Maabongauksen ohella innostuimme jossain vaiheessa kevyesti majakkabongauksesta. Onhan se mukava kesäharrastus, etenkin Suomen majakoiden osalta.
Siinä missä maabongaukseen löytyy monenlaisia maa- ja aluelistoja sopivan majakkalistan löytäminen on ollut vaikeampaa.
Wikipedia tarjoaa 66 majakan listaa, mutta kaikkien niiden kiertäminen on mahdotonta, sillä mukana on vaikka jo vuonna 1940 räjäytetty “muumimajakkka”, eli Glosholm.
Saudi-Arabian matkallamme tutustuimme Antti Härköseen, joka on käynyt melomalla kaikilla Suomen maalle rakennetuilla majakoilla ja sain hänen käyttämänsä majakkalistan, jossa jättämällä pois pookit, poistot ja pohjamajakat on 37 majakkaa.
Vertasin jollain tarkkuudella Wikipedian ja Antin listaa ja jäin pohtimaan Marhällania ja Lokkiluotoa. Wikipedia nimeää molemmat majakoiksi. Antti nimeää Marhällanin loistoksi. Lokkiluotoa Antin listalla ei ole lainkaan.
Marhällan olkoon tässä vaiheessa majakkabongausharrastustamme mikä on, mutta Lokkiluoto oli niin houkuttelevan lähellä, että päätimme lähteä kesäretkelle Pihlajasaareen Helsingin edustalla katsastamaan sen.
Lokkiluoto
Lokkiluoto on vajaan kilometrin etäisyydellä Pihlajasaaresta ja varustauduimme tutkimusretkeen kiikarilla ja pienellä teleobjektiivilla.
Kartan mukaan paras paikka sen tutkailuun näytti olevan pieni saari Itäisen ja Läntisen Pihlajasaaren välissä, jonne kuitenkin pääsisi tietä pitkin Läntisestä Pihlajasaaresta.
Itäisen Pihlajasaaren eteläkärjen hylkäsimme siinä vaiheessa kun totesimme sen olevan naturalistialuetta, emmekä halunneet suorittaa tutkimusretkeämme ilman vaatteita.
Pihlajasaaren kielletty saari – todellinen suomalaisten kesäunelma?
Täytyy tunnustaa, että Pihlajasaari oli meille aikaisemmin tuntematon paikka lukuunottamatta saaren ohittamista omalla veneellä muutaman kerran vuosien mittaan: Auringonotto ei ole meidän juttumme ja etenkin aurinkoisina kesäpäivinä olemme kuvitelleet juuri Pihlajasaaren olevan pahiten ruuhkainen paikka, joten ajatus muuten vaan lähteä sinne kesäretkelle ei ole sekään houkutellut.
Pihlajasaareen saavuttuamme (Pandalla Ruoholahdesta, tuntui olevan meille kätevin yhteys, sillä auton sai kätevästi Ruoholahden ostoskeskuksen parkkiin).
Pihlajasaaressa suuntasimme valitsemaamme pientä saarta kohden ja totesimme, että tämähän meni mielenkiintoiseksi.
Ensinnäkin saari näytti olevan vain henkilökunnalle. Päätimme kuitenkin harrastaa kansalaistottelemattomuutta ja hipsimme saaren ulommaiselle rannalle tästä huolimatta.
Lokkiluotokin löytyi, Google Mapsin ja kiikarin avulla. Siinähän se oli, tuossa naturalistirannan suunnassa. Tässä vaiheessa mietimme, että jos joku alkaa paheksua tällä pienellä saarella olemistamme, niin siihen vielä lisättynä kiikarit ja teleobjektiivi, niin tilanne voi näyttää todella pahalta!
Lokkiluoto, kuvan ylälaidassa toinen pieni kohoutuma vasemmalta laskien
Päätimme silti yrittää ottaa muutaman kuvan Lokkiluodon majakasta. Yrittää, sillä lähes kilometrin etäisyys ja halpa 40-150 mm objektiivi pienessä Olympuksen mikrojärkkärissäni ei ehkä ollut ihan tehtävän tasalla. Jalustaakaan ei ollut matkassa, ei edes hernepussia.
