Search Results for:

kustannukset

Kenia

Kaikki Keniasta(mme)

Masai Maran runsas ”eläinkuvasato” sai minut jakamaan Kenia-kokemuksemme moneksi erilliseksi jutuksi. Nyt on tullut aika koota yhteen Keniamme,…

Podil

Kievin kanaa Kievissä

Vietimme Kiovassa vain viikonlopun: perjantai-illasta maanantai-aamuun. Niinpä rajasimmekin ”pakolliset” nähtävyydet osaltamme Top 5 -listaksi jättäen suosiolla pois esimerkiksi…

Tammi- helmikuun suosituimpia

12 vuotta!

Tänään 15.2.2016 tulee kuluneeksi 12 vuotta tämän blogin ensimmäisestä jutusta – Syntymäpäivä siis! 4.2.2004, 11 päivää aikaisemmin, Facebook…

Joulukirje feature

Joulukirje 2015

Olemme monena vuotena toivottaneet ystävillemme ja lukijoillemme hyvää joulua lyhyen joulukirjeen muodossa: välillä lähettäen sen ystävillemme ihan kirjeenä,…

Hangon elokuvajuhlat

Elokuvia ja keskusteluja Hangossa

Paitsi elokuvia, elokuvajuhlat on tietysti myös keskusteluja elokuvista. Hangossa keskusteltiin juhlien alussa, sekä lauantaina että sunnuntaina, Kaupungintalolla, lauantaina…

Bloggaajan verotus

Matkabloggaajat ja verotus

Päädyin syyskuussa Taloustaito –lehden bloggaajien verotusta käsittelevään juttuun esimerkiksi matkabloggaajasta. Itse jutussa ei kuitenkaan käsitelty bloggaajan verotusta juuri…

Portugal feature

Muuttaisinko Portugaliin?

Portugaliin muuttavat veroja pakoilevat eläkeläiset ovat olleet uutisissa viime viikkoina. Ajankohtaisen aiheen innostamana teimme sunnuntaina extempore-päätöksen lähteä Katajanokalla…

Matkamuistoja Persepoliksessa

Maailmaa jäljellä, lähellä

Palasimme eilen Iranista ja kuten usein (aina?) matkan jälkeen ajatukset kääntyvät seuraavaan matkaan. Ystävien kanssa matkustettaessa erityisen helposti,…