Kaikki kirjoittajan Pirkko artikkelit

Sammallahdenmäeltä Vanhaan Raumaan

Viime kesän Unescon maailmanperintökohdekierroksemme jälkeenkin Suomen seitsemästä kohteesta vielä kaksi oli meiltä käymättä, joten tarvittiin vielä muutama kierros tänä kesänä. Ensimmäinen näistä suuntautui Rauman seudulle, jossa aloitimme Sammallahdenmäeltä.

Hautaröykkiöalue pronssikaudelta

Pronssikaudella, siis tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua, rannikolla omaksuttiin skandinaavinen tapa haudata vainajat kivistä tehtyihin röykkiöihin.

Siis kiviröykkiöitä?
Arkeologiasta ihan erityisesti kiinnostumattomalle ne todellakin ovat vaan kiviröykkiöitä, mutta kyllä siinä jotain mahtavaa on, että ne ovat säilyneet yli 3000 vuotta.

Alue on iso, niin iso, että siellä vierailevat ryhmät tavataan jättää yhdelle parkkipaikalle ja noutaa toiselta, jolloin ihmiset joutuvat kävelemään n. 1,5 km pitkän polun vain yhteen suuntaan.

Me ohitimme reippaasti ensimmäisen parkkipaikan, kun se vaikutti linja-autoille tarkoitetuille ja jatkoimme reippaasti navigaattorin ohjaamana seuraavalle.
Ei olisi pitänyt, sillä alueen kesäoppaat päivystävät ensimmäisellä parkkipaikalla.
No, onneksi oli opastaulut ja polulla selkeähköt opasteet.

Sammallahdenmäki Unesco Sammallahdenmäki Unesco

Alueen suurimmat ja merkittävimmät hautaröykkiöt ovat nelikulmainen Kirkonlaattia ja vallimainen “Huilun pitkä raunio”. Me aloitimme siis Kirkonlaattian kohdalta.

Ensimmäiset tutkimukset Sammallahdenmäellä tehtiin vuonna 1891 ja silloin avattiin niin Kirkonlaattia kuin “Huilun pitkä raunio”, jotka on rakenteiden perusteella tulkittu hautaröykkiöiksi.

Kesällä 2002 tehdyissä tutkimuksissa avattiin kahdeksan röykkiötä ja niistä löydettiin mm. paasiarkkuja, kivikehiä ja kivimuureja. Monesta röykkiöstä löytyi myös palaneita ihmisen luita ja tuolloin tehtiin myös alueen ainoa esinelöytö, pronssisen sarjarannerenkaan katkelma.

Sammallahdenmäki Unesco Sammallahdenmäki ja Vanha Rauma Sammallahdenmäki UnescoSammallahdenmäki Unesco

Seuraaville kiviröykkiöille olikin hiukan matkaa, mutta mielelläänhän sitä kesäpäivänä kauniissa kangasmetsässä kuljeskelee. Matkalla pitemmälle röykkiölle oli useampia pienempiä röykkiöitä, mutta tulihan se pitkäkin raunio lopulta vastaan. Kiviröykkiöistä suurimpia on kyllä hiukan haastavaa hahmottaa polulta, niiden muoto lienee selkeintä yläilmoista katsottaessa, mutta emme halunneet kiivetä puuhun eikä tullut droneakaan matkaan, joten tähän oli tyydyttävä.

Sammallahdenmäki Unesco
Sammallahdenmäki Unesco
Sammallahdenmäki Unesco
Sammallahdenmäki Unesco

“Huilun pitkän raunion” kohdalla onnistuimme myös kadottamaan polun, sillä emme ymmärtäneet, että sitä olisi kalliolla pitänyt käydä vaan katsomassa ja polku jatkuikin jo ennen niitä oikealla, mutta eipä sekään haitannut: hiukan rämpimistä risukossa ja pienen rypsipellon luultavasti rypsinviljelijän kannalta ei-toivottava ylitys ja olimmekin saavuttaneet polun toisen pään.

Sammallahdenmäki Unesco Sammallahdenmäki Unesco

Sammallahdenmäki Unesco
Retkipaikan jutussa tätä vanhan tulenteko- ja leiripaikan läheisyydessä olevaa rakennelmaa arvellaan vanhaksi kiukaaksi ja että se voisi liittyä läheiseen palvaamoon. Tiedä häntä, mutta outo kivirakennelma tämäkin oli.
Sammallahdenmäki Unesco
Kyltti pitää tiellä, vaikka sitä lähestyisi takaakin, rypsipellon suunnalta 🙂

Ehkeivät nämä kiviröykkiöt nyt ihan erillisen, ainakaan pitkän, matkan arvoisia ole, mutta jos Rauman suunnalla on liikenteessä, niin kyllä muutaman kymmenen kilometriä Unescon maailmanperintökohteen takia kannattaa ajaa!

