Search Results for:

libanon

Mövenpick Sousse

Vihdoinkin Tunisiaan

Ajatuksemme oli poiketa Tunisiassa jonain sopivana viikkona helposti ja edullisesti pakettimatkalla. Matka ei kuitenkaan toteutunut ennen vuoden 2015 tapahtumia –  aina…

loveyou pixabay

Vuoden blogit 2017

Kohta vuosi sitten tammikuussa Meriharakka valittiin yhdeksi Suomen suosituimmista matkablogeista. Cisionin listat Tätä Cisionin listaa on pitkään pidetty…

beirut

Hetkiä Beirutissa

Libanonin vierailumme kutistui hiukan alkuperäisestä suunnitelmasta ja erityisesti Beirut jäi meillä muutaman tuokion varaan. Beirut Top 10 Tripadvisor…

Byblos feature

Byblos ja Jeitan luolat

Libanonin alkuperäinen matkasuunnitelmamme sisälsi melkein kaikki pienen maan Unescon maailmanperintökohteet, myös Bybloksen. Kun selvisi, että joutuisimme palaamaan matkalta…

Baalbeck feature

Baalbek ja Anjar

Toinen päiväretkemme suuntautui Bekaan laaksoon ja Syyrian rajalle. Bekaan laaksosta Ulkoministeriön matkustustiedote (7.8.2017) sanoo: ”Bekaan laaksossa Zahlén kaupungin…

Tyyros Libanon

Tyyros ja Sidon

Kolmessa päivässä ehdimme Libanonissa tekemään kolme päiväretkeä Beirutista käsin. Libanonhan on pieni maa, lähes kaikkialle on Beirutista korkeintaan…

middleeast

Lähi-itä 100%

Alaskan Anchoragessa kirjoitin jutun, jossa totesin, että TCC:n määritelmän mukainen Pohjois-Amerikka on nyt tullut koluttua, ainakin yhdellä vierailulla…

I Love Beirut (Merja Lunkka)

Maailmanpolitiikan keskiössä

Otteita viime sunnuntain Helsingin Sanomista: ”Syttyykö Libanonissa uusi sota? Saudi-Arabia ja Hizbollah syyttävät toisiaan sodan­julistuksesta, eikä kukaan tiedä,…

Marraskuu on matkailukuu

Monet pitemmät matkamme ovat ajoittuneet marraskuulle. Viime aikoina vähän hiipuneen Kuukauden kuva -idean sijaan otetaankin marraskuun kunniaksi pieni kertaus viime…