Maita, joissa on (vasta) melkein käyty

(Päivitetty 18.3.2014, julkaistu alunperin 11.9.2013)

Joillakin aikaisemmin tekemillämme matkoilla olemme olleet hyvin lähellä maita (tai TCC-alueita), mutta joihin emme juuri silloin päässeet (emme kyllä millään näistä kerroista sitä erityisesti yrittäneetkään).

Qatarista käydessämme kävimme myös maan etelä-osassa, jossa maalla on raja Saudi-Arabian kanssa – eli näimme Saudi-Arabian n. 200 metrin päässä. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Saudi-Arabian Qatarista katsottuna

Kyproksen matkalla 1991 kävimme rajalla katsomassa Famagustaa – mutta tuolloin ei Pohjois-Kyprokseen päässyt saarelta käsin). (Pohjois-Kyproksen kävimme sitten “bongaamassa” syyskuussa 2013.)

IMG_0017 Näkymä Famagustaan

Karibian purjehduksella 2001 kryssasimme salmea, jonka toisella laidalla oli Amerikan Neitsytsaaret, mutta pysyimme (onneksi) hyvin merellä ilman pohjakosketusta.

26 Amerikan Neitsytsaaret

Tansanian matkalla 2003 pidimme tauon Kenian rajalla ja kävimme yhden portin “Kenian” puolellakin, mutta eiköhän se Tansaniaa kuitenkin vielä ollut.

Kenian rajalla

Suunnitelmia näiden osalta on käydä Keniassa, ehkä jo ensi talvena ja ehkä Saudi-Arabiassa syksyllä 2015, jos Maailmanmatkaajien klubimatka suuntautuisi silloin sinne – vähän sen suuntaisia hahmotelmia on ilmassa …

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.