Massawa – kaupunki Punaisen meren rannalla

Haile Selassien palatsi

Eritrean matkamme alkoi Asmarasta, josta teimme retken rannikolle, Massawan kaupunkiin. Matkaa Asmarasta Massawaan on “vain” runsaat 100 kilometriä, mutta koska matkaa tehdään myös 2,3 km korkeussuunnassa, matkaan kuluu helposti 3 – 4 tuntia.

Massawaan lähdimme lounaan ja tankkien hautausmaalla vierailun jälkeen ja menomatka sujuikin hienoisessa horroksessa – tai sumussa. Etenkin kun teimme matkaakin sumussa, eli pilvien läpi. Näkymät kirkastuivat vasta lähellä Massawaa, muutaman sadan metrin korkeudessa.

Eritrean pääkaupungin Asmaran ilme on italialainen. Maan tärkein satamakaupunki, Massawa, sen sijaan on ilmeeltään turkkilais-egyptiläinen, joskin toki italialaisetkin ovat jättäneet kaupunkiin jälkensä. Massawa on Punaisen meren suurin luonnollinen syvänmeren satama, jota ottomaanit ja egyptiläiset hallitsivat 1500-luvulta aina 1800-luvulle.

Asmarasta 2,3 km alas rannikolla
Tältä se kartalla useammassa kohdin näytti, reitti Asmarasta – Massawaan

Kaupunki kahdella saarella

Kaupungin vanhimmat osat sijaitsevat Tauludin ja Batsiin saarilla. Uudemmat kaupunginosat ovat jo mantereen puolella. Hotellimme sijaitse Tauludin saarella, aivan Batsiin saarelle vievät sillan kupeessa, vasta päätä entistä Haile Selassien palatsia.

Tauludin saarelle johtavan pitkän sillan ylitimme bussilla useampaan kertaan muutaman päivän mittaan ja kerran pysähdyimme myös Tauludin saaren puolella heti sillan kupeessa olevalle Massawan taistelun muistomerkille, joka koostuu niistä kolmesta tankista, joilla kaupunkia puolustettiin, menestyksekkäästi, Eritrean joukkojen moninkertaista ylivoimaa vastaan.

Varsinaisessa, nyttemmin melko lailla raunioina olevaa vanhaa kaupunkia kiertelimme pariinkin otteeseen, ensin aikaisin aamulla, ennen Dahlakin saaristoon lähtöämme, kahdestaan ja vielä myöhemmin ryhmän kanssa meriretkeltä palattuamme ennen paluuta Asmaraan.

Massawassa monet vanhan kaupungin rakennukset on rakennettu korallikivestä, jota on Punaisenmeren matalissa vesissä. Korallikivi on kevyttä ja huokoista ja siitä rakennetut rakennukset pysyvät ehkä hiukan viileämpinä kuumassa ilmastossa. Toki ne sitten myös ajan mittaan rapautuvat ehkä helpommin kuin kovemmat materiaalit. Massawassa on ehkä jotain samaa kuin Sansibarin Stone Townin vanhoissa rakennuksissa.

Batsii Eritrea
Tervetuloa Batsiin saarelle
Batsii Eritrea
Massawa vanha kaupunki
Batsii Eritrea

Moskeija, Bank of Italy ja tullirakennus

Vanhan kaupungin kujilla Batsiin saarella voi vaan haahuilla päämäärättömästi ja ihailla joka kulman takaa aukeavia uusia, erilaisia näkymiä. Muutama tärkein rakennus kannattaa ehkä kuitenkin yrittää löytää, kuten saaren keskellä oleva moskeija, joka lienee kaupungin vanhin, mutta edelleen käytössä.

Vanha kaupunki saattaa näyttää ulkoilmamuseolta, mutta se ei ole sitä – raunioilta näyttävät rakennukset kätkevät sisäänsä monta pientä kauppaa, kahvilaa ja ravintolaa. Eritreasta on sanottu, että se on Afrikan Pohjois-Korea. Pohjois-Koreassa emme ole olleet, mutta esimerkiksi Leningradissa Neuvostoliiton aikaan ja sielläkin katukuva oli 1980-luvun alussa aution oloinen, sillä kaupat ja ravintolat eivät mainostaneet itseään, jotenkin ne piti vaan tietää tai huomata. Vähän samaan tapaan Massawassa, kurkistamalla raollaan olevasta ovesta tai tarkkailemalla paikallisia saattaa huomata, että tässäkin kadunkulmassa on pieni kauppa.

