Viime kesän Unescon maailmanperintökohdekierroksemme jälkeenkin Suomen seitsemästä kohteesta vielä kaksi oli meiltä käymättä, joten tarvittiin vielä muutama kierros tänä kesänä. Ensimmäinen näistä suuntautui Rauman seudulle, jossa aloitimme Sammallahdenmäeltä.
Hautaröykkiöalue pronssikaudelta
Pronssikaudella, siis tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua, rannikolla omaksuttiin skandinaavinen tapa haudata vainajat kivistä tehtyihin röykkiöihin.
Siis kiviröykkiöitä?
Arkeologiasta ihan erityisesti kiinnostumattomalle ne todellakin ovat vaan kiviröykkiöitä, mutta kyllä siinä jotain mahtavaa on, että ne ovat säilyneet yli 3000 vuotta.
Alue on iso, niin iso, että siellä vierailevat ryhmät tavataan jättää yhdelle parkkipaikalle ja noutaa toiselta, jolloin ihmiset joutuvat kävelemään n. 1,5 km pitkän polun vain yhteen suuntaan.
Me ohitimme reippaasti ensimmäisen parkkipaikan, kun se vaikutti linja-autoille tarkoitetuille ja jatkoimme reippaasti navigaattorin ohjaamana seuraavalle.
Ei olisi pitänyt, sillä alueen kesäoppaat päivystävät ensimmäisellä parkkipaikalla.
No, onneksi oli opastaulut ja polulla selkeähköt opasteet.
Alueen suurimmat ja merkittävimmät hautaröykkiöt ovat nelikulmainen Kirkonlaattia ja vallimainen “Huilun pitkä raunio”. Me aloitimme siis Kirkonlaattian kohdalta.
Ensimmäiset tutkimukset Sammallahdenmäellä tehtiin vuonna 1891 ja silloin avattiin niin Kirkonlaattia kuin “Huilun pitkä raunio”, jotka on rakenteiden perusteella tulkittu hautaröykkiöiksi.
Kesällä 2002 tehdyissä tutkimuksissa avattiin kahdeksan röykkiötä ja niistä löydettiin mm. paasiarkkuja, kivikehiä ja kivimuureja. Monesta röykkiöstä löytyi myös palaneita ihmisen luita ja tuolloin tehtiin myös alueen ainoa esinelöytö, pronssisen sarjarannerenkaan katkelma.
Seuraaville kiviröykkiöille olikin hiukan matkaa, mutta mielelläänhän sitä kesäpäivänä kauniissa kangasmetsässä kuljeskelee. Matkalla pitemmälle röykkiölle oli useampia pienempiä röykkiöitä, mutta tulihan se pitkäkin raunio lopulta vastaan. Kiviröykkiöistä suurimpia on kyllä hiukan haastavaa hahmottaa polulta, niiden muoto lienee selkeintä yläilmoista katsottaessa, mutta emme halunneet kiivetä puuhun eikä tullut droneakaan matkaan, joten tähän oli tyydyttävä.
“Huilun pitkän raunion” kohdalla onnistuimme myös kadottamaan polun, sillä emme ymmärtäneet, että sitä olisi kalliolla pitänyt käydä vaan katsomassa ja polku jatkuikin jo ennen niitä oikealla, mutta eipä sekään haitannut: hiukan rämpimistä risukossa ja pienen rypsipellon luultavasti rypsinviljelijän kannalta ei-toivottava ylitys ja olimmekin saavuttaneet polun toisen pään.
Ehkeivät nämä kiviröykkiöt nyt ihan erillisen, ainakaan pitkän, matkan arvoisia ole, mutta jos Rauman suunnalla on liikenteessä, niin kyllä muutaman kymmenen kilometriä Unescon maailmanperintökohteen takia kannattaa ajaa!
Vanha Rauma
Vanhassa Raumassa olimme poikenneet aikaisemminkin, mutta Sammallahdenmäen polun liikuntasuorituksen jälkeen olimme tietysti jo lounaan tarpeessa, joten miksi emme nauttisi sitä kauniissa ympäristössä.
Tulevaa Rauman vierailuamme varten olin jo joskus talvella laittanut muistiin Himomatkaajan turinoita -blogissa esitellyn ravintola Sydvästin, joten sinne. Suhtauduimme ensin skeptisesti mahdollisuuksiin päästä autolla kovin lähelle, mutta hyvinhän arkiperjantaina, vaikkakin kauniina sellaisena, pienessä kaupungissa pääsi aika pitkällekin Kuninkaankatua. (Ravintola Sydväst löytyy osoitteesta Kuninkaankatu 6.)
Maalaiskanasalaatti ja oskarinleike lounaslistalta maistuivat. Oskarinleikettä siippa tosin arvioi hiukan raskaaksi ruuaksi, helteellä, mutta kanasalaatti oli oikein hyvää. Kuten palvelu ja miljöö vehreällä sisäpihalla.
Muistomme Vanhasta Raumasta veneilyvuosilta eivät olleet kovin tarkkoja, mutta jotain samanlaista näissä vanhoissa rantakaupungeissa on, meille tutummassa Naantalissa ja Raumassa.
Vanhan Rauman kaduilla oli ehkä kuitenkin Naantalia enemmän ihan tavallisiakin kauppoja, ei vaan matkamuisto- ja sisustusliikkeitä. Vai miten olisi sairaalatarvikkeita myyvä liike? Naisten alusvaatemyymälä? Niille ei kuitenkaan ollut tarvetta, mutta kirjakauppa oli niin hauskasti sisustettu, että siellä olisi voinut viipyä pitempäänkin, vaikkemme kirjoja vaikka olleetkaan. Emme oikeastaan Rauma-magneettiakaan, mutta kun majakassa komeili Kylmäpihlajan majakka, jonne olimme matkalla, niin päätimme investoida, 6 euroa (maailmalla jääkaappimagneeteista joudumme harvoin maksamaan yli 4 euroa).
Vanhan Rauman jälkeen jatkoimmekin Poroholmaan ja sieltä edelleen Kylmäpihlajan majakalle, kesän majakkakierroksemme ensimmäiseen kohteeseen.
Seitsemäs maailmanperintökohde?
Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta olemme Rauman seudun jälkeen vierailleet kuudella, eli näillä:
- Merenkurkku
- Petäjäveden vanha kirkko
- Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue
- Struven ketju
- Suomenlinna
- Vanha Rauma
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas uupuu vielä, mutta hyvällä tuurilla saamme mahdutettua sen vielä elokuun retkiohjelmaamme. Osallistumme elokuun lopussa bloggaajille ja toimittajille suunnattuun #KotHamAdventure -tapahtumaan, joten ehkä palaamme Haminasta Verlan kautta kotiin, niin tulisi koko lista katettua jo tänä kesänä.