Eli tässä se nyt on, Lokkiluodon majakka. Bongattuna, kun laskemme omin silmin lähietäisyydellä näkemisen majakan bongaamiseksi – emmehän me Kallbådanin majakallekaan keväällä voineet rantautua.
Siinä se on: Lokkiluoto
Pihlajasaari
Pienen projektimme jälkeen palasimme luvalliselle alueelle Läntisellä Pihlajasaarella ja kiersimme sen aina ravintolaan asti, jossa palkitsimme itsemme juomalla ja Rocky Road -leivoksella. Juomista tosin saimme tapella ampiaisten kanssa, jotka kostivat heti, sillä olin aikaisemmin samana päivänä antanut Iltasanomille lausunnon, että eivät ampiaiset ole meitä tänä kesänä (vielä) pahemmin kiusanneet. Lausunto liittyi Iltasanomien pyyntöön ostaa Pentalassa ottamani “ampiaisansa” -kuvan käyttöoikeus omaan ampiaisjuttuunsa.
Paluumatkalla kuvailimme kauniin värikkäitä uimakoppeja. Ne olivatkin paljon helpompia kohteita kuin Lokkiluoto.
Otin myös muutaman kuvan Ruoholahdesta sitä lähestyessämme. Ruoholahti on kaunis mereltä lähestyttäessä, mutta mukavalta alueelta se näin kesällä vaikutti myös kävellessämme siellä muutaman korttelin verran. Pitäisikö alkaa etsiä asuntoja Ruoholahdesta? Tai ehkä sittenkin käydä ensin tutustumassa alueeseen myös marras- ja helmikuussa!
23 majakkaa
Lokkiluodon myötä majakkasaldomme, omalla omituisella listallani, on 23, kun lasken mukaan Gustaf Dalènin ja Helsingin, jotka luokitukseltaan ovat pohjamajakoita, mutta purjehdusvuosiltamme sen verran merkittäviä, että ne vaan kuuluvat mukaan, ja Rönnskärin ja Söderskärin sammuneet majakat, jotka nykyisin ovat siis luokitukseltaan pookeja.
Costa Pacifica ja Clarion-hotelli – tuttuja “matkailukohteita” molemmat
Espoon uusin museo, Saaristomuseo Pentala, avasi ovensa jo kesäkuussa, mutta pääsimme lopulta matkaan vasta sateisena heinäkuun perjantaina.
Pentalan tämän kesäistä suosiota ajatellen sadepäivä olikin loistava valinta, sillä saaristoveneissä oli väljää ja suositun Gurlin talon kierrokselle mahtui ongelmitta.
Saaristomuseon sydän on Gurlin talo. Talo on kalastajapariskunta Arvid ja Gurli Nyholmin koti, jossa Gurli asui vielä 1980-luvulla. Arvid kuoli jo 1972, mutta Gurli jatkoi elämäänsä Pentalassa, myös kalastaen, joskin enää omiksi tarpeikseen. Talossa kalastajanlesken, saaren viimeisen asukkaan, tavarat on palautettu alkuperäisille paikoilleen.
Aloitimme kierroksen talon paremmalla verannalla, jossa oppaamme Arttu kertoi Nyholmien perheestä ja näytti myös heistä säilyneitä valokuvia.
Lapsettoman kalastajaperheen asunnoksi talo voi vaikuttaa isolta, mutta kuten monet saariston talot, se on rakennettu myös kesävieraita ajatellen. Elanto saaressa koostui monesta: kalastuksesta, kesävieraiden pidosta ja taisipa mukana kieltolain aikaan olla myös hiukan salakuljetustakin.
Talvisin Gurli nukkui keittiössä, joka oli ainoa huone, joka pidettiin lämpimänäKeittiön jouluaiheinen seinävaate voisi olla lapsuudenkodistani 60-luvulta!
Kierros talossa etenee räsymattoja pitkin. Museovieraiden jalkojen alle tarkoitetut matot ovat uusia, mutta muuten talon matot ovat Gurlin jäljiltä. Arkiverannalla on talon asukkaiden työjalkineet rivissä: tästä se aamun kalastusreissu voisi alkaa.
