Kotkan puistot

Kotkan puistot

Päädyimme toukokuun viime metreillä Kotkaan koronavuoden aikana jo melkein vanhenemaan päässeen hotellilahjakortin ”pakottamana”. Kotkan monet puistot olisivat ehkä olleet parhaimmillaan vähän myöhemmin kesällä, mutta kyllä niiden keväinenkin väriloisto oli monin kohdin upea! Matkalla Espoosta Kotkaan poikkesimme jo ottamaan tuntumaa kukkivaan kevääseen Valkmusan kansallispuistossa.

Jokipuisto

Kotkassa aloitimme hiukan keskustan ulkopuolella sijaitsevasta Jokipuistosta. Puisto sijaitsee Karhulan kaupunginosassa, urheilukentän vieressä, siis jonkin verran kävelykeskustan ulkopuolella, mutta auton lisäksi sinne pääsee laivalla.

Puiston ylätasanteella on jonkinlainen allas ja sen keskellä teräsveistos (katso tämän jutun otsikkokuva). Altaasta vesi virtaa alempana oleviin altaiseen ja niistä edelleen jokeen. Isommassa lammessa on kuulemma upeat lummeistutukset, mutta toukokuussa niistä ei vielä näy jälkeäkään. Graniittimuurien lisäksi puistossa on siellä täällä kivoja pieniä graniittieläimiä ja rannalla vähän tylsempi Tukinuttaja -patsas (Emil Wikström).

Jokipuisto Kotka Kotkan puistot

Jokipuisto
Jänis ja ilves

Jokipuisto Kotkan puistot

Jokipuisto
Norppiahan täälläkin!

Jokipuisto Kotka Kotkan puistot

Katariinan Meripuisto

Katariinan Meripuisto sijaitsee kaupungin eteläkärjessä ja on käytännössä laaja ulkoilualue. Vierailemistamme Kotkan puistoista Meripuisto on ehdottomasti laajin.
Puiston keskellä on iso nurmialue, jota voi käyttää oleiluun tai vaikka pelaamiseen. Puistossa onkin paljon leikki- ja kuntoiluvälineitä, lepotuoleja, riippumattoja, piknik-pöytiä ja vapaasti käytettäviä grillejä.

Me kiinnitimme ensimmäisenä huomiomme puistoon toteutettuun planetaarioon. Puiston kärjessä loistaa aurinko ja lähimmät planeetat, kuten vaikka maa, löytyvät helposti sen läheltä. Kauempana sijaitsevat planeetat ovat Meripuiston portilla ja sen ulkopuolellakin. Vaikka pääkaupunkiseudulla joku vuosi sitten kiersimmekin täkäläisen aurinkokuntamallin, niin emme tällä kertaa Kotkassa innostuneet etsimään näitä kaikkia.

Planetaario Kotka
Tammisotilaat ja aurinko

Planetaario Kotka Katariinan meripuisto planetaario Kotkan puistot

Auringon alla valitsimme ensin suunnaksi puiston kärjessä olevan luodon, jonne pääsee pientä siltaa pitkin. Luodolla on vanhasta purjelaivasta peräisin oleva iso ankkuri ja luoto on virallinen tuhkansirottelupaikka.

Toiseen suuntaan auringosta on Tammisotilaat -niminen teos, jonka 28 patsasta muistuttavat Pohjoismaiden suurimmasta meritaistelusta, eli Ruotsinsalmen toisesta taistelusta.

Katariinan meripuisto Kotkan puistot Katariinan meripuisto

Mutta jatkaamme matkaamme jo hiukan kärsimättöminäkin. Olin etukäteen innostunut puistoon sijoitetuista majakoiden pienoismalleista, jotka oli ehkä tarkoitettu lapsille,  olihan ne sijoitettukin muumitalon välittömään läheisyyteen, mutta silti, aikuisenakin halusin ehdottomasti nähdä ne! Suuntana majakat oioimme hiukan Katariinan polulla, jota kiertämällä olisi voinut tutustua mm. Ruotsinsalmen merilinnoituksen päälinnoituksen Fort Katariinan raunioihin.

