Djiboutissa – kuten Somalimaan Hargeisassakin – pakolliset nähtävyydet ovat vähissä.
Tripadvisor aloittaa veneretkellä Adeninlahdelle – olisiko oikeasti kaikkien tankkerien joukossa delfiinejä? Toisena tarjolla on retki Assal-järvelle, sekin kaukana Djiboutin kaupungista. Jossain vaiheessa päästään jo Hamoudin moskeijaan.
Kierrämme kuitenkin kaupunkia paikallisoppaan kanssa, niin autolla kuin jalan. Kierros on jaettu kahteen osaan. Aloitamme aikaisin aamulla, pidämme iltapäivällä siestan ja jatkamme alkuillasta. Marraskuussa siesta ei olisi ollut ihan pakollinen, sillä päivälämpötilat eivät nouse paljoa yli 30 asteen – kesällä ne kuulemma nousevat yli 40 asteeseen. Mutta ehkä päivän rytmi pidetään samana vuodenajasta riippumatta? Djibouti onvuoden keskilämpötilalla mitattuna maailman kuumin valtio.
Oppaamme ideoihin lisäämme muutaman kohteen tuoreesta Djiboutiin sijoittuvasta runokirjasta. Henri Hirvenojan runokirja Djiboutin aavikon paino on niin mainio, että Lassekin, joka ei muistanut olisiko koskaan lukenut yhtään runokirjaa luki sen, ihastuen. Tosin jouduin ensin näyttämään hänelle kirjasta sivun verran tekstiä, todistaakseni, että eivät nämä ole koukeroisia, vaikeasti tulkittavia runoja, vaan kokoelma oivaltavia havaintoja maasta ja kaupungista nimeltä Djibouti.
Hirvenojan kahdeksas runokirja “Djiboutin aavikon paino”, on osa maantieteellistä trilogiaa. Djiboutia käsittelevä osa tutkii Euroopan Unionin siviilikriisinhallintaoperaatiota Afrikassa. Valitettavasti muu Hirvenojan tuotanto on jäänyt minulta aikaisemmin huomaamatta – mutta ei jää enää.
Lähdetään siis kierrokselle Djiboutiin, runokirjan ohjaamana. Kursivoidut tekstit Henri Hirvenojan.
Ei huolta massaturismista. Tai että joku
tulisi varaamaan aurinkotuolit. Jos
tulet tänne länsimaisena tai
aasialaisena turistina, olet
harvinaisuus.
Vanha kalastussatama
Yksi vierailukohteistamme on vanha kalastajasatama. Sinnekään ei kävellä noin vaan, ei ainakaan kameran, pienenkään, kanssa. Porttivahti saattaa meidän toimistoon ja neuvottelee valokuvausluvasta. Ehkä joku setelikin vaihtaa omistajaa. Mutta lupa heltiää ja sen myötä myös lupa kierrellä alueella. Kalamarkkinoiden kannalta olemme myöhässä – kuten karjamarkkinoilta Hargeisassa – kala tai liha vaihtaa näissä maissa omistajaa hyvin aikaisin aamulla. Pari kalaa meille kuitenkin kaivetaan kylmiöstä, pitäähän sitä nyt turistille, harvinaisille vieraille, todistaa, että osataan sitä täälläkin. Kaloja kauniimpi näkymä on kuitenkin sikinsokin pieneen lahteen asettunut kalastuslaivasto. Kai sitä voi laivastoksi sanoa, vaikka jokainen vene kuuluu jollekin yksittäiselle kalastajalle.
Olemme Adeninlahden rannalla. Djiboutista itään on Somalimaa ja jo kohta Somalia. Lahden toisella puolella Jemen. Täällä on pakko puhua merirosvoista. Niin oppaamme kuin Henri Hirvenojan mielestä.
Minkä takia joistakin tuli merirosvoja?
Kalastus. Tietyt maat, esimerkiksi Espanja
altruistisesti antaneet rahaa, suoraa tukea
Afrikan rannikkovaltioille.
Jotta supermarketit Euroopassa, täynnä
kalasäilykkeitä.
Käytännössä ryöstökalastusta sopimuksella,
jättää paikallisille kovin vähän. Haastattelin ihmisiä.
Somalikalastajat kertoivat menettäneen toimentulonsa.
Kempinski
Djibouti Palace Kempinski -hotelliin menemme runokirjan innoittamana. Vietettyämme ensimmäisen yön Atlantic -hotellissa kaupungin keskustassa kärvistelen aamulla sen kipeästi uusia hanoja kaipaavan suihkun alla Kempinskissä mieleen pyrkii ajatus, että olisiko sitä sittenkin pitänyt asua täällä. Kysymme, uteliaisuuttamme, hintaakin, vaikka emme me yhdeksi yöksi enää viitsi hotellia vaihtaa. Standardihuoneen saisi kuulemme 450 dollarilla. Hintaan kuuluisi aurinkotuoleja, infinity-altaita, viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita ja kylpylä.
Hotellien hotelli. Kempinski.
Surrealistisuus lähes vailla vertaansa.
Tunnelma tosiaankin ulalla,
täysin ulapalla. Totaalisesti
todellisuudesta vieraantunutta.
Kupliva vesi tarttui kitalakeen, tuuli iski
takaraivoon, murtuva aalto jäi
alitajuntaan. Tankkereita tyyrpuurissa.
Lasissa puristamaton sitruunanviipale.
Lähes sulaneet jääpalat.
Typerryttävä mukavuusalue an sich.
Keidas olemattoman keskellä.
Ylellinen ilmapiiri. Kylpyläosasto sekä
uima-allas, horisontissa näkymä Adenin
lahdelle.
Iso kontrasti kaikelle muulle. Sieltä
kylpyläosastolta löytyivätkin muuten kukin
niin omissa oloissaan viihtyvät kollegat.
Hotelli Kempinski.
Isoja tankkerilaivoja horisontissa. Oudosti
kaikki tuntuu sopivan kovin hyvin yhteen
tässä tilassa. Jos terrori-isku tulisi, niin tämä
kuulemma todennäköisin kohde.
Näkymää Adenin lahdelle ei unohdu koskaan.
Ei kenenkään maa. Ei
kenenkään meri. Elintasokuilu.
Tästedes maisema minussa oli.
Kolme isoa satamaa
Me seisomme pitkään Kempinskin rannalla tuijottaen niin kohti kaupunkia, Djiboutin kolmea rinnakkain sijaitsevaa satamaa ja ulapalla odottavia lukuisia laivoja. Kaupunkia lähin satama on ranskalaisten, entisen siirtomaaisännän rakentama. Seuraava on Arabiemiraattien ja kaukaisin kiinalaisten. Näiden satamien kautta kulkee tavaraa niin Afrikkaan kuin Afrikasta. Maailman väestöltään kymmeneksi suurimmalla valtiolla, Etiopialla, ei ole omaa satamaa. Djiboutista Addis Abebaan kulkee täältä katkeamaton virta rekkoja. Junaratakin on.
Djiboutissa läsnäoloaan kasvattanut Kiina sitoi
silkkilankaansa, punoi.
Mikä taktiikka olikaan, se kopeloi
yhä syvemmälle infrastruktuuriin.
Tässä ajassa jotain pahaenteistä. Kenenkään ei
pitäisi jäädä vain paikoilleen ihmettelemään, kun
maisema muuttuu,
paikallisten näköalattomuus kasvaa.
Vaivoin, niin harvoin kukaan
tästä maasta mitään kuuli.
Ihmisten kipu kärpästen surinaa.
Pörinää. Mediassa ei kerrottu
arjesta paljoakaan.
Helteellä kaikki haisi, uutisetkin.
Kärpäsiä Djiboutissa olikin enemmän kuin missään. Hotellin aamiaishuoneen suljetussa tilassa vain muutamia, mutta paikallisissa ravintoloissa, joiden ikkunat olivat auki pimeään iltaan, niitä sai hätistellä yhtenään.
Ranskalaisessa supermarketissa
Matkaohjelmaamme kuului Djiboutissa (ja Etiopiassa) kaikki ateriat. Kaupunkikierroksen lounasaika tuntui ihan kelvollisen hotelliaamiaisen jälkeen olevan kovin aikainen, mutta joustovaraakaan ei ajan suhteen oikein ollut, sillä olimme sopineet, että kierros jaetaan kahteen osaan, joista ensimmäinen päättyi lounaaseen.
Runokirjasta olimme poimineet supermarket Casinon. Halusimme nähdä sen. Toisin kuin Hirvenojan kokemusten aikaan (Hirvensalo työskenteli Djiboutissa vuosina 2013-2014) supermarketteja on nykyisin useita, hypermarkettejakin, mutta halusimme juuri tänne.