Vanha Rauma

Vanhassa Raumassa olimme poikenneet aikaisemminkin, mutta Sammallahdenmäen polun liikuntasuorituksen jälkeen olimme tietysti jo lounaan tarpeessa, joten miksi emme nauttisi sitä kauniissa ympäristössä.

Tulevaa Rauman vierailuamme varten olin jo joskus talvella laittanut muistiin Himomatkaajan turinoita -blogissa esitellyn ravintola Sydvästin, joten sinne. Suhtauduimme ensin skeptisesti mahdollisuuksiin päästä autolla kovin lähelle, mutta hyvinhän arkiperjantaina, vaikkakin kauniina sellaisena, pienessä kaupungissa pääsi aika pitkällekin Kuninkaankatua. (Ravintola Sydväst löytyy osoitteesta Kuninkaankatu 6.)

Maalaiskanasalaatti ja oskarinleike lounaslistalta maistuivat. Oskarinleikettä siippa tosin arvioi hiukan raskaaksi ruuaksi, helteellä, mutta kanasalaatti oli oikein hyvää. Kuten palvelu ja miljöö vehreällä sisäpihalla.

Sydväst Rauma Sydväst Rauma Sydväst Rauma Sydväst Rauma

Muistomme Vanhasta Raumasta veneilyvuosilta eivät olleet kovin tarkkoja, mutta jotain samanlaista näissä vanhoissa rantakaupungeissa on, meille tutummassa Naantalissa ja Raumassa.

Vanha Rauma Sammallahdenmäki ja Vanha Rauma Vanha Rauma Vanha Rauma

Vanhan Rauman kaduilla oli ehkä kuitenkin Naantalia enemmän ihan tavallisiakin kauppoja, ei vaan matkamuisto- ja sisustusliikkeitä. Vai miten olisi sairaalatarvikkeita myyvä liike? Naisten alusvaatemyymälä? Niille ei kuitenkaan ollut tarvetta, mutta kirjakauppa oli niin hauskasti sisustettu, että siellä olisi voinut viipyä pitempäänkin, vaikkemme kirjoja vaikka olleetkaan. Emme oikeastaan Rauma-magneettiakaan, mutta kun majakassa komeili Kylmäpihlajan majakka, jonne olimme matkalla, niin päätimme investoida, 6 euroa (maailmalla jääkaappimagneeteista joudumme harvoin maksamaan yli 4 euroa).

Vanha Rauma Vanha Rauma Vanha Rauma

Vanha Rauma
Kerttu Horilan Rauman Flik
Pori
Kerttu Horilan Maire ja satunnainen turisti kesäretkellä Porissa heinäkuussa 2017

Vanhan Rauman jälkeen jatkoimmekin Poroholmaan ja sieltä edelleen Kylmäpihlajan majakalle, kesän majakkakierroksemme ensimmäiseen kohteeseen.

Seitsemäs maailmanperintökohde?

Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta olemme Rauman seudun jälkeen vierailleet kuudella, eli näillä:

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas uupuu vielä, mutta hyvällä tuurilla saamme mahdutettua sen vielä elokuun retkiohjelmaamme. Osallistumme elokuun lopussa bloggaajille ja toimittajille suunnattuun #KotHamAdventure -tapahtumaan, joten ehkä palaamme Haminasta Verlan kautta kotiin, niin tulisi koko lista katettua jo tänä kesänä.

Vanha Rauma
Häivähdys muinaismuistoja ja muuta vanhaa  on näissä Kirsi Backmanin töissäkin

Makea kesä Espoossa

Olemme viime viikkoina ihastelleet kotiseutumme kesäistä autiutta. Näinä heinäkuun viikkoina ilmeisesti melkein kaikki ovat matkustaneet ulkomaille tai kesämökille ja vain me olemme jääneet kotiin. Ihan tarkoituksella, sillä kesähän on Suomen parasta aikaa.

Kesäisen kotiruuan lomassa: uudet perunat lisukkeilla tai vaikka raikas kreikkalainen salaatti, joka tuo mieleen Kreikan purjehdusten lounaat on myös kiva käydä välillä herkuttelemassa.

