Mitä voi kertoa näytelmästä, jonka juonesta ei pidä kertoa mitään? Tosin Yllätysvieras-näytelmän lopussa ei vedota yleisöön, etteivät he paljastaisi näytelmän juonta siten kuin Agatha Christien näytelmässä Hiirenloukku. Lopulta kuitenkin Wikipedia pilasi jutun, siis Hiirenloukun osalta, tarjotessaan netissä vastauksen kysymykseen, että kuka oli murhaaja, siis näytelmässä Hiirenloukku.
Näytelmä alkaa kannaltamme ihan houkuttelevasti tarjoten samaistumiskohteita. Naapurin kommentti siitä miten hän lentokoneen kuullessaan ajattelee, että siinä Peter ja Debbie, näytelmän pariskunta, taas lentävät johonkin eksoottiseen kohteeseen tai kohtaus risteilylaivan kannella, kolahtavat.

Risteilylaivan kannella käyty keskustelu antaa jo vähän viitteitä tulevasta. Näennäisen kohteliaan keskustelun takaa on helposti aistittavissa, ettei pariskunnan uusi ystävä, Elsa, ole ihan mieleinen. Risteilyn viimeisenä aamuna Elsa olisi tarjoamassa korttiaan, jotta yhteydenpito voisi jatkua vielä matkan jälkeenkin. Kun korttia ei kuitenkaan löydy (yllätys, yllätys), Peter ja Debbie tekevät strategisen virheen ja antavat Elsalle omat yhteystietonsa.
Ja niinhän siinä sitten käy, että Elsa ilmestyy myöhemmin pariskunnan ovelle.
Näytelmän alkuperäinen nimi on muuten The Unfriend. Tosielämässä “unfriend” on vaan vähän vaikeampaa kuin Facebookissa.
Vieläkö voisi perua?
Peter ja Debbie ovat kauhuissaan, sillä vain hetki ennen Elsan saapumista he ovat lopultakin etsineet Elsasta tietoja netistä ja tehneet hermostuttavia löytöjä. Toisaalta, eihän kaikki mitä netissä kerrotaan ole totta – vai onko sittenkin.

Kelvollisen alun jälkeen näytelmä jää mielestäni hiukan jankkaamaan. Tai sitten vaan tapaan ärsyyntyä tilanteista, joissa ihmiset päätyvät sanomaan kyllä, kun eivät osaa sanoa ei. Ainakin kuvittelen, etten joutuisi vastaaviin tilanteisiin, sillä osaan mielestäni pitää puoleni ja jos joku juttu ei ole mieleinen, niin osaan kyllä kieltäytyäkin. Toisaalta, lopulta, joskus väliajan tuolla puolen, joudun myöntämään, että johtihan tuo vastentahtoinen myöntyminen lopulta joihinkin hyviinkin asioihin. Myöskään kakkahuumori ei jaksa meikäläistä innostaa, ei hetkeäkään.
Kunnon trillerin tapaan loppuratkaisu on yllättävä – katsojaa ohjataan ensin monen monella vinkillä väärään suuntaan ja hetkellisesti vaikuttaa jo siltä, että hyvinhän kaikki meni, paremminkin kuin hyvin, kunnes …

Näyttelijäsuorituksista pidin eniten Vuokko Hovatan Debbiestä ja miksei Jari Pehkosen naapuristakin. Pidin myös puvustuksesta etenkin Debbien osalta, tyylikästä ja hillittyä, toisin kuin Sanna Saarijärven esittämällä Elsalla.
Ehkä tässä kuitenkin on aineksia ihan kelvolliseksi teatteri-illaksi. Kaikesta huolimatta kyllä Yllätysvieras komediasta käy – sellainen sopiva parituntinen lauantaiillan tai iltapäivän ratoksi. Yllätysvieras on nähtävissä Arena-näyttämöllä ja lippujakin on saatavilla ainakin vielä ihan mukavasti, myös iltapäivänäytöksinä. Iltapäivänäytöksen hyvänä puolena oli etenkin meille, espoolaisille, että samalla retkellä saattoi käydä kiertelemässä Hakaniemen hallissa, jonne muuten harvemmin tapaamme eksyä, kun asiaa tuolle suunnalle ei oikein ole.
Jos et vielä vakuuttunut, niin tässä vielä maistiainen näytelmästä Helsingin Kaupunginteatterin YouTube-kanavalta:

(Kävimme katsomassa näytelmän pressilipuilla.)

Aina lähes poikkeuksetta on sama tilanne, kun näitä juttuja näytelmistä lukee. Alan miettimään, että pitäisi Marikan kanssa käydä. Sitten kuitenkin jää. No elokuvissakin käydään tavattoman harvoin, mutta pari viikkoa sitten, sentään.
Kiitos Mikko! Pääkaupunkiseudulla asuvina käymme ehkä muutamia kertoja vuodessa niin teatterissa kuin elokuvissa. Joskus jos kohdalle osuu tosi huono/tylsä näytelmä, niin saattaa jäädä väliin vähän pitempi tauko, mutta sitten taas innostutaan uudelleen! Elokuvissa käymme myös elokuvafestivaaleilla, joita niitäkin täällä on ainakin muutamia vuodessa, niissä pääsee näkemään myös muita elokuvia kuin isoon levitykseen tai Netflixiin päätyviä, usein ainakin välillisesti matkailuaiheisia, kun elokuvat saattavat sijoittua johonkin tuntemattomampaan kohteeseen.