Puhelut maksoivat paljon.
Omituisesti Djibouti kuitenkin monenlaisen
liikenteen solmukohta. Ranskalaiset,
amerikkalaiset,
kiinalaiset tukikohtineen.
Paljon ulkomailta lähetettyjä sotilaita.
Ainoa toimiva supermarket
nimeltään Casino.
Maanosan demokratiakehitys hankalaa.
Manner hyväksikäytön rei’ittämä.
Viivoittimella vedettyjä rajoja suoriksi.
Halusimme oikeasti ostaa juomia ja muutaman välipalan hotellihuoneessa nautittavaksi. Tosin Casino on vähän turhan iso paikka etsiä muutamaa Coke Zeroa, alkoholitonta olutta ja suolaisia keksejä. Casinosta nimittäin löytyisi mitä tahansa, ranskalaisia juustoja, patonkia, ranskalaista shamppanjaa isompi valikoima kuin lähiostariemme Alkoissa. Hintataso kyllä ylittää suomalaisen Alkon. Casino edustaa elävää ranskalaista perinnettä Djiboutissa – tiedä sitten arvostavatko paikalliset sitä.
Supermarketin yhteydessä on ranskalainen kahvila. Vaihdamme lounaan leivoskahveihin.
Supermarketissa takanani utelias
kiinalainen. Kauppareissulla myös.
Kysyi, miksi olen Djiboutissa?
OIL or GAS???
Lyhyesti vastaan: EU.
Hän meni sanattomaksi.
Ei odottanut tuollaista
sanamuotoa.
Ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt.
Häkeltyi, ressukka.
Nousin kollegani luo autoon.
En katsonut taakseni.
Kiinalainen? Mene ja tiedä.
Markkinataloutta edistävä kommunisti.
Yhdysvaltain suurlähetystö
Leivoskahvien jälkeen teemme vielä autolla pienen kierroksen ennen siestaa hotellilla. Runokirja mainitsee Yhdysvaltain suurlähetystön, mutta vaikkei olisikaan maininnut, niin oppaamme olisi varmasti sen maininnut. Djiboutin strateginen sijainti Adeninlahden pohjukassa, Punaisen meren suulla, on tehnyt siitä suositun paikan eri maiden tukikohdille. Täällä ovat paitsi amerikkalaiset, myös kiinalaiset ja ranskalaiset, ainakin. Itse suurlähetystöt ovat korkeiden muurien takana, eikä niistä ainakaan kameraan pysty tallentamaan kuin ehkä portin, nopeasti, ohiajettaessa, mutta isot antennikentät kertovat nekin omaa tarinaansa Djiboutin merkityksellisyydestä solmukohtana.
Suurlähetystön lisäksi täällä on myös sotilastukikohta ja sen myötä Djiboutissa asuu iso joukko länsimaalaisia, jotka elättävät myös Casinon tyyppisiä supermarketteja. Ei noilla hinnoilla ja valikoimilla paikallisia asukkaita ruokita. Vähän samaan tapaan kuin Aasian köyhimmässä maassa, Itä-Timorissa, Dilissä, on supermarket, josta myös saa lähes mitä tahansa, dollareilla, hintoihin, jotka ovat kovempia kuin Euroopassa. Myöhemmin illalla markkinoilla vastaan tulee välillä isompiakin ryhmiä nuoria miehiä, sotilaita vapaalla.
Talon edessä aavikko ja aukio.
Matkan varrella megalomaanisen kokoinen
Yhdysvaltain suurlähetystö.
Tallessa nauhalla lienevät varmasti yritykseni ylittää
pölyistä tietä.
Vastaan tuli joskus miehiä aseiden kanssa, en varma
olivatko vartijoita, vai jotain muuta ammattikuntaa.
Katumarkkinoilta moskeijaan
Myöhemmin illalla kävelemme vielä vanhan kaupungin katuja. Rue de Moscou särähtää nimenä eurooppalaiselle. Joitakin ränsistyitä siirtomaa-aikaisia rakennuksia täältä löytyy vielä. Kävelemme markkinakatua ja kierrämme myöhemmin vielä isoa markkina-aluetta. Elämä on täälläkin kaduilla. Parturi, ompelija ja rahanvaihtaja tekevät työtään katutason pienissä kadulle aukeavissa tiloissa tai ihan kadunkulmissa. Emme tarvitse paikallista rahaa, dollaritkin ovat käypää valuuttaa. Nostimme matkalle varoiksi myös euroja, mutta ne palasivat käyttämättöminä Eurooppaan.
Valuutanvaihto kaupungin keskustassa.
Mummot päivystivät kadunkulmissa. Heillä
käsilaukut täynnä paikallisia seteleitä.
Päätämme kaupunkikierroksen toisen osan turkkilaisten lahjoittamaan moskeijaan. Tai miehet päättävät. Minä jään seurueen ainoana naisena parkkipaikalle tarkkailemaan kulkukoiria. En tiedä olisiko pitkä mekko auttanut – huivi minulla olisi kyllä ollut matkassa. Mutta mitä näistä, luultavasti olisin kuitenkin päässyt vaan pienempään naisten osioon, kuten vaikka Pakistanissa. Sitäpaitsi parkkipaikalta oli ihan kivat näkymät Djiboutin iltaan. Katso vaikka tämän jutun otsikkokuvaa!
Tuo ryöstökalastus on kyllä ikävää, mitenköhän kauan menisi, että kalakannat toipuvat. Ei varmasti tapahdu ihan nopeasti. Ja kärpäset ovat rasittavia, ihan käsittämättömiä määriä niitä on tullut vastaan Australiassa kaupunkien ulkopuolella ja Botswanassa. Tosin nämä lajit olevat varsin pientä mallia, etteivät juuris surisseet. Pakollisia nähtävyyksiä tosiaan vaikuttaa olevan vähän, mutta välillä sekin on hyvä, sillä ne kuitenkin pystyy sitten tarvittaessa katsomaan lyhyessäkin ajassa.
Kiitos Mikko! Tuo ryöstökalastus ja merirosvous on (taas) yksi esimerkki siitä, että monien asioiden takaa löytyy syitä kauempaa menneisyydestä, Afrikassa usein myös siirtomaa-ajalta.
En pärjää runojen maailmassa
Joskus yritän, epäonnistun, lannistun
Ei ole minua varten
Runot
Mutta Djibouti oli kyllä minua varten, runottomanakin. Kalasatamaa en nähnyt, vaikka olin kaupungissa useamman päivän. Sen sijaan kärpäset vaivasivat minuakin etenkin ulkona kaupungilla. Ja kun sitten erehdyin lukemaan, mitä kaikkia tauteja ne voivat levittää, niin vaivasivat vielä enemmän.
Casino-marketit käyvät kyllä nähtävyyksistä. Olen ainakin Dakarissa käynyt sellaisessa, sekä reilu parikymmentä vuotta sitten että tässä ihan hiljattain. Rauhallista, hiljaista, hyvä valikoima ja hinnat aivan pilvissä. Pieni pala Eurooppaa (tai Ranskaa) Afrikassa.
Ja rahamummot olivat käteviä. Kun menin vaihtamaan vikat frangini takaisin euroiksi matkan päätteeksi, sain jopa eurokolikoita heiltä. Harmittaa, kun kielsivät ottamasta valokuvaa.
Afrikkalaisesta kaupunginosasta tykkäsin, kun sain kaikessa rauhassa kuljeskella siellä hökkeleiden ja vuohien keskellä. Tuntuu, että Djiboutissa olivat sopivasti tottuneet länsimaalaisiin siinä määrin, että en herättänyt liikaa huomiota, mutta eivät toisaalta myöskään yrittäneet ihan liikaa myydä kaikkea mahdollista. Ja oikeastaan tykkäsin kyllä myös eurooppalaisesta kaupunginosasta ja sen ränsistyneistä mutta yhä vaan pystyssä seisovista taloista.
Kiitos Daniel! Lassekin suhtautui kirjaan ensin tosi epäluuloisesti – ja sitten lukaisi sen muutamalla lyhyellä lennolla melkein ahmien. Meille Casino-käsitteenä oli uusi, mutta ilmeisestiniitä siis löytyy Afrikasta useammastakin kaupungista. Jos tuolla jostain kumman syystä oleskelisi pitempään, niin voisihan se välillä olla rentouttavaa löytää jotain ihan tuttua, vaikka sitten älyttömällä hinnalla. Tarkkaan ottaen ihan kaikkiin otoksiin emme kuvauslupaa kysyneet, useimmiten toki, mutta joitakin kuvia otimme kaukaa, kyselemättä.
Minua harmittaa eniten ottamatta jääneet valokuvat joskus muutama vuosi sitten Yaounden markkinoilla, kun Aventuran opas, joka silloin oli ihan firman omistaja, totesi päästävämme meidät (koko ryhmän) sinne vaan sillä ehdolla, että kaikki jää bussiin, rahat, passit, kamerat, puhelimet. Siinä sitten ihastelet mitä taitavimmin aseteltuja tomaattikekoja vieri vieressä ja saat ne talteen vaan ihan omaan muistiisi.
Pitää Pirkolle vielä vastata tuosta Yaounde-tapauksesta: minulla oli Yaounden markkinoilla pelkästään paikallinen tuttu “oppaana”, mutta hänen suhtautumisensa kaikkeen mukana olevaan omaisuuteeni oli vähintäänkin yhtä “vainoharhaista”. Hän jopa vähän suuttui, kun en aluksi suostunut laittamaan reppuani mahan puolelle – siitäkin huolimatta, että minulla oli (ja on) sellainen selkäreppu, jonne pääsee sisään vain selän puolelta eli rosvoaminen on hyvin hankalaa, jopa mahdotonta. Eipä sitten tullut otettua kuvaa edes J. F. Kennedyn patsaasta, joka on myös Yaounden parhaalla paikalla. :)
Kiitos Anssi! Ehkä ne Yaounden markkinat sitten oikeasti ovat satunnaisten (valkoisten) vierailijoiden kannalta haastava kohde.
Anssi, jos nyt oikein muistan, niin ihan ongelmitta ei sunkaan Yaounden vierailu mennyt aikanaan, eli ehkä se varovaisuus tässä tapauksessa ei ollut turhaa kuitenkaan. Harmi, kun ei enää oikein ole kertakäyttökameroita. Mitähän mahtaisi maksaa joku todella halpa (kiinalainen?) digikamera, sellainen, jonka varastaminen ei pahemmin haittaisi ja josta tyhjentäisi kuvat aina hotellissa pois, niin ei varas veisi niitä mukanaan.
Ja Pirkko, Casinolle kyllä minäkin varmaan kantaisin rahani juuri tuosta syystä, jos joutuisin olemaan vaikkapa kuukausitolkulla Djiboutissa. Siinä vaiheessa maistuisi tutut merkkituotteet varmasti ihan hintansa arvoisilta, vaikka olisikin tuplahinta Citymarketiin verrattuna.
Kiitos Daniel! Joo, kertakäyttökamera voisi joissain tilanteissa olla ihan kiva ratkaisu :-) Kuvia yritämme muutenkin päivittäin siirtää kovalevylle talteen. Puhelimesta ne latautuvat pilveen, jos netti siihen pystyy, mutta aika usein otetaan kyllä puhelimistakin matkakuvat talteen ihan piuhalla.
Kun tästä nyt tuli Djiboutiin liittymätön suuri Yaounde- ja kamerakeskustelu, niin vastaan vielä Danielille, että eipä tosiaan Yaounde kohdellut meikäläistä hyvin, kun sinne aikoinaan saavuin, pimeään aikaan. Mitään en lopulta onneksi menettänyt, mutta kovasti paikalliset pojat yrittivät. Eli varoitukset olivat ihan paikallaan. :)
En nyt itse muista, että mihin kohteeseen itse raahasin vanhan digipokkarini ja siihen paristojakin. Olisiko ollut Conakryyn tai sitten tuolle samalle matkalle Yaoundeen. Olin varautunut siihen, että poliisi (ei siis rosvo) vie kamerani joka tapauksessa, joten siksi vanha romukamera myös mukaan. Virkavalta ei ole lopulta ikinä vienyt tai rikkonut kameraani.
Kiitos keskustelusta :-) Siis miinuspiste Conakrylle, vaikka eipä se nyt oikeastaan listallamme ole ollutkaan. Tosin viimeksi Sierra Leonessa lentokenttävenettä odotellessamme luin satamassa olevia mainoksia siitä, että miten tästä voisi lähteä päiväseltään siellä käymään, ihan vaan siksi, että se olisi ollut niin lähellä. Ihan vaan Conakryyn Conakryn takia ei taida kannattaa lähteä.
Tästä tulee jo ihan keskustelufoorumi, ja aihekin rönsyää aika kauas Djiboutista, mutta on pakko kommentoida myös vähän Conakrya. Enpä ollut ajatellutkaan, mutta katsoin nyt karttaa, ja Freetown ja Conakry ovat ehkä noin 120 km etäisyydellä toisistaan, vesiteitse. Jos tuo olisi ollut tiedossa ja mielessä, niin olisitte voineet aika kätevästi tehdä veneellä privaatin päiväretken sinne – ehkä tosin vain pisteen takia, muuta syytä mennä sinne ei oikein taida olla. Ne muutamat blogipostaukset, suomalaiset ja kansainväliset, joita olen Conakrystä lukenut, eivät mainitse siitä oikeastaan mitään positiivista. Mutta mahtaisiko maahantulo vesitse onnistua helposti ja millainen purtilo se sitten olisi suht pitkälle matkalle – ehkä tuo kuitenkin on aika epävarma juttu.
Gigantti myy digipokkaria 40 eurolla. En tiedä miten surkea se voi olla, mutta kai se parempi olisi kuin ei mitään, ja sen voisi sitten luovuttaa rosvolle (tai poliisille) tarvittaessa. Ehkä pitää ostaa kaksi tuollaista, jos joskus lähtee Yaoundeen…
Näin on, Guinean nähtävyydet on kaikki pääkaupungin ulkopuolella – ja ne taas niin vaikeiden taipaleiden päässä huonojen teiden takia, että huh huh. Conakryyn riittää 1 päivä, jos sillä suunnalla muuten sattuu kuljeksimaan. Ydinkeskustan kävelee ristiinrastiin parissa tunnissa ja sitten loppuajan voi rentoutua uima-altaalla. Kunhan on varma, ettei poliisi tai sotilas näe, kun ottaa kuvia, on täysin turvassa. Siviilit on mukavia, mutta uniformu pilaa ihmisen tuossa maassa.
Ilmeisesti Freetown-Conakry-purtilo on suht toimiva järjestely, kunhan ei sadekaudella ole matkassa. Silloin on meri vähän turhan raju pahimmassa tapauksessa. Guinean e-viisumi toimii maarajoillakin, joten toimii se siis myös tällä ainoalla(?) merirajalla. Etenkin jos joku on vastassa, kun afrikkalaisilla raja-asemillahan noutajat voivat ihan hyvin marssia vastavirtaan läpi kaikkien passintarkastusten yms.
Luulen, että Yaoundessa Gigantin kamera pitäisi “luovuttaa” rosvolle. Conakryssa taas poliisille. :-)
Kiitos Anssi ja Daniel! Jatketaan siis keskustelua Afrikan toisella laidalla Djiboutista katsottuna :-) Piti tuohon vielä Anssille kommentoida, tuohon että “afrikkalaisilla raja-asemillahan noutajat voivat ihan hyvin marssia vastavirtaan läpi kaikkien passintarkastusten”. Somalimaassa juurikin kävi näin, joku viranomaisen tapainen poimi meidät valokuviemme perusteella pois perus-immigration jonosta ja vei johonkin ilmeisesti vip-tilaan istumaan isoille nahkatuoleille. Samassa pöytäryhmässä istui pari somalia, jotka sitten yllättäen esittäytyivät oppaiksemme! Varsinainen viisumin saanti ja immigration oli tuossa vaiheessa vasta edessäpäin …
Ei ollenkaan hassumpi runokirja, kun ei vaikuta olevan mitään vaikeaselkoista ohutta yläpilveä! :)
Casino-supermarketit ovat mukavia, joskin hintavia. Pointe-Noiressa Casinolta sai jopa valmiiksi täytettyjä patonkeja, rivissä oli toimivia pankkiautomaatteja, tietyn suuruisen ostoksen olisi voinut maksaa kortillakin ja olipa kaupassa myös eräs miekkonen, joka kulki mukana ja latoi ostoskoriini omia ostoksiaan. No, ne kyllä jäivät sitten johonkin hyllylle, enkä lähtenyt “öljybisnesmiehenä” niitä maksamaan “hänen lapsilleen”.
Mukavasti on Djiboutissa parfyymikauppa historiallisen moskeijan kyljessä.
Kiitos Anssi! Ok, pitää siis pitää Casino mielessä myös mahdollisella tulevalla Kongon matkalla :-) Luottokortilla tuollakin maksoimme, jos luottokorttiostoksilla on joku alaraja, niin kahden hengen pienilläkin ostoksilla se ylittyy helposti!
Onpa mukava runokirja. Runot vaikuttavat melko hyvin arkea kuvaavilta, niin sopivasti sopivat matkareportaasiisi!
Kiitos kommentistasi! Juu, tämä on runokirja, joka todellakin käy myös matkaoppaasta!
Komppaan ihan täysin tätä Marin kommenttia! Runot tosiaan soljahtivat mahtavasti muun tekstin joukkoon! :)
Kiitos Eveliina! Osui tosiaan kohdalleen tuo runokirja!
Komea moskeija. Näillä seuduilla uskonnon hyötysuhde on tosi huono: paljon rukoilua ja allah lähettää vain kärpäsiä. Kas kun ei khattia myydä supermarketissa.
Kiitos Stacy! Khattia myydään kyllä keskustassakin, ellei supermarketissa, niin jossakin sen kulmilla varmasti kuitenkin. Oppaamme osti sitä maaseuturetkellämme tien vieren kojusta, on kuulemma halvempaa, vai oliko jopa niin, että sitä verotetaan keskustassa.
Kärpäset ovat todella rasittavia. Uudessa-Seelannissa oli pieniä hiekkakärpäsiä ja vaikka näyttivät mitättömiltä banaanikärpäsiltä, purivat ikävästi. Joskus on mukava mennä kohteeseen, missä ei ole paljon pakollisia nähtävyyksiä. Välttää ehkä kiireen tunnun, mikä usein tulee paikoissa, joissa on hengästyttävän paljon katsomista. Runokirja kuulosti mukavalle. Opin lukemaan runoja muutama vuosi sitten kirjoittamiskurssilla, mutta harvoin tulee vastaan sellaista mitä oikein lukemalla jaksaisi lukea. Tämä kuulosti sellaiselta minkä voisi hyvin pakata reppuun, kun lähtee reissuun. :)
Kiitos kommentistasi! Nämä olivat “ihan tavallisia” eli vaan häiriöksi, eivät yrittäneet purra :-) Tosiaan harvemmin runokirjoihin tulee tartuttua, mutta kyllä runoissakin on välillä upeita helmiä.
Hieno runokirja. Tosi hauskaa löytää tuollainen ja päästä käymään sitten kohteessa missä kirjassa puhutaan.
Kärpäset. Yäk. Mauritaniassa niitä oli meren rannalla niin paljon, että pidin huivia suun edessä koko ajan.
Luin koko kommenttiketjun ja ei tuo Guinea nyt kovin houkuttelevalta paikalta tunnu. Onneksi se on mun reissun toinen maa ja sen jälkeen todennäköisesti tulee mukavampia kohteita.
Kiitos Anna! Tosiaan hieno, melkein soisi, että vastaavia löytyisi muistakin kohteista! Minullakin oli Mauritaniassa huivi rannalla, kalastusveneitä katsomassa käydessämme, mutta se oli jo ennen kärpäsiä, ilmassa lentävän hiekan takia :-) Guinea on meiltä jäänyt väliin, kun suunnittelemme kuitenkin reissut paitsi siten, että niputetaan sopivasti lähellä tai sopivin yhteyksien päässä olevia maita sopivan mittaisiksi matkoiksi, niin kohteiden pitää myös edes hiukan houkutella ja Guinea ei ole oikein sitä onnistunut tekemään. Sierra Leonessa Tagucama oli kiva, Liberiassa ne hylätyt hotellit ihan omanlaisensa nähtävyytenä. Abidjan oli vielä siellä käydessämme vähän sellainen, ettei kaupungilla oikein illemmalla ainakaan viitsinyt kävellä, mutta Grand Bassamin alue oli kiva. Ghanassa kiertelimme vain Accraa ja sitäkin vain päivän verran. Togon fetissimarkkinat olivat kyllä kokemisen arvoiset ja Beninissä Ouidahin alue ja Grand Popo. Tulikohan tuossa jo nopeasti muistellen kaikki Pikavuoro 2:n maat muisteltua …
En kyllä itsekään runoja lue, mutta nämä tässä tuli kyllä luettua ja yllätyin kuinka hyvin ne ymmärsin. Ei siis huonoja ollenkaan! :) Kohteena tämä ei ehkä itselleni ole se kiinnostavin, mutta tykkään silti lukea eri paikoista ja jälleen tuli kasapäin uutta tietoa. :)
Kiitos kommentistasi! Djibouti on rosoinen, mutta sittenkin ihan riittävän turvallinen kohde vaikka omatoimimatkailijalle.