Avainsana-arkisto: kaupunkilista

The Cities feature

200 + 30 kaupunkia

Kokosin pari vuotta sitten kaupunkien kertauslistaa idealistaksi lyhyemmille kaupunkilomille. Lähes 120 maan maasaldolla matkat uusiin maihinhan ovat aina kaukomatkoja.

Rakentelin kaupunkilistaa Euroopan pääkaupungeista ja muista suuremmista Euroopan kaupungeista jo aikaisemmin, mutten koskaan ollut siihen ihan tyytyväinen, sillä oikeastaanhan tietysti merkittäviä ja mielenkiintoisia kaupunkeja on muuallakin kuin Euroopassa.

Kyseisen listan innoittamana olemme kuitenkin jo viime vuosina “kerranneet” mm. Lissabonin, Wienin, Madridin ja Hampurin ja kohta lähdemme paitsi Cesky Krumloviin myös käväisemään taas kerran Prahassa.

the best cities

Pari vuotta sitten ostin Lonely Planetin jättikokoisen The Travel Bookin, jossa on jokaisesta maailman maasta aukeaman verran asiaa. Sittemmin Lonely Planet julkaisi myös The Cities Bookin, jossa on kuvaukset 200 maailman kaupungista määritelmällä “The Best Cities In The World”.

200 kaupunkia

Kirjasta ja sen kaupunkilistasta innostuneena analysoin tätä 200 kaupungin listaa ja totesin, että lisäämällä siihen vielä 30 kaupunkia, niin tästä tulee hyvä!
Halusin mukaan myös kaikki Euroopan pääkaupungit ja sen lisäksi muutaman muunkin kaupungin niin Euroopasta kuin vähän kauempaakin.

Näistä 230 kaupungista noin 2/3 ovat meille ainakin kertavierailun verran tuttuja.
Loput 1/3 saavat jäädä käymättäkin, mutta toisaalta osaan niihin päädymme uusien maiden myötä, esimerkiksi suunnitelmissamme olevalla Mongolian matkalla Ulan Batoriin.

Euroopan pääkaupungit ainakin kertaalleen vierailtuna on mielestäni edelleen hyvä tavoite, eli Moskovan lisäksi suunta vielä joskus Balkanille. Lennot Zagrebiin olikin jo kerran ostettuna, mutta sillä kertaa suunnitelmat muuttuivat.

Osan Euroopan suurkaupungeista haluan myös kerrata, esimerkiksi Ateena, Berliini, Lontoo, Rooma – ehkä myös Riika ja Budapest. Geneve, Göteborg ja Nizza voisivat myös olla hyviä kohteita lyhyelle lomalle Euroopassa, uudelleenkin.

Kauempana maailmalla Kapkaupunki, Miami, San Francisco ja Singapore voisivat olla kertaamisenkin arvoisia kaupunkeja, vaikka niin San Franciscossa kuin Singaporessa olemme jo käyneet kahdesti. Ehkä myös Washington DC.

Yhdysvaltojen karttamme on vielä aika valkoinen itä- ja länsirannikkoa lukuunottamatta, joten monet kirjan Yhdysvalloista listaamista kaupungeista kuten vaikka Nashville, New Orleans ja Savannah voisivat olla hyviä kohteita. Kanadan isot kaupungit Montreal, Quebec ja Torontokin ovat meiltä edelleen kokematta (paitsi Montreal Lasselta, joka kävi siellä työmatkalla joskus kauan sitten).

The Cities USA
The Cities -kirjan kaupunkeja Yhdysvalloissa

Taipein näkisimme, jos päätyisimme Taiwaniin uutena maana – Tokio olisi varmasti ihan oman matkansa arvoinen.

Kirjan 200 kaupunkia ja 30 lisäämääni kaupunkia voit halutessasi tarkastella tästä listasta. Jos haluat täyttää taulukon ja laskea monessako olet käynyt tai käyttää taulukkoa tulevien kaupunkilomiesi suunnitteluun, voit ladata sen taulukkomuodossa tästä.

200+30 preview
Kuvaa klikkaamalla aukeaa pdf-tiedosto, jossa on kaikki 200 + 30 kaupunkia

+ 30 kaupunkia

muita kaupunkejaLisäämistäni kaupungeista 12 on kirjasta  puuttuvia Euroopan pääkaupunkeja. 200 kaupunkiin eivät olleet mahtuneet Euroopan minivaltiot eikä kaikkien Itä-Euroopan maiden pääkaupungit.

Näiden lisäksi omalle listalleni päätyivät myös nämä Euroopan kaupungit, joissa Antwerpeniä, Gdanskia, Lyonia, Marseillea ja Valenciaa lukuunottamatta olemme ainakin kerran käyneet. En kuitenkaan välttämättä panisi pahaksi, vaikka päätyisin niihin toisen tai kolmannenkin kerran.

Kävin myös läpi luetteloa maailman metropoleista.
Kirjaan jo päätyneiden lisäksi otin omalle listalleni mukaan myös Jakartan, Manilan ja Shenzhenin, joista toistaiseksi olemme käyneet vain Shenzhenissä.

The Cities Book -kirja

Kirjassa on aukeama kustakin kaupungista: muutama kaunis kuva ja hiukan perustietoa siitä mm. otsikoilla: Anatomy, People, Best Time, Strengths ja Weaknesses. Lisäksi listataan elokuvia kaupungista ja annetaan ruoka- ja juomavinkkejä – esimerkiksi Prahassa suositellaan possua ja ravintola Kolkovnaa ja juomaksi tsekkiläistä lageria.

200+30 kaupunkia Praha

Kirjasta löytyy arvostelu ja muutama esittelyaukeama  Worldwidewriter -blogista, kuten tietysti myös Lonely Planetin sivuilta.

Book Review: The Cities Book by Lonely Planet

Samainen blogi on myös kirjoittanut toisesta Lonely Planetin kirjasta, joka myös löytyy kirjahyllystämme, eli Where To Go When -opuksesta.
Mahdollisuuksien rajoissahan yritämme aina valita oikean ajan matkustaa valitsemiimme matkakohteisiin: ei paahtavaa hellettä, jäätävää viimaa tai jatkuvaa sadetta, kiitos!

200 + 30 kaupunkilista, joka nyt vaikuttaa minusta hyvältä kaupunkilistalta, ei sellaisenaan ole osa ToTravel -listaamme, mutta osa sitä  idealistana tuleville kaupunkireissuille.
Ei nyt sentään anneta kokonaan valtaa matkakohteiden valinnan suhteen Lentodiilien ja lentoyhtiöiden tarjouksille 🙂

Euroopan kaupungeissa

(Päivitetty listan ja matkasuunnitelmien osalta viimeksi 30.5.2017)

Pariisissa laskeskelimme, että edellisestä kerrasta kaupungissa oli ehtinyt kulua lähes 17 vuotta.

Tämän innoittamana aloin miettiä, että jollain tapaa merkittävimmissä Euroopan kaupungeissa “pitäisi” käydä uudestaan, kun edellisestä käynnistä alkaa olla kulunut “liian pitkä” aika. Näiden kaupunkien listaa hahmottelin muutamalla tavalla ja päädyin seuraavaan listaan – valintakriteereinä Euroopan asukasluvultaan suurimmat kaupungit, poislukien Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän kaupungit, koska niissä ei voi noin vain pistäytyä viisumivaatimusten takia ja sitten otin näistä ensin 10 suurinta ja sitten sen jälkeen vielä 15 suurinta, valiten näiden osalta vain pääkaupunkeja – eli esimerkiksi Marseille ei kelpaa tällä kriteerillä. En myöskään hyväksynyt samasta maasta kuin korkeintaan kaksi kaupunkia.

Sain kasaan tällaisen listan – kaupungit suuruusjärjestyksessä em. karsintakriteereillä ja toisessa sarakkeessa vuosi, jolloin kaupungissa olemme viimeksi käyneet.

Istanbul 2010
London 2010
Athens 1976
Berlin 2003
Madrid 2017
Rome 2010
Paris 2014
Bucharest 2011
Budapest 2009
Hamburg 2017
Vienna 2016
Belgrade 2012
Warsaw 2016
Stockholm 2015
Prague 2007
Amsterdam 1988
Sofia 2013
Brussels 2006
Zagreb 0
Riga 2007
Oslo 2012
Copenhagen 2013
Lisbon 2015
Vilnius 2014
Dublin 2008

Näiltä näkymin (30.5.2017) seuraavina olisivat vuorossa Ateena ja Amsterdam.
Ateenan läpi ajoimme kyllä vuonna 2004 matkalla lentokentältä Piraeukseen, josta lähdimme purjehtimaan Kosille, mutta ehkei sitä voi ihan laskea Ateenassa käynniksi.
Ja tietysti vielä kokonaan puuttuva Zagreb, kuten pari muutakin Balkanin pääkaupunkia, joita en alunperin tälle listalle ottanutkaan, eli Sarajevo ja Podgorica.

Alla olevista kuvistakin päätellen uudet kuvat näistä kaupungeista (Lissabon, Ateena, Wien, Madrid) voisivat olla tarpeen – ja Ateenaa lukuunnottamatta niitä onkin jo tullut otettua (toimittajan huomautus 30.5.2017).

IMG_0028 Cascais IMG_0002
IMG_0090 Schönbrunn Madrid lokakuu 1999 2

Hampurista ei edes löytynyt kuvaa, mutta tämän säilyneen matkareittikuvan mukaan olemme siellä yöpyneet kesällä 1987. Tuosta reissusta on jäänyt mieleeni erityisesti se, että minä ajoin enimmäkseen tuon silloisen Itä-Saksan puoleisen osuuden, kun silloin varoitettiin saamasta siellä ylinopeussakkoja ja minulla riski siihen oli pienempi kuin Lassella.

Ja kuvista vielä – ennen kuin paheksut sitä, että julkaisen noin monta kuvaa itsestäni (enkä parempia kuvia vaikka kohdekaupungeista), niin paperi- ja diakuvien aikaan kuvia otettiin paljon rajoitetummin kuin nykyisin ja osa, erityisesti paperikuvista, on säilynyt huonohkosti, joten valinnanvaraa ei ollut kovin paljoa!

30.5.-16.6.1987

(Kaupunkilistaa laatiessani käyttämäni lähteet olivat Euroopan suurimmat kaupungit, Euroopan unionin suuret kaupungit, pääkaupungit.)