Päivä tai pari Barissa

Bari feature

Barin kaupunki eteläisessä Italiassa, Puglian maakunnassa, taitaa useimmille olla risteilysatama kuin varsinainen matkakohde. Me vietimme Barissa muutaman päivän, tarkkaan ottaen ehkä kaksi ja puoli.

Risteillen kaupunkiin tulevat päätynevät Bari Vecchian, vanhan kaupungin, kapeille kujille. Me asuimme jopa rautatieaseman toisella puolella, joten tutuksi tulivat, ainakin jossain määrin, myös rautatieasema ja vanhan kaupungin ja rautatieaseman väliin jäävä “tavallisempi” osa Barin kaupunkia. Barin parhaat nähtävyydet sijoittuvat kuitenkin vanhaan kaupunkiin tai sen liepeille. Näihin ehdimme muutamassa päivässä tutustua:

Barin linna

Barin satunnaisesti melkein Google Mapsin ilmoittamassa aikataulussakin kulkevista paikallisbusseista yksi toi meidät ensimmäisenä Barin päivänämme ihan Barin linnan (Castello Normanno-Svevo/Swabian) liepeille, joten aloitimme kaupunkiin tutustumisen sieltä. Itsellemme tyypilliseen tapaan epäröimme hiukan vielä linnoituksen porteilla, että kannattaako tuonne mennä sisään vai riittäisikö muurien ympäri kävely. Ennakkotietomme Barista oli kuitenkin, ettei nähtävyyksiä kaupungissa ihan hirveästi oli, joten päätettiin antaa linnoitukselle mahdollisuus. Hyvä, että annettiin, sillä melkeinpä voisin väittää, että Barin linna ja etenkin sen salien multimediaesitykset olivat kyllä parasta mitä kaupungilla oli tarjota!

Itse linnan rakensivat normannit 1100-luvulla ja myöhemmin swabialaiset kuninkaat, kuten vaikka Pyhä Richard, jatkoivat sen kehittämistä. Normanneja oli aikoinaan paitsi pohjoisessa ja Ranskassa nykyisen Normandian tienoilla, ehkä vähän yllättäen myös eteläisessä Italiassa. Swabialaiset taas tulivat Saksan suunnalta. Mutta niihin multimediaesityksiin!

Paras niistä oli Aragonese-salin pinnoille heijastettu “elämä linnassa”. Jollain seinällä naiset pukeutuivat ja jo kohta he olivat leijailleet naapuriseinälle tanssimaan. Tilan isoille pöydillä oli milloin ateria katettuna, milloin kolikoita. Välillä kuvat näyttivät “ikkunoista” näkymän kaupunkiin. Seurasin ehkä kokonaisuudessaan viitisen minuuttia kestävän tarinan pariinkin otteeseen!

Bari linna
Castello Normanno-Svevo
Castello Normanno-Svevo
Castello Normanno-Svevo
Castello Normanno-Svevo
Castello Normanno-Svevo
Castello Normanno-Svevo
Castello Normanno-Svevo

Vanha kaupunki – Bari Vecchia

Linnoitukseen riittävästi tutustuttuamme jatkoimme matkaa vanhan kaupungin kujille. Päivä oli jo vähän pitemmällä ja sen myötä risteillen kaupunkiin tulleet päiväkävijät olivat jo täyttäneet kaupunkin kadut. Vanha kaupunki on täynnä kapeita kujia, vanhaa arkkitehtuuria ja paikallistenkin asukkaiden elämää, ainakin jossain määrin.

Yksi näistä kujista tunnetaan pastakatuna (Strada delle Orecchiette). Puglia on tunnettu jotenkin korvan muotoisesta pastasta, pastan muodosta nimi orecchiette (orecchio = korva). Pastakadulla naiset valmistavat tuorepastaa uteliaiden silmien alla.

Toinen ruokaan liittyvä barilainen juttu on barilainen foccaccia. Sille on ominaista erittäin pehmeä taikina, jonka päällä on kirsikkatomaatteja, oliiveja, oreganoa ja oliiviöljyä. Reunoiltaan se on paksu ja rapea. Ainakin vanhan kaupungin kujilla useampi kahvila tai ravintola mainostaa sitä ja makean leivonnaisen sijaan jollain tauolla kannattaakin Barissa valita foccacciaa.

Bari vecchia
Kapeita kujia ja pastanäytöksiä turisteille
Bari vecchia
Bari vecchia
Bari vecchia
Bari vecchia
Bari vecchia
Jossain muualla tässä mainostettaisiin vaikka uusia älypuhelimia, mutta Italiassa katunäkymä voi näyttää vaikka tältä
Bari vecchia
Barilaista foccacciaa

Barin katedraali

Keskellä vanhaa kaupunkia on Barin Pyhälle Sabinukselle omistettu katedraali (Cattedrale di San Sabino). Ehkäpä juuri aukiota tämän katedraalin edustalle voisi kutsua vanhan kaupungin keskustaksi tai sydämeksi. Ainakin sen reunoille ovat ahtautuneet monet kaupungin kahvilat ja ravintolat ja ehkä melkein kaikki matkamuistomyymälät. Jos haluat hetken rauhaa aukion vilinästä, niin hyvällä tuurilla sisällä katedraalissa on vähän rauhallisempi tunnelma.

