Vietimme Stone Townissa, Kivikaupungissa, Sansibarilla puolet saarella viettämästämme ajasta eli 3 vuorokautta. Vaikkakin itärannikolla, Pingwessä, viettämämme päivät olivat nekin ihan kivoja, niin jos palaisin Sansibarille – tai voisin suunnitella kesäkuisen matkani uudelleen – viettäisin vieläkin useamman päivän Stone Townissa. Joku toinen ehkä ohittaisi kaupungin päiväseltään tai kokonaan, mutta minusta vanhan, jossain määrin ränsistyneen, kaupungin kapeat kujat, elävät iltamarkkinat ja monet rannan vaatimattomat tai vähän hienommat ravintolat, muodostivat minusta kiehtovan kokonaisuuden. Rantaelämä, oli se sitten auringossa oleilua tai rannalla kävelyä, tylsistyttää minut parissa tunnissa.
Dhow Palace -hotelli
Ensimmäinen kosketuksemme Sansibariin ja Stone Towniin oli valitsemamme hotelli, Dhow Palace.
Jos Marrakeshissa autenttisin hotellikokemus on majoittuminen jossain kaupungin sadoista, ehkä tuhansista riadeista, niin vastaavasti Stone Townissakin kannattaa valita joku perinteisessä talossa sijaitseva pieni hotelli keskustan sydämessä. Me päädyimme Dhow Palace -hotelliin, mutta esimerkiksi sen vieressä sijaitseva Kisiwa House tarjonnee samantapaisen elämyksen.
Dhow Palace oli aikoinaan, jo 1500-luvulla, omanilaisen sheikin talo, joka vuosisatojen ajan siirtyi suvussa aina seuraavalle sukupolvelle. Vasta 1900-luvulla rakennusta vuokrattiin ulkopuolisille, mm. brittiläisille Poolen perheelle. Heidän palattua Englantiin talossa sijaitsi useita toimistoja, esimerkiksi neilikankasvattajien yhdistyksen toimitilat olivat täällä.
Vallankumouksen jälkeen 1964 rakennus sosialisoitiin ja jätettiin rapistumaan. Vasta 1987 rakennusta alettiin kunnostamaan nykyiseen käyttöönsä. Kunnostustyö tehtiin kunnioittaen Stone Townin historiaa alkuperäisiä materiaaleja ja työmenetelmiä käyttäen. 1993 rakennus avattiin hotellina. Nykyisin hotellissa on 30 huonetta ja se on yksi kaupungin suosituimmista boutique-hotelleista, myös varaustilanteesta päätellen, sillä ei ollut ihan helppo saada kolmea peräkkäistä yötä hotellista, kun olimme vähän myöhään liikkeellä, sillä kiertomatkamme kaikki osuudet asettuivat lopulta paikalleen vasta alle kuukausi ennen lähtöämme. Lopulta kuitenkin onnistuimme ja saimme jopa käyttöömme kattohuoneiston. Tilava huone, jonka ikkunoista ja kapealta parvekkeelta näkyi merelle asti, oli jo elämys, mutta vielä enemmän melkein haukoimme henkeämme nähtyämme kylpyhuoneemme! Edellisen kerran olemme tainneet käydä suihkussa tähtitaivaan alla kauan sitten bungalowissamme Malediiveilla.
Swahililaista kulttuuria ja vieraanvaraisuutta
Vanhalle rakennukselle tyypilliseen tapaan kovin moni rakennuksen kulmista tai jopa lattioista ei ole ihan suora, ovet saattavat natista ja vaatia hienoista suostuttelua avaamisen yhteydessä, mutta kokonaisuutena rakennuksen menneiden vuosisatojen tunnelma oli niin upea, että mitäs pienistä. Sängyt olivat kuitenkin hyvät ja nettikin toimi, joskin se ärsyttävästi vaati uudelleen sisäänkirjautumista useamman kerran päivässä. Hotellin sisäpihalla oli iso uima-allas, jonne emme kuitenkaan ”ehtineet”, sillä Kivikaupungin kujat ja rannat vetivät meitä enemmän puoleensa. Altaan reunalla oli myös yksi hotellin ravintoloista, joskin aterian olisi halutessaan voinut myös nauttia kattoravintolassa, mutta sitäkään emme ”ehtineet”. Henkilökunnan osalta Dhow Palace edusti kyllä juuri sitä swahililaista kulttuuria vieraanvaraisuutta, jolla näitä historiallisiin rakennuksiin toteutettuja hotelleja Stone Townissa ehkä vähän kliseisestikin mainostetaan, mutta nämä tyypit, erityisesti respassa, olivat todella kivoja!
