Nuoriso

Suvun nuorison kuulumisia

Tuore ylioppilas

Tuore ylioppilas

kirjoittanut

Pirkon veljentytär Tiia, jonka kanssa olemme viettäneet monta mukavaa kesälomaviikkoa purjehtien milloin milläkin suunnalla, sai valkolakin tänään Raision…

Keväthäät

Keväthäät

kirjoittanut

Sini ja Henri, vanhin kummilapsistamme, vihittiin avioliittoon perjantaina 18.5. Helsingin maistraatissa. Häitä juhlittiin sen jälkeen hienossa kevätsäässä Uunisaaressa.

Tukholmassa Vappuna 2007

Tukholmassa Vappuna 2007

kirjoittanut

 (klikkaa kuvia – näet lisää) Helmikuussa Petran (12v) kanssa Prahan linnassa tuli puheeksi, että ei hän ole nähnyt…

Praha 2007 feature

Praha
– historiaa ja nykyaikaa

kirjoittanut

Lisää kuvia kuva-albumissa. Vietimme pidennetyn viikonlopun (to-su) Prahassa 12-vuotiaan Petran kanssa. Hotelli (Ambassador Zlata Husa) löytyi netistä, sijainti…

Joulukirje

Joulukirje

kirjoittanut

Tapiolan kuoro aloitti Temppeliaukion kirkossa perjantaina 15.12. laululla Arkihuolesi kaikki heitä – ja kaiken kiireen keskellä onkin ihan…

Tuleva TkT Henri  (kummipoikamme)

Tuleva TkT Henri (kummipoikamme)

kirjoittanut

DI Henri väitteli 9.12.2006 klo 12 tuotantotalouden osastolla (Otaniementie 17), TUAS-talo sali TU1, aiheesta “Organizational Networks and Technological…

Kulttuurin suurkuluttajia?

Kulttuurin suurkuluttajia?

kirjoittanut

… ei nyt sentään. Mutta viimeisen viikon mittaan on kuitenkin tullut katsastettua (pikaisesti, kun mukana ollut kummityttö Petra…

Jäähyväiset S/Y Meriharakalle

kirjoittanut

Todella hienon kesän jälkeen olemme luopuneet osuudestamme veneeseen yhdeksän kesän jälkeen – Pirkon veli Eero omistaa nyt veneen…

Nuoret merenkävijät

Nuoret merenkävijät

kirjoittanut

Vielä muutama viikonloppu merellä … Kuluneena viikonloppuna kävimme Pyytinkarilla Petran ja Jassun (kumpikin 11v) kanssa. Sunnuntaina lauantaina kivasti…

Tallinnassa tänäkin kesänä

Tallinnassa tänäkin kesänä

kirjoittanut

(Klikkaa pientä kuvaa nähdäksesi lisää kuvia) Tänä vuonna Tallinnassa kävivät Pirkko, Satu ja Petra – ja matka tehtiin…

Sosiaaliset viikot :-)

kirjoittanut

Perinteisesti ennen kesälomia pitäisi saada töissä “kaikki” valmiiksi. Sen lisäksi “ennen kuin ihmiset häipyvät kesälomille” pitäisi ehtiä vielä…

Sail in Kirkko toukokuussa 2006

Sail in Kirkko toukokuussa 2006

kirjoittanut

Kirjoitettu 28.5.2006, Päivitetty 5.6.2006 (Klikkaa kuvaa nähdäksesi lisää kuvia) Koleahkosta helatorstaiviikonlopun säästä huolimatta purjehdimme sentään Nauvoon TPS:n purjehduskauden…