Maaliskuussa, loskakelissä, Aurajoki ei ole kauneimmillaan.
Kauniin lumiset maisemat olivat plusasteiden myötä mennyttä.
Me olimme kuitenkin aloittamassa viikonloppua Turussa.
Teatterista se lähti: halusimme nähdä Turun Kaupunginteatterin toteutuksen Orvokki Aution Pesärikko-kokonaisuusta ja onnistuimme saamaan liput iltapäivänäytökseen 10.3.
Joskus käymme Turussa vaan päiväseltään: eihän matka Espoosta ole kovin pitkä, mutta etenkin talvikaudella on mukavampaa ajella valoisalla ja ilta Turussa jättää enemmän aikaa tavata vaikka siellä asuvia sukulaisia.
Radisson Blu Marina Palace
Aurajoen rannalla, teatteria vastapäätä, sijaitsee yksi Turun upeimmista hotelleista, Radisson Blu Marina Palace. Lapsuuteni ja nuoruuteni Turussa viettäneenä olen kokenut tämänkin hotellin historiaa vuosikymmenien ajalta: muistoissani on ainakin hetket aikoinaan hotellin ylimmässä kerroksessa sijainneella uima-altaalla ja hotellissa pidetty luokkakokous.
Hotellin sijainti tuntui parhaalta mahdolliselta teatterivierailua ajatellen, joten päädyimme sopimaan *) yöpymisestä täällä, teatterin vastarannalla.
Superior-huoneestamme oli avoin näköala joelle. Maaliskuisena iltapäivänä tosin näköala huoneeseen, sen muhkeaan sänkyyn ja isoon televisioon näytti houkuttelevammalta. Samoin hedelmätarjotin, sillä olimme ajaneet Espoosta Turkuun tauotta.
Saapuessamme saimme pienen hotelliesittelyn ja opimme, että nämä Superior-huoneet, Aurajoki-näkymin, ovat (aamiaisella) suunnilleen saman hintaisia kuin Business-huoneet, joissa ei ole jokinäkymää, mutta jotka ovat vähän isompia.
Jos vielä isompia tiloja kaipaa, niin hotellissa on myös muutamia sviittejä.
Radisson Blu Marina Palace -hotellissa myös yöpynyt bloggaajakolleega, Syö Matkusta Rakasta -blogin Meri, testasikin sellaisen, eli jos sviitti kiinnostaa, niin lue Merin juttu täältä.
Teatterin – ja illallisen – asetuimme oikeasti taloksi mukavaan vuoteeseen ja jaksoimme vielä hetken kerrata elokuvaa Yksin Marsissa, mutta onneksi olimme nähneet sen jo aikaisemmin, sillä ihan loppuun asti emme jaksaneet valvoa.
Vasta illalla paneuduimme myös hotellin tyyny- ja peittovalikoimaan. Voit siis tosiaan valita itsellesi sopivan tyynyn ja peiton, kummatkin monesta eri vaihtoehdosta. Vain yhden yön vieraina päätimme kuitenkin siinä vaiheessa tyytyä perusvaihtoehtoihin.
Ehkä olisi hyvä idea kysyä vaihtoehdoista jo huonevarauksen yhteydessä, jolloin sänkyä ei tarvitsisi sitten sijata uudelleen, jos asiakas haluaisi jonkun muun tyynyn tai peiton?
Grill It!
Turussa käydessämme kutsumme mielellämme sukulaiset kanssamme ravintolaillalliselle sen sijaan, että kiertäisimme monta kyläpaikkaa: hyvän aterian ääressä on kiva isommalla porukalla kertoa puolin ja toisin kuulumisia.
Tällä kertaa meitä kokoontui saman pöydän ääreen Grill It! -ravintolaan 7 henkeä. Ihan kaikki eivät päässeet mukaan, sillä toki vaikka ystävien syntymäpäivät ohittavat illallisen “vanhusten kanssa”.
Grill It! selvisi tällaisesta vähän isommastakin ryhmästä lähes kunnialla.
Aterian alussa oli hiukan sekaannuksia juomatilausten kanssa ja saimme pitkään pöytään vain yhden leipäkorin, mutta kunhan pääruokiin asti päästiin, oli kaikki jo hyvin.
Pienen myynnin paikan ravintola hukkasi, sillä lauantai-iltana annoksemme viipyivät hetken: tarjoilija olisi voinut tästä vinkata ja ehdottaa vaikka jotain alkuruokia.
Suosikkipääruuaksi nousi pippuripihvi ja suosikkijälkiruuaksi suklaakakku, mutta myös mm. lohi ja hampurilainen tekivät kauppansa. Listaa pidettiin hiukan suppeana, mutta toisaalta kaikki löysivät kyllä omansa.
Alla olevat ruokakuvat on napattu nopeasti niihin kovin paljoa panostamatta: joskus seura on kuvia tärkeämpää, joten ne eivät ehkä ihan tee oikeutta annoksille.
Lisäksi annokset tapasivat hävitä ruokailijoiden suuhun sen verran nopeasti, että hyvä, että edes muutaman kuvan ehdin ottaa!