Moskeijan ohella kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Bank of Italy -rakennusta. Italialaiset rakensivat sen 1920-luvulla ja sen taru upeana rakennuksena päättyi Massawan taisteluun vuonna 1990. Joitain suunnitelmia on kuulemma ollut muuttaa rakennus ylelliseksi hotelliksi, mutta rakennusta katsoessaan tämä suunnitelma tuntuu aika kaukaiselta.

Aamukävelymme sivusi myös sataman portteja, mutta liikenne sinne oli sen verran vilkasta, ettemme edes yrittäneet kävellä porteista sisään, vaikka yksi alueen merkittävistä rakennuksissta, eli vanha tullitalo sijaitsikin siellä.

Moskeija Eritrea
Taksi Eritrea
Bank of Italy
Bank of Italy
Kahvila Massawa
Kahvila Massawa
Satama ja vanha tullirakennus
Vanha tullirakennus vasemmalla
Massawa vanha kaupunki
Aamukävelyllämme vanhassa kaupungissa oli aika hiljaista – autojahan Eritreassa on kaikkialla hyvin vähän, eli niiden puuttuminen ei ole Eritreassa outoa

Keisarillinen palatsi

Tauludin saaren puolella kävimme vielä vähän vakoilemassa entistä keisarillista palatsia, siis entistä Haile Selassien palatsia. Tämäkin rakennus oli alunperin toteutettu italialaisille siirtomaahallitsijoille, mutta Eritrean päätyessä osaksi Etiopiaa Haile Selassie käytti sitä tukikohtanaan Massawassa vieraillessaan. Kuten Bank of Italyn rakennus, myös keisarillinen palatsi vaurioitui pahasti Massawan taistelussa.

Emme käyneet raunioituneessa rakennuksessa sisällä, vaikka ehkä sekin olisi ollut mahdollista, sillä Massawassa mikään rakennus ei tuntunut olevan vartioitu tai aidattu, mutta oli silti hauska ajatella, että ehkä sielläkin oli yksi Haile Selassien aikanaan käyttämistä makuuhuoneista tai kylpyhuoneista. Etiopiassa, Addis Abebassahan, kävimme katsomassa yhtä hänen nykyisin museona olevaa palatsiaan.

Massawa Eritrea Imperial Palace
Keisarillisen palatsin rauniot mereltä päin – huomaa paraatiportaat!
Eritrea Imperial Palace

Massawan taistelu

Kirjoitinkin jo tankkien hautausmaasta kirjoittaessani tuosta Massawan taistelustakin, mutta ehkä asia kannattaa kerrata Massawankin yhteydessä. Eritrean ja Etiopian välinen 30 vuotta kestänyt Eritrean itsenäisyyssota (1961 – 1991) huipentui vuonna 1990 “Operation Fenkil”  -nimellä tunnettuun hyökkäykseen, jossa eritrealaiset vapauttivat vielä tuolloin etiopialaisten hallussa olleen Massawan satamakaupungin. Asmaraan Eritrean kansanvapautusrintaman joukot etenivät seuraavana keväänä, minkä jälkeen Etiopian joukot vetäytyivät.

Kaupunkia puolustaneet tankit
Massawan kaupunkia suojelleet kolme tankkia
Massawa tankit

Me “vetäydyimme” Massawasta vietettyämme ensin yhden yön kaupungissa, Tauludin saarella sijainneessa Great Dahlak -hotellissa ja toisen Dahlakin saaristossa.

Takaisin Asmaraan ja pilvien yläpuolelle

Paluumatkalla meillä oli sään – erityisesti pilvien – suhteen parempi onni, sillä pilvikerros oli ohut ja loppumatkasta lähellä Asmaraa nousimme jo pilvien yläpuolelle. Pilvikerroksen ympäröimä vuoristo laskevan auringon jo punertaessa maisemaa olikin jo sellainen näky, ettei kenelläkään enää ollutkaan kiire Asmaraan ja hotellille siellä!

Asmarasta rannikolle
Dahlakin saaristossa ei ollut kovin vihreää, mutta Asmaran ja Massawan välillä oli, eli katetta Eritrean lipun vihreälle juovalle!
Eritrean illassa
Auringonlasku
Auringonlasku
Tags from the story
,
Join the Conversation

14 Comments

  1. Kuvista päätellen on se vaan upea kaupunki! Tuokin on suomalaisille erikoista, kun sadan kilometrin matkalla matkustetaan neljän vuodenajan läpi (ainakin niin ne taitavat mainostaa maataan), kun laskeudutaan reilut kaksi kilometriä alaspäin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anssi! Ainakin se on ihan erilainen kuin Asmara ja siinä mielessä luo laajemman kuvan Eritreasta kuin “vain” Asmara. Tuo 2,3 km alas ja ylös oli kyllä aikamoinen kokemus sekin!

  2. says: Daniel

    Kieltämättä näitä kuvia katsellessa alkaa tehdä mieli palata Eritreaan. Olin kyllä jotain selvitellyt Massawasta aiemmin, mutta en ollut nähnyt näin paljon ja näin houkuttelevia kuvia. Nuo talot kun kunnostaisi, niin saisi aivan upean yhdistetyn kaupunki- ja rantalomakohteen, lentoasemakin näyttäisi löytyvän. Vaan eipä tule tapahtumaan…

    Ostin muutama päivä sitten Ciao Asmara -nimisen kirjan, joka on julkaistu vuonna 2000 ja kertoo muutamaa vuotta aiemmin maassa pari vuotta viettäneen britin kokemuksista. Sodan päättymisestä oli kulunut vain muutama vuosi ja se tuntui leimaavan kaikkea toimintaa vielä tuohon aikaan. Kenties vieläkin, vaikkei se turistille näy kuin rajallisesti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Raunioinahan tuo vanha kaupunki on, mutta jotain viehättävää sen hiljaisilla kujilla kieltämättä oli. Kiitos kirjavinkistä, mutta enpä taida sittenkään lähteä etsimään tuota kirjaa – jotenkin kohteet, jonne vasta suunnittelee/haaveilee vielä joskus menevänsä innostavat enemmän, kuten se Kongo-joki …

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Raunioinahan iso osa Massawan vanhaa rakennuskantaa on, mutta riittävän kunnossa kuitenkin niin, että siellä kulkiessaan saattoi “nähdä” miten hieno tuokin kaupunki on joskus ollut.

  3. Tosiaan voin kuvitella itseni vaeltelemassa tuolla loputtomiin ja ottamassa sen tuhannen kuvaa. Mielikuvitus vaan lentää kun miettii millaista tuolla on ollut aiemmin. Tykkään tuosta ajatuksesta että ei mainosteta kauppoja ja ravintoloita, vaan pitää vähän kurkistella ja tutkia, avata ovi ja katsoa että jaahas tällaista täällä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Hannele! Afrikkalaiseksi kaupungiksi Massawa – kuten Eritrean pääkaupunki Asmarakin – on kyllä aika erilainen. Juurikin vaikka siksi, että tuolla voi ihan rauhassa kävellä lähes tyhjiä katuja ja tutkia mitä vastaan tulee. Mantereelle tyypillinen kaaos puuttuu täältä kokonaan.

  4. says: Ne Tammelat

    Hienoja vuoristomaisemia! Omalla tavallaan todella virkistävää tuo mainoksettomuus ja se, että ärsykkeet ovat karsittuna minimiin kauppojen ja ravintoloiden osalta. Suomalaiselle tosin voi olla vähän epämukavaa mennä kurkistelemaan ovista sisään :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Erilaisuus länsimaiseen ympäristöön ainakin toteutui tuolla Eritreassa monessa paikassa, myös Massawassa. Mutta sitähän matkailu parhaimmillaan on, että näkee ja kokee jotain ihan erilaista kuin kotona.

  5. Mielenkiintoista tuo, että rakennuksia on tehty korallikivestä. Nykyään kun koralleja taas suojellaan, niin aloin heti miettimään, että kuinka paljon sitä kiveä on pitänyt kaivaa sieltä yhteen rakennukseen. Aika paljon. Mutta harmillisen huonossa kunnossa on vanha palatsi mutta voi kyllä kuvitella, että se on ollut hieno.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Ajat olivat yli sata vuotta sitten monella tapaa toiset kuin nykyisin … Monet rakennukset ovat huonossa kunnossa siksi, että sodan loppupäivinä ne tarkoituksellisesti pommitettiin hajalle Etiopian viimeisinä sotatoimina. Sotien jäljiltä niin monessa paikassa on raunioita, nykyisin myös Euroopassa :-(

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *