivassa hyvin yleisiä ulkotiloja niiksi harvoiksi hetkiksi, jolloin päiväsaikaa kannella ehdimme olemaan.
Pyyhe-eläimet olivat osa risteilyelämää myös Pride of Americalla
Ravintolat
Pääosin ruokailimme risteilyn perushintaan kuuluvissa ravintoloissa, eli 5. kerroksen pääravintolassa, jossa ruoka tarjoiltiin pöytään ja 11. kerroksen buffet-ravintolassa. Aamiaisen nautimme retkiaamuina useimmiten hytissä, jonne sen sai tilata ilman sen kummenpia palvelumaksuja tälläkin aluksella.
Olimme ihan tyytyväisiä tähän ”perusruokaankin”, tosin buffetissa valikoima oli melko samanlainen päivästä toiseen, mutta laajasta valikoimasta saattoi toki tehdä vähän erilaisia valintoja eri päivinä.
Kuudennen kannen Cadillac Dinner -ravintola oli ovela sisustukseltaan ja auki kai ympäri vuorokauden, mutta emme valitettavasti löytäneet sen ruokalistalta kovin moneksi ateriaksi mieluisia vaihtoehtoja. Tämä ravintola levittäytyi myös kannelle, joka Havaijin lämmössä jossain tilanteessa onkin varmaan mukava vaihtoehto, vaikkemme sitä melko myöhään illalla ravintolassa käydessämme tulleetkaan testanneeksi.
Aika mielenkiintoinen alkuruoka: neljännes valkokaalia, jonka päällä kylmä aurajuustokastike ja muutama pekoninmuru!
Kuvallinen henkilöllisyystodistus
Tuoreen Alaskan risteilykokemuksen jälkeen havainnoimme ehkä Pride of America -laivalla erityisesti laivojen välisiä eroja ja yksi ero kaikkiin aikaisempiin risteilyihimme oli, että rantaan mentäessä oli aina oltava mukana paitsi laivan kortti myös kuvallinen henkilöllisyystodistus, jota kysyttiin niin satama-alueelle tultaessa kuin laivaan sisälle tultaessa. Ehkä tämä lisäkerros turvallisuuteen johtui siitä, että olimme Yhdysvaltojen alueella.
jo kustannusyhteenvedossa mainitsemani verollisuus, eli verot piti maksaa paketista huolimatta
vesipullot toimitettiin kaikki hyttiin kerralla risteilyn alussa, mikä oli oikeastaan ihan hyvä juttu, eipä kukaan häirinnyt alkuillasta päivittäisten vesipullojen tuonnilla
kaikki tarjoilijat eivät tuntuneet olevan ihan selvillä juomapaketeista ja niiden käytöstä – ehkä siksi, että niitä oli myyty vain eurooppalaisille (tai vain ei-amerikkalaisille) joten kaikki tarjoilijat eivät ehkä törmänneet niiden käyttäjiin kovin usein.
Kuntosali
Havaijilla Alaskan risteilyllä minua vaivannut lievä flunssa oli jo jäänyt taakse ja ehdimme muutaman kerran poikkeamaan laivan kuntosalillakin, siitä huolimatta, että meripäiviä ei tällä reitillä ollut yhtään.
Kuntosali oli ihan riittävän iso ja monipuolinen: lämmittelylaitteita pitkä rivi, mutta myös laitteita ja painoja kaikille perusliikkeille.
Valokuvat
Laivan valokuvaajien ottamia kuvia emme tällä risteilyllä päätyneet ostamaan yhtään. Jotenkin he eivät olleet ihan niin kivasti läsnä eri satamissa, retkistä puhumattakaan, kuin Alaskassa ja jotenkin onnistuimme ohittamaan tilaisuuden kuvauttaa itsemme kapteeninkin kanssa.
Valokuvakuvio oli tällä laivalla toteutettu toisin kuin millään aikaisemmalla laivalla, jolla olimme risteilleet: täällä ei ollut isoja valokuvaseiniä vaan jokaisessa kuvaustilanteessa kuvaaja kysyi hytin numeron ja omia kuviaan saattoi sitten käydä katsomassa omasta mapistaan niin halutessaan.
Valokuvaajien ohella laivassa oli kiva ilmainen selfie-automaatti, josta sai oman kuvansa lähetettyä itselleen sähköpostiin tai postattua suoraan Facebookiin. Alla yksi esimerkki lähes jokailtaisista otoksistamme!
Kohdekuvaukset
Lopuksi vielä linkkilista jo aikaisemmin kirjoittamiini kohdejuttuihin Havaijin risteilyltämme:
Reittikuvaan vielä sellainen kommentti, että meitä olosuhteet suosivat ja kiersimme tosiaan Hilosta Konaan Kilauean tulivuoren ohitse.
Saarten nimet eivät tuossa laivayhtiön tekemässä reittikartassa näy, mutta siis Honoluluhan on Oahulla, Kahului oli satamamme Mauilla, Hilo ja Kona Big Islandilla ja Nawiliwili Kauailla.
Viimeinen ilta Pride of American kannella – ja viimeinen Havaiji-juttumme.
Seuraavat sitten Vancouverista, joka jäi vielä väliin kun siirryin suoraan Alaskasta Havaijiin tai sitten jo Saudi-Arabiasta, jonne olemme lähdössä ensi kuun alussa.
Pride of America viipyi Kauailla kaksi päivää, joten ehdimme tutustumaan myös saaren länsiosiin, erityisesti Waimea Canyonin alueeseen. Kauai – The Director’s Cut -jutussa mainitsinkin jo, että vaikkakin Kauain saari on jokseenkin pyöreä, niin sitä ei voi yhdellä autolla retkellä kiertää, sillä Na Palin rannikolla ei ole teitä. Mutta uusi päivä ja uusi retki ja uusi suunta, eli Nawiliwilin satamasta länteen.
Hanapepe
Ensimmäinen pysähdyksemme oli pienessä Hanapepen kaupungissa.
Uneliaan kaupungin ehkä jo tyhjentyneiden rakennusten seinillä oli täälläkin maalauksia muutamista elokuvista kuten Lilo & Stitch -elokuvista ja yllätyksekseni myös Okalinnut -sarjasta, jonka olin mieltänyt australialaiseksi.
Okalinnut, The Thorn Birds, oli yksi suosikkisarjojani silloin runsas 30 vuotta sitten, kun kullakin viikolla tarjolla olevia televisio-ohjelmia oli ehkä sadasosa siitä, mitä nykyisin on. Kirja ja sarja DVD:lläkin taitaa edelleen olla kirjahyllyissämme.
Nykyisin Hanapepe on unelias pieni kaupunki, sillä sen loiston ajat ovat takana päin: aikoinaan täällä oli Kauain pääsatama, mutta nyttemmin laivat menevät Lihuen lähelle Nawiliwiliin sataman jäätyä liian pieneksi.
Kauailla vuonna 1779 tapetun (ja ehkä syödyn) James Cookin patsas Hanapepessä oli sikäli meille erityisen mielenkiintoinen, sillä olimmehan jossain määrin seuranneet hänen jalanjälkiään tällä reissulla jo Anchoragesta alkaen.
James Cookin väitetään olleen ensimmäinen valkoinen Havaijilla, mutta toisaalta, jos havaijilaiset jo silloin osasivat olla erityisen kiinnostuneita metallisista työkaluista, oliko joku tutustuttanut heidät niihin jo ennen James Cookia?
Mutta bussiretkellä tarvitaan taukopaikkoja ja iso turistimyymälä Hanapepessä tarjoaa halukkaille shoppailua, juotavaa ja syötävää – ja vessat.
Waimea Canyon
Waimea Canyonista sanotaan, että se on kuin Grand Canyon, mutta pienempi ja kauniimpi. Kieltämättä, on siinä jotain samaa. Kauailla sataa paljon, joten monet Waimean kanjonin rinteistä ovat vihreitä ja vehreitä. Mutta ehkä tuo kanjonin ”mainoslause”, joka palauttaa mieleen muistot Grand Canyonilta kuitenkin vähän latistaa tunnelmaa,ei tämä nyt ihan niin wau-juttu ole kuin Grand Canyon. Tai ehkä olisi, jos ei olisi Grand Canyonkin aika tuoreessa muistissa.
Hiukan pitkä matka rannikolta Waimea Canyonille sujui mukavasti koko matkamme parhaan oppaan, Samin kyydissä. Sam oli laulumiehiä ja lauloi ja soitteli meille pariinkin otteeseen ukulelensa säestämänä. Ja kun välillä piti ajaa, niin lisää The Lost Pelicans -yhtyeen musiikkia oli mukana matkassa myös tallenteina, eli ukulele soi mukavasti matkan ylös ja alas. Oheisella videolla Sam laulaa tuon ”When you’re in Hawaii you should just hang loose”, jonka sanat sopivat hyvin viimeisen Havaijin päivämme tunnelmiin 🙂
Asiaakin toki riitti, muun muassa tarinaa tässä vaiheessa hyvin horisontissa näkyvästä Niihaun saaresta, joka on edelleen yksityisomistuksessa, ja jonne pääsevät vaan saarelaiset, eivät turistit, ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Ni’ihaun yksityinen saari
Kauai Coffee
Paluumatkalla Waimea Canyonilta poikkeasimme lyhyesti myös kahviplantaasilla. Kauilla tuotetaan paljon kahvia ja vaikka Big Islandilla Konakin profiloi itseään kahvintuottajaksi, niin ehkä Kauailla kahvi on kuitenkin isompi juttu. Kahvista tai sen paremmuudesta saarella tai toisella en teen juojana osaa sanoa, mutta bussiretkeläisille löytyi täältäkin shoppailua, juotavaa ja syötävää. Ja myös ilmainen wifi 🙂
Spouting Horn
Hawaii Volcanoes Parkissa kävelimme laavatunnelin läpi. Kauailla Spouting Hornkin on laavatunneli, mutta sen läpi ei kukaan kävele, sillä se on yhteydessä mereen ja säännöllisin väliajoin meri syöksyy tunnelista korkeuksiin. Jos tätä ilmiötä olisi kuvannut ennen digikuva-aikaa, olisi pitänyt olla todella tarkkana, ettei turhan monta kuvaa olisi tullut otettua vähän liian aikaisin tai vähän liian myöhään.
