Spinalongan saarella suomalaiselle tulee väistämättä mieleen Seilin saari. Olimme käyneet siellä omalla veneellä joskus 1990-luvulla, mutta muistikuvat olivat hataria ja Seilin saari on varmasti muuttunutkin siitä, joten päätimme käydä tänä kesänä Seilissäkin. Lisäsimme vielä retken nostalgiakerrointa ja päätimme käydä Seilissä Nauvosta. Yhteysaluksilla Seilin saarelle pääsee Nauvosta, Turusta ja Naantalista.
Nykyisin Seili taitaa olla jo tunnetumpi saarena, jolla toimi naisten mielisairaala vuosina 1889 – 1962, kuin leprasairaalana vuosina 1622 – 1785. Leprapotilaiden kohdalla ei sairaala ehkä ole ihan oikea termi, sillä ainakin alkuvuosina spitaaliset jätettiin pitkälti oman onnensa nojaa Seilin Kirkkosaarelle, joka vielä tuolloin oli oma saarensa. Sittemmin maannousun myötä se on yhdistynyt pääsaareen. 1600-luvulla Seiliin tuotiin myös pääsaarelle, köyhiä ja vaivaisia, kuuroja, sokeita ja liikuntakyvyttömiä, jopa toisinajattelijoita. Kirkkosaarelle asutetut leprapotilaat saivat hoitaa itse itsensä, mitä nyt salmen yli heille toimitettiin ruokaa. Potilailla oli saarelle tullessaan jo mukana laudat omaa ruumisarkkuaan varten.
Nykyisin yhteysalukset saapuvat Seilin saarelle Postilaituriin. Voisin vaikka vannoa, että 90-luvulla kiinnityimme Kirkkolaituriin ja tiesimme, että siinä voi olla vain hetken, koska samainen laituri oli yhteysalusten käytössä, mutta saatan toki muistaa väärinkin. Seili on ihan reilun kokoinen saari, joten jos siihen haluaa tutustua yhtään tarkemmin tai laajemmin, niin aikaa saarella on hyvä varata useampi tunti. Nykyisin saarella voi myös majoittua – useimmat saaret rakennuksista on kunnostettu erityisesti kesäturistien käyttöön, mutta voi saarella olla yötä talvellakin.
Tarkemmin mm. rakennusten nimet kertovaa karttaa voit katsoa Visit Seilin sivuilta tästä
Aloitetaan nostalgiakuvalla :-) Vasemmassa kuvassa oleva veljentyttäreni on tätä nykyä jo kahden lapsen äiti. Tuo t-paita on muuten edelleen olemassa, minulla tauluna. Kirkko näyttää 1990-luvulla olleen vaaleamman punainen kuin nykyisin.Kirkko Kirkkosaarella
Saavuimme saarelle Nauvosta kymmeneltä lähteneellä m/s Sommarskärillä 10:30. Olimme varanneet saarelle runsaan tunnin kestävän opastetun kierroksen, joka lähti Postilaiturilta 11:15 ja paluumatkalle Seilistä Nauvoon lähdimme samaisella m/s Sommarskärillä 14:45. Käytimme ajan vähän huonosti, sillä kävelimme heti saarelle saavuttuamme edestakaisin kirkolle saaren toisella laidalla ja sen jälkeen teimme lähes saman kierroksen toistamiseen oppaan kanssa. Olisi kannattanut vähän paneutua opastetun kierroksen sisältöön etukäteen ja sovittaa oma ohjelmansa siten, ettei se olisi mennyt ihan päällekkäin sen kanssa. Kirkossa ja hautausmaalla käynti kannattaa jättää opastetulle kierrokselle, sillä siinä yhteydessä pääsee varmimmin kirkkoon myös sisälle. Kirkko on avoinna kesäisin periaatteessa 11:30 – 15:30, mutta varmimmin opastusten yhteydessä.
Toisin kuin Spinalongan saarella, Seilissä ei ole säilynyt mitään muuta kuin kirkko liittyen saarella asuneisiin leprapotilaisiin. 1600-luvulla paikalla ollut pieni yksinkertainen kirkko korvattiin 1730-luvulla nykyisellä hirsirakenteisella ristikirkolla. 1733 valmistunut kirkko on saaren vanhin säilynyt rakennus. Kirkon yhteydessä on saaren hautausmaa, mutta leprapotilaita sinne ei ole haudattu, sillä heitä pidettiin ajan käsitysten mukaan saastaisina. Läheisen niityn viereen on pystytetty risti heidän muistolleen ja saattaa olla, että heidät on haudattu niityn alueelle, mutta asiaa ei ole pystytty todentamaan. Yksi syy kuitenkin Seilin valintaan sairaalasaareksi oli, että saarella on hiekkamaata, johon hautaaminen oli mahdollista.
Kirkossa kaikki olivat (melkein) yhtä
Kirkosta osa oli aikoinaan puisella ristikolla erotettu leprapotilaille. Tähän kirkon osaan oli myös oma sisäänkäynti. Aavistuksen ironista ehkä, että sittemmin on selvinnyt, että lepra tarttuu pisaratartuntana ja samaa ilmaa kaikki kirkossa siis hengittivät. Toisaalta yli 95-prosentilla maailman väestöstä on immuuni sairaudelle, mikä ehkä jo aikoinaan selitti sitä, että tauti ei tarttunut kovin helposti.
Hautausmaalla näkyvät Seilin saaren muut eri väestöryhmät. Mielisairaalan potilaiden haudoilla on valkoiset puiset ristit. Saaren asukkaiden haudoilla on metalliset ristit tai hautakivet.
Viimeinen spitaalipotilas kuoli vuonna 1785 elettyään saaressa 52 vuotta – varmaa lepradiagnoosiahan ei kaikilla potilailla ollut, muunkin tyyppisistä, tilapäisistäkin ihottumista, saattoi päätyä saarelle.
Spinalongan saareen verrattuna Seili leprasaarena oli siis ihan eri aikakautta, Spinalongallahan leprapotilaita oli 1900-luvulla aina vuoteen 1956 asti ja Seilillä 1600- ja 1700-luvuilla.
Punainen alttarivaate on kuulemma Sylvi Salosen lahjoittama saatesanoilla, että pitäähän kirkossa olla väriä
Säleikön takana aikoinaan spitaalisille varatut penkit, omalla sisäänkäynnillä luonnollisesti
Kirkon valaistus on ollut kynttilöiden varassa – oikealla kynttiläteline penkin reunassa
Spitaalisten oletettu hautausmaaniitty
Tälle paikalle 1600-1700 luvuilla haudattujen Seilin saaren asukkaiden muistoksi
Vielä nykyisinkin on kuulemma mahdollista tulla haudatuksi Seilin hautausmaalle, jos omaa sukujuuria saarelle – meikäläiseltä muuten löytyy 5. sukupolven takaa!Kylä leprasaaren vieressä
Palasimme siis tällä kertaa ensimmäiseltä käynniltämme kirkolla takaisin Postilaiturille osallistuaksemme opastettuun kierrokseen saarella. Opastus kattaa hyvin saaren koko historian ihan alusta aina nykyaikaan asti.
Seilissä on kuulemma asunut ihmisiä jo ennen ajanlaskumme alkua ja ensimmäisen kerran Seilin kylä mainitaan asiakirjoissa jo 1540-luvulla. Ensimmäinen “vinkki” on katsoa tarkkaan korkealla mäellä Postilaiturin läheisyydessä olevaa punaista rakennusta. Vasta vähän keskemmällä saarta, seisoessamme valkoisen tilan entisen päärakennuksen edessä opas kertoo, että saarella pitkään vaikuttanut Holländerin perhe rakennutti huvilan tädeilleen. Hautausmaalta muuten löytyy Holländerien hauta. Sukututkimus saattaisi ehkä löytää yhteyden näiden ja lapsuuteni kesäpaikan Östergårdin omistaneiden Holländerien välillä. Östergård sijaitsee Tennäsin kylässä Paraisilla.
Saarella elettiin siis myös ihan tavallista elämää, vaikka se sittemmin useimmiten mielletäänkin sairaalasaareksi.
Tätien huvila korkealla kalliolla ja saaren vanha päärakennus
Opastetulla retkellä kuulee saaresta vielä enemmän kuin vaikka blogijuttuja lukemalla!
Fyyri on saanut nimensä siitä, että korkeimman rakennuksen yläikkunalle asetettu kynttilä saattoi aikoinaan lähes puuttomalla saarella toimittaa majakan virkaa
Leipomokin on nykyisin majoituskäytössä
Tätä taloa “asuttaa” nykyisin merivesilaboratorioMielisairaalan aika
Viimeisen leprapotilaan kuoleman jälkeen toiminta jatkuu houruinhuoneena, kuten mielisairaaloita silloin kutsuttiin. Helsingin Lapinlahteen rakennetun uuden mielisairaalan aloitettua toimintansa Seiliin ohjattiin vain parantumattomasti sairaiksi luokiteltuja potilaita. Vuonna 1889 miespuoliset potilaat siirrettiin Käkisalmeen ja Seiliin jäi pelkästään naispotilaita.
Seiliin määrätyt olivat usein alempiluokkaisia, nuoria naimattomia naisia – osa heistä oli tuomittu rikoksista. Mielisairaan diagnoosia saatettiin käyttää myös sosiaalisista syistä yhteiskunnasta eristämiseen – erilaisuuden sieto oli aikoinaan vähäistä.
Hoitomuotona oli lähinnä työnterapia. Potilaat kutoivat kankaita ja valmistivat vaatteista. Osa potilaista sai liikkua saarella vapaasti ja työskennellä saaren asukkaiden perheissä.
Sairaalan lopettaessa 1962 vanhin potilas oli 100-vuotias ja yksi potilaista oli ollut Seilissä siihen mennessä 33 vuotta.
Vanhan sairaalan tiloissa on mahdollisuus nähdä vanha potilashuone ja enemmänkin sairaalan aikaista elämää ja esineistöä toisessa kerroksessa sijaitsevassa museossa. Sairaalassa toimii myös ravintola, jossa mekin söimme lounaan – runsaan kävelyn jälkeen sen verran jo nälkäisinä, ettei siitä tullut otettua yhtään kuvaa :-)
Ravinnon lisäksi tarjolla on sielun ravintoa läheisen taidemakasiinin tiloissa. Taidemakasiinissa tosin on aikoinaan sijainnut sairaalan ja koko saaren ruumishuone ja ruokavarasto, sulassa sovussa, mutta ei anneta sen häiritä taide-elämystä.
Vanha potilashuone, jonka ruudullisia seiniä selittää ajatus siitä, että mieleltään sekaisin olevan ihmisen tilannetta parantaa “järjestyksessä” oleva ympäristö. Lehtileike kertoo saarelta löytyneistä potilaan kirjeistä, joista on kirjoitettu kirja Pullopostia Seilin saarelta.
Museossa on sairaalaan liittyneitä esineitä ja mm. lehtileikkeleitä. Kaipa korppikin jonkinlaisena pahan ilman lintuna sopii hyvin tähän “maisemaan”.
Päärakennuksessa olevan ravintolan antimia voi nautta myös pihalla
TaidemakasiiniTutkimussaari
Nykyisin Seilin saari on – paitsi turistikohde – myös tutkimussaari.
Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos aloitti toimintansa sairaalan entisissä sairaalan tiloissa vuonna 1964. Saarella tutkitaan esimerkiksi meren rehevöitymistä ja punkkien levinneisyyttä. Yliopiston toimintaan liittyen saarelle on myös rakennettu majoitustiloja, joista oppaamme toteaa niitä esitellessään, että ne on mielikuvittomasti nimetty sijaintinsa mukaan Alataloksi, Ylätaloksi ja Metsätaloksi. Vähän kuin lastenkirjassa Melukylän lapset :-)
Saaren metsiä, rantoja ja niittyjä on kautta aikojen käytetty saarella elävän yhteisön hyödyksi. Peltojen viljely, karjan laidunnus ja polttopuiden keruu piti maisemat avoimena. Maatalouden poistuttua kuvioista kedot ja niityt alkoivat kuitenkin kasvaa umpeen. Metsäntutkimuslaitos jopa istutti saarelle koemetsiä 1960- ja 70-luvulla. Vasta 2010-luvulta alkaen perinnemaisemia ja lehtoja on kunnostettu, istutuspuita on poistettu ja saarelle on tuotu lehmiä ja lampaita laiduntamaan.
Nykyisin saarella elää useampia harvinaisia kasveja, joiden kasvustoja seurataan ja jotka pyritään säilyttämään. Tällaisia ovat mm. peltomaitikka ja käärmeenlaukka. Harvinaisiin kasveihin olemme aikaisemmin tutustuneet esimerkiksi Örön saarella, joka on ainoa paikka Suomessa, missä kasvaa lännen- ja etelänkylmänkukkia. Merikaalia sentään esiintyy vähän useammillakin rannoilla.
Perinnemaiseman hoitajia
Peltomaitikoita
Käärmelaukka
Vierasvenesatama on nykyisin AsemalaiturissaSeilin sääksikamera
Jos et vaikka, vielä tämänkään jutun innoittamana, ole lähdössä kesäretkelle Seilin saarelle, niin poikkea tästä kuitenkin virtuaalisesti saarelle. Suosittu Saaristomeren sääksikamera sijaitsee nimittäin sekin Seilissä.
Klikkaa tästä tai kuvasta livekuvaan
Hetki vielä Postilaiturissa …
… ja paluumatka m/s Sommarskärillä Nauvoon alkaa
Nauvon satamasta Seiliin menevät laivat lähtevät Hotel Strandbon edustalla olevasta laiturista
Seilissä kävimme pari vuotta sitten päiväretkellä. Olisi kyllä hienoa päästä joskus yöpymäänkin siellä, on historiansa vuoksi varsin mielenkiintoinen paikka. Sääskikamerasta en ollut kuullut, pitää tutustua siihen tarkemmin.
Kiitos Mikko! Niin Seili kuin esimerkiksi Örö ovat kyllä sen verran isoja saaria, että muutaman tunnin päiväretkellä tulee melkein kiire. Etenkään Örötä ei kyllä läheskään kokonaan muutamassa tunnissa ehdikään näkemään.
Itse vierailin elämäni ensimmäisen kerran Seilin saarella 2016 kesällä. Olin kuunnellut lähes taukoamatta Jenni Vartiaisen Seili albumia koko viikkoja. Istuessani yhteysaluksen kannella minua puistatti ajatus mennä saarelle vaikka ulkona oli helteisen kuuma ilma. Päässäni soi Vartiaisen laulun sanat ja ajatus “Sofia Ryysyläisellä oli mukanaan 20 taaleria, naulat sekä lautaa ja häntä odotti Seilin hiekkamaa jossain vaiheessa… ” Minä palaisin kolmen neljän tunnin jälkeen Nauvoon kun taas aikoinaan “Seilin saarelta ei lähdetty pois kun sinne oltiin tultu.”
Muistan kun oppaamme kertoi, että kun lääkettä lepraan ei ollut “Lääkityksenä sairastuneille tarjottiin Jumalan sanaa, alkoholia ja Kupittaan lähdevettä muuta lääkehoitoa ei tarjolla ollut. Ensimmäinen lääkärikin vieraili saarella vasta 1686.” Onneksi potilaat olivat kekseliäitä ja keittivät perunoita sekä viljasta pontikkaa “lääkkeeksi”.
Kun saari muuttui “hourujenhuoneeksi” saattoi sinne myös joutua vaikka sen takia, että “Jos aviomies oli halukas vaihtamaan vaimoa saatettiin entistä vaimoa syyttää vaikka hysteeriseksi. Tai jos nainen oli liian seksuaalinen, omavaltainen, “kevytkenkäinen” tai villi luonteeltaan voi tulla tuomituksi mieleltään sairaaksi.” Karu kohtalo tuokin!
Seilin kirkko oli karun kaunis. Leprasairaat erottavat aitaus kummatutti minuakin koska leprahan ei tarttu kovin hyvin mutta koska asioista ei tiedetty niin ehkä siksi varotoimet. Kun koronapandemia puhkesi minulle tuli mieleen, että haluaisin käydä uudelleen Seilissä. Vielä en ole sinne ehtinyt mutta haluan ehdottomasti sinne uudelleen. Korona oli aluksi vähän “kuin meidän aikamme lepra” eli ei tiedetty tarkoin miten se leviää eikä mitään lääkettä tautiaan ollut aluksi kuten lepraan aikoinaan. Tuli jännä dejavu tunne.
Kiitos pitkästä juttua täydentävästä kommentista. Tuo “hullun” määritelmä on kyllä aikoinaan ollut ihan mielivaltainen. Tosin oppaamme tuolla muistutti myös siitä, että itse asiassa olot tuolla mielisairaalassa olivat aika hyvät, harvalla muualla oli tuolloin oma huone, pesumahdollisuudet ja ruokaakin riittävästä, ehkä. Spinalongan tarina lepran osalta on erilainen, sillä se sijoittuu aikaan, jolloin jotain hoitoja jo oli ja sen saaren tarinahan päättyy sitten siihen, että tautiin löydettiin toimivat lääkkeet.
Seili on kyllä todella mielenkiintoinen ja suurten kontrastien paikka: toisaalta se huokuu surullista historiaa, mutta toisaalta taas ympäristö on kuitenkin tavattoman kaunista. Olen käynyt Seilillä muutaman kerran, kun Turusta sinne pääsee niin helposti. Yöpyminen on kuitenkin vielä kokematta!
Tässä omia kokemuksia eräältä päiväretkeltä Seiliin: https://www.reissukuume.net/2020/12/22/seilin-saari-ken-tasta-kay-saa-kaiken-toivon-heittaa/
Kiitos kommentista – ja linkistä! Kohdallemme sattunut opas halusi myös muistuttaa tuon synkeän puolen lisäksi myös siitä, että mielisairaalan oloja pitää verrata köyhän kansanosan oloihin samoihin aikoihan ja siihen verrattuna olot eivät ilmeisesti olleet ihan kamalia – tosin vapaus oli riistetty ja kaikki saarelle päätyneet eivät mielisairaalaan olisi varmaan kuuluneet, vaan olivat päätyneet sinne kevein ja väärin perustein.
Jos Seiliin matkustaa, suosittelen myös osallistumaan opaskierrokselle. Niin saa paremmin irti saaresta. Huomasin, että sinne on ilmeisesti tullut luontopolkuja. Itsellä nyt on jokunen vuosi aikaa siellä käynnistä. Tuollaisella luontopolulla voisi siellä käydäkin.
Kiitos Sari! Sama suositus, kiertelimme saarella niin keskenämme kuin opastetulla kierroksella ja saman polun varrelta tuli oppaan seurassa monta havaintoa, joita emme keskenään kulkiessamme osanneet tehdä.
Käytiin Seilin saarella joitain vuosia sitten omalla veneellä ja viehätyin kovasti saaresta. Joskin historiaa unohtamatta. Mutta tuollainen opastettu kierros olisi ollut kyllä meillekin paikallaan niin oltaisiin saatu paljon enemmän vielä irti saaren historiasta. Mieleen jäi myös ravintolan lounas ja sisäpihan kiva tunnelma. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!
Kiitos Sanna! Minullakin ensimmäisestä omalla veneellä tehdystä poikkeamisesta Seiliin, ilman opastusta tai kovin kummoista etukäteisperehtymistä, jäi lähinnä mieleen kirkko ja sairaalarakennus, johon ei vielä silloin tainnut edes päästä tutustumaan, mutta pääosa tarinoista ja historiasta jää helposti pimentoon ilman opastusta – tai tiukkaa etukäteisperehtymistä.
Minulla on tämä vielä käymättä. Puhetta on kyllä ollut siitä, että pitäisi käydä. Hyvä tietää, että opas on oltava päästäkseen sisään asioihin kunnolla.
Taitaa olla sääksilive eikä sääskilive? Sääksi on lintu, sääski hyttynen.
Kiitos Raija! Myös typon huomaamisesta, korjaan.
Kävimme Seilin saarella niinkin myöhään kuin 2021. Täytyy vain ihmetellä nuorten naisten kohtaloa kun heidät “sopeutumattomina” tai “hysteerikkoina” vietiin saarelle, sieltähän ei pois päässyt kuin korkeintaan uimalla.
Kiitos Terhi! Uimalla tai saamalla apua joltain saaristossa vaikka kalastuksen myötä liikkuvalta :-)
Kiva lukea kokemuksianne Seilistä ja samalla tuli myös uutta infoa! :) Kävimme Seilissä myös tänä kesänä ja se kokemus jäi kyllä mieleen. Omiakin kokemuksia tulossa blogiin piakkoin. En tiedä pistitkö merkille, että siellä oli myös pari pienen vauvan hautaa? Itseäni saaren historia kiinnostaa kyllä kovasti.
Kiitos kommentistasi! Vauvojen hautoja emme huomanneet, eikä opaskaan niitä erityisesti “mainostanut”. Mutta kaipa ainakin saarelaisille syntyi tuolla lapsiakin ja lapsikuolleisuus oli varmaan aikaisemmin etenkin saaristossa kohtuullisen korkealla tasolla.
Seilin saari on kyllä mielenkiintoinen paikka. Kävin siellä joskus työporukan kanssa, mutta siitäkin on sen verran aikaa, että ei ole ihan tuoreessa muistissa paikat siellä, joten olikin kiva taas virkistää muistia tämän postauksen tiimoilta.
Kiitos Krista! Tosi monet tuntuvat käyneen Seilillä, jotkut, etenkin turkulaiset, jopa useampaan kertaan. Meillä tämä oli vasta toinen kerta :-)
Aivan. Tehän tosiaan kävitte Spinalongassa tässä vasta. Sama sairaus, mutta niin erilainen historia.
Mietin edelleen, miten suuri merkitys Seilin saaren nousussa ihmisten tietoisuuteen mahtaakaan olla Jenni Vartiaisen kappaleella. Sen sanat ovat kyllä todella koskettavat.
“On matkallaan aalloilla Airiston Sofia, ryysyläinen
Kun taakseen hän katsoo niin siellä yhä on tuttu tie joka kotiin vie
Halki synkän veen vene hiljalleen lipuu saareen syrjäiseen
Seiliin soudetaan
Jos määränpää edessä häämöttää siel’ saari on tuomittujen
Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää
Kuolemaan heikot soudetaan
Mukana naulat ja lautaa, niistä leposijan saa
Sata on Seilissä hautaa. Ja satoja vielä kaivetaan.”
Kiitos Anna! Voihan olla noinkin, tosin Jenni Vartiaisen kappale on kuitenkin melko uusi. Ainakin Turun saaristossa liikkuvat ovat tunteneet kohteen ja sen historia jo “aikojen alusta”, siis kauan ennen Jenni Vartiaista.
Seilin saaressa olisi kiinnostavaa käydä. Tänä kesänä ei sinne ehditty. Ehkäpä ensi vuonna tai jutussasi oli mainittu, että talvellakin onnistuu. Majoituskin kiinnostaisi. Tiedätkö mitä hintatasoa se on?
Kiitos Merja! Ei tullut tarkistettua hintoja, mutta eivätköhän ne ole kohtuullisia, sillä mikään luksuskohdehan tuo ei ole.