Bamiyan tunnetaan nykyisin isoista buddhapatsaista, joita ei enää ole. Mutta Bamiyanin laaksossa, joka kokonaisuutena on Unescon maailmanperintökohde, on myös kaksi kaupunkia, joita ei enää ole. Hiljaisuuden kaupunki, Shahr-e Ghoghola ja Punainen kaupunki, Shahr-e Zohak, ovat molemmat raunioina, mutta tarjoavat upeita näkymiä – ja monen monta porrasta raskaiden afganistanilaisten aterioiden vastapainoksi :-)
Vietimme Bamiyanissa kaksi kokonaista päivää, siis kolme yötä. Toinen päivistä meni kokonaan Band-e Amirin kansallispuistossa ja toisena kävimme näillä kahdella linnoituksella ja niiden välissä buddhien jäännösten luona.
Molemmat vanhat kaupungit ovat karkeasti ottaen 900-1200 -luvulta eli islamilaiselta keskiajalta, erityisesti Ghuridien valtakausilta. Ghuridien valtakunta ulottui suurimmillaan nykyisen Afganistanin alueelta lännessä Persiaan, idässä Pohjois-Intiaan, pohjoisessa Keski-Aasiaan, ja etelässä lähes Arabianmeren rannikolle asti.
Ghuridien valtakausi päättyi 1200-luvun alussa niin sisäisten kiistojen kuin mongolihyökkäysten vuoksi.
Shahr-e Gholghola “Hiljaisuuden kaupunki”
Shahr-e Gholghola sijaitsee oikeastaan ihan Bamiyanin kaupungin keskustassa. Täällä käytiin Ghuridien viimeinen taistelu Tsingis-kaania, siis mongoleja, vastaan.
Moneen muinaiseen kohteeseen liittyy tarina tai toinenkin, ainakin turistien viihdyttämiseksi. Näin myös Afganistanissa, vaikka turisteja onkin vähän vähemmän. Linnoituksen kerrotaan kestäneen Tsingis-kaanin piiritystä pitkään ja kukistui lopulta petoksen takia. Hallitsijan oma tytär toivoi pääsevänsä naimisiin mongolien johtajan kanssa ja petti tässä toivossa omansa. Mutta ei käynyt tässäkään tarinassa pettäjän hyvin, sillä Tsingis-kaani joukkoineen rynnisti linnoitukseen saamiensa vinkkien avulla ja teurasti kaikki tiellään olevat, myös hallitsijan tyttären.
Taistelun jäljiltä kaupunkia on kutsuttu myös Huutojen kaupungiksi. Hiljaisuuden kaupunki on ehkä kuitenkin vähän yleisemmin käytetty nimitys siitä. Kaupunkiin kun laskeutui kuolemanhiljaisuus mongolien verilöylyn jälkeen. Kaupunki hävitettiin, tarinan mukaan, kostona sille, että Tsingis-kaanin poika oli kuollut Bamiyanin piirityksessä. Toisaalta, kaipa Tsingis-kaani teki päätöksen piirittää kaupunkia ja sikäli otti riskin poikansa hengestä, joten sopiiko siitä nyt sitten suuttua? Sitä paitsi, jos kyseessä oli Tolui-kaani, niin hän eli yli kymmenen vuotta vuonna 1221 käydyn taistelun jälkeen! No, joissain lähteissä arvellaan, että tuo kuollut Tsingis-kaanin poika olikin hänen pojanpoikansa. Ota nyt näistä yli tuhat vuotta sitten tapahtuneista asioista selvää …
Nykyisin rauniolta, kunhan ensin on kivunnut kaikki portaat entisen linnoituksen huipulle, on upea näköala Bamiyanin laaksoon.
Shahr-e Zohak “Punainen kaupunki”
Sharh-e Zohakille on hiukan matkaa Bamiyanin keskustasta, noin 9 kilometriä. Linnoitus sijaitsee korkean kallion rinteillä ja huipulla ja vartioi Bamiyanin kaupungin itäistä porttia. Tuon toisen linnoituksen yhteydessä mainittu pojanpoika sai kuulemma surmansa juuri tästä linnoituksesta ammutusta nuolesta :-)
Linnoitus on aikoinaan sijainnut myös Silkkitien solmukohdassa.
Kostoretkellään Tsingis-kaani sitten tuhosi ensimmäiseksi tämän linnoituksen edetessään kohtu Bamiyania. Mongolien klassiseen tyyliin linnoitus tuhottiin kunnolla ja kaikki sen asukkaat tapettiin. Tähän linnoitukseen liittyvä legenda kertoo, että jäljellä olevat kivirauniot ovat värjäytyneet punaisiksi taistelun aikana vuotaneesta verestä. Siksi nimi “Punainen kaupunki”. Tosin kallio, jolle linnoitus on aikoinaan rakennettu on sekin punaista kiveä, joten ehkei tuohon nimeen vertakaan olisi tarvittu.
Shahr-e Gholgholan linnoitus oli Bamiyanin päivämme ensimmäinen kohde ja kiipesimme innokkaasti kaikki kyseisen linnoituksen portaat aina sen huipulle asti. Shahr-e Zohakin kohdalla aloimme jo vähän kyseenalaistaa siihen liittyvää urheilusuoritusta ja tyydyimme lopulta kiipeämään ensimmäiselle tasanteelle, eli ehkä puoleen väliin punaisen vuoren rinnettä. Päättelimme, että eivät ne näköalat tästä enää oleellisesti muutu, vaikka niitä katselisi vähän ylempääkin ja palasimme alas vehreään laaksoon.
Kahden turistin pienempi ryhmä, siis me, sai alueella liikkuvat lapset ottamaan meihin rohkeasti kontaktia. Ehkä me sitten olimme mielenkiintoisempaa “tekemistä” kuin vaikka kalastaminen, johon tuntuivat olevan varustautuneita. Lähistöllä oli joitakin pieniä lampia ja ehkä niissä sitten oli jokunen kalakin. Kevään ensimmäiset voikukat olivat innostaneet pieniä tyttöjä solmimaan niistä seppeleitä. Oli maa sitten Afganistan tai Suomi, niin jotkut asiat ovat sittenkin aika samanlaisia.
Bamiyanin basaareissa
Ihan itseksemme emme Bamiyanissa liikkuneet lainkaan. Heti hotellille tullessamme saimme ohjeet, että jos haluamme poistua hotellin alueelta, niin asiasta pitää ilmoittaa jollekin oppaistamme/kuljettajistamme ja siinä tapauksessa joku lähtisi mukaamme. No, ohjelmaa oli sen verran paljon, että emme sitten viitsineet tähän ryhtyä, vaan tyydyimme omatoimisesti vaan tarkkailemaan elämään Bamiyanissa hotellimme parvekkeelta.
Ohjelmaamme kuului kuitenkin poikkeaminen käsityökeskukseen ja sen yhteydessä saimme sentään hetken “vapaa-aikaa”, eli saimme valita kierrämmekö parikymmentä melko samanlaista paikallisia käsitöitä myyvää pientä myymälää vai käytämmekö ajan läheisillä pääosin ruokamarkkinoilla. Toki muutamassa kojussa sielläkin myytiin vaikka harjoja tai huonekaluja.
Ampumavälikohtaus Bamiyanissa
Oppaittemme tiukahko linja omatoimiseen kiertelyyn Bamiyanissa juonsi luultavasti kaupungissa vierailumme aikaan vajaa vuosi aikaisemmin (17.5.2024) tapahtuneesta ampumisesta, jossa kuoli yhteensä kuusi henkilöä ja loukkaantui vielä useampi. Kuolleista kolme oli espanjalaisia turisteja, kaksi afganistanilaista siviiliä ja yksi Talibanin jäsen. Välikohtaus tapahtui Bamiyanin basaarialueella, luultavasti hotelliamme ja buddhia lähimpänä sijainneella basaarialueella, ei tällä, jota saimme hetken aikaa kierrellä itseksemmekin.
Alueelle, jossa hotellimme sijaitsi ja sen läheisyydessä olleet buddhat olivat sijainneet, johti pieni silta ja ainakin nyt kyseisen sillan kupeessa oli yksi talibanien tarkistuspiste. Vähän samaan tapaan kuin Norsunluurannikolla Grand Bassamin saarelle johtava silta oli Grand Bassamissa tapahtuneen terroristi-iskun jälkeen todella tarkkaan ja näkyvästi vartioitu. Bamiyanin ampumavälikohtauksesta kirjoitettuja uutisia lukiessani päädyin lukemaan myös paria arvioita siitä, että jos tämän yhden tapahtuman jälkeen tulisi toinen vastaava, niin Afganistanin orastava paluu matkakohteeksi olisi pitkäksi aikaa siinä. Ehkä talibanit siis todella tekevät kaikkensa estääkseen sen, sillä he ovat avanneet maansa uudelleen turisteille todettuaan, että jotain tulolähteitä olisi hyvä olla, vaikka sitten pienempiäkin.
Tuo ampumavälikohtaus oli itselleni ihan tuntematon episodi, hurja juttu. Toden totta, jos vastaava toistuu, niin orastava turismi on kyllä pitkäksi aikaa siinä.
Kiitos Mikko! Itse oli tuosta kyllä tietoinen matkaa varatessani – ja tietoinen myös siitä, että muutama kansainvälinen matkanjärjestäjä, esimerkiksi Eritreassa käyttämämme OneStep4ward oli sen takia peruuttanut yhden matkan Afganistaniin. Mutta tällä(kin) kertaa osaltamme kaikki meni ihan hyvin, eli kyllähän toissa paljon huonoa tuuria pitää olla, että osuisi kohdalle.
Punaiset vuoret tuovat mieleen Ahvenanmaan punaisesta graniittimurskeesta tehdyt asvalttitiet. Mutta muilta osin on pakko todeta, että en olisi kyllä jaksanut noista kohteista juuri kiinnostua. Markkinoilla olisin kierrellyt mielelläni ja miettinyt, että olenko saapunut Neuvostoliittoon. Se tuli kuvista ekana mieleen.
Jos yhä vielä saa toivoa Afganistan-sarjaan lisää osia, niin toivoisin yleispostausta, joka kattaisi vähän käytännön juttuja. Minkälaatuiset hotellit, miten niissä kuului olla eli olivatko Kabulissa salahotelleja muurien takana piilossa vai ihan normaaleja, millaiseksi koitte turvallisuuden ja tunteen siitä (sitä tässä kyllä jo sivuttiinkin), millaisena naisen asema näyttäytyi (vaikka sitä on jo sivuttu useamman kerran) ja muista sellaisista asioista, jotka matkailijaa ja muitakin voisi kiinnostaa?
Kiitos Daniel! Vähän mekin vierastimme etenkin ryhmän myötä noihin kohteisiin tullutta “urheilusuoritus”-tyyliä ja skippasimmekin osan kiipeämisestä, kun se alkoi jo vaikuttaa vaan kiipeämiseltä kiipeämisen vuoksi. Tuota “miltä tuntui” juttua ovat muutkin toivoneet, joten ehkä tässä joskus vielä palaan siihen. Jos vaikka kun STT:n juttu matkastamme valmistuu, niin voin linkata/jakaa sen ja lisätä siihen niitäkin huomioita, joita haastattelussa kerroin, mutta jotka todennäköisesti eivät lyhyeen juttuun mahtuneet :-)
Hotelleista kuitenkin jo tässä, että pari käyttämistämme hotelleista oli sisälle kadulta, mutta läpivalaisuporttien kautta, tyyppisiä, pariin liittyi kunnon esterata ennen kuin pääsi hotellin aulaan, eli kumpaakin löytyi.
Komppaan Danielia, juuri tuollaista postausta odottelen (tai siis toivon) itsekin! Muistan myös tuon ampumavälikohtauksen ja mietin, että eipä se ensimmäisiä askeleita ottava turismi kyllä montaa tuollaista kestä…
Kiitos Elina! Onhan se siis vähintäänkin motivoivaa, että juttua, jonka aihe itsestäni ainakaan ensi-ideana ei tuntunut kovin mielenkiintoiselta, on toivottu ja odotettu. Pitänee siis paneutua siihen(kin), tässä joskus, lähiaikoina …
Surettaa kyllä kovasti tuo buddhapatsaiden tuhoaminen. Ja mitä tulee tuohon ammuskeluun, niin olisi todella huonoa tuuria joutua sellaiseen. Varmaan riskit on lähes kaikkialla, mutta onneksi se kuitenkin on hyvin harvinaista, myöskin Afganistanin kaltaisissa maissa.
Kiitos Cilla Maria! Tosiaan nämä terroriteot, ammuskelut tai panttivankikuviot ovat kait sittenkin kaikkialla niin harvinaisia, että vaatii jo todella huonoa tuuria, että osuvat kohdalle. Toki sitten elämää mullistavia tai elämän päättäviä tilanteita, jos niin käy.
Buddhapatsaiden tuhoaminen on kyllä piirre, joka tuolla tuo vähän pahaa mieltä, vaikka näyttääkin sekä historiallisesti että maisemiltaan mielenkiintoiselta matkakohteelta. Aila
Kiitos Aila! Kyllähän tuota aikoinaan koko maailma paheksui, kuten nytkin näitä käynnissä olevia sotia, mutta eipä siihen kukaan oikein lopulta pystynyt vaikuttamaan.
Kyllä nämä jutut laittavat aina miettimään maailman historiaa, sotia ja mielivaltaisia hallitsijoita, jotka keinoja kaihtamatta ja ilmeisesti tuskaa tuntematta laittavat sileäksi kokonaisen kaupungin asukkaineen. Nykymaailmassa riittää vielä samantyyppistä pomoa, vaikka toiminta ei olekaan enää suurimmassa osassa maailmaa yhtä suoraviivaista. Ihania nuo lapsikuvat. Nämäkin asiat samanlaisia joka puolella maapalloa, näköjään <3 Toivoisin heille rauhallista tulevaisuutta.
Kiitos Raija! Tätä nykyä uutisia kuunnellessaan tuntuu jo vähän siltä, että pari vanhaa patsasta on aika pieni juttu verrattuna vaikka Gazan alueella tapahtuvaan hävitykseen :-(
En minäkään olisi tuon kivikasan päälle kiivennyt. Kyllä se vähempikin suorittaminen riittää.
Yritin nyt vielä muistella, oliko meidän vierailulla joulukuussa 2024 Grand Bassamin saarelle mitään vartiointia, mutta en kyllä muista mitään normaalista poikkeavaa. Toisaalta, ei siellä kyllä ollut turistejakaan. Ihan unessa koko paikka.
Se Buddhan patsaiden tuhoaminen oli kerrassaan typerää ja tarpeetonta. Oppimattomien ihmisten onneton päätös. Toisaalta… jos/kun turismi avautuu enemmän niistä aukoista tulee yksi kuvatuimpia kohteita koko maassa. Ja jokainen TikTokkaaja ja Instagrammaaja muistaa kauhistella asiaa.
Saisivat laittaa turismiin vähän enemmän paukkuja, niin tuonne voisi mennä. Kaunis maahan tuo on ja vuoristo tekee siitä kuvauksellista.
Kiitos Anna! Toiseen kiivettiin, toisen osalta luovutimme jo puolivälissä :-) 2019 Grand Bassamin silta oli “miehitetty” vartijoilla, vähän samaan tapaan kuin Bamyaniin vievä siltä, mutta ehkä ovat jo Grand Bassamissa lieventäneet tuota monen vuoden jälkeen.