Olohuoneessa, kuten muuallakin talossa, ainakin 40- ja 50-luvulla syntyneet löytävät monta yhtymäkohtaa jos ei omaan lapsuuteensa niin ainakin mummolaan.
Olohuoneessa pysähdyn katsomaan katosta riippuvia lankatonttuja: tällaisia meilläkin oli ja tällainen meillä on vielä saunassa, saunatonttuna.
Gurlihan oli sukua!
Mutta varsinainen yllätys tulee vastaan olohuoneen lipaston päällä. Esillä on paljon suvun valokuvia ja pysähtyessäni katsomaan niitä yllätyn: tuossahan on pikkuserkkuni hääkuva! Pentalasta palattuamme palaan laiskasti ja satunnaisesti tekemäni sukututkimuksen pariin ja sieltähän se löytyy, Gurli Nyholm, äitini serkun vaimon sisko.
Gurlilla oli monen monta sisarusta ja veljeä, kymmenlapsiset perheet eivät 1900-luvun alussa olleet harvinaisia, myös isäni äidin perheessä sisaruksia oli kymmenen, mutta osa heistä kuoli hyvin nuorena, kuten Gurlinkin sisaruksista.
Pikkuserkkuni hääkuvan lisäksi juhlaverannalla esillä olevista kuvista löytyy toinenkin tuttava, pikkuserkkuni serkku, joka on sattumalta myös ollut Lassen työkaveri – eli aika läheltä tämä Pentala meitä liippaa!
Kalastajat Arvid ja Gurli
Kalastajaksi Pentalaan
Gurlin perhe oli maanviljelijöitä, ei kalastajia, mutta päätyessään kalastajanvaimoksi Pentalaan Gurli toi mukanaan saarelle myös hiukan maanviljelyä. Museon hoivissa puutarha on tänä kesänä ainakin vielä hiukan kärsinyt, niin kuumuudesta kuin nälkäisistä peuroista, mutta ehkä vielä joskus Pentalan saaristomuseon alueella keittiöpuutarhakin palaa Gurlin aikaiseen loistoonsa.
Gurli puutarhassaanNykylampaita museon lammashaassa vanhan navetan vierellä. Muutama lehmä, lampaita, sika ja kanoja kuuluivat myös kalastajatilan elämään.
Kalastuksen raskaudesta nuori oppaamme Arttu kertoo miten aamulla noustiin kahden maissa aamuyöstä pyydyksiä kokemaan ja miten päivä jatkui matkalla Helsinkiin, jossa saalis myytiin torilla. Pentalaan palattiin vasta iltapäivällä ja Gurlin tapauksessa, puutarhan takia, työpäivä jatkui vielä iltaan.
Kesäpäivä, sateinenkin, on Pentalan saaressa idyllinen, mutta syksyn ja talven pimeydessä, aikaan ennen sähköä, idyllisyys on luultavasti ollut kaukana. Kelirikkoaikaan saaressa oltiin omillaan.
Gurlin talon lisäksi vanhalla kalastajatilalla pääsee tutustumaan kymmenkuntaan muuhun rakennukseen, joista monet on aikoinaan rakennettu kesävieraiden majoittamista varten. Tila on ollut asuttu 1750-luvulta lähtien ja rakennuksista vanhimmat säilyneet ovat 1790-luvulta. Rakennuksia on kunnostettu, mutta mahdollisimman paljon niiden autenttisuutta kunnioittaen.
Ranta-aitta
Kesävieraiden huoneita Gurlin talon yläkerrassa. Muut talot eivät ole sisustettuja.Rannan kalastajamökin kivan värisiä ovia – pitäisiköhän kotona tarttua pensselliin?
Gurlin talo päätyi museokäyttöön hänen toivomuksestaan: lapsia ei Gurlille ja Arvidille siunaantunut ja syystä tai toisesta talo ei päätynyt myöskään yhdellekään hänen sisaruksistaan. Etenkin vierailtuamme äskettäin Tammisaaressa Villa Skeppetissä jäin pohtimaan että näinköhän monetkin lapsettomat pariskunnat, niin Gurli kuin Göran Schildtin leski Christine Schildt, tukevat omalta osaltaan merkittävästi Suomen historian säilyttämistä.
Käytännön juttuja
Me poikkesimme Gurlin talon ohella Cafe Lillstuganiin iltapäiväkahville/teelle ja kävimme toki myös Villa Rosengårdenin museokaupassa. Melkein jäi harmittamaan, etten tullut ostaneeksi kätevän tuntuisia pieniä patalappuja parin.
Ruokailukin saarella onnistuu Esbo Segelföreningenin Påven-ravintolassa.
Gurlin taloon järjestetään kierroksia suomeksi kahdesti päivässä (11:30 ja 15:30) ja ruotsiksi ma, pe, la (14:30). Taloon pääsee tutustumaan vaan oppaan seurassa, sillä talon runsas esineistö ei mahdollista avoimia vierailuja. Ryhmäkootkin ovat pieniä, 12 henkeä, joten paikka opastukselle kannattaa varmistaa puhelimitse ennen saarelle lähtöä.
Pentalaan pääsee omalla veneellä ja saaristoveneillä Soukasta, Suomenojalta ja Suinonsalmesta.
Museon lisäksi saarella on myös sisävesijärvi, jossa olemme muutamaan kertaa saarella omalla veneellä vieraillessamme käyneet, mutta tällä kertaa sateinen päivä ei houkutellut ei järvelle, ei hiekkarannalle eikä luontopolulle.
Ei vaikka minusta järvi keskellä saarta on aina jännä juttu!
Pentalan järvi aurinkoisena päivänä kesällä 2015Diksandin hiekkaranta aurinkoisena kesäpäivänä 2015 Moottoriveneellä ei kyllä saisi tälle luonnonsuojelualueelle rantautua.
Saaristomuseo Pentalan omilta nettisivuilta löytyy paljon lisätietoa ja museon Facebook-sivulta esimerkiksi linkkejä siitä tänä kesänä tehtyihin television uutisklippeihin.
Facebook-sivuilla on myös lisää kuvia Gurlista.
Jo keväällä kiersimme päiväretkellä Läntisen Suomenlahden majakoita, mutta ei ne tämän kesän majakat jääneet Rönnskäriin, Kallbådaniin, Jussaröhön, Sundharuniin ja Längdeniin. Heinäkuussa vuorossa olivat Kylmäpihlaja, Kallo ja Säppi.
Jäin melkein harmittelemaan, ettemme sisällyttäneet Kylmäpihlajaa jo viime kesän retkeemme, mutta toisaalta sille kertyi riittävästi pituutta muutenkin. Eikä Kylmäpihlajassa luultavasti ei ihan ex tempore olisi ollut tilaakaan.
Mutta tänä vuonna varasin hyvissä ajoin huoneen majakasta ja muistin jopa varata lauttaliput muutama viikko ennen lähtöämme, joten nyt!
Kylmäpihlajalle lähdetään Poroholmasta. Myös ennakkoon tilatut lauttaliput pitää lunastaa Poroholman leirintäalueen respasta muistaakseni viimeistään varttia ennen lähtöä. Lauttaliput ainakin kesäviikonloppuisin kannattanee todella varata etukäteen, sillä lautat voivat olla täysiä. Tripadvisorista luin yhden jutun, jossa pariskunta ei ollut mahtunut päivän viimeiseen lauttaan, mutta oli sitten onnistunut ostamaan joltain yksityiseltä venekyydin saarelle. Ehkä sellaisen varaan ei saarelle pääsyä kannata kuitenkaan jättää.
M/V Linnean kannella matkalla KylmäpihlajaanSaapuminen Kylmäpihlajaan – tämä taitaakin olla paras kuvakulma majakkaan
Kylmäpihlajan majakkahotelli
Itseasiassa Kylmäpihlajan majakkahotelli voisi minusta sisällyttää huoneen hintaan venekuljetukset, sillä tuskin kovin monet saarelle omalla veneellä tulevat sitten kuitenkaan majoittuisivat hotellissa. Samalla tulisi oikeampi kuva majoituksen hinnasta, sillä lauttamatka on kuitenkin pakollinen. Yö majakan yläkerroksen huoneissa maksaa 175 euroa, mutta oikeastaan majoitus maksaa kahdelta hengeltä lauttamatkoineen 231 euroa.
Huoneiden hinta vaihtelee hiukan sijainnin mukaan, edullisimmin asuu alimmissa kerroksissa ja eniten joutuu maksamaan huipulla olevasta sviitistä, tuo 6. kerroksen huoneemme oli siltä väliltä. Missään huoneista, ei sviitissäkään, ei ole omia pesutiloja vaan ne on sijoitettu aina 1 per kerros siten, että joka toisessa kerroksessa on yhteiskäyttöön tarkoitettu wc, joka toisessa on suihku. Jos toisen kerran olisin menossa Kylmäpihlajalla pyytäisin huoneen parittomasta kerroksesta, joten mahdollinen öinen matka wc:hen olisi lyhyt. Toisaalta jos matkassa olisi vielä meitäkin vanhempia ihmisiä, niin valitsisin ehkä huoneen vähän matalammalta: majakassahan ei tietenkään ole hissiä, joten ne portaat joutuu kiipeämään aika monta kertaa …
Majakalle kannattaa lähteä kevyin kantamuksin. Matkaa venesatamasta majakalle on jonkin verran ja polku on sen verran kapea, ettei tarjolla olevilla maitokärryilläkään ihan koko matkasta selviä. Ja sitten ne portaat …
Mutta urputus sikseen, hieno kokemus Kylmäpihlajan majakkahotelli oli. Pidimme näköalasta aavalle merelle, mutta myös siitä, että huoneen melko kovaan hintaan oli sentään sisällytetty pientä luksusta, kuten vesipullot, pieni kuohuviinipullo ja kylpytakit ja tohvelit ajatellen käytävässä olevia wc- ja suihkutiloja.
Hotellin alakerrassa on ravintola, joten siinä missä Säppiin on lähdettävä eväiden kanssa, Kylmäpihlajalle ei välttämättä tarvitse ottaa mukaan mitään. Me söimme illalla paikan ilmeisen legendaarisen leivän sisällä tarjotun lohikeiton ja puosun burgerin kasvispihvillä ja vuohenjuustolla. Maittavia valintoja molemmat. Omaa oluttakin löytyy, kuten myös omaa suklaata! Huoneen hintaan kuulunut aamiainen oli myös ihan riittävä, joskaan se ei erityisiä maininnan arvoisia kohokohtia sisältänyt.
Kylmäpihlajan saari
Itse saari ei ole suuruudella pilattu ja osa siitä on varattu tiiroille, jotka pitävätkin aggressiivisesti kiinni reviiristään. Näihin rohkeita hyökkäyksiä tekeviin tiiroihin tutustuimme ensimmäisen kerran Huippuvuorilla, jossa tiira-aluella kehotettiin kulkemaan pitkän sauvan tai sateenvarjon kera, jotta päälaki säästyisi mahdolliselta nokkaisulta.
Entisinä purjehtijoina meidän askeleemme veivät jokaisella retkellä lopuksi suojaisaan venesatamaan, jossa tällä kertaa tuntui olevan paljon ruotsalaisia veneitä.
Mutta niinhän se tapaa kesällä olla: suomalaiset purjehtivat Ruotsiin (tai kuten veljeni tänä kesänä, aina Kööpenhaminaan asti) siinä missä ruotsalaiset tulevat Suomeen.
Rannalla olisi myös ollut tarjolla pieni yksityissauna ja siihen kuuluva palju, mutta jätimme väliin, kuten majakan alakerran yleisenkin saunan: yhden yön retkellä vähempikin peseminen riittää meille.
Alueella on myös pieni kahvila/matkamuistomyymälä ja sen yhteydessä iso terassi istuskella ilta-auringossa. Levottomina sieluina kiertelimme kuitenkin mieluummin saarta päätyen sitten lopulta ylhäällä majakkarakennuksessa olevalle terassille katsomaan auringonlaskua.
Aamulla auringon noustessa huoneestamme näkyi paitsi jo aikaisin aamulla merelle suunnanneita purjeveneitä myös läheinen Satkarin pooki. Matkaa sinne on “vaan” 3,5 km, mutta kyllä se vähän pitemmällekin objektiiville oman haasteensa antoi!
Kylmäpihlajan majakalla ovat tietysti käyneet muutkin kuin Veera ja me, esimerkiksi Live Now Dream Later -blogia kirjoittava Saana, jonka jutun voit lukea täältä. Saana viipyikin majakalla pitempään, joten jutussa on enemmän yksityiskohtia mm. saaren florasta ja faunasta.
Kallo
Kallosta tietoja etsiessäni olin jo lukenut, että majakka on ollut huonossa kunnossa, joten olin henkisesti jo etukäteen valmistautunut siihen, ettemme majakkaa kunnolla näe. Kallon majakalle pääsee kuitenkin autolla perille, ei poikkeaminen sinne ollut iso juttu, joten kävimme katsastamassa majakan nykytilan.
Ja remontissahan se oli, huputettuna, mutta toisaalta tilanne on siis toiveikas: luultavasti vielä tänä kesänä hupun alta paljastuu entistä ehompi Kallon majakka.
Myöhemmin Säpissä saattoi puuceessa vieraillessaan ihailla huputtamatonta Kallon majakkaa:
Ja toki Kallon majakkaa ympäröivät rantakalliot ovat myös aina yhden lauantaiaamun arvoisia, kuten saman tien varressa olevat Yyterin rannat. Yyterissä oli avattu uusi ravintola ihan rannalle, mutta päädyimme sittenkin lounaalle hotellin ravintolaan, jossa lounasbuffetin hinta-laatusuhde oli sen verran huono, ettei siellä ollut jonoa, toisin kuin rantaravintolassa. (Buffet maksoi 20 euroa per nuppi ja ruoka oli keskitasoisen työpaikkaruokalan tasoa.)
Kallon kallioilla nautimme kahvilakioski Kallon Valosta ostamamme juomat ja huomasimme myöhemmin joutuneemme keskelle Suomen vanhimman pursiseuran eli Segelföringen i Björneborgin, BSF:n ja kahvilayrittäjän välistä kiistaa. Valitsin Facebookissa Kallon majakasta julkaisemani kuvan paikaksi kahvilan, johon ravintolayrittäjä sitten pikimmiten kommentoi, ettei heillä ole mitään tekemistä majakan kanssa, vaikka 20 metrin etäisyydellä siitä toimivatkin!
Kallon varmasti kohta taas puhtaan valkeana hohtavaa majakkaa palaamme ihailemaan uudelleen sitten seuraavalla Porin reissullamme – eiköhän sellainen taas muutaman vuoden sisään onnistuta kehittämään!
Säppi
Porin Scandicissa (pidin!) yövytyn yön jälkeen jatkoimme sunnuntai-aamuna matkaa Luvialle, tarkemmin ottaen Laitakarin Satamaan. Päiväretkiä Säpin majakalle tehdään vain sunnuntaisin ja vain heinäkuussa.
Harhailimme hetken Laitakarissa, mutta löysimme kuitenkin ajoissa tälle laiturille, josta M/S Sympaatti ainakin kesällä 2018 lähti
M/S Sympaatilla matka Säppiin kestää melkein kaksi tuntia suuntaansa ja Säpin saarella ollaan kolme tuntia, joten päiväretki on tosiaan päiväretki (klo 11 – 18). Mutta mikäs sen paremmin sopii helteiseen heinäkuun sunnuntaihin kuin päivä merellä ja ulkomeren saarella.
Säpin rannat tarjosivat heti vertaansa vailla olevia kesämaisemia jo Kruununmöjan satamassa. Säppiin voisi tehdä retken vaikkei saarella majakkaa olisikaan!
Säpin majakka
Mutta toki siirryimme hetimmiten majakan pihapiiriin ja reippaina kävelijöinä ohitimme luontoa vieläkin enemmän ihailemaan pysähtyneet lapsiperheet ja ehdimme ensimmäisten joukossa nousemaan majakkaan.
Kapean majakan kierreportaisiin, jotka päättyvät hyvin pieneen tilaan majakan valon ympärillä päästetään kerrallaan vaan 6 ihmistä, mutta toki iltapäivän mittaan kaikilla halukkailla oli mahdollisuus nousta nuo vähän laskutavasta riippuen 135 – 145 porrasta.
Majakan lisäksi vierailimme radiohuoneessa, jonka hauskin nähtävyys oli täytetyn Joni-muflonin pää. Säpin saarellahan ruokailee kesäisin muflon-lampaita, mutta useimmat vierailijat eivät näitä arkoja eläimiä koskaan laitumella näe. Tälläkään kertaa kukaan ei tunnustanut mufloneja elävänä nähneensä. Saarella myös laiduntavan ylämaan karjan edustajan joku oli kuulemma nähnytkin.
Jonin lisäksi myös Alfred-muflon on jäänyt elämään saarelle vielä kuolemansa jälkeenkin. Majakalta vielä vanhalle luotsituvalla n. 1,5 km:n mittainen polku, joka kantaa Alfredin nimeä. Metsästysseuralle vuokrattu luotsitupa ei ehkä ole varsinainen arkkitehtuurin helmi, mutta polku kannattaa kiertää luotsitupaa ympäröiviltä kallioilta avautuvien näköalojen takia. Saaren muflonit ovat muuten samaisen metsästysseuran omaisuutta.
Majakan pihapiirissä on mahdollisuus grillata mukana tuomiaan eväitä ja tietysti syödä niitä grillaamattakin. Metsäpalovaaran takia tällä kertaa saaren ainoa tulentekopaikka oli vanhan navetan perustuksilla majakan pihalla oleva .Sateisempana kesänä Metsähallituksen myös muualle rannoille tuomia grillauspaikkoja voi käyttää.
Omat eväät, grillattavat tai kylmänä syötävät, ovatkin Säpin retkellä pakollisia, sillä saarella ei ole kahvilaa tai kioskia. Me tyydyimme voileipiin, hedelmiin ja aika moneen vesipulloon ja mehutetraan ja ja söimme lämpimän aterian (?) vasta paluumatkalla Huittisten Hesburgerissa.
Paluumatkalla Säpistä näimme Luvialta veneretkiä tekevän Kaljaasi Ihanan. M/S Sympaatti ei ole näin ihana, mutta ihan kelvollinen vesibussityyppinen alus.
Retkestä Säppiin ovat kirjoittaneet myös Duunireissaaja ja Live Now Dream Later -matkablogit. Kummassakin jutussa on myös laajempi katsaus Säpin majakan historiaan, joten jos se kiinnostaa, niin klikkaa auki kumpi vaan tai vaikka molemmat.
22 majakkaa
Tällä hetkellä majakkasaldomme on siis 19 + 3 eli 22 majakkaa.
Kuten edellisessä majakkayhteenvedossamme jo totesin seuraavina vuorossa voisivat olla Norrskär ja Utgrynnan, nekin Svedjehamnista kuten Valassaaret ja Ulkokalla Kalajoelta. Kokkolan lähellä sijaitsevaa jo käytöstä poistettua Harrbådanin majakkaa voisi ilmeisesti myös käydä ihan autolla katsomassa, joten miksi ei – Kokkola on aina hyvä idea.
Juuri nyt tosin tuntuu vähän siltä, että ensi kesänä suuntaamme vaihteeksi vaikka Itämeren saarille Suomen maanteiden sijaan, mutta eivätköhän nuo majakat odota vaikka kesään 2020.
(Jutun otsikkokuvan majakkakortit tarttuivat mukaan Kylmäpihlajalta. Ilmeisesti niitä voi myös tilata A La Carte -verkkokaupasta. Majakkabongareille fiksu hankinta!)
Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.HyväksyLue lisää
