Irakin matkamme eteläisin kohde oli Basran kaupunki, josta lopulta myös lensimme Istanbulin kautta takaisin Suomeen. Ihan viimeinen kohde se ei ollut, sillä matkallamme Karbalasta Nasiriyahdiin ja Etelä-Irakin kosteikkoalueille emme vielä olleet käyneet Al-Qurnahissa, joten se päiväretkenä Basrasta oli tarkkaan ottaen viimeisin kohteemme. Mutta aloitetaan Basran kaupungista.
Kaksoisvirran maan joet, Eufrat ja Tigris, olivat läsnä monessa kohtaa lyhyellä Irakin kiertomatkallamme, mutta Basrassa niitä ei enää erillisenä ole. Joet ovat yhtyneet Al-Qurnahissa ja kaupungin halki virtaava joki tunnetaan nimellä Shatt Al-Arab.
Veneretki Shatt Al-Arab -joella
Basran tutustuimme niin kävelleen kuin pienellä veneretkellä. Rantabulevardilla olemme hetken osa kaupungin sykettä, sillä kuten kautta maailman ihmiset viihtyvät täälläkin mielellään rannalla, kävellen, ravintoloissa tai ihan vaan istuen rannan penkeillä. Joen yli menevä Italialaisena siltana tunnettu, Muhammad Baqir al-Sadrin silta, on komea ja vetää sekin ihmisiä luokseen.
Me olemme kuitenkin matkalla itse joelle. Veneretki tarjoaa hiukan toisenlaisen näkökulman Basraan ja sen satamaan ja mahdollisuuden tarkastella nyttemmin tietysti jo hylättyä Saddamin palatsia, jollainen löytyy tietysti Basrastakin. Saddam käytti sitä edustustiloina ja vieraiden vastaanottopaikkana symboloimassa valtaansa myös Basrassa. Saddamin jälkeen palatsi oli brittiläisten joukkojen käytössä ja nyt siitä kaavaillaan museota.
Menneen ajan Basra
Vierailemme myös Basran vanhassa kaupungissa, jossa pienen, vielä tätä nykyä kovin likaisen, joen varrella on vanhoja perinteisia pieniä taloja shanasheel-puutarvekkeineen. Monet taloista ovat rapistuneita, mutta eivät kuitenkaan vielä kokonaan tuhoutuneita, joten ehkä on vielä mahdollista, että näistä ainakin osa saadaan entisöityä.
Pääsemme poikkeamaan muutamassa, ainakin osittain kunnostetussa, talossa sisällä. Toisessa viritellään kahvila- ja jonkinlaista putiikkitoimintaa, toinen on ihan museona. Puiset talot ovat ehkä värittömiä, mutta etenkin kunnostetuissa taloissa ikkunat saattavat olla yhdistelmä värien loistoa. Kauan sitten näissä vanhoissa taloissa oli juutalaisten, kristittyjen ja muslimikauppiaiden koteja ja puoteja ja Basraa kutsuttiin Idän Venetsiaksi. Alueessa on potentiaalia, mutta vielä nykyisellään sen huomaaminen nojaa tietoon alueen historiasta ja lupaukseen sen mahdollisesta tulevaisuudesta.
Basran vanha kaupunki ei ole Unesco-kohde, mutta Unesco työskentelee Basran kaupungin elvyttämiseksi, erityisesti sen vanhan kaupungin alueella, keskittyen juuri näihin historiallisiin Shanasheel-taloihin ja Al-Ashar-kanavaan. Samalla työllistetään alueen nuoria ja opetetaan heille erilaisia taitoja, joita tarvitaan myös kulttuuriperinnön kunnostustöissä.
Kahdesta joesta tulee yksi
Viimeisenä aamuna teemme päiväretken Al-Qurnahiin, paikkaan jossa Eufrat- ja Tigris-joen yhtyvät Shatt-al-Arab -joeksi. Matkaa täältä Persianlahdelle on vielä n. 200 kilometriä. Perillä meitä odottavat viuhkanmuotoiset portaat, joita pitkin voisi laskeutua jokien tasolle. Jätämme väliin – pysähdymme niiden yläpäähän katsomaan edessämme virtaavia jokia. Oppaamme osoittaa toista niistä ja toteaa, että tämä on Tigris. Tigris on joista likaisempi, sillä se kulkee Bagdadin läpi ja Irakin pääkaupungissa joki on vielä jossain määrin kaatopaikkakin. Ei kaikille, mutta esikaupunkeineen lähes 10 miljoonaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita.
Onneksi Al-Qurnahissa on toinenkin nähtävyys. Käymme katsomassa pystyyn kuollutta puuta, jota väitetään Tiedon puuksi – tai ainakin sen jälkeläiseksi. Jokainen tuntenee tarinan Eevasta ja Aatamista ja puusta ja hedelmästä. Tämä se kuulemma on, se puu. Puu on kyllä entinen, eli se on kuollut jo kauan sitten, eikä lähistöllä ole puuta, jota väitettäisiin sen jälkeläiseksi. Vieressä oleva kyltti kertoo arabiaksi ja englanniksi tämän olevan Aatamin puun. Historioitsijat ovat yrittäneet haarukoida muinaisen Eedenin puutarhan sijaintia ja tämä maailmankolkka on ilmeisen vahvoilla, muidenkin kuin Irakin turismia mahdollisesti edistävien tahojen mielestä.
Al-Qurnahista palattuamme syömme Basrassa enää lounaan ja rohkaistun tilaamaan jälkiruuaksi mangon ruokalistan ulkopuolelta – Suomessahan kelvollisen kypsyysasteen omaava mango on melkein satua. Alakerran isossa supermarketissa teemme viimeiset (osaltamme ainoat) ostokset ja matkaan tarttuu pieni paketillinen taateleita, jotka kieltämättä ovat nekin hyviä täällä päin.
Melkein Kuwaitissa
Emme jatkaneet matkaa Persianlahdelle asti kuten Shatt-al-Arab -joki ja osittain Irakin matkammekin matkaoppaana ollut Michael Palin. Matka Persianlahdelle ja Kuwaitiin ei kuitenkaan olisi ollut pitkä ja sen myötä Basran kaupungin historia onkin raskaammasta päästä. Sijaintinsa myötä se on ollut sotien eturintamassa, Iran-Irak -sodassa, Persianlahden sodassa ja Yhdysvaltain johtamassa vuoden 2003 Irakin-operaatiossa, jossa Saddam Hussein lopulta syöstiin vallasta. Vuonna 2025 Basra, kuten muukin Irak, näyttäytyi meille kuitenkin ihan tavallisena kaupunkina.
Michael Palinin mukaan vähän Basrasta eteenpäin, Persianlahden rannalla, voi horisontissa nähdä Kuwaitin ääriviivat. Kuwaitin, jonka Saddam Hussein yritti tuhota. Yritys, joka lopulta tuhosi Saddam Husseinin.
Nyt tulee aivan Jedda mieleen. Talot, puiset parvekkeet, värit ja tuo museokin kirjavine esineineen. Ja mango! Ostin Jeddasta laatikollisen (=8 kpl) jemeniläisiä mangoja, todella makeita, kypsiä ja herkullisia.
Ostin ehkä vuosi sitten Arlandasta Illustrerad Vetenskap -lehden Raamattua koskevan erikoisnumeron ja siinä on todettu myös, että Aatamin ja Eevan paratiisi sijoittuu Eufratin ja Tigriksen yhtymäkohdan tienoille. Eli samoilla jäljillä olemme, kyllä olette ihan oikean puun nähneet :)
Kiitos Daniel! Vähän rähjäistähän tuolla on, mutta jotenkin ehkä Basra vähän Bagdadia pienempänä kaupunkina tuntui helpommin lähestyttävältä. Jaa, että toisestakin lähteestä tuli varmistettua tuon Eedenin puutarhan sijainti :-) – puu oli kyllä selvästi entinen. Sierra Leonessa Freetownin keskustan legendaarinen puu, joka pääosin tuhoutui myrskyssä joitakin vuosia sitten, versoo kuitenkin joltain laidaltaan varmaan uudeksi puuksi.
Tosi kiva, että pääsitte vierailemaan taloissa sisällä! :) Mä aina reissussa toivon, että tutustuisin paikallisiin sen verran, että he kutsuisivat luokseen. On aina kiva nähdä, miten eri maissa asutaan :)
Kiitos Eveliina! Noihin vierailemiimme taloihin oli jo kehitelty jonkinlaista kaupallista käyttöä, eli ihan asuintaloja ne eivät olleet, mutta ihan kiva vaikka niitä oli tosiaan nähdä sisältäkin.
Basra taitaa olla hieman vähemmän turistien käymä verrattuna maan pääkaupunkiin tai pohjoisen Kurdien alueeseen. Vai että Eedenin puutarhat ja Aatamin puu on tuolla. Tätä en tiennytkään, mutta lieköhän tuo nyt oikeasti se “omenapuu”.. Basra on vaan jäänyt mieleen Irakin sodista.
Kiitos kommentistasi! Legendana minäkin tuota Aatamin puuta pitäisin, mutta hiukan kuviota hämmentää se, että ilmeisesti jotkut historiaan oikeasti paneutuneet ovat “puoltaneet” juuri tuota paikkaa, tiedä sitten minkälaisilla perusteilla.
Kiva juttu, hienoja kuvia ja maailmanluokan nähtävyyksiä! Basra vaikuttaa mielenkiintoiselta. Irak on ollut meidän matkakohdelistallamme jo pitkään, joten emmeköhän me sinne lähivuosina yritä. Onkohan muuten omatoiminen matkailu maassa mahdollista, vai pitääkö olla paikallisopas mukana?
Kiitos Anu! Omatoimimatkailu ei ole mahdotonta, mutta sujuisi varmasti helpommin, jos osaisi arabiaa :-) Bagdadin ulkopuolelle matkustettaessa teillä on aika taajassa checkpointeja, mutta kaipa niistäkin selviäisi jotenkin, mutta en osaa sanoa mahdollisesti tarvittavista luvista. Monet nähtävyydet ovat myös auki vaan asiasta erikseen sopimalla, sillä turisteja ainakin vielä on liian vähän säännöllisiin aukioloaikoihin. Eli runsaasti etukäteistyötä tuo varmasti vaatisi – tai sitten sen paikallisen oppaan.
Mukavan kuuloinen veneretki. Itse tykkään usein sellaisista – maisemat tosiaan näyttäytyvät erilaisena ja usein sieltä käsin ne ovat hienompia. Enpä Janin tapaan olisi itsekään älynnyt Aatamin puuta sijoittaa tuonne, vaikka Lähi-Idässä se epäilemättä on.
Kiitos Mikko! Veneretket ovat ihan kivoja, kunhan ne pysyvät sopivan lyhyinä, kuten tämä.
Mielenkiintoinen tuo Aatamin ja Evan puu, en tiennyt myöskään että se tuolla sijaitsee tai ylipäätään että sen ovat historioitsijat tunnistaneet. Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisia todisteita juuri tuon puun kohdalla on löytynyt.
Paljon pilkahduksia kauneudesta tuollakin. Kunpa vain ihmisille löytyisi elinkeino ja pääsisivät elämään elämäänsä kunnolla. Tätä teidän reissua on kyllä ollut mielenkiintoista seurata. En usko, että ihan heti pääsen itse Saddamin palatseja näkemään vaikka kiinnostaisi kyllä.
Kiitos kommentistasi! Kieltämättä matka Irakiin vaatii maabongarihenkeä tai aivan erityistä kiinnostusta alueeseen ja sen historiaan ja kulttuuriin :-)