Somekanavissamme saimme vinkin Yle Areenan Lolita Lobosco -sarjasta ja katsoimmekin sitä jo muutaman jakson. Sarja tarjoaa monia kauniita maisemia Barista ja päähenkilö “asuu” jossain aukion reunan taloista. Jossain kohtauksessa tunnistin yhden matkamuistomyymälän. Myymälän vieressä oli ovela opastaulu, jossa kerrottiin vähän suuntia ja etäisyyksiä kaupungin eri kohteisiin ja sitten viimeisenä nuoli kauppaan, että tässä on kaupungin paras matkamuistomyymälä! Sen verran kivasti oivallettu, että piti ihan poiketa tuossa myymälässä.

Bari Vecchia
Bari Vecchia
Tässä tuo mainio opastaulu :-)
Bari Vecchia
Bari Vecchia
Bari Vecchia
Jos haluaisit ostaa Barista palan aitoa puglialaista perinnettä, niin osta Trump-t-paidan sijaan Cola Cola -lintu. Näiden valmistajia on kuulemma jopa viidessä sukupolvessa.

Pyhän Nikolauksen Basilika

Varsinaisesti kuitenkin olimme koko ajan matkalla Barin linnoitukselta Pyhän Nikolauksen Basilikaan (Basilica di San Nicola), sillä se jos mikä on Barin nähtävyyksien parhaimmistoa. Etenkin suomalaiselle. 1100-luvulla rakennettu basilika on pyhitetty Pyhälle Nikolaus Myralaiselle, jonka pyhäinjäännökset ovat kirkossa. Pyhä Nikolaushan tunnetaan maailmalla myös nimellä Santa Claus tai Suomessa joulupukkina!

Basilikan kryptassa (pari porrasta alas pääsalista) on arkku, jossa on sitten ehkä jotain tästä pyhimyksestä. Tosi monet, ellei nyt sitten paikalliset, niin luultavasti kuitenkin italialaiset, tuntuivat suhtautuvat Pyhään Nikolaukseen hyvinkin vakavasti. Arkun edustalla oli koko ajan ihmisiä polvistuneina ja sitä suojaavien kaltereiden raosta arkun vierelle asetettiin joksikin aikaa erilaisia kortteja, jotka sitten parin rukouksen talteen laitettiin visusti takaisin laukkuun.

Katedraalin yhteydessä on myös pieni infopiste ja matkamuistomyymälä. Vaihdoimme infopisteen oppaan kanssa muutaman sanan tästä joulupukkikuviosta ja hän innostui heti kertomaan, että talvikaudella joulupukki kyllä asuu pohjoisessa, ehkä jopa Suomessa, mutta kesät hän viettää Barissa, täällä kesäasunnollaan :-)

Katedraalista kannattaa ainakin kurkistaa myös rannalle. Rantabulevardi, Lungomare, tarjoaa hienot näkymät Adrianmerelle.

Saint Nicolaus
Saint Nicolaus
Saint Nicolaus
Saint Nicolaus 2
Joulupukki patsaana kirkon ulkopuolella ja kuvissa matkamuistomyymälässä – huomaa Suomen liput :-)
Saint Nicolaus

Vanha satama – Porto Vecchio

Toisena aamuna aloitimme kaupungin vanhasta satamasta. Satuimme paikalle kun kalastajat vielä jatkokäsittelivät saalistaan rannalla. Ehkä kalat oli jo viety autoihin tai jonnekin muualle, mutta lukuisat mustekalat piti vielä mureuttaa hakkaamalla niitä kivilaituria vastaan.

Sataman rannalla on myös komea Teatro Margherita eikä kovin kaukana kaupungin toinenkaan kaunis teatteritalo Teatro Petruzzelli. Teatro Margherita on rakennettu veden päälle, tukipilareiden varaan. Vuonna 1912 valmistunut teatteri toimii nykyään lähinnä kulttuurikeskuksena ja näyttelytilana. Teatro Petruzzelli on kaupungin suurin ja tunnetuin teatteri, sekä yksi Italian suurimmista oopperataloista. Teatro Petruzzelli avattiin vuonna 1903. Ohjelmassa on oopperaa, balettia kuin konsertteja.

Emme käyneet teatterissa, mutta teatterin lähellä paikallisbussia sunnuntai-iltapäivällä odotellessamme huomasimme pitkän teatterirakennukseen kiemurtelevan jonon, eli monet muut kyllä kävivät.

Barin uudemmalla puolella kävimme lähinnä muutamaan otteeseen syömässä. Via Sparanon varren ravintolat tuntuivat olevan enemmän paikallisten kuin turistien suosiossa ja sellaisina helppoja ja mutkattomia valintoja.

Bari Porte Vecchio
Teatro Margherita ja Barin vanhaa satamaa
Bari Porte Vecchio
Bari Porte Vecchio
Bari Porte Vecchio
Mustekaloja myöhemmin jossain vanhan kaupungin ravintolassa
Bari Porte Vecchio
Yksi vanhaan satamaan näköalan tarjoavista rantaravintoloista
Bari Porte Vecchio
Bari Teatro Petruzzelli
Teatro Petruzzelli
Bari Teatro Petruzzelli
Italiassa todella pienet autot ovat suosittuja. Taustalla jono teatteriin (tai sen lipunmyyntiin)

Päiväretkiä Barista

Yhden Barin päivistämme käytimme pitkähköön kokopäiväretkeen, joka suuntautui Alberobellon trullitaloille ja Materan kaupunkiin, mutta niistä enemmän toisella kertaa. Kunhan jo tässä muistutuksena, että nämä saattavat olla kaupungin parhaat nähtävyydet :-) No ei, kyllä Barikin muutaman päivän vierailun arvoinen on – yhdessä päivässä ei ehkä ainakaan kiireettömästi ehdi sittenkään nähdä ja kokea kaikkea näkemisen arvoista.

Barin, Alberobellon ja Materan kuvia jaoin sosiaalisessa mediassa jonkin verran jo Italiassa ollessamme – tässä linkit niihin kootussa muodossa.

Tags from the story
,
Join the Conversation

14 Comments

  1. Meille linnojen sisällä käyminen on ihan ehdoton juttu, harmittaa jos linna on kiinni. Muutaman multimediaesityksen olenkin nähnyt, ne toden totta ovat parhaimmillaan vaikuttavia. Pyhän Nikolauksen basilika olisi ilman muuta kohde, jossa tuolla käydessä olisi ihan pakko vierailla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Jos Barissa on aikaa kahdelle kohteelle, niin tosiaan, linna ja Pyhän Nikolauksen basilika.

  2. says: Reissu-Jani

    En ole käynyt Barissa, mutta olen kuitenkin käynyt Barissa, joka sijaitsee Adrianmeren toisella rannalla Montenegrossa. Jäin pohtimaan että onko Bari ja Bar kaupunkien nimillä mitään tarkempaa selitystä että ovat lähes samat. Näiden kaupunkien välillä on kuitenkin laivaliikennnettä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Aika mielenkiintoista, että Adrianmeren kummallakin rannalla noin samassa kohdassa on (melkein) saman niminen kaupunki.

  3. Mielenkiintoinen Italia ja erityisesti sen vuoksi, että eri maakunnat ovat erilaisia kulttureiltaan ja muuten. Foccaccia leipäkin esimerkiksi on hyvin erinnäköistä tuolla kuin vaikka pohjoisemmassa Italiassa.
    Tulee matkakuume kun tätä lukee.

  4. Olen käynyt Barissa pari kertaa, ja tykännyt. Hieno satamakaupunki. Joskus kauan sitten olimme pikkuravintolassa, jossa ruokaa tuli enemmän kuin tilattiin, mukaankin sitä saatiin.

    Olen myös huomannut noita Suomen lipun näköisiä vanhojen pyhimysten kuvissa. Mitä ne symboloivat?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Pirjo! Ei valitettavasti selvinnyt miksi nuo Suomen lipun näköiset liput olivat tuossa mukana.

  5. says: Daniel

    Muistan Barin nimen tietokonepelistä vuosikymmenten takaa. Mitään muuta en siitä tiennytkään, mutta tämän perusteella on helppo uskoa, että siellä olisi mukavaa viettää muutama päivä. Italiassa tuntuu olevan loppumattomasti kauniita, ikivanhoja kaupunkeja, jotka olisivat hyvinkin matkan arvoisia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Bari on ihan mukava ja hyvä tukikohta päiväretkille vaikka Alberobelloon ja Materaan. Majoitus kannattaa kyllä yrittää löytää ainakin samalta puolelta rataa kuin vanha kaupunki.

  6. Puglia on jostain syystä ollut minulle aina sellainen alue jossa haluaisin käydä. Jotenkin olen aina ajattelut, että siellä on sellaista todellista italialaista meininkiä enkä edes tiedä miksi. Ihania kyliä, turkoosia vettä ja trullitalotkin tietysti. Mutta oli kiva nähdä näitä paikkoja joista en tiennyt juurikaan mitään.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Maa- ja tässä tapauksessa aluebongaus, tässä tapauksessa vielä yhdistettynä vielä Alberobellon ja Materan maineeseen vievät mielenkiintoisiin paikkoihin :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *