Telttaretki Dahlakin saaristoon Eritreassa

Punaisella merellä, Eritrean rannikon edustalla, sijaitsee Dahlakin saaristo, joka koostuu parista sadasta saaresta ja luodosta. Alue on tunnettu etenkin rikkaasta meriluonnostaan ja sen myötä se onkin mm. sukelluskohde.

Dahlakin saaristo on matkakohteena ehkä meidänkin mittapuullamme harvinaisimmasta päästä, sillä saarille ei ole säännöllisiä yhteyksiä. Saaret ovat myös Eritrean sotilaallisesti valvomaa aluetta, joten vierailuun tarvitaan lupa. Eritreassa tosin lupa tarvitaan kaikkiin muihin kohteisiin kuin pääkaupunki Asmaraan.

Olimme kuitenkin ryhmämatkalla, paikallisoppaamme oli sopinut vierailustamme etukäteen ja ryhmä mahdollisti saariretkenkin kohtuukustannuksin. Niinpä pienen paperisodan jälkeen nousimmekin Massawassa, satamakaupungissa Eritrean rannikolla, kahteen pikaveneeksi kutsuttuun veneeseen ja suuntasimme Dessien saarelle. Pienen paperisodan jälkeen, sillä vaikka luvasta olikin etukäteen sovittu, niin aamulla paikallisopas täytätti vielä kaikilla asianomaiset lomakkeet ja keräsi passimme ja vasta sen jälkeen hän kävi noutamassa lopulliset luvat joltain viranomaiselta. Pikaveneeseen, sillä matka Massawasta Dessieen voi kestää venetyypistä riippuen 1½ tunnista kolmeen, jopa viiteen tuntiin. Onneksi siis ryhmällemme oli löytynyt kaksi nopeahkoa venettä, jolla matka taittui melkein tuossa luvatussa ajassa. Punainen merikin oli hyvällä tuulella, eli meri oli melko tyyni.

Massawasta Punaiselle merelle

Alkumatkasta näimme myös joitakin Massawan kaupungin merellisiä nähtävyyksiä, kuten raidallisen majakan, toisen maailmansodan aikaisen englantilaisen sotalaivan hylyn ja toisen vähän tuoreemman sijoilleen jääneen laivan. Sataman edustalla on useita hylkyjä, jotka ovat jääneet alueelle pääasiassa Eritrean itsenäisyyssodan (1961–1991) ja sitä seuranneen Eritrean–Etiopian sodan (1998–2000) seurauksena.

Mutta ei aikaakaan, kun veneemme jo lähestyivät saarta, jonka tunnistimme retkikohteeksemme sen rannalle pystytetystä telttarivistöstä. Saari on asumaton, joten toimme kaiken tarvitsemamme mukanamme – tai tarkkaan ottaen osan retken henkilökunta oli tuonut jo omalla aluksellaan ennen saapumistamme. En tullut laskeneeksi montako meitä saarella oli meidän 19 hengen ryhmän lisäksi, mutta veneiden kippareiden lisäksi mukana oli ainakin kokki apulaisineen. Kaikki viettivät yön saaressa – veneet kuulemma jo siksikin, että jos jollekin sattuisi jotain, niin niillä pääsisi kuitenkin sentään alle kahdessa tunnissa Massawaan. Puhelinyhteyksiä saarella ei ollut.

Veneet vedettiin rantahiekalle ja kiireisimmät hyppäsivät heti veneen keulasta. Vähemmän kiireisille oli tarjolla hyppäämistä vähän vähemmän urheilullinen rantautumistapa pieniä tikkaita myöten, mutta toki hiekkarannalle kun rantaudutaan, niin vesi kasteli vähänkin pidemmät housunlahkeet. Onneksi aurinko kuivasi kaiken nopeasti.

Teltat rivissä hiekkarannalla

Telttoja oli yksi jokaiselle, myös matkallemme osallistuneille kolmelle pariskunnalle, sillä kahta aikuista ei telttoihin oikein olisi tavaroineen ainakaan mahtunut. Hetken mietimme, että pitäisikö asettua yhteen telttaan ja sijoittaa tavarat toiseen, mutta tyydyimme sitten – yhdeksi yöksi :-) – kahteen vierekkäiseen telttaan. Kussakin teltassa oli kolmeen osaa kuljetusta varten taitettu ehkä n. viiden sentin paksuinen patja ja iso lakana, joka toimitti niin lakanan kuin peiton virkaa. Patjan osalta teltta oli mielestäni ihan mukava yöpyä, sillä hiekkaranta oli alustana tasainen ja ehkä vähän pehmeäkin. Olimme saaneet ohjeet ottaa mahdollista kylmää yötä varten mukaan lämpimämpääkin vaatetusta, mutta ei sitä tarvittu. En usko, että lämpötila yölläkään laski alle 20 asteen – toisaalta taivaalla oli hiukan pilviä – ehkä täysin pilvettömänä yönä olisi voinut olla pari astetta viileämpääkin. Telttojen lisäksi vähän kauemmas rannasta oli pystytetty myös wc-teltta. josta ei kyllä tullut otettua kuvaa!

Majoitustelttojen lisäksi rannalle oli pystytetty muutama isompi oleskeluteltta, joissa oli pöydät ja tuolit kuin paremmassakin ravintolassa. Iltapäivän tunteina istuimmekin näissä juttelemassa suojassa auringolta ja hetimmiten saarelle saavuttuamme syömässä lounasta.

Meri rannan edustalla houkutteli useimpia ainakin kastautumaan – ja muutamaa uimataidottomaksi tunnustautuvaa ajatellen veneissä oli pelastusliivejä eikä ranta heti ollut kovin syväkään.

Muutamia vanhoja kivisiä rakennuksiakin saarella oli – kuulemma täällä oli joskus ollut joku farmi, mutta sittemmin alueesta oli päätetty tehdä luonnonsuojelualue ja rakennukset olivat vaan jääneet tänne. Niiden puiset osat alkoivat kyllä jo olla entisiä. Asutusta ja kaupankäyntiä Dahlakin saaristossa on ollut jo antiikin ajoista lähtien, sillä saaret olivat arabialaisten, ottomaanien ja italialaisten kauppareittien varrella.

“Ravintola” autiolla hiekkarannalla

Lounaan valmistusta emme päässeet seuraamaan, sillä se oli jo hyvässä vauhdissa kun me vasta saavuimme saarelle ja asetuimme telttoihimme. Myöhemmin iltapäivällä näimme kuitenkin miten henkilökunta saapuu iltapäivän kalastusreissulta mukana illallisemme, joka perattiin sitten käytännössä suoraan pannulle. Tämän tuoreempana kalaa ei taida oikein voida nauttia. Ajattelin, että ainakin tältä kohtaa Punainen meri lienee kalaisa, jos illallisemme oli laskettu iltapäivän kalasaaliin varaan. Tai ehkä jossain lukuisista rannalle kannetuista laatikoista oli sitten varalla tonnikalapurkkeja tai jotain. Kala kuitenkin oli pääruokana niin lounaalla, illallisella kuin aamiaisella – mukana sitten riisiä, makaronia, jopa ranskalaisia ja kasvissyöjille jotain vihanneksia kalan sijaan. Me valitsimme kalan, vaikken aina valkoisesta kalasta Suomessa pidäkään, mutta täkäläiset kalat valmistettuina menivät melkein kanasta. Palan painikkeeksi olimme yhteisvoimin kuljettaneet saarelle niin vettä, olutta, kokista kuin muutaman viski- ja vodkapullonkin, eli juomistakaan ei ollut pulaa.

Illallisen nautimme jo kuunvaloa lukuunottamatta pimeässä. Saarella ei ollut sähköä. Muutama lamppu valaisi kuitenkin tunnelmallisesti ja jokaisella oli tietysti omat valaisimensa öisille retkille rannalla ja pienen harjun taakse wc-telttaan tai vaan harjun taakse …

Jossain vaiheessa iltaa ryhmän senioreina vetäydyimme jo yöpuulle, mutta hienoinen puheensorina taisi kyllä rannalla jatkua aamuyön tunneille asti. Telttarivistö oli kuitenkin niin pitkä, ettei se meitä häirinnyt.

Lintusaari

Aamulla ohjeena oli kasata omat tavarat hetimmiten heräämisen jälkeen, jotta henkilökunta saattoi alkaa kasaamaan telttoja ja patjoja paluukuljetusta varten. Matka Dessien saarelta jatkuisi läheiselle pienelle lintusaarelle vasta kun veneet olisi lastattu, sillä kaiken kuljettamiseen tarvittiin kaikkien veneiden kuljetustilat.

Lopulta matka taas jatkui useimmille meistä jonnekin ihan tuntemattomaan. Lintusaarelle matkaa oli puolisen tuntia ja matkan varrella näimme delfiinejäkin matkalla jonnekin. Pientä matalaa valkoista särkkää oli hankala havaita veneestä, joten välillä tuntui, että ei täällä voi olla mitään saarta, mutta niin se vaan ilmestyi lopulta eteemme valkoisena ja kaarevana.

Saaren toisessa päässä oli satoja lintuja asettautuneena jotenkin laji kerrallaan, eli yhdellä alueella oli tummia, merimetson näköisiä lintuja, ja niiden vieressä sitten valkoisia lintuja. Rantauduttuamme monet meistä lähtivät tuota saaren kärkeä kohti tietäen kyllä, että kunhan tulemme tarpeeksi lähelle, niin linnut ottavat siivet alleen ja niinhän ne tekivät: kohta taivas oli valkoisenaan valkoisten siipien kahinaa!

Me palasimme keskemmälle saarta, katselimme saaren rannoille kertyneitä korallinpalasia ja simpukankuoria. Takanamme linnut valtasivat takaisin oman alueensa. Muutamat kävivät vielä täälläkin uimassa. Viivyimme saarella vain hetken, joten kohta olikin jo aika kiivetä takaisin veneisiin ja palata Massawaan.

Paluumatkalla näimme lisää Punaisen meren luontoa: välillä veneemme ympärillä hyppivät delfiinit ja jo kohta lentokalat!