Koronavuosien jälkeen olemme olleet huonoja suunnittelemaan asioita kovin paljoa etukäteen. Tosin vapailla aikatauluilla suunnitelmia ei aina niin paljoa tarvitakaan – kaukana ovat jo ne ajat, jolloin matkat oli sovitettava ison konsernin taloushallinnon kalenteriin, jolloin esimerkiksi heinäkuu oli useimmiten työkuukausi.
Palasimme siis Afrikasta ilman yhtään kalenteriin kiinnitettyä reissua kesälle. Eikä niitä vieläkään kovin montaa ole, mutta jotain kuitenkin. Kesälle, joka onkin jo täällä!
Ensimmäiseksi suuntaamme Turkuun, mutta veljentyttären esikoisen 6-vuotissynttärit tai veljen uusi asunto eivät tule päätymään blogiin tai sosiaaliseen mediaan. Ehkä “uusi” Scandic Atrium -hotelli, josta varasimme huoneen. Uusi, koska onhan samassa osoitteessa ollut hotelli, Cumulus, mutta emme tosiaan ole tainneet siellä koskaan ennen yöpyä. Nyt etsimme pelkkään yöpymiseen edullisinta vaihtoehtoa ja tuo sattui olemaan sitä.
Nomadmania Helsingissä
Kesäkuun alussa Helsingissä järjestetään muutamia kansainvälisiäkin vieraita ainakin etukäteisilmoittautumisten perusteella kiinnostava Nomadmania-tapaaminen, jonka järjestelyissäkin olemme olleet mukana, joten kesäkuu muulta osin voi alkaa vasta tuon jälkeen. Jos maabongaus harrastuksena tai Nomadmania kiinnostaa, niin tätä kirjoittaessani tapaamiseen on vielä muutama paikka jäljellä, joten siitä vaan ilmoittautumaan!
Aaltoa Jyväskylän suunnalla
Maailmanmatkaaja-tapaamisen jälkeen vuorossa on kesän ensimmäinen kotimaan reissu. Suuntana Aalto-kohteet Säynätsalossa ja Muuratsalo Jyväskylän lähellä ja sen jälkeen yöksi Jyväskylään. Paluumatkan aloitamme Leivonmäen kansallispuistosta ja sieltä jatkamme ystäviä tapaamaan Vierumäelle. Pitäähän sitä nyt ainakin yhdessä meille uudessa kansallispuistossa tänäkin kesänä käydä.

Säynätsalon kunnantalo – kuva Visit Alvar Aalto -sivustolta

Muuratsalon koetalo – kuva Alvar Aalto -sivustolta
Näissä kohteissa vieraili viime kesänä ainakin Metkaa matkustelua -blogia kirjoittava Eila.
Leivonmäen kansallispuistossa valintamme saattaa olla Koskikaran kierros, jota kehutaan mm. tässä jutussa muutaman vuoden takaa:
Ehkä Säynätsalossa ehtisi piipahtamaan Juurikkasaaressa lounaantapaisellakin. Juurikkasaari oli yksi Wallenius-blogin Keski-Suomen tärpeistä, kuten myös Leivonmäen kansallispuisto, joka olikin jo listallamme entuudestaan. Nuo jutun vähän erikoisemmat telttatyyppiset majoitusvaihtoehdot omatoimisella aamiaisella taidamme kuitenkin skipata ja kokeilla sen sijaan Verso-hotellia Jyväskylässä.
Kreeta ja Spinalonga
Juhannusviikolla suuntaamme vihdoin kertausreissulle Kreetalle. Tai ehkei reissua voi kertausreissuksi kutsua, sillä saari on iso ja tällä kertaa vietämme viikon tukikohtana Agios Nikolaos siinä missä 16 vuotta sitten asuimme Rethymnonissa. (Tämän jutun otsikkokuva on Kreetalta, kesältä 2008.)
Agios Nikolaoksesta teemme retken Spinalongan saarelle, jonne olen jopa varannut jo paikallisen oppaan seuraksemme, ja ehkä Knossokseen, jos jaksamme. Ajatuksena kyllä, että kevään kaukomatkojen jälkeen jälkeen vietetään välillä oikeasti lomaa. Matkajärjestelytkin olemme suunnittelua myöten ulkoistaneet Tjäreborgille, jonka lentoajat vaikuttivat paremmilta kuin Aurinkomatkojen.

Hotellivalintaamme ohjasi paitsi sijainti Kreetan itärannikolla myös hotellin uima-altaat – jos vaikka viikon liikunnat voisi kuitata uimalla?

Ehkä Spinalongan saarella on tällaista – kuva IMDB:stä sarjan sivuilta
Spinalongalla käynnin lisäsin listalleni katsottuani, nyt jo vuosia sitten, Victoria Hislopin kirjoihin perustuen toteutetun televisiosarjan To Nisi / The Island. Alla muistin virkistämiseksi sarjan traileri – ehkä Sinäkin aikoinaan katsoit tuon.
Knossoksesta suomenkielisissä matkablogeissa on kirjoittanut ainakin Vagabonda ja Matkalla maailmalle -blogit. Alla oleva Vagabonda-blogin jutusta.
Toivottavasti kesäkuu(n loppu) Välimerellä ei vielä osoittaudu järkyttävän kuumaksi valinnaksi. Viime kesänä taisi aika monen loma Välimeren kohteissa heinä- ja elokuussa muuttua helteiseksi painajaiseksi tai jopa päättyä evakuointiin maastopalojen alta. Ylen äskettäin julkaiseman jutun perusteella Kreeta ei kuitenkaan taida olla pahinta aluetta – ja palaammehan kotiin jo ennen heinäkuun alkua.

Lue tästä Ylen juttu, jossa tutkija Ilmatieteen laitokselta toteaa näin: “Itse en matkustaisi Välimeren maihin kesäkuukausina enää lainkaan. Kuumuuden lisäksi maastopalojen riski on suuri kuivina aikoina”.
Elokuussa Aaltoa Sunilassa
Näin pitkälle on valmista … siis jotain varattuna. Varattuna on myös vielä yksi Aalto-kohde elokuulle, Kotkan suunnalle.
Itä-Suomeenkin on sen verran tehty varauksia, että olemme varanneet liput Sunilan alueen avointen ovien päivään Kotkaan elokuun viimeiselle viikonlopulle (ainoa ajankohta vuodessa, jolloin ne ovat auki yleisölle). Samalla reissulla on alustava ajatus piipahtaa Merikeskus Wellamon Oceanista-näyttelyssä.
Joskus on mielessä ollut myös Imatran ja Imatran Valtionhotellin “kertausreissu”, mutta katsotaan nyt miten sen kanssa käy.
Kotimaan hotellitarjouksetkaan eivät enää saa seniori-ikäisiä tekemään varauksia juuri etukäteen, sillä niin Sokos- kuin Scandic-ketjuilla, ainakin, on pysyvät eläkeläishinnat, jotka ovat samaa tasoa rajattujen tarjoushintojen kanssa.
Aaltokotien “asuntomessukartta” – varsinaisia asuntomessuja ei tänä vuonna taidetakaan järjestää, mutta niillä emme olekaan tavanneet käydä sitten 1980-luvun (?)


Joku juuri kehui Kreetaa ja muistutti, että sehän on melkein Kyproksen eli siis valtion kokoinenkin. Pitäisi varmaan joskus käydä paikan päällä tutustumassa. Spinalonga ei näytä Euroopalta ollenkaan – olisikohan jossain Syyrian syrjäseuduilla tuonnäköistä?
Minulla ei ole matkoja varattuna heinä-elokuulle ollenkaan. Ajatuksia on vaikka kuinka, mutta kaikki tuntuu hirveän kalliilta tai jostain muusta syystä hankalalta. Ehkäpä joku helpo äkkilähtö voisikin olla se juttu.
Kiitos Daniel! “melkein valtion kokoinen” – pitäisikö alkaa tutkia, että olisiko se itsenäistymässä, eli saisiko siitä potentiaalisesti vielä joskus uuden maan? Papua-Uusi-Guinean suunnalle jos päätyisi pitäisi ehdottomasti käydä Bougainvillean alueellakin :-) Tuo kuva on siitä televisiosarjasta, eli voi olla lavastekin. Heinä-elokuulle tai elo-syyskuullekin on jotain suunnitelmia, muttei vielä varauksia, mutta etenkin Eurooppaanhan äkkilähdöt onnistuvat helposti.
Spinalongaa katseltiin vaan maista kun oli jotenkin niin tuulinen paiva ettei huvittanut lahtea sinne. Hislopin kirja on kylla luettu, mina suomeksi ja isanta hepreaksi.
Kiitos kommentistasi! Hyvä muistutus tuo, että merellä ja siis matkalla saarelle voi tuulla. Meillä on ajatuksena tehdä merimatka Plakasta käsin, jolloin sen pitäisi kestää vain viitisen minuuttia.
Kreeta on monipuolinen reissukohde, jossa mekin olemme käyneet kahdesti ja jopa hyvin samoilla seuduilla Hanian itäpuolella vuosina 1992 ja 2011. Ei ole pois suljettu ajatus, että saarelle suuntautuisi joskus vielä uusikin matka. Liikuimme mukavasti polkupyörillä etsien kauniita maisemia, rantoja ja ruokailupaikkoja.
Kiitokset blogini Säynätsalo – Muuratsalo jutun maininnasta. Nekin seudut ja Aallon rakennukset ovat tutustumisen arvoisia, jos Keski-Suomessa liikkuu.
Ilmansuunnat kuten myös oikea ja vasen ovat joskus vaikeita ;). Hanian länsipuolella ollaan majoituttu pari kertaa.
:-)
Kiitos Eila! Muutama vuosi siinä meni, että sain siipan vakuuttuneeksi toisen Kreetan matkan tarpeellisuudesta, mutta nyt näyttäisi vahvasti siltä, että se toteutuu :-)
Suositus myös meiltä tuolle Koskikaran kierrokselle, kuljimme sen joskus eräänä kevääänä. Toivakan kirkko voisi olla käymisen arvoinen kohde. Me olemme muutamaan kertaan yrittäneet siellä käydä, mutta aina se on ollut suljettu silloin. Ollaan kertaalleen käyty tuolla Wellamossa ja pidimme paikasta kovasti, joten tuokin on varmasti hyvä.
Kiitos Mikko! Toivotaan siis kelvollista kesäpäivää kun olemme Koskikaran kierroksen suunnalla!
Oi, teillä on paljon kivoja Suomi-kohteita tulossa! Jään innolla odottelemaan :) Ja Kreeta on kyllä yllättävän kiva ja monipuolinen paikka. Välttelin sitä vuosikausia, mutta viime vuonna suunnattiin vihdoin Rethymnoniin. Tykkäsin paljon!
Kiitos Eveliina! Me olemme jossain määrin vältelleet kohteita, joissa olemme jo olleet, mutta eiköhän Kreeta toisenkin kerran kestä.
Ihana kesä ja vasta aluillaan. Hienoja tekemisiä teillä.
Meillä auki osittain kesäkuviot. Ja hyvä näin.
Knossos Kreetalla on kiva mutta en tiedä, onko sitten jos on oikein kuumaa.
Kivaa kesää!
Kiitos Sari! Tosiaan, vasta aluillaan, vaikka nyt on ollut jo pitkään niin kesäistä, että voisi kuvitella, että ollaan jo heinäkuussa! Pitääkin tsekata sääennusteita ennen kuin päätämme mahdollisesti Knossoksen retkestä.
Hienoja kesäsuunnitelmia! Ainakin yhdessä kohteessa tapaamme :) Nuo Alvar Aallon kohteet kiinnostavat kovasti meitäkin ja Sunilassa pääsimme käymään aiemmin tänä vuonna. Kiva, että onnistuitte saamaan liput tuonne tapahtumaan, se kuulemma myydään loppuun joka kerta.
Kiitos kommentista! Tosiaan tuon Sunilan kohdalla varoitettiin, kun kohdetta tuossa jokin aika sitten tutkailin, että liput tavataan myydä loppuun, joten varasin ne hetimmiten.
Mielenkiinnolla odotan juttuja Kreetalta, olen saareen kovin tykästynyt ja käynyt useammankin kerran siellä, lähes aina Hanian rannikolla ja kerran Rethymnonissa. Agios Nikolaos on kyllä ollut pitkään omalla listalla mutta jostain syystä olen sitten aina päätynyt saaren toiseen päähän. :D
Kesäinen Suomi on kyllä myös kiehtova. Kivoja kohteita teillä suunnitelmissa.
Kiitos Virpi! Ehkä meidänkin pitäisi Yhden Rethymnonin ja kohta yhden itärannikon reissun jälkeen alkaa suunnittelemaan vielä kolmatta, Hanian rannikolle :-)
Meille on käynyt samalla tavalla, eli reissut tulee varattua todella myöhään nykyään. Nuo Alvar Aalto kohteet tai ehkä paremminkin museo saattaa olla meidänkin listalla tänä kesänä, sillä Jyväskylään ollaan ainakin menossa. Tuo Sunilan juttu olikin mielenkiintoinen, olisipa jänskä käydä katsomassa.
Kiitos Paula! Monet elleivät kaikki Aalto-kohteet ovat aika rajoitetusti auki ja niissä pääsee käymään vaan varatuilla kierroksilla, eli kannattaa joko varata melko hyvissä ajoin tai sitten ainakin tsekata ennen kuin kovin kaukaa tulee paikalle, että sattuisiko mahdollisesti onnistumaan.
Säynätsalo ja Juurikkasaari ovat tuttuja Päijännepurjehduksesta. Mies on siihen osallistunut jo varmaan 30 vuoden ajan, ja siellä on eräänkin kerran odotettu purjehtijoita maaliin tai oltu lähettämässä matkaan. :) Omat kesäsuunnitelmat ovat kahta Itä-Suomen reissua lukuunottamatta vielä aivan levällään.
Kiitos Merja! Ai teillä tuollainen “aina” juttu on Päijänne-purjehdus – isälläni se oli Pirkan hiihto ja sen myötä löysin itseni ladun varresta Niinisalo – Tampere -väliltä sieltä täältä monen monena vuotena aina maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Nomadmanian tapaaminen olisi ehdottomasti kiinnostanut ja olinkin sen uutiskirjeen perusteella jo merkinnyt kalenteriin, mutta tuli työreissu juuri sille viikolle niin jää tällä kertaa välistä. Ensi kerralla sitten! :)
Kiitos Sarianne! Nomadmania-tapaamisia Helsingissä ei ehkä taas tuon jälkeen hetkeen ole, mutta ehkä liityt Maailmanmatkaajiin ja tulet joskus kuukausikokouksiimme.
Itse olen matkailija, joka on todella huono suunnittelemaan mitään etukäteen. Tämä tosin sopii huonosti yhteen sen kanssa, jos haluaa “haastavimpiin” kohteisiin sekä myös työaikataulujen kanssa. Itsellä vaan sopisi parhaiten go with the flow tyyli.
Kreikka kuulostaa kyllä ihanalta! Itse olin viime syksynä perinteisellä pakettimatkalla ja muistin, miksi Kreikka on vain ihana,
Kiitos Anmarien! Suosittuimpien kohteiden osalta tuo mahdollisuus vaan mennä on jo pitkälti valitettavasti menetetty. Näihin superturistikohteisiin tyyliin Kreikka pakettimatka on toimiva vaihtoehto eikä niissä nykyisin edes ole ryhmämatkan haittoja, sillä ryhmää ei välttämättä tarvitse kohdata noin lainkaan.