Peroba Cafe

Tällä viikolla kävimme testaamassa Peroba Cafen iltapäiväteen Leppävaarassa. Länsiväylä listasi taas kerran Espoon kesäisiä kahviloita, joista useimmat olivatkin meille jo tuttuja, mutta tämä oli uusi tuttavuus ja iltapäiväteehän on aina hyvä idea!

Peroba Cafe Espoo Peroba Cafe Espoo

Kuten yleensäkin iltapäivätee aloitetaan valitsemalla teelaatu. Pitäydyimme mustassa teessä, joita tarjolla oli kolmea laatua: Hattialli (Assam), Mary Grey ja Vaahterasiirappitee, joista valitsimme kahta jälkimmäistä. Myös vihreän teen ystäville oli tarjolla kolme vaihtoehtoa ja lisäksi valkoinen tee White Carambola, jonka olisin valinnut, jos tarkoitus olisi juoda vaan teetä. Tähtihedelmän ja mansikan paloilla maustettu pehmeä valkoinen tee kuullostaa hyvältä!

Peroba Cafe Espoo

Teen jälkeen pöytään tuotiinkin jo kolmikerroksinen herkkutarjotin! Alimmalla tasolla oli toki suolaisiakin vaihtoehtoja, mutta kyllä nekin voi laskea herkuiksi. Etenkin sipulipiiras oli niin hyvää, että ostimme sitä vielä isot palat kotiin seuraavan päivän lounaaksikin.

Skonssien kohdalla kävimme pientä kisaa siitä, että kumpi ehtii syömään enemmän vadelma- ja omenarosmariinihilloa ja kermavaahtoa niiden kanssa!

Peroba Cafe Espoo Peroba Cafe Espoo Peroba Cafe Espoo

Ylimmän hyllyn kohdalla tahti alkoi jo hiukan hiipua – vaikka annokset ovat pieniä, niin monen monta pientä tarkoittaa kyllä yhteen laskettuna jo ihan kunnon ateriaa! Mutta aina muutama vadelmatartaletti johonkin koloon vielä mahtuu, etenkin jos ne ovat ehdottoman suussasulavia. Tryffelit eivät oikein selvinneet helteestä – lusikalla ne sai pyydystettyä suuhunsa, mutta vähän kiinteämmässä muodossa ne olisivat luultavasti olleet paremmin edukseen.

Peroba Cafe Espoo

“Aterian” jälkeen kävi hetken verran mielessä, että pitäisikö jäädä hetkeksi vielä nauttimaan tämän ihan Kehä I:n kupeessa, mutta kuitenkin omassa rauhassaan olevan kahvilan kesäisestä miljööstä, mutta helle ei kuitenkaan houkutellut viipymään.

Peroba Cafe Espoo

 Peroba Cafe löytyy Leppävaarasta osoitteesta Laturinkuja 10.
Iltapäivätee on tarjolla vain kerran kuussa, mutta ainakin tätä kirjoitettaessa elokuun kattaukseen 22.8. on vielä tilaa. Mutta toki Peroba Cafeeseen voi piipahtaa muulloinkin, joko lounaalle tai teelle (tai kahville).

Iltapäivätee maksoi muuten melko hulppeat 20 euroa per nuppi, eli vitosen enemmän kuin Nokkalan Majakan vaihtoehto viime talvena. Tosin tuolla 5 eurolla sai enemmän syötävää, mutta ehkä sitä sitten olikin jo vähän liikaakin.

Fat Lizard

Makeita herkkuja kävimme alkukesästä maistelemassa myös Otaniemen metroaseman välittömään läheisyyteen avatussa Fat Lizard -ravintolassa.

Donald Trumpin ollessa nyt erinomaisen ajankohtainen, niin kannattaa muistaa Fat Lizardin Donut Trump -jälkiruoka (grillattuja donitseja, vaniljajäätelöä, marjoja, vaahtokarkkia, hattaraa, kinuski- & suklaakastiketta).

Fat Lizard Donut Trump

Fat Lizardissa voi toki syödä ennen jälkiruokaa ihan asiallisestikin. Etenkin Halloumi Salad (hiiligrillissä savustettua halloumia, avokadoa, chiliä, salaattia, Friida kananmunaa, tomaattia, avomaankurkkua, punasipulia & piparjuurikastiketta) oli minusta kivasti hiukan erilainen salaatti, joskin isoja jälkiruoka-annoksia ajatellen jopa vähän liiankin ruokaisa 🙂

Toki viikottain vaihtuvalta lounaslistalta löytyy muitakin hyviä lounasvaihtoehtoja

Fat Lizard Halloumi Salad

Fat Lizardin löydät Otaniemestä osoitteesta Tietotie 1.
Donut Trumpin ja Halloum Saladin kävimme syömässä Fat Lizardin laskuun.

 

Villa Skeppet feature

Villa Skeppet
– ihana pieni talo!

Kävimme viimeksi Villa Schildtissä katsomassa sen kesänäyttelyä kolme vuotta sitten.
Tänä vuonna vuorossa oli vasta yleisölle avautunut Villa Skeppet.

Villa Skeppetin kuvauksessa täytyy  turvautua sanoihin – talon sisällä ei yksittäinen bloggaajakaan saa ottaa valokuvia  ja Villa Schildtin sivuillakin on toistaiseksi vain muutama kuva kohteesta.

Neljä ensimmäistä porrasta

Villa Skeppet

Villa Skeppet
Ensimmäiset portaat, oikealla ruokailutilan ikkuna

Talon eteinen on avara ja valoisa. Pieni ryhmämme riisuu kenkänsä tai pukee jalkaansa siniset muovisuojat kuin asuntoesittelyssä konsanaan.

Oppaamme, Villa Schildt -säätiön toiminnanjohtaja Jennifer Dahlbäck, kertoo miten Schildtien ystävä Alvar Aalto oli suunnitellessaan Tammisaaren Säästöpankin rakennusta löytänyt tontin ja ajatellut, että Tammisaari olisi hyvä Suomen tukikohta perheelle Kreikan talon rinnalle.

Tämä talo ei ole mikään vakioperheelle, 2 aikuista ja 2 lasta, suunniteltu jokaiseen elämänvaiheeseen ja -tilanteeseen jotenkin sopiva asunto, vaan juuri Schildteille, kahdelle aikuiselle, suunniteltu talo. Kahdelle aikuiselle, jonka mieltymykset arkkitehti, heidän ystävänsä, tunsi.

Villa Skeppet

Villa Skeppet
Villa Skeppetin pohjapiirros: kuvassa vasemmalla alhaalla olohuone, ylhäällä työhuone ja äärimmäisenä oikealla erillinen saunarakennus
Villa Skeppet
VPienen tasamaatontille rakennetun talon monta tasoa. Talon nimi muuttui Villa Schildtistä Villa Skeppetiksi, kun tammisaarelaiset alkoivat kutsua sitä sillä nimellä.

Viisi porrasta ensimmäiselle tasolle

Eteisestä nousemme muutaman porrasaskelman avaraan aulaan. Vaikka tontti on tasainen, portaista pitävä arkkitehti on saanut sijoitettua portaita, ainakin muutaman, useampaan kohtaan.

Eteisestä oikealle jää ensin ruokailutila ja keittiö, sen jälkeen makuuhuone, joka ei ole yleisölle auki. Göranin työhuone on pihan puolella, omassa siivessään.
Huoneen oven saa jopa lukkoon – kirjoittaminen on prosessi, jota ei saa keskeyttää.
Pöydällä on sähkökirjoituskone, jota kirjailija ei kuitenkaan kuulemma koskaan oikein oppinut käyttämään: vaimo Christine kirjoitti tekstit koneella.

Villa Skeppet
Kirjailijan työhuone omassa siivessään sisäpihan puolella

Olohuone on yläkerrassa ja sinne noustaan avaria portaita myöten. Alin porras kuulemma viettää hiukan: näin porras toimii paremmin. Villa Mairean portaissa on sama piirre ja sitä on kuulemma perusteltu sillä, että emännän, Maire Gullichsenin, laskeutuessa alas portaita pitkässä iltapuvussa, se laskeutuu kauniimmin.

Kymmenen porrasta kauneuteen

Yläkerran olohuone on talon ehdoton helmi. Ehkä Alvar Aallon huonekalut osaltaan lisäävät tunnettamme, että olemme tulleet kotiin, vaikkei tämä meidän kotimme olekaan.

Tila on avoin läpi talon, sillä sen eteisestä erottava seinä on jätetty yläosastaan rakentamatta. Olohuoneen kattoa opas kutsuu purjemaiseksi. Tilaa hallitsevat niin ikkunat merelle päin kuin näyttävä takka.

Talon merenpuoleisella seinustalla on iso, voisiko sano, ruma, parveke. Parveketta pariskunta ei kuulemma edes käyttänyt, mutta sillä on merkityksensä. Kääntämällä olohuoneen hiukan vinoon ja sijoittamalla parvekkeen osittain sen eteen huoneesta saattoi katsella merelle, mutta kadulta ei näy huoneeseen.

