Päivä tai pari Barissa
byBarin kaupunki eteläisessä Italiassa, Puglian maakunnassa, taitaa useimmille olla risteilysatama kuin varsinainen matkakohde. Me vietimme Barissa muutaman päivän,…
Euroopan maat, poislukien Suomi.
Barin kaupunki eteläisessä Italiassa, Puglian maakunnassa, taitaa useimmille olla risteilysatama kuin varsinainen matkakohde. Me vietimme Barissa muutaman päivän,…
Suhtauduimme Rooman kertausretkeemme rennosti vaikka olimmekin etukäteen miettineet muutaman kohteen, joissa halusimme tällä kertaa käydä. Jossain vaiheessa Rooman…
Olen vuosien mittaan koonnut matkajuttujamme eri maista maayhteenvedoiksi niiden maiden osalta, joissa olemme käyneet ainakin kolmesti. Eniten näitä…
Matkakohteiksemme päätyvät välillä jo aikaisemmilta reissuilta tutut kohteet, kuten vaikka syksyisen Italian matkamme osalta Rooma, tai uudet maat…
Syksyinen Italian matkamme jatkui junailemalla Roomasta Bariin. Juna oli ihan täynnä – onneksi olimme ostaneet liput jo kuukausia…
Syksyinen Italian kierroksemme alkoi Roomasta. Kirjoittelen tätä pientä yhteenvetoa Comossa, jonne olemme saapuneet vietettyämme 4 yötä Roomassa ja…
Syyskuu on kuukausi, jolloin kesä viimeistään kääntyy syksyksi, kai vielä nykyisinkin. Jo muutamana vuonna olemme palanneet vielä yhden…
Tarkkaan ottaen se tärkein asia, eli kääpiöt, tulikin jo käsiteltyä :-) Wroclawin kääpiöt Mutta kyllä Wroclaw jotain muutakin…
Wroclawissa pärjää hyvin englannilla, mutta kääpiöitä (tai tonttuja) etsiessään on hyvä myös tietään, että puolaksi kääpiötä tarkoittava sana…
1962 – Viisi vuotta myöhemmin Mies, joka kuljetti venettä, ankkuroitui Danten portin edustalle ja käveli sen läpi ensimmäistä…
Olimme ennen Wroclawin matkaamme koostaneet muutamasta matkablogista, Finnairin jakamista vinkeistä ja joistain lehtijutuista noin 20 kohteen listan potentiaalista…
Palataan vielä hetkeksi Kreetan saarelle. Halusimme helpon, opastetun retken Knossoksen palatsialueelle Agios Nikolaoksesta ja ratkaisuksi löytyi Aurinkomatkojen retki…