Tree Tunnel ja kanat (ja mangustit)
Paluumatkalla ajoimme myös korkeiden, tien ylle kaartuvien eukalyptyspuiden muodostamaa vihreää tunnelia, joka oli päässyt useimpiin saaren t-paitoihin. Kuten kanatkin. Kauailla on nimittäin kanoja kaikkialla. Kuulemma myrskyn tai kahden jäljiltä kotieläiminä pidettyjä kanoja on päässyt niin paljon vapaaksi, että ne vaan ovat levinneet saarella kaikkialle ja luonnollisten vihollisten puutteessa ne voivat hyvin ja lisääntyvät.
Havaiji tuntuu olleen monella saralla hiukan koekenttää erilaisille luontoon liittyville kokeille. Useimmat tapaamamme oppaat muistivat kertoa vähintään rotista ja mangusteista. Mangusteja ajateltiin ratkaisuksi rottaongelmaan, mutta sen jälkeen kun mangustit oli jo tuotu saarelle ja toisellekin (ei kuitenkaan Kauaille) joku huomasi, että mangustit ovat hereillä ja saalistavat päivisin, kun taas rotat liikkuvat öisin, joten mangusti- ja rottapopulaatiot alkoivatkin elää saarilla mukavasti rinnakkain, eli yhden tuholaispopulaation sijaan nyt olikin kaksi tuholaispopulaatiota! Saarille on myös tuotu puita, jotka menestyivät liiankin hyvin, mutta joita ei voida hyödyntää, sillä me kasvavat liian nopeasti ja jäävät turhan hauraiksi ja heinää, josta piti tulla karjan rehua, mutta joka levisi kaikkialle, eikä karjakaan koskenut siihen, paitsi tilanteessa, jossa mitään muuta syötävää ei ollut.
Na Palin rannikko
Kauailta Pride of America lähti jo alkuiltapäivästä, sillä vuorossa oli vielä Kauain hienoin nähtävyys eli Na Palin rannikko. Kuten Alaskan risteilyllä muutamana iltapäivänä pääsimme ihailemaan jäätiköitä mukavasti risteilylaivan kannelta ja Havaijilla Big Islandia kiertäessämme laavaa syöksyvää Kilauean tulivuorta yön pimeydessä, niin täällä Pride of America tarjosi meille aitiopaikat Na Palin rannikolle, jonne muuten pääsisi vaan veneellä tai helikopterilla – tai osia siitä näkemään vaeltamalla. Laiva tarjosi kuitenkin upeat näköalat koko rannikon mitalta, ja mukavasti, vaikka kannella drinkki kädessä.
Pride of America, Na Pali Coast, Kauai, Hawaii – NCL:ltä käyttöömme saatu kuva
Kauai ja erityisesti Na Palin rannikko on muuten päätynyt (kuten 100-vuotias Suomikin!) National Geographichin listalle parhaista luontomatkakohteista vuonna 2017, mutta eiköhän sinne vielä tulevanakin vuonna voi lähteä!
Na Palin rannikko ja Kauai muissa matkablogeissa
Honuanui-blogia kirjoittava Minna on tutustunut tähän yhteen maailman kauneimmista paikoista (National Geographicin mukaan) niin vaeltaen kuin veneretkellä.
Muutkin Kauailla enemmänkin aikaa viettäneen Minnan jutut saarelta ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia Kauaille matkaa suunnitteleville.
Na Palin rannikkoa helikopteriperspektiivistä puolestaan on käynyt katsomassa Muuttolintu-blogia kirjoittava Anna. Anna olikin puolisonsa kanssa valinnut Kauain ensimmäisen Havaijin-matkansa ainoaksi saareksi ”pakollisen” Honolulun lisäksi, joten Annankin blogista kannattaa lukea muutkin Kauai-jutut, jos Havaiji ja Kauai kiinnostaa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.HyväksyLue lisää