Takan kaarevat muodot tuovat mieleen aallot ja meren, mutta kuulemma oikea tulkinta on liekit.

Villa Skeppet
Olohuone (kuva otettu Villa Schildtin näyttelytilassa olevasta esittelymateriaalista)
Villa Skeppet
Olohuoneen merelle avautuvat nurkka (kuva näyttelytilan esittelymateriaalista)

Olohuoneen, kuten koko talon, sisustus on jätetty ennalleen: Christine Schildt otti mukaansa vain muutamia henkilökohtaisia tavaroitaan muuttaessaan pois. Pariskunnan rakkaus Kreikkaan ja purjehdukseen näkyy monessa kohdin, kuten myös ystävyys Alvar Aaltoon. Paimio-tuolin prototyypissä kädensijat ovat oudosti keskeltä poikki, eikä tuoli oikein kestäkään istumista, mutta se on todellinen harvinaisuus.

Talo on pieni, neliöitä vain noin 140, mutta missään ei ole mitään turhaa ja tilat ovat avoimia, avaria ja valoisia. Tämä on niin täydellinen kahden aikuisen talo! Saisikohan näillä samoilla piirustuksilla rakentaa toisen talon?

Villa Skeppet
Bloggaajapariskunta unelmatalonsa edustalla 🙂

Keittiöstä saunarakennukseen

Olohuoneesta jatkamme vielä ruokailutilaan ja keittiöön. Oppaan kuvaus siitä, miten keittiön ja ruokailutilan välillä olevat kaapit avautuvat kumpaankin suuntaan ja miten tämän takia monet astiat ovat pudonneet lattialle, kun kummankin puolen ovet ovat olleet yhtä aikaa auki, naurattaa. Ruokailutilaan mahtuu vain kuuden hengen pöytä, joka suvun ja ystävien tapaamisissa osoittautui usein liian pieneksi, mutta talon kokoa rajoitti myös käytettävissä oleva budjetti.

Keittiön takana on vielä sauna ja pesutilat erillisessä rakennuksessa. Ulkopuolelta rakennukset liittyvät yhdeksi rumalla säleiköllä. Tässä kohtaa en haluaisi kopioida tämän talon piirustuksia.

Villa Skeppet

Suojaisa sisäpiha

Siirrymme talon taakse, suojaiselle sisäpihalle, jota hallitsee lummeallas. Alunperin Aalto olisi halunnut suunnitella pariskunnalle uima-altaan, mutta he eivät sitä halunneet, joten uima-allas korvautui altaalla, joka on kuin jättimäinen Aalto-malja.

Villa Skeppet Villa Skeppet Villa Skeppet

Pihan perällä on vielä pergola, jossa on, tietysti, Alvar Aallon Aurinko-sarjan puutarhakalusteet.

Villa Skeppet

Villa Skeppet
Mauno Hartmanin työ osana pergolaa

Luin Mongoliassa ollessamme Hesarista jutun siitä, että Göran ja Christine Schildtin Tammisaaressa sijainnut koti, Villa Skeppet, on avautunut yleisölle.
Kotiin palattuamme yritin varata liput yleisökierrokselle, mutta vain kesä-heinäkuussa järjestettävät kierrokset olivat pitkälti jo loppuunmyytyjä.
Lopulta piti käyttää sukulaisuuskorttikin, mutta saimme kuin saimmekin vielä kaksi paikkaa heinäkuiselle kierrokselle.

Tänä kesänä taloon ei enää ole mahdollista päästä, mutta uskoisin, että säätiö päättää jatkaa kierroksia tulevina kesänä, joten jos Alvar Aallon arkkitehtuuri kiinnostaa, niin kannattaa tarkistaa asia heti ensi kesän alussa!

Bloggaajalle ei tällä kertaa kuvauslupaa irronnut, mutta ainakin näiden medioiden edustajille sellainen on irronnut, eli jutut kannattaa vilkaista vaikka vaan kuvien takia:

Eeva-lehden keväinen juttu  Christine Schildtistä puolestaan taustoittaa myös sitä, miksi talo juuri nyt on avautunut yleisölle.

Venemessuilla 2017 haastattelimme mekin lyhyesti Christine Schildtiä.

Lopuksi vielä muutama kuva Villa Schildtin näyttelytilasta.

Villa SkeppetVilla Skeppet