“Huomasitteko muuten, että Freetownin kaupunkikierros suoritettaisiin tuk-tukin kyydissä, mitä henkilökohtaisesti pidän erinomaisena ideana. Olisiko tämä teille ok vai tahtoisitteko auton?” kysyy Kamelimatkojen Anssi ennen matkaamme. Ok, mikäs siinä vastasin.
Ensimmäisenä iltana saapuessamme lopulta Freetowniin matkattuamme Lungin lentokentältä pikkubussilla Lungin rannalle ja edelleen katamariinilla lahden yli Freetowniin oppaamme oli meitä vastassa autolla. Hyvä näin, sillä vaikka olimmekin liikkeellä vain käsimatkatavaroilla, niin kaksi lentolaukkua, reppu ja kaksi olkalaukkua, vaikkakin pientä, olisi ehkä ollut liikaa tuk-tukin kyytiin.
Seuraavana aamuna meitä odotti hotellin edessä kuitenkin sovitusti keltainen tuk-tuk – tai keke, kuten niitä täällä päin maailmaa kutsutaan. Kuskilla oli etupenkillä ihan hyvin tilaa, mutta takapenkillä tuli melkein ahdasta kun kyytiin asettui lisäksemme pienikokoinen paikallisoppaamme. Toisaalta olin oikeastaan ihan tyytyväinen keskimmäisestä paikasta – enpähän tiukemmissakaan kurveissa olisi ensimmäisenä putoamassa kyydistä!
Siirtomaa-aikaiset talot
Vuosia sitten Helsingin Sanomissa julkaistu kolumni minkä tahansa kaupungin nähtävyyksistä mainitsee mm. näköalapaikan. Freetownissakin aloitimme korkealta kaupungin yltä. Freetownissa korkeudella on kyllä muukin merkitys kuin näköala. Kun portugalilaiset, ensimmäisinä länsimaalaisina, saapuivat Freetowniin, he asettuivat nykyisen keskustan tienoille, siis rannalle, alaville maille. Huono idea, sillä alavilla mailla viihtyivät myös malariahyttyset, joten portugalilaiset kuolivat tauteihin. Kun myöhemmin englantilaiset saapuivat näille rannoille he tiesivät jo malariasta ja hakeutuivat ylös kaupunkia ympäröiville kukkuloille.
Englantilaisten jäljiltä on säilynyt jonkin verran siirtomaa-aikaisia taloja, joita kävimme näköalan lisäksi katsomassa. Enemmän tai vähemmän rähjäisen näköisiä historiallisia puutaloja katsellessani tulin kysäisseeksi paikallisoppaaltamme, että onkohan näitä tarkoitus jossain vaiheessa kunnostaa. Väärä kysymys, sillä vastaus oli, että nämä ovat kunnostettuja ja valtion virkamiesten asuntoina. Olisihan minun tuo pitänyt ymmärtää jo pihalla tepastelevista kanoista. Kunnostaminen on ainakin joidenkin talojen osalta tarkoittanut, että paalujen varaan rakennettujen talojen alle jäävä tyhjä tila on otettu käyttöön rakentamalla esimerkiksi aaltopellistä seinät pylväiden ympärille.
Yhtä tyhjän näköistä taloa katsellessamme oppaamme kertoo, että turkkilaiset ovat havitelleet tuota tonttia lähetystölleen. Tuskin niin, että talo kunnostettaisiin lähetystöksi vaan niin, että talo purettaisiin lähetystön tieltä. Turkkilaiset varmaan saavat kohta haluamansa – tai kaupunkilaiset eivät saa sähköä. Kaupungin, ehkä koko maankin, sähköntuotanto on turkkilaisen laivan varassa. Ihan kokonaan siirtomaa-aikaiset talot eivät kuitenkaan ole katoamassa tai ainakaan niiden arkkitehtuuri, sillä alueella purettujen talojen tilalle kiinalaiset ovat rakentaneet vähän saman tyyppisiä taloja, tosin ei puusta vaan betonista.
Punaisten porttien takaa pilkistää yksi talo, joka saattaa säilyä vähän muita pitempään, sillä talolla on aivan erityistä historiallista arvoa. Freetownissa vieraillessaan kuningatar Elisabeth yöpyi täällä.
Cotton Tree
Siirtomaa-aikaisilta taloilta suuntasimme Freetownin ehkä tunnetuimmalle nähtävyydelle, joka kuitenkin vuosi sitten tavallaan lakkasi olemasta. Kyse on kaupungin keskusaukiolla seisseestä mahtavasta kapokkipuusta, joka kaatui viime vuonna myrskyssä.
Puu oli ennen tuhoutumistaan kaupungin näkyvin maamerkki ja sen iäksi arvioitiin jopa 400 vuotta. Puu olisi siis ottanut vastaan Sierra Leoneen vuonna 1787 palautetut orjat, joiden kerrotaankin levänneen ja rukoilleen sen varjossa. Nyt puusta on jäljellä suurikokoinen kanto ja sen paikalle luultavasti istutetaan uusi kapokkipuu – ja näyttipä tuosta vanhasta puustakin osa jääneen jäljellekin. Sitä odotellessa kaatunutta puuta voi ihailla monen monessa taideteoksessa ympäri kaupunkia, esimerkiksi New Brooksfields -hotellimme ravintolan seinällä sellainen oli.
Vapautettuja orjia saapuis Sierra Leoneen Kanadan kautta Nova Scotiasta ja myöhemmin myös Jamaikalta. He olivat englanninkielisiä ja pääosin lukutaitoisia ja kristittyjä. Nyttemmin Sierra Leonessa enemmistö on muslimeja, mutta kristityt ja muslimit elävät täällä ainakin kohtuullisesti sovussa. Jamaikalta tulevia kutsuttiin marooneiksi, kastanjanruskeiksi ja he perustivat kaupunkiin oman kirkon, St. John’s Maroon -kirkon, joka onkin yksi Sierra Leonen vanhimpia.
Suomalainen August Nordensköld yritti muuten samoihin aikoihin perustaa Sierra Leoneen Uusi Jerusalem -nimistä utopiayhteiskuntaa, jossa ei olisi orjuutta, mutta hän oli hiukan aikaansa edellä – tuolloin Sierra Leonessa ei vielä innostuttu ideasta.
King’s Yard (tai King’s Gate)
Kapokkipuun luota suuntaamme kohti rantaa ja King’s Yardia. Muutaman sadan metrin matkalla näemme niin elämän huippuhetkiä kuin kurjia elämänkohtaloita. Paikalliset antavat mielellään meidänkin kuvata kohdalle osunutta hääseuruetta, mutta tilannetta, jossa miehet kantavat kadulle elottoman näköistä kaveriaan emme kuvitelleetkaan kuvaavamme. Oppaamme kertoo maata vaivaavasta kush-huume-epidemiasta. Myöhemmin kuitenkin ohitamme saman kohdan ja kaveri näyttää sentään jo taas liikehtivän, eli ehkä hän selvisi.
Me jatkamme matkaa ja pysähdymme kohta King’s Yardin valkoisen portin edustalle. Orjakaupan ei loppunut käden käänteessä vielä senkään jälkeen kuin kansainyhteisö oli vuonna 1807 säätänyt orjakaupan päättävän lain. Kuninkaallinen laivasto saartoi kuitenkin alueen vedet ja pysäytti lähteviä orjia kuljettavia aluksia, alkuun brittiläisiä, mutta kohta myös portugalilaisia, espanjalaisia ja Alankomaiden aluksia. Vapautut orjat tuotiin tänne, King’s Yardiin, jossa he olivat turvassa ja saivat tarvittaessa hoitoa.
Myöhemmin rakennuksesta tulikin sairaala.
Freetown on muuten saanut nimensä siitä, että vapautetuille orjille, olivat ne sitten näiltä lähteviltä orjalaivoilta vapautettuja tai myöhemmin Afrikasta tai esimerkiksi Jamaikalta Sierra Leoneen palautettuja orjia, kaupunki edusti vapautta.
Tässä kohtaa oppaamme sivistää meitä myös kaupungin edustalla olevasta laivasta. Kaupungin sähkönjakelu on kuulemma ollut jo viikkokausia ellei täysin keskeytynyt niin ainakin pääosan vuorokauden tunneista. Sähköä tuottava alus on tuossa lahdella, turkkilainen Karadeniz -laiva ei maksamattomien laskujen takia ole tuottanut sähköä kuin murto-osan normaalista. Hotelliasukkaina emme ole asiaa edes huomanneet, sillä hotellit Afrikassa tapaavat muutenkin olla varautuneita koko mantereella valitttavan yleisiin sähkökatkoihin aggregaateilla. Tätä kirjoittaessani etsiessäni asiasta lisää tietoa huomasin, että paluumme jälkeen laskuista ainakin osa onkin jo kuulemma maksettu ja kaupunki saattaakin taas saada sähköä.
Big Makit
Seuraava kohteemme oli Big Makit, siis isot markkinat, mutta tuo englanninkielinen nimi on tainnut muuttua jotenkin “afrikanenglanniksi”. Kyse ei ollut pakollisesta vierailusta matto/nahka/korukauppaan vaan ihan pyynnöstämme poikkeaminen markkinoille, jossa saatettaisiin myydä myös jääkaappimagneetteja. Mitä vähemmän turisteja, sitä vaikeampi on löytää jääkaappimagneetteja. Nigeriasta oli vielä ihan valinnanvaraa ja Sierra Leonestakin magneetti vielä näiltä markkinoilta löytyi. Liberiassa piti jo käyttää vähän luovuutta, eli ostimme pienenpienen puisen veistoksen, johon lisäsimme itse magneettiosan. Big Makitillakin magneetti löytyi vaan paikallisoppaamme tekemien kyselyjen jälkeen, eli ihan erityisesti tyrkyllä jokaisella myyjällä niitä ei vaikka Egyptin Luxorin tapaan todellakaan ollut!
Big Magitilla on ihan kulttuuriarvoakin – juontaahan sen juuret jopa 1700-luvulle asti ja sen myötä se on yksi maan vanhimmista markkinoista. Sierra Leonen jo hienoisesti viriävä turismi näkyi jo täällä: tarjolla oli mm. jalkapallopaitoja, huiveja ja vaikka kasvopaperirasioita maan väreissä. Puisten eläinhahmojen suosikki oli leijona, sillä vaikkei täällä leijonia ole luultavasti ollut noin koskaan, niin onhan maan nimenä “Vuoristoleijona”. Kuulemma portugalilaiset aikoinaan näkivät jossain maan vuorijonoista leijonan hahmon. Puisissa ihmishahmoissa oli jopa sotilaspukuisia sotilaita, olisiko perua sisällissodan vuosilta. Perinteistä kudottua koria kutsutaan kuulemme temnenkielisellä nimellä “shuku blai”, jota on tavattu käyttää arvokkaiden esineiden säilyttämiseen. Temne puolestaan on yksi alueen heimokielistä siinä missä englanti on ainakin käytännössä maan virallinen kieli.
King Tom Cemetary
Hautausmaat ovat, nekin, parhaimmillaan ihan kivoja kohteita satunnaiselle turistille. Freetownissa päätimme ensimmäisen päivän kaupunkikierroksemme King Tomin hautausmaalle. Pieni, kaunis hautausmaa sijaitsee meren rannalla ja on omistettu Sierra Leonessa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana kuolleille Brittiläisen kansainyhteisön sotilaille ja merimiehille. Ei ihan ensimmäiseksi tullut mieleen, että maailmansodat olisivat olleet todellisuutta täälläkin ja että täällä olisi kuollut yli lähes 400 länsimaalaista, brittejä, australialaisia ja kanadalaisia, muun muassa. Lisäksi 35 sodan uhria on haudattu muualle Sierra Leonessa, mutta hekin ovat saaneet muistomerkin myös tänne.
Sierra Leone oli kaukana Euroopasta, mutta ensimmäisessä maailmansodassa Länsi-Afrikan silloiset kuninkaalliset kukistivat saksalaiset joukot silloisessa Togolandissa. Toisessa maailmansodassa Freetownin satamalla oli strateginen sijainti Lähi-idän, Intian ja Australian merireiteillä.
Hautausmaan ylläpidosta muuten vastaa Commonwealth War Graves Commission.
Pidin hautausmaasta, vaikkei minulla mitään henkilökohtaisia siteitä siihen olekaan. Aikoinaan Tunisiaa kierrellessämme pidin vähän samalla tavalla merellisestä hautausmaasta Mahdian rannalla. Ei Hietaniemikään kyllä huono ole, kivan merellinen sekin. Edellisestä käyntikerrasta siellä ei ole viikkoakaan – täytyy ajoittain käydä katsomassa, että haudat, joista toiseen meidätkin aikanaan haudataan, ovat sen verran kunnossa, että ikuinen omistusoikeus niihin säilyy.
Sierra Leone rantakohteena
Emme matkustaneet Sierra Leoneen rantojen takia, mutta koska olimme ymmärtäneet, että Freetownissa on myös hienoja rantoja, jätimme rantaretkenkin meille ehdotettuun parin päivän pieneen retkiohjelmaan ja suuntasimme kekellämme toisena Freetownin päivänämme kohti rantoja.
Retki ei osoittautunut niiden osalta ihan parhaaksi, sillä etenkin River No 2 -ranta, joka rantana on ihan kiva – siinä määrin kuin rantoja harrastamattomina osaamme sitä arvioida – oli etenkin keke-kyydillä aika kaukana. Lähimmät rannat, Abandeen ja Lumley, ohitimme sujuvasti, ehkä siksi, että kuljettajamme tiesi, että meillä on rajallisesti aikaa, sillä olihan päivän ohjelmassa myös passiemme nouto Liberian lähetystöstä ja Tacugama, jonne piti saapua tiettyyn aikaan. Mutta, jos haluat Freetownissa rannalle, niin kannattanee kuitenkin aloittaa vaikka Lumleyn rannasta. Lumleyn ranta lienee Freetownin suosituin, josta tuntui olevan kokemuksia, jopa Facebook-seuraajiemme keskuudessa.
Ensimmäinen ranta, jolla pistäydyimme, oli nimeltään Lakka. Arkiaamuna ranta oli muutamia lapsia lukuunottamatta autio ja rannalta siivotut roskat oli kipattu ilmeisesti vaan vähän kauemmas rannasta. Itse rantaviiva ja meri näyttivät ihan puhtailta ja kuka sitä nyt rannalla ollessaan taakseensa katsoisi :-)
Roskaongelma on monessa maassa isompi ongelma kuin roskien kerääminen, sillä jätekuljetuksia ei kenties ole, eikä kaatopaikkojakaan, joten sielläkin, missä siivotaan roskat jäävät sitten teiden varsille tai muuten niille sijoilleen. Yhteiskunnassa, jossa on ongelmia sähkönjakelunkin kanssa, kaatopaikat ja jätehuolto eivät taida nousta ihan hoidettavien asioiden kärkeen.
River No 2 ja Tokeh
River No 2 -rannalle on tosiaan hiukan matkaa Freetownista, kartan mukaan 25 km, mutta liikenteestä riippuen matkaan voi silti kulua tuntikin. Ranta sijaitsee joen, jonka nimenä jostain syystä on No 2, suistossa ja on kunnon rannan tavoin palmujen, mutta myös mangrovemetsien ympäröivä. Joki jakaa rannan kahteen osaan, mutta – ilmeisesti lähinnä viikonloppuisin – tarjolla on lyhyitä venekyytejä joen uoman yli. Kaipa sen olisi voinut halutessaan ylittää uimallakin.
Rantaravintolassa näytti muutama viihtyvän arkiaamunakin, mutta käsityömarkkinoilla oli hiljaista. Ehkä jos olisin pysähtynyt jonkin esineen tai vaatekappaleen kohdalle oikeasti kiinnostuneen näköisenä joku olisi jostakin ilmestynyt minulle sitä myymään. Rannan läheisyydessä näytti myös olevan surffikoulu ja siis luultavasti myös surffilautojen vuokrausta.
Seuraava ranta River No 2:sta olisi ollut Tokehin ranta, mutta siinä kohtaa kieltäydyimme vielä vartin matkasta sinne ja takaisin – Liberian lähetystö houkutti enemmän siihen liittyvän hienoisen jännityksen takia. CNN:n juttu (katso seuraava kappale) nostaa kyllä juuri tuon Tokehin rannan Lumleyn rinnalle yhdeksi Freetownin suosituimmista rannoista. Ensi kerralla sitten!
Tacugama – Freetownin ykköskohde
Niin meidän kuin esimerkiksi Tripadvisorin mielestä Sierra Leonen ja Freetownin tärkein kohde on kuitenkin Tacugaman simpanssien kuntoutuskeskus. Niin tärkeä, että siitä kirjoiti ihan oman juttunsa:
Matkakohteena Sierra Leone
Siinä missä Afrikan suurin öljyntuottaja, Nigeria, ei varsinaisesti tarvitse turisteja, Sierra Leone mielellään ottaisi heitä jo vastaan. Erona Nigeriaan esimerkiksi viisumipolitiikka, eli ainakin EU:n ja Yhdysvaltojen kansalaiset saavat viisumin rajalta maahan tullessaan, joskin asian voi toki hoitaa etukäteenkin.
Esimerkiksi ruotsalaiset ovat jo ainakin jossain määrin löytäneet Sierra Leonen siinä missä suomalaisten eteneminen Afrikan länsirannikolla talvilomamielessä on toistaiseksi ainakin tainnut pysähtyä Gambiaan. Saamiemme Facebook-kommenttien perusteella toki yksittäisiä suomalaisiakin matkailijoita maassa jo käy, ainakin Freetownin rannat tuntuivat olevat nimeltäkin tuttuja joillekin lukijoistamme. Ruotsalainen matkatoimisto Läs & Res tarjoaa pitkähköjä ohjelmallisia kiertomatkoja Sierra Leoneen ainakin pari kertaa vuodessa.
Ruotsalaisen matkatoimiston ohjelmassa on vierailemiemme kohteiden lisäksi mm. nämä:
- Bunce Island, Sierra Leonen vastine Gambian Gore Islandille, eli saari, jonne orjia koottiin ennen heidän lähettämistään eteenpäin
- Banana Island – lisää rantoja kun Freetownin rannat on jo koluttu
- kaivosvierailu maan veritimanttihistorian tiimoilta
- Tiwai Islandin luonnonpuisto
- maaseuturetkiä ja paikallista kulttuuria pääkaupungin ulkopuolella
Suosittelen myös luettavaksi Conde Nast Travellerin meikäläisen blogijuttuja paremmin taustoitettua ja syväluottavampaa juttua Sierra Leonesta: How Sierra Leone Is Changing Its Narrative Through Tourism.
Enpä muista, että olisi tuk-tukeja tullut vastaan Afrikassa. Aasiasta niillä on tullut matkustettua useasti, ihan päteviä ovat. Etelä-Amerikassa niiden löytäminen Perun Iquitoksesta oli yllätys, mutta hyvin pelittivät sielläkin. Costa Rican Arenalissa merkittävä nähtävyys oli aiemmin ollut myös eräs satoja vuosia vanha puu. Nyt kuitenkin sekin oli kaatunut. Onneksi itse tulivuori jäi vielä sinne :)
Hurja tuo sähkötilanne. Sri Lankassa sitä pari vuotta sitten jouduttiin myös säännöstelemään. Onneksi paleltuminen ei näissä maissa uhkaa.
Kiitos Mikko! Nigeriassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa näitä tuk-tukin tapaisia kolmipyöräisiä oli kyllä paljon liikenteessä. Edelliseltä Länsi-Afrikan kierrokseltamme ei ole jäänyt mielikuvaa, mutta melkeinpä olettaisin, että jos niitä oli vaikka Nigeriassa, niin kaipa niitä naapurimaissa Beninissa ja Togossakin on ollut. Suomessa tosiaan ihmiset eivät taida kovin hyvin pärjätä sähköttä kovin montaa tuntia, kovin monta päivää olisi jo aikamoinen haaste.
Nigeria, Sierra Leone ja Liberia kuuluvat Afrikan tuktuk-vyöhykkeeseen, jonka laajuutta olen joskus yrittänyt hahmottaa mielessäni. Benin, Togo ja Burkina Faso eivät siihen kuulu, mutta Ghana sitten jo taas kuuluu. Nigerin Niameyssa kekeen ei törmää, mutta maaseutukaupungeissa ne ovat sielläkin yleisiä. Guinean Conakryssakin noita jo on, samoin jopa syrjäisissä tsadilaiskaupungeissa keskellä Saharaa – vaikkei niissä ole metriäkään asfalttia. Aiemmin noissa keke-kaupungeissa kurvailtiin mopotaksien kyydissä, mutta turvallisuusasiat ovat vähitellen lyömässä läpi Länsi-Afrikassakin. Onhan kolme pyörää turvallisempi kuin kaksi pyörää! Esim. Nigerian Kanossa mopot tosin korvattiin aikoinaan kekeillä syystä, että moottoripyörä yhdistetään liian usein terrorismiin. Ymmärtääkseni moni nigerialaiskaupunki on kokonaan kieltänyt moottoripyörät edellämainitusta syystä, Abuja vuodesta 2006 lähtien.
Noista Sierra Leonen siirtomaa-aikaisista kartanoista saisi upeita, kun ne kunnostaisi oikeasti. Vaan onko siihen sitten osaamista ja halua. Rahaa ainakin olisi, jos niissä valtion virkamiehiä asustaa. Betonia on tuonne ilmastoon ihan turha yrittää, kun se ei kestä, mutta minun mielipiteeni ei kiinalaisia kiinnosta. :)
Katselin, että olette löytäneet Sierra Leonesta suomalaisen surffikoulun: Ahma Surf School!
Kiitos Anssi, etenkin tuosta laajasta tuktuk/keke -vyöhykkeen kuvauksesta! Oikeastiko suomalainen :-) – vai vaan sattumalta nimi Ahma, veikkaan jälkimmäistä.
Nuo talot on kyllä erinäköisiä kuin mitkään muut siirtomaa-aikaiset talot missään. Mikä tyhjän alakerran idea mahtaa olla? Käärmeet ja muut eläimet pysyvät helpommin poissa sisätiloista?
Jäi tästä Freetownista vähän sellainen kuva, että tylsää. Simpansseja kävisin mielelläni katsomassa ja miksei tuo sähkölaivakin olisi näkemisen arvoinen, siis hetken vilkaisuna, erikoisuutensa vuoksi. Mutta muuten tuolla ei tuntuisi olevan turistille oikein mitään kiinnostavaa tai sellaista, että pitäisi mennä juuri Sierra Leoneen. Lagos kyllä voittaa Freetownin aika kirkkaasti, paitsi viisumivaatimusten osalta.
Kiitos Daniel! Olisiko alakerta aikoinaan ollut varattu kotieläimille? Ja joo, simpanssien ohella varsinaisesti jännittävää Freetownissa olivat vierailut Liberian lähetystössä :-) Mutta hiukan tuo Sierra Leone kiinnosti muutenkin kuin maapisteen takia juurikin tuon kohteen mahdollisen nousun myötä, siis nousun turistikohteena. Joskus kauan kauan sitten kävimme Panamassa jo joitakin vuosia ennen kuin Aurinkomatkat sitten muutamana talvena järjesti sinne reissuja ja oli tavallaan kiva fiilis, että me “ehdimme” ensin. Jos vaikka Aurinkomatkat kohta sattuisi tarjoamaan Sierra Leoneakin talvikohteena :-)
Mielenkiintoista historiaa! Ja joku suomalainenkin siellä sitten häärinyt… Mukavaa luettavaa myös positiivisia asioita historiassa, eli Sierra Leonen panostus orjien tilanteen parantamiseksi. Itse ajelisin kyllä varmasti kekellä, olemme aina tykänneet kulkea enemmän tuktukilla kuin autolla, esimerkiksi Sri Lankassa, Intiassa ja Thaimaassa. Kommenteissa oli myös mielenkiintoista nippelitietoa näiden kekejen yleisyydestä Afrikan maissa :)
Kiitos Raija! Sierra Leonehan ei tosin varsinaisesti panostanut orjien tilanteen parantamiseen vaan hyväntekeväisyystahot Yhdysvalloissa ja Kanadassa järjestivät orjien palauttamisia niin Sierra Leoneen kuin Liberiaan, eli nämä kaksi valtiota Afrikan länsirannalla ovat syntyneet tällaisella taustalla. Maailman kolmas orjien perustama valtio on Haiti – ja valitettavasti mikään näistä ei ole ihan hirmuisen hyvin menestynyt, toistaiseksi.