Ensimmäisen kosketuksen Stone Townin kapeisiin kujiin, joille pystyy hyvinkin eksymään kuten vaikka Venetsiaan, saimme etsiessämme lähintä valuutanvaihtopistettä. Saimme aloitusohjeet reitille ja matkan varrella lisää ohjeita tyyliin, että seuraatte tuohon suuntaan Sansibarin spagettia. Siis mitä? Sansibarin spagetilla tarkoittiin talojen seinustalla kulkevaa paksua mustien sähköjohtojen vyyhtiä. Ja löytyihän se lopulta, valuutanvaihtopiste. Matkan varrella löytyi toki kaikenlaista muutakin!
Sansibarin kiehtova historia
Kaupunkikierroksemme aluksi istuimme tovin aamulla vielä hiljaisen Forodhanin puiston penkillä katsellen merelle ja kuunnelleen selkeästi identiteetiltään sansibarilaisen oppaamme kertomusta saaren historiasta. Sansibarilaisen, ei niinkään tansanialaisen. Tansaniahan on oikeasti Tansanian Yhdistynyt tasavalta ja Sansibar liittyi siihen vuonna 1963.
Yksi syy kiinnostukseemme Sansibaria kohtaan onkin sen erityisyydessä. Autonomisen asemansa takia ja saarena se on käyttämällämme Traveler’s Century Clubin aluelistalla (tätä nykyä 330 aluetta) oma alueensa ja sellaisenakin kiinnostava.
Sansibar on monella tapaa eri asia kuin Tansania. Sansibarin historia on ihan erilainen kuin Tansanian. Intian valtameren saarena Sansibar oli jo antiikin aikoina tärkeä kauppapaikka. Saarelle tultiin ja niiltä lähdettiin tuulten mukana ja mukana kulki tavaroita, erityisesti mausteita, neilikkaa ja muskottipähkinää, suuntaan ja toiseen, niin Intiaan kuin Persiaan.
Saaren intialainen menneisyys näkyy edelleen Stone Townin kaduilla ja kujilla. Monet ovista ovat isoja ja tukevia ja ne on varustettu piikkiriveillä. Intiassa tällaisten ovien funktiona oli pitää norsut loitolla. Sansibarilla ei ollut norsuja, mutta koska intialaiset olivat tottuneet toteuttamaan ovensa tällaisina, niin he rakensivat norsuvahvistettuja ovia myös Sansibarilla!
1600-luvulla Omanin sulttaanikunta otti Sansibarin hallintaansa useiden vuosisatojen ajaksi. Mausteiden lisäksi kauppaa käytiin orjilla. Sulttaanikuntaan kuului myös osia Afrikan rannikosta, mm. Mombasan ja Lamun kaupungit nykyisessä Keniassa.
1890 Britit valtasivat saaren, mutta se säilyi sulttaanikunnan suojeluksessa. 1963 Sansibar itsenäistyi ja yhdistyi samana vuonna Tanganjikan kanssa muodostaen Tansanian, mutta Sansibarilla on edelleen autonominen asema Tansanian liittovaltiossa.
Mielenkiintoinen yksityiskohta ainakin meidän matkailuumme liittyen on myös Helgoland–Sansibar-sopimus Saksan ja Britannian välillä 1.7.1890. Tuossa sopimuksessa Saksalaiset saivat hallintaansa Caprivin kaistaleen (nykyisin Namibiaa), Helgolandin Itämerellä ja osia Itä-Afrikasta. Vastineeksi Saksa tunnusti Britannian vallan Sansibarissa.
Ihmeiden talo Beit al-Ajiab
Ihmeiden talo rakennettiin 1800-luvun lopulla Sansibarin sulttaanin palatsiksi. Nimensä se sai siitä, että talossa oli sähkövalot ja hissi – ei ihan tavallisia mukavuuksia tuon ajan Afrikassa! Nykyisin talo toimii kansallismuseona, joka esittelee saaren historiaa, perinteitä ja kulttuuria. Kesällä 2023 se oli kuitenkin kiinni, sillä joulukuussa 2020 sen etuosa osittain romahti ja kaksi ihmistä kuoli. Nyttemmin talo remontoidaan ja ehkäpä se jossain vaiheessa taas aukeaa yleisölle.
Oppaamme ylipuhui kuitenkin vartijan sen verran, että saimme kurkistaa sen verran rakennuksen edustalle, että näimme siellä olleet pari museon esineistöön kuuluvaa autoa.
Linnoitus
Sansibarin vanha linnoitus, Old Fort, rakennettiin alunperin osaksi omanilaisen sulttaanikunnan puolustusjärjestelmää. Sittemmin se menetti strategisen merkityksensä ja alkoi rapistua. Nykyisin linnoituksessa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja sen alueella on taide- ja käsityöpajoja. Erityisesti linnoituksen suuri kivirakenteinen amfiteatteri sopii hyvin musiikkiesityksille ja festivaaleille ja sitä onkin kunnostettu menneisyyttä kunnioittaen kuten Unescon maailmanperintökohteessa kuuluukin. Oppaamme houkutteli meidät myös nousemaan linnoituksen muurille, johon liittyvissä tiloissa toimi nuorten taidekoulu – kannattaa kurkata, jos koulu saattuu vierailusi aikanakin olemaan toiminnassa ja ovet auki.
Orjakaupan keskuksesta kirkoksi
Saarena Sansibarilla oli oiva asema itäisestä Afrikasta tulleiden orjien markkinapaikaksi. Orjat tuotiin mantereelta saarelle, koottiin orjatorille ja kaupankäynnin jälkeen heidät kuljetettiin laivoilla eri puolille maailmaa, niin Lähi-Itään kuin Amerikkaankin. Orjakauppaa kävivät alkuun arabikauppiaat, mutta sittemmin joukkoon liittyivät myös eurooppalaiset siirtomaavallat. ”Kauppatavaran” kunnosta ei juuri huolta kannettu, monet kuolivatkin kuljetusten aikana eivätkä olot Sansibarillakaan olleet sen parempia. Nykyisin turistit pääsevät kurkistamaan muutamiin maanalaisiin kammioihin, joissa toisessa pidettiin naisia, toisessa miehiä, olosuhteissa, joissa keskitysleirien parakitkin vaikuttavat hyvätasoisilta hotelleilta. Orjakaupan lopettamisesta tehtiin ensimmäinen sopimus Britannian ja Omanin välillä 1873, mutta sen lopulliseen päättymiseen kului vielä vuosia.
Angligaaninen kirkko, The Anglican Cathedral Church of Christ, on rakennettu entisen orjatorin paikalle, symboliksi orjakaupan päättymiselle ja sen vastustamiselle. Kirkon alttari on samalla paikalla, missä orjia aikoinaan ruoskittiin. Tutkimusmatkailija David Livingstonella oli aikoinaan merkittävä osuus orjakaupan kauheuksien paljastamisessa ja yksi kirkon lasimaalauksista onkin omistettu hänen muistolleen ja katedraalin krusifiksi on valmistettu puusta, joka kasvoi hänen sydämensä haudalla Sambiassa. (Muu osa Livingstonea on haudattu Westminster Abbeyhin Lontoossa).
Kirkon vieressä on myös kahlehdittuja orjia esittävä muistopatsas. Nykyajan vääryyksistä kertoo se, että patsas on sittemmin sijoitettu metrin syvyiseen kuoppaan, jotta se säästyisi instagrammaajilta.
Darajani Bazaar ja kauppakadut
Vierailimme myös paikallisilla markkinoilla, Darajanin basaarissa.
Isoilla, paikoitellen aika sokkeloisilla, markkinoilla oli tietysti tarjolla kaikkea mitä markkinoilla nyt tapaa olla, hedelmiä, vihanneksi, kalaa, lihaa, mutta kun Sansibarilla ollaan niin aivan erityisesti mausteita. Mausteretkelle emme tällä kertaa lähteneetkään osallistuttuamme melko äskettäin moiselle Sri Lankalla, mutta pysähdyimme kuitenkin sillä täällä markkinoilla tarkastelemaan tarjontaan. Valokuvien ottamiseen nämä markkinat, jotka olivat pääosin reippaan värisillä kankailla katetut, eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset.
Jos, turistina, kuten mekin, et nyt varsinaisesti ole markkinoilta etsimässä ruokaa, niin markkinoillakin oli tarjolla myös matkamuistoja ja erilaisia tekstiilejä. Ehkä parempi – ja valoisampi – vaihtoehto on sittenkin eksyä Kivikaupungin kapeille kujille ja löytää aina uusia ja uusia pieniä matkamuistoja, taidetta tai vaatteita myyviä pieniä liikkeitä. Jos ei halua eksyä, niin suosittelen vaikka linnoituksen sisäpihaa tai Mizingani- tai Hurumzi-katuja.
Bao-pelistä kuulimme ensimmäisen kerran Sansibarilla. Itse asiassa jo oppaamme Prison Islandilla esitteli parin puun siemeniä ja sanoi näitä käytettävän pelinappuloina tuossa täällä suositussa pelissä. Tämän esittelyn jälkeen huomasimmekin näitä pelejä useimmissa matkamuistomyymälöissä, mutta maltoimme sittenkin mielemme, mikä käsimatkatavaroilla matkustaessamme olikin helppoa. Pelin sääntökirjan olisi useimmissa kaupoissa saanut kaupan päälle, mutta ehkä ne pienellä paneutumisella selviäisivät tästäkin.
Freddie Mercury
Freddie Mercury (Farrokh Bulsara) syntyi Sansibarin Stone Townissa 5.9.1946. Perhe pakeni kuitenkin Sansibarin vallankumouksen jaloista Lontooseen 1964. Lontoossa muusikonalku tapasi tulevan Queen-yhtyeen muut jäsenet Brian Mayn, Roger Taylorin ja John Deaconin. Queen perustettiin 1970. Freddie Mercury sävelsi monia Queenin hittejä, esimerkiksi Bohemian Rhapsodyn ja kappaleen We Will Rock You. Hän oli biseksuaali ja menehtyi AIDSiin 24.11.1991.
Stone Townissa ihmiset, mekin, kuvauttavat edelleen itseään legendan lapsuudenkodin edustalla ja innoikkaimmat kiertävät pienen museonkin.
Iltamarkkinat
Seurattuani korona-aikaan Sansibaria esittelevää virtuaalimatkaa yksi erityisesti siitä mieleeni jäänyt asia oli iltamarkkinat ja Sansibar-pizza. Suuntasimmekin yhtenä iltana Forodhani Gardensin markkinoille niin hyvissä ajoin, että jouduimme hetken odottamaan, että pizzapaikat saavat lietensä lämpimiksi. Lietensä, sillä nimestään huolimatta, kyse on enemmänkin täytetyistä lätyistä tai krepeistä kuin pizzasta. Valitsimme listalta yhden suolaisen ja yhden makean vaihtoehdon ja seurasimme ruokamme valmistumista vaihe vaiheelta. Ensin paistetaan ohut ”pohjalettu”, jonka päälle asetellaan täytteet, sitten asetellaan sen päälle ”päällislettu” ja taitetaan reunat yhteen. Valmis ”tuplalettu” leikataan sitten lautasella pari senttiä kanttiinsa oleviksi palasiksi, jotka pystyisi teoriassa kai syömään sorminkin, mutta hienohelmaisimmat turistit voivat pyytämällä saada haarukatkin.
Sansibar-pizzoja valmistettiin ainakin parissa kolmessa paikassa – niissä kymmenissä muissa paikoissa tarjolla oli mm. grillivartaita, jotka nekin grillattiin vasta ostajan silmien alla. Vartaissa oli kalaa, äyriäisiä, lihaa, välissä vihanneksia tai hedelmiäkin.
Iltamarkkinat olivat juurikin niin suosittu kohtaamispaikka, etenkin paikallisille, kuin virtuaaliesityksessä oli mainittu. Syömisen ohella tarjolla oli paikallisväriä, musiikkia ja nuoria miehiä, jotka hyppäsivät illan pimetessä laiturilta veteen ja olivat kohta taas takaisin laiturilla vaikka mitään varsinaisia portaita ei rannan kivimuurissa ollutkaan!
Rannan ravintolat
Dhow Palace -hotelli oli vain muutaman korttelin päästä rannalta, joten päädyimme usein välipalalle / kahville / drinkille tai jopa illalliselle johonkin rannan ravintoista. Pienen vaatimattoman ravintolan (Baboo Beach Cafe) samosat taisivat olla tosi hyviä, sillä eipä niitä paljon kuvaamaankaan ehditty. Vähän hienomman ravintolan (Hyatt-hotellin Beach House) ruoka oli tasokasta sekin, mutta erityisesti näkymät terassilta auringonlaskun aikaan olivat ehkä vielä tasokkaampia.
Auringon painuessa mailleen Intian valtamereen loimme vielä viimeisen silmäyksen merelle ja Prison Islandille, jossa olimme aamupäivällä käyneet.
Mäkin viihdyin Stone Townissa. Erilainen ja erikoinen afrikkalaiseksi kaupungiksi. Tosin vanhankaupungin ulkopuolella oli myös vähän tavallisempaa afrikkalaiskaupunkia.
Ainakin mulle vakuutettiin myös, että ulkona voi liikkua keskiyöhön asti aivan turvallisesti, mikä oli iloinen yllätys. Afrikssa on tottunut siihen, että auringon laskiessa on aika palata jo hotelliin.
Jos tuonne olisi suorat lennot ja edelleen hyvät lentoyhteydet jonnekin muualle, kiinnostavaan paikkaan, voisin kuvitella lähteväni uudestaankin. Jäikö teille samanlainen fiilis?
Kiitos Daniel! Stone Townin kapeita kujia ja rantaa kauemmas emme muutamassa päivässä ehtineet, eli tuo ”tavallisempi afrikkalaiskaupunki” jäi näkemättä. Kahdestaan liikkuessamme, ja harvoin kovin myöhään, harvoin osaamme oikeasti olla huolissamme turvallisuudestamme, emme siis täälläkään. Lentoyhteydet, suorat siis, ovat enimmäkseen Euroopasta tuonne, Afrikassa lähinnä kait muualle Tansaniaan, Nairobiin ja Addis Ababaan, ei siis meidän kannaltamme ainakaan hetimmiten erityisen kiinnostava kertauskohde. Jos Etiopiaan joskus päädymme, niin eiköhän sinne pääse kätevämmin muuta kautta. Sinänsä ihan ok saari ja erityisesti Stone Town kaupunkina, mutten usko, että vaihtoehtoisista vielä kiinnostavammista kohteista hetimmiten tulisi kuitenkaan pulaa.
Rantaelämä tylsistyttää myös minut hyvin nopeasti, jos siihen luetaan vain auringossa oleilu tai rannalla kävely. Jos pinnan alla sen sijaan on värikästä elämää, kuluu koko päivä kyllä kuin hujauksessa. Sansibarilla korallit ei taida olla kovin hyvässä kunnossa kuitenkaan olla, niin voi hyvinkin olla, että käyttäisin ison osan ajasta nimenomaan Stone Townissa itsekin.
Varmasti ovat hurjia nuo maanalaiset kammiot, joissa orjia pidettiin.
Tuosta pelistä tulee etäisesti mieleen vanhoissa Nokioissa ollut peli ”Mancala”; jotain samaa noissa ainakin taitaa olla.
Kiitos Mikko! Sansibarissa taitaa olla ainakin jossain määrin sukeltajille ja snorklaajille kiinnostavia rantoja, muttei niitä lähdetty sen enempää selvittämään. Sen paremmin kuin tuon pelinkään sääntöjä :-)
Kiitos hyvästä jutusta. Mieleen palasi oma reissuni Stonetowniin tammikuussa 2022. Samoissa kohteissa tuli kierrettyä ja vaikka alue on pieni niin helposti eksyi aluksi mutta väkijoukkoja seuraamalla löysi aina perille Hämmästelin niitä isoja puisia ovia ja pohdin että miksi niissä on ne ”piikit”. Nyt tuli senkin asia selville. Darajanin markkinat olivat todella ruuhkaiset ja siellä piti katsoa tarkasti omien tavaroiden perään. Kävin myös Beach House ravintolassa erittäin pitkällä lounaalla, joka tosiaan on kallis mutta hyvä italialaistyylinen ravintola, josta oli upeat näkymät merelle. Ravintolaan mennessä oli tällöin vielä kuumeen mittaus (pandemian aikana) ja hämmästelin kummasti kun lukema oli lähes 39 astetta eikä se siitä laskenut vaikka pari kertaa pyysin mittaamaan sen uudestaan. Olo ei ollut kuumeinen, mutta hikinen kylläkin. Pääsimme kuitenkin ravintolaan. Maksavat asiakkaat.
Kiitos Jani! Erityisesti tuosta adjektiivista ”hyvä” :-) Tämän kanssa alkoi vähän olla jo viimeiset hetket jo meikäläisen innolla paneutua uudelleen jo aikaa sitten nähtyihin kohteisiin, mutta sain sitten lopulta tämän kuitenkin kasaan. Tuo väkijoukkoja seuraamalla on kyllä monesti käyttökelpoinen ohje, erityisesti tulee mieleen taannoinen käyntimme Cardiffissa, Walesissa. Tulimme junalla kaupunkiin eikä alkuun ollut mitään ideaa, että mihin suuntaan asemalta kannattaisi suunnata ja tehtiin sitten nopea päätös, että sinne minne muutkin ja hyvin toimi. Tämä siis aikaan ennen kuin kaikki puhelimet muuttuivat navigaattoreiksi.
Olipa todella kattava postaus kaupungista, josta olin aiemmin kuullut mainittavan vain nimen. En tiennyt, että Omanilla on ollut noin suuri vaikutus saaren historiaan, saati että Freddie Mercury oli sieltä kotoisin.
Kiitos! Olihan tämä vähän työläs, etenkin kasata jo melkein pari kuukautta reissun jälkeen, mutta Stone Town oli sen arvoinen, myös jutun :-)
Kiitos tästä jutusta!
Olen aina luullut, että Sansibarissa on vain rantaa. No onpas jotain muutakin. Hieno hyvin arabialaisoloinen on huoneenne.
Kiitos Sari! Turhankin monet saarelle matkaavat taitavat ohittaa sen historian – ja Stone Townin. On siellä rantaakin, mutta on muutakin.
Hrrrr…. Nuo maanalaiset kammiot sai kyllä kylmät väreet kulkemaan ihoa pitkin.. :(
Täällä myös yksi, jolle pelkkä rannalla lekottelu on ehdoton no-no. Jos pääsee snorklaamaan tai sukeltamaan, niin sitten eri juttu. Mutta jotain aktiviteettia tulee siis olla :)
Kiitos Eveliina! Sansibarin rannoilla taitaa kyllä olla vedenalaistakin elämää ihan kivasti, vaikka emme siihen nyt paneutuneetkaan.
Stone Town vaikuttaa todella kiinnostavalta paikalta. En itsekään jaksaisi monen päivän rantailua, ehkä pieni rantapiknik olisi ihan jees, mutta lomalla haluan nähdä ja tehdä ja ehkä nauttia hyvää ruokaa ja hengailla hyvissä tunnelmissa ja sitä Stone Town tuntuu tarjoavan.
Kiitos Tanja! Kaupungeissa on se hyvä puoli, että niissä tapaa olla jokaiselle jotakin. Stone Townistakin löytää hyvinkin läheltä keskustaa myös rantaa :-)
Kivan näköinen paikka taas! Ja hyvä että sait jutun kasaan! Minulta on tainnut pari juttua jäädä välistä tältä teidän matkalta, jäin miettimään että millä kuljitte tuolla välimatkat? Ehkä se selviää, kun lukee muutkin artikkelit matkastanne.
Kiitos Raija! Kustannusjutussa oli koko reissun käytännön yksityiskohdat, mutta siis pitkät lennot Frankfurtin kautta Nairobiin, Naivashan Aloepark Art -hotellin järjestämällä autokyydillä Nairobi – Naivasha – Nairobi -väli, lentäen sieltä muutamaksi päiväksi Malawin pääkaupunkiin Lilongween, josta päiväretkellä Malawi-järven rannalla, paluu taas lentäen Nairobiin, ja sieltä lentäen Sansibarille Stonetowniin ja takaisin. Takseilla Sansibarilla Stone Townista itärannikolle. Nuo lennot Sansibarille ja erityisesti takaisin Nairobiin olivat tavallaan reissun kuumottavin juttu, sillä Precision Airin lennot olivat omalla lipullaan ja Sansibarilta paluun ja Frankfurtiin lähdön väliin jäi vain noin kolme tuntia. Vähän erityisesti tätä vartenkin olimme liikkeellä vaan käsimatkatavaroilla, joten emme Nairobissa tuossa ajassa joutuneet koukkaamaan immigrationin kautta vaan selvisimme puhtaasti transitilla. Matkalaukun hakeminen ja uusi check-in sille olisi vielä vaatinut ainakin toiselta meistä Kenian transit-viisuminkin.
Stone town vaikuttaa mielenkiintoiselta kaupungilta pitkine historioineen. Tuskin uskalsin tätä edes lukea sillä Sansibariin on jo kauan tehnyt mieli. Kiitos kattavasta tietopaketista.
Kiitos Terhi! Sansibar on kiva kohde, mutta matkasuunnittelussa hiukan haasteellinen juurikin siksi, että pitäisi osata päättää, että miten ajan jakaa rannan ja Stone Townin osalta. Tai sitten jättää majoitusoptiot avoimiksi, mutta toisaalta ainakin nyt kesäkuussa majoituksissa oli paljon loppuunmyytyjä.
Todella mielenkiintoista luettavaa. :) Sansibar on yksi houkuttelevimmista bucket list -kohteistani tällä hetkellä yhdessä Tansanian kanssa. Elämä kun on tänne Afrikkaan johdattanut ja pysyvämmät juuret tänne tullut nyt istutettua, niin täytyyhän sitä ottaa omaa uutta kotimannerta haltuun. Suurena Queen -fanina myös tietysti kiinnostaa päästä tutustumaan Stone Towniin ja kertomanne perusteella kaupunki muutenkin vaikuttaa sellaiselta, missä voisi viihtyä pidempäänkin! Rantaelämää rakastan, mutta kyllä se vain muutakin vastapainoa tarvitsee, heh.
Kiitos kommentistasi! Uskoisin, että Sansibar ja Stone Town on teille(kin) oikein kiva matkakohde – etenkin jos matkakaan sinne ei ole kovin pitkä. Tosin lentoyhteydet Afrikassa saattavat olla sikäli haasteellisia, että helposti saattaa päätyä koukkaamaan Euroopan kautta päästääkseen yhdestä Afrikan maasta toiseen :-)
Oi, miten ihania kuvia Sansibarista! Tässä marraskuun harmaudessa nämä Afrikan värikkäät maisemat ja mielikuvituksellisen upeat talot saavat hymyn huulille. Dhow Palace -hotellin huoneet ja kaakeleilla päällystetyt allasalueet sanoin kuvaamattoman kauniita. Orjakauppa puistattaa ja saa voimaan pahoin – vaikeaa ymmärtää nykyihmisestä. Koskaan en ole Afrikassa käynyt mutta Sansibar voisi minua ehkä houkuttaakin safarien ohella.
Upeita kuvia ja tuota Afrikan ”valoa” ei voi olla ihailematta.
Kiitos Marjo! Sansibar, vaikka turistinen onkin, on kyllä kiva kohde. Toimiva, mutta kuitenkin vielä selkeästi afrikkalainen.