Länsi-Sahara on yksi maailman pisimpään ratkaisemattomista aluekiistoista. Maassa on kaksi hallintoa, kaksi todellisuutta ja monilla rannikon kaupungeilla on “kaimansa” Algerian puolella Tindoufin pakolaisleireillä.
Atlantin rannalla sijaitseva Laayoune (ranskaksi) (El Aaiun, espanjaksi) on Marokon hallinnassa ja alueen suurin kaupunki. Myös Algerian puolella, Tindoufin pakolaisleireillä, on olemassa toinen Laayoune: telttakaupunki, joka on nimetty menetetyn kotikaupungin mukaan. Hannu Pesonen kuvaa teoksessaan Hiekalle rakennettu elämä – taistelu Länsi-Saharasta, miten pakolaisleirien telttakylät on nimetty Länsi-Saharan alkuperäisten kaupunkien nimillä – kartta on ikään kuin rakennettu uudelleen autiomaahan.
Espanja vetäytyi alueelta, siirtomaastaan, vuonna 1975. Vallan tyhjiön täyttivät tuolloin sekä Marokko sekä sahrawien itsenäisyyttä ajava Polisario Front. Seurannut sota jakoi alueen – ja sen ihmiset – pysyvästi kahtia.
Nykyään Länsi-Sahara rakentuu kahden rinnakkaisen hallinnon varaan. Marokko hallitsee suurinta osaa alueesta ja sen keskeisiä kaupunkeja, kun taas Algerian puolella toimii sahrawien maanpaossa oleva hallinto, Sahrawi Arab Democratic Republic.
Alueen halki kulkee noin 2700 kilometriä pitkä hiekkavalli, niin sanottu muuri, joka erottaa nämä kaksi todellisuutta toisistaan. Se on yksi maailman pisimmistä sotilaallisista esteistä – ja konkreettinen symboli konfliktista, joka ei ole koskaan ratkennut.
Aseellinen vaihe päättyi YK:n välittämään tulitaukoon vuonna 1991, ja samalla luvattiin kansanäänestys alueen tulevaisuudesta. Äänestystä ei kuitenkaan ole järjestetty, ja tilanne on jäänyt vuosikymmeniä kestäneeseen pattitilanteeseen.
Tänä päivänä osa sahraweista elää Marokon hallinnoimissa kaupungeissa, kuten Laayounessa, mutta kymmenet tuhannet elävät yhä pakolaisina Algerian puolella – monille heistä “kotikaupunki” on paikka, jossa he eivät ole koskaan käyneet, mutta jonka nimi elää leirin hiekkakaduilla.
Me, hiukan tietysti nynnyinä matkailijoina, tutustuimme vain Marokon hallitsemaan Länsi-Saharaan. Laayoune toki on ihan erilainen kuin vaikka Marrakesh, mutta käytännössä Marokkoa kuitenkin.
Ramadan määritti kaupungin rytmin
Vierailumme ajoittui ramadanin aikaan, eikä sitä Laayounessa todellakaan voinut ohittaa. Ramadan rytmitti koko kaupunkia: päivisin kadut hiljenivät ja moni paikka oli kiinni, kun taas auringonlaskun jälkeen elämä palasi voimalla.
Toisin kuin Marokon turistien kansoittamissa kaupungeissa, kuten vaikka Marrakeshissa, ramadan ei Laayounessa taivu matkailijan tarpeisiin, vaan turistin on sopeuduttava ramadaniin. Syöminen päivällä ei ole ihan helppo juttu sillä arki seuraa uskonnollista kalenteria.
Lintupuistosta McDonald’siin
Vietimme Laayounessa yhden iltapäivän, yhden kokonaisen päivän ja lähtöaamun ennen paluuta takaisin Las Palmasiin. Binter Canarias lentää useimpina päivinä yhden lennon Las Palmasista El Aauiniin ja takaisin – mutten jokaisena, joten valitsimme kahden yön vaihtoehdon esimerkiksi neljän yön sijaan. Muutama muukin matkailija oli tehnyt saman valinnan, sillä näimme samoja ihmisiä niin meno- kuin paluulennolla.
Layyounessa asuimme Al Massira -hotellissa, joka oli tasoltaan ihan riittävä muutaman päivän tukikohdaksi. Kanarian puolella hotellia voisi ehkä myydä kahden tähden paikkana, mutta Länsi-Saharassa se taisi olla neljän tähden hotelli.
Ensimmäisen iltapäivän ensimmäinen retkemme suuntautui lintupuistoon, josta jo kirjoitinkin oman juttunsa. Samalla tuli nähtyä iso (ja ainakin päivällä autio) Place du Mechouar sekä sen vieressä oleva yllättävänkin vehreä puisto. Laayoune tuntui ensivaikutelmaltaan vähän ristiriitaiselta: hiekkaerämaan keskellä sijaitseva kaupunki, joka on hyvinkin vihreä. Läheisen moskeijan näimme vaan ulkoa – täällä ei ei-muslimeilla, ei miehilläkään, ole asiaa moskeijaan, ramadanina ainakaan.
Kävimme myös katsomassa Parador-hotellia, vaikka tiesimmekin sen olevan remontissa. Yritimme itse asiassa majoittua sinne, mutta varauksemme peruttiin pari viikkoa ennen matkaamme juurikin remontin vuoksi.
Syödäkin piti. Hotellin suosittelema Gardenia-ravintola moskeijan lähellä olisi auennut vasta illalla, ja alkoi jo olla nälkä, vaikka Binter tarjosikin “gourmet snackin”, eli suklaapatukan, 45 minuutin lennolla. Suuntasimme siis suosiolla McDonald’siin, josta olimme lukeneet Kerran elämässä -sivuston jutusta. McDonald’s oli ramadaninkin aikana avoinna myös päivällä, ehkä siksi, että mäkkärithän ovat lapsiperheiden suosiossa ja ainakaan pienemmät lapset eivät taida vielä paastota. Päädyimme siis Länsi-Saharassa syömään hampurilaisia, joita Suomessa emme syö juuri koskaan.
Myöhemmin illalla katselimme hotellihuoneemme ikkunasta miten kadun toisella puolella olevat lukuisat kahvilat aukesivat iltarukouksen jälkeen: tuolit nostettiin kadulle ja ne täyttyivät illan pimeydessä. Tyypillisestihän länsimaissa katukahviloiden tuolit nostetaan sisällä auringon laskiessa, täällä kuvio meni toisin päin.
Elämää Laayounessa
Seuraavana päivänä suuntasimme retkelle Atlantin rannikolle, mutta kiertelimme myös hiukan kaupunkia ennen ja jälkeen rantaretken. Nähtävyyden Laayounessa – lintupuiston ohella – ovat lähinnä kirkkoja ja moskeijoita, mutta kaupungin arki itsessään oli kyllä monin paikoin kiinnostavaa katsottavaa.
Ihan omanlaisensa katolinen kirkko on muisto Espanjan siirtomaa-ajalta.
Perinteisten pyöreäkattoisten talojen alue ei ollut vielä museona auki, mutta alueen talot on kuulemma ostettu niiden aikaisemmilta asukkailta ajatuksen muodostaa alueesta museo. No, näkihän ne, ulkoapäin, aluetta ympäröivän aidankin raosta. Onneksi olimme jo lintupuistossa harjoitelleet kuvaamista pienistä raoista – täällä raot olivat sitä paitsi paljon isompia :-)
Ruokamarkkinoilla arki näyttäytyi konkreettisimmillaan: kanat saapuivat paikalle elävinä ja muuta lihaa leikattiin kojuissa roikkuvista ruhoista. Hedelmäkojut levittäytyivät kaduillekin. Koulun edessä vanhemmat odottivat lapsiaan ja puiston penkeillä vanhemmat miehet istuivat keskustelemassa maailman menosta.
Katukaupan vastapainoksi kävimme myös isossa, modernissa ostoskeskuksessa. Ei Laayoune ei ole vain perinteisiä markkinakatuja ja pieniä kojuja, vaan siellä eletään myös varsin länsimaisen näköistä arkea.
Pysähdyimme hetkeksi myös sillalle, josta näkyi vehreä Sakia El Hamran jokilaakso, joka on tuhansien lintujen levähdys- ja pesimäpaikka. Kännykällä ei lintuja juuri kuvata, mutta kyllä siellä muutamia haikaroita näkyi.
Pyörähdimme myös upean linnoitusmaisen portin edustalla. Portti oli sisäänkäynti Marokon armeijan alueelle, eikä sitä varmaan olisi saanut kuvata, mutta komea se oli!
Iltapäivällä kiertelimme vielä hetken ramadanin rytmissä elävää kaupunkia. Aamupäivällä kauppakadut olivat lähes autioita, mutta iltapäivän edetessä yhä useampi koju avasi luukkunsa ja elämä palasi kaduille. Päivä tuntui odotukselta, joka purkautui iltaan.
Toisen illallisen söimme hotellilla, joka tarjosi joka ilta paaston päättävän aterian, iftarin. Paikalle näytti tulevan paljon myös paikallisia, ja rytmi oli selvä: kun saavuimme noin kymmenen minuuttia tarjoilun alkamisen jälkeen, suurin osa ruoasta oli jo viety. Päivän paasto oli tehnyt tehtävänsä – nälkä ei jäänyt kenellekään epäselväksi.
Tee lentoretki Las Palmasista!
Kahden retken, Mauretanian Nouakchott ja nyt Länsi-Saharan Laayoune, kokemuksella suosittelemme lämpimästi mahdollisen vähänkin pitemmän Kanarian saarilla oleskelun lomaan pientä retkeä Afrikkaan Binterin suorilla, lyhyillä, lennoilla. Marokkoon ei tarvitse viisumia lainkaan, Mauretaniaankin sen saa eurooppalainen rajalta.
Edestakaiset lennot Las Palmasista Laayouneen maksoivat kahdelta 265 euroa, 2 yötä Al Massirassa 198 euroa + 8 euron käteisellä maksettava turistivero kahdelta ja päiväretki sisältäen lentokenttäkuljetukset 120 euroa. Kahden yön retki maksoi siis 591 euroa kahdelta. Päiväretken voi toki halutessaan skipatakin, itse Laayouneen voi hyvin tutustua itsekseen kävellenkin niin halutessaan, vaikka jo aikaisemmin mainituilla Kerran elämässä -sivuston ohjeilla. Myös The Moroccan Compass -sivustoa kannattaa tutkailla Laayounen tiimoilta. Siinä mainitulla käsityöläismarkkinoilla emme käyneet, ehkä ne eivät ramadanin aikana olisi olleet aukikaan, kun paikallisoppaamme sivutti kysymyksemme siitä. Mutta vain jääkaappimagneettia vaillahan me olisimme olleet ja sellaisen saimme ostettua Laayounen lentokentältä.
Kansanäänestystä on lykätty vuosikymmeniä ja jos se joskus järjestettäisiin, niin huonostihan siinä kävisi, kun Marokko on houkutellut tuonne kantamarokkolaisia pilvin pimein verovapauksilla sun muilla eduilla, ja hekin saisivat kai sitten äänestää…
Laayoune ei ehkä ole maailman mielenkiintoisin kaupunki, mutta minusta se on sikäli mainio ponnahduslauta Afrikkaan, että sieltä puuttuvat kaikki turismin lieveilmiöt, huijausyritykset ja seuraan lyöttäytyvät takiaiset sun muut. Ja kuten aiemmin todettiin, vaikka niitä varsinaisia nähtävyyksiä ei liiemmälti ole, niin kyllä tuolla suomalaiselle ihmeteltävää riittää, varsinkin sellaiselle, joka ei ole Afrikassa vielä käynyt. Näistäkin kuvista löytyy jo vaikka mitä mielenkiintoista. Joitteko muuten makeaa minttuteetä? Lie melkein kansallisjuoma.
Ramadanin ulkopuolellakin tuntui siltä, että kaupunki herää tosisaan eloon vasta illemmalla. Ehkä se on Saharan tapa, vaikka päivät eivät sietämättömän kuumia olekaan talvisaikaan.