Majakat olivat ehkä kokeneet hiukan kovia talven tai kuluneiden vuosien mittaan, mutta kyllä ne puistossa edelleen olivat.

Majakoilta suuntasimme jo takaisin paikoitusalueelle mielessämme jäätelökioski, jossa toivoimme myös olevan tarjolla kahvia ja olihan sitä.

Katariinan meripuisto

Katariinan meripuisto Kotkan puistot
Auringosta Bengtskärin majakan juurelle

Katariinan meripuiston jäätelökioski

Mm. mietiskelylabyrintin, jota voisi kuulemma kävellä kilometrin verran mietiskellen jätimme toiseen kertaan. Lue mietiskelylabyrintistä lisää vaikka tästä Näitä polkua tallaan -blogin jutusta.

Katariinan meripuisto
Mietiskellä voisi varmaan näissäkin

Sapokan Vesipuisto

Matkalla Sapokan Vesipuistoon olimme jo harhautua – ei siksi, että iso puisto olisi vaikea löytää, vaan siksi, että lähestyimme sitä Sapokan Sataman puolesta ja pienvenesatamat vetävät meitä helposti puoleensa. Mutta, tällä kertaa halusimme keskittyä puistoihin, joten ohitimme sataman sitä vain kevyesti vilkaisten.

Sapokan satama

Sapokan Vesipuiston kruunu on 20 metriä korkea vesiputous. Vesi siihen pumpataan kuulemma merestä puolen kilometrin päästä. Kallion huipulla olisi kuulemma 20 suomalaisia kivilaatuja esitteleviä kivipaasia, mutta emme tulleet sinne asti kiivenneeksi.

Itse puisto sijaitsee lahden reunoilla. Vesiputous on lahden merenpuoleisella reunalla, mutta nähtävissä tietysti myös vähän kauempaa kaupungin puoleiselta rannnalta. Vesiputouksen lähellä kasvillisuus on luonnonmukaisempaa, lähinnä alppiruusuilla täydennettynä siinä missä lahden toisella puolella on esimerkiksi ruusuterassi ja kivikkopuutarha. Ruusuterassista ei vielä toukokuussa näkynyt kuin vähän alkua.

Siellä täällä puistossa, kunhan on tarkkana, on useita eläinaiheisia veistoksia: osa oikein kivoja, osa vähemmän onnistuneita. Eläinpatsaiden lisäksi puistossa on kiiltäviä veistoksia. Eläinaiheiset ovat Hannele Kylänpään käsialaa, auringossa kiiltelevät metalliset työt Eero Hiirosen.

Sapokan vesipuisto Kotkan puistot Sapokan vesipuistoAlppiruusuja Sapokka
Kotkan puistot Sapokan vesipuisto Sapokan vesipuistoSapokan vesipuisto

Fuksinpuisto

Halusimme myös poiketa pienessä Fuksinpuistossa, vaikka arvelimmekin, että ihan vielä ei taida olla atsaleojen aika, kuten ei ollutkaan, melko viileän toukokuun viimeisellä viikolla.

Isot sudenkorennot ja perhoset olivat kuitenkin jo lennähtäneet paikalle :-) Saman tekijän (Samuli Alonen) jättikokoinen perhonen oli myös asettunut Kotkantien kiertoliittymään, jota kiersimme pariinkin otteeseen, sitä liikenteessä tietysti (?) kuvaamatta.

Hiljaisessa Fuksinpuistossa alkuillasta kävellessämme mietin, että Kotkassa aika monikin asunto sijoittuu näiden hienojen puistojen välittömään läheisyysteen, tavallaan tämäkin puisto on lähellä sijaitsevien talojen laajennettu pihamaa. Tosin tietysti voi olla, että kun atsaleat parin viikon päästä kukkivat täysillä, niin puisto voi olla liiankin suosittu naapureiden mielestä!

Kotkan puistot Fuksinpuisto Kotkan puistot Fuksinpuisto Kotka Fuksinpuisto

Yrttipuutarha Redutti-Kotka

Poikkesimme myös Yrttipuutarhassa, joskin sen osalta arvelimme jo etukäteen, ettei siellä nyt vielä näin keväällä juuri mitään taida kasvaa. Vierailimme Yrttipuutarhassa autolla ja hämäännyimme parkkipaikalle kääntyessämme yksisuuntaisen tien nuolesta – kuvittelimme parkkipaikan olevan siellä, mutta siellä olikin iso päiväkoti. No, ”lainasimme” päiväkodin parkkipaikkaa puistovierailumme ajaksi ja kiipesimme takaisin mäen päälle ja löysimme Yrttipuutarha Redutti-Kotkan ison punaisen redutin, eli pienen linnakkeen, sisältä.

Redutti on siis pieni, yleensä nelikulmainen, linnake tai linnoitus, josta pystyi puolustautumaan kaikkiin suuntiin. Usein ne rakennettiin korkealle mäelle ja ne saattoivat olla osa isompaa linnoitusta tai itsenäisiä tukikohtia esimerkiksi jonkin liikenneväylän varrella. Redutti-Kotka oli aikoinaan osa Ruotsinsalmen merilinnoitusta, johon kuuluneeseen Fort Katariinaan olisimme voineet tutustua tarkemmin niin halutessamme jo Katariinan Meripuistossa.

Yrtit on sijoitettu redutin sisällä kohopenkkeihin ja alueella kasvaa kesäisin kuulemma noin sata erilaista yrtti- ja lääkekasvia. Yllättävän moni niistä rehotti jo toukokuussakin!  Pysähdyimme hetkeksi miettimään parsalaatikon kohdalla, että ovatko nämä vaan kasvaneet vähän huonosti vai ovatko puistossa vierailleet jo korjanneet sadon talteen, kun tilkulla ei näkynyt kuin muutama parsa.

Yrttien sijaan puistossa saattoi toukokuussa nauttia kukkivista kirsikkapuista.

Yrittipuutarha Kotka-Redutti Kotkan puistot Yrittipuutarha Kotka-Redutti Yrittipuutarha Kotka-Redutti Kotkan puistot Yrittipuutarha Kotka-Redutti Yrittipuutarha Kotka-Redutti

Sibeliuksenpuisto ja Veistospromenadi

Vaikka asuimme ihan Sibeliuksenpuiston vieressä Original Sokos Hotel Kotkassa – tai ehkä juuri siksi – siihen tutustuminen jäi meiltä jo pilviseen lähtöaamuun. Pienellä alueella ihan kaupungin keskustassa sijaitsevan puiston sopiikin olla symmetrinen muotopuutarha siinä missä vaikka Katariinan Meripuiston noudatella luonnon muotoja.

Isot puut, jotka saattavat vaikka kasvaa jättimäisissä kukkaruukuissa, kätkevät puistoa vaikka hotellin ravintola Frans & Rosaliesta sitä katsottaessa puiston keskellä sijaitsevan suihkulähteen ja sen yllä olevan Jussi Mäntysen Kotkat -veistoksen, mutta kyllä se siellä on!
Kivisellä pöydällä puiston nurkalla istuu koira. Kiviset tuolit saattavat olla hankalasti liikuteltavia, jos pöytäryhmä nyt yleensä on tarkoitettu käytettäväksi – emme testanneet.

Sibelius Kotka Kotkan puistot Sibelius Kotka Sibelius Kotka Kotkan puistot Sibelius Kotka

Kokonaisuudessaan parin kilometrin mittaista Veistospromenadia kävelimme vain lyhyen matkaa hotellimme edessä, mutta koska se kiertää oikeastaan koko kaupungin, niin näimme siihen ”kuuluvia” töitä muuallakin, esimerkiksi jo mainituissa Sapokan Vesipuistossa ja Sibeliuksenpuistossa.

Jos ihan erityisesti pidät veistostaiteesta, niin kannattaa tutustua tarkkaan koko Veistospromenadin reittiin ja teoksiin sen varrella tämän kartan avulla. Monen teoksen merkinnän kohdalla on kuvakin kyseisestä teoksesta.

Veistospromenadi Kotka
Yksi veistospromenadin teoksista oli ihan hotellimme kulmalla
Veistospromenadi Kotka
Tapio Junnon Aurinkoon katsoja tuntuu Tapiolassa paljon liikkuvalla kovin tutulta … Tapiolassa sijaitseva Häikäistys on samalta tekijältä

Veistospromenadi Veistospromenadi Kotka

Muita puistoja

Käymistämme kuudesta Kotkan puistosta viisi, siis kaikki Yrttipuutarhaa lukuunottamatta, palkittiin viime kesänä Green Flag -tunnustuksella. Green Flag Award on kansainvälinen tunnustus laadukkaasti ylläpidetyille viheralueille ja se myönnetään vuodeksi kerrallaan.  Kotkan viiden puiston lisäksi tunnuksen saaneita puistoja on Suomessa Hämeenlinnassa, Lahdessa, Tampereella ja Turussa, yksi kussakin. Turun Kupittaanpuistossa kävimmekin melko äskettäin.

Green flag puisto
Yhdessä Katariinan Meripuistossa ottamassamme kuvassa liehuu yllä mainittu Green Flag

Kotkassa emme tällä kertaa ehtineet Isopuistoon, Koskipuistoon, Kumparepuistoon tai Palovuorentornin puistoon, mutta selvästikin viitaten noihin Green Flag -tunnustuksiin, joista luin vasta tätä juttua kirjoittaessani, puistojen osalta valintamme osui oikeisiin puistoihin. Ehkä palaamme vielä, ehkä myös katsomaan Puistotien ja Urheilukadun kulmaukseen on syntyvää Pionipuistoa, jonka istutukset käynnistyivät viime syksynä.

Istutustalkoot Kotkan pionipuistossa

Itäisen Suomenlahden kansallispuistokin jäi vielä tällä kertaa käymättä …

Tags from the story
Join the Conversation

13 Comments

  1. Heh, Karhulan kaupunginosassa olen ollut joskus työmatkalla. Tosi negatiivinen fiilis sieltä jäi, mutta käsittääkseni Kotka on kuitenkin varsin kaunis kaupunki, kun siihen tarkemmin tutustuu. Erityisesti Katariinan ja Sapokan Vesipuisto kiinnostavat.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Täytyy tunnustaa, että Karhulaa emme sen laajemmin kierrelleet vaan kävimme vaan tuossa Jokipuistossa, joka se oli kyllä oikein mukava puistona.

  2. Onpa kiinnostava näkökulma tutustua kaupunkiin sen puistojen kautta.
    Ja kauniita puistoja ovatkin.
    Kyllä minäkin menisin innoissani katsomaan majakoiden pienoismalleja. Eivät näytä lainkaan vain lapsille tehdyiltä.

  3. says: Annemaria/Samppanjaa muovimukista

    Onpa Kotkassa hienoja puistoja todellakin. Tuon Sapokan olen tiennyt, mutta nämä muut ovat tuntemattomia. Tästä nousikin hyvä matkaidea: puutarhojen ystävänä voisin hyvin tehdä Kotkaan pelkästään vihermatkan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Annemaria! Kotkassa menee tosiaan päivä, parikin, puistojen parissa, jos kaikki haluaa nähdä. Lisäksi kannattaa tietysti muistaa Langinkoski!

  4. Mä olen vieraillut noissa Kotkan puistoissa kahdesti ja ne on siis niin upeita! Katariinan meripuisto ja Sapokan vesipuisto ovat mun suosikkeja. Päivitän niistä kirjoittamiani juttuja tässä kohta, niin ei liene haittaa, jos linkkaan tämän jutun sen yhteyteen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Osittain näihin tutustuimmekin Sinun blogisi kautta – ja totta kai, voi linkata.

  5. Tässä oli hyviä vinkkejä tulevan kesän Kotkan reissulle! Edellisestä visiitistä Kotkaan on aikaa, mutta ajateltiin olevan sen tänä kesänä hyvä kohde. Toivottavasti laiva ei osu samoille päiville satamaan, sitä en tullut ajatelleekseni, kun road tripin reittiä suunniteltiin :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Taidammekin mekin vielä jonain kesänä palata tuolle suunnalle – se kun on pääkaupunkiseudulta kuitenkin kivan lähellä, toisin kuin vaikka Lappi.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *