1962 – Viisi vuotta myöhemmin
Mies, joka kuljetti venettä, ankkuroitui Danten portin edustalle ja käveli sen läpi ensimmäistä kertaa. Hän astui tunneliin, tuohon kuuluisaan, surulliseen tunneliin, jonka läpi niin monet olivat kävelleet tietämättä miten he voisivat kohdata seuraavan päivän elämässään. Mies vapisi heidän puolestaan. Hän löysi tiensä kirkolle ja näki isä Manoussoussin seisovan kirkon portailla, laukut pakattuina. Hänen ranteensa päälle asettuneena oli upea kotka.
“Minulla on kanarialintu”. “Hyvin hauskaa.”
“Oletko valmis lähtään vai oletko tullut hulluksi tällä saarella yksin viettämiesi viiden vuoden aikana, Sinä ja kotka, kahdestaan?”
“Kapteeni, tämä on Artemis. Lintu auttoi ruokkimaan ihmisiä tällä saarella. Nikos sai sen kiinni.”
Tarina teki vaikutuksen mieheen. “Nikos sai sen kiinni! Miksi en ole yllättynyt? Kotkat kuuluvat yhteen.”
Kun kaikki tavarat oli saatu siirrettyä laivaan, he lähtivät liikkeelle. Artemis oli edelleen Manoussoksen ranteessa. Hän katsoi taivaalle ja näki luonnonilmiön, josta hän piti eniten. Taivas täyttyi auringonsäteistä. Nikos kutsui niitä Jumalan sormiksi. Manoussos nosti kätensä ylös ja kuiskasi hyvästi Artemikselle. Hän riisui kotkan hupun viimeisen kerran ja liikutti hiukan rannettaan. Artemis ojensi valtavat siipensä ja lensi yhä korkeammalle, kunnes se katosi paikkaan, josta se oli tullutkin, Jumalan käteen.
Toinen kirja saarelta
Nike Azoroksen kirjoittama The Eagle of Spinalonga -kirja oli toinen “opaskirjani” Spinalongan saarelle. Saaren historiahan on joka tapauksessa jo sen verran vanhaa, että ihan varsinaista historiaa elämästä saarella 1900-luvun alkupuolella ei ole, varsinkaan kun asukkaista vain harva teki minkäänlaisia muistiinpanoja, joten tarinat, jotka ovat mielikuvituksen tuotetta. Saaren miljöö on tarinoissa kuitenkin suunnilleen kohdallaan, joten ne ovat vähintäänkin kiva tapa “tutustua” elämään nykyisin autiolla – turisteja lukuunottama – saarella.
Tämän jutun alkuun sijoittamassani tekstinpätkässä, joka on tuon kirjan viimeinen kappale, mainittu Nikos on nuori lakimies, joka sairastui lepraan ja päätyi Spinalongalle. Opiskellessaan hän oli tutustunut kazakstanilaiseen Alikhan Azamatoviin, joka koki tapaturmaisen kuoleman Ateenan kaduilla. Alikhan oli kertonut Nikokselle miten Kazakstanissa koulutetaan kotkia metsästäjiksi ja Nikos peri häneltä muutamia kotkan kouluttamiseen liittyviä tarvikkeita.
Spinalongalle päädyttyään Nikos päättää pyydystää ja kesyttää kotkan. Saarella on niukasti ruokaa ja siinä missä saarelaiset eivät saaneet edes kalastaa, kotka voisi kalastaa ja satunnaisesti pyydystää myös vaikka kanin. Nikos onnistuukin tässä, yhdessä saarelle asettuneen papin, Manoussoksen kanssa.
Viimeiset spitaaliset lähtivät Spinalongan saarelta jo vuonna 1957, mutta Manoussos, pappi, jäi saarelle vielä viideksi vuodeksi voidakseen kreikkalaiseen tapaan muistaa viimeisiäkin saarelle haudattuja vielä silloinkin kun kuolemasta on kulunut viisi vuotta.



Danten portti
Kirjan lopussa pappia saarelta hakemaan tullut veneen kippari kulkee ensimmäisen kerran Danten portin kautta. Kirjan alkupuolella portti on läsnä mm. Nikoksen saavuttua saarelle. Hänen sisarensa Maria oli joutunut saarelle jo aikaisemmin ja sisarukset tapaavat ensimmäisen kerran pitkään aikaa Spinalongan rannalla.
“Hän ja hänen sisarensa seisoivat kivilaiturilla ja pitivät kiinni toisistaan, mutta kumpikaan ei pystynyt itkemään. Maria oli kovettunut, kuten hänen ihonsa. Hänen ensimmäiset sanansa hänelle olivat samat ensimmäiset sanat, jotka jokainen uusi asukas kuulee saapuessaan Spinalongaan: “Welcome but not well come”.
(Lainausten käännökset ovat omiani enkä keksinyt hyvää tapaa kääntää tuota sanaleikkiä, idea lienee, että olet tervetullut, mutta ei ole hyvä asia, että jouduit tulemaan tänne.)
Siinä missä kirjassa Saari Spinalongan kauneus yllättää sinne saapuneen opettajan, niin tässä kirjassa Nikoksen ajatuksia ja ensimmäisiä havintoja hänen saapuessaan saarelle kuvataan näin:
“Olisiko tämä viehättävä kylä taloineen ja kauppoineen?” Kuva tuhoutui nopeasti, kun hän käveli keskelle rappiota. Tällä oli selvästi ollut joskus kaupunki. Edessä aukeavassa näkymässä oli tuttuja kapeita mukulakivikatuja ja korkeita, kapeita, parvekkeellisia taloja, kuin missä tahansa eurooppalaisessa kylässä. Kaikki tämä on luultavasti joskus ollut viehättävää, mutta nyt kaikki näytti siltä, ??että kyläkin olisi sairastunut spitaaliin. Yhdessä rakennuksessa roikkui korkealla katukyltti, The Street of Pain. Ikkunaluukut roikkuivat lasittomista ikkuna-aukoista ja monissa seinissä oli suuria reikiä. Katujen varsilla oli kasoja lumppuja.



Karumpaa elämää
Kirja Spinalongan kotka, jota ei ole suomennettu, kertoo karumman tarinan Spinalongan arjesta kuin Victoria Hislopin kirja Saari. Toki tässäkin tarinassa on mukana romantiikkaa, rakastumisia, häitä, jopa lapsen syntymä, mutta elämä saarella kuvataan etenkin aluksi paljon rankempana. Valta on rikollisilla, kuten Pavloksella, joka on karkoitettu saarelle siinä missä tavallisetkin ihmiset. Nikos kuitenkin koulutettuna miehenä yhdessä papin kanssa saa ajan kanssa järjestettyä saarelaisille eläkkeet, sairaalan, lääkäreitä, sähkön ja jopa elokuviakin. Pahakin, Pavlos, saa palkkansa.
Kotkan roolia Nikos kuvaa saarella vierailevalle virkamiehelle näin:
“Sen nimi on Artemis. Sain hänet kiinni.” “Sait kotkan! Miten?” Se ei ollut helppoa, mutta tein sen ja koulutin hänet metsästämään. Hän tuo meille ruokaa, kalaa, joskus jäniksenkin. Muutama kala yli viidenkymmenelle ihmiselle ei ole paljon, mutta sillä pienelläkin ylimääräisellä proteiinilla on merkitystä. Spinalongan veljeskunnalla on käytössä Syssitia-järjestelmä. Kaikki saalis valmistetaan yhdeksi suureksi ateriaksi, jonka me jaamme. Kerran kotka toi meille villiporsaan. Meillä sattui myös olemaan Ruokaöljyä ja perunoita ja naiset valmistivat paistettuja perunaviipaleita ja kypsyttivät porsaan hitaasti kuumilla hiilillä. Porsaanlihaa riitti vain pieneen annokseen, mutta ilmassa oli juhlan tuntua.
Spinalongan “perustarina” on tässäkin kirjassa kuitenkin sama, tilanne saarella paranee vähitellen saarelaisten ponnistelujen tuloksena ja lopulta sairauteenkin löytyy hoito ja saari tyhjenee. Vaikka kirja kertookin pääpiirteissään saman tarinan kuin Victoria Hislopin kirja saari, halusin kuitenkin kertoa tästäkin saarelta kirjoitetusta kirjasta – etenkin kun mekin päädyimme käymään saarella kahdesti :-) Sopivasti yksi tarina saarelta kummaltakin vierailukerralta.


Kierros vastapäivään
Ensimmäisellä kerralla kiersimme saarta erityisesti kylän alueella oppaan kanssa. Toisella kerralla lähdimme heti satamasta toiseen suuntaan, saaren villimmälle, meren puolelle. Kirjassa The Eagle of Spinalonga liikutaankin paljon saaren luonnossa, kotkan pyydystämisen ja kouluttamisen myötä. Luonnollisesti myös kotkan myöhemmin tekemät kalastus- ja metsästysretket alkoivat ja päättyivät saaren meren puoleisilla rinteillä. Siispä tämän jutun kuvituksena onkin mielestäni sopivasti lähinnä tällä toisella retkellämme ottamiamme kuvia, myös saaren meren puolelta, jota emme ensimmäisellä vierailullamme ehtineet tutkia. Kotkiin liittyvät kuvat ovat muilta matkoiltamme.
Kiersimme kuitenkin toisellakin kertaa koko saaren, nautimme kylän melko tyhjistä kaduista – oli hyvä veto lähteä laivarannasta oikealle, hautausmaan suuntaan ja saaren karummalle puolelle, sillä lähes kaikki muut lähtivät luonnollisesti Danten portin kautta kylän pääkadulle. Siinä vaiheessa kun me ehdimme toista kautta kierrettyämme sinne, reitin alkupää olikin jo melko autio.
Lopuksi kiipesimme vielä saaren etelärannan yläpuolelle kohoavaan linnoitukseen, yhä ylemmäs, yhä kapenevia kivisiä, epätasaisia polkuja ja askelmia pitkin, mutta kieltämättä näköalat linnoituksen huipulta olivat pienen kiipeämisen arvoiset.




Spinalongan retkien ja koko Kreetan matkan kustannukset
Kesäkuisesta Kreetan matkastamme en tullut aikoinaan tehneeksi varsinaista kustannusyhteenvetoa.
Spinalongan saari oli matkamme pääkohde ja ehkä sen myötä sopiikin hyvin, että lisään tämän viimeisen Spinalongaa ja samalla viimeisen tämän kesän Kreetan matkaamme käsittelevän jutun loppuun lyhyen yhteenvedon matkan kustannuksista, myös Spinalongan vierailuihin liittyvistä kustannuksista:
- Tjäreborgin matka kahdelta hotelli Miramareen, 1 994 euroa (sisältää turistiveron ja saamamme pienen hyvityksen ensimmäisen vuorokauden huonosta huoneesta)
- Lentoparkki P3:ssa viikon ajan 74 euroa
- Spinalonga, ensimmäinen retki, jonka toteutumme siirtymällä taksilla Agios Nikolaoksesta Plakaan (27 euroa), sillä halusimme nähdä myös Plakan. Plakassa tapasimme yksityisen oppaamme (150 euroa) ja siirryimme Spinalongan saarelle (laivaliput Plakasta 24 euroa). Pääsyliput saarelle maksoivat, kahdelta seniorilta, 8 euroa. Spinalongasta palasimme laivalla Agios Nikolaokseen – tästä laivamatkasta emme maksaneet mitään, sillä oppaallamme oli hyvät suhteet varustamoon :-) Yhteensä siis 209 euroa.
- Spinalonga, toinen retki, Nostos Cruisesin “perusristeily” Agios Nikolaokselta, kahdelta 40 euroa ja taas liput saarelle 8 euroa, siis yhteensä 48 euroa.
- Aurinkomatkoilta ostamamme Knossoksen retki 2 x 50 euroa + Knossoksen pääsyliput, 2 x 8 euroa senioreilta, yhteensä 116 euroa.
- Agios Nikolaoksessa kuljimme matkan hotellilta keskustaan kolmesti taksilla, vaikka matka oli ihan käveltävissäkin, yhteensä 23 euroa.
- Muuta pientä, kuten rantatuolit läheisellä rannalla yhtenä aamuna ja muutama matkamuisto 34 euroa.
Koko reissu siis yhteensä 2 498 euroa, 1 249 euroa per nuppi.










No nyt on kyllä taatusti personoiduin magneetti kokoelmassanne! Tuohan on hyvä liikeidea, kun harva varmaan enää niitä perusvalokuvia haluaa ostella. Ruotsinlaivoilla ovat kuulemma jo lopettaneet kuvaamisen kokonaan.
Kiitos Daniel! … ja onneksi on nyt kuvattukin, sillä olen hiukan huolissani tuo pikana laivalla tulostetun valokuvan värien kestävyydestä :-) Oikeilla risteilyillä, ei siis Ruotsin tai Tallinnan laivoilla useimmiten ostamme yhden tai pari laivan kuvaajan ottamaa kuvaa, sillä onhan se helppo tapa saada yhteiskuvia, usein ihan laadukkaitakin sellaisia. Jotain ne valokuvaajatkin osaava, jopa paremmin kuin matkabloggaajat :-)
Edullinen hinta! Itsellä on aiemmin ollut tapana lukea matkakohteeseen liittyvää kirjallisuutta. Jotenkin arki on ollut viime aikoina niin kiireistä, että tuo tapa on jäänyt. Pitää yrittää ottaa käytäntö uudelleen käyttöön!
Kiitos Mikko! Kirjallisuuden ohella aina joskus kaivamme myös useimmiten kirjaston arkistojen kätköistä DVD:nä jonkun kohteeseen sijoittuvan elokuvan.
Spinalonga tuntui kovin tutulta, mutta en saanut mitenkään raavittua päästäni, missä se oikein on. Ei ihme, että oli unohtunut, sillä olinhan Agios Nikolaoksessa 1980-luvulla ja pikemminkin sen alkupuolella. Sitähän varten matkablogia tehdään, ettei pääsisi unohtumaan. No, siihen aikaan en tehnyt paljon edes päiväkirjaa, mikä jäi harmittamaan.
Lyhyen venematkan päässä Agios Nikolaoksestahan se on :-) Tosi monelle Agios Nikolaos tuntuikin olleen ensimmäisiä ennen ihan ensimmäinen kohde Kreetalla ja Kreikassa, ainakin päätellen Facebookissa jakamiimme kuviin matkamme aikana saamista kommenteista.