Pesärikko
Luin 80-luvun alussa, kuten lukuisat muutkin, Orvokki Aution muutaman vuoden välein ilmestyneen Pesärikko-trilogian kirjat. Katsoimme myös aikoinaan trilogian pohjalta vuonna 2000 televisioon toteutetun minisarjan.
Mikko Roihan toteutus Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan on äärimmäisen pelkistetty. Jopa niin pelkistetty, että tarinasta tulee mielestäni ankeampi kuin mitä se kirjassa tai televisiossa oli. Kirjojen kertomassa tarinassa on kuitenkin hetkittäin myös valoa ja värejä, ei pelkkää ahdistusta.
Pesärikon tarina on tarina pohjalaisuudesta, yksityisestä ja yhteisöstä: omia asioita ei huudella kylillä. Nuori Armi rakastuu Olaviin, jolla on jo menneisyys ja painolastia lapsuudesta asti, ja muuttaa miehen kotitaloon. Larvan taloa hallitsevat Olavin äiti, Laimi, ja sänkyyn sidottu täti, Ilmi.
Sara Mellerin Armi on roolissaan uskottava, niin naivina nuorena tyttönä kuin myöhemmin nuorena äitinä ja vaikeasta tilanteesta omilleen selviävänä naisena, joka osaa jo pitää puoliaan. Veli-Matti Karénin Olavi on koko näytelmän ajan vain vastenmielinen hahmo – ei siis sävyjä oikein tässäkään.
Useammalle vuosikymmenelle sijoittuvan sukutarinan pelkistäminen näyttämölle poimii siitä vain draaman kannalta keskeiset tapahtumat ja kuvaa ne mustalla liidulla. Väriä on vain muutamassa Armin rooliasussa.
Myös niukka lavastus ja Eila Halosen toteuttamat sekä Ilmin ja Armin äidin roolit vähentävät tarinan ulottuvuuksia. Videoelementti näyttämön keskellä toimii sentään joissain kohdin hyvin, vieden katsojan hiukan syvemmälle tarinaan.
Käymme teatterissa epätasaiseen tahtiin: jos näemme mielestämme hyvän esityksen, kuten vaikka Lillanin Sommarboken, niin saatamme nopeastikin varata liput johonkin toiseen esitykseen. Jos puolestaan päädymme katsomaan jotain, mistä emme oikeastaan pidä, niin saatamme pitempäänkin olla varaamatta lippua seuraavaan esitykseen.
No, ehkä ensi viikonlopun Musta Laatikko -esitys innostaa meidät taas takaisin teatteriin – Pesärikko ei oikein innostanut.
Aamiainen
Marina Palacen buffetaamiainen tarjoillaan 2. kerroksen ravintolassa.
Etenkin silloin kun yövymme hotellissa vain yhden tai muutaman yön, syömme mielellämme aamiaisen hotellilla sen sijaan, että lähtisimme etsimään kaupungilta aamiaisvaihtoehtoja.
Aamiaisravintola yllätti meidät positiivisesti heti saapuessamme: ystävällinen tarjoilija kysyi meiltä haluaisimmeko kahvia vai teetä ja kuumat juomat tarjoiltiin pöytään.
Vaikka pidänkin buffetaamiaisen tarjoamasta helposta tavasta koota itsensä näköinen aamiaislautanen, niin kahvin ja teen tarjoilu ilman jonotusta automaatille ja kunnolla kuumalla on ylellisyyttä, joka etenkin kotimaan hotelleista puuttuu lähes aina.
Buffetaamiainen sisälsi kaiken mitä ainakin me saatoimme toivoa, jopa enemmän, sillä aamiaisella olisi voinut syödä niin halutessaan kokonaisen aterian lämpimine ruokineen kaikkineen!
Meiltä omelettibaarikin jäi testaamatta edellisen illan maittavan illallisen takia, vaikka omelettimenun kohta aurajuusto olisikin hiukan uteloittanut – ehkä yhdistettynä vaikka tomaattiin?
Siemen- ja myslivalikoima jogurtin kaveriksi oli ilahduttavan runsas ja tarjolla oli myös meheviä amerikkalaistyylisiä pannukakkuja. Jotenkin järkevästi syömisen ajatus romahti viimeistään isojen, tuoreiden suklaacookieiden kohdalla.
Jos olisimme viipyneet hotellilla pitempään, niin aamiaisen vastapainoksi, etenkin maaliskuisilla loskakeleillä, olisimme todellakin tarvinneet myös hotellin hyväntuntuista kuntosalia!
Aamiaistarjoilu yllätti myös ravintolasta poistuessamme: siinä missä viimeksi Cesky Krumlovissa aamiaisella oli esillä kirjallinen ohje, että aamiaistarjoilu on tarkoitettu nautittavaksi vain ravintolassa, niin täällä meitä kehotettiin poimimaan hedelmä tai parikin mukaan!
*) Yövyimme Radisson Blu Marina Palacessa blogiyhteistyön merkeissä, eli emme maksaneet majoituksesta. Saimme myös illallisesta reilun alennuksen.
Teatteriliput maksoimme itse.
